6.4.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 90/8


KOMISSION ASETUS (EU) N:o 327/2011,

annettu 30 päivänä maaliskuuta 2011,

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/125/EY täytäntöönpanemisesta ottoteholtaan vähintään 125 watin ja enintään 500 kilowatin moottoreilla varustettujen puhaltimien ekologista suunnittelua koskevien vaatimusten osalta

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon energiaan liittyvien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista 21 päivänä lokakuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/125/EY (1) ja erityisesti sen 15 artiklan 1 kohdan,

on kuullut ekologisen suunnittelun kuulemisfoorumia,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Direktiivin 2005/32/EY nojalla komissio asettaa ekologista suunnittelua koskevia vaatimuksia eli ekosuunnitteluvaatimuksia energiaa käyttäville tuotteille, jotka edustavat merkittävää myyntivolyymiä ja kauppaa ja aiheuttavat merkittävän ympäristövaikutuksen ja joihin liittyy merkittäviä mahdollisuuksia ympäristövaikutusten parantamiseen ilman, että siitä aiheutuu kohtuuttomia kustannuksia.

(2)

Direktiivin 2009/125/EY 16 artiklan 2 kohdassa säädetään, että komissio ottaa direktiivin 19 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen, 15 artiklan 2 kohdassa esitettyjen perusteiden mukaisesti ja kuulemisfoorumia kuultuaan käyttöön tarpeen mukaan erillisen täytäntöönpanotoimenpiteen tuotteille, joissa käytetään sähkömoottorijärjestelmiä.

(3)

Ottoteholtaan vähintään 125 watin ja enintään 500 kilowatin moottoreilla varustetut puhaltimet ovat erityyppisten kaasunkäsittelytuotteiden tärkeitä osia. Sähkömoottoreiden, mukaan lukien taajuusmuuttajilla varustetut sähkömoottorit, energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset vahvistetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/32/EY täytäntöönpanemisesta sähkömoottoreiden ekologista suunnittelua koskevien vaatimusten osalta 22 päivänä heinäkuuta 2009 annetussa komission asetuksessa (EY) N:o 640/2009 (2). Kyseisiä vaatimuksia sovelletaan myös moottoripuhallinjärjestelmän osana oleviin moottoreihin. Suurta osaa tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvista puhaltimista käytetään kuitenkin sellaisten moottoreiden kanssa, jotka eivät kuulu asetuksen (EY) N:o 640/2009 soveltamisalaan.

(4)

Ottoteholtaan vähintään 125 watin ja enintään 500 kilowatin moottoreilla varustettujen puhaltimien kokonaissähkönkulutus on 344 terawattituntia vuodessa ja nousee 560 terawattituntiin vuonna 2020, jos unionin markkinakehitys jatkuu nykyisen kaltaisena. Puhaltimien energiatehokkuutta on mahdollista parantaa suunnittelun avulla kustannustehokkaasti noin 34 terawattituntia vuodessa vuonna 2020 eli 16 miljoonan tonnin hiilidioksidipäästöjä vastaavalla määrällä. Ottoteholtaan vähintään 125 watin ja enintään 500 kilowatin moottoreilla varustetut puhaltimet ovat sen vuoksi tuoteryhmä, jolle olisi laadittava ekosuunnitteluvaatimukset.

(5)

Puhaltimet on usein integroitu rakenteellisesti muihin tuotteisiin ilman, että niitä saatettaisiin erikseen markkinoille tai otettaisiin erikseen käyttöön direktiivin 2009/125/EY sekä koneista ja direktiivin 95/16/EY muuttamisesta 17 päivänä toukokuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/42/EY (3) 5 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Jotta valtaosa kustannustehokkaista energiansäästömahdollisuuksista voitaisiin toteuttaa ja toimenpiteen täytäntöönpano olisi helpompaa, tämän asetuksen säännöksiä olisi sovellettava myös ottoteholtaan vähintään 125 watin ja enintään 500 kilowatin puhaltimiin, jotka on rakenteellisesti integroitu muihin tuotteisiin.

(6)

Monet puhaltimet ovat osa rakennuksiin asennettuja ilmanvaihtojärjestelmiä. Rakennusten energiatehokkuudesta 19 päivänä toukokuuta 2010 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2010/31/EU (4) pohjautuvassa kansallisessa lainsäädännössä näille ilmanvaihtojärjestelmille voidaan asettaa uusia tiukempia energiatehokkuusvaatimuksia käyttäen tässä asetuksessa puhaltimien tehokkuudelle määriteltyjä laskenta- ja mittausmenetelmiä.

(7)

Komissio on tehnyt taustaselvityksen, jossa analysoidaan puhaltimiin liittyviä teknisiä, taloudellisia ja ympäristönäkökohtia. Selvitys on tehty yhdessä unionista ja sen ulkopuolisista maista tulevien sidosryhmien ja intressitahojen kanssa, ja sen tulokset on julkistettu. Lisäselvitykset ja kuulemiset osoittivat, että vaatimusten soveltamisalaa voitaisiin laajentaa edelleen edellyttäen, että erityissovelluksille, joiden tapauksessa vaatimusten soveltaminen ei olisi tarkoituksenmukaista, myönnettäisiin poikkeus.

(8)

Taustaselvitys osoitti, että ottoteholtaan vähintään 125 watin ja enintään 500 kilowatin moottoreilla varustettuja puhaltimia saatetaan unionin markkinoille suuria määriä ja että niiden käytönaikainen energiankulutus on merkittävin ympäristönäkökohta koko niiden elinkaaren aikana.

(9)

Taustaselvitys osoitti, että käytönaikainen sähkönkulutus on ainoa direktiivissä 2009/125/EY tarkoitettu merkittävä tuotesuunnitteluun liittyvä ekologisen suunnittelun parametri.

(10)

Ottoteholtaan vähintään 125 watin ja enintään 500 kilowatin moottoreilla varustettujen puhaltimien energiatehokkuuden parantaminen olisi toteutettava soveltamalla olemassa olevia kustannustehokkaita avoimia teknologioita, joiden avulla voidaan alentaa puhaltimien hankinnasta ja käytöstä aiheutuvia kokonaiskustannuksia.

(11)

Ekosuunnitteluvaatimuksilla olisi yhdenmukaistettava ottoteholtaan vähintään 125 watin ja enintään 500 kilowatin moottoreilla varustettujen puhaltimien energiatehokkuusvaatimukset kaikkialla unionissa, sillä näin parannettaisiin sisämarkkinoiden toimivuutta ja kyseisten tuotteiden ympäristönsuojelullista tasoa.

(12)

Asetuksen soveltamisalaan eivät kuulu pienet puhaltimet, joita käytetään (epäsuorasti) vähintään 125 watin ja enintään 3 kilowatin sähkömoottoreilla, joiden pääasiallinen käyttötarkoitus on toinen. Esimerkiksi moottorisahan sähkömoottoria jäähdyttävä pieni puhallin ei kuulu asetuksen soveltamisalaan, vaikka itse moottorisahan moottorin (joka käyttää myös puhallinta) teho olisikin yli 125 wattia.

(13)

Valmistajille olisi annettava riittävästi aikaa tuotteiden uudelleensuunnitteluun ja tuotantolinjojen mukautukseen. Voimaantulo olisi ajoitettava niin, että ottoteholtaan vähintään 125 watin ja enintään 500 kilowatin moottoreilla varustettujen puhaltimien toimitukseen liittyvät kielteiset vaikutukset vältetään ja valmistajille, erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille, aiheutuvat kustannusvaikutukset otetaan huomioon samalla, kun varmistetaan tämän asetuksen tavoitteiden toteutuminen kohtuullisessa ajassa.

(14)

Tätä asetusta olisi tarkasteltava uudelleen viimeistään neljän vuoden kuluttua sen voimaantulosta. Uudelleentarkastelu voidaan käynnistää aikaisemmin, jos komissio saa näyttöä sen tarpeellisuudesta. Uudelleentarkastelussa olisi erityisesti arvioitava tekniikasta riippumattomien vaatimusten asettamista, taajuusmuuttajien käyttömahdollisuuksia, tarvittavien poikkeusten määrää ja laajuutta sekä ottoteholtaan alle 125 watin moottoreilla varustettujen puhaltimien sisällyttämistä asetuksen soveltamisalaan.

(15)

Ottoteholtaan vähintään 125 watin ja enintään 500 kilowatin moottoreilla varustettujen puhaltimien energiatehokkuus olisi määritettävä luotettavilla, tarkoilla ja toistettavissa olevilla mittausmenetelmillä, joissa otetaan huomioon yleisesti parhaana pidetty nykytekniikka, mukaan lukien teknisiä standardeja ja määräyksiä ja tietoyhteiskunnan palveluja koskevia määräyksiä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä 22 päivänä kesäkuuta 1998 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/34/EY (5) liitteessä I lueteltujen eurooppalaisten standardointielinten hyväksymät yhdenmukaistetut standardit, jos niitä on saatavilla.

(16)

Tällä asetuksella olisi lisättävä ottoteholtaan vähintään 125 watin ja enintään 500 kilowatin moottoreilla varustettujen puhaltimien elinkaarenaikaisia ympäristövaikutuksia rajoittavien teknologioiden käyttöä markkinoilla, millä saavutettaisiin vuosittain arviolta 34 terawattitunnin säästö sähkönkulutuksessa vuoteen 2020 mennessä verrattuna siihen, ettei mitään toimenpiteitä toteutettaisi.

(17)

Tässä asetuksessa olisi direktiivin 2009/125/EY 8 artiklan mukaisesti täsmennettävä sovellettavat vaatimustenmukaisuuden arviointimenetelmät.

(18)

Vaatimustenmukaisuuden tarkastamisen helpottamiseksi valmistajia olisi pyydettävä toimittamaan direktiivin 2009/125/EY liitteissä IV ja V tarkoitetussa teknisessä dokumentaatiossa tarvittavat tiedot.

(19)

Jotta ottoteholtaan vähintään 125 watin ja enintään 500 kilowatin moottoreilla varustettujen puhaltimien ympäristövaikutuksia voitaisiin rajoittaa entisestään, valmistajien olisi annettava asianmukaiset tiedot kyseisenkaltaisten puhaltimien purkamisesta, kierrätyksestä tai käytön jälkeisestä käsittelystä.

(20)

Nykyisin käytettävissä oleville erittäin energiatehokkaille puhallintyypeille olisi vahvistettava viitearvot. Näiden viitearvojen ansiosta tiedot olisivat erityisesti pk-yritysten ja erittäin pienten yritysten saatavilla helposti ja kattavasti, millä edelleen helpotettaisiin parhaimpien rakenneratkaisujen käyttöönottoa ja helpotettaisiin tehokkaampien tuotteiden kehittämistä energiankulutuksen vähentämiseksi.

(21)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat direktiivin 2009/125/EY 19 artiklan 1 kohdalla perustetun komitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Kohde ja soveltamisala

1.   Tällä asetuksella vahvistetaan ekosuunnitteluvaatimukset puhaltimien markkinoille saattamiselle ja käyttöönotolle, mukaan lukien puhaltimet, jotka on rakenteellisesti integroitu muihin direktiivin 2009/125/EY soveltamisalaan kuuluviin energiaan liittyviin tuotteisiin.

2.   Tätä asetusta ei sovelleta puhaltimiin, jotka on rakenteellisesti integroitu

i)

tuotteisiin, joissa on ainoastaan yksi enintään 3 kilowatin sähkömoottori ja joissa puhallin on kytketty samaan akseliin, jota käytetään päätoiminnon käyttämiseen;

ii)

kuivausrumpuihin ja kuivaaviin pyykinpesukoneisiin, joiden suurin ottoteho on enintään 3 kilowattia;

iii)

liesituulettimiin, joiden suurin puhaltimeen (puhaltimiin) liittyvä kokonaisottoteho on alle 280 wattia.

3.   Tätä asetusta ei sovelleta puhaltimiin, jotka

a)

on erityisesti suunniteltu toimimaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 94/9/EY (6) määritellyissä räjähdysvaarallisissa tiloissa;

b)

on suunniteltu käytettäviksi ainoastaan lyhytaikaisesti hätätilanteissa neuvoston direktiivissä 89/106/EY (7) asetettujen paloturvallisuusvaatimusten mukaisesti;

c)

on erityisesti suunniteltu toimimaan

i)

a)

siirrettävän kaasun käyttölämpötilojen ollessa yli 100 °C;

b)

puhallinta käyttävän moottorin ympäristön lämpötilan ollessa yli 65 °C, jos moottori on sijoitettu kaasuvirran ulkopuolelle;

ii)

siirrettävän kaasun vuotuisen keskilämpötilan ja/tai moottorin ympäristön lämpötilan, jos moottori on sijoitettu kaasuvirran ulkopuolelle, ollessa alle – 40 °C;

iii)

syöttöjännitteellä > 1 000 V AC tai > 1 500 V DC;

iv)

myrkyllisissä, voimakkaasti syövyttävissä tai helposti syttyvissä ympäristöissä taikka ympäristöissä, joissa on hankaavaa ainesta;

d)

saatetaan markkinoille ennen 1 päivää tammikuuta 2015 varaosana samanlaisille puhaltimille, jotka on rakenteellisesti integroitu tuotteisiin, jotka saatetaan markkinoille ennen 1 päivää tammikuuta 2013;

jolloin pakkauksessa, tuotetiedoissa ja teknisessä dokumentaatiossa on kuitenkin selvästi ilmoitettava a, b ja c alakohdan tapauksessa, että puhallinta saa käyttää ainoastaan sen suunniteltuun käyttötarkoitukseen, ja d alakohdan tapauksessa tuotteet, joiden kanssa sitä on tarkoitus käyttää.

2 artikla

Määritelmät

Direktiivissä 2009/125/EY annettujen määritelmien lisäksi tässä asetuksessa tarkoitetaan

1)

”puhaltimella” pyörivillä siivillä varustettua konetta, jota käytetään pitämään yllä sen läpi kulkevaa jatkuvaa kaasuvirtaa (yleensä ilmavirtaa), jonka voima massayksikköä kohti on enintään 25 kJ/kg, ja joka

on suunniteltu käytettäväksi tai varustettavaksi ottoteholtaan vähintään 125 watin ja enintään 500 kilowatin (≥ 125 W ja ≤ 500 kW) sähkömoottorilla, joka pyörittää siipipyörää optimaalisessa energiatehokkuuspisteessä,

on aksiaalipuhallin, keskipakopuhallin, ristivirtapuhallin tai sekavirtauspuhallin,

on mahdollisesti varustettu moottorilla, kun se saatetaan markkinoille tai otetaan käyttöön;

2)

”siipipyörällä” sitä puhaltimen osaa, joka tuottaa energiaa kaasuvirtaan ja josta käytetään myös nimitystä ”puhallinpyörä”;

3)

”aksiaalipuhaltimella” puhallinta, joka puhaltaa kaasua yhden tai useamman siipipyörän pyörimisakselin suuntaisesti pyörivän siipipyörän (pyörivien siipipyörien) aikaansaamalla pyörivällä sivuttaissuuntaisella liikkeellä. Aksiaalipuhallin on mahdollisesti varustettu sylinterimäisellä kotelolla, imu- tai paineaukon johdesiivillä taikka suutinlevyllä tai -renkaalla;

4)

”imuaukon johdesiivillä” siipiä, jotka on sijoitettu siipipyörän eteen kaasuvirran ohjaamiseksi kohti siipipyörää ja jotka voivat olla säädettävissä;

5)

”paineaukon johdesiivillä” siipiä, jotka on sijoitettu siipipyörän jälkeen kaasuvirran ohjaamiseksi poispäin siipipyörästä ja jotka voivat olla säädettävissä;

6)

”suutinlevyllä” levyä, joka on varustettu aukolla, johon puhallin sijoitetaan, ja jonka avulla puhallin voidaan kiinnittää muihin rakenteisiin;

7)

”suutinrenkaalla” rengasta, joka on varustettu aukolla, johon puhallin sijoitetaan, ja jonka avulla puhallin voidaan kiinnittää muihin rakenteisiin;

8)

”keskipakopuhaltimella” puhallinta, jossa kaasu johdetaan siipipyörään (-pyöriin) pääasiassa akselin suuntaisesti ja johdetaan pois kohtisuoraan akseliin nähden. Siipipyörässä on mahdollisesti yksi tai kaksi imuaukkoa tai kotelo;

9)

”radiaalisilla siivillä varustetulla keskipakopuhaltimella” keskipakopuhallinta, jossa siipipyörän (-pyörien) siipien suunta kehällä on kohtisuora (radiaalinen) pyörimisakseliin nähden;

10)

”eteenpäin kaartuvilla siivillä varustetulla keskipakopuhaltimella” keskipakopuhallinta, jossa siipipyörän (-pyörien) siipien suunta kehällä on eteenpäin pyörimisakseliin nähden;

11)

”taaksepäin kaartuvilla siivillä varustetulla keskipakopuhaltimella” keskipakopuhallinta, jossa siipipyörän (-pyörien) siipien suunta kehällä on taaksepäin pyörimisakseliin nähden;

12)

”kotelolla” siipipyörän ympärillä olevaa suojusta, joka ohjaa kaasuvirran kohti siipipyörää, siipipyörän läpi ja pois siipipyörästä;

13)

”taaksepäin kaartuvilla siivillä varustetulla koteloidulla keskipakopuhaltimella” siipipyörällistä keskipakopuhallinta, jossa siipien suunta kehällä on taaksepäin pyörimisakseliin nähden ja joka on koteloitu;

14)

”ristivirtapuhaltimella” puhallinta, jossa sekä siipipyörään sen kehältä tuleva että sieltä lähtevä kaasuvirta siipipyörän läpi kulkee pääasiassa kohtisuorassa siipipyörän akseliin nähden;

15)

”sekavirtauspuhaltimella” puhallinta, jossa kaasuvirta siipipyörän läpi on keskipako- ja aksiaalityyppisten puhaltimien kaasuvirtojen välimuoto;

16)

”lyhytaikaiskäytöllä” moottorin käyttöä vakiokuormituksella ajan, joka ei ole riittävän pitkä normaalin käyntilämpötilan saavuttamiseksi;

17)

”ilmanvaihtopuhaltimella” puhallinta, jota ei käytetä seuraavissa energiaan liittyvissä tuotteissa:

kuivausrummut ja kuivaavat pyykinpesukoneet, joiden suurin ottoteho on yli 3 kilowattia,

kotitalouksien ilmastointituotteiden sisätiloihin sijoitettavat yksiköt ja sisätiloihin sijoitettavat ilmastointilaitteet, joissa ilmastoinnin suurin antoteho on enintään 12 kilowattia,

tietotekniikkatuotteet;

18)

”ominaissuhteella” puhaltimen paineaukolla mitattua tyhjäkäyntipainetta jaettuna puhaltimen imuaukolla mitatulla tyhjäkäyntipaineella puhaltimen optimaalisessa energiatehokkuuspisteessä.

3 artikla

Ekosuunnitteluvaatimukset

1.   Puhaltimien ekosuunnitteluvaatimukset asetetaan liitteessä I.

2.   Kutakin liitteessä I olevassa 2 kohdassa asetettua puhaltimien energiatehokkuusvaatimusta sovelletaan seuraavan aikataulun mukaisesti:

a)   Ensimmäinen vaihe: 1 päivästä tammikuuta 2013 ilmanvaihtopuhaltimien tavoite-energiatehokkuus ei saa olla liitteessä I olevan 2 kohdan taulukossa 1 määriteltyä tavoite-energiatehokkuutta alhaisempi.

b)   Toinen vaihe: 1 päivästä tammikuuta 2015 kaikkien puhaltimien tavoite-energiatehokkuus ei saa olla liitteessä I olevan 2 kohdan taulukossa 2 määriteltyä tavoite-energiatehokkuutta alhaisempi.

3.   Puhaltimien tuotetietoja ja niiden esitystapaa koskevat vaatimukset asetetaan liitteessä I olevassa 3 kohdassa. Näitä vaatimuksia sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2013.

4.   Liitteessä I olevassa 2 kohdassa asetettuja puhaltimien energiatehokkuusvaatimuksia ei sovelleta puhaltimiin, jotka on suunniteltu toimimaan

a)

siten, että optimaalinen energiatehokkuus saavutetaan kierrosnopeuden ollessa vähintään 8 000 kierrosta minuutissa;

b)

sovelluksissa, joissa ominaissuhde on yli 1,11;

c)

kuljetuspuhaltimina, joita käytetään ei-kaasumaisten aineiden siirtämiseen teollisuusprosessien sovelluksissa.

5.   Liitteessä I olevassa 2 kohdassa asetettujen sovellettavien hyötysuhdetasojen arvoja alennetaan 10 prosentilla taulukossa 1 ja 5 prosentilla taulukossa 2 sellaisten kaksikäyttöisten puhaltimien osalta, jotka on suunniteltu käytettäviksi ilmanvaihtoon sekä tavanomaisissa olosuhteissa että lyhytaikaisesti hätätilanteissa direktiivissä 89/106/EY asetettujen paloturvallisuusvaatimusten mukaisesti.

6.   Ekosuunnitteluvaatimusten noudattamista koskevat mittaukset ja laskelmat on tehtävä liitteessä II vahvistettujen vaatimusten mukaisesti.

4 artikla

Vaatimustenmukaisuuden arviointi

Direktiivin 2009/125/EY 8 artiklassa tarkoitettu vaatimustenmukaisuuden arviointimenettely on joko mainitun direktiivin liitteessä IV säädetty sisäinen suunnittelun valvonta tai mainitun direktiivin liitteessä V säädetty vaatimustenmukaisuuden arvioinnin hallintajärjestelmä.

5 artikla

Tarkastusmenettely markkinavalvontaa varten

Suorittaessaan direktiivin 2009/125/EY 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja markkinavalvontatarkastuksia jäsenvaltioiden viranomaisten on noudatettava tämän asetuksen liitteessä III kuvattua tarkastusmenettelyä.

6 artikla

Ohjeelliset viitearvot

Markkinoiden parhaiten suoriutuvia puhaltimia tämän asetuksen voimaantuloajankohtana edustavat ohjeelliset viitearvot esitetään liitteessä IV.

7 artikla

Uudelleentarkastelu

Komissio tarkastelee tätä asetusta uudelleen viimeistään neljän vuoden kuluttua sen voimaantulosta ja esittää uudelleentarkastelun tulokset ekologisen suunnittelun kuulemisfoorumille. Uudelleentarkastelussa olisi erityisesti arvioitava mahdollisuuksia vähentää puhallintyyppien määrää, jotta voitaisiin lisätä energiatehokkuuteen perustuvaa kilpailua toiminnoiltaan samankaltaisten puhallinten kesken. Uudelleentarkastelussa olisi arvioitava myös sitä, voidaanko poikkeusten soveltamisalaa rajoittaa, mukaan lukien kaksikäyttöisiä puhaltimia koskevat vähennykset.

8 artikla

Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 30 päivänä maaliskuuta 2011.

Komission puolesta

José Manuel BARROSO

Puheenjohtaja


(1)  EUVL L 285, 31.10.2009, s. 10.

(2)  EUVL L 191, 23.7.2009, s. 26.

(3)  EUVL L 157, 9.6.2006, s. 24.

(4)  EUVL L 153, 18.6.2010, s. 13.

(5)  EYVL L 204, 21.7.1998, s. 37.

(6)  EYVL L 100, 19.4.1994, s. 1.

(7)  EYVL L 40, 11.2.1989, s. 12.


LIITE I

PUHALTIMIEN EKOSUUNNITTELUVAATIMUKSET

1.   Liitteessä I käytettävät määritelmät

1)

’Liitäntätapa’ tarkoittaa testi-, liitäntä- tai käyttöjärjestelyä, jolla määritellään testattavan puhaltimen imu- ja paineolosuhteet.

2)

’Liitäntätapa A’ tarkoittaa järjestelyä, jossa puhallin on vapaasti imevä ja vapaasti puhaltava.

3)

’Liitäntätapa B’ tarkoittaa järjestelyä, jossa puhallin on vapaasti imevä ja sen paineaukkoon on kiinnitetty kanava.

4)

’Liitäntätapa C’ tarkoittaa järjestelyä, jossa puhaltimen imuaukkoon on kiinnitetty kanava ja puhallin on vapaasti puhaltava.

5)

’Liitäntätapa D’ tarkoittaa järjestelyä, jossa puhaltimen imu- ja paineaukkoon on kiinnitetty kanava.

6)

’Hyötysuhdeluokka’ tarkoittaa puhaltimen kaasunpoistossa käytettävää energiamuotoa, jota käytetään puhaltimen energiatehokkuuden, joko staattisen hyötysuhteen tai kokonaishyötysuhteen, määrityksessä, jossa

a)

’puhaltimen staattista painetta’ (psf) on käytetty puhaltimen kaasutehon määritykseen puhaltimen staattisen hyötysuhteen määritykseen käytettävässä yhtälössä;

b)

’puhaltimen kokonaispainetta’ (pf) on käytetty puhaltimen kaasutehon määritykseen kokonaishyötysuhteen määritykseen käytettävässä yhtälössä.

7)

’Staattinen hyötysuhde’ tarkoittaa puhaltimen energiatehokkuutta, joka perustuu puhaltimen staattisen paineen (psf) mittaukseen.

8)

’Puhaltimen staattinen paine’ (psf) tarkoittaa puhaltimen kokonaispainetta (pf), josta vähennetään puhaltimen dynaaminen paine korjattuna Machin kertoimella.

9)

’Tyhjäkäyntipaine’ tarkoittaa painetta, joka mitataan virtaavan kaasun pisteessä, jos se pysähtyy isentrooppisen prosessin kautta.

10)

’Dynaaminen paine’ tarkoittaa painetta, jonka laskenta perustuu massavirtaan, kaasun keskimääräiseen tiheyteen puhaltimen paineaukolla ja paineaukon pinta-alaan.

11)

’Machin kerroin’ tarkoittaa tietyssä pisteessä vallitsevaan dynaamiseen paineeseen sovellettavaa korjauskerrointa, ja se määritellään tyhjäkäyntipaineeksi, josta on vähennetty paine, joka on suhteutettu absoluuttiseen nollapaineeseen, joka kohdistuu pisteeseen, joka on levossa suhteessa sitä ympäröivään kaasuun, jaettuna dynaamisella paineella.

12)

’Kokonaishyötysuhde’ tarkoittaa puhaltimen energiatehokkuutta, joka perustuu puhaltimen kokonaispaineen (pf) mittaukseen.

13)

’Puhaltimen kokonaispaine’ (pf) tarkoittaa puhaltimen paineaukolla vallitsevan tyhjäkäyntipaineen ja puhaltimen imuaukolla vallitsevan tyhjäkäyntipaineen välistä erotusta.

14)

’Hyötysuhdetaso’ tarkoittaa parametria, jota käytetään tietyn ottotehon puhaltimen tavoite-energiatehokkuuden laskennassa sen optimaalisessa energiatehokkuuspisteessä (ilmaistaan parametrina ”N” puhaltimen energiatehokkuuden laskennassa).

15)

’Tavoite-energiatehokkuus’ ηtavoite tarkoittaa vähimmäisenergiatehokkuutta, joka puhaltimen on saavutettava täyttääkseen vaatimukset ja joka perustuu puhaltimen ottotehoon sen optimaalisessa energiatehokkuuspisteessä, missä ηtavoite on arvo, joka saadaan liitteessä II olevassa 3 kohdassa olevasta asianmukaisesta yhtälöstä, kun energiatehokkuutta koskevassa kaavassa käytetään sovellettavaa hyötysuhdetason kokonaislukua N (liitteessä I olevan 2 kohdan taulukot 1 ja 2) ja puhaltimen kilowatteina ilmaistua ottotehoa Pe(d) sen optimaalisessa energiatehokkuuspisteessä.

16)

’Taajuusmuuttaja’ tarkoittaa moottoriin ja puhaltimeen integroitua – tai yhtenä järjestelmänä toimivaa – sähköistä tehonmuunninta, joka jatkuvasti muuntaa sähkömoottoriin syötettävää sähkötehoa, jotta moottorin mekaanista lähtötehoa voidaan ohjata moottorilla käytettävän kuorman momentti- ja nopeusominaisuuksien mukaan, lukuun ottamatta jännityksensäätimiä, joissa muutetaan ainoastaan moottorin syöttöjännitettä.

17)

’Yleinen hyötysuhde’ on joko ’staattinen hyötysuhde’ tai ’kokonaishyötysuhde’ riippuen siitä, kumpaa sovelletaan.

2.   Puhaltimen energiatehokkuusvaatimukset

Puhaltimien energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset esitetään taulukoissa 1 ja 2.

Taulukko 1

Puhaltimien energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset ensimmäisessä vaiheessa 1 päivästä tammikuuta 2013

Puhallintyypit

Liitäntätapa

(A–D)

Hyötysuhdeluokka

(staattinen tai kokonaishyötysuhde)

Tehoalue P kilowatteina

Tavoite-energiatehokkuus

Hyötysuhdetaso

(N)

Aksiaalipuhallin

A, C

staattinen

0,125 ≤ P ≤ 10

ηtavoite = 2,74 · ln(P) – 6,33 + N

36

10 < P ≤ 500

ηtavoite = 0,78 · ln(P) – 1,88 + N

B, D

kokonaishyötysuhde

0,125 ≤ P ≤ 10

ηtavoite = 2,74 · ln(P) – 6,33 + N

50

10 < P ≤ 500

ηtavoite = 0,78 · ln(P) – 1,88 + N

Eteenpäin kaartuvilla siivillä varustettu keskipakopuhallin ja radiaalisiivillä varustettu keskipakopuhallin

A, C

staattinen

0,125 ≤ P ≤ 10

ηtavoite = 2,74 · ln(P) – 6,33 + N

37

10 < P ≤ 500

ηtavoite = 0,78 · ln(P) – 1,88 + N

B, D

kokonaishyötysuhde

0,125 ≤ P ≤ 10

ηtavoite = 2,74 · ln(P) – 6,33 + N

42

10 < P ≤ 500

ηtavoite = 0,78 · ln(P) – 1,88 + N

Taaksepäin kaartuvilla siivillä varustettu koteloimaton keskipakopuhallin

A, C

staattinen

0,125 ≤ P ≤ 10

ηtavoite = 4,56 · ln(P) – 10,5 + N

58

10 < P ≤ 500

ηtavoite = 1,1 · ln(P) – 2,6 + N

Taaksepäin kaartuvilla siivillä varustettu koteloitu keskipakopuhallin

A, C

staattinen

0,125 ≤ P ≤ 10

ηtavoite = 4,56 · ln(P) – 10,5 + N

58

10 < P ≤ 500

ηtavoite = 1,1 · ln(P) – 2,6 + N

B, D

kokonaishyötysuhde

0,125 ≤ P ≤ 10

ηtavoite = 4,56 · ln(P) – 10,5 + N

61

10 < P ≤ 500

ηtavoite = 1,1 · ln(P) – 2,6 + N

Sekavirtauspuhallin

A, C

staattinen

0,125 ≤ P ≤ 10

ηtavoite = 4,56 · ln(P) – 10,5 + N

47

10 < P ≤ 500

ηtavoite = 1,1 · ln(P) – 2,6 + N

B, D

kokonaishyötysuhde

0,125 ≤ P ≤ 10

ηtavoite = 4,56 · ln(P) – 10,5 + N

58

10 < P ≤ 500

ηtavoite = 1,1 · ln(P) – 2,6 + N

Ristivirtapuhallin

B, D

kokonaishyötysuhde

0,125 ≤ P ≤ 10

ηtavoite = 1,14 · ln(P) – 2,6 + N

13

10 < P ≤ 500

ηtavoite = N


Taulukko 2

Puhaltimien energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset toisessa vaiheessa 1 päivästä tammikuuta 2015

Puhallintyypit

Liitäntätapa

(A–D)

Hyötysuhdeluokka

(staattinen tai kokonaishyötysuhde)

Tehoalue P kilowatteina

Tavoite-energiatehokkuus

Hyötysuhdetaso

(N)

Aksiaalipuhallin

A, C

staattinen

0,125 ≤ P ≤ 10

ηtavoite = 2,74 · ln(P) – 6,33 + N

40

10 < P ≤ 500

ηtavoite = 0,78 · ln(P) – 1,88 + N

B, D

kokonaishyötysuhde

0,125 ≤ P ≤ 10

ηtavoite = 2,74 · ln(P) – 6,33 + N

58

10 < P ≤ 500

ηtavoite = 0,78 · ln(P) – 1,88 + N

Eteenpäin kaartuvilla siivillä varustettu keskipakopuhallin ja radiaalisiivillä varustettu keskipakopuhallin

A, C

staattinen

0,125 ≤ P ≤ 10

ηtavoite = 2,74 · ln(P) – 6,33 + N

44

10 < P ≤ 500

ηtavoite = 0,78 · ln(P) – 1,88 + N

B, D

kokonaishyötysuhde

0,125 ≤ P ≤ 10

ηtavoite = 2,74 · ln(P) – 6,33 + N

49

10 < P ≤ 500

ηtavoite = 0,78 · ln(P) – 1,88 + N

Taaksepäin kaartuvilla siivillä varustettu koteloimaton keskipakopuhallin

A, C

staattinen

0,125 ≤ P ≤ 10

ηtavoite = 4,56 · ln(P) – 10,5 + N

62

10 < P ≤ 500

ηtavoite = 1,1 · ln(P) – 2,6 + N

Taaksepäin kaartuvilla siivillä varustettu koteloitu keskipakopuhallin

A, C

staattinen

0,125 ≤ P ≤ 10

ηtavoite = 4,56 · ln(P) – 10,5 + N

61

10 < P ≤ 500

ηtavoite = 1,1 · ln(P) – 2,6 + N

B, D

kokonaishyötysuhde

0,125 ≤ P ≤ 10

ηtavoite = 4,56 · ln(P) – 10,5 + N

64

10 < P ≤ 500

ηtavoite = 1,1 · ln(P) – 2,6 + N

Sekavirtauspuhallin

A, C

staattinen

0,125 ≤ P ≤ 10

ηtavoite = 4,56 · ln(P) – 10,5 + N

50

10 < P ≤ 500

ηtavoite = 1,1 · ln(P) – 2,6 + N

B, D

kokonaishyötysuhde

0,125 ≤ P ≤ 10

ηtavoite = 4,56 · ln(P) – 10,5 + N

62

10 < P ≤ 500

ηtavoite = 1,1 · ln(P) – 2,6 + N

Ristivirtapuhallin

B, D

kokonaishyötysuhde

0,125 ≤ P ≤ 10

ηtavoite = 1,14 · ln(P) – 2,6 + N

21

10 < P ≤ 500

ηtavoite = N

3.   Puhaltimien tuotetietovaatimukset

1.

Jäljempänä 2 kohdan 1–14 alakohdassa luetellut tiedot puhaltimista on esitettävä

a)

puhaltimien teknisessä dokumentaatiossa

b)

vapaasti käytettävissä olevilla puhaltimien valmistajien internetsivustoilla.

2.

Seuraavat tiedot on esitettävä:

1)

yleinen hyötysuhde (η) pyöristettynä yhteen desimaaliin

2)

energiatehokkuuden määrityksessä käytetty liitäntätapa (A–D)

3)

hyötysuhdeluokka (staattinen tai kokonaishyötysuhde)

4)

hyötysuhdetaso optimaalisessa energiatehokkuuspisteessä

5)

onko puhaltimen hyötysuhteen laskennassa oletettu, että puhaltimen kanssa käytetään taajuusmuuttajaa, ja jos näin on, onko taajuusmuuttaja integroitu puhaltimeen vai onko se asennettava puhaltimen kanssa

6)

valmistusvuosi

7)

valmistajan nimi tai tavaramerkki, kaupparekisterinumero ja valmistuspaikka

8)

tuotteen mallinumero

9)

moottorin nimellinen ottoteho (nimelliset ottotehot) (kW), virtausnopeus(-nopeudet) ja paine(-et) optimaalisella energiatehokkuudella

10)

kierrosnopeus minuutissa optimaalisessa energiatehokkuuspisteessä

11)

ominaissuhde

12)

purkamista, kierrätystä tai käytön jälkeistä käsittelyä helpottavat tiedot

13)

puhaltimen asentamiseen, käyttöön ja huoltoon liittyvät tiedot, joiden avulla voidaan minimoida puhaltimen ympäristövaikutukset ja taata sen optimaalinen käyttöikä

14)

kuvaus muista puhaltimen energiatehokkuuden määrityksessä käytetyistä seikoista, kuten putkista, joita ei kuvailla liitäntätavassa ja joita ei toimiteta puhaltimen kanssa.

3.

Tekniseen dokumentaatioon sisältyvät tiedot on annettava 2 kohdan 1–14 alakohdan mukaisessa järjestyksessä. Luettelossa käytettyjä sanamuotoja ei tarvitse noudattaa sanatarkasti. Tekstin sijaan tiedot voidaan esittää kaavioina, kuvina tai symboleina.

4.

Edellä 2 kohdan 1, 2, 3, 4 ja 5 kohdassa tarkoitetut tiedot on merkittävä kestävällä tavalla puhaltimen arvokilpeen tai sen läheisyyteen ja 2 kohdan 5 alakohdan osalta on käytettävä jompaakumpaa seuraavista sanamuodoista:

”Puhaltimen kanssa on asennettava taajuusmuuttaja.”

”Puhaltimeen on integroitu taajuusmuuttaja.”

5.

Valmistajien on annettava käyttöohjeissa tiedot puhaltimia koottaessa, asennettaessa tai huollettaessa noudatettavista varotoimista. Jos tuotetietovaatimuksia koskevan 2 kohdan 5 alakohdan mukaisesti ilmoitetaan, että puhaltimen kanssa on asennettava taajuusmuuttaja, valmistajien on annettava yksityiskohtaiset tiedot taajuusmuuttajan ominaisuuksista, jotta voidaan varmistaa kokoonpanon optimaalinen käyttö.


LIITE II

MITTAUKSET JA LASKELMAT

1.   Liitteessä II käytettävät määritelmät

1)

”Imuaukon tilavuusvirta tyhjäkäynnillä” (q) on puhaltimen läpi tiettyä aikayksikköä kohti kulkevan kaasun määrä (m3/s), joka lasketaan jakamalla puhaltimen liikuttaman kaasun massa (kg/s) kyseisen kaasun tiheydellä puhaltimen imuaukolla (kg/m3).

2)

”Puristuvuuskerroin” on dimensioton luku, jolla kuvataan kaasuvirran puristuvuutta testin aikana ja joka lasketaan puhaltimen kaasuun kohdistaman mekaanisen työn suhteena työhön, joka kohdistuisi puristumattomaan fluidiin samalla massavirralla, kaasun tiheydellä imuaukolla ja painesuhteella ottaen huomioon puhaltimen paine ’kokonaispaineena’ (kp) tai ’staattisena paineena’ (kps).

3)

kps tarkoittaa puhaltimen staattisen kaasutehon laskennassa käytettävää puristuvuuskerrointa.

4)

kp tarkoittaa puhaltimen kokonaiskaasutehon laskennassa käytettävää puristuvuuskerrointa.

5)

”Loppukokoonpano” tarkoittaa puhaltimen loppuun saatettua tai paikalla suoritettua kokoonpanoa, joka sisältää kaikki tarvittavat osatekijät puhaltimen sähköenergian muuntamiseksi kaasutehoksi ilman, että puhaltimeen on tarpeen lisätä osia tai komponentteja.

6)

”Ei lopullinen kokoonpano” tarkoittaa ainakin siipipyörän sisältävää puhaltimen osien kokoonpanoa, joka edellyttää yhtä tai useampaa ulkopuolelta toimitettua komponenttia, jotta sähkövirta voitaisiin muuntaa puhaltimen kaasutehoksi.

7)

”Suora käyttö” tarkoittaa puhaltimen käyttöjärjestelyä, jossa siipipyörä kiinnitetään moottorin akseliin joko suoraan tai koaksiaalikytkimillä ja jossa siipipyörän nopeus on identtinen moottorin pyörimisnopeuden kanssa.

8)

”Voimansiirto” tarkoittaa puhaltimen käyttöjärjestelyä, jossa ei ole kyse edellä määritellystä suorasta käytöstä. Tällaisia käyttöjärjestelyjä ovat esimerkiksi hihnakäyttö taikka vaihteiston tai liukumuhvien käyttö.

9)

”Alhaisen hyötysuhteen käyttö” tarkoittaa voimansiirtoa hihnalla, jonka leveys on alle kolminkertainen suhteessa sen korkeuteen, tai käyttäen jotakin muuta voimansiirron muotoa, ei kuitenkaan korkean hyötysuhteen käyttöä.

10)

”Korkean hyötysuhteen käyttö” tarkoittaa voimansiirtoa hihnalla, jonka leveys on vähintään kolminkertainen suhteessa sen korkeuteen, tai käyttäen hammashihnaa tai hammasvaihteita.

2.   Mittausmenetelmä

Tässä asetuksessa säädettyjen vaatimusten noudattamiseksi ja niiden noudattamisen varmentamiseksi tarvittavissa mittauksissa ja laskelmissa on käytettävä luotettavaa, tarkkaa ja toistettavissa olevaa menetelmää, jossa otetaan huomioon yleisesti parhaana pidetyt menetelmät ja jonka tulosten epävarmuuden katsotaan olevan alhainen, mukaan luettuina sellaisissa asiakirjoissa vahvistetut menetelmät, joiden viitenumerot on julkaistu tätä tarkoitusta varten Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

3.   Laskentamenetelmä

Tietyn puhaltimen energiatehokkuuden laskentamenetelmä perustuu kaasutehon suhteeseen moottorin ottotehoon, jolloin puhaltimen kaasuteho saadaan kertomalla kaasun tilavuusvirta paine-erolla puhaltimen yli. Paine on joko staattinen tai kokonaispaine, joka on staattisen ja dynaamisen paineen summa riippuen liitäntätavasta ja hyötysuhdeluokasta.

3.1

Jos puhallin toimitetaan loppukokoonpanona, puhaltimen kaasuteho ja ottoteho mitataan sen optimaalisessa energiatehokkuuspisteessä:

a)

Jos puhaltimessa ei ole taajuusmuuttajaa, yleisen hyötysuhteen laskennassa käytetään seuraavaa yhtälöä:

ηe = Pu(s) / Pe ,

jossa:

 

ηe on yleinen hyötysuhde;

 

Pu(s) on 3.3 kohdan mukaisesti määritetty puhaltimen kaasuteho sen toimiessa optimaalisessa energiatehokkuuspisteessä;

 

Pe on puhaltimen moottorin tulonavoissa mitattu teho puhaltimen toimiessa optimaalisessa energiatehokkuuspisteessä.

b)

Jos puhaltimessa on taajuusmuuttaja, yleisen hyötysuhteen laskennassa käytetään seuraavaa yhtälöä:

ηe = (Pu(s) / Ped) · Cc ,

jossa:

 

ηe on yleinen hyötysuhde;

 

Pu(s) on 3.3 kohdan mukaisesti määritetty puhaltimen kaasuteho sen toimiessa optimaalisessa energiatehokkuuspisteessä;

 

Ped on puhaltimen taajuusmuuttajan tulonavoissa mitattu teho puhaltimen toimiessa optimaalisessa energiatehokkuuspisteessä.

 

Cc on osakuorman kompensointitekijä seuraavasti:

moottorissa on taajuusmuuttaja ja Ped ≥ 5 kW, jolloin Cc = 1,04

moottorissa on taajuusmuuttaja ja Ped < 5 kW, jolloin Cc = – 0,03 ln(Ped) + 1,088.

3.2

Jos puhallinta ei toimiteta lopullisessa kokoonpanossa, puhaltimen yleinen hyötysuhde lasketaan siipipyörän optimaalisessa energiatehokkuuspisteessä käyttäen seuraavaa yhtälöä:

ηe = ηr · ηm · ηT · Cm · Cc ,

jossa:

 

ηe on yleinen hyötysuhde;

 

ηr on puhaltimen siipipyörän hyötysuhde, joka lasketaan kaavalla Pu(s) / Pa ,

jossa

 

Pu(s) on 3.3 kohdan mukaisesti määritetty puhaltimen kaasuteho siipipyörän optimaalisessa energiatehokkuuspisteessä;

 

Pa on puhaltimen akseliteho siipipyörän optimaalisessa energiatehokkuuspisteessä;

 

ηm on moottorin nimellishyötysuhde asetuksen (EY) N:o 640/2009 mukaisesti, jos sitä sovelletaan. Jos moottori ei kuulu asetuksen (EY) N:o 640/2009 soveltamisalaan tai jos moottoria ei toimiteta, lasketaan moottorin nimellishyötysuhteen ηm oletusarvo käyttäen seuraavia arvoja:

jos suositeltu ottoteho ”Pe” on ≥ 0,75 kW,

ηm = 0,000278*(x3) – 0,019247*(x2) + 0,104395*x + 0,809761

jossa x = Lg (Pe)

ja Pe määritellään 3.1 kohdan a alakohdassa;

jos suositeltu ottoteho ”Pe” on < 0,75 kW,

ηm = 0,1462*ln(Pe) + 0,8381

ja Pe määritellään 3.1 kohdan a alakohdassa, jolloin puhaltimen valmistajan suositteleman ottotehon Pe olisi oltava riittävän suuri, jotta puhallin voi saavuttaa optimaalisen energiatehokkuuspisteensä, ottaen huomioon siirtojärjestelmistä mahdollisesti aiheutuvat häviöt;

 

ηT on käyttöjärjestelyn hyötysuhde, josta on käytettävä seuraavia oletusarvoja:

suoran käytön osalta ηT = 1,0;

jos kyse on 1 kohdan 9 alakohdassa määritellystä alhaisen hyötysuhteen käytöstä ja

Pa ≥ 5 kW, ηT = 0,96 tai

1 kW < Pa < 5 kW, ηT = 0,0175 * Pa + 0,8725 tai

Pa < 1 kW, ηT = 0,89

jos kyse on 1 kohdan 10 alakohdassa määritellystä korkean hyötysuhteen käytöstä ja

Pa ≥ 5 kW, ηT = 0,98 tai

1 kW < Pa < 5 kW, ηT = 0,01 * Pa + 0,93 tai

Pa < 1 kW, ηT = 0,94

 

Cm on kompensointitekijä komponenttien yhteensovittamisen huomioon ottamiseksi = 0,9;

 

Cc on osakuorman kompensointitekijä:

jos moottorissa ei ole taajuusmuuttajaa Cc = 1,0

moottorissa on taajuusmuuttaja ja Ped ≥ 5 kW, jolloin Cc = 1,04

moottorissa on taajuusmuuttaja ja Ped < 5 kW, jolloin Cc = – 0,03 ln(Ped) + 1,088.

3.3

Puhaltimen kaasuteho Pu(s) (kW) lasketaan puhaltimen toimittajan valitseman liitäntätavan testimenetelmän mukaisesti:

a)

Jos puhallin on mitattu liitäntätavan A mukaan, testauksessa käytettävä puhaltimen staattinen kaasuteho Pus saadaan yhtälöstä Pus = q · psf · kps.

b)

Jos puhallin on mitattu liitäntätavan B mukaan, testauksessa käytettävä puhaltimen kaasuteho Pu saadaan yhtälöstä Pu = q · pf · kp.

c)

Jos puhallin on mitattu liitäntätavan C mukaan, testauksessa käytettävä puhaltimen staattinen kaasuteho Pus saadaan yhtälöstä Pus = q · psf · kps.

d)

Jos puhallin on mitattu liitäntätavan D mukaan, testauksessa käytettävä puhaltimen kaasuteho Pu saadaan yhtälöstä Pu = q · pf · kp.

4.   Tavoite-energiatehokkuuden laskentamenetelmä

Tavoite-energiatehokkuus on energiatehokkuus, joka tiettyyn puhallintyyppiin kuuluvan puhaltimen on saavutettava tässä asetuksessa asetettujen vaatimusten noudattamiseksi (ilmaistu täysinä prosentteina). Tavoite-energiatehokkuus lasketaan hyötysuhdekaavoilla, jotka sisältävät sähköisen ottotehon Pe(d) ja liitteessä I määritellyn vähimmäishyötysuhdetason. Koko tehoalue katetaan kahdella kaavalla: ensimmäistä sovelletaan puhaltimiin, joiden ottoteho on vähintään 0,125 kW ja enintään 10 kW ja toista puhaltimiin, joiden ottoteho on yli 10 kW ja enintään 500 kW.

Energiatehokkuuden laskentakaavat on kehitetty kolmelle puhallintyyppiryhmälle eri puhallintyyppien erilaisten ominaisuuksien mukaan:

4.1

Aksiaalipuhaltimien, eteenpäin kaartuvilla siivillä varustettujen keskipakopuhaltimien ja radiaalisiivillä varustettujen keskipakopuhaltimien tavoite-energiatehokkuus lasketaan seuraavilla yhtälöillä:

Tehoalue 0,125 kW ≤ P ≤ 10 kW

Tehoalue 10 kW < P ≤ 500 kW

ηtavoite = 2,74 · ln(P) – 6,33 + N

ηtavoite = 0,78 · ln(P) – 1,88 + N

jossa ottoteho P on sähköinen ottoteho Pe(d) ja N on vaaditun energiatehokkuustason kokonaisluku.

4.2

Taaksepäin kaartuvilla siivillä varustettujen koteloimattomien keskipakopuhaltimien, taaksepäin kaartuvilla siivillä varustettujen koteloitujen keskipakopuhaltimien ja sekavirtauspuhaltimien tavoite-energiatehokkuus lasketaan seuraavilla yhtälöillä:

Tehoalue 0,125 kW ≤ P ≤ 10 kW

Tehoalue 10 kW < P ≤ 500 kW

ηtavoite = 4,56 · ln(P) – 10,5 + N

ηtavoite = 1,1 · ln(P) – 2,6 + N

jossa ottoteho P on sähköinen ottoteho Pe(d) ja N on vaaditun energiatehokkuustason kokonaisluku.

4.3

Ristivirtapuhaltimien tavoite-energiatehokkuus lasketaan seuraavilla yhtälöillä:

Tehoalue 0,125 kW ≤ P ≤ 10 kW

Tehoalue 10 kW < P ≤ 500 kW

ηtavoite = 1,14 · ln(P) – 2,6 + N

ηtavoite = N

jossa ottoteho P on sähköinen ottoteho Pe(d) ja N on vaaditun energiatehokkuustason kokonaisluku.

5.   Tavoite-energiatehokkuuden soveltaminen

Jotta energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset täyttyisivät on liitteessä II olevassa 3 kohdassa määritellyllä asianmukaisella menetelmällä lasketun puhaltimen yleisen hyötysuhteen ηe oltava yhtä suuri tai suurempi kuin hyötysuhdetason mukaan määräytyvä tavoitearvo ηtavoite.


LIITE III

TARKASTUSMENETTELY MARKKINAVALVONTAA VARTEN

Toteuttaessaan direktiivin 2009/125/EY 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja markkinavalvontatarkastuksia jäsenvaltioiden viranomaisten on noudatettava liitteessä I säädettyjen vaatimusten osalta seuraavaa tarkastusmenettelyä:

1.

Jäsenvaltion viranomaisten on testattava yksi laite.

2.

Mallin on katsottava olevan tässä asetuksessa säädettyjen vaatimusten mukainen, jos puhaltimen yleinen hyötysuhde (ηe) on vähintään 0,9*tavoite-energiatehokkuus, joka on laskettu liitteessä II (3 kohta) olevia kaavoja ja liitteessä I olevia sovellettavia hyötysuhdetasoja käyttäen.

3.

Jos 2 kohdassa tarkoitettuja tuloksia ei saavuteta:

sellaisten mallien osalta, joita valmistetaan alle viisi kappaletta vuodessa, on katsottava, ettei malli ole tämän asetuksen mukainen,

sellaisten mallien osalta, joita valmistetaan vähintään viisi kappaletta vuodessa, markkinavalvontaviranomaisen on testattava vielä kolme satunnaisesti valittua laitetta.

4.

Mallin on katsottava olevan tässä asetuksessa säädettyjen vaatimusten mukainen, jos 3 kohdassa tarkoitettujen kolmen laitteen yleisen hyötysuhteen (ηe) keskiarvo on vähintään 0,9*tavoite-energiatehokkuus, joka on laskettu liitteessä II (3 kohta) olevia kaavoja ja liitteessä I olevia sovellettavia hyötysuhdetasoja käyttäen.

5.

Jos 4 kohdassa tarkoitettuja tuloksia ei saavuteta, on katsottava, ettei kyseinen malli ole tämän asetuksen mukainen.


LIITE IV

6 ARTIKLASSA TARKOITETUT OHJEELLISET VIITEARVOT

Tämän asetuksen antamisajankohtana puhallinten paras markkinoilla saatavilla oleva teknologia esitetään taulukossa 1. Näitä viitearvoja ei välttämättä aina pystytä saavuttamaan kaikissa sovelluksissa tai koko tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvalla tehoalueella.

Taulukko 1

Puhallinten ohjeelliset viitearvot

Puhallintyypit

Liitäntätapa (A–D)

Hyötysuhdeluokka

(staattinen tai kokonaishyötysuhde)

Hyötysuhdetaso

Aksiaalipuhallin

A, C

staattinen

65

B, D

kokonaishyötysuhde

75

Eteenpäin kaartuvilla siivillä varustettu keskipakopuhallin ja radiaalisiivillä varustettu keskipakopuhallin

A, C

staattinen

62

B, D

kokonaishyötysuhde

65

Taaksepäin kaartuvilla siivillä varustettu koteloimaton keskipakopuhallin

A, C

staattinen

70

Taaksepäin kaartuvilla siivillä varustettu koteloitu keskipakopuhallin

A, C

staattinen

72

B, D

kokonaishyötysuhde

75

Sekavirtauspuhallin

A, C

staattinen

61

B, D

kokonaishyötysuhde

65

Ristivirtapuhallin

B, D

kokonaishyötysuhde

32