10.12.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 329/5


EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI 2013/56/EU,

annettu 20 päivänä marraskuuta 2013,

paristoista ja akuista sekä käytetyistä paristoista ja akuista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/66/EY muuttamisesta johdottomissa työkaluissa käytettäviksi tarkoitettujen kadmiumia sisältävien kannettavien paristojen ja akkujen sekä vähän elohopeaa sisältävien nappiparistojen markkinoille saattamisen osalta sekä komission päätöksen 2009/603/EY kumoamisesta

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 192 artiklan 1 kohdan,

ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sen jälkeen kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille,

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon (1),

ovat kuulleet alueiden komiteaa,

noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä (2),

sekä katsovat seuraavaa:

(1)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2006/66/EY (3) kielletään sellaisten kannettavien paristojen ja akkujen, myös laitteisiin sisältyvien paristojen ja akkujen, markkinoille saattaminen, jotka sisältävät yli 0,002 painoprosenttia kadmiumia. Johdottomissa työkaluissa käytettäväksi tarkoitetut kannettavat paristot ja akut on kuitenkin vapautettu tästä kiellosta.

(2)

Komissio on tarkastellut tätä poikkeusta uudelleen direktiivin 2006/66/EY 4 artiklan 4 kohdan mukaisesti.

(3)

Uudelleentarkastelussa tehtiin päätelmä, jonka mukaan ympäristöön pääsevän kadmiumin määrän vaiheittaiseksi vähentämiseksi kadmiumin käyttökielto olisi laajennettava koskemaan johdottomissa työkaluissa käytettäviksi tarkoitettuja kannettavia paristoja ja akkuja, koska markkinoilla on saatavilla näihin sovelluksiin soveltuvia kadmiumittomia vaihtoehtoja, nimittäin nikkelimetallihydridi- ja litiumioniakkuteknologioita.

(4)

Johdottomissa työkaluissa käytettäväksi tarkoitettuja kannettavia paristoja ja akkuja koskevan poikkeuksen soveltamista olisi jatkettava 31 päivään joulukuuta 2016, jotta kierrätysala ja kuluttajat koko arvoketjun osalta voisivat mukautua edelleen asiaankuuluviin korvaaviin teknologioihin yhdenmukaisesti kaikkialla unionissa.

(5)

Direktiivillä 2006/66/EY kielletään kaikkien sellaisten paristojen tai akkujen markkinoille saattaminen, jotka sisältävät yli 0,0005 painoprosenttia elohopeaa, riippumatta siitä, sisältyvätkö ne laitteisiin. Tämä kielto ei kuitenkaan koske nappiparistoja, jotka sisältävät enintään 2 painoprosenttia elohopeaa. Euroopan unionin nappiparistomarkkinoilla ollaan jo siirtymässä elohopeattomiin nappiparistoihin. Siksi on tarkoituksenmukaista kieltää sellaisten nappiparistojen markkinoille saattaminen, jotka sisältävät elohopeaa yli 0,0005 painoprosenttia.

(6)

Lissabonin sopimuksen tultua voimaan komissiolle direktiivillä 2006/66/EY siirretty valta on mukautettava Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 ja 291 artiklaan.

(7)

Direktiivin 2006/66/EY täydentämiseksi tai muuttamiseksi olisi komissiolle siirrettävä valta hyväksyä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti säädösvallan siirron nojalla annettavia delegoituja säädöksiä, jotka koskevat unionin ulkopuolella tapahtuvan käsittelyn ja kierrätyksen yhtäläisten edellytysten arviointiperusteita, kannettavien paristojen ja akkujen ja ajoneuvoparistojen ja -akkujen tehomerkintöjä sekä merkintävaatimuksista vapauttamista. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla. Komission olisi delegoituja säädöksiä valmistellessaan ja laatiessaan varmistettava, että asianomaiset asiakirjat toimitetaan Euroopan parlamentille ja neuvostolle yhtäaikaisesti, hyvissä ajoin ja asianmukaisesti.

(8)

Tarvittaessa tuottajien rekisteröintiä koskevien vaatimusten ja rekisteröinnin muodon tulisi olla yhdenmukaiset Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/19/EU (4) 16 artiklan 3 kohdan ja liitteessä X olevan A osan nojalla vahvistettujen rekisteröintisääntöjen ja -muodon kanssa.

(9)

Jotta voidaan varmistaa direktiivin 2006/66/EY yhdenmukainen täytäntöönpano, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovaltaa niiden siirtymäjärjestelyjen osalta, jotka koskevat vähimmäiskeräysasteita, yhteistä laskentamenetelmää, jolla lasketaan kannettavien paristojen ja akkujen vuosimyynti loppukäyttäjille, kierrätystehokkuuksien laskemista koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä ja kansallisiin täytäntöönpanokertomuksiin sisältyvää kyselylomaketta tai mallia. Tätä täytäntöönpanovaltaa olisi käytettävä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011 (5) mukaisesti.

(10)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/12/EY (6) on kumottu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2008/98/EY (7)12 päivästä joulukuuta 2010.

(11)

Direktiivi 2006/66/EY olisi näin ollen muutettava,

OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:

1 artikla

Muutetaan direktiivi 2006/66/EY seuraavasti:

1)

Muutetaan 4 artikla seuraavasti:

a)

korvataan 2 kohta seuraavasti:

”2.   Edellä 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua kieltoa ei sovelleta enintään kaksi painoprosenttia elohopeaa sisältäviin nappiparistoihin ennen 1 päivää lokakuuta 2015.”;

b)

korvataan 3 kohdan c alakohta seuraavasti:

”c)

johdottomissa työkaluissa; tätä poikkeusta johdottomien työkalujen osalta sovelletaan 31 päivään joulukuuta 2016 saakka.”;

c)

korvataan 4 kohta seuraavasti:

”4.   Kuulokojeisiin tarkoitettujen nappiparistojen osalta komissio tarkastelee 2 kohdassa tarkoitettua poikkeusta uudelleen ja antaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen 1 kohdan a alakohdan mukaisten kuulokojeisiin tarkoitettujen nappiparistojen saatavuudesta viimeistään 1 päivänä lokakuuta 2014. Komissio liittää kertomukseensa asianmukaisen ehdotuksen 2 kohdassa tarkoitetun poikkeuksen pidentämisestä kuulokojeisiin tarkoitettujen nappiparistojen osalta, jos se on perusteltua sen vuoksi, että 1 kohdan a alakohdan mukaisia kuulokojeisiin tarkoitettuja nappiparistoja ei ole saatavilla.”

2)

Korvataan 6 artiklan 2 kohta seuraavasti:

”2.   Paristoja ja akkuja, jotka eivät vastaa tämän direktiivin vaatimuksia, mutta jotka on laillisesti saatettu markkinoille ennen 4 artiklan mukaisten kieltojen soveltamispäivää, voidaan pitää kaupan varastojen loppumiseen asti.”

3)

Korvataan 10 artiklan 4 kohta seuraavasti:

”4.   Komissio voi säätää täytäntöönpanosäädöksillä siirtymäjärjestelyistä, joiden tarkoituksena on ottaa huomioon 2 kohdan vaatimusten täyttämisessä jossakin jäsenvaltiossa esiintyvät vaikeudet, jotka aiheutuvat erityisistä kansallisista olosuhteista. Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 24 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen.

Jotta varmistetaan tämän artiklan yhdenmukainen soveltaminen, komissio säätää täytäntöönpanosäädöksillä viimeistään 26 päivänä syyskuuta 2007 yhteisistä menetelmistä, joilla lasketaan kannettavien paristojen ja akkujen vuosittainen myynti loppukäyttäjille. Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 24 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen.”

4)

Korvataan 11 artikla seuraavasti:

”11 artikla

Käytettyjen paristojen ja akkujen irrottaminen

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että valmistajat suunnittelevat laitteet sellaisiksi, että käytetyt paristot ja akut voi helposti irrottaa. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tapauksissa, joissa loppukäyttäjä ei voi vaivatta irrottaa paristoa tai akkua, valmistaja on suunnitellut laitteen siten, että valmistajasta riippumaton pätevä ammattilainen voi vaivatta irrottaa käytetyn pariston tai akun. Paristoja tai akkuja sisältäviin laitteisiin on liitettävä ohjeet, joista ilmenee, miten joko loppukäyttäjä tai riippumaton pätevä ammattilainen voi irrottaa kyseiset paristot tai akut turvallisesti. Ohjeissa on tarvittaessa ilmoitettava loppukäyttäjälle laitteeseen asennettujen paristojen tai akkujen laji.

Ensimmäisessä kohdassa vahvistettuja säännöksiä ei sovelleta, jos turvallisuuteen tai suorituskykyyn liittyvät syyt taikka lääketieteelliset tai tietoturvallisuussyyt edellyttävät jatkuvaa virransyöttöä ja kiinteää kytkentää laitteen ja pariston tai akun välillä.”

5)

Korvataan 12 artiklan 6 kohta seuraavasti:

”6.   Komissio hyväksyy täytäntöönpanosäädöksillä kierrätystehokkuuksien laskemista koskevat yksityiskohtaiset säännöt viimeistään 26 päivänä maaliskuuta 2010. Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 24 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen.”

6)

Kumotaan 12 artiklan 7 kohta.

7)

Korvataan 15 artiklan 3 kohta seuraavasti:

”3.   Siirretään komissiolle valta antaa 23 a artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, joilla vahvistetaan yksityiskohtaisia sääntöjä, joilla täydennetään tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja sääntöjä, erityisesti kyseisessä kohdassa tarkoitettuja vastaavien olosuhteiden arviointia koskevia perusteita.”

8)

Korvataan 17 artikla seuraavasti:

”17 artikla

Rekisteröinti

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kukin tuottaja rekisteröidään. Rekisteröintiä koskevat samat menettelyvaatimukset jokaisessa jäsenvaltiossa liitteen IV mukaisesti.”

9)

Korvataan 18 artiklan 2 kohta seuraavasti:

”2.   Jäsenvaltioiden on julkistettava 1 kohdassa tarkoitetut ehdotetut vapautuksia koskevat toimenpiteet ja niiden perustelut sekä ilmoitettava ne komissiolle ja muille jäsenvaltioille.”

10)

Muutetaan 21 artikla seuraavasti:

a)

korvataan 2 kohta seuraavasti:

”2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikkien kannettavien paristojen ja akkujen sekä kaikkien ajoneuvoparistojen ja -akkujen kapasiteetti ilmoitetaan tuotteissa näkyvin, selkein ja pysyvin merkinnöin viimeistään 26 päivänä syyskuuta 2009. Siirretään komissiolle valta antaa 23 a artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, joissa vahvistetaan tätä vaatimusta täydentäviä yksityiskohtaisia sääntöjä, mukaan lukien viimeistään 26 päivänä maaliskuuta 2009 annettava säädös kapasiteetin ja asianmukaisen käytön määrittämistä koskevista yhdenmukaisista menetelmistä.”;

b)

korvataan 7 kohta seuraavasti:

”7.   Siirretään komissiolle valta antaa 23 a artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, jotka koskevat poikkeusten myöntämistä tässä artiklassa säädettyjen merkintävaatimusten noudattamisesta. Osana tällaisten delegoitujen säädösten valmistelua komission on kuultava asianomaisia sidosryhmiä, erityisesti tuottajia, kerääjiä, kierrättäjiä, käsittelijöitä, ympäristö- ja kuluttajajärjestöjä sekä työntekijäliittoja.”

11)

Korvataan 22 artiklan 2 kohta seuraavasti:

”2.   Kertomukset on laadittava kyselylomakkeen tai mallin mukaisesti. Komissio antaa täytäntöönpanosäädöksillä näitä kertomuksia koskevan kyselylomakkeen tai mallin. Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 24 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen. Kyselylomake tai malli on lähetettävä jäsenvaltioille kuusi kuukautta ennen kertomuksen kattaman ensimmäisen ajanjakson alkua.”

12)

Lisätään artikla seuraavasti:

”23 a artikla

Siirretyn säädösvallan käyttäminen

1.   Komissiolle siirrettyä valtaa antaa delegoituja säädöksiä koskevat tässä artiklassa säädetyt edellytykset.

2.   Siirretään komissiolle 15 artiklan 3 kohdassa ja 21 artiklan 2 ja 7 kohdassa tarkoitettu valta antaa delegoituja säädöksiä viiden vuoden ajaksi 30 päivästä joulukuuta 2013. Komissio laatii siirrettyä säädösvaltaa koskevan kertomuksen viimeistään yhdeksän kuukautta ennen viiden vuoden pituisen kauden päättymistä. Säädösvallan siirtoa jatketaan ilman eri toimenpiteitä samanpituisiksi kausiksi, jollei Euroopan parlamentti tai neuvosto vastusta tällaista jatkamista viimeistään kolme kuukautta ennen kunkin kauden päättymistä.

3.   Euroopan parlamentti tai neuvosto voi milloin tahansa peruuttaa 15 artiklan 3 kohdassa ja 21 artiklan 2 ja 7 kohdassa tarkoitetun säädösvallan siirron. Peruuttamispäätöksellä lopetetaan tuossa päätöksessä mainittu säädösvallan siirto. Peruuttaminen tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona sitä koskeva päätös julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä, tai jonakin myöhempänä, päätöksessä mainittuna päivänä. Peruuttamispäätös ei vaikuta jo voimassa olevien delegoitujen säädösten pätevyyteen.

4.   Heti kun komissio on antanut delegoidun säädöksen, komissio antaa sen tiedoksi yhtäaikaisesti Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

5.   Edellä 15 artiklan 3 kohdan ja 21 artiklan 2 ja 7 kohdan nojalla annettu delegoitu säädös tulee voimaan ainoastaan, jos Euroopan parlamentti tai neuvosto ei ole kahden kuukauden kuluessa siitä, kun asianomainen säädös on annettu tiedoksi Euroopan parlamentille ja neuvostolle, ilmaissut vastustavansa sitä tai jos sekä Euroopan parlamentti että neuvosto ovat ennen mainitun määräajan päättymistä ilmoittaneet komissiolle, että ne eivät vastusta säädöstä. Euroopan parlamentin tai neuvoston aloitteesta tätä määräaikaa jatketaan kahdella kuukaudella.”

13)

Korvataan 24 artikla seuraavasti:

”24 artikla

Komiteamenettely

1.   Komissiota avustaa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY (8) 39 artiklalla perustettu komitea. Tämä komitea on Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 182/2011 (9) tarkoitettu komitea.

2.   Kun viitataan tähän kohtaan, sovelletaan asetuksen (EU) N:o 182/2011 5 artiklaa.

Jos komitea ei anna lausuntoa, komissio ei hyväksy ehdotusta täytäntöönpanosäädökseksi ja sovelletaan asetuksen (EU) N:o 182/2011 5 artiklan 4 kohdan kolmatta alakohtaa.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/98/EY, annettu 19 päivänä marraskuuta 2008, jätteistä ja tiettyjen direktiivien kumoamisesta (EUVL L 312, 22.11.2008, s. 3)."

(9)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 182/2011, annettu 16 päivänä helmikuuta 2011, yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä (EUVL L 55, 28.2.2011, s. 13).”"

14)

Lisätään liite seuraavasti:

”LIITE IV

Menettelyä koskevat vaatimukset rekisteröintiä varten

1.   Rekisteröintivaatimukset

Paristojen ja akkujen tuottajien rekisteröinnin suorittavat kirjallisesti tai sähköisesti kansalliset viranomaiset tai jäsenvaltioiden hyväksymät kansalliset tuottajavastuuorganisaatiot, jäljempänä ’rekisteröintielimet’.

Rekisteröintimenettely voi olla osa muuta tuottajien rekisteröintimenettelyä.

Paristojen ja akkujen tuottajien on rekisteröidyttävä vain kerran, ja rekisteröinti on suoritettava siinä jäsenvaltiossa, jossa ne saattavat paristoja ja akkuja jäsenvaltion markkinoille ammattimaisesti ensimmäisen kerran; tuottajille annetaan rekisteröinnin yhteydessä rekisteröintinumero.

2.   Tiedot, jotka tuottajien on toimitettava

Paristojen ja akkujen tuottajien on toimitettava rekisteröintielimille seuraavat tiedot:

i)

tuottajan nimi ja tuotenimet (jos saatavilla), joita tuottaja käyttää jäsenvaltiossa;

ii)

tuottajan osoite/osoitteet: postinumero ja -toimipaikka, katuosoite ja -numero, maa, internetosoite, puhelinnumero ja, jos on saatavilla, yhteyshenkilön nimi, tuottajan faksinumero ja sähköpostiosoite;

iii)

tuottajan markkinoille saattamien paristojen ja akkujen tyyppi: kannettavat paristot ja akut, teollisuusparistot ja -akut tai ajoneuvoparistot ja -akut;

iv)

tiedot siitä, miten tuottaja täyttää velvollisuutensa: yksilöllinen tai yhteinen järjestelmä;

v)

rekisteröintihakemuksen jättämispäivä;

vi)

tuottajan kansallinen tunnistekoodi, mukaan lukien tuottajan eurooppalainen verotunnistenumero tai kansallinen verotunnistenumero (valinnainen);

vii)

vakuutus siitä, että annetut tiedot ovat paikkansapitävät.

Paristojen ja akkujen tuottajat eivät ole velvollisia toimittamaan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettua rekisteröintiä varten mitään muita tietoja kuin 2 kohdan i–vii alakohdassa luetellut tiedot.

3.   Rekisteröintimaksut

Rekisteröintielimet voivat periä ainoastaan kustannusperusteisia ja oikeasuhtaisia rekisteröintimaksuja.

Rekisteröintimaksuja perivien rekisteröintielinten on tiedotettava toimivaltaisille kansallisille viranomaisille menettelystä, johon maksujen määräytyminen perustuu.

4.   Rekisteröintitietojen muuttaminen

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että jos tuottajien 2 kohdan i–vii alakohdan mukaisesti toimittamat tiedot muuttuvat, tuottajat ilmoittavat muuttuneet tiedot asianomaiselle rekisteröintielimelle viimeistään kuukauden kuluessa muutoksesta.

5.   Tietojen poistaminen rekisteristä

Kun tuottajat eivät enää toimi tuottajina jäsenvaltiossa, niiden on ilmoitettava tästä asianomaiselle rekisteröintielimelle niitä koskevien tietojen poistamiseksi rekisteristä.”

2 artikla

Komission päätöksen 2009/603/EY kumoaminen

Kumotaan komission päätös 2009/603/EY (10)1 päivästä heinäkuuta 2015.

3 artikla

Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä

1.   Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin 1 artiklan noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 1 päivänä heinäkuuta 2015. Niiden on viipymättä toimitettava nämä säännökset kirjallisina komissiolle.

2.   Näissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne julkaistaan virallisesti. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

3.   Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä säännellyistä kysymyksistä antamansa keskeiset kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle.

4 artikla

Voimaantulo

Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

5 artikla

Osoitus

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Strasbourgissa 20 päivänä marraskuuta 2013.

Euroopan parlamentin puolesta

Puhemies

M. SCHULZ

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

V. LEŠKEVIČIUS


(1)  EUVL C 229, 31.7.2012, s. 140.

(2)  Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu 10. lokakuuta 2013 (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä), ja neuvoston päätös, annettu 15. marraskuuta 2013.

(3)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/66/EY, annettu 6 päivänä syyskuuta 2006, paristoista ja akuista sekä käytetyistä paristoista ja akuista ja direktiivin 91/157/ETY kumoamisesta (EUVL L 266, 26.9.2006, s. 1).

(4)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/19/EU, annettu 4 päivänä heinäkuuta 2012, sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta (EUVL L 197, 24.7.2012, s. 38).

(5)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 182/2011, annettu 16 päivänä helmikuuta 2011, yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä (EUVL L 55, 28.2.2011, s. 13).

(6)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/12/EY, annettu 5 päivänä huhtikuuta 2006, jätteistä (EUVL L 114, 27.4.2006, s. 9).

(7)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/98/EY, annettu 19 päivänä marraskuuta 2008, jätteistä ja tiettyjen direktiivien kumoamisesta (EUVL L 312, 22.11.2008, s. 3).

(10)  Komission päätös 2009/603/EY, tehty 5 päivänä elokuuta 2009, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/66/EY mukaisista paristojen ja akkujen tuottajia koskevista rekisteröintivaatimuksista (EUVL L 206, 8.8.2009, s. 13).