26.4.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/1


NEUVOSTON SUOSITUS,

annettu 22 päivänä huhtikuuta 2013,

nuorisotakuun perustamisesta

2013/C 120/01

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 292 artiklan,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Nuorten eurooppalaisten inhimilliseen pääomaan investoiminen juuri nyt tuottaa hyötyä pitkällä aikavälillä ja edistää kestävää ja osallistavaa talouskasvua. Unioni saa täyden hyödyn aktiivisesta, innovatiivisesta ja ammattitaitoisesta työvoimasta ja välttää samalla valtavat kustannukset, joita sille aiheutuu, jos nuoret eivät ole työelämässä eivätkä koulutuksessa (ns. NEET-nuoret); nämä kustannukset ovat nykyisin arviolta 1,2 prosenttia BKT:stä.

(2)

Nykyinen kriisi on koetellut erityisen kovasti nuoria. Nuorten haavoittuvuus johtuu heidän elämässään käynnistä olevasta siirtymävaiheesta, ammattikokemuksen puutteesta, joskus puutteellisesta koulutuksesta, usein heikosta sosiaaliturvasta, rajallisista rahoitusmahdollisuuksista ja epävakaista työoloista. Huono palkka ja epävarma työ ovat todennäköisemmin nuorten naisten ongelmia, kun taas nuoria vanhempia – etupäässä nuoria äitejä – varten tarjolla olevat työ- ja perhe-elämän yhteensovittamistoimenpiteet ovat riittämättömiä. Lisäksi on nuoria, jotka ovat erityisen epäedullisessa asemassa tai vaarassa joutua syrjityiksi. Sen vuoksi tarvitaan asianmukaisia tukitoimia, vaikka samalla todetaan nuorten henkilökohtainen vastuu hakeutumisesta taloudelliseen toimintaan.

(3)

Koko unionissa on työelämän ja koulutuksen ulkopuolella 7,5 miljoonaa nuorta eli 12,9 prosenttia nuorista (15–24-vuotiaista) eurooppalaisista. Monet heistä ovat suorittaneet vain ylemmän perusasteen opinnot ja keskeyttäneet koulunkäynnin. Lisäksi monet ovat maahanmuuttajia tai heillä on muita huonommat lähtökohdat. Työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleviin nuoriin lukeutuu erilaisia alaryhmiä, joiden tarpeet vaihtelevat.

(4)

Työttömistä alle 25-vuotiaista unionissa on 30,1 prosenttia ollut työttömänä yli 12 kuukautta. Yhä useampi nuori ei myöskään aktiivisesti etsi töitä, minkä vuoksi he voivat jäädä ilman työmarkkinoille paluuseen tarkoitettua rakenteellista tukea. Tutkimukset ovat osoittaneet, että nuorisotyöttömyys voi jättää pysyviä arpia, joita ovat esimerkiksi kasvanut riski joutua työttömäksi myöhemmin, tulevan ansiotason aleneminen, inhimillisen pääoman menettäminen, köyhyyden periytyminen sukupolvelta toiselle ja pienempi motivaatio perheen perustamiseen, mikä osaltaan vahvistaa negatiivista väestökehitystä.

(5)

Käsitteellä ”nuorisotakuu” tarkoitetaan sitä, että nuoret saavat laadukkaan tarjouksen työ-, jatkokoulutus-, oppisopimus- tai harjoittelupaikasta neljän kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta tai virallisen koulutuksen päättämisestä. Jatkokoulutuspaikka voisi tarkoittaa myös laadukkaita koulutusohjelmia, jotka johtavat tunnustettuun ammattipätevyyteen.

(6)

Nuorisotakuulla vaikuttaisi kolmeen Eurooppa 2020 -strategian tavoitteeseen; nämä tavoitteet koskevat 20–64-vuotiaiden 75 prosentin työllisyyttä, koulupudokkaiden osuuden laskemista alle 10 prosenttiin, ja köyhyyteen ja sosiaaliseen syrjäytymiseen ajautuneiden ihmisten määrän vähentämistä ainakin 20 miljoonalla.

(7)

Neuvoston 21 päivänä lokakuuta 2010 antamalla päätöksellä 2010/707/EU (1) hyväksytyissä jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoissa, erityisesti suuntaviivoissa 7 ja 8, kehotetaan jäsenvaltioita edistämään nuorten integroitumista työmarkkinoille ja yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa auttamaan ennen kaikkea ilman työtä tai koulutuspaikkaa olevia nuoria saamaan ensimmäinen työpaikka, työkokemusta tai jatkokoulutusmahdollisuuksia, myös oppisopimuskoulutusta, ja puuttumaan työttömäksi joutuneiden nuorten tilanteeseen nopeasti.

(8)

Jo vuonna 2005, jolloin neuvosto hyväksyi 12 päivänä heinäkuuta 2005 tekemällään päätöksellä 2005/600/EY (2) jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkojen suuntaviivat, se pääsi yhteisymmärrykseen siitä, että ”jokaiselle työttömälle tarjotaan uusi mahdollisuus: nuorille ennen kuin työttömyys on kestänyt 6 kuukautta”. Jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista 15 päivänä heinäkuuta 2008 tehdyllä päätöksellä 2008/618/EY (3) neuvosto lyhensi ajanjakson koulunsa lopettaneiden nuorten osalta enintään neljään kuukauteen.

(9)

Euroopan parlamentti kehotti 6 päivänä heinäkuuta 2010 antamassaan päätöslauselmassa nuorten työmarkkinoille pääsyn edistämisestä sekä harjoittelijoiden, työharjoittelun ja oppisopimuskoulutuksen aseman vahvistamisesta (4) komissiota ja neuvostoa luomaan eurooppalaisen nuorisotakuun sen varmistamiseksi, että kaikille nuorille unionissa tarjottaisiin työtä, oppisopimuskoulutusta, lisäkoulutusta tai työn ja koulutuksen yhdistelmää viimeistään neljän kuukauden työttömyyden jälkeen.

(10)

Komissio kannusti 15 päivänä syyskuuta 2010 antamassaan Nuoret liikkeellä -tiedonannossa jäsenvaltioita ottamaan käyttöön nuorisotakuut, joita on kuitenkin tähän mennessä toteutettu hyvin vähän. Tässä suosituksessa olisi vahvistettava ja todettava uudelleen, että jäsenvaltioissa on tarvetta jatkaa tähän tavoitteeseen pyrkimistä, ja samalla se on avuksi tällaisten nuorisotakuujärjestelmien suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa.

(11)

Kesäkuun 17 päivänä 2011 antamissaan päätelmissä nuorten työllisyyden edistämisestä Eurooppa 2020 -tavoitteiden saavuttamiseksi neuvosto kehotti jäsenvaltioita pikaisiin toimiin jatko- tai uudelleenkoulutuksen taikka aktivointitoimenpiteiden tarjoamiseksi työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleville nuorille, mukaan lukien koulunkäynnin varhain lopettaneet nuoret. Siten voitaisiin päästä lähemmäksi tavoitetta eli saada kyseiset henkilöt takaisin yleissivistävän tai ammatillisen koulutuksen pariin tai työmarkkinoille mahdollisimman lyhyen ajan kuluessa ja pienentää köyhyys- ja syrjäytymisriskiä. Neuvosto totesi, että työmarkkinoiden segmentoitumisella saattaa olla kielteinen vaikutus nuoriin, ja kehotti jäsenvaltioita torjumaan tällaista segmentoitumista.

(12)

Neuvoston 28 päivänä kesäkuuta 2011 antamassa suosituksessa koulunkäynnin keskeyttämisen vähentämiseen tähtäävistä politiikoista (5) kohdistettiin huomio sellaisen näyttöön perustuvan, kattavan ja monialaisen politiikan laadintaan, johon sisältyy toimenpiteitä, joilla saadaan koulupudokkaat uudelleen mukaan koulutukseen ja vahvistetaan koulutusjärjestelmien ja työelämän välisiä yhteyksiä. Euroopan parlamentti antoi tukensa tälle lähestymistavalle vuoden 2012 talousarvion valmistelun yhteydessä ja pyysi komissiota toteuttamaan valmistelutoimen, jolla edistetään nuorisotakuiden perustamista jäsenvaltioissa.

(13)

Työllisyyspaketissa, jota komissio ehdotti 18 päivänä huhtikuuta 2012 antamassaan tiedonannossa ”Tavoitteena työllistävä elpyminen”, komissio vaati jäsenvaltioilta, työmarkkinaosapuolilta ja muilta sidosryhmiltä aktiivisia toimia unionin nykyisten työllisyysongelmien ja erityisesti nuorisotyöttömyyden ratkaisemiseksi. Komissio painotti vihreän talouden, sosiaali- ja terveyspalvelujen ja tieto- ja viestintäteknologian alojen tarjoamaa huomattavaa potentiaalia työpaikkojen luomisessa ja esitti sitä varten kolme toimintasuunnitelmaa jatkotoimia varten. Sen jälkeen 10 päivänä lokakuuta 2012 antamassaan tiedonannossa ”Vahvempi eurooppalainen teollisuus talouden kasvua ja elpymistä varten” komissio toi esiin myös kuusi lupaavaa prioriteettialaa teolliselle innovoinnille, joka edistää siirtymistä vähähiiliseen ja resursseja tehokkaasti käyttävään talouteen. Työllisyyspaketissa komissio korosti lisäksi, että yrittäjähengen vaalimisella, yrityksen perustamisvaiheen tukipalvelujen ja mikroluottojen saatavuuden parantamisella sekä työttömyysavustukset starttirahaksi muuttavilla järjestelyillä saataisiin paljon aikaan myös nuorten hyväksi. Työllisyyspaketissa ehdotettiin myös palkkatukien käyttöä uusien työsuhteiden nettomäärän kasvattamiseksi ja kohdennettuja helpotuksia verokiilaan (pääasiassa työnantajan sosiaaliturvamaksuihin) työllisyyden vauhdittamiseksi; lisäksi ehdotettiin työsuhdeturvalainsäädäntöön tehtäviä tasapainoisia uudistuksia, joiden myötä nuorilla on mahdollisuus saada kelvollinen työpaikka.

(14)

Euroopan parlamentti kehotti Mahdollisuuksia nuorisolle -aloitteesta 24 päivänä toukokuuta 2012 antamassaan päätöslauselmassa jäsenvaltioita toteuttamaan ripeästi konkreettisia kansallisen tason toimenpiteitä, joilla varmistetaan, että nuorilla on kunnollinen työ-, koulutus- tai uudelleenkoulutuspaikka neljän kuukauden kuluessa koulun lopettamisesta. Euroopan parlamentti korosti, että nuorisotakuujärjestelmällä on voitava kohentaa sellaisten nuorten tilannetta, jotka eivät käy töissä eivätkä ole koulutuksessa tai työharjoittelussa, ja ratkaista vähitellen unionin nuorisotyöttömyysongelma.

(15)

Eurooppa-neuvosto vaati 29 päivänä kesäkuuta 2012 antamissaan päätelmissä jäsenvaltioita tehostamaan toimia, joilla lisätään nuorten työllisyyttä ”pyrkien siihen, että muutaman kuukauden kuluessa koulunkäynnin päättymisestä nuoret saavat laadukkaan työtarjouksen tai voivat osallistua täydennyskoulutukseen, oppisopimuskoulutukseen tai harjoitteluun”. Neuvosto totesi myös, että näihin toimiin voidaan myöntää tukea Euroopan sosiaalirahastosta ja että jäsenvaltioiden olisi hyödynnettävä mahdollisuuksia rahoittaa tilapäisiä työhönottotukia kyseisen rahaston avulla.

(16)

Komission 20 päivänä marraskuuta 2012 antamassa tiedonannossa ”Koulutuksen uudelleenajattelu: sosioekonomisten vaikutusten parantaminen investoimalla taitoihin” esitellään tähän liittyvä unionin panos koulutuksen näkökannalta. Siinä käsitellään koulutusjärjestelmien uudistamiseen ja tehostamiseen liittyviä keskeisiä kysymyksiä, kuten taitojen tarjoamista työmarkkinoiden nykyisten ja tulevien tarpeiden mukaisesti, avointen ja joustavien oppimispolkujen lisäämistä ja kaikkien sidosryhmien yhteistä ponnistelua, myös rahoituksen saamiseksi.

(17)

Neuvosto suositteli 20 päivänä joulukuuta 2012 antamassaan suosituksessa epävirallisen ja arkioppimisen validoinnista (6), että jäsenvaltiot toteuttaisivat vuoteen 2018 mennessä kansalliset olosuhteet ja erityispiirteet huomioon ottaen ja asianmukaiseksi katsomallaan tavalla järjestelyt epävirallisen ja arkioppimisen validointia varten.

(18)

Komissio painotti vuotuisesta kasvuselvityksestä 2013 28 päivänä marraskuuta 2012 antamassaan tiedonannossa, että jäsenvaltioiden olisi turvattava nuorten siirtyminen koulusta työelämään ja kehitettävä ja toteutettava nuorisotakuujärjestelmiä, joiden mukaisesti jokaisen alle 25-vuotiaan on saatava tarjous työ-, jatkokoulutus-, oppisopimus- tai harjoittelupaikasta neljän kuukauden kuluessa virallisen koulutuksen päättämisestä tai työttömäksi joutumisesta.

(19)

Eurooppa-neuvosto päätti monivuotisesta rahoituskehyksestä 8 päivänä helmikuuta 2013 antamissaan päätelmissä luoda kaudelle 2014–2020 6 miljardin EUR nuorisotyöllisyysaloitteen, jolla tuetaan komission 5 päivänä joulukuuta 2012 ehdottamassa nuorten työllisyyspaketissa esitettyjä toimenpiteitä ja erityisesti nuorisotakuuta.

(20)

Nuorisotakuu olisi toteutettava tukitoimia sisältävällä järjestelmällä, ja se olisi sovitettava kansallisiin, alueellisiin ja paikallisiin olosuhteisiin. Näiden tointen olisi pohjauduttava kuuteen toimintalinjaan: kumppanuuteen perustuvien toimintamallien kehittäminen, varhainen puuttuminen ja aktivointi, työmarkkinoille integroitumisen mahdollistavat tukitoimet, unionin rahastojen käyttö, järjestelmän arviointi ja jatkuva parantaminen ja sen ripeä täytäntöönpano. Niiden tavoitteena on ehkäistä koulunkäynnin keskeyttämistä, parantaa työllistyvyyttä ja poistaa työllistymiseltä käytännön esteitä. Toimia varten voidaan myöntää tukea unionin rahastoista, ja niitä olisi jatkuvasti seurattava ja parannettava.

(21)

Tehokas koordinointi ja politiikan alojen (esim. työllisyys-, koulutus-, nuoriso- ja sosiaalipolitiikka) väliset yhteistyöjärjestelyt ovat keskeisiä edellytyksiä laadukkaiden työmahdollisuuksien ja oppisopimus- ja harjoittelupaikkojen lisäämiselle.

(22)

Nuorisotakuujärjestelmissä olisi otettava huomioon jäsenvaltioiden monimuotoisuus ja niiden erilaiset lähtökohdat nuorisotyöttömyysasteen, institutionaalisen rakenteen ja eri työmarkkinatoimijoiden valmiuksien osalta. Lisäksi niissä olisi otettava huomioon julkisen talouden erilaiset tilanteet ja määrärahojen jakoon vaikuttavat rahoitusrajoitteet. Vuotuisessa kasvuselvityksessä 2013 komissio toteaa, että investointeja koulutukseen olisi priorisoitava ja vahvistettava mahdollisuuksien mukaan ja samalla olisi varmistettava, että varoja käytetään tehokkaasti. Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä työllisyyspalvelujen ja aktiivisten työmarkkinatoimien, esimerkiksi työttömille tarjottavan koulutuksen ja nuorisotakuujärjestelmien, kattavuuden ja tuloksellisuuden ylläpitämiseen ja lisäämiseen. Tällaisten järjestelmien perustamisella on merkitystä pitkällä aikavälillä, mutta tarvitaan myös lyhyen aikavälin vastauksia talouskriisin dramaattisten työmarkkinavaikutusten tasapainottamiseen,

SUOSITTAA, ETTÄ JÄSENVALTIOT TOTEUTTAVAT SEURAAVAT TOIMET:

1.

Varmistetaan, että kaikille alle 25-vuotiaille nuorille tarjotaan laadukas työ-, jatkokoulutus-, oppisopimus- tai harjoittelupaikka neljän kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta tai virallisen koulutuksen päättämisestä.

Tällaista nuorisotakuujärjestelmää suunnitellessaan jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon yleiset tosiasiat, kuten se, että nuoret eivät ole samanlaisessa sosiaalisessa ympäristössä elävä homogeeninen ryhmä, samoin kuin molemminpuolisen velvoitteen periaatteet ja tarve puuttua toistuvien toimettomuusjaksojen riskiin.

Lähtökohtana sille, että nuorelle tarjotaan nuorisotakuu, olisi oltava ilmoittautuminen työllisyyspalvelujen piiriin, ja niitä työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevia varten, jotka eivät ole sitä tehneet, jäsenvaltioiden olisi määriteltävä jokin vastaava lähtökohta, jotta nuorisotakuu voitaisiin toteuttaa samassa neljän kuukauden aikataulussa.

Nuorisotakuujärjestelmät olisi laadittava seuraavien suuntaviivojen mukaisesti ottaen huomioon kansalliset, alueelliset ja paikalliset olosuhteet sekä toimenpiteiden kohteena olevien nuorten sukupuoli ja eroavaisuudet:

Kumppanuuspohjaisten toimintamallien kehittäminen

2.

Nimetään asiaankuuluva viranomainen, joka vastaa nuorisotakuujärjestelmän perustamisesta ja hallinnoinnista sekä kumppanuuksien koordinoinnista kaikilla tasoilla ja sektoreilla. Jos jäsenvaltion ei ole perustuslaillisista syistä mahdollista nimetä ainoastaan yhtä viranomaista, nimetään useampi asiaankuuluva viranomainen siten, että niiden lukumäärä pidetään mahdollisimman pienenä, ja komissiolle ilmoitetaan nuorisotakuun toteuttamista varten yksi yhteysviranomainen.

3.

Varmistetaan, että nuoret saavat kattavasti tietoa tarjolla olevista palveluista ja tuesta tiivistämällä työllisyyspalvelujen, uraohjauksen tarjoajien, oppilaitosten ja nuorten tukipalvelujen välistä yhteistyötä ja hyödyntämällä laajasti kaikkia tarkoituksenmukaisia tiedotuskanavia.

4.

Vahvistetaan työnantajien ja asiaankuuluvien työmarkkinatoimijoiden (työllisyyspalvelut, hallinnon eri tasot, ammattijärjestöt ja nuorisopalvelut) välisiä kumppanuuksia nuorten työ-, oppisopimus- ja harjoittelumahdollisuuksien lisäämiseksi.

5.

Kehitetään julkisten ja yksityisten työllisyyspalvelujen, oppilaitosten, uraohjauspalvelujen ja muiden erikoistuneiden nuorisopalvelujen (kansalaisjärjestöt, nuorisokeskukset ja -järjestöt) välisiä kumppanuuksia, joilla helpotetaan työelämään siirtymistä työttömyyden, työmarkkinoiden ulkopuolella olon tai koulutuksen jälkeen.

6.

Varmistetaan työmarkkinaosapuolten aktiivinen osallistuminen nuoria koskevan politiikan suunnitteluun ja toteuttamiseen kaikilla tasoilla ja lisätään niiden tekemien aloitteiden välistä synergiaa oppisopimus- ja harjoittelujärjestelmien kehittämiseksi.

7.

Varmistetaan nuorten ja/tai nuorisojärjestöjen kuuleminen tai osallistuminen nuorisotakuujärjestelmän suunnitteluun ja kehittämiseen, jotta palvelut voidaan mitoittaa niiden saajien tarpeisiin ja kyseiset tahot voivat olla mukana tehostamassa tiedotustoimintaa.

Varhainen puuttuminen ja aktivointi

8.

Kehitetään tehokkaita aktiivisen palveluntarjonnan strategioita, tiedotus- ja valistuskampanjat mukaan lukien, nuorten tavoittamiseksi ja heidän rekisteröimisekseen työllisyyspalvelujen piiriin; toimet olisi keskitettävä muita heikommassa asemassa oleviin nuoriin, joiden työllistymiselle on erilaisia esteitä (kuten sosiaalinen syrjäytyminen, köyhyys tai syrjintä), sekä työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleviin nuoriin ottaen huomioon heidän vaihtelevat taustansa (joihin vaikuttavat erityisesti köyhyys, vammaisuus, heikko koulutustaso, kuuluminen etniseen vähemmistöön tai maahanmuuttajatausta).

9.

Nuorten tukemiseksi paremmin ja tarjolla olevien palvelujen mahdollisesti puutteellisen tuntemuksen korjaamiseksi tarkastellaan mahdollisuutta perustaa yhteisiä yhteyskeskuksia eli organisaatioita, jotka huolehtivat kaikkien asianomaisten instituutioiden ja organisaatioiden välisestä koordinoinnista erityisesti nuorisotakuujärjestelmän hallinnoinnista vastaavan viranomaisen kanssa, jotta ne voivat jakaa tietoa koulunsa päättävistä nuorista ja etenkin niistä, jotka ovat vaarassa jäädä ilman työpaikkaa tai jatkokoulutuspaikkaa.

10.

Annetaan työllisyyspalveluille mahdollisuudet tarjota yhdessä muiden, nuorten tukemiseen osallistuvien kumppaneiden kanssa henkilökohtaista neuvontaa ja yksilöllistä toimintasuunnittelua, räätälöidyt yksilölliset tukijärjestelyt mukaan lukien, molemminpuolisen velvoitteen periaatteen mukaisesti varhaisessa vaiheessa, ja harjoittaa jatkuvaa seurantaa pudokkuuden ehkäisemiseksi ja varmistaa eteneminen koulutukseen tai työpaikkaan.

Työmarkkinoille integroitumista tukevat toimenpiteet

Osaamisen kehittäminen

11.

Tarjotaan koulunkäynnin keskeyttäneille ja vähäisen ammattitaidon hankkineille nuorille polkuja, joita pitkin palata koulutukseen, tai toisen mahdollisuuden tarjoavia koulutusohjelmia, joiden oppimisympäristöt sopivat kyseisten henkilöiden erityistarpeisiin ja antavat heille tilaisuuden hankkia puuttuva ammattitaito.

12.

Varmistetaan, että nuorisotakuujärjestelmän yhteydessä toteutettavat taitojen ja osaamisen parantamiseen tähtäävät toimenpiteet auttavat korjaamaan nykyistä työvoiman tarjonnan ja kysynnän kohtaamattomuutta ja palvelevat työmarkkinoiden tarpeita.

13.

Huolehditaan siitä, että tieto- ja viestintäteknologiaan liittyvät ja digitaaliset taidot sisältyvät taitojen ja osaamisen lisäämiseksi toteutettaviin toimiin. Lisätään ammatillisen tietämyksen ja osaamisen arvoa huolehtimalla siitä, että tieto- ja viestintäteknologian opetussuunnitelmat ja todistukset ovat standardien mukaisia ja kansainvälisesti vertailukelpoisia.

14.

Kannustetaan kouluja, myös ammatillisia koulutuskeskuksia, sekä työllisyyspalveluja edistämään ja tarjoamaan nuorille yrittäjyyttä ja itsenäistä ammatinharjoittamista koskevaa jatkuvaa ohjausta, mukaan lukien yrittäjyyskurssit.

15.

Pannaan täytäntöön 20 päivänä joulukuuta 2012 annettu suositus epävirallisen ja arkioppimisen validoinnista.

Työmarkkinoihin liittyvät toimenpiteet

16.

Pienennetään asiaankuuluvissa tapauksissa välillisiä työvoimakustannuksia nuorten työhönottonäkymien parantamiseksi.

17.

Käytetään kohdennettuja ja hyvin suunniteltuja palkka- ja työhönottotukia, joilla kannustetaan työnantajia luomaan erityisesti kauimpana työmarkkinoista oleville nuorille uusia mahdollisuuksia, kuten oppisopimus-, harjoittelu- tai työssäoppimispaikkoja, sovellettavien valtiontukisääntöjen mukaisesti.

18.

Edistetään työvoiman liikkuvuutta tarjoamalla nuorille tietoa avoimista työ-, harjoittelu- ja oppisopimuspaikoista ja saatavilla olevasta tuesta eri alueilla ja eri maissa esimerkiksi sellaisten palvelujen tai järjestelmien kautta, joilla rohkaistaan ihmisiä muuttamaan ja työskentelemään unionin alueella. Huolehditaan, että toiselta alueelta tai toisesta jäsenvaltiosta työtä löytäneet nuoret saavat asianmukaista tukea uuteen ympäristöön sopeutumista varten.

19.

Lisätään yrityksen käynnistämisvaiheen tukipalveluja ja tiedotetaan enemmän itsenäisen ammatinharjoittamisen mahdollisuuksista ja näkymistä, myös tiivistämällä yhteistyötä työllisyyspalvelujen sekä yritystuki- ja (mikro)rahoituspalvelujen tarjoajien kanssa.

20.

Tehostetaan mekanismeja, joilla saadaan aktivointiohjelmat keskeyttäneet ja etuuksien piiristä pudonneet nuoret aktivoitua uudelleen.

Unionin rahastojen käyttö

21.

Käytetään koheesiopolitiikan rahoitusvälineitä täysimääräisesti ja optimaalisesti tulevalla kaudella 2014–2020 tuettaessa nuorisotakuujärjestelmien perustamista kansallisten olojen kannalta tarkoituksenmukaisissa tapauksissa. Tätä varten huolehditaan siitä, että nuorisotakuujärjestelmien perustamiseen liittyvien toimenpiteiden suunnittelulle ja toteuttamiselle annetaan tarvittava etusija ja sen mukaiset resurssit, mukaan lukien Euroopan sosiaalirahaston tarjoamat mahdollisuudet kohdennettujen työhönottotukien rahoittamiseen. Lisäksi ohjelmakauden 2007–2013 vielä saatavilla olevaa rahoitusta olisi käytettävä mahdollisimman tehokkaasti.

22.

Valmistauduttaessa kauteen 2014–2020 kiinnitetään kumppanuussopimuksissa riittävästi huomiota nuorisotakuujärjestelmien toteuttamista koskeviin tavoitteisiin kansallisten olojen kannalta tarkoituksenmukaisissa tapauksissa ja kuvataan toimenpideohjelmissa toimet, joita on tarkoitus tukea Euroopan sosiaalirahaston asiaankuuluvien investointiprioriteettien mukaisesti, erityisesti niiden prioriteettien mukaisesti, jotka koskevat työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten kestävää integroimista työmarkkinoille sekä nuorten yrittäjien ja yhteiskunnallisten yritysten tukemista ja niiden kummankin panosta kyseisten tavoitteiden hyväksi.

23.

Hyödynnetään tukeen oikeuttavissa tapauksissa täysipainoisesti ja optimaalisesti nuorisotyöllisyysaloitetta nuorisotakuun toteuttamiseksi.

Järjestelmien arviointi ja jatkuva parantaminen

24.

Seurataan ja arvioidaan kaikkia nuorisotakuujärjestelmiin kuuluvia toimenpiteitä, jotta voidaan laatia enemmän näyttöön perustuvaa politiikkaa ja toimenpiteitä sen perusteella, mikä toimii missäkin ja miksi, ja varmistaa siten resurssien tehokas käyttö ja hyvä tuotto investoinneille. Pidetään yllä ajantasainen kokonaiskäsitys nuorisotakuun perustamiseen ja toteuttamiseen erityisesti koheesiopolitiikan toimintaohjelmien puitteissa osoitetun rahoituksen määrästä.

25.

Edistetään vastavuoroista oppimista kansallisesti, alueellisesti ja paikallisesti kaikkien nuorisotyöttömyyden torjuntaan osallistuvien osapuolten välillä, jotta tulevien nuorisotakuujärjestelmien suunnittelua ja tarjoamista voidaan parantaa. Hyödynnetään asiaankuuluvissa tapauksissa kaikin tavoin nuorisotakuujärjestelmien valmistelutoimien aikana tuettujen hankkeiden tuloksia.

26.

Vahvistetaan nuorisotakuujärjestelmien suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin osallistuvien kaikkien sidosryhmien, myös asiaankuuluvien työllisyyspalvelujen, valmiuksia, jotta toimintalinjoihin ja järjestelmien kehittämistapaan liittyvät mahdolliset sisäiset tai ulkoiset esteet voidaan poistaa.

Nuorisotakuujärjestelmien toteuttaminen

27.

Toteutetaan nuorisotakuujärjestelmät mahdollisimman pian. Niiden jäsenvaltioiden osalta, jotka ovat vakavissa budjettivaikeuksissa ja joilla on korkea määrä työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevia tai työttömiä nuoria, voidaan harkita myös asteittaista toteuttamista.

28.

Varmistetaan, että nuorisotakuujärjestelmät sisällytetään asianmukaisesti tuleviin unionin yhteisrahoittamiin ohjelmiin, mieluiten heti monivuotisen rahoituskehyksen 2014–2020 alusta lähtien. Toteuttaessaan nuorisotakuujärjestelmiä jäsenvaltiot voivat hyödyntää nuorisotyöllisyysaloitetta.

SUOSITTAA, ETTÄ KOMISSIO:

Rahoitus

1.

kannustaa jäsenvaltioita käyttämään parhaalla mahdollisella tavalla hyväksi Euroopan sosiaalirahastoa Euroopan sosiaalirahaston ohjelmakauden 2014–2020 asiaankuuluvien rahoitusprioriteettien mukaisesti ja soveltuvissa tapauksissa nuorisotyöllisyysaloitetta tukeakseen nuorisotakuujärjestelmien perustamista ja toteuttamista nuorisotyöttömyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseen ja ehkäisemiseen tarkoitetun politiikan välineenä.

2.

tukee unionin yhteisen strategiakehyksen rahastojen (Euroopan sosiaalirahasto, Euroopan aluekehitysrahasto, koheesiorahasto, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto ja Euroopan meri- ja kalatalousrahasto) ohjelmatyötä muun muassa vertaisoppimisen, verkostoitumistoimien ja teknisen tuen avulla.

Hyvät käytännöt

3.

hyödyntää kaikilta osin uuden sosiaalisia muutoksia ja innovaatioita koskevan ohjelman mahdollisuuksia nuorisotakuujärjestelmiin liittyvien hyvien kansallisten, alueellisten ja paikallisten käytäntöjen kokoamiseksi.

4.

kannustaa Euroopan työllisyysstrategian keskinäisen oppimisen ohjelman avulla jäsenvaltioita jakamaan kokemuksiaan ja vaihtamaan hyviä käytäntöjä.

Seuranta

5.

jatkaa nuorisotakuujärjestelmien suunnittelussa, toteuttamisessa ja tuloksissa tapahtuvan kehityksen säännöllistä seurantaa ja raportointia osana Euroopan laajuisen julkisten työvoimapalvelujen yhteistyöverkoston vuotuista työohjelmaa ja varmistaa, että työllisyyskomitealle ilmoitetaan tästä toiminnasta.

6.

seuraa tämän suosituksen nojalla nuorisotakuujärjestelmien toteuttamista työllisyyskomitean monenvälisen valvonnan avulla talouspolitiikan eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa sekä analysoi toteutettavien toimintalinjojen vaikutusta ja antaa jäsenvaltioille tarvittaessa maakohtaisia suosituksia jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivojen pohjalta.

Tiedottaminen

7.

tukee nuorisotakuun perustamiseen liittyviä tiedotustoimia jäsenvaltioissa käyttäen hyväksi Euroopan nuorisoportaalia ja erityisesti osallistumalla sen tiedotuskampanjoihin.

Tehty Luxemburgissa 22 päivänä huhtikuuta 2013.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

S. COVENEY


(1)  EUVL L 308, 24.11.2010, s. 46.

(2)  EUVL L 205, 6.8.2005, s. 21.

(3)  EUVL L 198, 26.7.2008, s. 47.

(4)  EUVL C 351 E, 2.12.2011, s. 29.

(5)  EUVL C 191, 1.7.2011, s. 1.

(6)  EUVL C 398, 22.12.2012, s. 1.