18.6.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 164/3


KOMISSION ASETUS (EU) N:o 551/2013,

annettu 11 päivänä kesäkuuta 2013,

Euroopan unionin lipun alla purjehtivien alusten punasimpun kalastuksen väliaikaisesta kieltämisestä NAFO 3M -alueella

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon yhteisön valvontajärjestelmästä, jonka tarkoituksena on varmistaa yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen noudattaminen, 20 päivänä marraskuuta 2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1224/2009 (1) ja erityisesti sen 36 artiklan 2 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

EU:n vesillä ja tietyillä EU:n ulkopuolisilla vesillä EU:n alusten käytettävissä olevien, kansainvälisten neuvottelujen alaan tai sopimusten soveltamisalaan kuuluvien tiettyjen kalakantojen ja kalakantaryhmien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2013 21 päivänä tammikuuta 2013 annetussa neuvoston asetuksessa (EU) N:o 40/2013 (2) säädetään kiintiöistä vuodeksi 2013.

(2)

Komission saamien tietojen mukaan Euroopan unionin lipun alla purjehtivien tai Euroopan unionissa rekisteröityjen alusten mainitussa liitteessä tarkoitetun kalakannan saaliit ovat täyttäneet 1 päivää heinäkuuta 2013 edeltävälle jaksolle myönnetyn kiintiön.

(3)

Sen vuoksi on tarpeen kieltää kyseisen kannan kalastus 30 päivään kesäkuuta 2013 asti,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Kiintiön täyttyminen

Tämän asetuksen liitteessä tarkoitettujen jäsenvaltioiden ajanjaksoa ennen 1 päivää heinäkuuta 2013 koskevan kalastuskiintiön katsotaan täyttyneen tämän asetuksen liitteessä tarkoitetun kalakannan osalta mainitussa liitteessä vahvistetusta päivästä alkaen.

2 artikla

Kiellot

Kielletään tämän asetuksen liitteessä tarkoitettujen jäsenvaltioiden lipun alla purjehtivilta aluksilta tai kyseisissä jäsenvaltioissa rekisteröidyiltä aluksilta mainitussa liitteessä tarkoitetun kannan kalastus mainitussa liitteessä vahvistetusta päivästä alkaen 30 päivään kesäkuuta 2013 asti. Erityisesti kielletään näillä aluksilla pyydettyjen kyseiseen kantaan kuuluvien kalojen aluksella pitäminen, siirtäminen, jälleenlaivaaminen ja purkaminen kyseisten päivämäärien välisenä aikana.

3 artikla

Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 11 päivänä kesäkuuta 2013.

Komission puolesta, puheenjohtajan nimissä

Lowri EVANS

Meri- ja kalastusasioiden pääosaston pääjohtaja


(1)  EUVL L 343, 22.12.2009, s. 1.

(2)  EUVL L 23, 25.1.2013, s. 54.


LIITE

Nro

03/TQ40

Jäsenvaltio

Euroopan unioni (Kaikki jäsenvaltiot)

Kanta

RED/N3M

Laji

Punasimput (Sebastes spp.)

Alue

NAFO 3M

Päivämäärä

3.5.2013–30.6.2013