20.12.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 346/61


KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS,

annettu 18 päivänä joulukuuta 2013,

neuvoston direktiivin 2000/29/EY 13 artiklan 1 kohdan ii alakohdan säännöksiä koskevasta poikkeuksesta Amerikan yhdysvalloista peräisin olevan, Quercus L.- ja Platanus L.- sukujen ja Acer saccharum Marsh. -lajin kuorettoman sahatavaran osalta

(tiedoksiannettu numerolla C(2013) 9166)

(2013/780/EU)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon kasveille ja kasvituotteille haitallisten organismien yhteisöön kulkeutumisen ja siellä leviämisen estämiseen liittyvistä suojatoimenpiteistä 8 päivänä toukokuuta 2000 annetun neuvoston direktiivin 2000/29/EY (1) ja erityisesti sen 15 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Direktiivissä 2000/29/EY säädetään kasveille ja kasvituotteille haitallisten organismien unioniin kulkeutumisen ja siellä leviämisen estämiseen liittyvistä suojatoimenpiteistä.

(2)

Amerikan yhdysvalloista peräisin olevaa, Quercus L.- ja Platanus L. -sukujen ja Acer saccharum Marsh. -lajin kuoretonta sahatavaraa, joka kuuluu jonkin direktiivin 2000/29/EY liitteessä V olevan B osan I jakson 6 kohdassa vahvistetun CN-koodin ja tavaran kuvauksen piiriin, ei saa tuoda unioniin, ellei sen mukana ole kyseisen direktiivin 13 artiklan 1 kohdan ii alakohdassa säädettyä kasvien terveystodistusta.

(3)

Direktiivi 2000/29/EY sallii poikkeukset 13 artiklan 1 kohdan ii alakohdan säännöksistä puutavaran osalta, jos vaihtoehtoisilla asiakirjoilla tai merkinnöillä varmistetaan vastaavat takeet.

(4)

Komissio on todennut Amerikan yhdysvaltojen toimittamien tietojen perusteella, että Yhdysvaltain maatalousministeriön kasvintarkastus- ja eläinlääkintäviranomainen (Animal and Plant Health Inspection Service, US Department of Agriculture) on hyväksynyt virallisen ohjelman Kiln Drying Sawn Hardwood Lumber Certification Program, jota ylläpitää Yhdysvaltain National Hardwood Lumber Association (NHLA).

(5)

Kiln Drying Sawn Hardwood Lumber Certification -ohjelmalla varmistetaan, että Yhdysvalloissa hyväksytyt lehtipuuta käsittelevät laitokset toimivat Kiln Drying Sawn Hardwood -standardin mukaisesti. Standardin avulla varmistetaan, että kaikki kyseisen ohjelman puitteissa vietävä sahattu lehtipuutavara on uunikuivattu (kiln-dried) siten, että sen kosteuspitoisuus on uunikuivatusohjelman mukaisessa käsittelyssä laskenut alle 20 prosenttiin, ja että puu on kuoretonta.

(6)

Kyseisellä standardilla varmistetaan myös, että kaikkiin uunikuivattuihin lehtipuunippuihin kiinnitetään NHLA:n teräksinen tunnisteliuska, jossa on merkintä ”NHLA – KD” ja jokaiselle nipulle osoitettu yksilöllinen numero. Kukin numero on mainittu sitä vastaavassa asiakirjassa Kiln Drying Hardwood Lumber Certificate, jäljempänä ’uunikuivaustodistus’.

(7)

Jäsenvaltioille olisi sen vuoksi annettava lupa sallia Amerikan yhdysvalloista peräisin olevan, Quercus L.- ja Platanus L. -sukujen ja Acer saccharum Marsh. -lajin kuorettoman sahatavaran tuonti alueelleen, kun sen mukana on uunikuivaustodistus kasvien terveystodistuksen vaihtoehtona ja edellyttäen, että tietyt edellytykset täyttyvät.

(8)

Komission olisi varmistettava, että Amerikan yhdysvallat asettaa saataville kaikki tekniset tiedot, joita tarvitaan ohjelman toiminnan arvioimiseksi. Lisäksi jäsenvaltioiden olisi jatkuvasti arvioitava NHLA:n tunnisteliuskojen ja niihin liittyvien uunikuivaustodistusten käyttöä.

(9)

Tässä päätöksessä säädetty poikkeus olisi kumottava, jos todetaan, että tässä päätöksessä vahvistetut erityisedellytykset eivät riitä estämään haitallisten organismien kulkeutumista unioniin tai että niitä ei ole noudatettu tai on näyttöä, joka voisi osoittaa, ettei ohjelma toimi tehokkaasti.

(10)

Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvinsuojelukomitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Poiketen siitä mitä direktiivin 2000/29/EY 13 artiklan 1 kohdan ii alakohdassa säädetään, jäsenvaltiot saavat sallia Amerikan yhdysvalloista peräisin olevan, Quercus L.- ja Platanus L. -sukujen ja Acer saccharum Marsh. -lajin kuorettoman sahatavaran, joka kuuluu jonkin direktiivin 2000/29/EY liitteessä V olevan B osan I jakson 6 kohdassa vahvistetun CN-koodin ja tavaran kuvauksen piiriin, tuonnin alueelleen ilman kasvinterveystodistusta edellyttäen, että tällainen puutavara täyttää tämän päätöksen liitteessä vahvistetut edellytykset.

2 artikla

1.   Jäsenvaltioiden on tehtävä kirjallinen ilmoitus komissiolle ja muille jäsenvaltioille, jos ne ovat käyttäneet 1 artiklassa säädettyä poikkeusta.

Poikkeusta käyttäneiden jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle ja muille jäsenvaltioille ennen kunkin vuoden heinäkuun 15:ttä päivää tiedot tämän päätöksen 1 kohdan nojalla edellisenä vuonna tuotujen lähetysten määrästä ja yksityiskohtainen raportti kaikista tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitetuista pysäyttämistapauksista.

2.   Jäsenvaltioiden on kahden työpäivän kuluessa lähetyksen pysäyttämispäivästä tehtävä ilmoitus komissiolle ja muille jäsenvaltioille kustakin niiden alueelle 1 artiklan nojalla tuodusta lähetyksestä, joka ei täytä liitteessä vahvistettuja edellytyksiä.

3.   Komissio pyytää Amerikan yhdysvaltoja toimittamaan sille tarvittavat tekniset tiedot, jotta komissio voi arvioida Kiln Drying Sawn Hardwood Lumber Certification -ohjelman toimintaa.

3 artikla

Tämän päätöksen voimassaolo päättyy 30 päivänä marraskuuta 2016.

4 artikla

Tämä päätös on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä 18 päivänä joulukuuta 2013.

Komission puolesta

Tonio BORG

Komission jäsen


(1)  EYVL L 169, 10.7.2000, s. 1.


LIITE

I   OSA

Päätöksen 1 artiklassa tarkoitetut edellytykset

Päätöksen 1 artiklassa tarkoitetut edellytykset, joiden nojalla jäsenvaltiot saavat sallia Amerikan yhdysvalloista peräisin olevan, Quercus L.- ja Platanus L. -sukujen ja Acer saccharum Marsh. -lajin kuorettoman sahatavaran, joka kuuluu jonkin direktiivin 2000/29/EY liitteessä V olevan B osan I jakson 6 kohdassa vahvistetun CN-koodin ja tavaran kuvauksen piiriin, tuonnin alueelleen ilman kasvinterveystodistusta, ovat seuraavat:

1)

jotta puutavara voi päästä Kiln Drying Sawn Hardwood Lumber Certification -ohjelman piiriin, jäljempänä ’ohjelma’, sen on oltava työstetty sahoilla tai käsitelty asianmukaisissa tiloissa, jotka Yhdysvaltojen National Hardwood Lumber Association (NHLA) on hyväksynyt ja auditoinut;

2)

puutavaran on oltava uunikuivattu (kiln-dried) siten, että sen kosteuspitoisuus ilmaistuna prosentteina kuiva-aineesta on asianmukaisen aika/lämpötila-ohjelman mukaisessa käsittelyssä laskenut alle 20 prosenttiin;

3)

kun 2 kohdassa asetettu edellytys on täytetty, kuhunkin nippuun (bundle) kiinnitetään teräksinen tunnisteliuska (ID clip) 1 kohdassa tarkoitetun sahan nimeämän vastuuhenkilön toimesta tai hänen valvonnassaan. Kussakin tunnisteliuskassa on oltava merkintä ”NHLA – KD” ja jokaiselle nipulle osoitettu yksilöllinen numero.

4)

sen varmistamiseksi, että 2 ja 3 kohdassa asetetut edellytykset täyttyvät, puutavaraan on sovellettava tarkastusjärjestelmää, joka perustetaan ohjelman puitteissa ja joka sisältää riippumattoman kolmannen osapuolen pätevien ja tätä tarkoitusta varten hyväksyttyjen tarkastajien suorittaman kuljetusta edeltävän tarkastuksen ja seurannan hyväksytyillä sahoilla. Yhdysvaltain maatalousministeriön kasvintarkastus- ja eläinlääkintäviranomainen (Animal and Plant Health Inspection Service, US Department of Agriculture) suorittaa ajoittaisia lähetystä edeltäviä tarkastuksia ja puolivuosittaisia auditointeja, jotka koskevat ohjelmaan liittyviä NHLA:n asiakirjoja ja menettelyjä, riippumattoman kolmannen osapuolen tarkastajia sekä sahoja ja muita asianmukaisia toimitiloja, jotka ovat mukana ohjelmassa.

5)

puutavaran mukana on oltava tämän liitteen II osassa vahvistetun mallin mukainen vakiomuotoinen uunikuivaustodistus (Certificate of Kiln Drying), jonka on antanut henkilö tai henkilöt, joilla on valtuudet osallistua ohjelmaan, ja joka on NHLA:n tarkastajan vahvistama. Uunikuivaustodistus on täytettävä, ja sen on sisällettävä tiedot kuorettoman sahatavaran määrästä lautajalkoina (board feet) ja kuutiometreinä. Todistuksessa on myös täsmennettävä nippujen kokonaismäärä ja kullekin nipulle osoitetun tunnisteliuskan numero.

II   OSA

Model of Certificate of Kiln Drying

Agreement No 07-8100-1173-MU

Cert #. xxxxx-xxxxx

CERTIFICATE OF KILN DRYING

Sawn Hardwood Lumber

Lumber Kiln Dried by

Consignee

Name of Company:

Name:

Address:

Address:

City/State/Zip:

City/State/Zip:

Phone:

Country:

Order #:

Port:

Invoice #:

Container #:

Customer PO#:

 

Certificate Standard: This certifies that the lumber described below is of the allowed genera Quercus sp. and/or Platanus sp. and/or the species Acer saccharum and/or Acer macrophyllum; and has met the treatment requirements of the Dry Kiln Operators Manual and are bark free.

Description of Consignment:

Botanical Name of wood:

List species, thickness, grade of various items contained in shipment:

Bundle Numbers

Clip ID Numbers

Board Footage

Cubic Meters

 

 

 

 

Totals:

# Bundles

BdFt

Cubic Meters:

(This document is issued under a program officially approved by the Animal, Plant, Health, and Inspection Service of the U.S. Department of Agriculture. The products covered by this document are subject to pre-shipment inspection by that Agency. No liability shall be attached to the U.S. Department of Agriculture or any representatives of the Department with respect to this certificate.)

AUTHORIZED PERSON RESPONSIBLE FOR CERTIFICATION

Name (print) _

Title _

I certify that the products described above satisfy the Kiln Drying requirements listed under Certificate Standard and is bark free.

Signature _

Date _

NATIONAL HARDWOOD LUMBER ASSOCIATION VALIDATION

Name (print)

Authorized signature

Title

Date

National Hardwood Lumber Association PO Box 34518 | Memphis, TN 38184-0518 | Ph. 901-377-1818 | Fax 901-347-0034 | www.nhla.com

PLEASE SIGN THIS FORM IN BLUE INK