9.2.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 35/17


EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS,

annettu 25 päivänä marraskuuta 2010,

niiden jäsenvaltioiden kansallisten keskuspankkien, joiden rahayksikkö on euro, rahoitustulon jakamisesta

(uudelleenlaadittu)

(EKP/2010/23)

(2011/66/EU)

EUROOPAN KESKUSPANKIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännön (jäljempänä ’EKPJ:n perussääntö’) ja erityisesti sen 32 artiklan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Rahaliittoon osallistuvien jäsenvaltioiden kansallisten keskuspankkien rahoitustulon jakamisesta tilikaudesta 2002 alkaen 6 päivänä joulukuuta 2001 tehtyä päätöstä EKP/2001/16 (1) on muutettu olennaisesti jo useita kertoja (2). Kun päätökseen nyt tehdään uusia muutoksia, päätös tulisi selvyyden vuoksi laatia uudelleen.

(2)

EKPJ:n perussäännön 32.1 artiklan mukaan rahoitustulo on kansallisille keskuspankeille rahapoliittisten tehtävien hoidon yhteydessä kertyvää tuloa. EKPJ:n perussäännön 32.2 artiklassa määrätään, että kunkin kansallisen keskuspankin rahoitustulo vastaa sitä vuotuista tuloa, joka sille kertyy niistä saamisista, jotka vastaavat liikkeeseen laskettuja seteleitä ja luottolaitosten tekemistä talletuksista johtuvia sitoumuksia. Kansalliset keskuspankit yksilöivät nämä saamiset EKP:n neuvoston antamien suuntaviivojen mukaisesti. Kansallisten keskuspankkien olisi yksilöitävä rahapoliittisten tehtävien hoidosta johtuvat saamiset saamisina, jotka vastaavat liikkeeseen laskettuja seteleitä ja luottolaitosten tekemistä talletuksista johtuvia sitoumuksia. EKPJ:n perussäännön 32.4 artiklan mukaisesti kunkin kansallisen keskuspankin rahoitustulosta vähennetään määrä, joka vastaa kyseisen keskuspankin luottolaitosten 19 artiklan mukaisesti tekemille talletuksille maksamaa korkoa.

(3)

EKPJ:n perussäännön 32.5 artiklan mukaan kansallisten keskuspankkien rahoitustulon summa jaetaan niiden kesken suhteessa niiden maksamiin osuuksiin Euroopan keskuspankin (EKP) pääomasta.

(4)

EKPJ:n perussäännön 32.6 ja 32.7 artiklan mukaan EKP:n neuvostolla on toimivalta antaa rahoitustulon jakauman loppusummien selvitystä ja siihen liittyviä maksuja koskevia suuntaviivoja ja toteuttaa kaikki muut 32 artiklan soveltamisen edellyttämät toimenpiteet.

(5)

Euron käyttöönotosta 3 päivänä toukokuuta 1998 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 974/98 (3) 10 artiklan mukaisesti EKP ja kansalliset keskuspankit laskevat eurosetelit liikkeeseen. Asetuksen 15 artiklan mukaan kansallisen valuuttayksikön määräiset setelit ovat laillisia maksuvälineitä kansallisten alueellisten rajojensa sisällä enintään kuuden kuukauden ajan siirtymäkauden päättymisestä. Käteisrahan käyttöönottovuotta olisi siis pidettävä erityisenä vuotena, koska kansallisten valuuttayksikköjen määräiset liikkeeseen lasketut setelit saattavat edelleen muodostaa merkittävän osan liikkeeseen laskettujen setelien kokonaismäärästä.

(6)

Tietyistä valmisteluista käteiseuron käyttöönottamiseksi ja euroseteleiden ja -kolikoiden ennakko- ja edelleenjakelusta euroalueen ulkopuolella 14 päivänä heinäkuuta 2006 annettujen suuntaviivojen EKP/2006/9 (4) 15 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ennakkoon jaetut eurosetelit veloitetaan näiden vastapuolien kansallisessa keskuspankissa olevilta tileiltä niiden nimellisarvosta seuraavan ”lineaarisen veloitusmallin” mukaisesti: ennakkoon jaettujen euroseteleiden kokonaismäärä veloitetaan kolmena yhtä suurena eränä eurojärjestelmän ensimmäisen, neljännen ja viidennen perusrahoitusoperaation maksujen suorituspäivänä käteisrahan käyttöönottopäivän jälkeen. Laskettaessa rahoitustuloa käteisrahan käyttöönottovuodelta tämä ”lineaarinen veloitusmalli” olisi otettava huomioon.

(7)

Tämä päätös liittyy euroseteleiden liikkeeseenlaskusta 13 päivänä joulukuuta annettuun päätökseen EKP/2010/29 (5), jossa säädetään, että EKP ja kansalliset keskuspankit laskevat setelit liikkeeseen. Päätöksessä EKP/2010/29 säädetään, että liikkeeseen lasketut eurosetelit kohdistetaan kansallisille keskuspankeille suhteessa niiden maksamiin osuuksiin EKP:n pääomasta. Siinä myös kohdistetaan 8 % liikkeeseen laskettujen euroseteleiden kokonaisarvosta EKP:lle. Euroseteleiden kohdistaminen eurojärjestelmän jäsenten kesken merkitsee sitä, että syntyy eurojärjestelmän sisäisiä saldoja. Näille liikkeeseen laskettuihin euroseteleihin liittyville eurojärjestelmän sisäisille saldoille maksettavalla korolla on välitön vaikutus kunkin eurojärjestelmän jäsenen tuloon, ja siksi siitä pitäisi määrätä tällä päätöksellä. Tulo, jota EKP:lle kertyy sen osuuteen liikkeeseen lasketuista euroseteleistä liittyville eurojärjestelmän sisäisille saamisille suoritettavista koroista, olisi lähtökohtaisesti jaettava kansallisille keskuspankeille Euroopan keskuspankin liikkeeseen lasketuista euroseteleistä sekä arvopaperimarkkinoita koskevan ohjelman mukaisesti ostetuista arvopapereisa saaman tulon väliaikaisesta jakamisesta 25 päivänä marraskuuta 2010 annetun päätöksen EKP/2010/24 (6) mukaisesti suhteessa niiden osuuksiin merkityn pääoman jakoperusteesta sinä tilikautena, jona tulo kertyy.

(8)

Liikkeeseen laskettuihin euroseteleihin liittyvien eurojärjestelmän sisäisten saamisten ja velkojen nettosaldolle olisi maksettava korkoa siten, että sovelletaan objektiivista perustetta, jossa määritellään rahan hinta. Tässä yhteydessä asianmukaisena korkona on pidettävä huutokauppoina toteutettavissa eurojärjestelmän perusrahoitusoperaatioissa sovellettavaa perusrahoitusoperaation korkoa.

(9)

Laskettaessa kansallisten keskuspankkien rahoitustuloa EKPJ:n perussäännön 32.2 artiklan mukaisesti velkapohjaan olisi sisällytettävä liikkeeseen laskettuihin euroseteleihin liittyvät eurojärjestelmän sisäiset nettomääräiset velat, koska ne vastaavat liikkeeseen laskettuja seteleitä. Liikkeeseen laskettuihin euroseteleihin liittyville eurojärjestelmän sisäisille saldoille maksettavan koron suorittaminen merkitsee näin ollen sitä, että merkittävä määrä eurojärjestelmän rahoitustulosta jaetaan kansallisille keskuspankeille suhteessa niiden maksamiin osuuksiin EKP:n pääomasta. Näitä eurojärjestelmän sisäisiä saldoja olisi mukautettava siten, että kansallisten keskuspankkien taseiden ja tuloslaskelmien vähittäinen mukauttaminen on mahdollista. Mukautusten olisi perustuttava niiden seteleiden arvoon, joita kukin kansallinen keskuspankki on laskenut liikkeeseen ennen euroseteleiden käyttöön ottamista. Näitä mukautuksia olisi sovellettava vuositasolla enintään viideksi vuodeksi vahvistetun laskukaavan mukaisesti.

(10)

Liikkeeseen laskettuihin euroseteleihin liittyvien eurojärjestelmän sisäisten saldojen mukautukset on laskettu siten, että korvataan kaikki sellaiset merkittävät muutokset kansallisten keskuspankkien tulotilanteessa, jotka johtuvat euroseteleiden käyttöönotosta ja sen perusteella tehdystä rahoitustulon jakamisesta.

(11)

EKPJ:n perussäännön 32 artiklan mukaisia yleisiä sääntöjä sovelletaan myös tuloon, joka syntyy kun eurosetelit kirjataan pois käytöstä poistamisen johdosta.

(12)

EKPJ:n perussäännön 32.5 artiklan mukaan kansallisten keskuspankkien rahoitustulon summa jaetaan niiden kesken suhteessa niiden maksamiin osuuksiin EKP:n pääomasta. EKPJ:n perussäännön 32.7 artiklan mukaan EKP:n neuvosto on toimivaltainen toteuttamaan kaikki muut 32 artiklan soveltamisen edellyttämät toimenpiteet. Niihin kuuluu toimivalta ottaa huomioon muita tekijöitä päätettäessä sellaisen tulon jakamisesta, joka syntyy, kun eurosetelit kirjataan pois käytöstä poistamisen johdosta. Tällöin yhdenvertaisen kohtelun ja oikeudenmukaisuuden periaatteet edellyttävät, että otetaan huomioon se ajanjakso, jonka kuluessa poistettavat eurosetelit laskettiin liikkeeseen. Tämän erityistulon jakoperusteen on sen vuoksi heijastettava sekä asiaankuuluvaa osuutta EKP:n pääomasta että liikkeeseenlaskujakson pituutta.

(13)

Euroseteleiden käytöstä poistamisesta olisi säädettävä erillisissä päätöksissä euroseteleiden, jotka olisi tehtävä nimellisarvoista, selitelmistä, vaihtamisesta, käytöstä poistamisesta ja seteliaiheen jäljentämisestä 20 päivänä maaliskuuta 2003 tehdyn päätöksen EKP/2003/4 (7) 5 artiklan mukaisesti,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Määritelmät

Tässä päätöksessä tarkoitetaan:

a)

”kansallisella keskuspankilla” sellaisen jäsenvaltion kansallista keskuspankkia, jonka rahayksikkö on euro;

b)

”velkapohjalla” velkoja kunkin kansallisen keskuspankin taseessa, siten kuin velat on täsmennetty tämän päätöksen liitteessä I;

c)

”yksilöitävillä saamisilla” velkapohjaa vastaavia saamisia kunkin kansallisen keskuspankin taseessa, siten kuin nämä saamiset on täsmennetty tämän päätöksen liitteessä II;

d)

”liikkeeseen laskettuihin euroseteleihin liittyvillä eurojärjestelmän sisäisillä saldoilla” kansallisen keskuspankin ja EKP:n sekä kansallisen keskuspankin ja toisen kansallisen keskuspankin välisiä saamisia ja velkoja, jotka johtuvat päätöksen EKP/2010/29 4 artiklan soveltamisesta;

e)

”merkityn pääoman jakoperusteella” kansallisten keskuspankkien (prosenttimääräisiä) osuuksia EKP:n merkityssä pääomassa, jotka saadaan soveltamalla kansallisiin keskuspankkeihin niiden painoarvoa EKPJ:n perussäännön 29.1 artiklassa tarkoitetussa jakoperusteessa, sellaisena kuin sitä sovelletaan kyseisen tilikauden osalta;

f)

”luottolaitoksella” joko a) luottolaitosten liiketoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta 14 päivänä kesäkuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/48/EY (8), sellaisena kuin se on pantu täytäntöön kansallisessa lainsäädännössä, 2 artiklassa ja 4 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua luottolaitosta, joka on toimivaltaisen viranomaisen valvonnan alainen, tai b) Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 123 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua muuta luottolaitosta, joka on toimivaltaisen kansallisen viranomaisen valvontaa vastaavan tarkastusmenettelyn alainen;

g)

”yhdenmukaistetulla taseella” tasetta, jonka rakenne on määritelty kirjanpitoa ja tilinpäätöstietojen antamista koskevista oikeussäännöistä Euroopan keskuspankkijärjestelmässä 11 päivänä marraskuuta 2010 annettujen suuntaviivojen EKP/2010/20 (9) liitteessä VIII;

h)

”laskentakorolla” viimeisintä käytettävissä olevaa marginaalikorkoa, jota eurojärjestelmä käyttää huutokauppoina toteutettavissa perusrahoitusoperaatioissaan eurojärjestelmän rahapolitiikan välineistä ja menettelyistä 31 päivänä elokuuta 2000 annettujen suuntaviivojen EKP/2000/7 (10) liitteessä I olevan 3.1.2 kohdan mukaisesti. Mikäli samana päivänä toteutetaan useita perusrahoitusoperaatioita selvitettäviksi, käytetään samanaikaisesti toteutettujen operaatioiden marginaalikorkojen keskiarvoa;

i)

”käteisrahan käyttöönottopäivällä” päivää, jona eurosetelit ja -kolikot saavat laillisen maksuvälineen aseman jäsenvaltiossa, jonka rahayksikkö on euro;

j)

”viiteajanjaksolla” 24 kuukauden ajanjaksoa, joka alkaa 30 kuukautta ennen käteisrahan käyttöönottopäivää;

k)

”käteisrahan käyttöönottovuodella” 12 kuukauden ajanjaksoa, joka alkaa käteisrahan käyttöönottopäivästä;

l)

”päivittäisellä valuuttaviitekurssilla” päivittäistä valuuttaviitekurssia, joka perustuu Euroopan keskuspankkijärjestelmään kuuluvien ja kuulumattomien keskuspankkien väliseen säännölliseen päivittäiseen, yleensä klo 14.15 Keski-Euroopan aikaan tapahtuvaan yhteistyökäytäntöön;

m)

”käytöstä poistetuilla euroseteleillä” eurosetelityyppiä tai -sarjaa, joka on poistettu käytöstä päätöksen EKP/2003/4 5 artiklan nojalla tehdyllä EKP:n neuvoston päätöksellä;

n)

”liikkeeseenlaskua koskevalla jakoperusteella” keskimääräistä merkityn pääoman jakoperustetta käytöstä poistettujen eurosetelityypin tai -sarjan liikkeeseenlaskujakson aikana;

o)

”liikkeeseenlaskujaksolla” eurosetelityyppiin tai -sarjaan liittyvää jaksoa, joka alkaa päivänä, jona kyseisen eurosetelityypin tai -sarjan ensimmäinen liikkeeseenlasku kirjataan velkapohjaan, ja joka päättyy päivänä, jona kyseisen eurosetelityypin tai -sarjan viimeinen liikkeeseenlasku kirjataan velkapohjaan;

p)

”poiskirjaamisella” käytöstä poistettujen euroseteleiden poistamista tase-erästä ”liikkeessä olevat setelit”.

2 artikla

Liikkeeseen laskettuihin euroseteleihin liittyvät eurojärjestelmän sisäiset saldot

1.   Liikkeeseen laskettuihin euroseteleihin liittyvät eurojärjestelmän sisäiset saldot lasketaan kuukausittain, ja ne kirjataan EKP:n ja kansallisten keskuspankkien kirjanpitoon kuukauden ensimmäisenä pankkipäivänä edellisen kuukauden viimeisen pankkipäivän arvoon.

Kun jäsenvaltio ottaa euron käyttöön, ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuja liikkeeseen laskettuihin euroseteleihin liittyviä eurojärjestelmän sisäisiä saldoja koskeva laskelma kirjataan EKP:n ja kansallisten keskuspankkien kirjanpitoon siten, että arvopäivänä on käteisrahan käyttöönottopäivä.

Sinä ensimmäisenä vuonna, josta alkaen kulloistakin viiden vuoden välein tehtävää tarkistusta sovelletaan EKPJ:n perussäännön 29.3 artiklan mukaisesti, liikkeeseen laskettuihin euroseteleihin liittyvät eurojärjestelmän sisäiset saldot lasketaan tammikuun 1 päivän ja 31 päivän väliseltä ajanjaksolta tarkistetun merkityn jakoperusteen mukaisesti, jota sovelletaan euroseteleiden liikkeeseenlaskujen kokonaismäärien saldoihin edellisen vuoden 31 päivänä joulukuuta.

2.   Liikkeeseen laskettuihin euroseteleihin liittyville eurojärjestelmän sisäisille saldoille, tämän päätöksen 4 artiklan soveltamisesta johtuvat saldot mukaan luettuina, maksetaan laskentakoron mukaista korkoa.

3.   Edellisessä kohdassa tarkoitettu korko maksetaan TARGET2-järjestelmän välityksellä neljännesvuosittain.

3 artikla

Rahoitustulon määritysmenetelmä

1.   Kunkin kansallisen keskuspankin rahoitustulon määrä määritetään laskemalla sen kirjanpitoon kirjatuista yksilöitävistä saamisista kertyvä todellinen tulo. Tästä poiketen kullasta ei katsota kertyvän tuloa ja katettujen joukkovelkakirjalainojen osto-ohjelman toteutuksesta 2 päivänä heinäkuuta 2009 tehdyn päätöksen EKP/2009/16 (11) mukaisesti rahapolitiikan harjoittamista varten pidettävistä arvopapereista katsotaan kertyvän laskentakoron mukainen tulo.

2.   Mikäli kansallisen keskuspankin yksilöitävien saamisten arvo ylittää tai alittaa sen velkapohjan arvon, erotus korvataan soveltamalla laskentakorkoa erotuksen arvoon.

4 artikla

Eurojärjestelmän sisäisiin saldoihin tehtävät mukautukset

1.   Rahoitustuloa laskettaessa liikkeeseen laskettuihin euroseteleihin liittyviä kunkin kansallisen keskuspankin eurojärjestelmän sisäisiä saldoja mukautetaan seuraavan laskukaavan mukaisesti määritetyllä hyvityksellä:

C = (K – A) × S

jossa

C

on hyvitys,

K

on kunkin kansallisen keskuspankin osalta euromäärä, joka saadaan soveltamalla merkityn pääoman jakoperustetta liikkeeseen laskettujen seteleiden keskimääräiseen arvoon viiteajanjakson aikana, jolloin euron käyttöön ottavan jäsenvaltion kansallisen valuutan määräisten liikkeeseen laskettujen seteleiden määrä muunnetaan euroiksi päivittäisen valuuttaviitekurssin mukaan viiteajanjakson aikana,

A

on kunkin kansallisen keskuspankin osalta liikkeeseen laskettujen seteleiden keskimääräinen euromääräinen arvo viiteajanjakson aikana, muunnettuna euroiksi päivittäisen valuuttaviitekurssin mukaan viiteajanjakson aikana,

S

on seuraava kerroin kunkin tilikauden osalta, alkaen käteisrahan käyttöönottopäivästä:

Tilikausi

Kerroin

Käteisrahan käyttöönottovuosi

1

Käteisrahan käyttöönottovuosi plus yksi vuosi

0,8606735

Käteisrahan käyttöönottovuosi plus kaksi vuotta

0,7013472

Käteisrahan käyttöönottovuosi plus kolme vuotta

0,5334835

Käteisrahan käyttöönottovuosi plus neljä vuotta

0,3598237

Käteisrahan käyttöönottovuosi plus viisi vuotta

0,1817225

2.   Kansallisten keskuspankkien hyvitysten summa on nolla.

3.   Hyvitykset lasketaan joka kerta, kun jokin jäsenvaltio ottaa euron käyttöön tai kun EKP:n merkityn pääoman jakoperuste muuttuu.

4.   Kun kansallinen keskuspankki liittyy Eurojärjestelmään sen hyvitys jaetaan muille kansallisille keskuspankeille niiden osuuksien mukaan, joita muilla kansallisilla keskuspankeilla on merkityn pääoman jakoperusteesta, siten että sen etumerkki (+/–) vaihdetaan, ja tämä hyvitys täydentää niitä mahdollisia hyvityksiä, jotka ovat muiden kansallisten keskuspankkien osalta jo voimassa.

5.   Hyvitykset ja hyvitysten täsmäyttämiseksi tehtävät kirjanpitoviennit kirjataan erillisille eurojärjestelmän sisäisille tileille jokaisen kansallisen keskuspankin kirjanpidossa siten, että arvopäivänä on käteisrahan käyttöönottopäivä ja arvopäivänä on sama päivä jokaisena seuraavana vuonna mukautusjakson aikana. Hyvitysten täsmäyttämiseksi tehtäville kirjanpitovienneille ei makseta korkoa.

6.   Tämän artiklan 1 kohdasta poiketen erityisissä tilanteissa, jotka liittyvät tämän päätöksen liitteessä III kuvattuihin muutoksiin liikkeeseen laskettavien seteleiden määrässä, liikkeeseen laskettuihin euroseteleihin liittyviä kunkin kansallisen keskuspankin eurojärjestelmän sisäisiä saldoja mukautetaan kyseisessä liitteessä esitettyjen säännösten mukaisesti.

7.   Tämän artiklan mukaisia eurojärjestelmän sisäisiin saldoihin tehtäviä mukautuksia lakataan soveltamasta kuudennen vuoden ensimmäisestä päivästä asianomaisen käteisrahan käyttöönottovuoden jälkeen.

5 artikla

Rahoitustulon laskeminen ja jakaminen

1.   EKP suorittaa joka päivältä kunkin kansallisen keskuspankin rahoitustulon laskemisen. Laskelma perustuu kansallisten keskuspankkien EKP:lle toimittamiin kirjanpitotietoihin. EKP ilmoittaa kertyneen summan kansallisille keskuspankeille neljännesvuosittain.

2.   Kunkin kansallisen keskuspankin rahoitustulosta vähennetään velkapohjaan sisältyvistä veloista kertynyttä tai maksettua korkoa vastaava määrä sekä määrät, joista EKP:n neuvosto mahdollisesti tekee päätöksiä EKPJ:n perussäännön 32.4 artiklan toisen kohdan nojalla.

3.   Kunkin kansallisen keskuspankin rahoitustulon summan jakaminen merkityn pääoman jakoperusteen mukaisessa suhteessa tapahtuu kunkin tilikauden lopussa.

6 artikla

Euroseteleiden poiskirjaamisesta syntyvän tulon laskeminen ja jakaminen

1.   Käytöstä poistetut eurosetelit säilytetään osana velkapohjaa kunnes ne on vaihdettu tai kirjattu pois sen mukaan, kumpi tapahtuu aikaisemmin.

2.   EKP:n neuvosto voi päättää käytöstä poistettujen euroseteleiden poiskirjaamisesta, ja siinä tapauksessa se täsmentää poiskirjaamispäivän ja sen varauksen kokonaismäärän, joka tehdään niitä käytöstä poistettuja euroseteleitä varten, joiden odotetaan vielä tulevan vaihdettaviksi.

3.   Käytöstä poistetut eurosetelit kirjataan pois seuraavasti:

a)

Poiskirjaamispäivänä EKP:n ja kansallisten keskuspankkien tase-erästä ”liikkeessä olevat setelit” vähennetään sellaisten käytöstä poistettujen euroseteleiden kokonaismäärä, jotka ovat vielä liikkeessä. Tällöin liikkeeseen laskettujen mutta käytöstä poistettujen euroseteleiden tosiasialliset määrät mukautetaan näiden seteleiden liikkeeseenlaskujakson jakoperusteen mukaan laskettaviin suhteellisiin määriin, ja erot tasataan EKP:n ja kansallisten keskuspankkien kesken.

b)

Käytöstä poistettujen euroseteleiden mukautettu määrä poistetaan tase-erästä ”liikkeessä olevat setelit” ja siirretään kansallisten keskuspankkien tuloslaskelmiin.

c)

Kukin kansallinen keskuspankki tekee varauksen niitä käytöstä poistettavia euroseteleitä varten, joiden odotetaan tulevan vielä vaihdettaviksi. Varauksen on vastattava asianomaisen kansallisen keskuspankin osuutta, joka lasketaan liikkeeseenlaskujakson jakoperusteen mukaisesti varauksen kokonaismäärästä.

4.   Käytöstä poistetut eurosetelit, jotka vaihdetaan poiskirjaamispäivän jälkeen, kirjataan sen kansallisen keskuspankin tileihin, joka on ne hyväksynyt. Käytöstä poistettujen euroseteleiden kertymä jaetaan uudelleen kansallisten keskuspankkien kesken vähintään kerran vuodessa liikkeeseenlaskujakson jakoperustetta soveltaen, ja erot tasataan keskuspankkien kesken. Kukin kansallinen keskuspankki kuittaa suhteellisen osuutensa varaustaan vastaan tai kirjaa vastaavan menon tuloslaskelmaansa, mikäli kertynyt määrä ylittää varauksen.

5.   EKP:n neuvosto tarkistaa varauksen kokonaismäärän vuosittain.

7 artikla

Kumoaminen

Kumotaan asetus EKP/2001/16. Kumottuun päätökseen tehtyjen viittausten katsotaan koskevan tätä päätöstä ja niitä on luettava liitteessä V esitettyä vastaavuustaulukkoa noudattaen.

8 artikla

Voimaantulo

Tämä päätös tulee voimaan 31 päivänä joulukuuta 2010.

Tehty Frankfurt am Mainissa 25 päivänä marraskuuta 2010.

EKP:n puheenjohtaja

Jean-Claude TRICHET


(1)  EYVL L 337, 20.12.2001, s. 55.

(2)  Ks. liite IV.

(3)  EYVL L 139, 11.5.1998, s. 1.

(4)  EUVL L 207, 28.7.2006, s. 39.

(5)  Katso tämän virallisen lehden sivu 26 Päätös EKP/2010/29 annettiin ennen päätöksen EKP/2010/23 julkaisemista.

(6)  Ei vielä julkaistu EU:n virallisessa lehdessä. Päätös EKP/2010/24 annettiin ennen päätöksen EKP/2010/23 julkaisemista.

(7)  EUVL L 78, 25.3.2003, s. 16.

(8)  EUVL L 177, 30.6.2006, s. 1.

(9)  Katso tämän virallisen lehden sivu 31

(10)  EYVL L 310, 11.12.2000, s. 1.

(11)  EUVL L 175, 4.7.2009, s. 18.


LIITE I

VELKAPOHJAN RAKENNE

A.

Velkapohja sisältää yksinomaan seuraavat erät:

1.

Liikkeessä olevat setelit

Kun tätä liitettä sovelletaan käteisrahan käyttöönottovuonna kunkin eurojärjestelmään liittyvän kansallisen keskuspankin osalta, ”liikkeessä olevat setelit”

a)

sisältävät kansallisen keskuspankin liikkeeseen laskemat kansallisen valuuttayksikön määräiset setelit ja

b)

niiden määrästä on vähennettävä niihin ennakkoon jaettaviin euroseteleihin liittyvien korottomien lainojen arvo, joita ei ole vielä veloitettu (osa yhdenmukaistetun taseen vastaavien erästä 6).

Käteisrahan käyttöönottovuoden jälkeen ”liikkeessä olevilla seteleillä” tarkoitetaan kunkin kansallisen keskuspankin osalta ainoastaan euromääräisiä seteleitä.

Jos TARGET2 on kiinni käteisrahan käyttöönottopäivänä, kansallisen keskuspankin velka, joka johtuu euroseteleistä, jotka on jaettu ennakkoon ja jotka ovat tulleet liikkeeseen ennen käteisrahan käyttöönottopäivää, lasketaan mukaan velkapohjaan (osana yhdenmukaistetun taseen vastattavien erään 10.4 kuuluvia vastaavia tilejä), kunnes velka tulee osaksi TARGET2-tapahtumista johtuvia eurojärjestelmän sisäisiä velkoja.

2.

Rahapoliittisiin operaatioihin liittyvät euromääräiset velat euroalueen luottolaitoksille, kaikki seuraavat mukaan luettuina:

a)

sekkitilit, mukaan lukien EKPJ:n perussäännön 19.1 artiklan mukaiset vähimmäisvarannot (yhdenmukaistetun taseen vastattavien erä 2.1);

b)

eurojärjestelmän talletusmahdollisuuteen tehdyt talletukset (yhdenmukaistetun taseen vastattavien erä 2.2);

c)

määräaikaistalletukset (yhdenmukaistetun taseen vastattavien erä 2.3);

d)

käänteisistä hienosäätöoperaatioista johtuvat velat (yhdenmukaistetun taseen vastattavien erä 2.4);

e)

vakuuksien muutospyyntöihin liittyvät talletukset (yhdenmukaistetun taseen vastattavien erä 2.5).

3.

Laiminlyöntiin syyllistyneille eurojärjestelmän vastapuolille olevat talletusvelat, jotka on siirretty yhdenmukaistetun taseen vastattavien erästä 2.1.

4.

Kansallisten keskuspankkien eurojärjestelmän sisäiset velat, jotka syntyvät kun EKP laskee liikkeelle velkasitoumuksia EKP:n suuntaviivojen EKP/2000/7 liitteen I luvun 3.3 mukaisesti (yhdenmukaistetun taseen vastattavien erä 10.2).

5.

Liikkeessä oleviin euroseteleihin liittyvät eurojärjestelmän sisäiset nettovelat mukaan lukien tämän päätöksen 4 artiklan soveltamisesta johtuvat nettovelat (osa yhdenmukaistetun taseen vastattavien erästä 10.3).

6.

TARGET2-tapahtumista johtuvat eurojärjestelmän sisäiset nettovelat, joille maksetaan laskentakoron mukaista korkoa (osa yhdenmukaistetun taseen vastattavien erästä 10.4).

B.

Kunkin kansallisen keskuspankin velkapohjan määrä lasketaan suuntaviivoissa EKP/2010/20 vahvistettujen yhdenmukaistettujen tilinpäätöksen laatimista koskevien periaatteiden ja sääntöjen mukaisesti.


LIITE II

YKSILÖITÄVIEN SAAMISTEN RAKENNE

A.

Yksilöitävät saamiset sisältävät yksinomaan seuraavat erät:

1.

Rahapoliittisiin operaatioihin liittyvät euromääräiset luotot euroalueen luottolaitoksille (yhdenmukaistetun taseen vastaavien erä 5).

2.

Rahapolitiikan harjoittamista varten pidettävät arvopaperit (yhdenmukaistetun taseen vastaavien erä 7.1).

3.

Eurojärjestelmän sisäiset saamiset, jotka vastaavat muiden valuuttavarantosaamisten kuin kullan siirtoa EKP:lle EKPJ:n perussäännön 30 artiklan mukaisesti (osa yhdenmukaistetun taseen vastaavien erästä 9.2).

4.

Liikkeessä oleviin euroseteleihin liittyvät eurojärjestelmän sisäiset nettosaamiset mukaan lukien tämän päätöksen 4 artiklan soveltamisesta johtuvat nettosaamiset (osa yhdenmukaistetun taseen vastaavien erästä 9.4).

5.

TARGET2-tapahtumista johtuvat eurojärjestelmän sisäiset nettovelat, joille maksetaan laskentakoron mukaista korkoa (osa yhdenmukaistetun taseen vastaavien erästä 9.5).

6.

Kulta, mukaan lukien EKP:lle siirrettyyn kultaan liittyvät saamiset sellaisena määränä, että kukin kansallinen keskuspankki kykenee yksilöimään kullastaan osuuden, joka vastaa tilannetta, jossa sen osuutta merkityn pääoman jakoperusteesta sovelletaan kaikkien kansallisten keskuspankkien yksilöimän kullan kokonaismäärään (yhdenmukaistetun taseen vastaavien erä 1 ja osa vastaavien erästä 9.2).

Tätä päätöstä sovellettaessa kulta arvostetaan 31 päivänä joulukuuta 2002 voimassa olleen kullan euromääräisen hinnan perusteella.

7.

Sellaisista euroseteleistä johtuvat saamiset, jotka on jaettu ennakkoon suuntaviivojen EKP/2006/9 mukaisesti ja jotka ovat tulleet liikkeeseen ennen käteisrahan käyttöönottopäivää (osana yhdenmukaistetun taseen vastaavien erää 4.1 käteisrahan käyttöönottopäivään saakka ja sen jälkeen osana yhdenmukaistetun taseen vastaavien erän 9.5 vastaavia tilejä), kuitenkin vain siihen saakka, kunnes tällaisesta saamisesta tulee osa TARGET2-tapahtumista johtuvia eurojärjestelmän sisäisiä velkoja.

8.

Eurojärjestelmän luottotoimiin liittyvät eurojärjestelmän vastapuolten laiminlyönneistä johtuvat avoimet saamiset ja/tai rahoitusvarat tai kolmansilta olevat saamiset, jotka on otettu omaksi tai hankittu realisoitaessa vakuutta, jonka laiminlyöntiin syyllistynyt eurojärjestelmän vastapuoli on asettanut eurojärjestelmän luottotoimien yhteydessä; siirretty yhdenmukaistetun taseen vastaavien erästä 5 (osa yhdenmukaistetun taseen vastaavien erää 11.6).

B.

Kunkin kansallisen keskuspankin yksilöitävien saamisten arvo lasketaan suuntaviivoissa EKP/2010/20 vahvistettujen yhdenmukaistettujen, tilinpäätöksen laatimista koskevien periaatteiden ja sääntöjen mukaisesti.


LIITE III

A.   Ensimmäinen erityinen mukautus

Mikäli liikkeeseen laskettujen seteleiden keskimääräinen kokonaisarvo käteisrahan käyttöönottovuonna alittaa viiteajanjakson aikana liikkeeseen laskettujen seteleiden keskimääräisen euromääräisen kokonaisarvon (mukaan lukien euron käyttöön ottaneiden jäsenvaltioiden kansallisten valuuttojen määräiset setelit muutettuina euromääräisiksi päivittäisen valuuttaviittekurssin mukaan viitejakson aikana), 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua käteisrahan käyttöönottovuoteen sovellettavaa kerrointa S pidennetään taannehtivasti samassa suhteessa kuin liikkeeseen laskettujen seteleiden keskiarvo on pienentynyt.

Pienennyksen jälkeenkin kertoimen on vähintään 0,8606735. Jos tätä poikkeusta sovelletaan, neljännes tästä käteisrahan käyttöönottovuoteen sovellettavasta kansallisten keskuspankkien hyvitysten (”C”) pienennyksestä on lisättävä kuhunkin kansallisten keskuspankkien 4 artiklan 1 kohdan mukaiseen toisena, kolmantena, neljäntenä ja viidentenä vuonna käteisrahan käyttöönottovuoden jälkeen sovellettavaan hyvitykseen.

B.   Toinen erityinen mukautus

Mikäli kansalliset keskuspankit, joiden 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu hyvitys on positiivinen luku, maksavat nettokorkoa liikkeeseen laskettuihin seteleihin liittyville eurojärjestelmän sisäisille saldoille, ja tämä nettokorko, kun se lisätään niiden tuloslaskelman erään ”rahoitustulon netto-osuus” vuoden lopussa, johtaa nettokustannukseen, 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua käteisrahan käyttöönottovuoteen sovellettavaa kerrointa S pienennetään siinä määrin kuin se on tarpeen tämän tilanteen korjaamiseksi.

Pienennyksen jälkeenkin kertoimen on oltava vähintään 0,8606735. Jos tätä poikkeusta sovelletaan, neljännes tästä käteisrahan käyttöönottovuoteen sovellettavasta kansallisten keskuspankkien hyvitysten (”C”) pienennyksestä lisätään kuhunkin kansallisten keskuspankkien 4 artiklan 1 kohdan mukaiseen toisena, kolmantena, neljäntenä ja viidentenä vuonna käteisrahan käyttöönottovuoden jälkeen sovellettavaan hyvitykseen.


LIITE IV

KUMOTTU PÄÄTÖS JA LUETTELO MUUTOKSISTA

Päätös EKP/2001/16

EYVL L 337, 20.12.2001, s. 55.

Päätös EKP/2003/22

EUVL L 9, 15.1.2004, s. 39.

Päätös EKP/2006/7

EUVL L 148, 2.6.2006, s. 56.

Päätös EKP/2007/15

EUVL L 333, 19.12.2007, s. 86.

Päätös EKP/2009/27

EUVL L 339, 22.12.2009, s. 55.


LIITE V

VASTAAVUUSTAULUKKO

Päätös EKP/2001/16

Tämä päätös

5 a artikla

6 artikla

6 artikla

7 artikla