28.9.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 253/42


KOMISSION ASETUS (EU) N:o 850/2010,

annettu 27 päivänä syyskuuta 2010,

lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien magnesiittitiilien tuonnissa annettuun neuvoston asetukseen (EY) N:o 1659/2005 liittyvän uutta viejää koskevan tarkastelun vireillepanosta, yhden kyseisen maan viejän tuotteiden tuontiin sovellettavan tullin kumoamisesta ja tällaisen tuonnin kirjaamisvelvoitteesta

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 30 päivänä marraskuuta 2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1225/2009 (1), jäljempänä ’perusasetus’, ja erityisesti sen 11 artiklan 4 kohdan,

on kuullut neuvoa-antavaa komiteaa,

sekä katsoo seuraavaa:

A.   TARKASTELUPYYNTÖ

(1)

Komissio on vastaanottanut perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdan mukaisen pyynnön uutta viejää koskevan tarkastelun vireillepanosta. Pyynnön esitti Kiinan kansantasavallassa, jäljempänä ’asianomainen maa’, toimiva vientiä harjoittava tuottaja TRL China Ltd, jäljempänä ’pyynnön esittäjä’.

B.   TUOTE

(2)

Tarkastelun kohteena ovat Kiinan kansantasavallasta peräisin olevat kemiallisesti sidotut, polttamattomat magnesiittitiilet, joiden magnesiaosan magnesiumoksidipitoisuus on vähintään 80 prosenttia, myös magnesiittia sisältävät, jäljempänä ’tarkasteltavana oleva tuote’, jotka nykyisin luokitellaan CN-koodeihin ex 6815 91 00, ex 6815 99 10 ja ex 6815 99 90 (Taric-koodit 6815910010, 6815991020 ja 6815999020).

C.   VOIMASSA OLEVAT TOIMENPITEET

(3)

Voimassa oleva toimenpide on lopullinen polkumyyntitulli, joka otettiin käyttöön neuvoston asetuksella (EY) N:o 1659/2005 (2); sen perusteella Kiinan kansantasavallasta peräisin olevan, myös pyynnön esittäjän tuottaman, tarkasteltavana olevan tuotteen tuonnissa unioniin sovelletaan 39,9 prosentin suuruista lopullista polkumyyntitullia, kun taas asetuksessa erikseen mainittuihin lukuisiin yrityksiin sovelletaan yksilöllistä tullia.

D.   TARKASTELUN PERUSTEET

(4)

Pyynnön esittäjä väittää toimivansa perusasetuksen 2 artiklan 7 kohdan c alakohdassa määritellyissä markkinatalousolosuhteissa tai vaihtoehtoisesti pyytää yksilöllistä kohtelua perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdan mukaisesti. Se väittää myös, että se ei vienyt tarkasteltavana olevaa tuotetta unioniin polkumyynnin vastaisten toimenpiteiden perustana olleena tutkimusajanjaksona eli 1 päivän huhtikuuta 2003 ja 31 päivän maaliskuuta 2004 välisenä aikana, jäljempänä ’alkuperäinen tutkimusajanjakso’, ja että se ei ole etuyhteydessä yhteenkään niistä kyseisen tuotteen vientiä harjoittavista tuottajista, joihin sovelletaan edellä mainittuja polkumyynnin vastaisia toimenpiteitä.

(5)

Pyynnön esittäjä väittää lisäksi, että se aloitti tarkasteltavana olevan tuotteen viennin unioniin alkuperäisen tutkimusajanjakson päätyttyä.

E.   MENETTELY

(6)

Niille unionin tuottajille, joita asian tiedetään koskevan, on ilmoitettu edellä mainitusta pyynnöstä, ja niille on annettu tilaisuus esittää huomautuksia.

(7)

Komissio on saatavilla olevan näytön tutkittuaan päättänyt, että näyttö on riittävä perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdan mukaisen uutta viejää koskevan tarkastelun panemiseksi vireille. Saatuaan jäljempänä olevassa 13 kappaleessa mainitun pyynnön komissio määrittää, toimiiko pyynnön esittäjä perusasetuksen 2 artiklan 7 kohdan c alakohdassa määritellyissä markkinatalousolosuhteissa tai vaihtoehtoisesti täyttääkö se yksilöllisen tullin vahvistamiselle asetetut vaatimukset perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdan mukaisesti. Jos näin on, lasketaan pyynnön esittäjän yksilöllinen polkumyyntimarginaali, ja jos polkumyyntiä havaitaan, määritetään tulli, jota olisi sovellettava sen tuodessa tarkasteltavana olevaa tuotetta unioniin.

(8)

Jos todetaan, että pyynnön esittäjä täyttää yksilöllisen tullin vahvistamiselle asetetut vaatimukset, saattaa olla tarpeen muuttaa asetuksen (EY) N:o 1659/2005 1 artiklan 2 kohdassa mainitsemattomien yritysten valmistaman tarkasteltavana olevan tuotteen tuonnissa tällä hetkellä sovellettavaa tullia.

a)   Kyselylomakkeet

(9)

Saadakseen tutkimuksensa kannalta välttämättöminä pitämänsä tiedot komissio lähettää kyselylomakkeen pyynnön esittäjälle.

b)   Tietojen kerääminen ja osapuolten kuuleminen

(10)

Kaikkia asianomaisia osapuolia pyydetään esittämään näkökantansa kirjallisesti ja toimittamaan asiaa tukevaa näyttöä.

(11)

Komissio voi lisäksi kuulla asianomaisia osapuolia, jos ne pyytävät sitä kirjallisesti ja osoittavat, että niiden kuulemiseen on olemassa erityisiä syitä.

(12)

Huomiota pyydetään kiinnittämään siihen, että useimpien perusasetuksessa säädettyjen menettelyjä koskevien oikeuksien käyttö edellyttää osapuolten ilmoittautumista tässä asetuksessa säädetyssä määräajassa.

c)   Markkinatalouskohtelu ja yksilöllinen kohtelu

(13)

Normaaliarvo määritetään perusasetuksen 2 artiklan 7 kohdan b alakohdan mukaisesti, jos pyynnön esittäjä toimittaa riittävän näytön siitä, että se toimii markkinatalousolosuhteissa eli täyttää perusasetuksen 2 artiklan 7 kohdan c alakohdassa säädetyt vaatimukset. Tätä koskevat asianmukaisesti perustellut pyynnöt on toimitettava tämän asetuksen 4 artiklan 3 kohdassa asetetussa erityisessä määräajassa. Komissio lähettää lomakkeet tällaista pyyntöä varten pyynnön esittäjälle ja Kiinan kansantasavallan viranomaisille. Pyynnön esittäjä voi käyttää lomaketta myös yksilöllistä kohtelua koskevan pyynnön esittämiseen eli sen ilmoittamiseen, että se täyttää perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdassa esitetyt vaatimukset.

d)   Markkinatalousmaan valinta

(14)

Jos pyynnön esittäjälle ei myönnetä markkinatalouskohtelua, mutta se täyttää yksilöllisen tullin vahvistamiselle asetetut vaatimukset perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdan mukaisesti, Kiinan kansantasavaltaa koskeva normaaliarvo määritetään perusasetuksen 2 artiklan 7 kohdan a alakohdan mukaisesti sopivaa markkinatalousmaata koskevien tietojen perusteella. Komission aikomuksena on käyttää tähän tarkoitukseen Amerikan yhdysvaltoja, kuten tehtiin tutkimuksessa, joka johti Kiinan kansantasavallasta peräisin olevan tarkasteltavana olevan tuotteen tuonnissa sovellettavien toimenpiteiden käyttöönottoon. Asianomaisia osapuolia pyydetään esittämään huomautuksensa valinnan sopivuudesta tämän asetuksen 4 artiklan 2 kohdassa asetetussa erityisessä määräajassa.

(15)

Jos pyynnön esittäjälle myönnetään markkinatalouskohtelu, komissio voi tarvittaessa käyttää myös sopivalle markkinatalousmaalle määritettyä normaaliarvoa koskevia päätelmiä esimerkiksi korvatakseen Kiinan kansantasavaltaa koskevat epäluotettavat kustannus- tai hintatiedot, jos vaadittavia luotettavia tietoja ei ole saatavissa Kiinan kansantasavallasta ja niitä tarvitaan normaaliarvon määrittämiseksi. Komissio aikoo käyttää Amerikan yhdysvaltoja myös tähän tarkoitukseen.

F.   VOIMASSA OLEVAN TULLIN KUMOAMINEN JA TUONNIN KIRJAAMINEN

(16)

Voimassa oleva polkumyyntitulli olisi kumottava perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdan nojalla pyynnön esittäjän tuottaman ja unioniin vientiä varten myymän tarkasteltavana olevan tuotteen tuonnin osalta. Samalla tällaisen tuonnin kirjaaminen olisi tehtävä pakolliseksi perusasetuksen 14 artiklan 5 kohdan mukaisesti sen varmistamiseksi, että polkumyyntitullit voidaan kantaa taannehtivasti tämän tarkastelun vireillepanopäivästä alkaen, jos tarkastelu osoittaa pyynnön esittäjän harjoittavan polkumyyntiä. Pyynnön esittäjän maksettaviksi tulevaisuudessa mahdollisesti lankeavia määriä ei voida menettelyn tässä vaiheessa arvioida.

G.   MÄÄRÄAJAT

(17)

Moitteettoman hallinnon varmistamiseksi olisi asetettava määräajat, joiden kuluessa

asianomaiset osapuolet voivat ilmoittautua komissiolle, esittää näkökantansa kirjallisesti ja toimittaa tämän asetuksen johdanto-osan 8 kappaleen a alakohdassa tarkoitetun kyselylomakkeen vastaukset tai muita tietoja, jotka olisi otettava huomioon tutkimuksessa,

asianomaiset osapuolet voivat esittää komissiolle kirjallisen kuulemispyynnön,

asianomaiset osapuolet voivat esittää mielipiteensä siitä, ovatko Amerikan yhdysvallat sopiva valinta markkinatalousmaaksi, jota käytettäisiin Kiinan kansantasavaltaa koskevan normaaliarvon määrittämiseen siinä tapauksessa, että pyynnön esittäjälle ei myönnetä markkinatalouskohtelua,

pyynnön esittäjä voi toimittaa asianmukaisesti perustellun pyynnön markkinatalouskohtelun saamiseksi.

H.   YHTEISTYÖSTÄ KIELTÄYTYMINEN

(18)

Jos asianomainen osapuoli kieltäytyy antamasta tarvittavia tietoja tai ei toimita niitä määräajassa tai jos se huomattavasti vaikeuttaa tutkimusta, päätelmät, jotka voivat olla myönteisiä tai kielteisiä, voidaan tehdä käytettävissä olevien tietojen perusteella perusasetuksen 18 artiklan mukaisesti.

(19)

Jos asianomaisen osapuolen todetaan toimittaneen vääriä tai harhaanjohtavia tietoja, niitä ei oteta huomioon ja niiden sijasta voidaan käyttää käytettävissä olevia tietoja perusasetuksen 18 artiklan mukaisesti. Jos asianomainen osapuoli ei toimi tai toimii vain osittain yhteistyössä ja tästä johtuen päätelmät perustuvat käytettävissä oleviin tietoihin perusasetuksen 18 artiklan mukaisesti, lopputulos voi olla kyseisen osapuolen kannalta epäedullisempi kuin siinä tapauksessa, että se olisi toiminut yhteistyössä.

I.   HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELY

(20)

Tässä tutkimuksessa kerättyjä henkilötietoja käsitellään yksilöiden suojelusta yhteisöjen toimielinten ja elinten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 18 päivänä joulukuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 45/2001 (3) mukaisesti.

J.   KUULEMISMENETTELYSTÄ VASTAAVA NEUVONANTAJA

(21)

Jos puolustautumisoikeuksien käytössä ilmenee vaikeuksia, asianomainen osapuoli voi ottaa yhteyttä kuulemismenettelystä vastaavaan kauppapolitiikan pääosaston neuvonantajaan. Neuvonantaja on asianomaisten osapuolten ja komission yksiköiden välinen yhteyshenkilö ja toimii tarvittaessa sovittelijana menettelytapakysymyksissä, jotka vaikuttavat osapuolten etujen suojaamiseen kyseisessä menettelyssä. Tällaisia kysymyksiä ovat lähinnä oikeus tutustua asiakirjoihin, salassapito, määräaikojen pidentäminen ja kirjallisten ja/tai suullisten näkökantojen käsittely. Yhteystiedot sekä lisätietoja on saatavilla kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan verkkosivuilla kauppapolitiikan pääosaston sivustolla osoitteessa http://ec.europa.eu/trade

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Pannaan vireille asetuksen (EY) N:o 1659/2005 uudelleentarkastelu asetuksen (EY) N:o 1225/2009 11 artiklan 4 kohdan nojalla sen määrittämiseksi, olisiko asetuksella (EY) N:o 1659/2005 käyttöön otettua polkumyyntitullia sovellettava ja missä laajuudessa Kiinan kansantasavallasta peräisin oleviin, TRL China Ltd:n (Taric-lisäkoodi A985) tuottamiin ja unioniin vientiä varten myymiin kemiallisesti sidottuihin, polttamattomiin magnesiittitiiliin, joiden magnesiaosan magnesiumoksidipitoisuus on vähintään 80 prosenttia, myös magnesiittia sisältäviin, jotka nykyisin luokitellaan CN-koodeihin ex 6815 91 00, ex 6815 99 10 ja ex 6815 99 90 (Taric-koodit 6815910010, 6815991020 ja 6815999020).

2 artikla

Kumotaan asetuksella (EY) N:o 1659/2005 käyttöön otettu polkumyyntitulli tämän asetuksen 1 artiklassa yksilöidyn tuonnin osalta.

3 artikla

Tulliviranomaiset velvoitetaan asetuksen (EY) N:o 1225/2009 14 artiklan 5 kohdan nojalla toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet tämän asetuksen 1 artiklassa yksilöidyn tuonnin kirjaamiseksi. Tuonnin kirjaamisvelvoite päättyy yhdeksän kuukauden kuluttua tämän asetuksen voimaantulopäivästä.

4 artikla

1.   Jotta asianomaisten osapuolten huomautukset voitaisiin ottaa tutkimuksessa huomioon, niiden on ilmoittauduttava komissiolle, esitettävä näkökantansa kirjallisesti ja toimitettava tämän asetuksen johdanto-osan 8 kappaleen a alakohdassa tarkoitetun kyselylomakkeen vastaukset tai muut tiedot 37 päivän kuluessa tämän asetuksen voimaantulopäivästä, jollei toisin ilmoiteta.

Asianomaiset osapuolet voivat myös pyytää kirjallisesti samassa 37 päivän määräajassa saada tulla komission kuulemiksi.

2.   Jos tutkimuksen osapuolet haluavat esittää huomautuksia siitä, voidaanko Amerikan yhdysvaltoja pitää viitemaaksi soveltuvana kolmantena markkinatalousmaana normaaliarvon määrittämiseksi Kiinan kansantasavallan osalta, niiden on toimitettava huomautuksensa 10 päivän kuluessa tämän asetuksen voimaantulopäivästä.

3.   Asianmukaisesti perustellut markkinatalouskohtelua koskevat pyynnöt on toimitettava komissiolle 15 päivän kuluessa tämän asetuksen voimaantulosta.

4.   Asianomaisten osapuolten on esitettävä kaikki huomautuksensa ja pyyntönsä kirjallisina (ei sähköisessä muodossa, ellei toisin ilmoiteta), ja niissä on oltava asianomaisen osapuolen nimi, osoite, sähköpostiosoite sekä puhelin- ja faksinumero. Kaikki asianomaisten osapuolten luottamuksellisina toimittamat kirjalliset huomautukset, mukaan luettuna tässä asetuksessa pyydetyt tiedot, kyselyvastaukset ja kirjeenvaihto, on varustettava merkinnällä ’Limited’ (4), ja niihin on liitettävä asetuksen (EY) N:o 1225/2009 19 artiklan 2 kohdan mukaisesti ei-luottamuksellinen toisinto, joka varustetaan merkinnällä ’For inspection by interested parties’ (asianomaisten tarkasteltavaksi).

Kaikki asiaan liittyvät tiedot ja/tai kuulemista koskevat pyynnöt on lähetettävä seuraavaan osoitteeseen:

European Commission

Directorate-General for Trade

Directorate H

Office: N105 4/92

1049 Brussels

BELGIUM

Faksi: +32 22956505

5 artikla

Tämä asetus tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 27 päivänä syyskuuta 2010.

Komission puolesta

José Manuel BARROSO

Puheenjohtaja


(1)  EUVL L 343, 22.12.2009, s. 51.

(2)  EUVL L 267, 12.10.2005, s. 1.

(3)  EYVL L 8, 12.1.2001, s. 1.

(4)  Tämä tarkoittaa asiakirjan olevan tarkoitettu ainoastaan sisäiseen käyttöön. Se on suojattu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1049/2001 (EYVL L 145, 31.5.2001, s. 43) 4 artiklan nojalla. Se on asetuksen (EY) N:o 1225/2009 19 artiklassa ja vuoden 1994 GATT-sopimuksen VI artiklan soveltamisesta tehdyn WTO-sopimuksen (polkumyynnin vastainen sopimus) 6 artiklassa tarkoitettu luottamuksellinen asiakirja.