4.7.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 197/66


NEUVOSTON PÄÄTÖS,

annettu 24 päivänä kesäkuuta 2014,

Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Keski-Amerikan välisestä assosiaatiosta tehdyllä sopimuksella perustetussa assosiaationeuvostossa esitettävästä Euroopan unionin kannasta assosiaationeuvostossa hyväksyttävään päätökseen osapuolten alueella suojattujen maantieteellisten merkintöjen sisällyttämisestä liitteeseen XVIII

(2014/429/EU)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan yhdessä sen 218 artiklan 9 kohdan kanssa,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Keski-Amerikan välisestä assosiaatiosta tehty sopimus (1), jäljempänä ’sopimus’, parafoitiin 22 päivänä maaliskuuta 2011 ja allekirjoitettiin 29 päivänä kesäkuuta 2012.

(2)

Sopimusta on sen 353 artiklan 4 kohdan perusteella sovellettu väliaikaisesti 1 päivästä elokuuta 2013 Nicaraguan, Hondurasin ja Panaman osalta, 1 päivästä lokakuuta 2013 El Salvadorin ja Costa Rican osalta ja 1 päivästä joulukuuta 2013 Guatemalan osalta.

(3)

Sopimuksen 353 artiklan 5 kohdan nojalla kukin osapuoli on täyttänyt 244 artiklassa ja 245 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa asetetut vaatimukset, jotka koskevat maantieteellisistä merkinnöistä annetun lainsäädännön täytäntöönpanoa sekä sopimuksen liitteessä XVII lueteltujen maantieteellisten merkintöjen rekisteröintiä ja suojaa.

(4)

Sopimuksen 4 artiklalla perustetaan assosiaationeuvosto, jonka on määrä muun muassa seurata sopimuksen tavoitteiden toteuttamista ja valvoa sen täytäntöönpanoa.

(5)

Sopimuksen 245 artiklan 2 kohdassa määrätään, että assosiaationeuvosto hyväksyy ensimmäisessä kokouksessaan päätöksen, jolla liitteeseen XVIII (Suojatut maantieteelliset merkinnät) sisällytetään kaikki liitteessä XVII (Luettelo nimistä, joita suojellaan maantieteellisinä merkintöinä osapuolten alueella) luetellut nimet, jotka on suojattu maantieteellisinä merkintöinä sen jälkeen, kun osapuolten toimivaltaiset kansalliset tai alueelliset viranomaiset ovat ne tutkineet ja hyväksyneet, jäljempänä ’assosiaationeuvoston päätös’.

(6)

Assosiaationeuvoston päätös koskee myös Keski-Amerikan ylimääräisiä maantieteellisiä merkintöjä, jotka on lueteltu sopimukseen liitetyssä yhteisessä julistuksessa nimistä, joiden rekisteröintiä maantieteellisinä merkintöinä on haettu Keski-Amerikka-osapuolen jonkin tasavallan alueella, sillä edellytyksellä, että ne on rekisteröity maantieteellisinä merkintöinä alkuperämaassa ja unionin toimivaltainen viranomainen on sen jälkeen tutkinut ja hyväksynyt ne.

(7)

Banano de Costa Rican rekisteröimistä vastaan unionissa esitetyt väitteet hylätään sillä perusteella, että ne joko eivät ole julkisessa kuulemisessa määriteltyjen kriteerien mukaisia tai, vaikka ne olisivat hyväksyttävissä olevia, ne eivät ole perusteltuja. Julkisessa kuulemisessa ei esitetty muita vastaväitteitä.

(8)

On tarpeen hyväksyä assosiaationeuvostossa unionin puolesta esitettävä kanta sopimuksen liitteeseen XVIII sisällytettäviin maantieteellisiin merkintöihin.

(9)

Unionin kannan olisi sen vuoksi perustuttava liitteenä olevaan assosiaationeuvoston päätösluonnokseen,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Keski-Amerikan välisestä assosiaatiosta tehdyn sopimuksen 4 artiklalla perustetussa assosiaationeuvostossa unionin puolesta esitettävä kanta sopimuksen liitteessä XVIII olevaan A ja B osaan sisällytettäviin maantieteellisiin merkintöihin perustuu tämän päätöksen liitteenä olevaan assosiaationeuvoston päätösluonnokseen.

Assosiaationeuvostossa olevat unionin edustajat voivat sopia assosiaationeuvoston päätösluonnokseen tehtävistä vähäisistä teknisistä muutoksista ilman uutta neuvoston päätöstä.

2 artikla

Kun assosiaationeuvoston päätös on hyväksytty, se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

3 artikla

Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.

Tehty Luxemburgissa 24 päivänä kesäkuuta 2014.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

E. VENIZELOS


(1)  EUVL L 346, 15.12.2012, s. 3.


LUONNOS

EU–KESKI-AMERIKKA -ASSOSIAATIONEUVOSTON PÄÄTÖS N:o …/2014,

annettu …,

sopimuksen liitteeseen XVIII sisällytettävistä maantieteellisistä merkinnöistä

EU–KESKI-AMERIKKA -ASSOSIAATIONEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Keski-Amerikan välisestä assosiaatiosta tehdyn sopimuksen, jäljempänä 'sopimus', ja erityisesti sen 245 artiklan 2 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Sopimuksen 353 artiklan 4 kohdan perusteella sopimuksen IV osaa on sovellettu väliaikaisesti 1 päivästä elokuuta 2013 Nicaraguan, Hondurasin ja Panaman osalta, 1 päivästä lokakuuta 2013 El Salvadorin ja Costa Rican osalta ja 1 päivästä joulukuuta 2013 Guatemalan osalta.

(2)

Euroopan unionin ja Keski-Amerikan maantieteelliset merkinnät, jotka on lueteltu sopimuksen liitteessä XVII tai yhteisessä julistuksessa nimistä, joiden rekisteröintiä maantieteellisinä merkintöinä on haettu Keski-Amerikka-osapuolen jonkin tasavallan alueella, ja jotka toisen osapuolen toimivaltainen viranomainen on myöhemmin tutkinut ja hyväksynyt, luetellaan sopimuksen IV osan VI ja XIII osaston mukaisesti liitteessä XVIII,

ON PÄÄTTÄNYT SEURAAVAA:

Ainoa artikla

Liitteen XVIII muuttaminen

Maantieteelliset merkinnät, jotka luetellaan tämän päätöksen liitteessä, sisällytetään sopimuksen liitteessä XVIII olevaan A ja B osaan.

Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.

Tehty

EU–Keski-Amerikka-assosiaationeuvoston puolesta

(…)

Costa Rican puolesta

(…)

El Salvadorin puolesta

(…)

Guatemalan puolesta

(…)

Hondurasin puolesta

(…)

Nicaraguan puolesta

(…)

Panaman puolesta

(…)

Euroopan unionin puolesta

LIITE

EU–KESKI-AMERIKKA -ASSOSIAATIONEUVOSTON PÄÄTÖKSEN N:o …/2014

LIITE XVIII

SUOJATUT MAANTIETEELLISET MERKINNÄT

A OSA

EU-osapuolen maantieteelliset merkinnät, jotka suojataan Keski-Amerikka-osapuolen tasavalloissa tämän sopimuksen IV osan VI osaston (Teollis- ja tekijänoikeudet) mukaisesti

JÄSENVALTIO

NIMI

TUOTTEEN KUVAUS TAI LUOKKA

SAKSA

Bayerisches Bier

Oluet

SAKSA

Münchener Bier

Oluet

SAKSA

Nürnberger Bratwürste/ Nürnberger Rostbratwürste

Lihavalmisteet (kuumennetut, suolatut, savustetut jne.)

IRLANTI

Irish Cream

Väkevät alkoholijuomat

IRLANTI

Irish whiskey/Uisce Beatha/Eireannach/Irish whisky

Väkevät alkoholijuomat

KREIKKA

Ούζο (Ouzo) (1)

Väkevät alkoholijuomat

KREIKKA

Σάμος (Samos)

Viinit

ESPANJA

Bierzo

Viinit

ESPANJA

Brandy de Jerez

Väkevät alkoholijuomat

ESPANJA

Campo de Borja

Viinit

ESPANJA

Cariñena

Viinit

ESPANJA

Castilla

Viinit

ESPANJA

Cataluña

Viinit

ESPANJA

Cava

Viinit

ESPANJA

Empordá (Ampurdán)

Viinit

ESPANJA

Idiazábal

Juustot

ESPANJA

Jamón de Teruel

Lihavalmisteet (kuumennetut, suolatut, savustetut jne.)

ESPANJA

Jerez — Xérès- Sherry

Viinit

ESPANJA

Jijona

Leipomo-, konditoria-, makeis- ja keksituotteet

ESPANJA

Jumilla

Viinit

ESPANJA

La Mancha

Viinit

ESPANJA

Los Pedroches

Lihavalmisteet (kuumennetut, suolatut, savustetut jne.)

ESPANJA

Málaga

Viinit

ESPANJA

Manzanilla — Sanlúcar de Barrameda

Viinit

ESPANJA

Navarra

Viinit

ESPANJA

Penedés

Viinit

ESPANJA

Priorat

Viinit

ESPANJA

Queso Manchego (2)

Juustot

ESPANJA

Rías Baixas

Viinit

ESPANJA

Ribera del Duero

Viinit

ESPANJA

Rioja

Viinit

ESPANJA

Rueda

Viinit

ESPANJA

Somontano

Viinit

ESPANJA

Toro

Viinit

ESPANJA

Turrón de Alicante

Leipomo-, konditoria-, makeis- ja keksituotteet

ESPANJA

Utiel-Requena

Viinit

ESPANJA

Valdepeñas

Viinit

ESPANJA

Valencia

Viinit

RANSKA

Alsace

Viinit

RANSKA

Anjou

Viinit

RANSKA

Armagnac

Väkevät alkoholijuomat

RANSKA

Beaujolais

Viinit

RANSKA

Bordeaux

Viinit

RANSKA

Bourgogne

Viinit

RANSKA

Brie de Meaux (3)

Juustot

RANSKA

Cadillac

Viinit

RANSKA

Calvados

Väkevät alkoholijuomat

RANSKA

Camembert de Normandie (4)

Juustot

RANSKA

Canard à foie gras du Sud-Ouest

Lihavalmisteet (kuumennetut, suolatut, savustetut jne.)

RANSKA

Chablis

Viinit

RANSKA

Champagne

Viinit

RANSKA

Châteauneuf-du-Pape

Viinit

RANSKA

Cognac

Väkevät alkoholijuomat

RANSKA

Comté

Juustot

RANSKA

Côtes de Provence

Viinit

RANSKA

Côtes du Rhône

Viinit

RANSKA

Côtes du Roussillon

Viinit

RANSKA

Emmental de Savoie (5)

Juustot

RANSKA

Graves (Graves de Vayres)

Viinit

RANSKA

Haut-Médoc

Viinit

RANSKA

Huile essentielle de lavande de Haute-Provence

Eteeriset öljyt — Laventeli

RANSKA

Jambon de Bayonne

Lihavalmisteet (kuumennetut, suolatut, savustetut jne.)

RANSKA

Languedoc (Coteaux du Languedoc)

Viinit

RANSKA

Margaux

Viinit

RANSKA

Médoc

Viinit

RANSKA

Pommard

Viinit

RANSKA

Pruneaux d'Agen

Hedelmät, vihannekset ja viljat sellaisenaan tai jalostettuina — Kuivatut keitetyt luumut

RANSKA

Reblochon

Juustot

RANSKA

Rhum de la Martinique

Väkevät alkoholijuomat

RANSKA

Romanée Saint-Vivant

Viinit

RANSKA

Roquefort

Juustot

RANSKA

Saint-Emilion

Viinit

RANSKA

Saint-Julien

Viinit

RANSKA

Sauternes

Viinit

RANSKA

Val de Loire

Viinit

ITALIA

Asti

Viinit

ITALIA

Barbaresco

Viinit

ITALIA

Barbera d'Alba

Viinit

ITALIA

Barbera d'Asti

Viinit

ITALIA

Barolo

Viinit

ITALIA

Brachetto d'Acqui

Viinit

ITALIA

Conegliano Valdobbiadene — Prosecco

Viinit

ITALIA

Dolcetto d'Alba

Viinit

ITALIA

Fontina (6)

Juustot

ITALIA

Franciacorta

Viinit

ITALIA

Gorgonzola (7)

Juustot

ITALIA

Grana Padano (8)

Juustot

ITALIA

Grappa

Väkevät alkoholijuomat

ITALIA

Mortadella Bologna

Lihavalmisteet (kuumennetut, suolatut, savustetut jne.)

ITALIA

Parmigiano Reggiano (9)

Juustot

ITALIA

Prosciutto di Parma (10)

Lihavalmisteet (kuumennetut, suolatut, savustetut jne.)

ITALIA

Prosciutto di S. Daniele

Lihavalmisteet (kuumennetut, suolatut, savustetut jne.)

ITALIA

Prosciutto Toscano

Lihavalmisteet (kuumennetut, suolatut, savustetut jne.)

ITALIA

Provolone Valpadana (11)

Juustot

ITALIA

Soave

Viinit

ITALIA

Taleggio

Juustot

ITALIA

Toscano

Öljyt ja rasvat (voi, margariini, öljyt jne.) — oliiviöljy

ITALIA

Toscano/Toscana

Viinit

ITALIA

Vino Nobile di Montepulciano

Viinit

KYPROS

Ζιβανία (Zivania)

Väkevät alkoholijuomat

KYPROS

Κουμανταρία (Commandaria)

Viinit

KYPROS

Ούζο (Ouzo) (12)

Väkevät alkoholijuomat

UNKARI

Pálinka

Väkevät alkoholijuomat

UNKARI

Szegedi téliszalámi/Szegedi szalámi

Lihavalmisteet (kuumennetut, suolatut, savustetut jne.)

UNKARI

Tokaj

Viinit

UNKARI

Törkölypálinka

Väkevät alkoholijuomat

ITÄVALTA

Inländerrum

Väkevät alkoholijuomat

ITÄVALTA

Jägertee/Jagertee/Jagatee

Väkevät alkoholijuomat

PUOLA

Polska Wódka/Polish Vodka

Väkevät alkoholijuomat

PUOLA

Wódka ziołowa z Niziny Północnopodlaskiej/Herbal vodka from the North Podlasie Lowland

Väkevät alkoholijuomat

PORTUGALI

Douro

Viinit

PORTUGALI

Porto, Port tai Oporto

Viinit

SLOVAKIA

Vinohradnícka oblasť Tokaj

Viinit

RUOTSI

Svensk Vodka/Swedish Vodka

Väkevät alkoholijuomat

YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA

Scotch Whisky

Väkevät alkoholijuomat

B OSA

Keski-Amerikka-osapuolen tasavaltojen maantieteelliset merkinnät, jotka suojataan EU-osapuolessa tämän sopimuksen IV osan VI osaston (Teollis- ja tekijänoikeudet) mukaisesti

MAA

NIMI

TUOTTEET

COSTA RICA

Café de Costa Rica

kahvi

COSTA RICA

Banano de Costa Rica

hedelmät

EL SALVADOR

Café Apaneca-Ilamapetec

kahvi

[EL SALVADOR]

[Bálsamo de El Salvador]

[kasviuute]

GUATEMALA

Café Antigua

kahvi

GUATEMALA

Ron de Guatemala

väkevät alkoholijuomat

HONDURAS

Cafés del Occidente Hondureño/Honduras Western Coffee

kahvi

HONDURAS

Café de Marcala

kahvi

PANAMA

Seco de Panamà

väkevät alkoholijuomat


(1)  Kreikasta tai Kyprokselta tuleva tuote.

(2)  Rekisteröity Guatemalassa, Hondurasissa, Nicaraguassa ja Panamassa; vastustamismenettely on vielä kesken Costa Ricassa ja El Salvadorissa.

(3)  Rekisteröity Costa Ricassa, Hondurasissa, Nicaraguassa ja Panamassa; vastustamismenettely on vielä kesken El Salvadorissa ja Guatemalassa.

(4)  Rekisteröity Costa Ricassa, Hondurasissa, Nicaraguassa ja Panamassa; vastustamismenettely on vielä kesken El Salvadorissa ja Guatemalassa.

(5)  Rekisteröity Hondurasissa, Nicaraguassa ja Panamassa; vastustamismenettely on vielä kesken Costa Ricassa, El Salvadorissa ja Guatemalassa.

(6)  Rekisteröity El Salvadorissa, Hondurasissa, Nicaraguassa ja Panamassa; vastustamismenettely on vielä kesken Costa Ricassa ja Guatemalassa.

(7)  Rekisteröity Hondurasissa, Nicaraguassa ja Panamassa; vastustamismenettely on vielä kesken Costa Ricassa, El Salvadorissa ja Guatemalassa.

(8)  Rekisteröity Costa Ricassa, Guatemalassa, Hondurasissa, Nicaraguassa ja Panamassa; vastustamismenettely on vielä kesken El Salvadorissa.

(9)  Rekisteröity Hondurasissa, Nicaraguassa ja Panamassa; vastustamismenettely on vielä kesken Costa Ricassa, El Salvadorissa ja Guatemalassa.

(10)  Rekisteröity Costa Ricassa, Guatemalassa, Hondurasissa, Nicaraguassa ja Panamassa; vastustamismenettely on vielä kesken El Salvadorissa.

(11)  Rekisteröity Hondurasissa, Nicaraguassa ja Panamassa; vastustamismenettely on vielä kesken Costa Ricassa, El Salvadorissa ja Guatemalassa.

(12)  Kreikasta tai Kyprokselta tuleva tuote.