9.11.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 310/13


NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 1040/2012,

annettu 7 päivänä marraskuuta 2012,

asetuksen (EY) N:o 754/2009 muuttamisesta tiettyjen alusryhmien sulkemiseksi asetuksella (EY) N:o 1342/2008 säädetyn pyyntiponnistusjärjestelmän ulkopuolelle sekä asetusten (EU) N:o 43/2012 ja (EU) N:o 44/2012 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan 3 kohdan,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Irlanninmeren sillikantaa koskeva arviointi vuonna 2011 perustui ainoastaan kehityssuunnan arvioon, ja suurimman sallitun saaliin (TAC) osalta hyväksyttiin alennettu varo-TAC. Tästä kannasta sittemmin vuonna 2012 tehty vertailuarviointi on parantanut arviointimenetelmiä, ja nyt on mahdollista antaa kestävään enimmäistuottoon perustuva saalisennuste. Tieteellis-teknis-taloudellista kalastuskomiteaa (STECF) pyydettiin kommentoimaan tämän kannan kalastusmahdollisuuksien takautuvaa lisäämistä ja selvittämään tällaisen lisäämisen vaikutukset vuotta 2013 koskevaan tieteelliseen lausuntoon. STECF:n lausunnon perusteella vuodelle 2012 asetettujen kalastusmahdollisuuksien lisääminen voidaan hyväksyä edellyttäen, että vuoden 2013 TAC:iin tehdään tarvittava tarkistus kalastuskuolevuuden pitämiseksi kestävällä enimmäistuottotasolla. EU:n alusten käytettävissä olevien, kansainvälisten neuvottelujen alaan tai sopimusten soveltamisalaan kuulumattomien tiettyjen kalakantojen ja kalakantaryhmien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2012 17 päivänä tammikuuta 2012 annettua neuvoston asetusta (EU) N:o 43/2012 (1) olisi muutettava vastaavasti.

(2)

Ranska on antanut tietoja turskasaaliista kolmella kalastusalueella ja kolmen alusryhmän osalta: seitiä Pohjanmerellä pyytävä pohjatroolareiden ryhmä, seitiä ja syvänmeren lajeja Skotlannin länsipuolella pyytävä pohjatroolareiden ryhmä sekä kummeliturskaa Skotlannin länsipuolella pitkäsiimoilla pyytävien alusten ryhmä. Näiden STECF:n arvioimien tietojen perusteella voidaan vahvistaa, että kyseisten kolmen alusryhmän turskasaaliit poisheitetyt määrät mukaan luettuina eivät ylittäneet 1,5:tä prosenttia kunkin alusryhmän kokonaissaaliista kullakin näistä kolmesta alueesta. Kun lisäksi otetaan huomioon käytössä olevat toimenpiteet, joilla varmistetaan näiden alusryhmien kalastustoiminnan seuranta ja valvonta, ja koska näiden alusryhmien sisällyttäminen pyyntiponnistusjärjestelmään olisi kohtuuton hallinnollinen rasite suhteessa siihen, mikä on niiden kokonaisvaikutus turskakantoihin, on asianmukaista, että nämä kolme alusryhmää suljetaan turskakantoja ja turskakantoja hyödyntävää kalastustoimintaa koskevan pitkän aikavälin suunnitelman vahvistamisesta 18 päivänä joulukuuta 2008 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1342/2008 (2) säädetyn pyyntiponnistusjärjestelmän ulkopuolelle. Tiettyjen alusryhmien sulkemisesta asetuksen (EY) N:o 1342/2008 III luvussa säädetyn pyyntiponnistusjärjestelmän ulkopuolelle 27 päivänä heinäkuuta 2009 annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 754/2009 (3), asetusta (EU) N:o 43/2012 ja EU:n vesillä ja tietyillä EU:n ulkopuolisilla vesillä EU:n alusten käytettävissä olevien, kansainvälisten neuvottelujen alaan tai sopimusten soveltamisalaan kuuluvien tiettyjen kalakantojen ja kalakantaryhmien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2012 17 päivänä tammikuuta 2012 annettua neuvoston asetusta (EU) N:o 44/2012 (4) olisi muutettava vastaavasti.

(3)

Kansainvälinen merentutkimusneuvosto (ICES) julkaisi lokakuussa 2012 tieteellisen lausunnon harmaaturskakannasta Pohjanmerellä, Skagerrakissa ja Kattegatissa. ICES:n lausunnossa todetaan, että saaliiden ei pitäisi ylittää 101 000:ta tonnia vuonna 2012. Kiintiöiden osalta 75 prosenttia harmaaturskan TACista tällä alueella kuuluu unionin kiintiöön, josta 5 000 tonnia olisi osoitettava Norjalle. Loput unionin kiintiöstä olisi jaettava jäsenvaltioiden kesken.

(4)

Tässä asetuksessa säädettyjä pyyntirajoituksia olisi sovellettava 1 päivästä tammikuuta 2012 lukuun ottamatta pyyntiponnistusrajoituksia koskevia säännöksiä, joita olisi sovellettava 1 päivästä helmikuuta 2012. Tällainen taannehtiva soveltaminen ei rajoita oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteiden soveltamista niiden asianomaisten kalastusmahdollisuuksien osalta, joita ei ole vielä käytetty loppuun. Koska saalisrajoitukset vaikuttavat unionin alusten taloudelliseen toimintaan ja kalastuskauden suunnitteluun, tämän asetuksen olisi tultava voimaan välittömästi sen julkaisemisen jälkeen.

(5)

Asetus (EY) N:o 754/2009, asetus (EU) N:o 43/2012 ja asetus (EU) N:o 44/2012 olisi näin ollen muutettava,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Muutokset asetukseen (EY) N:o 754/2009

Lisätään asetuksen (EY) N:o 754/2009 1 artiklaan alakohdat seuraavasti:

”j)

Ranskan 8 päivänä kesäkuuta 2012 päivätyssä pyynnössä yksilöity Ranskan lipun alla purjehtiva alusryhmä, joka osallistuu seitiä kohdelajinaan pitävään kalastukseen Pohjanmerellä (ICES-alue IV) pohjatrooleilla, joiden silmäkoko on vähintään 100 mm (pyydystyyppi TR1);

k)

Ranskan 8 päivänä kesäkuuta 2012 päivätyssä pyynnössä yksilöity Ranskan lipun alla purjehtiva alusryhmä, joka osallistuu seitiä ja syvänmeren lajeja kohdelajeinaan pitävään kalastukseen Skotlannin länsipuolella (ICES-alue VI) pohjatrooleilla, joiden silmäkoko on vähintään 100 mm (pyydystyyppi TR1);

l)

Ranskan 8 päivänä kesäkuuta 2012 päivätyssä pyynnössä yksilöity Ranskan lipun alla purjehtiva alusryhmä, joka osallistuu turskaa kohdelajeinaan pitävään kalastukseen Skotlannin länsipuolella (ICES-alue VI) käyttäen pitkäsiimaa (pyydystyyppi LL).”

2 artikla

Muutokset asetukseen (EU) N:o 43/2012

Muutetaan asetuksen (EU) N:o 43/2012 liitteet I ja II A tämän asetuksen liitteen I tekstin mukaisesti.

3 artikla

Muutokset asetukseen (EU) N:o 44/2012

Muutetaan asetuksen (EU) N:o 44/2012 liitteet I A ja II A tämän asetuksen liitteen II tekstin mukaisesti.

4 artikla

Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Sen liitteessä I olevaa 1 kohtaa ja liitteessä II olevaa 1 kohtaa sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2012.

Sen 1 artiklaa, liitteessä I olevaa 2 kohtaa ja liitteessä II olevaa 2 kohtaa sovelletaan 1 päivästä helmikuuta 2012.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 7 päivänä marraskuuta 2012.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

A. D. MAVROYIANNIS


(1)  EUVL L 25, 27.1.2012, s. 1.

(2)  EUVL L 348, 24.12.2008, s. 20.

(3)  EUVL L 214, 19.8.2009, s. 16.

(4)  EUVL L 25, 27.1.2012, s. 55.


LIITE I

1)

Korvataan asetuksen (EU) N:o 43/2012 liitteessä I olevassa B osassa oleva silliä alueella VIIa koskeva kohta seuraavasti:

”Laji

:

Silli

Clupea harengus

Alue

:

VIIa (1)

(HER/07A/MM)

Irlanti

1 374

Analyyttinen TAC

Yhdistynyt kuningaskunta

3 906

Unioni

5 280

TAC

5 280

2)

Korvataan asetuksen (EU) N:o 43/2012 liitteen II A lisäyksessä 1 olevassa taulukossa d oleva Ranskaa (FR) koskeva sarake seuraavasti:

”FR

1 057 828

34 926

0

0

0

302 917

0

184 354”


(1)  Tähän alueeseen ei kuulu alue, joka rajoittuu:

pohjoisessa linjaan 52° 30′ N,

etelässä linjaan 52° 00′ N,

lännessä Irlannin rannikkoon,

idässä Yhdistyneen kuningaskunnan rannikkoon.”


LIITE II

1)

Korvataan asetuksen (EU) N:o 44/2012 liitteessä I A oleva harmaaturskaa ja sen kanssa saatuja sivusaaliita alueella IIIa, EU:n vesillä alueilla IIa ja IV koskeva kohta seuraavasti:

”Laji

:

Harmaaturska ja sen kanssa saadut sivusaaliit

Trisopterus esmarki

Alue

:

IIIa; EU:n vedet alueilla IIa ja IV

(NOP/2A3A4.)

Tanska

70 684 (1)

Analyyttinen TAC

Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta.

Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta.

Saksa

14 (1)  (2)

Alankomaat

52 (1)  (2)

Unioni

75 750 (1)  (3)

TAC

Ei sovelleta

2)

Korvataan asetuksen (EU) N:o 44/2012 liitteen II A lisäyksessä 1 oleva Ranskaa (FR) koskeva sarake seuraavasti:

”FR

533 451

6 496 811

101 316

0

1 202 818

342 579

4 338 315

125 141”


(1)  Vähintään 95 prosenttia kiintiöön luetusta puretusta saaliista on oltava harmaaturskaa. Sivusaaliina saadut koljat ja valkoturskat luetaan kiintiöstä jäljelle jäävään 5 prosenttiin.

(2)  Kiintiöön saa pyytää vain EU:n vesillä ICES-alueilla IIa, IIIa ja IV.

(3)  Josta 5 000 tonnia osoitetaan Norjalle.”