31.10.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 303/1


EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 978/2012,

annettu 25 päivänä lokakuuta 2012,

yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 732/2008 kumoamisesta

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan,

ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sen jälkeen kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille,

noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä (1),

sekä katsovat seuraavaa:

(1)

Yhteisö on vuodesta 1971 myöntänyt kehitysmaille tullietuuksia yleisessä tullietuusjärjestelmässään (GSP-järjestelmä).

(2)

Unionin yhteisessä kauppapolitiikassa noudatetaan niitä periaatteita ja tähdätään niihin tavoitteisiin, jotka on vahvistettu Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 21 artiklassa esitetyissä unionin ulkoista toimintaa koskevissa yleisissä määräyksissä.

(3)

Unioni pyrkii määrittelemään ja toteuttamaan yhteisiä politiikkoja ja toimintoja tavoitteenaan edistää kehitysmaiden talouden, yhteiskunnan ja ympäristön kannalta kestävää kehitystä ensisijaisena tarkoituksenaan poistaa köyhyys.

(4)

Unionin yhteisen kauppapolitiikan on vastattava ja tuettava Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 208 artiklassa vahvistettuja kehitysyhteistyöpolitiikan tavoitteita, joita ovat erityisesti köyhyyden poistaminen sekä kestävän kehityksen ja hyvän hallinnon edistäminen kehitysmaissa. Sen on noudatettava Maailman kauppajärjestön (WTO) vaatimuksia ja erityisesti tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) nojalla vuonna 1979 tehtyä päätöstä erityis- ja suosituimmuuskohtelusta, vastavuoroisuudesta ja kehitysmaiden täydellisemmästä osallistumisesta (ns. ”oikeuttamislauseke”), jonka mukaan WTO:n jäsenet voivat myöntää kehitysmaille erillis- ja suosituimmuuskohtelun.

(5)

Heinäkuun 7 päivänä 2004 annetussa komission tiedonannossa ”Kehitysmaat, kansainvälinen kauppa ja kestävä kehitys: Yhteisön yleisen tullietuusjärjestelmän (GSP) merkitys vuodet 2006–2015 kattavana kymmenvuotiskautena” vahvistetaan GSP-järjestelmän soveltamista koskevat suuntaviivat vuosiksi 2006–2015.

(6)

Yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta 1 päivästä tammikuuta 2009 alkaen 22 päivänä heinäkuuta 2008 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 732/2008 (2), jonka voimassaoloa on jatkettu neuvoston asetuksen (EY) N:o 732/2008 muuttamisesta 11 päivänä toukokuuta 2011 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 512/2011 (3), säädetään yleisen tullietuusjärjestelmän, jäljempänä ’GSP-järjestelmä’, soveltamisesta 31 päivään joulukuuta 2013 tai kunnes tämän asetuksen mukaista GSP-järjestelmää aletaan soveltaa, sen mukaan kumpi näistä ajankohdista on aikaisempi. Sen jälkeen GSP-järjestelmän soveltamista olisi jatkettava kymmenen vuoden ajan tässä asetuksessa säädetystä tullietuuksien soveltamisen alkamispäivästä lukuun ottamatta vähiten kehittyneitä maita koskevaa erityisjärjestelyä, jonka soveltamista olisi jatkettava ilman voimassaolon päättymispäivää.

(7)

GSP-järjestelmän avulla olisi myönnettävä kehitysmaille etuuskohteluun perustuva pääsy unionin markkinoille ja tuettava siten kyseisiä maita köyhyyden vähentämisessä ja hyvän hallinnon ja kestävän kehityksen edistämisessä auttamalla niitä hankkimaan kansainvälisestä kaupasta lisätuloja, jotka voidaan sijoittaa uudelleen maiden oman kehityksen hyväksi, ja lisäksi monipuolistamaan talouttaan. GSP-järjestelmän tullietuuksilla olisi ennen kaikkea autettava sellaisia kehitysmaita, joilla on suuremmat kehitystä, kauppaa ja rahoitusta koskevat tarpeet.

(8)

GSP-järjestelmä muodostuu yleisestä menettelystä ja kahdesta erityisestä menettelystä.

(9)

Osallistumisoikeus yleiseen menettelyyn olisi myönnettävä kaikille niille kehitysmaille, joilla on samat kehitystarpeet ja jotka ovat samanlaisessa talouskehityksen vaiheessa. Maailmanpankin korkean tulotason maiksi tai ylemmän keskitulotason maiksi luokittelemat maat pystyvät asukasta kohden lasketun tulotason ansiosta saavuttamaan korkeamman monipuolistamisasteen ilman GSP-järjestelmän tullietuuksia. Tällaisiin maihin kuuluu keskusjohtoisesta taloudesta onnistuneesti markkinatalouteen siirtyneitä maita. Niillä ei ole samoja kehitystä, kauppaa ja rahoitusta koskevia tarpeita kuin muilla kehitysmailla, toisin sanoen ne ovat erilaisessa talouskehityksen vaiheessa ja näin ollen eri asemassa kuin muita heikommassa asemassa olevat kehitysmaat; näin ollen niitä on kohdeltava eri tavalla, jotta estettäisiin perusteeton syrjintä. Lisäksi jos korkean tulotason maat tai ylemmän keskitulotason maat käyttävät GSP-järjestelmän mukaisia tullietuuksia, köyhemmistä, muita heikommassa asemassa olevista maista peräisin olevaan tuontiin kohdistuu enemmän kilpailupainetta, mistä voisi aiheutua perusteetonta rasitusta kyseisille muita heikommassa asemassa oleville kehitysmaille. Yleisessä menettelyssä otetaan huomioon kehitystä, kauppaa ja rahoitusta koskevien tarpeiden muuttuva luonne ja varmistetaan osallistumismahdollisuus menettelyyn, jos maan tilanne muuttuu.

Yleisessä menettelyssä myönnettyjä tullietuuksia ei johdonmukaisuuden vuoksi olisi ulotettava koskemaan sellaisia kehitysmaita, jotka ovat edunsaajina unionin kanssa tehdyssä etuuskohteluun perustuvassa markkinoillepääsyjärjestelyssä, jonka tullietuudet ovat vähintään samantasoiset kuin GSP-järjestelmässä käytännössä kaiken kaupan osalta. Jotta edunsaajamailla ja talouden toimijoilla olisi aikaa tehdä asiaankuuluvat mukautukset, yleisen menettelyn myöntämistä olisi jatkettava kahden vuoden ajan etuuskohteluun perustuvan markkinoillepääsyjärjestelyn soveltamisen alkamispäivästä, ja kyseinen päivä olisi määritettävä yleisen menettelyn edunsaajamaiden luettelossa.

(10)

Asetuksen (EY) N:o 732/2008 liitteessä I luetellut maat sekä maat, joilla on yksipuoliseen etuuskohteluun perustuva pääsy unionin markkinoille asetuksen (EY) N:o 732/2008, yksipuolisten tullietuuksien myöntämisestä Moldovalle 21 päivänä tammikuuta 2008 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 55/2008 (4) ja poikkeuksellisten kaupan toimenpiteiden käyttöönotosta Euroopan unionin vakautus- ja assosiaatioprosessiin osallistuville tai siihen yhteydessä oleville maille ja alueille 18 päivänä syyskuuta 2000 annetun neuvoston asetus (EY) N:o 2007/2000 (5) nojalla, olisi katsottava GSP-järjestelmään oikeutetuiksi. Unioniin assosioituneita merentakaisia alueita sekä merentakaisia maita ja maiden alueita, joita ei ole lueteltu asetuksen (EY) N:o 732/2008 liitteessä I, ei olisi katsottava GSP-järjestelmään oikeutetuiksi.

(11)

Kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävä erityinen kannustusmenettely perustuu kokonaisvaltaiseen kestävän kehityksen käsitteeseen sellaisena kuin se on ilmaistu erilaisissa kansainvälisissä yleissopimuksissa ja asiakirjoissa, kuten Yhdistyneiden kansakuntien (YK) julistuksessa oikeudesta kehitykseen (1986), ympäristöä ja kehitystä koskevassa Rion julistuksessa (1992), työelämän perusperiaatteita ja -oikeuksia koskevassa Kansainvälisen työjärjestön (ILO) julistuksessa (1998), Yhdistyneiden kansakuntien vuosituhatjulistuksessa (2000) ja kestävää kehitystä koskevassa Johannesburgin julistuksessa (2002). Kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävän erityisen kannustusmenettelyn mukaiset ylimääräiset tullietuudet olisi näin ollen myönnettävä sellaisille kehitysmaille, jotka ovat taloutensa yksipuolisuuden ja riittämättömän kansainväliseen kauppajärjestelmään yhdentymisen vuoksi muita heikommassa asemassa, jotta niitä autettaisiin selviytymään erityisistä rasitteista ja velvollisuuksista, joita aiheutuu ihmisoikeuksia ja työntekijöiden oikeuksia, ympäristönsuojelua ja hyvää hallintoa koskevien keskeisten kansainvälisten yleissopimusten ratifioinnista ja tosiasiallisesta täytäntöönpanosta.

(12)

Tullietuuksien tarkoituksena on edistää talouskasvua ja myötävaikuttaa näin kestävän kehityksen tarpeen huomioon ottamiseen. Siksi kyseisiin edunsaajamaihin sovellettavat arvotullit olisi suspendoitava erityisessä kannustusmenettelyssä. Myös paljoustullit olisi suspendoitava, jollei niitä sovelleta yhdessä arvotullin kanssa.

(13)

Niihin maihin, jotka täyttävät kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävän erityisen kannustusmenettelyn edellytykset, olisi sovellettava ylimääräisiä tullietuuksia, jos komissio niiden hakemuksen saatuaan vahvistaa, että asianomaiset edellytykset täyttyvät. Hakemuksia olisi voitava esittää tämän asetuksen voimaantulopäivästä alkaen. Maiden, jotka saavat GSP-järjestelmän tullietuuksia asetuksen (EY) N:o 732/2008 mukaisesti, olisi myös esitettävä uusi hakemus.

(14)

Komission olisi valvottava ihmisoikeuksia ja työntekijöiden oikeuksia sekä ympäristönsuojelua ja hyvän hallinnon periaatteita koskevien kansainvälisten yleissopimusten ratifiointitilannetta ja tosiasiallista täytäntöönpanoa tarkastelemalla kyseisten yleissopimusten nojalla perustettujen asianomaisten valvontaelinten, jäljempänä ’asianomaiset valvontaelimet’, päätelmiä ja suosituksia. Komission olisi kahden vuoden välein esitettävä Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomus kyseisten yleissopimusten ratifiointitilanteesta, näiden yleissopimusten mukaisten raportointivelvoitteiden täyttämisestä edunsaajamaissa sekä yleissopimusten käytännön täytäntöönpanon edistymisestä.

(15)

Asianomaisten valvontaelinten raportit ovat olennaisen tärkeitä etuuskohteluun liittyvän valvonnan ja etuuskohtelun peruuttamisen kannalta. Kyseisien raporttien lisäksi voidaan kuitenkin käyttää muita tietolähteitä, edellyttäen että niistä saatavat tiedot ovat oikeita ja luotettavia. Tähän voisi kuulua kansalaisyhteiskunnalta, työmarkkinaosapuolilta, Euroopan parlamentilta ja neuvostolta saatavia tietoja sanotun kuitenkaan rajoittamatta muiden lähteiden käyttöä.

(16)

Vähiten kehittyneitä maita koskevassa erityisessä menettelyssä olisi edelleen myönnettävä tulliton pääsy unionin markkinoille sellaisille tuotteille, jotka ovat peräisin YK:n vähiten kehittyneiksi maiksi tunnustamista ja luokittelemista maista, asekauppaa lukuun ottamatta. Jos YK ei enää luokittele maata vähiten kehittyneisiin maihin, olisi otettava käyttöön siirtymäaika tämän menettelyn mukaisesti myönnettyjen tullietuuksien poistamisesta mahdollisesti aiheutuvien kielteisten vaikutusten tasaamiseksi. Vähiten kehittyneitä maita koskevan erityisen menettelyn mukaisia tullietuuksia olisi edelleen myönnettävä niille vähiten kehittyneille maille, jotka ovat edunsaajina jossain muussa unionin kanssa tehdyssä etuuskohteluun perustuvassa markkinoillepääsyjärjestelyssä.

(17)

Jotta varmistettaisiin johdonmukaisuus talouskumppanuussopimuksiin sisältyvien sokerin markkinoille pääsyä koskevien määräysten kanssa, yhteisen tullitariffin nimikkeen 1701 tuotteiden tuonnissa olisi vaadittava tuontilisenssi 30 päivään syyskuuta 2015 asti.

(18)

Yleisessä menettelyssä tullietuudet olisi edelleenkin eriytettävä arkoihin tuotteisiin ja muihin kuin arkoihin tuotteisiin, jotta voitaisiin ottaa huomioon samoja tuotteita unionissa valmistavien alojen tilanne.

(19)

Muiden kuin arkojen tuotteiden yhteisen tullitariffin mukaisten tullien suspendoimista olisi jatkettava ja arkojen tuotteiden tulleihin olisi sovellettava tullinalennusta sen varmistamiseksi, että käyttöaste pysyy tyydyttävänä, samalla kun otetaan huomioon asianomaisten unionin tuotannonalojen tilanne.

(20)

Tullinalennuksen olisi oltava riittävän suuri, jotta se kannustaisi kaupan alan toimijoita hyödyntämään GSP-järjestelmän tarjoamia mahdollisuuksia. Arvotullien yleisen alennuksen olisi tämän vuoksi oltava kiinteä 3,5 prosenttiyksikköä suosituimmuustullista, ja tekstiilien ja tekstiilituotteiden arvotullia olisi alennettava 20 prosentilla. Paljoustulleja olisi alennettava 30 prosentilla. Jos on vahvistettu vähimmäistulli, sitä ei olisi sovellettava.

(21)

Tullit olisi suspendoitava kokonaan, jos etuuskohtelun mukainen arvotulli on yksittäisen tuonti-ilmoituksen osalta enintään yksi prosentti tai paljoustulli enintään kaksi euroa, koska tällaisten tullien kantokustannukset saattaisivat olla suuremmat kuin niistä saatavat tulot.

(22)

Graduaatio olisi toteutettava yhteisen tullitariffin jaksoihin ja ryhmiin liittyviin edellytyksiin perustuen. Graduaatiota olisi sovellettava jaksoon tai jakson osaan, jotta esiintyisi vähemmän sellaisia tapauksia, joissa graduaation kohteena olevat tuotteet ovat epäyhtenäisiä. Tariffijaksoon tai (ryhmistä koostuvaan) tariffijakson osaan kohdistuvaa graduaatiota olisi sovellettava edunsaajamaihin, kun kyseiseen tariffijaksoon kuuluva tuonti täyttää graduaatiolle vahvistetut perusteet kolmena peräkkäisenä vuotena; tarkoituksena on lisätä näin graduaation ennustettavuutta ja oikeudenmukaisuutta poistamalla tuontitilastoissa esiintyvien suurten ja poikkeuksellisten vaihtelujen vaikutus. Graduaatiota ei olisi sovellettava kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävän erityisen kannustusmenettelyn edunsaajamaihin eikä vähiten kehittyneitä maita koskevan erityisen menettelyn edunsaajamaihin, koska ne ovat taloudelliselta profiililtaan hyvin samanlaisia ja suppean ja yksipuolisen vientipohjansa takia muita heikommassa asemassa.

(23)

Tässä asetuksessa säädettyjä tullietuuksia sekä tietyistä yhteisön tullikoodeksista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92 soveltamista koskevista säännöksistä 2 päivänä heinäkuuta 1993 annetussa komission asetuksessa (ETY) N:o 2454/93 (6) säädettyjä tuotteiden alkuperää koskevia sääntöjä olisi sovellettava sen varmistamiseksi, että GSP-järjestelmän mukaisista eduista hyötyvät vain ne maat, joita varten järjestelmä on tarkoitettu.

(24)

GSP-järjestelmän mukaisten etuusmenettelyjen väliaikaisen peruuttamisen perusteisiin olisi sisällytettävä tietyissä kansainvälisissä yleissopimuksissa vahvistettujen periaatteiden vakava ja järjestelmällinen rikkominen; tällaisia periaatteita ovat muun muassa keskeiset ihmisoikeudet ja työntekijöiden oikeudet; tällä edistetään kyseisten yleissopimusten tavoitteiden saavuttamista. Kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävän erityisen kannustusmenettelyn mukaiset tullietuudet olisi peruutettava väliaikaisesti, jos edunsaajamaa ei noudata sitoumustaan, jossa se antaa velvoittavan sitoumuksen pitää voimassa näiden yleissopimusten ratifiointi ja tosiasiallinen täytäntöönpano tai noudattaa kyseisten yleissopimusten mukaisia raportointivaatimuksia, tai jos edunsaajamaa ei tee yhteistyötä tässä asetuksessa vahvistettujen unionin valvontamenettelyjen yhteydessä.

(25)

Burman/Myanmarin ja Valko-Venäjän poliittisen tilanteen vuoksi kaikkien Burmasta/Myanmarista tai Valko-Venäjältä peräisin olevia tuotteita koskevien tullietuuksien väliaikaista peruuttamista olisi jatkettava.

(26)

Jotta kohdentamisen, johdonmukaisuuden ja avoimuuden parantamista koskevat tarpeet saataisiin tasapainoon ei-vastavuoroisen tullietuusjärjestelmän avulla toteutettavien kestävän kehityksen ja hyvän hallinnon edistämistoimien kanssa, komissiolle olisi siirrettävä valta antaa säädöksiä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti, kun tämän asetuksen liitteisiin tehdään muutoksia tai kun tullietuuksia peruutetaan väliaikaisesti kestävän kehityksen ja hyvän hallinnon periaatteiden noudattamatta jättämisen vuoksi ja kun annetaan menettelysääntöjä kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävän erityisen kannustusmenettelyn mukaisia tullietuuksia koskevien hakemusten tekemisestä, väliaikaisen peruuttamisen toteuttamisesta ja suojatoimenpidetutkimuksista, jotta voidaan vahvistaa yhdenmukaiset ja yksityiskohtaiset tekniset järjestelyt. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla. Komission olisi delegoituja säädöksiä valmistellessaan ja laatiessaan varmistettava, että Euroopan parlamentti ja neuvosto saavat tarvittavat asiakirjat samanaikaisesti, ajoissa ja asianmukaisesti.

(27)

Jotta talouden toimijoille taataan vakaat toimintaedellytykset, komissiolle olisi siirrettävä valta antaa säädös Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti silloin, kun väliaikaista peruuttamista koskeva päätös kumotaan kiireellistä menettelyä noudattaen, ennen kuin kyseinen päätös tullietuuksien väliaikaisesta peruuttamisesta tulee voimaan, jos väliaikaisen peruuttamisen oikeuttavia perusteluja ei voida enää soveltaa.

(28)

Jotta voidaan varmistaa tämän asetuksen yhdenmukaiset täytäntöönpanoedellytykset, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovaltaa. Tätä valtaa olisi käytettävä yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä, 16 päivänä helmikuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011 (7) mukaisesti.

(29)

Sellaisten täytäntöönpanosäädösten hyväksymiseen, jotka koskevat tiettyihin GSP-jaksoihin sovellettavien tullietuuksien soveltamisen keskeyttämistä edunsaajamaiden osalta ja väliaikaista peruuttamista koskevan menettelyn vireillepanoa, olisi sovellettava neuvoa-antavaa menettelyä ottaen huomioon näiden säädösten luonne ja vaikutukset.

(30)

Tarkastusmenettelyä olisi sovellettava sellaisten täytäntöönpanosäädösten hyväksymiseen, jotka koskevat suojatoimenpidetutkimuksia ja etuusmenettelyjen keskeyttämistä, kun tuonti saattaa aiheuttaa vakavia häiriöitä unionin markkinoille.

(31)

GSP-järjestelmän eheyden ja moitteettoman toiminnan varmistamiseksi komission olisi annettava välittömästi sovellettavia täytäntöönpanosäädöksiä silloin, kun asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa, jotka koskevat tulliasioihin liittyvien menettelyjen ja velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä johtuvaa väliaikaista peruuttamista, asian kiireellisyys sitä ehdottomasti edellyttää.

(32)

Jotta talouden toimijoille voitaisiin tarjota vakaat puitteet kuuden kuukauden pituisen enimmäismääräajan päättyessä, komission olisi annettava välittömästi sovellettavia täytäntöönpanosäädöksiä silloin, kun asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa, jotka koskevat tulliasioihin liittyvien menettelyjen ja velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä johtuvien väliaikaisten peruutusten lopettamista tai jatkamista, asian kiireellisyys sitä ehdottomasti edellyttää.

(33)

Komission olisi myös annettava välittömästi sovellettavia täytäntöönpanosäädöksiä, kun tämä on välttämätöntä suojatoimenpidetutkimuksia koskevissa asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa, asian kiireellisyyden sitä ehdottomasti edellyttäessä syistä, jotka liittyvät unionin tuottajien vaikeasti korjattavaan taloudellisen tilanteen ja/tai rahoitustilanteen heikkenemiseen.

(34)

Komission olisi raportoitava Euroopan parlamentille ja neuvostolle säännöllisesti tämän asetuksen mukaisen GSP-järjestelmän vaikutuksista. Komission olisi viiden vuoden kuluttua asetuksen voimaantulosta annettava Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomus tämän asetuksen soveltamisesta ja arvioitava, onko GSP-järjestelmää, myös kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävää erityistä kannustusmenettelyä sekä tullietuuksien väliaikaista peruuttamista käsitteleviä säännöksiä, tarkasteltava uudelleen ottaen huomioon terrorismin torjunta sekä kansainväliset standardit, jotka koskevat avoimuutta ja tietojenvaihtoa verotusalalla. Raportoinnissa komission olisi otettava huomioon vaikutukset edunsaajien kauppaa, kehitystä ja rahoitusta koskeviin tarpeisiin. Kertomukseen olisi sisällyttävä myös yksityiskohtainen analyysi tämän asetuksen vaikutuksista kaupankäyntiin ja unionin tullituloihin, jossa otetaan erityisesti huomioon edunsaajamaihin kohdistuvat vaikutukset. Tarvittaessa olisi arvioitava myös unionin terveys- ja kasvinsuojelulainsäädännön noudattamista. Kertomuksen olisi myös sisällettävä analyysi GSP-järjestelmän vaikutuksista kestävyysnäkökohtien ja biopolttoaineiden tuonnin kannalta.

(35)

Asetus (EY) N:o 732/2008 olisi sen vuoksi kumottava,

OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN ASETUKSEN:

I   LUKU

YLEISET SÄÄNNÖKSET

1 artikla

1.   Yleistä tullietuusjärjestelmää, jäljempänä ’GSP-järjestelmä’, sovelletaan tämän asetuksen mukaisesti.

2.   Tässä asetuksessa säädetään seuraavista GSP-järjestelmän mukaisista tullietuuksista:

a)

yleinen menettely;

b)

kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävä erityinen kannustusmenettely (GSP+); ja

c)

vähiten kehittyneitä maita koskeva erityinen menettely (Everything But Arms arrangement, EBA).

2 artikla

Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

a)

’GSP-järjestelmällä’ yleistä tullietuusjärjestelmää, jossa unioni myöntää etuuskohteluun perustuvan pääsyn markkinoilleen minkä tahansa 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun erillisen tullietuusmenettelyn avulla;

b)

’mailla’ maita ja alueita, joilla on tullihallinto;

c)

’GSP-järjestelmään oikeutetuilla mailla’ kaikkia kehitysmaita, sellaisina kuin ne on lueteltu liitteessä I;

d)

’GSP-edunsaajamailla’ yleisen menettelyn edunsaajamaita, sellaisina kuin ne on lueteltu liitteessä II;

e)

’GSP+-edunsaajamailla’ kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävän erityisen kannustusmenettelyn edunsaajamaita, sellaisina kuin ne on lueteltu liitteessä III;

f)

’EBA-menettelyn edunsaajamailla’ vähiten kehittyneitä maita koskevan erityisen kannustusmenettelyn edunsaajamaita, sellaisina kuin ne on lueteltu liitteessä IV;

g)

’yhteisen tullitariffin mukaisilla tulleilla’ tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista 23 päivänä heinäkuuta 1987 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2658/87 (8) liitteen I toisessa osassa määriteltyjä tulleja, lukuun ottamatta tariffikiintiöiden puitteissa vahvistettuja tulleja;

h)

’jaksolla’ tai ’tariffijaksolla’ neuvoston asetuksella (ETY) N:o 2658/87 vahvistetun yhteisen tullitariffin mitä tahansa jaksoa;

i)

’ryhmällä’ neuvoston asetuksella (ETY) N:o 2658/87 vahvistetun yhteisen tullitariffin mitä tahansa ryhmää;

j)

’GSP-jaksolla’ liitteessä V lueteltua ja yhteisen tullitariffin jaksojen ja ryhmien perusteella vahvistettua jaksoa;

k)

’etuuskohteluun perustuvalla markkinoillepääsyjärjestelyllä’ etuuskohteluun perustuvaa pääsyä unionin markkinoille väliaikaisesti sovellettavan tai voimassa olevan kauppasopimuksen perusteella tai unionin yksipuolisesti myöntämien etuuksien perusteella;

l)

’tosiasiallisella täytäntöönpanolla’ kaikkien liitteessä VIII lueteltujen yleissopimusten mukaisesti tehtyjen sitoumusten ja hyväksyttyjen velvoitteiden täydellistä täytäntöönpanoa eli kaikkien niissä vahvistettujen periaatteiden, tavoitteiden ja oikeuksien täyttämisen varmistamista.

3 artikla

1.   Liitteessä I vahvistetaan GSP-järjestelmään oikeutettujen maiden luettelo.

2.   Komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti liitteen I muuttamiseksi vastaamaan maiden kansainvälisen aseman tai luokituksen muutoksia.

3.   Komissio ilmoittaa asianomaiselle GSP-järjestelmään oikeutetulle maalle kaikista asiaankuuluvista muutoksista, jotka koskevat sen asemaa GSP-järjestelmässä.

II   LUKU

YLEINEN MENETTELY

4 artikla

1.   GSP-järjestelmään oikeutettu maa voi saada 1 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetun yleisen menettelyn mukaisia tullietuuksia,

a)

jollei Maailmanpankki ole luokitellut sitä korkean tulotason tai ylemmän keskitulotason maaksi edunsaajamaiden luettelon päivittämistä välittömästi edeltävinä kolmena peräkkäisenä vuotena; tai

b)

jollei se ole edunsaajana etuuskohteluun perustuvassa markkinoillepääsyjärjestelyssä, jonka tullietuudet ovat samat tai paremmat kuin GSP-järjestelmässä käytännössä kaiken kaupan osalta.

2.   Edellä olevaa 1 kohdan a ja b alakohtaa ei sovelleta vähiten kehittyneisiin maihin.

3.   Edellä olevan 1 kohdan a alakohtaa ei sovelleta 21 päivään marraskuuta 2014 saakka niihin maihin, jotka ovat viimeistään 20 päivänä marraskuuta 2012 parafoineet unionin kanssa etuuskohteluun perustuvasta markkinoillepääsystä tehdyn kahdenvälisen sopimuksen, jonka tullietuudet ovat kaiken kaupan osalta samat tai paremmat kuin GSP-järjestelmässä mutta jota ei vielä sovelleta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 1 kohdan b alakohdan soveltamista.

5 artikla

1.   Luettelo 4 artiklassa säädetyt perusteet täyttävistä GSP-edunsaajamaista vahvistetaan liitteessä II.

2.   Komissio tarkastelee liitettä II kunkin tämän asetuksen voimaantuloa viimeistään seuraavan vuoden tammikuun 1 päivänä. Jotta GSP-edunsaajamaalla ja talouden toimijoilla olisi aikaa tehdä asiaankuuluvat mukautukset, joita maan aseman muuttuminen GSP-järjestelmässä edellyttää,

a)

päätöstä edunsaajamaan poistamisesta GSP-edunsaajamaiden luettelosta tämän artiklan 3 kohdan mukaisesti ja 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan perusteella aletaan soveltaa vuoden kuluttua päätöksen voimaantulosta;

b)

päätöstä edunsaajamaan poistamisesta GSP-edunsaajamaiden luettelosta tämän artiklan 3 kohdan mukaisesti ja 4 artiklan 1 kohdan b alakohdan perusteella aletaan soveltaa kahden vuoden kuluttua etuuskohteluun perustuvan markkinoillepääsyjärjestelyn soveltamispäivästä.

3.   Tämän artiklan 1 ja 2 kohtaa sovellettaessa komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti liitteen II muuttamiseksi 4 artiklassa vahvistettujen kriteerien perusteella.

4.   Komissio ilmoittaa asianomaiselle GSP-edunsaajamaalle kaikista muutoksista, jotka koskevat sen asemaa GSP-järjestelmässä.

6 artikla

1.   Tämän asetuksen 1 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetun yleisen menettelyn soveltamisalaan kuuluvat tuotteet luetellaan liitteessä V.

2.   Komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti liitteen V muuttamiseksi siten, että siihen sisällytetään yhdistetyn nimikkeistön muutosten edellyttämät muutokset.

7 artikla

1.   Liitteessä V lueteltujen muiden kuin arkojen tuotteiden yhteisen tullitariffin mukaiset tullit, maatalousosia lukuun ottamatta, suspendoidaan kokonaan.

2.   Yhteisen tullitariffin mukaisia arvotulleja alennetaan 3,5 prosenttiyksiköllä liitteessä V luetelluilta aroilta tuotteilta. Tämä alennus on liitteessä V oleviin GSP-jaksoihin S-11a ja S-11b kuuluvien tuotteiden osalta 20 prosenttia.

3.   Jos etuustulleille, jotka on laskettu asetuksen (EY) N:o 732/2008 6 artiklan mukaisesti tämän asetuksen voimaantulopäivänä sovellettavia yhteisen tullitariffin mukaisia arvotulleja noudattaen, on vahvistettu yli 3,5 prosenttiyksikön suuruinen tullinalennus tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitetuille tuotteille, kyseisiä etuustulleja sovelletaan edelleen.

4.   Liitteessä V lueteltujen arkojen tuotteiden yhteisen tullitariffin mukaisia paljoustulleja, vähimmäis- tai enimmäistulleja lukuun ottamatta, alennetaan 30 prosentilla.

5.   Jos liitteessä V lueteltujen arkojen tuotteiden yhteisen tullitariffin mukaisiin tulleihin sisältyy arvo- ja paljoustulleja, paljoustulleja ei alenneta.

6.   Jos 2 ja 4 kohdan mukaisesti alennetuille tulleille on vahvistettu enimmäistulli, tätä enimmäistullia ei alenneta. Jos näille tulleille on vahvistettu vähimmäistulli, sitä ei sovelleta.

8 artikla

1.   Edellä olevassa 7 artiklassa tarkoitetut tullietuudet suspendoidaan tiettyyn GSP-jaksoon kuuluvilta, GSP-edunsaajamaasta peräisin olevilta tuotteilta, kun kyseisten tuotteiden tuonti kyseisestä GSP-edunsaajamaasta unioniin on kolmena peräkkäisenä vuotena keskimääräiseltä arvoltaan suurempi kuin liitteessä VI luetellut kynnysarvot. Kynnysarvot lasketaan prosenttiosuutena kaikista GSP-edunsaajamaista unioniin suuntautuvan samojen tuotteiden tuonnin kokonaisarvosta.

2.   Ennen tässä asetuksessa säädettyjen tullietuuksien soveltamista komissio hyväksyy täytäntöönpanosäädöksen, jolla vahvistetaan 39 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua neuvoa-antavaa menettelyä noudattaen luettelo niistä GSP-jaksoista, joiden osalta suspendoidaan 7 artiklassa tarkoitetut tullietuudet GSP-edun saajamaan tapauksessa. Kyseistä täytäntöönpanosäädöstä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2014.

3.   Komissio tarkastelee tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitettua luetteloa kolmen vuoden välein ja hyväksyy 39 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua neuvoa-antavaa menettelyä noudattaen täytäntöönpanosäädöksen 7 artiklassa tarkoitettujen tullietuuksien suspendoimisesta tai ottamisesta uudelleen käyttöön. Kyseistä täytäntöönpanosäädöstä sovelletaan sen voimaantuloa seuraavan vuoden 1 päivästä tammikuuta alkaen.

4.   Tämän artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitettu luettelo laaditaan käyttämällä perusteena tarkastelun suorittamisvuoden syyskuun 1 päivänä käytettävissä olevia tietoja kahdelta tarkasteluvuotta edeltävältä vuodelta. Siinä otetaan huomioon tuonti niistä GSP-edunsaajamaista, jotka sisältyvät tuona ajankohtana sovellettavan liitteen II luetteloon. Huomioon ei kuitenkaan oteta niistä GSP-edunsaajamaista tulevan tuonnin arvoa, jotka suspendoinnin soveltamisen alkamispäivänä eivät enää ole 4 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisten tullietuuksien edunsaajia.

5.   Komissio ilmoittaa asianomaiselle maalle 2 ja 3 kohdan mukaisesti hyväksytystä täytäntöönpanosäädöksestä.

6.   Aina kun liitettä II muutetaan 4 artiklassa vahvistettujen perusteiden mukaisesti, komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti liitteen VI muuttamiseksi niin, että kyseisessä liitteessä lueteltuja yksityiskohtaisia soveltamissääntöjä mukautetaan siten, että graduoitujen tuotejaksojen paino, sellaisena kuin se tämän artiklan 1 kohdassa määritellään, säilyy suhteellisesti samana.

III   LUKU

KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ JA HYVÄÄ HALLINTOA EDISTÄVÄ ERITYINEN KANNUSTUSMENETTELY

9 artikla

1.   GSP-edunsaajamaa voi saada 1 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetun kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävän erityisen kannustusmenettelyn mukaisia tullietuuksia, jos

a)

sitä pidetään talouden yksipuolisuuden ja riittämättömän kansainväliseen kauppajärjestelmään yhdentymisen vuoksi liitteessä VII määriteltynä muita heikommassa asemassa olevana maana;

b)

se on ratifioinut kaikki liitteessä VIII luetellut yleissopimukset, jäljempänä ’asianomaiset yleissopimukset’, ja näiden yleissopimusten nojalla perustettujen valvontaelinten, jäljempänä ’asianomaiset valvontaelimet’, viimeksi antamissa päätelmissä ei ole tuotu esiin kyseisten yleissopimusten tosiasiallisen täytäntöönpanon vakavaa laiminlyöntiä;

c)

se ei ole tehnyt sellaista asianomaista yleissopimusta koskevaa varaumaa, joka on kielletty jossain mainituista yleissopimuksista tai jonka katsotaan tätä artiklaa sovellettaessa olevan ristiriidassa kyseisen yleissopimuksen tarkoituksen ja päämäärän kanssa.

Tätä artiklaa sovellettaessa varaumien ei katsota olevan ristiriidassa yleissopimuksen tarkoituksen ja päämäärän kanssa, paitsi jos

i)

yleissopimuksessa kyseistä tarkoitusta varten nimenomaisesti vahvistetussa menettelyssä on niin päätetty; tai

ii)

tällaisen menettelyn puuttuessa yleissopimuksen osapuolena oleva unioni ja/tai yleissopimuksen osapuolina olevien jäsenvaltioiden määräenemmistö perussopimuksissa vahvistettujen asiaan liittyvien toimivaltuuksiensa mukaisesti vastustaa/vastustavat varaumaa sillä perusteella, että se on ristiriidassa yleissopimuksen tarkoituksen ja päämäärän kanssa, ja vastustaa/vastustavat yleissopimuksen voimaantuloa niiden ja varauman tehneen valtion välillä valtiosopimusoikeutta koskevan Wienin yleissopimuksen määräysten mukaisesti.

d)

se antaa velvoittavan sitoumuksen pitää voimassa asianomaisten yleissopimusten ratifiointi ja varmistaa niiden tosiasiallinen täytäntöönpano;

e)

se hyväksyy varauksitta kunkin yleissopimuksen mukaiset raportointivaatimukset ja antaa velvoittavan sitoumuksen, jossa se vahvistaa hyväksyvänsä, että sen täytäntöönpanotoimia valvotaan ja tarkastellaan säännöllisesti asianomaisten yleissopimusten määräysten mukaisesti; ja

f)

se antaa velvoittavan sitoumuksen siitä, että se osallistuu 13 artiklassa tarkoitettuun valvontamenettelyyn ja toimii yhteistyössä kyseisessä menettelyssä.

2.   Aina kun liitettä II muutetaan, komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti liitteen VII muuttamiseksi niin, että liitteessä VII olevan 1 kohdan b alakohdassa lueteltuja, heikompaa asemaa koskevia kynnysarvoja tarkistetaan, jotta liitteen VII mukaisesti lasketun, heikompaa asemaa koskevan kynnysarvon paino säilyy suhteellisesti samana.

10 artikla

1.   Oikeus kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävään erityiseen kannustusmenettelyyn myönnetään seuraavin edellytyksin:

a)

GSP-edunsaajamaa on pyytänyt oikeutta kyseiseen menettelyyn; ja

b)

pyynnön tarkastelu osoittaa, että pyynnön esittävä maa täyttää 9 artiklan 1 kohdassa säädetyt edellytykset.

2.   Pyynnön esittävän maan on esitettävä pyyntönsä komissiolle kirjallisena. Pyynnön on sisällettävä kattavat tiedot asianomaisten yleissopimusten ratifioinnista sekä 9 artiklan 1 kohdan d, e ja f alakohdassa tarkoitetut velvoittavat sitoumukset.

3.   Pyynnön saatuaan komissio ilmoittaa siitä Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

4.   Kun komissio on tutkinut pyynnön, sille siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti liitteen III vahvistamiseksi tai muuttamiseksi, jotta pyynnön esittäneelle maalle voidaan myöntää oikeus kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävään erityiseen kannustusmenettelyyn, lisäämällä kyseinen maa GSP+-edunsaajamaiden luetteloon.

5.   Jos GSP+-edunsaajamaa ei enää täytä 9 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tai 9 artiklan 1 kohdan a tai c alakohdassa tarkoitettuja edellytyksiä tai jos se peruuttaa minkä tahansa 9 artiklan 1 kohdan d, e ja f alakohdassa tarkoitetuista velvoittavista sitoumuksistaan, komissiolle siirretään valta antaa delegoitu säädös 36 artiklan mukaisesti liitteen III muuttamiseksi niin, että kyseinen maa poistetaan GSP+-edunsaajamaiden luettelosta.

6.   Komissio ilmoittaa pyynnön esittäneelle maalle tämän artiklan 4 ja 5 kohdan mukaisesti tehdystä päätöksestä sen jälkeen, kun liitettä III on muutettu ja se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Jos pyynnön esittäneelle maalle myönnetään oikeus erityiseen kannustusmenettelyyn, sille ilmoitetaan päivämäärä, jona asiaa koskeva delegoitu säädös tulee voimaan.

7.   Komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti sellaisten sääntöjen vahvistamiseksi, joiden aiheena on menettely, jolla myönnetään oikeus kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävään erityiseen kannustusmenettelyyn, erityisesti määräajat sekä pyyntöjen esittäminen ja käsittely.

11 artikla

1.   Kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävän erityisen kannustusmenettelyn soveltamisalaan kuuluvat tuotteet luetellaan liitteessä IX.

2.   Komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti liitteen IX muuttamiseksi siten, että siinä otetaan huomioon ne yhdistetyn nimikkeistön muutokset, jotka vaikuttavat kyseisessä liitteessä lueteltuihin tuotteisiin.

12 artikla

1.   Yhteisen tullitariffin mukaiset arvotullit suspendoidaan kaikilta sellaisilta liitteessä IX luetelluilta tuotteilta, jotka ovat peräisin GSP+-edunsaajamaasta.

2.   Yhteisen tullitariffin mukaiset paljoustullit suspendoidaan kokonaan 1 kohdassa tarkoitetuilta tuotteilta lukuun ottamatta tuotteita, joiden yhteisen tullitariffin mukaisiin tulleihin sisältyy arvotulleja. CN-koodiin 1704 10 90 kuuluviin tuotteisiin sovellettava paljoustulli on enintään 16 prosenttia tullausarvosta.

13 artikla

1.   Kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävän erityisen kannustusmenettelyn mukaisten tullietuuksien myöntämispäivästä lähtien komissio valvoo asianomaisten yleissopimusten ratifiointia ja tosiasiallista täytäntöönpanoa sekä yhteistyötä asianomaisten valvontaelinten kanssa tarkastelemalla näiden valvontaelinten päätelmiä ja suosituksia.

2.   GSP+ -edunsaajamaan on tässä yhteydessä tehtävä yhteistyötä komission kanssa ja toimitettava kaikki tiedot, joita tarvitaan sen arvioimiseksi, onko edunsaajamaa noudattanut 9 artiklan 1 kohdan d, e ja f alakohdassa tarkoitettuja velvoittavia sitoumuksia ja mikä on sen tilanne 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan suhteen.

14 artikla

1.   Komissio esittää Euroopan parlamentille ja neuvostolle viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2016, ja sen jälkeen kahden vuoden välein, kertomuksen asianomaisten yleissopimusten ratifiointitilanteesta, näiden yleissopimusten mukaisten raportointivelvoitteiden täyttämisestä GSP+-edunsaajamaissa sekä näiden yleissopimusten tosiasiallisen täytäntöönpanon edistymisestä.

2.   Kyseiseen kertomukseen on sisällyttävä

a)

asianomaisten valvontaelinten päätelmät tai suositukset kunkin GSP+-edunsaajamaan osalta; ja

b)

komission päätelmät siitä, onko kukin GSP+-edunsaajamaa täyttänyt velvoittavat sitoumuksensa, jotka koskevat raportointivelvoitteiden noudattamista, yhteistyötä asianomaisten valvontaelinten kanssa asianomaisten yleissopimusten mukaisesti ja niiden tosiasiallisen täytäntöönpanon varmistamista.

Kertomukseen voidaan sisällyttää kaikki komission aiheellisiksi katsomat tiedot.

3.   Komissio arvioi asianomaisten yleissopimusten tosiasiallista täytäntöönpanoa koskevia päätelmiä laatiessaan asianomaisten valvontaelinten päätelmät ja suositukset sekä kolmansien osapuolten, esimerkiksi kansalaisyhteiskunnan, työmarkkinaosapuolten, Euroopan parlamentin tai neuvoston toimittamat tiedot, sanotun kuitenkaan rajoittamatta muiden lähteiden käyttöä.

15 artikla

1.   Kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävä erityinen kannustusmenettely peruutetaan väliaikaisesti kaikilta tai joiltakin GSP+-edunsaajamaasta peräisin olevilta tuotteilta, jos kyseinen maa ei käytännössä noudata 9 artiklan 1 kohdan d, e ja f kohdassa tarkoitettuja velvoittavia sitoumuksiaan tai edunsaajamaa on esittänyt varauman, joka on kielletty jossain asianomaisista yleissopimuksista tai joka on ristiriidassa 9 artiklan 1 kohdan c alakohdassa vahvistetun kyseisen yleissopimuksen tarkoituksen ja päämäärän kanssa.

2.   GSP+-edunsaajamaalla on todistustaakka sen osoittamiseksi, että se on noudattanut 9 artiklan 1 kohdan d, e ja f alakohdassa tarkoitetuista velvoittavista sitoumuksista johtuvia velvoitteitaan, sekä sen suhteen, mikä on sen 9 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu asema.

3.   Jos komissiolla on 14 artiklassa tarkoitetun kertomuksen päätelmien tai käytettävissä olevan näytön perusteella perusteltua syytä epäillä, että jokin GSP+-edunsaajamaa ei noudata 9 artiklan 1 kohdan d, e ja f alakohdassa tarkoitettuja velvoittavia sitoumuksiaan tai että se on esittänyt varauman, joka on kielletty jossain mainituista yleissopimuksista tai joka on ristiriidassa asianomaisen yleissopimuksen tarkoituksen ja päämäärän kanssa 9 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädetyn mukaisesti, se hyväksyy 39 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua neuvoa-antavaa menettelyä noudattaen täytäntöönpanosäädöksen kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävän erityisen kannustusmenettelyn mukaisten tullietuuksien väliaikaista peruuttamista koskevan menettelyn aloittamisesta. Komissio ilmoittaa päätöksestä Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

4.   Komissio julkaisee ilmoituksen Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja ilmoittaa asiasta kyseiselle GSP+-edunsaajamaalle. Ilmoituksessa

a)

esitetään syyt, joiden vuoksi on perusteltua syytä epäillä 9 artiklan 1 kohdan d, e ja f alakohdassa tarkoitettujen GSP+-edunsaajamaan velvoittavien sitoumusten noudattamista tai sellaisen varauman olemassaoloa, joka on kielletty jossain asianomaisista yleissopimuksista tai joka on ristiriidassa kyseisen yleissopimuksen tarkoituksen ja päämäärän kanssa 9 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädetyn mukaisesti, minkä vuoksi voi olla kyseenalaista, onko sillä enää oikeutta kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävän erityisen kannustusmenettelyn mukaisiin tullietuuksiin; ja

b)

asetetaan määräaika, jonka kuluessa GSP+-edunsaajamaan on esitettävä huomautuksensa; määräaika voi olla korkeintaan kuusi kuukautta ilmoituksen julkaisupäivästä.

5.   Komissio edesauttaa kaikin tavoin kyseisen edunsaajamaan toimimista yhteistyössä 4 kohdan b alakohdassa tarkoitetun määräajan aikana.

6.   Komissio hankkii kaikki tarpeellisina pitämänsä tiedot, mukaan lukien muun muassa asianomaisten valvontaelinten päätelmät ja suositukset. Komissio arvioi kaikki asiaankuuluvat tiedot, kun se laatii päätelmänsä.

7.   Kolmen kuukauden kuluessa ilmoituksessa asetetun määräajan päättymisestä komissio päättää

a)

väliaikaista peruuttamista koskevan menettelyn lopettamisesta; tai

b)

kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävän erityisen kannustusmenettelyn mukaisten tullietuuksien väliaikaisesta peruuttamisesta.

8.   Jos komissio katsoo, että päätelmät eivät oikeuta väliaikaista peruuttamista, se hyväksyy 39 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua neuvoa-antavaa menettelyä noudattaen täytäntöönpanosäädöksen väliaikaista peruuttamista koskevan menettelyn lopettamisesta. Mainitun täytäntöönpanosäädöksen on perustuttava muun muassa saatuun näyttöön.

9.   Jos komissio katsoo, että päätelmät oikeuttavat etuuksien väliaikaisen peruuttamisen tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista syistä, sille siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti liitteen III muuttamiseksi niin, että 1 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetut, kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävän erityisen kannustusmenettelyn nojalla myönnetyt tullietuudet peruutetaan väliaikaisesti.

10.   Jos komissio päättää väliaikaisesta peruuttamisesta, kyseinen delegoitu säädös tulee voimaan kuuden kuukauden kuluttua sen antamisesta.

11.   Jos väliaikaisen peruuttamisen oikeuttavat syyt raukeavat, ennen kuin tämän artiklan 9 kohdassa tarkoitettu delegoitu säädös tulee voimaan, komissiolle siirretään valta kumota tullietuuksien väliaikaista peruuttamista koskeva hyväksytty säädös 37 artiklassa tarkoitettua kiireellistä menettelyä noudattaen.

12.   Komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti sellaisten sääntöjen vahvistamiseksi, joiden aiheena on kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävän erityisen kannustusmenettelyn väliaikaiseen peruuttamiseen sovellettava menettely, erityisesti määräajat, osapuolten oikeudet, salassapito ja uudelleentarkastelu.

16 artikla

Jos komissio toteaa, että 15 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tullietuuksien väliaikaisen peruuttamisen oikeuttavat syyt ovat rauenneet, sille siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti liitteen III muuttamiseksi niin, että otetaan uudelleen käyttöön kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävän erityisen kannustusmenettelyn mukaiset tullietuudet.

IV   LUKU

VÄHITEN KEHITTYNEITÄ MAITA KOSKEVA ERITYINEN MENETTELY

17 artikla

1.   GSP-järjestelmään oikeutettu maa saa 1 artiklan 2 kohdan c alakohdassa tarkoitetun vähiten kehittyneitä maita koskevan erityisen menettelyn mukaisia tullietuuksia, jos YK on määrittänyt kyseisen maan vähiten kehittyneeksi maaksi.

2.   Komissio tarkastelee EBA-menettelyn edunsaajamaiden luetteloa jatkuvasti tuoreimpien käytettävissä olevien tietojen perusteella. Jos EBA-menettelyn edunsaajamaa ei enää täytä tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja edellytyksiä, komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti liitteen IV muuttamiseksi niin, että kyseinen maa poistetaan EBA-menettelyn edunsaajamaiden luettelosta kolmen vuoden siirtymäajan kuluttua delegoidun säädöksen voimaantulosta.

3.   Jos uuden itsenäisen maan määrittäminen vähiten kehittyneeksi maaksi on vireillä YK:ssa, komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti liitteen IV muuttamiseksi väliaikaisella toimenpiteellä, jossa kyseinen maa sisällytetään EBA-menettelyn edunsaajamaiden luetteloon.

Jos kyseistä uutta itsenäistä maata ei määritetä YK:ssa vähiten kehittyneeksi maaksi vähiten kehittyneiden maiden ryhmää koskevan ensimmäisen käytettävissä olevan arvioinnin aikana, komissiolle siirretään valta antaa heti delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti liitteen IV muuttamiseksi niin, että kyseinen maa poistetaan kyseisestä liitteestä myöntämättä oikeutta tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun siirtymäaikaan.

4.   Komissio ilmoittaa asianomaiselle EBA-menettelyn edunsaajamaalle kaikista muutoksista, jotka koskevat sen asemaa GSP-järjestelmässä.

18 artikla

1.   Yhteisen tullitariffin mukaiset tullit suspendoidaan kokonaan kaikilta yhdistetyn nimikkeistön 1–97 ryhmässä luetelluilta EBA-menettelyn edunsaajamaasta peräisin olevilta tuotteilta lukuun ottamatta 93 ryhmän tuotteita.

2.   Yhteisen tullitariffin nimikkeen 1701 tuotteiden tuonnissa vaaditaan tuontilisenssi 1 päivän tammikuuta 2014 ja 30 päivän syyskuuta 2015 välisenä aikana.

3.   Komissio vahvistaa 39 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen yksityiskohtaiset säännöt tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen säännösten täytäntöön panemiseksi maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä ja tiettyjä maataloustuotteita koskevista erityissäännöksistä (yhteisiä markkinajärjestelyjä koskeva asetus) 22 päivänä lokakuuta 2007 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1234/2007 (9) 195 artiklassa tarkoitetun menettelyn mukaisesti.

V   LUKU

KAIKILLE MENETTELYILLE YHTEISET VÄLIAIKAISTA PERUUTTAMISTA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET

19 artikla

1.   Edellä olevan 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut etuusmenettelyt voidaan peruuttaa väliaikaisesti kaikilta tai joiltakin edunsaajamaasta peräisin olevilta tuotteilta mistä tahansa seuraavasta syystä:

a)

liitteessä VIII olevassa A osassa luetelluissa yleissopimuksissa vahvistettujen periaatteiden vakava ja järjestelmällinen rikkominen;

b)

vankityövoiman avulla valmistettujen tuotteiden vienti;

c)

vakavat puutteet tullivalvonnassa huumausaineiden viennin tai kauttakuljetuksen osalta (laittomat tuotteet ja huumausaineiden kemialliset esiasteet) tai terrorismin torjuntaa ja rahanpesua koskevien kansainvälisten yleissopimusten noudattamatta jättäminen;

d)

vakavat ja järjestelmälliset – myös raaka-aineiden hankintaan vaikuttavat – epäterveet kaupan käytännöt, jotka aiheuttavat haittaa unionin tuotannonalalle ja joihin edunsaajamaa ei ole puuttunut. Niiden epäterveiden kaupan käytäntöjen osalta, jotka on kielletty tai jotka ovat riitautettavissa WTO-sopimusten perusteella, tämän artiklan soveltamisen on perustuttava toimivaltaisen WTO:n elimen aiempaan päätökseen;

e)

alueellisten kalastusjärjestöjen tai kansainvälisten kalastusjärjestelyjen, joissa unioni on osapuolena, asettamien kalavarojen säilyttämiseen ja hoitoon liittyvien tavoitteiden vakava ja järjestelmällinen noudattamatta jättäminen.

2.   Tässä asetuksessa säädettyjä etuusmenettelyjä ei peruuteta 1 kohdan d alakohdan nojalla sellaisilta tuotteilta, joihin sovelletaan muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuetulta tuonnilta suojautumisesta 11 päivänä kesäkuuta 2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 597/2009 (10) tai polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 30 päivänä marraskuuta 2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1225/2009 (11) mukaisia polkumyynti- tai tasoitustoimenpiteitä syistä, joiden vuoksi kyseiset toimenpiteet ovat perusteltuja.

3.   Jos komissio katsoo, että minkä tahansa 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun etuusmenettelyn mukaisten tullietuuksien väliaikaiseen peruuttamiseen on riittävät perusteet tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen syiden perusteella, se hyväksyy 39 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua neuvoa-antavaa menettelyä noudattaen täytäntöönpanosäädöksen väliaikaista peruuttamista koskevan menettelyn aloittamisesta. Komissio ilmoittaa kyseisestä täytäntöönpanosäädöksestä Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

4.   Komissio julkaisee Euroopan unionin virallisessa lehdessä ilmoituksen väliaikaista peruuttamista koskevan menettelyn aloittamisesta ja ilmoittaa asiasta kyseiselle edunsaajamaalle. Ilmoituksessa

a)

esitetään 3 kohdassa tarkoitetut riittävät perusteet täytäntöönpanosäädökselle väliaikaista peruuttamista koskevan menettelyn aloittamisesta; ja

b)

todetaan, että komissio seuraa ja arvioi kyseisen edunsaajamaan tilannetta kuuden kuukauden ajan ilmoituksen julkaisupäivästä.

5.   Komissio edesauttaa kaikin tavoin kyseisen edunsaajamaan toimimista yhteistyössä seuranta- ja arviointijakson aikana.

6.   Komissio hankkii kaikki tarpeellisina pitämänsä tiedot, muun muassa saatavilla olevat asianomaisten valvontaelinten tekemät arviot, huomautukset, päätökset, suositukset ja päätelmät tapauksen mukaan. Komissio arvioi kaikki asiaankuuluvat tiedot, kun se laatii päätelmänsä.

7.   Kolmen kuukauden kuluessa 4 kohdan b alakohdassa tarkoitetun jakson päättymisestä komissio antaa havainnoistaan ja päätelmistään kertomuksen kyseiselle edunsaajamaalle. Edunsaajamaalla on oikeus esittää huomautuksensa kertomuksesta. Huomautusten esittämiseen varattu ajanjakso ei saa ylittää yhtä kuukautta.

8.   Kuuden kuukauden kuluessa 4 kohdan b alakohdassa tarkoitetun jakson päättymisestä komissio päättää

a)

väliaikaista peruuttamista koskevan menettelyn lopettamisesta; tai

b)

edellä olevan 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen etuusmenettelyjen mukaisten tullietuuksien väliaikaisesta peruuttamisesta.

9.   Jos komissio katsoo, että päätelmät eivät oikeuta väliaikaista peruuttamista, se hyväksyy 39 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua neuvoa-antavaa menettelyä noudattaen täytäntöönpanosäädöksen väliaikaista peruuttamista koskevan menettelyn lopettamisesta.

10.   Jos komissio katsoo, että päätelmät oikeuttavat etuuksien väliaikaisen peruuttamisen tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista syistä, sille siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti tapauksen mukaan liitteen II, III tai IV muuttamiseksi niin, että 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen tullietuusmenettelyjen nojalla myönnetyt tullietuudet peruutetaan väliaikaisesti.

11   Kummassakin 9 ja 10 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa hyväksytyn säädöksen on perustuttava muun muassa saatuun näyttöön.

12.   Jos komissio päättää väliaikaisesta peruuttamisesta, kyseinen delegoitu säädös tulee voimaan kuuden kuukauden kuluttua sen antamisesta.

13.   Jos väliaikaisen peruuttamisen oikeuttavat syyt raukeavat, ennen kuin tämän artiklan 10 kohdassa tarkoitettu delegoitu säädös tulee voimaan, komissiolle siirretään valta kumota tullietuuksien väliaikaista peruuttamista koskeva hyväksytty säädös 37 artiklassa tarkoitettua kiireellistä menettelyä noudattaen.

14.   Komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti sellaisten sääntöjen vahvistamiseksi, jotka koskevat kaikkien menettelyjen väliaikaiseen peruuttamiseen sovellettavaa menettelyä, erityisesti määräaikoja, osapuolten oikeuksia, salassapitoa ja uudelleentarkastelua.

20 artikla

Jos komissio toteaa, että 19 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tullietuuksien väliaikaisen peruuttamisen oikeuttavat syyt ovat rauenneet, sille siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti liitteen II, III tai IV muuttamiseksi kulloinkin sovellettavasta liitteestä riippuen niin, että otetaan uudelleen käyttöön 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen etuusmenettelyjen mukaiset tullietuudet.

21 artikla

1.   Tässä asetuksessa säädetyt etuusmenettelyt voidaan peruuttaa väliaikaisesti kaikilta tai joiltakin edunsaajamaasta peräisin olevilta tuotteilta seuraavissa tapauksissa: petokset, väärinkäytökset taikka tuotteiden alkuperää koskevien sääntöjen ja niihin liittyvien menettelyjen järjestelmällinen noudattamatta jättäminen tai noudattamisen valvomatta jättäminen sekä 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen menettelyjen täytäntöönpanon ja valvonnan edellyttämän hallinnollisen yhteistyön puuttuminen.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitettu hallinnollinen yhteistyö edellyttää muun muassa, että edunsaajamaa

a)

ilmoittaa komissiolle ja saattaa ajan tasalle alkuperäsääntöjen täytäntöönpanon ja noudattamisen valvonnan kannalta tarpeelliset tiedot;

b)

avustaa unionia toteuttamalla jäsenvaltioiden tulliviranomaisten pyynnöstä tavaran alkuperän jälkitarkastuksia ja ilmoittaa niiden tulokset ajoissa komissiolle;

c)

avustaa unionia sallimalla unionin hallinnolliseen ja tarkastusyhteistyöhön liittyvät käynnit, jotka komissio toteuttaa asianomaisessa maassa jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa koordinoidusti ja tiiviissä yhteistyössä sellaisten asiakirjojen aitouden tai tietojen oikeellisuuden tarkistamiseksi, jotka ovat merkityksellisiä 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen etuusmenettelyjen myöntämisen kannalta;

d)

toteuttaa itse tai teettää tarvittavat tutkimukset alkuperäsääntöjen rikkomisen toteamiseksi ja estämiseksi;

e)

noudattaa asetuksessa (ETY) N:o 2454/93 tarkoitettua alueellista kumulaatiota koskevia alkuperäsääntöjä tai valvoo niiden noudattamista, jos kyseinen maa on oikeutettu tällaiseen kumulaatioon; ja

f)

avustaa unionia sellaisten toimien tarkastamisessa, joihin oletettavasti liittyy alkuperää koskeva petos; petoksen voidaan olettaa tapahtuneen silloin, kun tässä asetuksessa säädettyjen tullietuusmenettelyjen mukainen tuotteiden tuonti suuressa määrin ylittää edunsaajamaan tavanomaisen viennin määrän.

3.   Jos komissio toteaa, että on olemassa riittävä näyttö siitä, että väliaikainen peruutus olisi perusteltu tämän artiklan 1 ja 2 kohdassa esitetyistä syistä, se päättää 39 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua kiireellistä menettelyä noudattaen 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen tullietuusmenettelyjen nojalla tarjottujen tullietuuksien väliaikaisesta peruuttamisesta kaikilta tai joiltakin edunsaajamaasta peräisin olevilta tuotteilta.

4.   Ennen tällaisen päätöksen tekemistä komissio julkaisee ensin Euroopan unionin virallisessa lehdessä ilmoituksen, jossa todetaan, että on perusteltua syytä epäillä 1 ja 2 kohdan noudattamista, minkä vuoksi voi olla kyseenalaista, onko edunsaajamaalla enää oikeutta tässä asetuksessa myönnettyihin etuihin.

5.   Komissio ilmoittaa 3 kohdan mukaisesti tehdystä päätöksestä asianomaiselle edunsaajamaalle ennen päätöksen voimaantuloa.

6.   Väliaikainen peruuttaminen ei saa kestää yli kuutta kuukautta. Viimeistään tämän ajanjakson päättyessä komissio päättää 39 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua kiireellistä menettelyä noudattaen joko väliaikaisen peruuttamisen lopettamisesta tai sen jatkamisesta.

7.   Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle kaikki asiaankuuluvat tiedot, joilla voidaan oikeuttaa tullietuuksien väliaikaisen peruuttamisen lopettaminen tai sen jatkaminen.

VI   LUKU

SUOJA- JA VALVONTATOIMENPITEITÄ KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET

I   JAKSO

Yleiset suojatoimenpiteet

22 artikla

1.   Jos minkä tahansa edellä 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun tullietuusmenettelyn edunsaajamaasta peräisin olevaa tuotetta tuodaan siinä määrin ja/tai sellaisin hinnoin, että samankaltaisten tai sen kanssa suoraan kilpailevien tuotteiden unionin tuottajille aiheutuu tai uhkaa aiheutua vakavia vaikeuksia, kyseisen tuotteen osalta voidaan ottaa uudelleen käyttöön tavanomaiset yhteisen tullitariffin mukaiset tullit.

2.   Tässä luvussa ilmaisu ’samankaltainen tuote’ tarkoittaa tuotetta, joka on identtinen, toisin sanoen kaikissa suhteissa samanlainen kuin kysymyksessä oleva tuote, tai sellaisen tuotteen puuttuessa muuta tuotetta, joka muistuttaa ominaispiirteiltään kyseistä tuotetta, vaikka se ei ole kaikissa suhteissa samanlainen.

3.   Tässä luvussa ilmaus ’asianomainen osapuoli’ tarkoittaa niitä osapuolia, jotka osallistuvat 1 kohdassa mainitun tuonnin ja samankaltaisen tai suoraan kilpailevien tuotteiden tuotantoon, jakeluun ja/tai myyntiin.

4.   Komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä 36 artiklan mukaisesti sellaisten sääntöjen vahvistamiseksi, jotka koskevat yleisten suojatoimenpiteiden hyväksymismenettelyä, erityisesti määräaikoja, osapuolten oikeuksia, salassapitoa, tietojen ilmoittamista, tarkastamista, tarkastuskäyntejä ja uudelleentarkastelua.

23 artikla

Vakavia vaikeuksia katsotaan esiintyvän silloin, kun unionin tuottajien taloudellinen tilanne ja/tai rahoitustilanne heikkenee. Selvittäessään, esiintyykö tällaista heikkenemistä, komissio ottaa huomioon muun muassa seuraavat unionin tuottajia koskevat seikat siinä määrin, kuin asiaa koskevaa tietoa on saatavilla:

a)

markkinaosuus;

b)

tuotanto;

c)

varastot;

d)

tuotantokapasiteetti;

e)

konkurssit;

f)

kannattavuus;

g)

kapasiteetin käyttöaste;

h)

työllisyys;

i)

tuonti;

j)

hinnat.

24 artikla

1.   Komissio tutkii, onko tavanomaiset yhteisen tullitariffin mukaiset tullit otettava uudelleen käyttöön, jos 22 artiklan 1 kohdassa säädettyjen edellytysten täyttymisestä on riittävästi alustavaa näyttöä.

2.   Tutkimus voidaan panna vireille jäsenvaltion, minkä tahansa oikeudellisen henkilön tai unionin tuottajien puolesta toimivan minkä tahansa yhteisön, jolla ei ole oikeushenkilöllisyyttä, esittämän pyynnön perusteella tai komission aloitteesta, jos komissio pitää ilmeisenä, että tutkimuksen aloittamiseksi on riittävästi alustavaa näyttöä ottaen huomioon 23 artiklassa tarkoitetut tekijät. Tutkimuksen vireille panemista koskevan pyynnön on sisällettävä näyttö siitä, että 22 artiklan 1 kohdassa vahvistetut suojatoimenpiteen käyttöönoton edellytykset täyttyvät. Pyyntö on esitettävä komissiolle. Komissio tutkii niin hyvin, kuin on mahdollista, pyynnössä esitettyjen todisteiden oikeellisuuden ja riittävyyden sen määrittämiseksi, onko alustava näyttö tutkimuksen vireille panemisen oikeuttamiseksi riittävä.

3.   Jos on ilmeistä, että menettelyn vireillepanoon on riittävä alustava näyttö, komissio julkaisee ilmoituksen Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Vireillepano suoritetaan kuukauden kuluessa 2 kohdan mukaisen pyynnön vastaanottamisesta. Jos tutkimus pannaan vireille, ilmoituksessa on esitettävä kaikki tarpeelliset yksityiskohtaiset tiedot menettelystä ja määräajoista, myös mahdollisuudesta kääntyä Euroopan komission kauppapolitiikan pääosastossa toimivan kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan puoleen.

4.   Tutkimus, mukaan luettuna 25, 26 ja 27 artiklassa tarkoitetut menettelyvaiheet, on saatava päätökseen kahdentoista kuukauden kuluessa sen vireillepanosta.

25 artikla

Asianmukaisesti perustelluissa erittäin kiireellisissä tapauksissa, jotka liittyvät unionin tuottajien taloudellisen tilanteen ja/tai rahoitustilanteen vaikeasti korjattavaan heikkenemiseen, ja jos viivästyksestä voi aiheutua vahinkoa, komissiolle siirretään valta hyväksyä 39 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua kiireellistä menettelyä noudattaen välittömästi sovellettavia täytäntöönpanosäädöksiä, joilla otetaan uudelleen käyttöön tavanomaiset yhteisen tullitariffin mukaiset tullit enintään kahdentoista kuukauden ajaksi.

26 artikla

Jos lopullisesti vahvistettujen tosiasioiden perusteella todetaan, että 22 artiklan 1 kohdassa vahvistetut edellytykset täyttyvät, komissio hyväksyy 39 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen täytäntöönpanosäädöksen, jolla otetaan uudelleen käyttöön yhteisen tullitariffin mukaiset tullit. Kyseinen täytäntöönpanosäädös tulee voimaan kuukauden kuluessa sen julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

27 artikla

Jos lopullisesti vahvistettujen tosiasioiden perusteella todetaan, että 22 artiklan 1 kohdassa vahvistetut edellytykset eivät täyty, komissio hyväksyy 39 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen täytäntöönpanosäädöksen tutkimuksen ja menettelyn lopettamisesta. Kyseinen täytäntöönpanosäädös julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Tutkimus katsotaan päättyneeksi, jos täytäntöönpanosäädöstä ei ole julkaistu 24 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun määräajan kuluessa, ja kaikki kiireelliset ennalta ehkäisevät toimet raukeavat ilman eri toimenpiteitä. Edellä mainittujen väliaikaisten toimenpiteiden johdosta mahdollisesti kannetut yhteisen tullitariffin mukaiset tullit on palautettava.

28 artikla

Yhteisen tullitariffin mukaiset tullit otetaan uudelleen käyttöön niin pitkäksi ajaksi, kuin unionin tuottajien taloudellisen tilanteen ja/tai rahoitustilanteen heikkenemisen torjunta edellyttää tai tällaisen heikkenemisen uhka kestää. Uudelleenkäyttöönotto ei saa kestää yli kolmea vuotta, jollei sitä jatketa asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa.

II   JAKSO

Tekstiili-, maatalous- ja kalastusalan suojatoimenpiteet

29 artikla

1.   Rajoittamatta tässä luvussa olevan I jakson säännösten soveltamista komissio hyväksyy täytäntöönpanosäädöksen, jolla se poistaa omasta aloitteestaan ja 39 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua neuvoa-antavaa menettelyä noudattaen 7 ja 12 artiklassa tarkoitetut tullietuudet liitteen V GSP-jaksojen S-11a ja S-11b tuotteilta tai yhdistetyn nimikkeistön koodeihin 2207 10 00, 2207 20 00, 2909 19 10, 3814 00 90, 3820 00 00 ja 3824 90 97 kuuluvilta tuotteilta kunkin vuoden tammikuun 1 päivänä, silloin kun tapauksen mukaan liitteessä V tai IX lueteltujen tuotteiden tuonti on peräisin edunsaajamaasta ja kokonaisuutena

a)

kasvaa määrältään (volyymi) vähintään 13,5 prosenttia verrattuna edelliseen kalenterivuoteen; tai

b)

liitteen V GSP-jaksojen S-11a ja S-11b tuotteiden tapauksessa minä tahansa 12 kuukauden ajanjaksona ylittää liitteessä VI olevassa 2 kohdassa tarkoitetun osuuden kaikista liitteessä II luetelluista maista ja alueilta unioniin tapahtuvan, liitteen V GSP-jaksoihin S-11a ja S-11b kuuluvien tuotteiden tuonnin arvosta.

2.   Tämän artiklan 1 kohtaa ei sovelleta EBA-menettelyn edunsaajamaihin eikä niihin maihin, joiden osuus unioniin tapahtuvasta 29 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen tuotteiden tuonnista on enintään 6 prosenttia samojen, tapauksen mukaan liitteessä V tai IX lueteltujen tuotteiden kokonaistuonnista.

3.   Tullietuuksien poistaminen tulee voimaan kahden kuukauden kuluttua siitä, kun tätä tarkoittava komission säädös on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

30 artikla

Jos Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen liitteeseen I sisältyvien tuotteiden tuonti aiheuttaa tai uhkaa aiheuttaa vakavia häiriöitä unionin markkinoille, erityisesti yhdelle tai useammalle syrjäisimmälle alueelle, tai näiden markkinoiden sääntelymekanismeille, komissio hyväksyy täytäntöönpanosäädöksen, jolla se keskeyttää omasta aloitteestaan tai jäsenvaltion pyynnöstä sekä kuultuaan asianomaista maatalous- tai kalastusalan yhteistä markkinajärjestelyä käsittelevää komiteaa kyseisille tuotteille myönnettyjen etuusmenettelyjen soveltamisen 39 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tässä luvussa olevan I jakson soveltamista.

31 artikla

Komissio ilmoittaa asianomaiselle edunsaajamaalle mahdollisimman pian 29 tai 30 artiklan mukaisesti hyväksytyistä päätöksistä ennen niiden voimaantuloa.

III   JAKSO

Valvonta maatalous- ja kalastusalalla

32 artikla

1.   Rajoittamatta tässä luvussa olevan I jakson säännösten soveltamista edunsaajamaista peräisin oleviin, asetuksessa (ETY) N:o 2658/87 vahvistetun yhteisen tullitariffin 1–24 ryhmän tuotteisiin voidaan soveltaa erityistä valvontajärjestelyä häiriöiden välttämiseksi unionin markkinoilla. Komissio hyväksyy omasta aloitteestaan tai jäsenvaltion pyynnöstä sekä kuultuaan asianomaista maatalous- tai kalastusalan yhteistä markkinajärjestelyä käsittelevää komiteaa 39 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun tarkastelumenettelyn mukaisesti täytäntöönpanosäädöksen siitä, sovelletaanko kyseistä erityistä valvontajärjestelyä, ja määrittää valvontajärjestelyn soveltamisalaan kuuluvat tuotteet.

2.   Sovellettaessa tämän luvun I jakson säännöksiä edunsaajamaista peräisin oleviin, asetuksessa (ETY) N:o 2658/87 vahvistetun yhteisen tullitariffin 1–24 ryhmän tuotteisiin tämän asetuksen 24 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu määräaika lyhennetään kahteen kuukauteen,

a)

jos asianomainen edunsaajamaa ei noudata alkuperäsääntöjä tai ei osallistu 21 artiklassa tarkoitettuun hallinnolliseen yhteistyöhön; tai

b)

jos tämän asetuksen nojalla myönnettyjen etuusmenettelyjen mukaisesti tuotavien, asetuksessa (ETY) N:o 2658/87 vahvistetun yhteisen tullitariffin 1–24 ryhmään kuuluvien tuotteiden tuonti ylittää suuressa määrin asianomaisen edunsaajamaan tavanomaisen vientimäärän.

VII   LUKU

YHTEISET SÄÄNNÖKSET

33 artikla

1.   Tullietuuksien saaminen edellyttää, että tuotteet, joille tullietuuksia haetaan, ovat peräisin edunsaajamaasta.

2.   Alkuperätuotteen (peräisin olevan tuotteen) käsitteen määrittelyä ja siihen liittyvän hallinnollisen yhteistyön menetelmiä koskevat säännöt, joita tarvitaan sovellettaessa tämän asetuksen 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja tullietuusmenettelyjä, vahvistetaan asetuksessa (ETY) N:o 2454/93.

34 artikla

1.   Jos tämän asetuksen mukaisesti alennettu arvotulli on yksittäisen tuonti-ilmoituksen osalta enintään yksi prosentti, kyseinen tulli suspendoidaan kokonaan.

2.   Jos tämän asetuksen mukaisesti alennettu paljoustulli on yksittäisen tuonti-ilmoituksen osalta enintään kaksi euroa yksiköltä, kyseinen tulli suspendoidaan kokonaan.

3.   Jollei 1 ja 2 kohdasta muuta johdu, tämän asetuksen mukaisesti laskettu lopullinen etuustulli pyöristetään alaspäin ensimmäiseen desimaaliin.

35 artikla

1.   Tätä asetusta sovellettaessa tilastolähteenä käytetään komission (Eurostat) ulkomaankauppatilastoja.

2.   Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle (Eurostat) sellaisia tuotteita koskevat tilastotiedot, jotka on luovutettu vapaaseen liikkeeseen kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevista yhteisön tilastoista 6 päivänä toukokuuta 2009 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 471/2009 säädetyin tullietuuksin (12). Näistä tiedoista, jotka on toimitettava käyttäen yhdistetyn nimikkeistön (CN) koodeja ja tarvittaessa Taric-koodeja, on käytävä ilmi alkuperämaittain arvot, määrät ja paljousyksiköt, jotka vaaditaan kyseisen asetuksen määritelmien mukaisesti. Kyseisen asetuksen 8 artiklan 1 kohdan mukaisesti jäsenvaltioiden on toimitettava tilastotiedot viimeistään 40 päivän kuluttua kunkin viitekuukauden päättymisestä. Tiedottamisen helpottamiseksi ja avoimuuden lisäämiseksi komission on lisäksi huolehdittava siitä, että GSP-jaksoja koskevat asiaan liittyvät tilastotiedot ovat säännöllisesti saatavilla julkisista tietokannoista.

3.   Asetuksen (ETY) N:o 2454/93 308 d artiklan mukaisesti jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle sen pyynnöstä tiedot edellisten kuukausien aikana vapaaseen liikkeeseen luovutettujen sellaisten tuotteiden määristä ja arvoista, joihin sovelletaan tullietuuksia. Näihin tietoihin on sisällytettävä tämän artiklan 4 kohdassa tarkoitetut tuotteet.

4.   Komissio valvoo tiiviissä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa yhdistetyn nimikkeistön koodeihin 0603, 0803 00 19, 1006, 1604 14, 1604 19 31, 1604 19 39, 1604 20 70, 1701, 1704, 1806 10 30, 1806 10 90, 2002 90, 2103 20, 2106 90 59, 2106 90 98, 6403, 2207 10 00, 2207 20 00, 2909 19 10, 3814 00 90, 3820 00 00 ja 3824 90 97 kuuluvien tuotteiden tuontia päättääkseen, täyttyvätkö 22, 29 ja 30 artiklassa tarkoitetut edellytykset.

36 artikla

1.   Komissiolle siirrettyyn valtaan antaa delegoituja säädöksiä sovelletaan tässä artiklassa säädettyjä ehtoja.

2.   Siirretään 3, 5, 6, 8, 9, 10, 11, 15, 16, 17, 19, 20 ja 22 artiklassa tarkoitettu valta antaa delegoituja säädöksiä komissiolle määräämättömäksi ajaksi 20 päivästä marraskuuta 2012.

3.   Euroopan parlamentti tai neuvosto voi milloin tahansa peruuttaa 3, 5, 6, 8, 9, 10, 11, 15, 16, 17, 19, 20 tai 22 artiklassa tarkoitetun säädösvallan siirron. Peruuttamispäätöksellä lopetetaan tuossa päätöksessä mainittu säädösvallan siirto. Päätös tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä, tai jonakin myöhempänä, päätöksessä mainittuna päivänä. Päätös ei vaikuta jo voimassa olevien delegoitujen säädösten pätevyyteen.

4   Heti kun komissio on antanut delegoidun säädöksen, komissio antaa sen tiedoksi samanaikaisesti Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

5.   Edellä olevan 3, 5, 6, 8, 9, 10, 11, 15, 16, 17, 19, 20 tai 22 artiklan nojalla annettu säädös tulee voimaan ainoastaan, jos Euroopan parlamentti tai neuvosto ei ole kahden kuukauden kuluessa siitä, kun asianomainen säädös on annettu tiedoksi Euroopan parlamentille ja neuvostolle, ilmaissut vastustavansa sitä tai jos sekä Euroopan parlamentti että neuvosto ovat ennen mainitun määräajan päättymistä ilmoittaneet komissiolle, että ne eivät vastusta säädöstä. Euroopan parlamentin tai neuvoston aloitteesta tätä määräaikaa jatketaan kahdella kuukaudella.

37 artikla

1.   Tämän artiklan nojalla annetut delegoidut säädökset tulevat voimaan viipymättä, ja niitä sovelletaan niin kauan, kuin niitä ei vastusteta 2 kohdan mukaisesti. Kun tämän artiklan nojalla annettu delegoitu säädös annetaan tiedoksi Euroopan parlamentille ja neuvostolle, esitetään samalla ne perusteet, joiden vuoksi sovelletaan kiireellistä menettelyä.

2.   Euroopan parlamentti tai neuvosto voi 36 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun menettelyn mukaisesti vastustaa delegoitua säädöstä. Siinä tapauksessa komissio kumoaa säädöksen viipymättä sen jälkeen, kun Euroopan parlamentin tai neuvoston päätös vastustaa sitä on annettu sille tiedoksi.

38 artikla

1.   Tämän asetuksen mukaisesti saatuja tietoja saa käyttää ainoastaan siihen tarkoitukseen, jota varten ne on pyydetty.

2.   Mitään tämän asetuksen nojalla saatuja luottamuksellisia tietoja tai luottamuksellisesti toimitettuja tietoja ei saa ilmaista muutoin kuin tiedot toimittaneen osapuolen nimenomaisella luvalla.

3.   Luottamuksellista käsittelyä koskevassa pyynnössä on mainittava syyt, joiden vuoksi tieto on luottamuksellista. Jos kuitenkin ilmenee, ettei tietojen toimittaja halua saattaa niitä julkisiksi eikä antaa lupaa niiden ilmaisemiseen yleisluontoisesti tai yhteenvetona ja ettei luottamuksellista käsittelyä koskeva pyyntö ole perusteltu, kyseiset tiedot voidaan jättää ottamatta huomioon.

4.   Tietoja on joka tapauksessa pidettävä luottamuksellisina, jos niiden ilmaisemisesta voi aiheutua merkittäviä haitallisia seurauksia sille, joka on toimittanut ne tai ollut niiden lähde.

5.   Edellä oleva 1–4 kohta ei estä sitä, että unionin viranomaiset ottavat huomioon yleisiä tietoja ja erityisesti sellaisia syitä, joihin tämän asetuksen nojalla tehdyt päätökset perustuvat. Näiden viranomaisten on kuitenkin otettava huomioon niiden luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden, jotka eivät halua liikesalaisuuksiaan ilmaistavan, laillinen etu.

39 artikla

1.   Komissiota avustaa asetuksella (EY) N:o 732/2008 perustettu yleisten tullietuuksien komitea. Tämä komitea on asetuksessa (EU) N:o 182/2011 tarkoitettu komitea. Komitea voi käsitellä mitä tahansa komission esille ottamaa tai jäsenvaltion käsiteltäväksi pyytämää asiaa, joka liittyy tämän asetuksen soveltamiseen.

2.   Kun viitataan tähän kohtaan, sovelletaan asetuksen (EU) N:o 182/2011 4 artiklaa.

3.   Kun viitataan tähän kohtaan, sovelletaan asetuksen (EU) N:o 182/2011 5 artiklaa.

4.   Kun viitataan tähän kohtaan, sovelletaan asetuksen (EU) N:o 182/2011 8 artiklaa yhdessä sen 5 artiklan kanssa.

40 artikla

Komissio antaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2016 ja sen jälkeen kahden vuoden välein kertomuksen, jossa käsitellään GSP-järjestelmän vaikutuksia viimeksi kuluneiden kahden vuoden ajalta ja kaikkia 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja etuusmenettelyjä.

Komissio antaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle viimeistään 21 päivänä marraskuuta 2017 kertomuksen tämän asetuksen soveltamisesta. Kertomukseen voidaan tarvittaessa liittää lainsäädäntöehdotus.

41 artikla

Kumotaan asetus (EY) N:o 732/2008 1 päivästä tammikuuta 2014.

Viittauksia kumottuun asetukseen pidetään viittauksina tähän asetukseen liitteessä X olevan vastaavuustaulukon mukaisesti.

VIII   LUKU

LOPPUSÄÄNNÖKSET

42 artikla

1.   Kaikki asetuksen (EY) N:o 732/2008 mukaisesti aloitetut ja päättämättä olevat tutkimukset tai väliaikaiset peruuttamiset aloitetaan ilman eri toimenpiteitä uudelleen tämän asetuksen säännösten mukaisesti, paitsi jos kyseessä on mainitun asetuksen mukaisen kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävän erityisen kannustusmenettelyn edunsaajamaahan kohdistuva tutkimus, joka koskee ainoastaan kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävän erityisen kannustusmenettelyn mukaisesti myönnettyjä etuuksia. Tällainen tutkimus aloitetaan kuitenkin ilman eri toimenpiteitä uudelleen, jos sama edunsaajamaa hakee tämän asetuksen mukaiseen erityiseen kannustusmenettelyyn ennen 1 päivää tammikuuta 2015.

2.   Asetuksen (EY) N:o 732/2008 mukaisesti aloitetun ja päättämättä olevan tutkimuksen aikana saadut tiedot otetaan huomioon mahdollisessa uudelleen aloitettavassa tutkimuksessa.

43 artikla

1.   Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

2.   Sitä sovelletaan 20 päivästä marraskuuta 2012.

Tämän asetuksen 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen tullietuusmenettelyjen nojalla tarjottuja tullietuuksia sovelletaan kuitenkin 1 päivästä tammikuuta 2014.

3   Tämä järjestelmä on voimassa 31 päivään joulukuuta 2023. Voimassaolon päättymispäivää ei kuitenkaan sovelleta vähiten kehittyneiden maiden erityisjärjestelyihin eikä muihin tämän asetuksen säännöksiin siltä osin, kuin niitä sovelletaan yhdessä kyseisten järjestelyjen kanssa.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Strasbourgissa 25 päivänä lokakuuta 2012.

Euroopan parlamentin puolesta

Puhemies

Martin SCHULZ

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

A. D. MAVROYIANNIS


(1)  Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu 13. kesäkuuta 2012 (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä), ja neuvoston päätös, tehty 4. lokakuuta 2012.

(2)  EUVL L 211, 6.8.2008, s. 1.

(3)  EUVL L 145, 31.5.2011, s. 28.

(4)  EUVL L 20, 24.1.2008, s. 1.

(5)  EYVL L 240, 23.9.2000, s. 1.

(6)  EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1.

(7)  EUVL L 55, 28.2.2011, s. 13.

(8)  EYVL L 256, 7.9.1987, s. 1.

(9)  EUVL L 299, 16.11.2007, s. 1.

(10)  EUVL L 188, 18.7.2009, s. 93.

(11)  EUVL L 343, 22.12.2009, s. 51.

(12)  EUVL L 152, 16.6.2009, s. 23.


LUETTELO LIITTEISTÄ

Liite I

3 artiklassa tarkoitetut GSP-järjestelmään oikeutetut maat

Liite II

1 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetun yleisen menettelyn edunsaajamaat

Liite III

1 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetun kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävän erityisen kannustusmenettelyn edunsaajamaat

Liite IV

1 artiklan 2 kohdan c alakohdassa tarkoitetun vähiten kehittyneitä maita koskevan erityisen menettelyn edunsaajamaat

Liite V

1 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetun yleisen menettelyn soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden luettelo

Liite VI

8 artiklan soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt

Liite VII

Tämän asetuksen III luvun soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt

Liite VIII

9 artiklassa tarkoitetut yleissopimukset

Liite IX

Asetuksen 1 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetun kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävän erityisen kannustusmenettelyn soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden luettelo

Liite X

Vastaavuustaulukko

LIITE I

3 artiklassa tarkoitetut GSP-järjestelmään oikeutetut maat  (1)

Sarake A

:

unionin ulkomaankauppatilastoissa käytetyn maa- ja alueluokituksen mukainen kirjainkoodi

Sarake B

:

nimi

A

B

AE

Arabiemiirikunnat

AF

Afganistan

AG

Antigua ja Barbuda

AL

Albania

AM

Armenia

AO

Angola

AR

Argentiina

AZ

Azerbaidžan

BA

Bosnia ja Hertsegovina

BB

Barbados

BD

Bangladesh

BF

Burkina Faso

BH

Bahrain

BI

Burundi

BJ

Benin

BN

Brunei Darussalamin valtio

BO

Bolivia

BR

Brasilia

BS

Bahama

BT

Bhutan

BW

Botswana

BY

Valko-Venäjä

BZ

Belize

CD

Kongon demokraattinen tasavalta

CF

Keski-Afrikan tasavalta

CG

Kongo

CI

Norsunluurannikko

CK

Cookinsaaret

CL

Chile

CM

Kamerun

CN

Kiinan kansantasavalta

CO

Kolumbia

CR

Costa Rica

CU

Kuuba

CV

Kap Verde

DJ

Djibouti

DM

Dominica

DO

Dominikaaninen tasavalta

DZ

Algeria

EC

Ecuador

EG

Egypti

ER

Eritrea

ET

Etiopia

FJ

Fidži

FM

Mikronesian liittovaltio

GA

Gabon

GD

Grenada

GE

Georgia

GH

Ghana

GM

Gambia

GN

Guinea

GQ

Päiväntasaajan Guinea

GT

Guatemala

GW

Guinea-Bissau

GY

Guyana

HK

Hongkong

HN

Honduras

HR

Kroatia

HT

Haiti

ID

Indonesia

IN

Intia

IQ

Irak

IR

Iran

JM

Jamaika

JO

Jordania

KE

Kenia

KG

Kirgisian tasavalta

KH

Kambodža

KI

Kiribati

KM

Komorit

KN

Saint Kitts ja Nevis

KW

Kuwait

KZ

Kazakstan

LA

Laosin demokraattinen kansantasavalta

LB

Libanon

LC

Saint Lucia

LK

Sri Lanka

LR

Liberia

LS

Lesotho

LY

Libya

MA

Marokko

MD

Moldovan tasavalta

ME

Montenegro

MG

Madagaskar

MH

Marshallinsaaret

MK

entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia

ML

Mali

MM

Burma/Myanmar

MN

Mongolia

MO

Macao

MR

Mauritania

MU

Mauritius

MV

Malediivit

MW

Malawi

MX

Meksiko

MY

Malesia

MZ

Mosambik

NA

Namibia

NE

Niger

NG

Nigeria

NI

Nicaragua

NP

Nepal

NR

Nauru

NU

Niue

OM

Oman

PA

Panama

PE

Peru

PG

Papua-Uusi-Guinea

PH

Filippiinit

PK

Pakistan

PW

Palau

PY

Paraguay

QA

Qatar

RS

Serbia

RU

Venäjän federaatio

RW

Ruanda

SA

Saudi-Arabia

SB

Salomonsaaret

SC

Seychellit

SD

Sudan

SL

Sierra Leone

SN

Senegal

SO

Somalia

SR

Suriname

ST

São Tomé ja Príncipe

SV

El Salvador

SY

Syyrian arabitasavalta

SZ

Swazimaa

TD

Tšad

TG

Togo

TH

Thaimaa

TJ

Tadžikistan

TL

Itä-Timor

TM

Turkmenistan

TN

Tunisia

TO

Tonga

TT

Trinidad ja Tobago

TV

Tuvalu

TZ

Tansania

UA

Ukraina

UG

Uganda

UY

Uruguay

UZ

Uzbekistan

VC

Saint Vincent ja Grenadiinit

VE

Venezuela

VN

Vietnam

VU

Vanuatu

WS

Samoa

XK

Kosovo (2)

YE

Jemen

ZA

Etelä-Afrikka

ZM

Sambia

ZW

Zimbabwe

3 artiklassa tarkoitetut GSP-järjestelmään oikeutetut maat, jotka on väliaikaisesti poistettu tästä järjestelmästä kaikkien tai tiettyjen kyseisistä maista peräisin olevien tuotteiden osalta

Sarake A

:

unionin ulkomaankauppatilastoissa käytetyn maa- ja alueluokituksen mukainen kirjainkoodi

Sarake B

:

nimi

A

B

BY

Valko-Venäjä

MM

Burma/Myanmar


(1)  Tämä luettelo sisältää maita, joiden etuudet on saatettu väliaikaisesti peruuttaa tai suspendoida. Komissio tai kyseisen maan toimivaltaiset viranomaiset voivat antaa ajantasaistetun luettelon.

(2)  Tämä nimitys ei vaikuta asemaa koskeviin kantoihin, ja se on YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1244 (1999) ja Kansainvälisen tuomioistuimen Kosovon itsenäisyysjulistuksesta antaman lausunnon mukainen.

LIITE II

1 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetun yleisen menettelyn edunsaajamaat  (1)

Sarake A

:

unionin ulkomaankauppatilastoissa käytetyn maa- ja alueluokituksen mukainen kirjainkoodi

Sarake B

:

nimi

A

B

AF

Afganistan

AM

Armenia

AO

Angola

AZ

Azerbaidžan

BD

Bangladesh

BF

Burkina Faso

BI

Burundi

BJ

Benin

BO

Bolivia

BT

Bhutan

CD

Kongon demokraattinen tasavalta

CF

Keski-Afrikan tasavalta

CG

Kongo

CK

Cookinsaaret

CN

Kiinan kansantasavalta

CO

Kolumbia

CR

Costa Rica

CV

Kap Verde

DJ

Djibouti

EC

Ecuador

ER

Eritrea

ET

Etiopia

FM

Mikronesia

GE

Georgia

GM

Gambia

GN

Guinea

GQ

Päiväntasaajan Guinea

GT

Guatemala

GW

Guinea-Bissau

HN

Honduras

HT

Haiti

ID

Indonesia

IN

Intia

IQ

Irak

IR

Iran

KG

Kirgisian tasavalta

KH

Kambodža

KI

Kiribati

KM

Komorit

LA

Laosin demokraattinen kansantasavalta

LK

Sri Lanka

LR

Liberia

LS

Lesotho

MG

Madagaskar

MH

Marshallinsaaret

ML

Mali

MM

Burma/Myanmar

MN

Mongolia

MR

Mauritania

MV

Malediivit

MW

Malawi

MZ

Mosambik

NE

Niger

NG

Nigeria

NI

Nicaragua

NP

Nepal

NR

Nauru

NU

Niue

PA

Panama

PE

Peru

PH

Filippiinit

PK

Pakistan

PY

Paraguay

RW

Ruanda

SB

Salomonsaaret

SD

Sudan

SL

Sierra Leone

SN

Senegal

SO

Somalia

ST

São Tomé ja Príncipe

SV

El Salvador

SY

Syyria

TD

Tšad

TG

Togo

TH

Thaimaa

TJ

Tadžikistan

TL

Itä-Timor

TM

Turkmenistan

TO

Tonga

TV

Tuvalu

TZ

Tansania

UA

Ukraina

UG

Uganda

UZ

Uzbekistan

VN

Vietnam

VU

Vanuatu

WS

Samoa

YE

Jemen

ZM

Sambia

1 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetun yleisen menettelyn edunsaajamaat, jotka on väliaikaisesti poistettu kyseisestä menettelystä kaikkien tai tiettyjen kyseisistä maista peräisin olevien tuotteiden osalta

Sarake A

:

unionin ulkomaankauppatilastoissa käytetyn maa- ja alueluokituksen mukainen kirjainkoodi

Sarake B

:

nimi

A

B

MM

Burma/Myanmar


(1)  Tämä luettelo sisältää maita, joiden etuudet on saatettu väliaikaisesti peruuttaa tai suspendoida. Komissio tai kyseisen maan toimivaltaiset viranomaiset voivat antaa ajantasaistetun luettelon.

LIITE III

1 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetun kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävän erityisen kannustusmenettelyn edunsaajamaat  (1)

Sarake A

:

unionin ulkomaankauppatilastoissa käytetyn maa- ja alueluokituksen mukainen kirjainkoodi

Sarake B

:

nimi

A

B

 

 

1 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetun kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävän erityisen kannustusmenettelyn edunsaajamaat, jotka on väliaikaisesti poistettu kyseisestä menettelystä kaikkien tai tiettyjen kyseisistä maista peräisin olevien tuotteiden osalta

Sarake A

:

unionin ulkomaankauppatilastoissa käytetyn maa- ja alueluokituksen mukainen kirjainkoodi

Sarake B

:

nimi

A

B

 

 


(1)  Tämä luettelo sisältää maita, joiden etuudet on saatettu väliaikaisesti peruuttaa tai suspendoida. Komissio tai kyseisen maan toimivaltaiset viranomaiset voivat antaa ajantasaistetun luettelon.

LIITE IV

1 artiklan 2 kohdan c alakohdassa tarkoitetun vähiten kehittyneitä maita koskevan erityisen menettelyn edunsaajamaat  (1)

Sarake A

:

unionin ulkomaankauppatilastoissa käytetyn maa- ja alueluokituksen mukainen kirjainkoodi

Sarake B

:

nimi

A

B

AF

Afganistan

AO

Angola

BD

Bangladesh

BF

Burkina Faso

BI

Burundi

BJ

Benin

BT

Bhutan

CD

Kongon demokraattinen tasavalta

CF

Keski-Afrikan tasavalta

DJ

Djibouti

ER

Eritrea

ET

Etiopia

GM

Gambia

GN

Guinea

GQ

Päiväntasaajan Guinea

GW

Guinea-Bissau

HT

Haiti

KH

Kambodža

KI

Kiribati

KM

Komorien liitto

LA

Laosin demokraattinen kansantasavalta

LR

Liberia

LS

Lesotho

MG

Madagaskar

ML

Mali

MM

Burma/Myanmar

MR

Mauritania

MV

Malediivit

MW

Malawi

MZ

Mosambik

NE

Niger

NP

Nepal

RW

Ruanda

SB

Salomonsaaret

SD

Sudan

SL

Sierra Leone

SN

Senegal

SO

Somalia

ST

São Tomé ja Príncipe

TD

Tšad

TG

Togo

TL

Itä-Timor

TV

Tuvalu

TZ

Tansanian yhdistynyt tasavalta

UG

Uganda

VU

Vanuatu

WS

Samoa

YE

Jemen

ZM

Sambia

1 artiklan 2 kohdan c alakohdassa tarkoitetun vähiten kehittyneitä maita koskevan erityisen menettelyn edunsaajamaat, jotka on väliaikaisesti poistettu kyseisestä menettelystä kaikkien tai tiettyjen kyseisistä maista peräisin olevien tuotteiden osalta

Sarake A

:

unionin ulkomaankauppatilastoissa käytetyn maa- ja alueluokituksen mukainen kirjainkoodi

Sarake B

:

nimi

A

B

MM

Burma/Myanmar


(1)  Tämä luettelo sisältää maita, joiden etuudet on saatettu väliaikaisesti peruuttaa tai suspendoida. Komissio tai kyseisen maan toimivaltaiset viranomaiset voivat antaa ajantasaistetun luettelon.

LIITE V

1 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetun yleisen menettelyn soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden luettelo

Sen estämättä, mitä yhdistetyn nimikkeistön (CN) tulkintasäännöissä määrätään, tavaran kuvaus on ohjeellinen ja etuuskohtelu määräytyy CN-koodien mukaisesti. Jos ilmoitettu CN-koodi on ”ex”-koodi, etuuskohtelu määritetään sekä CN-koodin että kuvauksen perusteella.

Tähdellä (*) merkittyjä CN-koodin tuotteita luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevassa unionin oikeudessa säädettyjä edellytyksiä.

Sarakkeessa ”Jakso” luetellaan GSP-jaksot (2 artiklan h alakohta).

Sarakkeessa ”Ryhmä” luetellaan tietyn GSP-jakson kattamat CN-ryhmät (2 artiklan i alakohta).

Sarakkeessa ”Arka (S) / Muu kuin arka (NS)” tarkoitetaan yleisen menettelyn soveltamisalaan kuuluvia tuotteita (6 artikla). Tuotteet jaotellaan luettelossa joko tunnuksella NS (non-sensitive eli 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut muut kuin arat tuotteet) tai tunnuksella S (sensitive eli 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut arat tuotteet).

Yksinkertaisuuden vuoksi tuotteet luetellaan ryhmissä. Näihin voi kuulua tuotteita, joiden osalta yhteisen tullitariffin mukaiset tullit on poistettu tai suspendoitu.

Jakso

Ryhmä

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Arka (S) / Muu kuin arka (NS)

S-1a

01

0101 29 90

Elävät hevoset, muut kuin puhdasrotuiset siitoseläimet, muut kuin teuraseläimet

S

0101 30 00

Elävät aasit

S

0101 90 00

Elävät muulit ja muuliaasit

S

0104 20 10*

Elävät puhdasrotuiset siitosvuohet

S

0106 14 10

Elävät kesyt kanit

S

0106 39 10

Elävät kyyhkyt

S

02

0205 00

Hevosen-, aasin-, muulin- tai muuliaasinliha, tuore, jäähdytetty tai jäädytetty

S

0206 80 91

Hevosen, aasin, muulin tai muuliaasin muut syötävät osat, tuoreet tai jäähdytetyt, muut kuin farmaseuttisten tuotteiden valmistukseen tarkoitetut

S

0206 90 91

Hevosen, aasin, muulin tai muuliaasin muut syötävät osat, jäädytetyt, muut kuin farmaseuttisten tuotteiden valmistukseen tarkoitetut

S

0207 14 91

Kanan maksa, jäädytetty

S

0207 27 91

Kalkkunan maksa, jäädytetty

S

0207 45 95

0207 55 95

0207 60 91

Ankan, hanhen tai helmikanan maksa, muu kuin hanhen tai ankan rasvainen maksa (”foie gras”)

S

0208 90 70

Sammakonreidet

NS

0210 99 10

Hevosenliha, suolattu, suolavedessä tai kuivattu

S

0210 99 59

Muut nautaeläimen syötävät osat, suolatut, suolavedessä olevat, kuivatut tai savustetut, muut kuin pallealiha tai kuveliha

S

ex 0210 99 85

Lampaan tai vuohen muut syötävät osat, suolatut, suolavedessä olevat, kuivatut tai savustetut

S

ex 0210 99 85

Nautaeläinten, lampaan tai vuohen muut syötävät osat, suolatut tai suolavedessä olevat, kuivatut tai savustetut, muut kuin siipikarjan maksa, muuta kuin kesyä sikaa

S

04

0403 10 51

Jogurtti, maustettu tai lisättyä hedelmää, pähkinää tai kaakaota sisältävä

S

0403 10 53

0403 10 59

0403 10 91

0403 10 93

0403 10 99

0403 90 71

Kirnumaito ja kirnupiimä, juoksetettu maito ja kerma, kefiiri ja muu käynyt tai hapatettu maito ja kerma, maustettu tai lisättyä hedelmää, pähkinää tai kaakaota sisältävä

S

0403 90 73

0403 90 79

0403 90 91

0403 90 93

0403 90 99

0405 20 10

Maidosta valmistetut levitteet, joiden rasvapitoisuus vähintään 39 mutta enintään 75 painoprosenttia

S

0405 20 30

0407 19 90

0407 29 90

0407 90 90

Kuorelliset linnunmunat, tuoreet, säilötyt tai keitetyt, muut kuin siipikarjanmunat

S

0410 00 00

Eläinperäiset syötävät tuotteet, muualle kuulumattomat

S

05

0511 99 39

Pesusienet, eläinperäiset, muut kuin valmistamattomat

S

S-1b

03

ex 3 ryhmä

Kalat sekä äyriäiset, nilviäiset ja muut vedessä elävät selkärangattomat, ei kuitenkaan alanimikkeen 0301 19 00 tuotteet

S

0301 19 00

Elävät suolaisen veden akvaariokalat

NS

S-2a

06

ex 6 ryhmä

Elävät puut ja muut elävät kasvit; sipulit, juuret ja niiden kaltaiset tuotteet; leikkokukat ja leikkovihreä, ei kuitenkaan alanimikkeen 0603 12 00 ja 0604 20 40 tuotteet

S

0603 12 00

Tuoreet leikkoneilikat ja neilikannuput, jollaiset soveltuvat kukkakimppuihin tai koristetarkoituksiin

NS

0604 20 40

Tuoreet havupuun oksat

NS

S-2b

07

0701

Tuoreet tai jäähdytetyt perunat

S

0703 10

Tuoreet tai jäähdytetyt kepa- ja salottisipulit

S

0703 90 00

Tuoreet tai jäähdytetyt purjosipulit ja muut Allium-sukuiset kasvikset

S

0704

Tuore tai jäähdytetty keräkaali, kukkakaali, kyssäkaali ja lehtikaali sekä niiden kaltainen Brassica-sukuinen syötävä kaali

S

0705

Tuoreet tai jäähdytetyt salaatit (Lactuca sativa) sekä sikurit ja endiivit (Cichorium spp.)

S

0706

Tuoreet tai jäähdytetyt porkkanat, nauriit, punajuuret, kaurajuuret, mukulasellerit, retiisit ja retikat sekä niiden kaltaiset syötävät juuret

S

ex 0707 00 05

Tuoreet tai jäähdytetyt kurkut, tullattaessa 16.5.–31.10.

S

0708

Tuoreet tai jäähdytetyt palkokasvit, myös silvityt

S

0709 20 00

Tuore tai jäähdytetty parsa

S

0709 30 00

Tuoreet tai jäähdytetyt munakoisot

S

0709 40 00

Tuoreet tai jäähdytetyt ruoti- eli lehtisellerit, ei kuitenkaan mukulasellerit

S

0709 51 00

ex 0709 59

Tuoreet tai jäähdytetyt sienet, lukuun ottamatta alanimikkeen 0709 59 50 tuotteita

S

0709 60 10

Makeat ja miedot paprikat, tuoreet tai jäähdytetyt

S

0709 60 99

Capsicum- tai Pimenta-sukuiset hedelmät, tuoreet tai jäähdytetyt, muut kuin makeat ja miedot paprikat, muut kuin kapsasiinin tai Capsicumin alkoholipitoisten aleoresiinien valmistukseen tarkoitetut, muut kuin haihtuvien öljyjen tai resinoidien teolliseen valmistukseen tarkoitetut

S

0709 70 00

Tuoreet tai jäähdytetyt pinaatit, uudenseelanninpinaatti ja tarhamaltsa

S

ex 0709 91 00

Tuoreet tai jäähdytetyt latva-artisokat, tullattaessa 1.7.–31.10.

S

0709 92 10*

Tuoreet tai jäädytetyt oliivit, muuhun käyttöön kuin öljyn valmistukseen tarkoitetut

S

0709 93 10

Tuoreet tai jäähdytetyt kesäkurpitsat

S

0709 93 90

0709 99 90

Muut kasvikset, tuoreet tai jäähdytetyt

S

0709 99 10

Tuoreet tai jäähdytetyt salaattikasvit, muut kuin salaatit (Lactuca sativa), sikurit ja endiivit (Cichorium spp.)

S

0709 99 20

Tuoreet tai jäähdytetyt lehtijuurikkaat (mangoldit) ja kardonit

S

0709 99 40

Tuoreet tai jäähdytetyt kaprikset

S

0709 99 50

Tuore tai jäähdytetty fenkoli

S

ex 0710

Jäädytetyt kasvikset (myös höyryssä tai vedessä keitetyt), eivät kuitenkaan alanimikkeen 0710 80 85 tuotteet

S

ex 0711

Kasvikset, väliaikaisesti (esim. rikkidioksidikaasulla tai suolavedessä, rikkihapoke- tai muussa säilöntäliuoksessa) säilöttyinä mutta siinä tilassa välittömään kulutukseen soveltumattomina, eivät kuitenkaan alanimikkeen 0711 20 90 tuotteet

S

ex 0712

Kuivatut kasvikset, myös paloitellut, viipaloidut, rouhitut tai jauhetut mutta ei enempää valmistetut, lukuun ottamatta oliiveja ja alanimikkeen 0712 90 19 tuotteita

S

0713

Kuivattu, silvitty palkovilja, myös kalvoton tai halkaistu

S

0714 20 10*

Bataatit, tuoreet, kokonaiset, ihmisravinnoksi tarkoitetut

NS

0714 20 90

Bataatit, tuoreet, jäähdytetyt, jäädytetyt tai kuivatut, myös paloitellut tai pelleteiksi valmistetut, muut kuin tuoreet, kokonaiset, ihmisravinnoksi tarkoitetut

S

0714 90 90

Maa-artisokat ja niiden kaltaiset runsaasti inuliinia sisältävät juuret ja mukulat, tuoreet, jäähdytetyt, jäädytetyt tai kuivatut, myös paloitellut tai pelleteiksi valmistetut; saagoydin

NS

08

0802 11 90

Tuoreet tai kuivatut mantelit, kuorelliset ja kuorettomat, muut kuin karvasmantelit

S

0802 12 90

0802 21 00

Tuoreet tai kuivatut hasselpähkinät tai filbertspähkinät (Corulys spp.), myös kuorettomat

S

0802 22 00

0802 31 00

Tuoreet tai kuivatut saksanpähkinät, myös kuorettomat

S

0802 32 00

0802 41 00

0802 42 00

Tuoreet tai kuivatut kastanjat (Castanea spp.), myös kuorettomat

S

0802 51 00

0802 52 00

Tuoreet tai kuivatut pistaasimantelit (pistaasipähkinät), myös kuorettomat

NS

0802 61 00

0802 62 00

Tuoreet tai kuivatut australianpähkinät eli macadamiapähkinät, myös kuorettomat

NS

0802 90 50

Tuoreet tai kuivatut pinjansiemenet, myös kuorettomat

NS

0802 90 85

Muut tuoreet tai kuivatut pähkinät, myös kuorettomat

NS

0803 10 10

Tuoreet jauhobanaanit

S

0803 10 90

0803 90 90

Kuivatut banaanit, myös jauhobanaanit

S

0804 10 00

Tuoreet tai kuivatut taatelit

S

0804 20 10

Tuoreet tai kuivatut viikunat

S

0804 20 90

0804 30 00

Tuoreet tai kuivatut ananakset

S

0804 40 00

Tuoreet tai kuivatut avokadot

S

ex 0805 20

Tuoreet tai kuivatut mandariinit (myös tangeriinit ja satsumat), klementiinit, wilkingit ja muut niiden kaltaiset sitrushedelmähybridit, tullattaessa 1.3.–31.10.

S

0805 40 00

Tuoreet tai kuivatut greipit ja pomelot

NS

0805 50 90

Tuoreet tai kuivatut limetit (Citrus aurantifolia, Citrus latifolia)

S

0805 90 00

Muut tuoreet tai kuivatut sitrushedelmät

S

ex 0806 10 10

Tuoreet syötäviksi tarkoitetut viinirypäleet, tullattaessa 1.1.–20.7. ja 21.11.–31.12., lukuun ottamatta Emperor-lajiketta (Vitis vinifera cv.) olevia, tullattaessa 1.–31.12.

S

0806 10 90

Muut viinirypäleet, tuoreet

S

ex 0806 20

Kuivatut viinirypäleet, lukuun ottamatta alanimikkeen ex 0806 20 30 tuotteita, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino yli 2 kg

S

0807 11 00

Tuoreet melonit (myös vesimelonit)

S

0807 19 00

0808 10 10

Tuoreet omenasiiderin tai omenamehun valmistukseen tarkoitetut omenat, irtotavarana, tullattaessa 16.9.–15.12.

S

0808 30 10

Tuoreet päärynäsiiderin tai päärynämehun valmistukseen tarkoitetut päärynät, irtotavarana, tullattaessa 1.8.–31.12.

S

ex 0808 30 90

Muut tuoreet päärynät, tullattaessa 1.5.–30.6.

S

0808 40 00

Tuoreet kvittenit

S

ex 0809 10 00

Tuoreet aprikoosit, tullattaessa 1.1.–31.5. ja 1.8.–31.12.

S

0809 21 00

Tuoreet hapankirsikat (Prunus cerasus)

S

ex 0809 29

Tuoreet kirsikat, muut kuin hapankirsikat (Prunus cerasus), tullattaessa 1.1.–20.5. ja 11.8.–31.12.

S

ex 0809 30

Tuoreet persikat, myös nektariinit, tullattaessa 1.1.–10.6. ja 1.10.–31.12.

S

ex 0809 40 05

Tuoreet luumut, tullattaessa 1.1.–10.6. ja 1.10.–31.12.

S

0809 40 90

Tuoreet oratuomenmarjat

S

ex 0810 10 00

Tuoreet mansikat, tullattaessa 1.1.–30.4. ja 1.8.–31.12.

S

0810 20

Tuoreet vadelmat, karhunvatut, mulperinmarjat ja loganinmarjat

S

0810 30 00

Tuoreet musta-, valko- tai punaherukat sekä karviaiset

S

0810 40 30

Tuoreet mustikat (Vaccinium myrtillus -lajin hedelmät)

S

0810 40 50

Tuoreet pensaskarpalot ja pensasmustikat (Vaccinium macrocarpon- ja Vaccinium corymbosum -lajien hedelmät)

S

0810 40 90

Muut tuoreet Vaccinium-suvun hedelmät

S

0810 50 00

Tuoreet kiivit

S

0810 60 00

Tuoreet durianit

S

0810 70 00

Kakit

S

0810 90 75

Muut tuoreet hedelmät

ex 0811

Jäädytetyt hedelmät ja pähkinät, keittämättömät tai vedessä tai höyryssä keitetyt, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät, eivät kuitenkaan alanimikkeiden 0811 10 ja 0811 20 tuotteet

S

ex 0812

Hedelmät ja pähkinät, väliaikaisesti (esim. rikkidioksidikaasulla tai suolavedessä, rikkihapoke- tai muussa säilöntäliuoksessa) säilöttyinä mutta siinä tilassa välittömään kulutukseen soveltumattomina, eivät kuitenkaan alanimikkeen 0812 90 30 tuotteet

S

0812 90 30

Papaijat

NS

0813 10 00

Kuivatut aprikoosit

S

0813 20 00

Kuivatut luumut

S

0813 30 00

Kuivatut omenat

S

0813 40 10

Kuivatut persikat, myös nektariinit

S

0813 40 30

Kuivatut päärynät

S

0813 40 50

Kuivatut papaijat

NS

0813 40 95

Muut kuivatut hedelmät, nimikkeisiin 0801–0806 kuulumattomat

NS

0813 50 12

Kuivattujen hedelmien sekoitukset, muut kuin nimikkeiden 0801–0806 hedelmien sekoitukset, papaijoista, tamarindeista, cashew-omenoista, litseistä, jakkipuun hedelmistä, sapotilloista, passiohedelmistä, karamboloista ja pitahaijoista (pitahaya), luumuja sisältämättömät

S

0813 50 15

Muut kuivattujen hedelmien sekoitukset, muut kuin nimikkeiden 0801–0806 hedelmien sekoitukset, luumuja sisältämättömät

S

0813 50 19

Kuivattujen hedelmien sekoitukset, muut kuin nimikkeiden 0801–0806 hedelmien sekoitukset, luumuja sisältävät

S

0813 50 31

Sekoitukset, jotka sisältävät yksinomaan nimikkeiden 0801 ja 0802 trooppisia pähkinöitä

S

0813 50 39

Sekoitukset, jotka sisältävät yksinomaan muita pähkinöitä kuin nimikkeiden 0801 ja 0802 trooppisia pähkinöitä

S

0813 50 91

8 ryhmän pähkinöiden ja kuivattujen hedelmien muut sekoitukset, luumuja tai viikunoita sisältämättömät

S

0813 50 99

8 ryhmän pähkinöiden ja kuivattujen hedelmien muut sekoitukset

S

0814 00 00

Sitrushedelmien ja melonin (myös vesimelonin) kuoret, tuoreet, jäädytetyt, kuivatut tai väliaikaisesti suolavedessä, rikkihapoke- tai muussa säilöntäliuoksessa säilöttyinä

NS

S-2c

09

ex 9 ryhmä

Kahvi, tee, mate ja mausteet, eivät kuitenkaan alanimikkeiden 0901 12 00, 0901 21 00, 0901 22 00, 0901 90 90 ja 0904 21 10, nimikkeiden 0905 00 00 ja 0907 00 00, ja alanimikkeiden 0910 91 90, 0910 99 33, 0910 99 39, 0910 99 50 ja 0910 99 99 tuotteet

NS

0901 12 00

Paahtamaton kahvi, kofeiiniton

S

0901 21 00

Paahdettu kahvi, kofeiinipitoinen

S

0901 22 00

Paahdettu kahvi, kofeiiniton

S

0901 90 90

Kahvinkorvikkeet, joissa on kahvia, sen määrästä riippumatta

S

0904 21 10

Makeat ja miedot paprikat, kuivatut, murskaamattomat ja jauhamattomat

S

0905

Vanilja

S

0907

Mausteneilikka (hedelmät, kukannuput ja kukkavarret)

S

0910 91 90

Kahden tai useamman eri nimikkeisiin 0904–0910 kuuluvan tuotteen sekoitukset, murskatut tai jauhetut

S

0910 99 33

Timjami; laakerinlehdet

S

0910 99 39

0910 99 50

0910 99 99

Muut mausteet, muut kuin kahden tai useamman eri nimikkeisiin 0904–0910 kuuluvan tuotteen sekoitukset, murskatut tai jauhetut

S

S-2d

10

1008 50 00

Kvinoa (Chenopodium quinoa)

S

11

1104 29 17

Kuoritut viljanjyvät, eivät kuitenkaan ohran-, kauran-, maissin-, riisin- eivätkä vehnänjyvät

S

1105

Perunasta valmistetut hienot ja karkeat jauhot ja jauhe sekä hiutaleet, jyväset ja pelletit

S

1106 10 00

Nimikkeen 0713 kuivatusta palkoviljasta valmistetut hienot ja karkeat jauhot sekä jauhe

S

1106 30

8 ryhmän tuotteista valmistetut hienot ja karkeat jauhot sekä jauhe

S

1108 20 00

Inuliini

S

12

ex 12 ryhmä

Öljysiemenet ja -hedelmät; erinäiset siemenet ja hedelmät, ei kuitenkaan alanimikkeiden 1209 21 00, 1209 23 80, 1209 29 50, 1209 29 80, 1209 30 00, 1209 91 80 ja 1209 99 91 tuotteet; teollisuus- ja lääkekasvit, eivät kuitenkaan nimikkeen 1210 ja alanimikkeen 1211 90 30 tuotteet ja lukuun ottamatta alanimikkeiden 1212 91 ja 1212 93 00 tuotteita

S

1209 21 00

Sini- eli rehumailasen (alfalfa) siemenet, jollaisia käytetään kylvämiseen

NS

1209 23 80

Muut nadansiemenet, jollaisia käytetään kylvämiseen

NS

1209 29 50

Lupiininsiemenet, jollaisia käytetään kylvämiseen

NS

1209 29 80

Muiden rehukasvien siemenet, jollaisia käytetään kylvämiseen

NS

1209 30 00

Pääasiallisesti kukkiensa vuoksi viljeltyjen ruohomaisten kasvien siemenet, jollaisia käytetään kylvämiseen

NS

1209 91 80

Muut kasvisten siemenet, jollaisia käytetään kylvämiseen

NS

1209 99 91

Pääasiallisesti kukkiensa vuoksi viljeltyjen ruohomaisten kasvien siemenet, jollaisia käytetään kylvämiseen, muut kuin alanimikkeeseen 1209 30 00 kuuluvat

NS

1211 90 30

Tuoreet tai kuivatut tonkapavut, myös paloitellut, murskatut tai jauhetut

NS

13

ex 13 ryhmä

Kumilakat; kumit, hartsit ja muut kasvimehut ja -uutteet, ei kuitenkaan alanimikkeen 1302 12 00 tuotteet

S

1302 12 00

Lakritsista saadut kasvimehut ja -uutteet

NS

S-3

15

1501 90 00

Siipikarjanrasva, muu kuin nimikkeeseen 0209 tai 1503 kuuluva

S

1502 10 90

1502 90 90

Nautaeläinten, lampaan tai vuohen rasva, muut kuin nimikkeeseen 1503 kuuluvat, muuhun teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu

S

1503 00 19

Laardisteariini ja oleosteariini, muut kuin teolliseen käyttöön tarkoitetut

S

1503 00 90

Laardiöljy, oleomargariini ja taliöljy, emulgoimattomat, sekoittamattomat tai muutoin valmistamattomat, muu kuin muuhun teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu taliöljy

S

1504

Kala- ja merinisäkäsrasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

S

1505 00 10

Raaka villarasva

S

1507

Soijaöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

S

1508

Maapähkinäöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

S

1511 10 90

Raaka palmuöljy muu kuin muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu

S

1511 90

Palmuöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, muut kuin raaka öljy

S

1512

Auringonkukka-, saflori- tai puuvillansiemenöljy sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

S

1513

Kookos- (kopra-), palmunydin- tai babassuöljy sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

S

1514

Rapsi-, rypsi- tai sinappiöljy sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

S

1515

Muut kasvirasvat ja rasvaiset kasviöljyt (myös jojobaöljy) sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

S

ex 1516

Eläin- ja kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, osittain tai kokonaan hydratut, vaihtoesteröidyt, uudelleen esteröidyt tai elaidinoidut, myös puhdistetut, mutta eivät enempää valmistetut, ei kuitenkaan alanimikkeen 1516 20 10 tuotteet

S

1516 20 10

Hydrattu risiiniöljy (opaalivaha)

NS

1517

Margariini; syötävät seokset tai valmisteet, jotka on valmistettu eläin- tai kasvirasvoista tai -öljyistä tai tämän ryhmän eri rasvojen tai öljyjen jakeista, muut kuin nimikkeeseen 1516 kuuluvat

S

1518 00

Eläin- tai kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, keitetyt, hapetetut, dehydratoidut, rikitetyt, puhalletut, tyhjössä tai inertissä kaasussa kuumentamalla polymeroidut tai muutoin kemiallisesti muunnetut, muut kuin nimikkeen 1516 eläin- tai kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet; muualle kuulumattomat syötäväksi kelpaamattomat seokset tai valmisteet, jotka on valmistettu eläin- tai kasvirasvoista tai -öljyistä tai tämän ryhmän eri rasvojen tai öljyjen jakeista

S

1521 90 99

Mehiläisvaha ja muut hyönteisvahat, myös puhdistetut tai värjätyt, muut kuin raa’at

S

1522 00 10

Degras

S

1522 00 91

Öljyjen pohjasakat; neutralointimassa (soap-stock), muut kuin ne, joissa on oliiviöljyn ominaisuudet omaavaa öljyä

S

S-4a

16

1601 00 10

Makkarat ja niiden kaltaiset tuotteet, maksasta valmistetut, ja maksaan perustuvat elintarvikevalmisteet

S

1602 20 10

Hanhen- tai ankanmaksa, valmisteet tai säilykkeet

S

1602 41 90

Kinkku ja sen palat, valmisteet tai säilykkeet, muuta kuin kesyä sikaa

S

1602 42 90

Lapa ja sen palat, valmisteet tai säilykkeet, muuta kuin kesyä sikaa

S

1602 49 90

Muut valmisteet tai säilykkeet, jotka on valmistettu lihasta tai muista eläimenosista, myös sekavalmisteet, muuta kuin kesyä sikaa

S

1602 90 31

Muut valmisteet tai säilykkeet, jotka on valmistettu lihasta tai muista eläimenosista, riistasta tai kanista valmistetut

S

1602 90 69

Muut valmisteet tai säilykkeet, jotka on valmistettu lihasta tai muista eläimenosista, lampaasta tai vuohesta tai muista eläimistä valmistetut, kypsentämätöntä naudanlihaa tai nautaa olevia muita eläimenosia sisältämättömät ja kesyn sian lihaa tai kesyä sikaa olevia muita eläimenosia sisältämättömät

S

1602 90 91

1602 90 95

1602 90 99

1602 90 78

1603 00 10

Lihasta, kalasta, äyriäisistä, nilviäisistä tai muista vedessä elävistä selkärangattomista saadut uutteet ja mehut, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

S

1604

Kalavalmisteet tai -säilykkeet; kaviaari ja kalanmädistä valmistetut kaviaarinkorvikkeet

S

1605

Äyriäiset, nilviäiset ja muut vedessä elävät selkärangattomat, valmistetut tai säilötyt

S

S-4b

17

1702 50 00

Kemiallisesti puhdas fruktoosi

S

1702 90 10

Kemiallisesti puhdas maltoosi

S

1704

Kaakaota sisältämättömät sokerivalmisteet, myös valkoinen suklaa

S

18

18 ryhmä

Kaakao ja kaakaovalmisteet

S

19

ex 19 ryhmä

Viljasta, jauhoista, tärkkelyksestä tai maidosta valmistetut tuotteet; leipomatuotteet, ei kuitenkaan alanimikkeiden 1901 20 00 ja 1901 90 91 tuotteet

S

1901 20 00

Seokset ja taikinat, nimikkeen 1905 leipomatuotteiden valmistukseen tarkoitetut

NS

1901 90 91

Muut, jotka eivät sisällä maitorasvoja, sakkaroosia, isoglukoosia, glukoosia tai tärkkelystä tai jotka sisältävät vähemmän kuin 1,5 painoprosenttia maitorasvaa, vähemmän kuin 5 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri) tai isoglukoosia, vähemmän kuin 5 painoprosenttia glukoosia tai tärkkelystä, eivät kuitenkaan nimikkeiden 0401–0404 tuotteista jauheeksi valmistettuja elintarvikkeita

NS

20

ex 20 ryhmä

Kasviksista, hedelmistä, pähkinöistä tai muista kasvinosista valmistetut tuotteet, eivät kuitenkaan alanimikkeiden 2008 20 19 ja 2008 20 39 tuotteet ja lukuun ottamatta nimikkeen 2002 ja alanimikkeiden 2005 80 00, 2008 40 19, 2008 40 31, 2008 40 51–2008 40 90, 2008 70 19, 2008 70 51, 2008 70 61–2008 70 98 tuotteita

S

2008 20 19

Muulla tavalla valmistetut tai säilötyt ananakset, lisättyä alkoholia sisältävät, muualle kuulumattomat

NS

2008 20 39

21

ex 21 ryhmä

Erinäiset elintarvikevalmisteet, eivät kuitenkaan alanimikkeiden 2101 20 ja 2102 20 19 tuotteet ja lukuun ottamatta alanimikkeiden 2106 10, 2106 90 30, 2106 90 51, 2106 90 55 ja 2106 90 59 tuotteita

S

2101 20

Tee- tai mateuutteet, -esanssit ja -tiivisteet sekä näihin uutteisiin, esansseihin ja tiivisteisiin taikka teehen tai mateen perustuvat valmisteet

NS

2102 20 19

Muu kuollut eli inaktiivinen hiiva

NS

22

ex 22 ryhmä

Juomat, etyylialkoholi (etanoli) ja etikka, eivät kuitenkaan nimikkeen 2207 tuotteet ja lukuun ottamatta alanimikkeiden 2204 10 11–2204 30 10 ja alanimikkeen 2208 40 tuotteita

S

23

2302 50 00

Palkoviljan jauhamisessa tai muussa käsittelyssä syntyneet samankaltaiset jätetuotteet, myös pelleteiksi valmistetut

S

2307 00 19

Muu viinisakka

S

2308 00 19

Muu viinirypäleiden puristejäännös

S

2308 00 90

Muut muualle kuulumattomat kasviaineet ja kasviperäiset jätteet sekä kasviperäiset jäte- ja sivutuotteet, myös pelleteiksi valmistetut, jollaisia käytetään eläinten ruokintaan

NS

2309 10 90

Muu koiran- tai kissanruoka vähittäismyyntipakkauksissa, muu kuin ruoka, jossa on alanimikkeiden 1702 30 50–1702 30 90, 1702 40 90, 1702 90 50 ja 2106 90 55 tärkkelystä tai glukoosia tai glukoosisiirappia tai maltodekstriiniä tai maltodekstriinisiirappia tai jossa on maitotuotteita

S

2309 90 10

Kala- tai merinisäkäsliimavesi, jollaisia käytetään eläinten ruokintaan

NS

2309 90 91

Lisättyä melassia sisältävä sokerijuurikasjätemassa, jollaista käytetään eläinten ruokintaan

S

2309 90 96

Muut valmisteet, jollaisia käytetään eläinten ruokintaan, myös sellaiset, joissa on koliinikloridia vähintään 49 painoprosenttia orgaanisessa tai epäorgaanisessa perusaineessa

S

S-4c

24

ex 24 ryhmä

Tupakka ja valmistetut tupakankorvikkeet, ei kuitenkaan alanimikkeen 2401 10 60 tuotteet

S

2401 10 60

”Sun-cured” itämainen tupakka, riipimätön

NS

S-5

25

2519 90 10

Magnesiumoksidi, muu kuin kalsinoitu luonnon magnesiumkarbonaatti

NS

2522

Kalkki, sammuttamaton tai sammutettu, ja hydraulinen kalkki, muu kuin nimikkeen 2825 kalsiumoksidi ja -hydroksidi

NS

2523

Portlandsementti, aluminaattisementti ja kuonasementti sekä niiden kaltainen hydraulinen sementti, myös värjätty tai klinkkereinä

NS

27

27 ryhmä

Kivennäispolttoaineet, kivennäisöljyt ja niiden tislaustuotteet; bitumiset aineet; kivennäisvahat

NS

S-6a

28

2801

Fluori, kloori, bromi ja jodi

NS

2802 00 00

Sublimoitu tai saostettu rikki; kolloidinen rikki

NS

ex 2804

Vety, jalokaasut ja muut epämetallit, eivät kuitenkaan alanimikkeen 2804 69 00 tuotteet

NS

2805 19

Alkali tai muut alkaliset maametallit kuin natrium ja kalsium

NS

2805 30

Harvinaiset maametallit, skandium ja yttrium, myös näiden aineiden keskinäiset seokset ja lejeeringit

NS

2806

Kloorivety (kloorivetyhappo eli suolahappo); klooririkkihappo

NS

2807 00

Rikkihappo; savuava rikkihappo (oleum)

NS

2808 00 00

Typpihappo; typpi-rikkihapot (nitraushapot)

NS

2809

Difosforipentoksidi; fosforihappo; polyfosforihapot, myös kemiallisesti määrittelemättömät

NS

2810 00 90

Boorioksidit, muut kuin dibooritrioksidi; boorihapot

NS

2811

Muut epäorgaaniset hapot ja muut epäorgaaniset epämetallien happiyhdisteet

NS

2812

Epämetallien halogenidit ja halogenidioksidit

NS

2813

Epämetallien sulfidit; kaupallinen fosforitrisulfidi

NS

2814

Ammoniakki, vedetön tai vesiliuoksena

S

2815

Natriumhydroksidi (kaustinen sooda); kaliumhydroksidi (kaustinen kali); natrium- tai kaliumperoksidi

S

2816

Magnesiumhydroksidi ja -peroksidi; strontium- tai bariumoksidit, -hydroksidit ja -peroksidit

NS

2817 00 00

Sinkkioksidi; sinkkiperoksidi

S

2818 10

Keinotekoinen korundi, myös kemiallisesti määrittelemätön

S

2818 20

Alumiinioksidi (muu kuin keinotekoinen korundi)

NS

2819

Kromioksidit ja -hydroksidit

S

2820

Mangaanioksidit

S

2821

Rautaoksidit ja -hydroksidit; maavärit, joissa on vähintään 70 painoprosenttia sidottua rautaa laskettuna Fe2O3:na

NS

2822 00 00

Kobolttioksidit ja -hydroksidit; kaupalliset kobolttioksidit

NS

2823 00 00

Titaanioksidit

S

2824

Lyijyoksidit; punainen ja oranssi lyijymönjä

NS

ex 2825

Hydratsiini ja hydroksyyliamiini sekä niiden epäorgaaniset suolat; muut epäorgaaniset emäkset; muut metallioksidit, -hydroksidit ja -peroksidit, ei kuitenkaan alanimikkeiden 2825 10 00 ja 2825 80 00 tuotteet

NS

2825 10 00

Hydratsiini ja hydroksyyliamiini sekä niiden epäorgaaniset suolat

S

2825 80 00

Antimonioksidit

S

2826

Fluoridit; fluorosilikaatit, fluoroaluminaatit ja muut kompleksifluorisuolat

NS

ex 2827

Kloridit, kloridioksidit ja kloridihydroksidit, eivät kuitenkaan alanimikkeiden 2827 10 00 ja 2827 32 00 tuotteet; bromidit ja bromidioksidit; jodidit ja jodidioksidit

NS

2827 10 00

Ammoniumkloridi

S

2827 32 00

Alumiinikloridi

S

2828

Hypokloriitit; kaupallinen kalsiumhypokloriitti; kloriitit; hypobromiitit

NS

2829

Kloraatit ja perkloraatit; bromaatit ja perbromaatit; jodaatit ja perjodaatit

NS

ex 2830

Sulfidit, eivät kuitenkaan alanimikkeen 2830 10 00 tuotteet; polysulfidit, myös kemiallisesti määrittelemättömät

NS

2830 10 00

Natriumsulfidit

S

2831

Ditioniitit ja sulfoksylaatit

NS

2832

Sulfiitit; tiosulfaatit

NS

2833

Sulfaatit; alunat; peroksosulfaatit (persulfaatit)

NS

2834 10 00

Nitriitit

S

2834 21 00

Nitraatit

NS

2834 29

2835

Fosfinaatit (hypofosfiitit), fosfonaatit (fosfiitit) ja fosfaatit; polyfosfaatit, myös kemiallisesti määrittelemättömät

S

ex 2836

Karbonaatit, eivät kuitenkaan alanimikkeiden 2836 20 00, 2836 40 00 ja 2836 60 00 tuotteet; peroksokarbonaatit (perkarbonaatit); kaupallinen ammoniumkarbonaatti, jossa on ammoniumkarbamaattia

NS

2836 20 00

Dinatriumkarbonaatti

S

2836 40 00

Kaliumkarbonaatit

S

2836 60 00

Bariumkarbonaatti

S

2837

Syanidit, syanidioksidit ja kompleksisyanidit

NS

2839

Silikaatit; kaupalliset alkalimetallisilikaatit

NS

2840

Boraatit; peroksoboraatit (perboraatit)

NS

ex 2841

Oksometallihappojen ja peroksometallihappojen suolat, eivät kuitenkaan alanimikkeen 2841 61 00 tuotteet

NS

2841 61 00

Kaliumpermanganaatti

S

2842

Epäorgaanisten happojen tai peroksohappojen muut suolat (mukaan lukien aluminosilikaatit, myös kemiallisesti määrittelemättömät), muut kuin atsidit

NS

2843

Kolloidiset jalometallit; jalometallien epäorgaaniset tai orgaaniset yhdisteet, myös kemiallisesti määrittelemättömät; jalometallien amalgaamat

NS

ex 2844 30 11

Kermetit, joissa on U-235:n suhteen köyhdytettyä uraania tai sen yhdisteitä, muut kuin muokkaamattomat

NS

ex 2844 30 51

Toriumia tai toriumin yhdisteitä sisältävät kermetit, muut kuin muokkaamattomat

NS

2845 90 90

Muut kuin nimikkeen 2844 isotoopit ja tällaisten isotooppien epäorgaaniset tai orgaaniset yhdisteet, myös kemiallisesti määrittelemättömät, muut kuin deuterium ja sen yhdisteet, deuteriumrikasteiset vety ja sen yhdisteet tai näitä tuotteita sisältävät seokset ja liuokset

NS

2846

Harvinaisten maametallien, yttriumin, skandiumin tai näiden metallien seosten epäorgaaniset tai orgaaniset yhdisteet

NS

2847 00 00

Vetyperoksidi, myös kiinteytettynä virtsa-aineella

NS

2848 00 00

Fosfidit, myös kemiallisesti määrittelemättömät, ei kuitenkaan ferrofosfidi

NS

ex 2849

Karbidit, myös kemiallisesti määrittelemättömät, ei kuitenkaan alanimikkeiden 2849 20 00 ja 2849 90 30 tuotteet

NS

2849 20 00

Piikarbidi, myös kemiallisesti määrittelemätön

S

2849 90 30

Volframin karbidit, myös kemiallisesti määrittelemättömät

S

ex 2850 00

Hydridit, nitridit, atsidit ja boridit, myös kemiallisesti määrittelemättömät, muut kuin yhdisteet, jotka ovat myös nimikkeen 2849 karbideja

NS

ex 2850 00 60

Silisidit, myös kemiallisesti määrittelemättömät

S

2852 00 00

Elohopean epäorgaaniset tai orgaaniset yhdisteet, lukuun ottamatta amalgaamoja

NS

2853 00

Muut epäorgaaniset yhdisteet (myös tislattu vesi, vesi sähkön- tai lämmönjohtokyvyn mittaamista varten ja puhtaudeltaan sitä vastaava vesi); nestemäinen ilma (myös jos jalokaasut on poistettu); puristettu ilma; amalgaamat, eivät kuitenkaan jalometalliamalgaamat

NS

29

2903

Hiilivetyjen halogeenijohdannaiset

S

ex 2904

Hiilivetyjen sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset, myös halogeenijohdannaiset, eivät kuitenkaan alanimikkeen 2904 20 00 tuotteet

NS

2904 20 00

Johdannaiset, jotka sisältävät ainoastaan nitro- tai nitrosoryhmiä

S

ex 2905

Asykliset alkoholit ja niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset, ei kuitenkaan alanimikkeen 2905 45 00 tuotteet ja lukuun ottamatta alanimikkeiden 2905 43 00 ja 2905 44 tuotteita

S

2905 45 00

Glyseroli

NS

2906

Sykliset alkoholit ja niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset

NS

ex 2907

Fenolit, ei kuitenkaan alanimikkeiden 2907 15 90 ja ex 2907 22 00 tuotteet; fenolialkoholit

NS

2907 15 90

Naftolit ja niiden suolat, muut kuin 1-naftoli

S

ex 2907 22 00

Hydrokinoni (kinoli)

S

2908

Fenolien tai fenolialkoholien halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset

NS

2909

Eetterit, eetterialkoholit, eetterifenolit, eetterialkoholifenolit, alkoholiperoksidit, eetteriperoksidit, ketoniperoksidit (myös kemiallisesti määrittelemättömät) sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset

S

2910

Epoksidit, epoksialkoholit, epoksifenolit ja epoksieetterit, 3-atomisin renkain, sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset

NS

2911 00 00

Asetaalit ja puoliasetaalit, myös muita happifunktioita sisältävät, sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset

NS

ex 2912

Aldehydit, myös muita happifunktioita sisältävät; aldehydien sykliset polymeerit; paraformaldehydi, ei kuitenkaan alanimikkeen 2912 41 00 tuotteet

NS

2912 41 00

Vanilliini (4-hydroksi-3-metoksibentsaldehydi)

S

2913 00 00

Nimikkeen 2912 tuotteiden halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset

NS

ex 2914

Ketonit ja kinonit, myös muita happifunktioita sisältävät, sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset, eivät kuitenkaan alanimikkeiden 2914 11 00, ex 2914 29 ja 2914 22 00 tuotteet

NS

2914 11 00

Asetoni

S

ex 2914 29

Kamferi

S

2914 22 00

Sykloheksanoni ja metyylisykloheksanonit

S

2915

Tyydyttyneet asykliset monokarboksyylihapot sekä niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot; niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset

S

ex 2916

Tyydyttymättömät asykliset monokarboksyylihapot, sykliset monokarboksyylihapot sekä niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset, eivät kuitenkaan alanimikkeiden ex 2916 11 00, 2916 12 ja 2916 14 tuotteet

NS

ex 2916 11 00

Akryylihappo

S

2916 12

Akryylihapon esterit

S

2916 14

Metakryylihapon esterit

S

ex 2917

Polykarboksyylihapot, niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset, eivät kuitenkaan alanimikkeiden 2917 11 00, ex 2917 12 00, 2917 14 00, 2917 32 00, 2917 35 00 ja 2917 36 00 tuotteet

NS

2917 11 00

Oksaalihappo, sen suolat ja esterit

S

ex 2917 12 00

Adipiinihappo ja sen suolat

S

2917 14 00

Maleiinihappoanhydridi

S

2917 32 00

Dioktyyliortoftalaatit

S

2917 35 00

Ftaalihappoanhydridi

S

2917 36 00

Tereftaalihappo ja sen suolat

S

ex 2918

Muita happifunktioita sisältävät karboksyylihapot sekä niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot; niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset, eivät kuitenkaan alanimikkeiden 2918 14 00, 2918 15 00, 2918 21 00, 2918 22 00 ja ex 2918 29 00 tuotteet

NS

2918 14 00

Sitruunahappo

S

2918 15 00

Sitruunahapon suolat ja esterit

S

2918 21 00

Salisyylihappo ja sen suolat

S

2918 22 00

o-asetyylisalisyylihappo, sen suolat ja esterit

S

ex 2918 29 00

Sulfosalisyylihapot, hydroksinaftoehapot; niiden suolat ja esterit

S

2919

Fosforihappoesterit ja niiden suolat, myös laktofosfaatit; niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset

NS

2920

Epämetallien muiden epäorgaanisten happojen esterit (eivät kuitenkaan halogeenivetyjen esterit) eivätkä niiden suolat; niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset

NS

2921

Amiinifunktioiset yhdisteet

S

2922

Happifunktioiset aminoyhdisteet

S

2923

Kvaternaariset ammoniumsuolat ja -hydroksidit; lesitiinit ja muut fosforiaminolipidit, myös kemiallisesti määrittelemättömät

NS

ex 2924

Karboksiamidifunktioiset yhdisteet ja hiilihapon amidifunktioiset yhdisteet, eivät kuitenkaan alanimikkeen 2924 23 00 tuotteet

S

2924 23 00

2-Asetamidobentsoehappo (N-asetyyliantraniilihappo) ja sen suolat

NS

2925

Karboksi-imidifunktioiset yhdisteet (myös sakkariini ja sen suolat) ja imiinifunktioiset yhdisteet

NS

ex 2926

Nitriilifunktioiset yhdisteet, ei kuitenkaan alanimikkeen 2926 10 00 tuotteet

NS

2926 10 00

Akrylonitriili

S

2927 00 00

Diatso-, atso- tai atsoksiyhdisteet

S

2928 00 90

Muut hydratsiinin tai hydroksyyliamiinin orgaaniset johdannaiset

NS

2929 10

Isosyanaatit

S

2929 90 00

Muita typpifunktioita sisältävät yhdisteet

NS

2930 20 00

Tiokarbamaatit ja ditiokarbamaatit sekä tiurammono-, tiuramdi- tai tiuramtetrasulfidit; ditiokarbonaatit (ksantaatit)

NS

2930 30 00

ex 2930 90 99

2930 40 90

Metioniini, kaptafoli (ISO), metamidofossi (ISO) ja muut orgaaniset rikkiyhdisteet kuin ditiokarbonaatit (ksantaatit)

S

2930 50 00

2930 90 13

2930 90 16

2930 90 20

2930 90 60

ex 2930 90 99

2931 00

Muut orgaaniset metalli- ja epämetalliyhdisteet

NS

ex 2932

Heterosykliset yhdisteet, jotka sisältävät ainoastaan happiheteroatomin tai -atomeja, ei kuitenkaan alanimikkeiden 2932 12 00, 2932 13 00 ja ex 2932 20 90 tuotteet

NS

2932 12 00

2-Furaldehydi (furfuraldehydi)

S

2932 13 00

Furfuryylialkoholi ja tetrahydrofurfuryylialkoholi

S

ex 2932 20 90

Kumariini, metyylikumariinit ja etyylikumariinit

S

ex 2933

Heterosykliset yhdisteet, jotka sisältävät ainoastaan typpiheteroatomin tai -atomeja, eivät kuitenkaan alanimikkeen 2933 61 00 tuotteet

NS

2933 61 00

Melamiini

S

2934

Nukleiinihapot ja niiden suolat, myös kemiallisesti määrittelemättömät; muut heterosykliset yhdisteet

NS

2935 00 90

Muut sulfonamidit

S

2938

Glykosidit, luonnolliset tai synteettisesti valmistetut, sekä niiden suolat, eetterit, esterit ja muut johdannaiset

NS

ex 2940 00 00

Kemiallisesti puhtaat sokerit, muut kuin sakkaroosi, laktoosi, maltoosi, glukoosi ja fruktoosi (levuloosi), ei kuitenkaan ramnoosi, raffinoosi eikä mannoosi; sokerieetterit, sokeriasetaalit ja sokeriesterit sekä niiden suolat, eivät kuitenkaan nimikkeiden 2937, 2938 tai 2939 tuotteet

S

ex 2940 00 00

Ramnoosi, raffinoosi ja mannoosi

NS

2941 20 30

Dihydrostreptomysiini, sen suolat, esterit ja hydraatit

NS

2942 00 00

Muut orgaaniset yhdisteet

NS

S-6b

31

3102 21

Ammoniumsulfaatti

NS

3102 40

Ammoniumnitraatti sekoitettuna kalsiumkarbonaatin tai muiden sellaisten epäorgaanisten aineiden kanssa, jotka eivät ole lannoitteita

NS

3102 50

Natriumnitraatti

NS

3102 60

Kalsiumnitraatin ja ammoniumnitraatin kaksoissuolat ja seokset

NS

3103 10

Superfosfaatit

S

3105

Kivennäis- tai kemialliset lannoitteet, joissa on kahta tai kolmea seuraavista lannoittavista aineista: typpeä, fosforia tai kaliumia; muut lannoitteet; 31 ryhmän tuotteet tabletteina tai niiden kaltaisessa muodossa tai bruttopainoltaan enintään 10 kg:n pakkauksissa

S

32

ex 32 ryhmä

Parkitus- tai väriuutteet; tanniinit ja niiden johdannaiset; värit, pigmentit ja muut väriaineet; maalit ja lakat; kitti sekä muut täyte- ja tiivistystahnat; painovärit, muste ja tussi; eivät kuitenkaan nimikkeiden 3204 ja 3206 tuotteet ja lukuun ottamatta alanimikkeiden 3201 90 20, ex 3201 90 90 (eukalyptusperäiset parkitusuutteet), ex 3201 90 90 (gambiiri- ja myrobalaanihedelmäperäiset parkitusuutteet) ja ex 3201 90 90 (muut kasviperäiset parkitusuutteet) tuotteita

NS

3201 20 00

Mimoosan- eli wattlekuoriuute

NS

3204

Synteettiset orgaaniset väriaineet, myös kemiallisesti määritellyt; 32 ryhmän 3 huomautuksessa tarkoitetut synteettisiin orgaanisiin väriaineisiin perustuvat valmisteet; synteettiset orgaaniset tuotteet, jollaisia käytetään fluoresoivina kirkasteina tai luminoforeina, myös kemiallisesti määritellyt

S

3206

Muut väriaineet; 32 ryhmän 3 huomautuksessa tarkoitetut valmisteet, muut kuin nimikkeisiin 3203, 3204 ja 3205 kuuluvat; epäorgaaniset tuotteet, jollaisia käytetään luminoforeina, myös kemiallisesti määritellyt

S

33

33 ryhmä

Haihtuvat öljyt ja resinoidit; hajuste-, kosmeettiset tai toalettivalmisteet

NS

34

34 ryhmä

Saippua ja suopa, orgaaniset pinta-aktiiviset aineet, pesuvalmisteet, voiteluvalmisteet, tekovahat, valmistetut vahat, kiillotus-, hankaus- tai puhdistusvalmisteet, kynttilät ja niiden kaltaiset tuotteet, muovailumassat, ”hammasvahat” ja kipsiin perustuvat hammaslääkinnässä käytettävät valmisteet

NS

35

3501

Kaseiini, kaseinaatit ja muut kaseiinijohdannaiset; kaseiiniliimat

S

3502 90 90

Albuminaatit ja muut albumiinijohdannaiset

NS

3503 00

Gelatiini (myös suorakaiteen tai neliön muotoisina lehtisinä, myös pintakäsiteltyinä tai värjättyinä) ja gelatiinijohdannaiset; kalanrakkoselvikkeet; muut eläinperäiset liimat, eivät kuitenkaan nimikkeen 3501 kaseiiniliimat

NS

3504 00 00

Peptonit ja niiden johdannaiset; muut proteiiniaineet ja niiden johdannaiset, muualle kuulumattomat; vuotajauhe, myös kromikäsitelty

NS

3505 10 50

Esteröity tai eetteröity tärkkelys

NS

3506

Valmistetut liimat ja liisterit, muualle kuulumattomat; liimana tai liisterinä käytettäväksi soveltuvat tuotteet, liimana tai liisterinä myytävät, nettopainoltaan enintään 1 kg:n vähittäismyyntipakkauksissa

NS

3507

Entsyymit; muualle kuulumattomat entsyymivalmisteet

S

36

36 ryhmä

Räjähdysaineet; pyrotekniset tuotteet; tulitikut; pyroforiset seokset; helposti syttyvät aineet

NS

37

37 ryhmä

Valokuvaus- ja elokuvausvalmisteet

NS

38

ex 38 ryhmä

Erinäiset kemialliset tuotteet, eivät kuitenkaan nimikkeiden 3802 ja 3817 00, alanimikkeiden 3823 12 00 ja 3823 70 00 ja nimikkeen 3825 tuotteet ja lukuun ottamatta alanimikkeiden 3809 10 ja 3824 60 tuotteita

NS

3802

Aktiivihiili; aktivoidut luonnon kivennäistuotteet; eläinhiili, myös käytetty

S

3817 00

Seostetut alkyylibentseenit ja seostetut alkyylinaftaleenit, muut kuin nimikkeisiin 2707 ja 2902 kuuluvat

S

3823 12 00

Öljyhappo

S

3823 70 00

Teolliset rasva-alkoholit

S

3825

Kemian- tai siihen liittyvän teollisuuden jätetuotteet, muualle kuulumattomat; yhdyskuntajäte; viemäriliete; muut 38 ryhmän 6 huomautuksessa tarkoitetut jätteet

S

S-7a

39

ex 39 ryhmä

Muovit ja muovitavarat, eivät kuitenkaan nimikkeiden 3901, 3902, 3903 ja 3904, alanimikkeiden 3906 10 00, 3907 10 00, 3907 60 ja 3907 99, nimikkeiden 3908 ja 3920 ja alanimikkeiden ex 3921 90 10 ja 3923 21 00 tuotteet

NS

3901

Eteenipolymeerit alkumuodossa

S

3902

Propeeni- tai muut olefiinipolymeerit alkumuodossa

S

3903

Styreenipolymeerit alkumuodossa

S

3904

Vinyylikloridi- tai muut halogeeniolefiinipolymeerit alkumuodossa

S

3906 10 00

Poly(metyylimetakrylaatti)

S

3907 10 00

Polyasetaalit

S

3907 60

Poly(eteenitereftalaatti), ei kuitenkaan alanimikkeen 3907 60 20 tuotteet

S

3907 60 20

Poly(eteenitereftalaatti), alkumuodossa, viskositeettiluku vähintään 78 ml/g

NS

3907 99

Muut polyesterit, muut kuin tyydyttymättömät

S

3908

Polyamidit, alkumuodossa

S

3920

Muut laatat, levyt, kalvot, kaistaleet ja nauhat, muovia, ei kuitenkaan huokoista muovia eikä muihin aineisiin vahvistamalla, kerrostamalla, tukemalla tai vastaavalla tavalla yhdistetyt

S

ex 3921 90 10

Muut laatat, levyt, kalvot ja kaistaleet, muuta muovia kuin huokoista, polyestereistä valmistetut, muut kuin aallotetut levyt ja laatat

S

3923 21 00

Säkit, kassit ja pussit, myös tötteröt, eteenipolymeereistä valmistetut

S

S-7b

40

ex 40 ryhmä

Kumi ja kumitavarat, eivät kuitenkaan nimikkeen 4010 tuotteet

NS

4010

Kuljetus- tai käyttöhihnat, vulkanoitua kumia

S

S-8a

41

ex 4104

Nauta- tai hevoseläinten (myös puhvelien) vuodat ja nahat, parkitut tai crust-käsitellyt, karvapeitteettömät, myös halkaistut, mutta eivät enempää valmistetut, lukuun ottamatta alanimikkeiden 4104 41 19 ja 4104 49 19 tuotteita

S

ex 4106 31 00

Sian vuodat ja nahat, parkitut tai crust-käsitellyt, karvapeitteettömät, märkänä (myös wet-blue), myös halkaistut, mutta eivät enempää valmistetut

NS

4106 32 00

4107

Nauta- tai hevoseläinten (myös puhvelien) nahka, parkituksen tai crust-käsittelyn jälkeen edelleen valmistettu, myös pergamenttinahaksi valmistettu, karvapeitteetön, myös halkaistu, muu kuin nimikkeen 4114 nahka

S

4112 00 00

Lampaan- tai karitsannahka, parkituksen tai crust-käsittelyn jälkeen edelleen valmistettu, myös pergamenttinahaksi valmistettu, villapeitteetön, myös halkaistu, muu kuin nimikkeen 4114 nahka

S

ex 4113

Muiden eläinten nahka, parkituksen tai crust-käsittelyn jälkeen edelleen valmistettu, myös pergamenttinahaksi valmistettu, villa- tai karvapeitteetön, myös halkaistu, muu kuin alanimikkeen 4114 nahka, ei kuitenkaan alanimikkeen 4113 10 00 tuotteet

NS

4113 10 00

Vuohen tai vohlan nahka

S

4114

Säämiskänahka (myös yhdistelmäparkittu säämiskänahka); kiiltonahka ja laminoitu kiiltonahka; metallipinnoitettu nahka

S

4115 10 00

Nahkaan, myös nahkakuituihin, perustuva tekonahka, laattoina, levyinä tai kaistaleina, myös rullina

S

S-8b

42

ex 42 ryhmä

Nahkatavarat; satula- ja valjasteokset; matkatarvikkeet, käsilaukut ja niiden kaltaiset säilytysesineet; suolesta valmistetut tavarat; eivät kuitenkaan nimikkeiden 4202 ja 4203 tuotteet

NS

4202

Matka-arkut, matkalaukut, toalettilaukut (vanity-cases), attasealaukut, salkut, koululaukut, silmälasikotelot, kiikarikotelot, kameralaukut, soittimien kotelot ja laukut, asekotelot sekä niiden kaltaiset säilytysesineet; matkakassit ja -pussit, eristetyt laukut ja kassit elintarvikkeita varten, meikkilaukut ja -pussit (toilet bags), selkäreput, käsilaukut, ostoslaukut ja -kassit, lompakot, rahakukkarot, karttakotelot, savukekotelot, tupakkapussit, työkalulaukut ja -salkut, urheiluvälinelaukut, pullokotelot, korulippaat ja -rasiat, puuterirasiat, kotelot ruokailuvälineitä varten ja niiden kaltaiset säilytysesineet, jotka on valmistettu nahasta, tekonahasta, muovilevystä, tekstiiliaineesta, vulkaanikuidusta, kartongista tai pahvista tai kokonaan tai suurimmaksi osaksi päällystetty näillä aineilla tai paperilla

S

4203

Vaatteet ja vaatetustarvikkeet nahasta tai tekonahasta

S

43

43 ryhmä

Turkisnahat ja tekoturkikset; niistä valmistetut tavarat

NS

S-9a

44

ex 44 ryhmä

Puu ja puusta valmistetut tavarat, eivät kuitenkaan nimikkeiden 4410, 4411, 4412 ja alanimikkeiden 4418 10, 4418 20 10, 4418 71 00, 4420 10 11, 4420 90 10 ja 4420 90 91 tuotteet; puuhiili

NS

4410

Puusta tai muusta puumaisesta aineesta valmistettu lastulevy ja ”oriented strand board” -levy sekä niiden kaltaiset levyt (esimerkiksi ”waferboard”-levyt), myös hartsilla tai muulla orgaanisella sideaineella yhteenpuristettu

S

4411

Puusta tai muusta puumaisesta aineesta valmistettu kuitulevy, myös hartsilla tai muulla orgaanisella sideaineella yhteenpuristettu

S

4412

Ristiinliimattu vaneri, vaneroidut puulevyt ja niiden kaltainen kerrostettu puu

S

4418 10

Ikkunat, ranskalaiset ikkunat ja niiden kehykset, puuta

S

4418 20 10

Ovet sekä niiden kehykset ja kynnykset, trooppista puulajia, joka määritellään 44 ryhmän 2 lisähuomautuksessa

S

4418 71 00

Yhdistetyt lattialaatat mosaiikkilattioita varten, puuta

S

4420 10 11

Pienoispatsaat ja muut koriste-esineet, trooppista puulajia, joka määritellään 44 ryhmän 2 lisähuomautuksessa; puumosaiikki ja upotekoristeinen puu; koru- tai ruokailuvälinelippaat ja -kotelot sekä niiden kaltaiset tavarat sekä 94 ryhmään kuulumattomat puiset kalusteet, trooppista puulajia, joka määritellään 44 ryhmän 2 lisähuomautuksessa

S

4420 90 10

4420 90 91

S-9b

45

ex 45 ryhmä

Korkki ja korkkitavarat, ei kuitenkaan nimikkeen 4503 tuotteet

NS

4503

Luonnonkorkkitavarat

S

46

46 ryhmä

Oljesta, espartosta tai muista punonta- tai palmikointiaineista valmistetut tavarat; kori- ja punontateokset

S

S-11a

50

50 ryhmä

Silkki

S

51

ex 51 ryhmä

Villa sekä hieno tai karkea eläimenkarva, lukuun ottamatta nimikkeen 5105 tuotteita; jouhilanka ja jouhesta kudotut kankaat

S

52

52 ryhmä

Puuvilla

S

53

53 ryhmä

Muut kasvitekstiilikuidut; paperilanka ja kudotut paperilankakankaat

S

54

54 ryhmä

Tekokuitufilamentit; kaistaleet ja niiden kaltaiset tavarat tekstiilitekokuituaineesta

S

55

55 ryhmä

Katkotut tekokuidut

S

56

56 ryhmä

Vanu, huopa ja kuitukangas; erikoislangat; side- ja purjelanka, nuora ja köysi sekä niistä valmistetut tavarat

S

57

57 ryhmä

Matot ja muut lattianpäällysteet tekstiiliaineesta

S

58

58 ryhmä

Kudotut erikoiskankaat; tuftatut tekstiilikankaat; pitsit; kuvakudokset; koristepunokset; koruompelukset

S

59

59 ryhmä

Kyllästetyt, päällystetyt, peitetyt tai kerrostetut tekstiilikankaat; tekstiilitavarat, jollaiset soveltuvat teolliseen käyttöön

S

60

60 ryhmä

Neulokset

S

S-11b

61

61 ryhmä

Vaatteet ja vaatetustarvikkeet, neulosta

S

62

62 ryhmä

Vaatteet ja vaatetustarvikkeet, muuta kuin neulosta

S

63

63 ryhmä

Muut sovitetut tekstiilitavarat; sarjat; käytetyt vaatteet ja muut käytetyt tekstiilitavarat; lumput

S

S-12a

64

64 ryhmä

Jalkineet, nilkkaimet ja niiden kaltaiset tavarat; niiden osat

S

S-12b

65

65 ryhmä

Päähineet ja niiden osat

NS

66

66 ryhmä

Sateenvarjot, päivänvarjot, kävelykepit, istuinkepit, ruoskat, ratsupiiskat sekä niiden osat

S

67

67 ryhmä

Valmistetut höyhenet ja untuvat sekä höyhenistä tai untuvista valmistetut tavarat; tekokukat; hiuksista valmistetut tavarat

NS

S-13

68

68 ryhmä

Kivestä, kipsistä, sementistä, asbestista, kiilteestä tai niiden kaltaisesta aineesta valmistetut tavarat

NS

69

69 ryhmä

Keraamiset tuotteet

S

70

70 ryhmä

Lasi ja lasitavarat

S

S-14

71

ex 71 ryhmä

Luonnonhelmet tai viljellyt helmet, jalo- tai puolijalokivet, jalometallit, jalometallilla pleteroidut metallit ja näistä valmistetut tavarat; epäaidot korut; metallirahat; eivät kuitenkaan nimikkeen 7117 tuotteet

NS

7117

Epäaidot korut

S

S-15a

72

7202

Rautaseokset

S

73

73 ryhmä

Rauta- tai terästavarat

NS

S-15b

74

74 ryhmä

Kupari ja kuparitavarat

S

75

7505 12 00

Tangot ja profiilit, nikkeliseosta

NS

7505 22 00

Lanka, nikkeliseosta

NS

7506 20 00

Nikkelilevyt, -nauhat ja -folio, nikkeliseosta

NS

7507 20 00

Putkien liitos- tai muut osat, nikkeliä

NS

76

ex 76 ryhmä

Alumiini ja alumiinitavarat, lukuun ottamatta nimikkeen 7601 tuotteita

S

78

ex 78 ryhmä

Lyijy ja lyijytavarat, lukuun ottamatta nimikkeen 7801 tuotteita

S

7801 99

Muokkaamaton puhdistettavaksi tarkoitettu lyijy, muu kuin jossa on painosta mitattuna antimonia pääasiallisena muuna aineena

NS

79

ex 79 ryhmä

Sinkki ja sinkkitavarat, lukuun ottamatta nimikkeiden 7901 ja 7903 tuotteita

S

81

ex 81 ryhmä

Muut epäjalot metallit; kermetit; niistä valmistetut tavarat, lukuun ottamatta alanimikkeiden 8101 10 00, 8102 10 00, 8102 94 00, 8109 20 00, 8110 10 00, 8112 21 90, 8112 51 00, 8112 59 00, 8112 92 ja 8113 00 20 tuotteita, paitsi alanimikkeiden 8101 94 00, 8104 11 00, 8104 19 00, 8107 20 00, 8108 20 00 ja 8108 30 00 tuotteita

S

8101 94 00

Muokkaamaton volframi, sintratut tangot ja profiilit mukaan luettuina

NS

8104 11 00

Muokkaamaton magnesium, jossa on vähintään 99,8 painoprosenttia magnesiumia

NS

8104 19 00

Muokkaamaton magnesium, muu kuin alanimike 8104 11 00

NS

8107 20 00

Muokkaamaton kadmium; jauheet

NS

8108 20 00

Muokkaamaton titaani; jauheet

NS

8108 30 00

Titaanijäte ja -romu

NS

82

82 ryhmä

Työkalut ja -välineet sekä veitset, lusikat ja haarukat, epäjaloa metallia; niiden epäjaloa metallia olevat osat

S

83

83 ryhmä

Erinäiset epäjalosta metallista valmistetut tavarat

S

S-16

84

ex 84 ryhmä

Ydinreaktorit, höyrykattilat, koneet ja mekaaniset laitteet ja niiden osat, eivät kuitenkaan alanimikkeiden 8401 10 00 ja 8407 21 10 tuotteet

NS

8401 10 00

Ydinreaktorit

S

8407 21 10

Perämoottorit, iskutilavuus enintään 325 cm3

S

85

ex 85 ryhmä

Sähkökoneet ja -laitteet sekä niiden osat; äänen tallennus- ja toistolaitteet, televisiokuvan tai -äänen tallennus- ja toistolaitteet sekä tällaisten tavaroiden osat ja tarvikkeet, eivät kuitenkaan alanimikkeiden 8516 50 00, 8517 69 39, 8517 70 15, 8517 70 19, 8519 20, 8519 30, 8519 81 11–8519 81 45, 8519 81 85, 8519 89 11–8519 89 19, nimikkeiden 8521, 8525 ja 8527, alanimikkeiden 8528 49, 8528 59 ja 8528 69–8528 72, nimikkeen 8529 ja alanimikkeiden 8540 11 ja 8540 12 tuotteet

NS

8516 50 00

Mikroaaltouunit

S

8517 69 39

Radiopuhelin- tai radiolennätinvastaanottimet, muut kuin kannettavat kutsu-, hälytys- tai hakulaitteet

S

8517 70 15

Kaikenlaiset antennit ja antenniheijastimet, muut kuin radiolennätin- tai radiopuhelinlaitteiden antennit; niissä käytettäviksi soveltuvat osat

S

8517 70 19

8519 20

Kolikoilla, seteleillä, pankkikortilla, rahakkeilla tai muulla maksutavalla toimivat laitteet; levysoittimet (ilman sähkövahvistinta)

S

8519 30

8519 81 11 – 8519 81 45

Äänentoistolaitteet, myös kasettisoittimet, joissa ei ole äänen tallennuslaitetta

S

8519 81 85

Muut magneettinauhurit, joissa on äänentoistolaite, muut kuin kasettityyppiset

S

8519 89 11 – 8519 89 19

Muut äänentoistolaitteet, joissa ei ole äänen tallennuslaitetta

S

ex 8521

Videosignaalien tallennus- tai toistolaitteet, myös samaan ulkokuoreen yhdistetyin videovirittimin, ei kuitenkaan alanimikkeen 8521 90 00 tuotteet

S

8521 90 00

Videosignaalien tallennus- tai toistolaitteet (magneettinauhatyyppiset pois lukien) (1988–1991); videosignaalien tallennus- tai toistolaitteet, myös samaan ulkokuoreen yhdistetyin videovirittimin (magneettinauhatyyppiset ja videokameranauhurit pois lukien) (1992–2500)

NS

8525

Yleisradio- tai televisiolähettimet, myös yhteenrakennetuin vastaanottimin tai äänen tallennus- tai toistolaittein; televisiokamerat; digitaalikamerat ja videokameranauhurit

S

8527

Yleisradiovastaanottimet, myös jos samaan koteloon on yhdistetty äänen tallennus- tai toistolaite tai kello

S

8528 49

Monitorit ja projektorit, joissa ei ole televisiovastaanotinta, muuta kuin tyyppiä, jota käytetään yksinomaan tai pääasiassa nimikkeen 8471 automaattisessa tietojenkäsittelyjärjestelmässä; televisiovastaanottimet, myös yhteenrakennetuin yleisradiovastaanottimin tai äänen tai videosignaalien tallennus- tai toistolaittein

S

8528 59

8528 69 – 8528 72

8529

Osat, jotka soveltuvat käytettäviksi yksinomaan tai pääasiallisesti nimikkeiden 8525–8528 laitteissa

S

8540 11

Televisiovastaanottimien katodisädekuvaputket, myös videomonitorien katodisädeputket; värinäyttöiset, mustavalkonäyttöiset tai muut yksivärinäyttöiset

S

8540 12 00

S-17a

86

86 ryhmä

Rautatieveturit, raitiomoottorivaunut ja muu liikkuva kalusto sekä niiden osat; rautatie- tai raitiotieradan varusteet ja kiinteät laitteet sekä niiden osat; kaikenlaiset mekaaniset (myös sähkömekaaniset) liikennemerkinantolaitteet

NS

S-17b

87

ex 87 ryhmä

Kuljetusvälineet ja kulkuneuvot, muut kuin rautatien tai raitiotien liikkuvaan kalustoon kuuluvat, sekä niiden osat ja tarvikkeet, eivät kuitenkaan nimikkeiden 8702, 8703, 8704, 8705, 8706 00, 8707, 8708, 8709, 8711, 8712 00 ja 8714 tuotteet

NS

8702

Moottoriajoneuvot vähintään 10 henkilön (kuljettaja mukaan lukien) kuljettamiseen

S

8703

Autot ja muut moottoriajoneuvot, pääasiallisesti henkilökuljetukseen suunnitellut (muut kuin nimikkeeseen 8702 kuuluvat), myös farmariautot ja kilpa-autot

S

8704

Tavarankuljetukseen tarkoitetut moottoriajoneuvot

S

8705

Erikoismoottoriajoneuvot, muut kuin pääasiallisesti henkilö- tai tavarankuljetukseen suunnitellut (esim. hinausautot, nosturiautot, paloautot, betoninsekoitinautot, kadunlakaisuautot, ruiskuautot, työpaja-autot ja röntgenautot)

S

8706 00

Alustat, moottorein varustetut, nimikkeiden 8701–8705 moottoriajoneuvoja varten

S

8707

Korit (myös ohjaamot), nimikkeiden 8701–8705 moottoriajoneuvoja varten

S

8708

Nimikkeiden 8701–8705 moottoriajoneuvojen osat ja tarvikkeet

S

8709

Itseliikkuvat trukit, joissa ei ole nosto- eikä käsittelylaitteita ja jollaisia käytetään tehtaissa, varastoissa, satama-alueilla tai lentokentillä tavaran kuljetukseen lyhyitä matkoja varten; traktorit, jollaisia käytetään rautatieasemilla; edellä mainittujen ajoneuvojen osat

S

8711

Moottoripyörät (myös mopot) ja apumoottorilla varustetut polkupyörät, myös sivuvaunuineen; sivuvaunut

S

8712 00

Polkupyörät (myös kolmipyöräiset tavarankuljetuspolkupyörät), moottorittomat

S

8714

Nimikkeiden 8711–8713 kulkuneuvojen osat ja tarvikkeet

S

88

88 ryhmä

Ilma-alukset, avaruusalukset sekä niiden osat

NS

89

89 ryhmä

Alukset ja uivat rakenteet

NS

S-18

90

90 ryhmä

Optiset, valokuvaus-, elokuva-, mittaus-, tarkistus-, tarkkuus-, lääketieteelliset tai kirurgiset kojeet ja laitteet; niiden osat ja tarvikkeet

S

91

91 ryhmä

Kellot ja niiden osat

S

92

92 ryhmä

Soittimet; niiden osat ja tarvikkeet

NS

S-20

94

ex 94 ryhmä

Huonekalut; vuoteiden joustinpohjat ja vuodevarusteet, kuten patjat ja tyynyt, sekä niiden kaltaiset pehmustetut sisustustavarat; valaisimet ja valaistusvarusteet, muualle kuulumattomat; valaistut merkit, valaistut nimikilvet ja niiden kaltaiset tavarat; tehdasvalmisteiset rakennukset, ei kuitenkaan nimikkeen 9405 tuotteet

NS

9405

Valaisimet ja valaistusvarusteet, myös hakuvalot ja valonheittimet, sekä niiden osat, muualle kuulumattomat; valokilvet, kuten valaistut merkit ja valaistut nimikilvet, joissa on pysyvästi asennettu valonlähde, sekä niiden osat, muualle kuulumattomat

S

95

ex 95 ryhmä

Lelut, pelit ja urheiluvälineet; niiden osat ja tarvikkeet; eivät kuitenkaan alanimikkeiden 9503 00 35–9503 00 99 tuotteet

NS

9503 00 35 – 9503 00 99

Muut lelut; pienoismallit ja niiden kaltaiset mallit ajanvietetarkoituksiin, myös liikkuvat; kaikenlaiset palapelit

S

96

96 ryhmä

Erinäiset tavarat

NS

LIITE VI

8 artiklan soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt

1.

Asetuksen 8 artiklan säännöksiä sovelletaan, kun mainitun artiklan 1 kohdassa tarkoitettu prosenttiosuus on yli 17,5 prosenttia.

2.

Asetuksen 8 artiklan säännöksiä sovelletaan liitteen V GSP-jaksojen S-11a ja S-11b tuotteisiin, kun mainitun artiklan 1 kohdassa tarkoitettu prosenttiosuus on yli 14,5 prosenttia.

LIITE VII

Tämän asetuksen III luvun soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt

1.

Asetuksen III luvussa muita heikommassa asemassa olevalla maalla tarkoitetaan maata,

a)

jonka seitsemään suurimpaan GSP-jaksoon kuuluvan liitteessä IX lueteltujen tuotteiden unioniin suuntautuvan tuonnin arvo on suurempi kuin 75 prosentin kynnysarvo kyseisessä liitteessä lueteltujen tuotteiden Euroopan unioniin suuntautuvan kyseisen maan kokonaistuonnin keskimääräisestä arvosta viimeksi kuluneina kolmena peräkkäisenä vuotena;

ja

b)

jonka liitteessä IX lueteltujen tuotteiden unioniin suuntautuvan tuonnin arvo on pienempi kuin 2 prosentin kynnysarvo kyseisessä liitteessä lueteltujen, liitteessä II mainituista maista peräisin olevien tuotteiden unioniin suuntautuvan kokonaistuonnin keskimääräisestä arvosta viimeksi kuluneina kolmena peräkkäisenä vuotena.

2.

Asetuksen 9 artiklan 1 kohdan a alakohdan soveltamiseksi tämän liitteen 1 kohdan mukaisesti käytettävät tiedot ovat 10 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun pyynnön esittämisvuotta edeltävän vuoden syyskuun 1 päivänä saatavilla olleita tietoja.

3.

Asetuksen 11 artiklan soveltamiseksi tämän liitteen 1 kohdan mukaisesti käytettävät tiedot ovat 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun delegoidun säädöksen hyväksymisvuotta edeltävän vuoden syyskuun 1 päivänä saatavilla olleita tietoja.

LIITE VIII

9 artiklassa tarkoitetut yleissopimukset

A   OSA

Keskeiset ihmisoikeuksia ja työntekijöiden oikeuksia koskevat YK:n/ILO:n yleissopimukset

1.

Yleissopimus joukkotuhontana pidettävän rikoksen ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi (1948)

2.

Kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva kansainvälinen yleissopimus (1965)

3.

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (1966)

4.

Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (1966)

5.

Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (1979)

6.

Kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastainen yleissopimus (1984)

7.

Yleissopimus lapsen oikeuksista (1989)

8.

Yleissopimus, joka koskee pakollista työtä (nro 29) (1930)

9.

Yleissopimus, joka koskee ammatillista järjestäytymisvapautta ja ammatillisen järjestäytymisoikeuden suojelua (nro 87) (1948)

10.

Yleissopimus, joka koskee järjestäytymisoikeuden ja kollektiivisen neuvotteluoikeuden soveltamista (nro 98) (1949)

11.

Yleissopimus, joka koskee samanarvoisesta työstä miehille ja naisille maksettavaa samaa palkkaa (nro 100) (1951)

12.

Yleissopimus, joka koskee pakkotyön poistamista (nro 105) (1957)

13.

Yleissopimus, joka koskee työmarkkinoilla ja ammatin harjoittamisen yhteydessä tapahtuvaa syrjintää (nro 111) (1958)

14.

Yleissopimus, joka koskee työhön pääsemiseksi vaadittavaa vähimmäisikää (nro 138) (1973)

15.

Yleissopimus, joka koskee lapsityön pahimpien muotojen kieltämistä ja välittömiä toimia niiden poistamiseksi (nro 182) (1999)

B   OSA

Ympäristönsuojelua ja hyvän hallinnon periaatteita koskevat yleissopimukset

16.

Villieläimistön ja -kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskeva yleissopimus (1973)

17.

Montrealin pöytäkirja otsonikerrosta heikentävistä aineista (1987)

18.

Vaarallisten jätteiden maan rajan ylittävien siirtojen ja käsittelyn valvontaa koskeva Baselin yleissopimus (1989)

19.

Biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus (1992)

20.

Ilmastonmuutosta koskeva Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimus (1992)

21.

Cartagenan bioturvallisuuspöytäkirja (2000)

22.

Pysyviä orgaanisia yhdisteitä koskeva Tukholman yleissopimus (2001)

23.

Ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirja (1998)

24.

Yhdistyneiden Kansakuntien huumausaineyleissopimus (1961)

25.

Psykotrooppisia aineita koskeva Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimus (1971)

26.

Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimus huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden laitonta kauppaa vastaan (1988)

27.

Korruption vastainen Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimus (2004)

LIITE IX

Asetuksen 1 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetun kestävää kehitystä ja hyvää hallintoa edistävän erityisen kannustusmenettelyn soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden luettelo

Sen estämättä, mitä yhdistetyn nimikkeistön (CN) tulkintasäännöissä määrätään, tavaran kuvaus on ohjeellinen ja etuuskohtelu määräytyy CN-koodien mukaisesti. Jos ilmoitettu CN-koodi on ”ex”-koodi, etuuskohtelu määritetään sekä CN-koodin että kuvauksen perusteella.

Tähdellä (*) merkittyjä CN-koodin tuotteita luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevassa unionin oikeudessa säädettyjä edellytyksiä.

Sarakkeessa ”Jakso” luetellaan GSP-jaksot (2 artiklan h alakohta).

Sarakkeessa ”Ryhmä” luetellaan tietyn GSP-jakson kattamat CN-ryhmät (2 artiklan i alakohta).

Yksinkertaisuuden vuoksi tuotteet luetellaan ryhmissä. Näihin voi kuulua tuotteita, joiden osalta yhteisen tullitariffin mukaiset tullit on poistettu tai suspendoitu.

Jakso

Ryhmä

CN-koodi

Tavaran kuvaus

 

S-1a

01

0101 29 90

Elävät hevoset, muut kuin puhdasrotuiset siitoseläimet, muut kuin teuraseläimet

 

0101 30 00

Elävät aasit

 

0101 90 00

Elävät muulit ja muuliaasit

 

0104 20 10*

Elävät puhdasrotuiset siitosvuohet

 

0106 14 10

Elävät kesyt kanit

 

0106 39 10

Elävät kyyhkyt

 

02

0205 00

Hevosen-, aasin-, muulin- tai muuliaasinliha, tuore, jäähdytetty tai jäädytetty

 

0206 80 91

Hevosen, aasin, muulin tai muuliaasin muut syötävät osat, tuoreet tai jäähdytetyt, muut kuin farmaseuttisten tuotteiden valmistukseen tarkoitetut

 

0206 90 91

Hevosen, aasin, muulin tai muuliaasin muut syötävät osat, jäädytetyt, muut kuin farmaseuttisten tuotteiden valmistukseen tarkoitetut

 

0207 14 91

Kanan maksa, jäädytetty

 

0207 27 91

Kalkkunan maksa, jäädytetty

 

0207 45 95

0207 55 95

0207 60 91

Ankan, hanhen tai helmikanan maksa, muu kuin hanhen tai ankan rasvainen maksa (”foie gras”)

 

ex 0208

Muu liha ja muut syötävät eläimenosat, tuoreet, jäähdytetyt tai jäädytetyt, eivät kuitenkaan alanimikkeen 0208 40 20 tuotteet

 

0210 99 10

Hevosenliha, suolattu, suolavedessä tai kuivattu

 

0210 99 59

Muut nautaeläimen syötävät osat, suolatut, suolavedessä olevat, kuivatut tai savustetut, muut kuin pallealiha tai kuveliha

 

ex 0210 99 85

Lampaan tai vuohen muut syötävät osat, suolatut, suolavedessä olevat, kuivatut tai savustetut

 

ex 0210 99 85

Nautaeläinten, lampaan tai vuohen muut syötävät osat, suolatut tai suolavedessä olevat, kuivatut tai savustetut, muut kuin siipikarjan maksa, muuta kuin kesyä sikaa

 

04

0403 10 51

Jogurtti, maustettu tai lisättyä hedelmää, pähkinää tai kaakaota sisältävä

 

0403 10 53

0403 10 59

0403 10 91

0403 10 93

0403 10 99

0403 90 71

Kirnumaito ja kirnupiimä, juoksetettu maito ja kerma, kefiiri ja muu käynyt tai hapatettu maito ja kerma, maustettu tai lisättyä hedelmää, pähkinää tai kaakaota sisältävä

 

0403 90 73

0403 90 79

0403 90 91

0403 90 93

0403 90 99

0405 20 10

Maidosta valmistetut levitteet, joiden rasvapitoisuus vähintään 39 mutta enintään 75 painoprosenttia

 

0405 20 30

0407 19 90

0407 29 90

0407 90 90

Kuorelliset linnunmunat, tuoreet, säilötyt tai keitetyt, muut kuin siipikarjanmunat

 

0409 00 00

Luonnonhunaja

 

0410 00 00

Eläinperäiset syötävät tuotteet, muualle kuulumattomat

 

05

0511 99 39

Pesusienet, eläinperäiset, muut kuin valmistamattomat

 

S-1b

03

3 ryhmä (1)

Kalat sekä äyriäiset, nilviäiset ja muut vedessä elävät selkärangattomat

 

S-2a

06

6 ryhmä

Elävät puut ja muut elävät kasvit; sipulit, juuret ja niiden kaltaiset tuotteet; leikkokukat ja leikkovihreä

 

S-2b

07

0701

Tuoreet tai jäähdytetyt perunat

 

0703 10

Tuoreet tai jäähdytetyt kepa- ja salottisipulit

 

0703 90 00

Tuoreet tai jäähdytetyt purjosipulit ja muut Allium-sukuiset kasvikset

 

0704

Tuore tai jäähdytetty keräkaali, kukkakaali, kyssäkaali ja lehtikaali sekä niiden kaltainen Brassica-sukuinen syötävä kaali

 

0705

Tuoreet tai jäähdytetyt salaatit (Lactuca sativa) sekä sikurit ja endiivit (Cichorium spp.)

 

0706

Tuoreet tai jäähdytetyt porkkanat, nauriit, punajuuret, kaurajuuret, mukulasellerit, retiisit ja retikat sekä niiden kaltaiset syötävät juuret

 

ex 0707 00 05

Tuoreet tai jäähdytetyt kurkut, tullattaessa 16.5.–31.10.

 

0708

Tuoreet tai jäähdytetyt palkokasvit, myös silvityt

 

0709 20 00

Tuore tai jäähdytetty parsa

 

0709 30 00

Tuoreet tai jäähdytetyt munakoisot

 

0709 40 00

Tuoreet tai jäähdytetyt ruoti- eli lehtisellerit, ei kuitenkaan mukulasellerit

 

0709 51 00

Tuoreet tai jäähdytetyt sienet, lukuun ottamatta alanimikkeen 0709 59 50 tuotteita

 

ex 0709 59

0709 60 10

Makeat ja miedot paprikat, tuoreet tai jäähdytetyt

 

0709 60 99

Capsicum- tai Pimenta-sukuiset hedelmät, tuoreet tai jäähdytetyt, muut kuin makeat ja miedot paprikat, muut kuin kapsasiinin tai Capsicumin alkoholipitoisten aleoresiinien valmistukseen tarkoitetut, muut kuin haihtuvien öljyjen tai resinoidien teolliseen valmistukseen tarkoitetut

 

0709 70 00

Tuoreet tai jäähdytetyt pinaatit, uudenseelanninpinaatti ja tarhamaltsa

 

0709 92 10*

Tuoreet tai jäädytetyt oliivit, muuhun käyttöön kuin öljyn valmistukseen tarkoitetut

 

0709 99 10

Tuoreet tai jäähdytetyt salaattikasvit, muut kuin salaatit (Lactuca sativa), sikurit ja endiivit (Cichorium spp.)

 

0709 99 20

Tuoreet tai jäähdytetyt lehtijuurikkaat (mangoldit) ja kardonit

 

0709 93 10

Tuoreet tai jäähdytetyt kesäkurpitsat

 

0709 99 40

Tuoreet tai jäähdytetyt kaprikset

 

0709 99 50

Tuore tai jäähdytetty fenkoli

 

ex 0709 91 00

Tuoreet tai jäähdytetyt latva-artisokat, tullattaessa 1.7.–31.10.

 

0709 93 90

0709 99 90

Muut kasvikset, tuoreet tai jäähdytetyt

 

0710

Jäädytetyt kasvikset (myös höyryssä tai vedessä keitetyt)

 

ex 0711

Kasvikset, väliaikaisesti (esim. rikkidioksidikaasulla tai suolavedessä, rikkihapoke- tai muussa säilöntäliuoksessa) säilöttyinä mutta siinä tilassa välittömään kulutukseen soveltumattomina, eivät kuitenkaan alanimikkeen 0711 20 90 tuotteet

 

ex 0712

Kuivatut kasvikset, myös paloitellut, viipaloidut, rouhitut tai jauhetut mutta ei enempää valmistetut, lukuun ottamatta oliiveja ja alanimikkeen 0712 90 19 tuotteita

 

0713

Kuivattu, silvitty palkovilja, myös kalvoton tai halkaistu

 

0714 20 10*

Bataatit, tuoreet, kokonaiset, ihmisravinnoksi tarkoitetut

 

0714 20 90

Bataatit, tuoreet, jäähdytetyt, jäädytetyt tai kuivatut, myös paloitellut tai pelleteiksi valmistetut, muut kuin tuoreet, kokonaiset, ihmisravinnoksi tarkoitetut

 

0714 90 90

Maa-artisokat ja niiden kaltaiset runsaasti inuliinia sisältävät juuret ja mukulat, tuoreet, jäähdytetyt, jäädytetyt tai kuivatut, myös paloitellut tai pelleteiksi valmistetut; saagoydin

 

08

0802 11 90

Tuoreet tai kuivatut mantelit, kuorelliset ja kuorettomat, muut kuin karvasmantelit

 

0802 12 90

0802 21 00

Tuoreet tai kuivatut hasselpähkinät tai filbertspähkinät (Corulys spp.), myös kuorettomat

 

0802 22 00

0802 31 00

Tuoreet tai kuivatut saksanpähkinät, myös kuorettomat

 

0802 32 00

0802 41 00

0802 42 00

Tuoreet tai kuivatut kastanjat (Castanea spp.), myös kuorettomat

 

0802 51 00

0802 52 00

Tuoreet tai kuivatut pistaasimantelit (pistaasipähkinät), myös kuorettomat

 

0802 61 00

0802 62 00

Tuoreet tai kuivatut australianpähkinät eli macadamiapähkinät, myös kuorettomat

 

0802 90 50

Tuoreet tai kuivatut pinjansiemenet, myös kuorettomat

 

0802 90 85

Muut tuoreet tai kuivatut pähkinät, myös kuorettomat

 

0803 10 10

Tuoreet jauhobanaanit

 

0803 10 90

0803 90 90

Kuivatut banaanit, myös jauhobanaanit

 

0804 10 00

Tuoreet tai kuivatut taatelit

 

0804 20 10

Tuoreet tai kuivatut viikunat

 

0804 20 90

0804 30 00

Tuoreet tai kuivatut ananakset

 

0804 40 00

Tuoreet tai kuivatut avokadot

 

ex 0805 20

Tuoreet tai kuivatut mandariinit (myös tangeriinit ja satsumat), klementiinit, wilkingit ja muut niiden kaltaiset sitrushedelmähybridit, tullattaessa 1.3.–31.10.

 

0805 40 00

Tuoreet tai kuivatut greipit ja pomelot

 

0805 50 90

Tuoreet tai kuivatut limetit (Citrus aurantifolia, Citrus latifolia)

 

0805 90 00

Muut tuoreet tai kuivatut sitrushedelmät

 

ex 0806 10 10

Tuoreet syötäviksi tarkoitetut viinirypäleet, tullattaessa 1.1.–20.7. ja 21.11.–31.12., lukuun ottamatta Emperor-lajiketta (Vitis vinifera cv.) olevia, tullattaessa 1.–31.12.

 

0806 10 90

Muut viinirypäleet, tuoreet

 

ex 0806 20

Kuivatut viinirypäleet, lukuun ottamatta alanimikkeen ex 0806 20 30 tuotteita, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino yli 2 kg

 

0807 11 00

Tuoreet melonit (myös vesimelonit)

 

0807 19 00

0808 10 10

Tuoreet omenasiiderin tai omenamehun valmistukseen tarkoitetut omenat, irtotavarana, tullattaessa 16.9.–15.12.

 

0808 30 10

Tuoreet päärynäsiiderin tai päärynämehun valmistukseen tarkoitetut päärynät, irtotavarana, tullattaessa 1.8.–31.12.

 

ex 0808 30 90

Muut tuoreet päärynät, tullattaessa 1.5.–30.6.

 

0808 40 00

Tuoreet kvittenit

 

ex 0809 10 00

Tuoreet aprikoosit, tullattaessa 1.1.–31.5. ja 1.8.–31.12.

 

0809 21 00

Tuoreet hapankirsikat (Prunus cerasus)

 

ex 0809 29

Tuoreet kirsikat, muut kuin hapankirsikat (Prunus cerasus), tullattaessa 1.1.–20.5. ja 11.8.–31.12.

 

ex 0809 30

Tuoreet persikat, myös nektariinit, tullattaessa 1.1.–10.6. ja 1.10.–31.12.

 

ex 0809 40 05

Tuoreet luumut, tullattaessa 1.1.–10.6. ja 1.10.–31.12.

 

0809 40 90

Tuoreet oratuomenmarjat

 

ex 0810 10 00

Tuoreet mansikat, tullattaessa 1.1.–30.4. ja 1.8.–31.12.

 

0810 20

Tuoreet vadelmat, karhunvatut, mulperinmarjat ja loganinmarjat

 

0810 30 00

Tuoreet musta-, valko- tai punaherukat sekä karviaiset

 

0810 40 30

Tuoreet mustikat (Vaccinium myrtillus -lajin hedelmät)

 

0810 40 50

Tuoreet pensaskarpalot ja pensasmustikat (Vaccinium macrocarpon- ja Vaccinium corymbosum -lajien hedelmät)

 

0810 40 90

Muut tuoreet Vaccinium-suvun hedelmät

 

0810 50 00

Tuoreet kiivit

 

0810 60 00

Tuoreet durianit

 

0810 70 00

Kakit

 

0810 90 75

Muut tuoreet hedelmät

0811

Jäädytetyt hedelmät ja pähkinät, keittämättömät tai vedessä tai höyryssä keitetyt, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät

 

0812

Hedelmät ja pähkinät, väliaikaisesti (esim. rikkidioksidikaasulla tai suolavedessä, rikkihapoke- tai muussa säilöntäliuoksessa) säilöttyinä mutta siinä tilassa välittömään kulutukseen soveltumattomina

 

0813 10 00

Kuivatut aprikoosit

 

0813 20 00

Kuivatut luumut

 

0813 30 00

Kuivatut omenat

 

0813 40 10

Kuivatut persikat, myös nektariinit

 

0813 40 30

Kuivatut päärynät

 

0813 40 50

Kuivatut papaijat

 

0813 40 95

Muut kuivatut hedelmät, nimikkeisiin 0801–0806 kuulumattomat

 

0813 50 12

Kuivattujen hedelmien sekoitukset, muut kuin nimikkeiden 0801–0806 hedelmien sekoitukset, papaijoista, tamarindeista, cashew-omenoista, litseistä, jakkipuun hedelmistä, sapotilloista, passiohedelmistä, karamboloista ja pitahaijoista (pitahaya), luumuja sisältämättömät

 

0813 50 15

Muut kuivattujen hedelmien sekoitukset, muut kuin nimikkeiden 0801–0806 hedelmien sekoitukset, luumuja sisältämättömät

 

0813 50 19

Kuivattujen hedelmien sekoitukset, muut kuin nimikkeiden 0801–0806 hedelmien sekoitukset, luumuja sisältävät

 

0813 50 31

Sekoitukset, jotka sisältävät yksinomaan nimikkeiden 0801 ja 0802 trooppisia pähkinöitä

 

0813 50 39

Sekoitukset, jotka sisältävät yksinomaan muita pähkinöitä kuin nimikkeiden 0801 ja 0802 trooppisia pähkinöitä

 

0813 50 91

8 ryhmän pähkinöiden ja kuivattujen hedelmien muut sekoitukset, luumuja tai viikunoita sisältämättömät

 

0813 50 99

8 ryhmän pähkinöiden ja kuivattujen hedelmien muut sekoitukset

 

0814 00 00

Sitrushedelmien ja melonin (myös vesimelonin) kuoret, tuoreet, jäädytetyt, kuivatut tai väliaikaisesti suolavedessä, rikkihapoke- tai muussa säilöntäliuoksessa säilöttyinä

 

S-2c

09

9 ryhmä

Kahvi, tee, mate ja mausteet

 

S-2d

10

1008 50 00

Kvinoa (Chenopodium quinoa)

 

11

1104 29 17

Kuoritut viljanjyvät, eivät kuitenkaan ohran-, kauran-, maissin-, riisin- eivätkä vehnänjyvät

 

1105

Perunasta valmistetut hienot ja karkeat jauhot ja jauhe sekä hiutaleet, jyväset ja pelletit

 

1106 10 00

Nimikkeen 0713 kuivatusta palkoviljasta valmistetut hienot ja karkeat jauhot sekä jauhe

 

1106 30

8 ryhmän tuotteista valmistetut hienot ja karkeat jauhot sekä jauhe

 

1108 20 00

Inuliini

 

12

ex 12 ryhmä

Öljysiemenet ja -hedelmät; erinäiset siemenet ja hedelmät, teollisuus- ja lääkekasvit; oljet ja kasvirehu lukuun ottamatta nimikkeen 1210 ja alanimikkeiden 1212 91 ja 1212 93 00 tuotteita

 

13

13 ryhmä

Kumilakat; kumit, hartsit ja muut kasvimehut ja -uutteet

 

S-3

15

1501 90 00

Siipikarjanrasva, muu kuin nimikkeeseen 0209 tai 1503 kuuluva

 

1502 10 90

1502 90 90

Nautaeläinten, lampaan tai vuohen rasva, muut kuin nimikkeeseen 1503 kuuluvat, muuhun teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu

 

1503 00 19

Laardisteariini ja oleosteariini, muut kuin teolliseen käyttöön tarkoitetut

 

1503 00 90

Laardiöljy, oleomargariini ja taliöljy, emulgoimattomat, sekoittamattomat tai muutoin valmistamattomat, muu kuin muuhun teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu taliöljy

 

1504

Kala- ja merinisäkäsrasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

 

1505 00 10

Raaka villarasva

 

1507

Soijaöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

 

1508

Maapähkinäöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

 

1511 10 90

Raaka palmuöljy muu kuin muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu

 

1511 90

Palmuöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, muut kuin raaka öljy

 

1512

Auringonkukka-, saflori- tai puuvillansiemenöljy sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

 

1513

Kookos- (kopra-), palmunydin- tai babassuöljy sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

 

1514

Rapsi-, rypsi- tai sinappiöljy sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

 

1515

Muut kasvirasvat ja rasvaiset kasviöljyt (myös jojobaöljy) sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

 

1516

Eläin- tai kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, osittain tai kokonaan hydratut, vaihtoesteröidyt, uudelleen esteröidyt tai elaidinoidut, myös puhdistetut, mutta ei enempää valmistetut

 

1517

Margariini; syötävät seokset tai valmisteet, jotka on valmistettu eläin- tai kasvirasvoista tai -öljyistä tai 15 ryhmän eri rasvojen tai öljyjen jakeista, muut kuin nimikkeeseen 1516 kuuluvat

 

1518 00

Eläin- tai kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, keitetyt, hapetetut, dehydratoidut, rikitetyt, puhalletut, tyhjössä tai inertissä kaasussa kuumentamalla polymeroidut tai muutoin kemiallisesti muunnetut, muut kuin nimikkeen 1516 eläin- tai kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet; muualle kuulumattomat syötäväksi kelpaamattomat seokset tai valmisteet, jotka on valmistettu eläin- tai kasvirasvoista tai -öljyistä tai 15 ryhmän eri rasvojen tai öljyjen jakeista

 

1521 90 99

Mehiläisvaha ja muut hyönteisvahat, myös puhdistetut tai värjätyt, muut kuin raa'at

 

1522 00 10

Degras

 

1522 00 91

Öljyjen pohjasakat; neutralointimassa (soap-stock), muut kuin ne, joissa on oliiviöljyn ominaisuudet omaavaa öljyä

 

S-4a

16

1601 00 10

Makkarat ja niiden kaltaiset tuotteet, maksasta valmistetut, ja maksaan perustuvat elintarvikevalmisteet

 

1602 20 10

Hanhen- tai ankanmaksa, valmisteet tai säilykkeet

 

1602 41 90

Kinkku ja sen palat, valmisteet tai säilykkeet, muuta kuin kesyä sikaa

 

1602 42 90

Lapa ja sen palat, valmisteet tai säilykkeet, muuta kuin kesyä sikaa

 

1602 49 90

Muut valmisteet tai säilykkeet, jotka on valmistettu lihasta tai muista eläimenosista, myös sekavalmisteet, muuta kuin kesyä sikaa

 

1602 50 31

1602 50 95

Muut valmisteet tai säilykkeet, jotka on valmistettu lihasta tai muista eläimenosista, naudasta valmistetut, kypsennetyt, myös ilmapitävissä pakkauksissa

 

1602 90 31

Muut valmisteet tai säilykkeet, jotka on valmistettu lihasta tai muista eläimenosista, riistasta tai kanista valmistetut

 

1602 90 69

Muut valmisteet tai säilykkeet, jotka on valmistettu lihasta tai muista eläimenosista, lampaasta tai vuohesta tai muista eläimistä valmistetut, kypsentämätöntä naudanlihaa tai nautaa olevia muita eläimenosia sisältämättömät ja kesyn sian lihaa tai kesyä sikaa olevia muita eläimenosia sisältämättömät

 

1602 90 91

1602 90 95

1602 90 99

1602 90 78

1603 00 10

Lihasta, kalasta, äyriäisistä, nilviäisistä tai muista vedessä elävistä selkärangattomista saadut uutteet ja mehut, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

 

1604

Kalavalmisteet tai -säilykkeet; kaviaari ja kalanmädistä valmistetut kaviaarinkorvikkeet

 

1605

Äyriäiset, nilviäiset ja muut vedessä elävät selkärangattomat, valmistetut tai säilötyt

 

S-4b

17

1702 50 00

Kemiallisesti puhdas fruktoosi

 

1702 90 10

Kemiallisesti puhdas maltoosi

 

1704 (2)

Kaakaota sisältämättömät sokerivalmisteet, myös valkoinen suklaa

 

18

18 ryhmä

Kaakao ja kaakaovalmisteet

 

19

19 ryhmä

Viljasta, jauhoista, tärkkelyksestä tai maidosta valmistetut tuotteet; leipomatuotteet

 

20

20 ryhmä

Kasviksista, hedelmistä, pähkinöistä tai muista kasvinosista valmistetut tuotteet

 

21

ex 21 ryhmä

Erinäiset elintarvikevalmisteet, eivät kuitenkaan alanimikkeiden 2106 10, 2106 90 30, 2106 90 51, 2106 90 55 ja 2106 90 59 tuotteet

 

22

ex 22 ryhmä

Juomat, etyylialkoholi (etanoli) ja etikka, eivät kuitenkaan alanimikkeiden 2204 10 11–2204 30 10 ja 2208 40 tuotteet

 

23

2302 50 00

Palkoviljan jauhamisessa tai muussa käsittelyssä syntyneet samankaltaiset jätetuotteet, myös pelleteiksi valmistetut

 

2307 00 19

Muu viinisakka

 

2308 00 19

Muu viinirypäleiden puristejäännös

 

2308 00 90

Muut muualle kuulumattomat kasviaineet ja kasviperäiset jätteet sekä kasviperäiset jäte- ja sivutuotteet, myös pelleteiksi valmistetut, jollaisia käytetään eläinten ruokintaan

 

2309 10 90

Muu koiran- tai kissanruoka vähittäismyyntipakkauksissa, muu kuin ruoka, jossa on alanimikkeiden 1702 30 50–1702 30 90, 1702 40 90, 1702 90 50 ja 2106 90 55 tärkkelystä tai glukoosia tai glukoosisiirappia tai maltodekstriiniä tai maltodekstriinisiirappia tai jossa on maitotuotteita

 

2309 90 10

Kala- tai merinisäkäsliimavesi, jollaisia käytetään eläinten ruokintaan

 

2309 90 91

Lisättyä melassia sisältävä sokerijuurikasjätemassa, jollaista käytetään eläinten ruokintaan

 

2309 90 96

Muut valmisteet, jollaisia käytetään eläinten ruokintaan, myös sellaiset, joissa on koliinikloridia vähintään 49 painoprosenttia orgaanisessa tai epäorgaanisessa perusaineessa

 

S-4c

24

24 ryhmä

Tupakka ja valmistetut tupakankorvikkeet

 

S-5

25

2519 90 10

Magnesiumoksidi, muu kuin kalsinoitu luonnon magnesiumkarbonaatti

 

2522

Kalkki, sammuttamaton tai sammutettu, ja hydraulinen kalkki, muu kuin nimikkeen 2825 kalsiumoksidi ja -hydroksidi

 

2523

Portlandsementti, aluminaattisementti ja kuonasementti sekä niiden kaltainen hydraulinen sementti, myös värjätty tai klinkkereinä

 

27

27 ryhmä

Kivennäispolttoaineet, kivennäisöljyt ja niiden tislaustuotteet; bitumiset aineet; kivennäisvahat

 

S-6a

28

2801

Fluori, kloori, bromi ja jodi

 

2802 00 00

Sublimoitu tai saostettu rikki; kolloidinen rikki

 

ex 2804

Vety, jalokaasut ja muut epämetallit, eivät kuitenkaan alanimikkeen 2804 69 00 tuotteet

 

2805 19

Alkali ja muut alkaliset maametallit kuin natrium ja kalsium

 

2805 30

Harvinaiset maametallit, skandium ja yttrium, myös näiden aineiden keskinäiset seokset ja lejeeringit

 

2806

Kloorivety (kloorivetyhappo eli suolahappo); klooririkkihappo

 

2807 00

Rikkihappo; savuava rikkihappo (oleum)

 

2808 00 00

Typpihappo; typpi-rikkihapot (nitraushapot)

 

2809

Difosforipentoksidi; fosforihappo; polyfosforihapot, myös kemiallisesti määrittelemättömät

 

2810 00 90

Boorioksidit, muut kuin dibooritrioksidi; boorihapot

 

2811

Muut epäorgaaniset hapot ja muut epäorgaaniset epämetallien happiyhdisteet

 

2812

Epämetallien halogenidit ja halogenidioksidit

 

2813

Epämetallien sulfidit; kaupallinen fosforitrisulfidi

 

2814

Ammoniakki, vedetön tai vesiliuoksena

 

2815

Natriumhydroksidi (kaustinen sooda); kaliumhydroksidi (kaustinen kali); natrium- tai kaliumperoksidi

 

2816

Magnesiumhydroksidi ja -peroksidi; strontium- tai bariumoksidit, -hydroksidit ja -peroksidit

 

2817 00 00

Sinkkioksidi; sinkkiperoksidi

 

2818 10

Keinotekoinen korundi, myös kemiallisesti määrittelemätön

 

2818 20

Alumiinioksidi, muu kuin keinotekoinen korundi

 

2819

Kromioksidit ja -hydroksidit

 

2820

Mangaanioksidit

 

2821

Rautaoksidit ja -hydroksidit; maavärit, joissa on vähintään 70 painoprosenttia sidottua rautaa laskettuna Fe2O3:na

 

2822 00 00

Kobolttioksidit ja -hydroksidit; kaupalliset kobolttioksidit

 

2823 00 00

Titaanioksidit

 

2824

Lyijyoksidit; punainen ja oranssi lyijymönjä

 

2825

Hydratsiini ja hydroksyyliamiini sekä niiden epäorgaaniset suolat; muut epäorgaaniset emäkset; muut metallioksidit, -hydroksidit ja -peroksidit

 

2826

Fluoridit; fluorosilikaatit, fluoroaluminaatit ja muut kompleksifluorisuolat

 

2827

Kloridit, kloridioksidit ja kloridihydroksidit; bromidit ja bromidioksidit; jodidit ja jodidioksidit

 

2828

Hypokloriitit; kaupallinen kalsiumhypokloriitti; kloriitit; hypobromiitit

 

2829

Kloraatit ja perkloraatit; bromaatit ja perbromaatit; jodaatit ja perjodaatit

 

2830

Sulfidit; polysulfidit, myös kemiallisesti määrittelemättömät

 

2831

Ditioniitit ja sulfoksylaatit

 

2832

Sulfiitit; tiosulfaatit

 

2833

Sulfaatit; alunat; peroksosulfaatit (persulfaatit)

 

2834 10 00

Nitriitit

 

2834 21 00

Nitraatit

 

2834 29

2835

Fosfinaatit (hypofosfiitit), fosfonaatit (fosfiitit) ja fosfaatit; polyfosfaatit, myös kemiallisesti määrittelemättömät

 

2836

Karbonaatit; peroksokarbonaatit (perkarbonaatit); kaupallinen ammoniumkarbonaatti, jossa on ammoniumkarbamaattia

 

2837

Syanidit, syanidioksidit ja kompleksisyanidit

 

2839

Silikaatit; kaupalliset alkalimetallisilikaatit

 

2840

Boraatit; peroksoboraatit (perboraatit)

 

2841

Oksometallihappojen tai peroksometallihappojen suolat

 

2842

Epäorgaanisten happojen tai peroksohappojen muut suolat (mukaan lukien aluminosilikaatit, myös kemiallisesti määrittelemättömät), muut kuin atsidit

 

2843

Kolloidiset jalometallit; jalometallien epäorgaaniset tai orgaaniset yhdisteet, myös kemiallisesti määrittelemättömät; jalometallien amalgaamat

 

ex 2844 30 11

Kermetit, joissa on U235:n suhteen köyhdytettyä uraania tai sen yhdisteitä, muut kuin muokkaamattomat

 

ex 2844 30 51

Toriumia tai toriumin yhdisteitä sisältävät kermetit, muut kuin muokkaamattomat

 

2845 90 90

Muut kuin nimikkeen 2844 isotoopit ja tällaisten isotooppien epäorgaaniset tai orgaaniset yhdisteet, myös kemiallisesti määrittelemättömät, muut kuin deuterium ja sen yhdisteet, deuteriumrikasteiset vety ja sen yhdisteet tai näitä tuotteita sisältävät seokset ja liuokset

 

2846

Harvinaisten maametallien, yttriumin, skandiumin tai näiden metallien seosten epäorgaaniset tai orgaaniset yhdisteet

 

2847 00 00

Vetyperoksidi, myös kiinteytettynä virtsa-aineella

 

2848 00 00

Fosfidit, myös kemiallisesti määrittelemättömät, ei kuitenkaan ferrofosfidi

 

2849

Karbidit, myös kemiallisesti määrittelemättömät

 

2850 00

Hydridit, nitridit, atsidit, silisidit ja boridit, myös kemiallisesti määrittelemättömät, muut kuin yhdisteet, jotka ovat myös nimikkeen 2849 karbideja

 

2852 00 00

Elohopean epäorgaaniset tai orgaaniset yhdisteet, lukuun ottamatta amalgaamoja

 

2853 00

Muut epäorgaaniset yhdisteet (myös tislattu vesi, vesi sähkön- tai lämmönjohtokyvyn mittaamista varten ja puhtaudeltaan sitä vastaava vesi); nestemäinen ilma (myös jos jalokaasut on poistettu); puristettu ilma; amalgaamat, eivät kuitenkaan jalometalliamalgaamat

 

29

2903

Hiilivetyjen halogeenijohdannaiset

 

2904

Hiilivetyjen sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset, myös halogenoidut

 

ex 2905

Asykliset alkoholit ja niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset, eivät kuitenkaan alanimikkeiden 2905 43 00 ja 2905 44 tuotteet

 

2906

Sykliset alkoholit ja niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset

 

2907

Fenolit; fenolialkoholit

 

2908

Fenolien tai fenolialkoholien halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset

 

2909

Eetterit, eetterialkoholit, eetterifenolit, eetterialkoholifenolit, alkoholiperoksidit, eetteriperoksidit, ketoniperoksidit (myös kemiallisesti määrittelemättömät) sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset

 

2910

Epoksidit, epoksialkoholit, epoksifenolit ja epoksieetterit, 3-atomisin renkain, sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset

 

2911 00 00

Asetaalit ja puoliasetaalit, myös muita happifunktioita sisältävät, sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset

 

2912

Aldehydit, myös muita happifunktioita sisältävät; aldehydien sykliset polymeerit; paraformaldehydi

 

2913 00 00

Nimikkeen 2912 tuotteiden halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset

 

2914

Ketonit ja kinonit, myös muita happifunktioita sisältävät, sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset

 

2915

Tyydyttyneet asykliset monokarboksyylihapot sekä niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot; niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset

 

2916

Tyydyttymättömät asykliset monokarboksyylihapot, sykliset monokarboksyylihapot, niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset

 

2917

Polykarboksyylihapot, niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset

 

2918

Muita happifunktioita sisältävät karboksyylihapot sekä niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot; niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset

 

2919

Fosforihappoesterit ja niiden suolat, myös laktofosfaatit; niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset

 

2920

Epämetallien muiden epäorgaanisten happojen esterit (eivät kuitenkaan halogeenivetyjen esterit) eivätkä niiden suolat; niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaiset

 

2921

Amiinifunktioiset yhdisteet

 

2922

Happifunktioiset aminoyhdisteet

 

2923

Kvaternaariset ammoniumsuolat ja -hydroksidit; lesitiinit ja muut fosforiaminolipidit, myös kemiallisesti määrittelemättömät

 

2924

Karboksiamidifunktioiset yhdisteet ja hiilihapon amidifunktioiset yhdisteet

 

2925

Karboksi-imidifunktioiset yhdisteet (myös sakkariini ja sen suolat) ja imiinifunktioiset yhdisteet

 

2926

Nitriilifunktioiset yhdisteet

 

2927 00 00

Diatso-, atso- tai atsoksiyhdisteet

 

2928 00 90

Muut hydratsiinin tai hydroksyyliamiinin orgaaniset johdannaiset

 

2929 10

Isosyanaatit

 

2929 90 00

Muita typpifunktioita sisältävät yhdisteet

 

2930 20 00

Tiokarbamaatit ja ditiokarbamaatit sekä tiurammono-, tiuramdi- tai tiuramtetrasulfidit; ditiokarbonaatit (ksantaatit)

 

2930 30 00

ex 2930 90 99

2930 40 90

Metioniini, kaptafoli (ISO), metamidofossi (ISO) ja muut orgaaniset rikkiyhdisteet kuin ditiokarbonaatit (ksantaatit)

 

2930 50 00

2930 90 13

2930 90 16

2930 90 20

2930 90 60

ex 2930 90 99

2931 00

Muut orgaaniset metalli- ja epämetalliyhdisteet

 

2932

Heterosykliset yhdisteet, jotka sisältävät ainoastaan happiheteroatomin tai -atomeja

 

2933

Heterosykliset yhdisteet, jotka sisältävät ainoastaan typpiheteroatomin tai -atomeja

 

2934

Nukleiinihapot ja niiden suolat, myös kemiallisesti määrittelemättömät; muut heterosykliset yhdisteet

 

2935 00 90

Muut sulfonamidit

 

2938

Glykosidit, luonnolliset tai synteettisesti valmistetut, sekä niiden suolat, eetterit, esterit ja muut johdannaiset

 

2940 00 00

Kemiallisesti puhtaat sokerit, muut kuin sakkaroosi, laktoosi, maltoosi, glukoosi ja fruktoosi (levuloosi); sokerieetterit, sokeriasetaalit ja sokeriesterit sekä niiden suolat, eivät kuitenkaan nimikkeiden 2937, 2938 tai 2939 tuotteet

Korjattu CN:n kuvauksen mukaisesti

2941 20 30

Dihydrostreptomysiini, sen suolat, esterit ja hydraatit

 

2942 00 00

Muut orgaaniset yhdisteet

 

S-6b

31

3102

Typpilannoitteet, kivennäiset tai kemialliset

 

3103 10

Superfosfaatit

 

3105

Kivennäis- tai kemialliset lannoitteet, joissa on kahta tai kolmea seuraavista lannoittavista aineista: typpeä, fosforia tai kaliumia; muut lannoitteet; 31 ryhmän tuotteet tabletteina tai niiden kaltaisessa muodossa tai bruttopainoltaan enintään 10 kg:n pakkauksissa

 

32

ex 32 ryhmä

Parkitus- tai väriuutteet; tanniinit ja niiden johdannaiset; värit, pigmentit ja muut väriaineet; maalit ja lakat; kitti sekä muut täyte- ja tiivistystahnat; musteet; lukuun ottamatta alanimikkeiden 3201 20 00, 3201 90 20, ex 3201 90 90 (eukalyptusperäiset parkitusuutteet), ex 3201 90 90 (gambiiri- ja myrobalaanihedelmäperäiset parkitusuutteet) ja ex 3201 90 90 (muut kasviperäiset parkitusuutteet) tuotteita

 

33

33 ryhmä

Haihtuvat öljyt ja resinoidit; hajuste-, kosmeettiset tai toalettivalmisteet

 

34

34 ryhmä

Saippua ja suopa, orgaaniset pinta-aktiiviset aineet, pesuvalmisteet, voiteluvalmisteet, tekovahat, valmistetut vahat, kiillotus-, hankaus- tai puhdistusvalmisteet, kynttilät ja niiden kaltaiset tuotteet, muovailumassat, ”hammasvahat” ja kipsiin perustuvat hammaslääkinnässä käytettävät valmisteet

 

35

3501

Kaseiini, kaseinaatit ja muut kaseiinijohdannaiset; kaseiiniliimat

 

3502 90 90

Albuminaatit ja muut albumiinijohdannaiset

 

3503 00

Gelatiini (myös suorakaiteen tai neliön muotoisina lehtisinä, myös pintakäsiteltyinä tai värjättyinä) ja gelatiinijohdannaiset; kalanrakkoselvikkeet; muut eläinperäiset liimat, eivät kuitenkaan nimikkeen 3501 kaseiiniliimat

 

3504 00 00

Peptonit ja niiden johdannaiset; muut proteiiniaineet ja niiden johdannaiset, muualle kuulumattomat; vuotajauhe, myös kromikäsitelty

 

3505 10 50

Esteröity tai eetteröity tärkkelys

 

3506

Valmistetut liimat ja liisterit, muualle kuulumattomat; liimana tai liisterinä käytettäväksi soveltuvat tuotteet, liimana tai liisterinä myytävät, nettopainoltaan enintään 1 kg:n vähittäismyyntipakkauksissa

 

3507

Entsyymit; muualle kuulumattomat entsyymivalmisteet

 

36

36 ryhmä

Räjähdysaineet; pyrotekniset tuotteet; tulitikut; pyroforiset seokset; helposti syttyvät aineet

 

37

37 ryhmä

Valokuvaus- ja elokuvausvalmisteet

 

38

ex 38 ryhmä

Erinäiset kemialliset tuotteet, lukuun ottamatta alanimikkeiden 3809 10 ja 3824 60 tuotteita

 

S-7a

39

39 ryhmä

Muovit ja muovitavarat

 

S-7b

40

40 ryhmä

Kumi ja kumitavarat

 

S-8a

41

ex 4104

Nauta- tai hevoseläinten (myös puhvelien) vuodat ja nahat, parkitut tai crust-käsitellyt, karvapeitteettömät, myös halkaistut, mutta eivät enempää valmistetut, lukuun ottamatta alanimikkeiden 4104 41 19 ja 4104 49 19 tuotteita

 

ex 4106 31 00

Sian vuodat ja nahat, parkitut tai crust-käsitellyt, karvapeitteettömät, märkänä (myös wet-blue), myös halkaistut, mutta eivät enempää valmistetut

 

4106 32 00

4107

Nauta- tai hevoseläinten (myös puhvelien) nahka, parkituksen tai crust-käsittelyn jälkeen edelleen valmistettu, myös pergamenttinahaksi valmistettu, karvapeitteetön, myös halkaistu, muu kuin nimikkeen 4114 nahka

 

4112 00 00

Lampaan- tai karitsannahka, parkituksen tai crust-käsittelyn jälkeen edelleen valmistettu, myös pergamenttinahaksi valmistettu, villapeitteetön, myös halkaistu, muu kuin nimikkeen 4114 nahka

 

4113

Muiden eläinten nahka, parkituksen tai crust-käsittelyn jälkeen edelleen valmistettu, myös pergamenttinahaksi valmistettu, villa- tai karvapeitteetön, myös halkaistu, muu kuin nimikkeen 4114 nahka

 

4114

Säämiskänahka (myös yhdistelmäparkittu säämiskänahka); kiiltonahka ja laminoitu kiiltonahka; metallipinnoitettu nahka

 

4115 10 00

Nahkaan, myös nahkakuituihin, perustuva tekonahka, laattoina, levyinä tai kaistaleina, myös rullina

 

S-8b

42

42 ryhmä

Nahkatavarat; satula- ja valjasteokset; matkatarvikkeet, käsilaukut ja niiden kaltaiset säilytysesineet; suolesta valmistetut tavarat

 

43

43 ryhmä

Turkisnahat ja tekoturkikset; niistä valmistetut tavarat

 

S-9a

44

44 ryhmä

Puu ja puusta valmistetut tavarat, puuhiili

 

S-9b

45

45 ryhmä

Korkki ja korkkitavarat

 

46

46 ryhmä

Oljesta, espartosta tai muista punonta- tai palmikointiaineista valmistetut tavarat; kori- ja punontateokset

 

S-11a

50

50 ryhmä

Silkki

 

51

ex 51 ryhmä

Villa sekä hieno tai karkea eläimenkarva, lukuun ottamatta nimikkeen 5105 tuotteita; jouhilanka ja jouhesta kudotut kankaat

 

52

52 ryhmä

Puuvilla

 

53

53 ryhmä

Muut kasvitekstiilikuidut; paperilanka ja kudotut paperilankakankaat

 

54

54 ryhmä

Tekokuitufilamentit; kaistaleet ja niiden kaltaiset tavarat tekstiilitekokuituaineesta

 

55

55 ryhmä

Katkotut tekokuidut

 

56

56 ryhmä

Vanu, huopa ja kuitukangas; erikoislangat; side- ja purjelanka, nuora ja köysi sekä niistä valmistetut tavarat

 

57

57 ryhmä

Matot ja muut lattianpäällysteet tekstiiliaineesta

 

58

58 ryhmä

Kudotut erikoiskankaat; tuftatut tekstiilikankaat; pitsit; kuvakudokset; koristepunokset; koruompelukset

 

59

59 ryhmä

Kyllästetyt, päällystetyt, peitetyt tai kerrostetut tekstiilikankaat; tekstiilitavarat, jollaiset soveltuvat teolliseen käyttöön

 

60

60 ryhmä

Neulokset

 

S-11b

61

61 ryhmä

Vaatteet ja vaatetustarvikkeet, neulosta

 

62

62 ryhmä

Vaatteet ja vaatetustarvikkeet, muuta kuin neulosta

 

63

63 ryhmä

Muut sovitetut tekstiilitavarat; sarjat; käytetyt vaatteet ja muut käytetyt tekstiilitavarat; lumput

 

S-12a

64

64 ryhmä

Jalkineet, nilkkaimet ja niiden kaltaiset tavarat; niiden osat

 

S-12b

65

65 ryhmä

Päähineet ja niiden osat

 

66

66 ryhmä

Sateenvarjot, päivänvarjot, kävelykepit, istuinkepit, ruoskat, ratsupiiskat sekä niiden osat

 

67

67 ryhmä

Valmistetut höyhenet ja untuvat sekä höyhenistä tai untuvista valmistetut tavarat; tekokukat; hiuksista valmistetut tavarat

 

S-13

68

68 ryhmä

Kivestä, kipsistä, sementistä, asbestista, kiilteestä tai niiden kaltaisesta aineesta valmistetut tavarat

 

69

69 ryhmä

Keraamiset tuotteet

 

70

70 ryhmä

Lasi ja lasitavarat

 

S-14

71

71 ryhmä

Luonnonhelmet tai viljellyt helmet, jalo- tai puolijalokivet, jalometallit, jalometallilla pleteroidut metallit ja näistä valmistetut tavarat; epäaidot korut; metallirahat

 

S-15a

72

7202

Rautaseokset

 

73

73 ryhmä

Rauta- tai terästavarat

 

S-15b

74

74 ryhmä

Kupari ja kuparitavarat

 

75

7505 12 00

Tangot ja profiilit, nikkeliseosta

 

7505 22 00

Lanka, nikkeliseosta

 

7506 20 00

Nikkelilevyt, -nauhat ja -folio, nikkeliseosta

 

7507 20 00

Putkien liitos- tai muut osat, nikkeliä

 

76

ex 76 ryhmä

Alumiini ja alumiinitavarat, lukuun ottamatta nimikkeen 7601 tuotteita

 

78

ex 78 ryhmä

Lyijy ja lyijytavarat, paitsi alanimikkeen 7801 99 tuotteet

 

7801 99

Muokkaamaton puhdistettavaksi tarkoitettu lyijy, muu kuin jossa on painosta mitattuna antimonia pääasiallisena muuna aineena

 

79

ex 79 ryhmä

Sinkki ja sinkkitavarat, lukuun ottamatta nimikkeiden 7901 ja 7903 tuotteita

 

81

ex 81 ryhmä

Muut epäjalot metallit; kermetit; niistä valmistetut tavarat, lukuun ottamatta alanimikkeiden 8101 10 00, 8101 94 00, 8102 10 00, 8102 94 00, 8104 11 00, 8104 19 00, 8107 20 00, 8108 20 00, 8108 30 00, 8109 20 00, 8110 10 00, 8112 21 90, 8112 51 00, 8112 59 00, 8112 92 ja 8113 00 20 tuotteita

 

82

82 ryhmä

Työkalut ja -välineet sekä veitset, lusikat ja haarukat, epäjaloa metallia; niiden epäjaloa metallia olevat osat

 

83

83 ryhmä

Erinäiset epäjalosta metallista valmistetut tavarat

 

S-16

84

84 ryhmä

Ydinreaktorit, höyrykattilat, koneet ja mekaaniset laitteet; niiden osat

 

85

85 ryhmä

Sähkökoneet ja -laitteet sekä niiden osat; äänen tallennus- tai toistolaitteet, televisiokuvan tai -äänen tallennus- tai toistolaitteet sekä tällaisten tavaroiden osat ja tarvikkeet

 

S-17a

86

86 ryhmä

Rautatieveturit, raitiomoottorivaunut ja muu liikkuva kalusto sekä niiden osat; rautatie- tai raitiotieradan varusteet ja kiinteät laitteet sekä niiden osat; kaikenlaiset mekaaniset (myös sähkömekaaniset) liikennemerkinantolaitteet

 

S-17b

87

87 ryhmä

Kuljetusvälineet ja kulkuneuvot, muut kuin rautatien tai raitiotien liikkuvaan kalustoon kuuluvat, sekä niiden osat ja tarvikkeet

 

88

88 ryhmä

Ilma-alukset, avaruusalukset sekä niiden osat

 

89

89 ryhmä

Alukset ja uivat rakenteet

 

S-18

90

90 ryhmä

Optiset, valokuvaus-, elokuva-, mittaus-, tarkistus-, tarkkuus-, lääketieteelliset tai kirurgiset kojeet ja laitteet; niiden osat ja tarvikkeet

 

91

91 ryhmä

Kellot ja niiden osat

 

92

92 ryhmä

Soittimet; niiden osat ja tarvikkeet

 

S-20

94

94 ryhmä

Huonekalut; vuoteiden joustinpohjat ja vuodevarusteet, kuten patjat ja tyynyt, sekä niiden kaltaiset pehmustetut sisustustavarat; valaisimet ja valaistusvarusteet, muualle kuulumattomat; valaistut merkit, valaistut nimikilvet ja niiden kaltaiset tavarat; tehdasvalmisteiset rakennukset

 

95

95 ryhmä

Lelut, pelit ja urheiluvälineet; niiden osat ja tarvikkeet

 

96

96 ryhmä

Erinäiset tavarat

 


(1)  Alanimikkeen 0306 13 tuotteiden tulli on 3,6 %.

(2)  Alanimikkeen 1704 10 90 tuotteiden paljoustulli on enintään 16 % tullausarvosta.

LIITE X

VASTAAVUUSTAULUKKO

Asetus (EY) N:o 732/2008

Tämä asetus

1 artikla

1 artikla

2 artiklan a alakohta

2 artiklan a alakohta

2 artiklan g alakohta

2 artiklan b alakohta

2 artiklan h alakohta

2 artiklan c alakohta

2 artiklan b–f alakohdat

2 artiklan i alakohta

2 artiklan j alakohta

2 artiklan k alakohta

2 artiklan l alakohta

3 artiklan 1 kohta ja 3 artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta

4 artiklan 1 kohta

3 artiklan 2 kohdan toinen alakohta

3 artiklan 3 kohta

5 artiklan 4 kohta

4 artiklan 2 ja 3 kohta

4 artikla

6 artiklan 1 kohta ja 11 artiklan 1 kohta

5 artiklan 1 ja 2 kohta

33 artiklan 1 ja 2 kohta

5 artiklan 3 kohta

6 artiklan 1–6 kohta

7 artiklan 1–6 kohta

6 artiklan 7 kohta

7 artiklan 1 ja 2 kohta

12 artiklan 1 ja 2 kohta

7 artiklan 3 kohta

8 artiklan 1 kohta

9 artiklan 1 kohta

9 artiklan 2 kohta

8 artiklan 2 kohta

Liite VII

8 artiklan 3 kohdan ensimmäinen alakohta

13 artiklan 1 kohta

13 artiklan 2 kohta

8 artiklan 3 kohdan toinen alakohta

14 artiklan 1 kohta

14 artiklan 2 ja 3 kohta

9 artiklan 1 ja 2 kohta

10 artiklan 1 ja 2 kohta

9 artiklan 3 kohta

10 artiklan 3 kohta

10 artiklan 1 kohta

10 artiklan 2 kohta

10 artiklan 4 kohta

10 artiklan 5 kohta

10 artiklan 3 kohta

10 artiklan 6 kohta

10 artiklan 4 kohta

10 artiklan 5 kohta

10 artiklan 6 kohta

10 artiklan 7 kohta

16 artikla

11 artiklan 1–7 kohta

18 artikla

11 artiklan 8 kohta

17 artikla

12 artikla

13 artikla

8 artikla ja liite VI

14 artikla

34 artikla

15 artiklan 1 kohta

19 artiklan 1 kohta

15 artiklan 2 kohta

15 artiklan 1 kohta

15 artiklan 2 kohta

15 artiklan 3 kohta

19 artiklan 2 kohta

20 artikla

16 artikla

21 artikla

17 artikla

15 artiklan 3 kohta ja 19 artiklan 3 kohta

18 artikla

15 artiklan 4–7 kohta ja 19 artiklan 4–7 kohta

19 artikla

15 artiklan 8–12 kohta ja 19 artiklan 8–14 kohta

20 artiklan 1 kohta

22 artikla

20 artiklan 2 ja 3 kohta

24 artiklan 1–3 kohta

20 artiklan 4 kohta

23 artikla

20 artiklan 5 kohta

10 artiklan 4 kohta

20 artiklan 6 kohta

26 artikla

20 artiklan 7 kohta

25 artikla

27 artikla

28 artikla

20 artiklan 8 kohta

29 artikla

21 artikla

30 artikla

22 artiklan 1 kohta

31 artikla

22 artiklan 2 kohta

23 artikla

32 artikla

24 artikla

25 artiklan a alakohta

6 artiklan 2 kohta ja 11 artiklan 2 kohta

25 artiklan b alakohta

3 artiklan 3 kohta ja 17 artiklan 2 ja 3 kohta

25 artiklan c alakohta

5 artiklan 2 kohta

25 artiklan d alakohta

8 artiklan 3 kohta

25 artiklan e alakohta

10 artiklan 4 kohta

26 artikla

35 artikla

36 artikla

37 artikla

38 artikla

27 artiklan 1 ja 2 kohta

39 artiklan 1 kohta

27 artiklan 3 kohta

27 artiklan 4 ja 5 kohta

39 artiklan 2–4 kohta

28 artikla

29 artikla

30 artikla

31 artikla

40 artikla

41 artikla

42 artikla

32 artiklan 1 kohta

43 artiklan 1 kohta

32 artiklan 2 kohta

43 artiklan 2 ja 3 kohta

Liite I

Liite I

Liite II, III ja IV

Liite II

Liitteet V ja IX

Liite II, A osa

Liite VIII, A osa

Liite II, B osa

Liite VIII, B osa

Liite X