10.12.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 324/1


EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 1185/2009,

annettu 25 päivänä marraskuuta 2009,

torjunta-aineita koskevista tilastoista

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 285 artiklan 1 kohdan,

ottavat huomioon komission ehdotuksen,

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon (1),

ovat kuulleet alueiden komiteaa,

noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä, ja ottavat huomioon sovittelukomitean 10 päivänä marraskuuta 2009 hyväksymän yhteisen tekstin (2),

sekä katsovat seuraavaa:

(1)

Kuudennesta ympäristöä koskevasta yhteisön toimintaohjelmasta 22 päivänä heinäkuuta 2002 tehdyssä Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksessä N:o 1600/2002/EY (3) todettiin, että torjunta-aineiden vaikutuksia ihmisten terveyteen ja ympäristöön on edelleen vähennettävä erityisesti maataloudessa käytettävien torjunta-aineiden osalta. Päätöksessä korostettiin tarvetta pyrkiä torjunta-aineiden kestävämpään käyttöön ja vaadittiin vähentämään huomattavasti torjunta-aineiden käytöstä aiheutuvia riskejä ja käyttämään torjunta-aineita tavalla, joka vastaa asianmukaisen kasvinsuojelun vaatimuksia.

(2)

Komission tiedonannossa neuvostolle, Euroopan parlamentille sekä talous- ja sosiaalikomitealle, ”Kohti torjunta-aineiden kestävän käytön teemakohtaista strategiaa”, todettiin, että yksityiskohtaiset, yhdenmukaiset ja ajantasaiset tilastotiedot torjunta-aineiden myynnistä ja käytöstä yhteisön tasolla ovat tarpeen. Tällaisia tilastoja tarvitaan kestävää kehitystä koskevien Euroopan unionin toimintalinjojen arvioimiseksi ja soveltuvien indikaattoreiden laskemiseksi torjunta-aineiden käytön ihmisten terveydelle ja ympäristölle aiheuttamia riskejä varten.

(3)

Torjunta-aineiden myyntiä ja käyttöä koskevat yhdenmukaistetut ja vertailukelpoiset tilastot ovat oleellisia yhteisön lainsäädännön ja toimintalinjojen kehittämiseksi torjunta-aineiden kestävän käytön teemakohtaisen strategian yhteydessä.

(4)

Koska biosidituotteiden markkinoille saattamisesta 16 päivänä helmikuuta 1998 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY (4) vaikutukset tulevat esille vasta sen jälkeen kun ensimmäinen biosidituotteissa käytettävien tehoaineiden arviointi saadaan valmiiksi, ei komissiolla eikä useimmilla jäsenvaltioilla ole vielä riittävästi tietoa tai kokemusta, jotta ne voisivat tehdä ehdotuksia biosidejä koskeviksi lisätoimenpiteiksi. Tämän asetuksen soveltamisalan olisi siten rajoituttava torjunta-aineisiin, jotka ovat kasvinsuojeluaineiden markkinoille saattamisesta 21 päivänä lokakuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1107/2009 (5) soveltamisalaan kuuluvia kasvinsuojeluaineita, joiden osalta tiedonkeruusta on jo huomattavasti kokemusta.

(5)

Tämän direktiivin soveltamisalaa on kuitenkin tarkoitus laajentaa kattamaan biosidituotteet, ottaen huomioon direktiivin 98/8/EY arvioinnin tulokset ja perustuen vaikutustenarviointiin.

(6)

Komission kokemukset torjunta-aineiden myyntiä ja käyttöä koskevien tietojen keruusta useiden vuosien ajalta ovat osoittaneet, että tarvitaan yhdenmukaistettu menetelmä tilastotietojen keräämiseksi yhteisön tasolla sekä markkinoille saattamisen vaiheessa että käyttäjiltä. Koska tavoitteena on laskea tarkat riski-indikaattorit torjunta-aineiden kestävän käytön teemakohtaisen strategian tavoitteiden mukaisesti, tilastojen on lisäksi ulotuttava tehoaineiden tasolle.

(7)

Eri tiedonkeruuvaihtoehtoja arvioitiin torjunta-aineiden kestävän käytön teemakohtaisen strategian vaikutusten arvioinnissa, ja parhaana vaihtoehtona suositeltiin pakollista tiedonkeruuta, sillä se mahdollistaisi tarkkojen ja luotettavien tietojen saamisen torjunta-aineiden markkinoille saattamisesta ja käytöstä nopeasti ja kustannustehokkaasti.

(8)

Euroopan tilastoista 11 päivänä maaliskuuta 2009 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 223/2009 (6) muodostaa tämän asetuksen säännösten viitekehyksen, jonka mukaan tilastojen laatimisessa on noudatettava erityisesti ammatillista riippumattomuutta, puolueettomuutta, objektiivisuutta, luotettavuutta, kustannustehokkuutta ja tilastosalaisuutta.

(9)

Salassapidettävien tilastotietojen luovuttamisesta säädetään asetuksessa (EY) N:o 223/2009. Kyseisen asetuksen mukaisesti toteutetuilla toimilla varmistetaan salassapidettävien tietojen fyysinen ja looginen suojaus sekä se, ettei yhteisön tilastoja tuotettaessa eikä levitettäessä tietoja paljasteta sääntöjenvastaisesti eikä käytetä muuhun kuin tilastointitarkoituksiin.

(10)

Tämän asetuksen nojalla kerättyjen tietojen julkaisemisesta ja levittämisestä säädetään asetuksessa (EY) N:o 223/2009. Asetuksen (EY) N:o 223/2009 mukaisesti toteutetuilla toimilla varmistetaan salassapidettävien tietojen fyysinen ja looginen suojaus sekä se, ettei niitä yhteisön tilastoja tuotettaessa eikä levitettäessä paljasteta sääntöjenvastaisesti eikä käytetä muuhun kuin tilastointitarkoituksiin.

(11)

Yhteisön politiikan puitteista torjunta-aineiden kestävän käytön aikaansaamiseksi 21 päivänä lokakuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/128/EY (7) ja asetuksen (EY) N:o 1107/2009 mukaisesti annettavia torjunta-aineiden markkinoille saattamista ja käyttöä koskevia tietoja on arvioitava mainitun direktiivin ja asetuksen säädösten asiaa koskevien säännösten mukaisesti.

(12)

Tämän asetuksen soveltaminen ei saisi vaikuttaa ympäristötiedon julkisesta saatavuudesta 28 päivänä tammikuuta 2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/4/EY (8) sekä tiedon saatavuutta, yleisön osallistumista päätöksentekoon sekä oikeuden saatavuutta ympäristöasioissa koskevan Århusin yleissopimuksen määräysten soveltamisesta yhteisön toimielimiin ja elimiin 6 päivänä syyskuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1367/2006 (9) soveltamiseen.

(13)

Jotta voidaan taata tulosten vertailukelpoisuus, torjunta-aineita koskevat tilastot olisi tuotettava määrätyn jaottelun mukaisesti, asianmukaisessa muodossa ja tietyn ajan kuluessa viitevuoden päättymisestä tämän asetuksen liitteissä määritellyllä tavalla.

(14)

Tämän asetuksen täytäntöönpanemiseksi tarvittavista toimenpiteistä olisi päätettävä menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn neuvoston päätöksen 1999/468/EY mukaisesti (10).

(15)

Komissiolle olisi erityisesti siirrettävä toimivalta määritellä käsitelty ala ja mukauttaa liite III. Koska nämä toimenpiteet ovat laajakantoisia ja niiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia, myös täydentämällä sitä uusilla muilla kuin keskeisillä osilla, ne on hyväksyttävä päätöksen 1999/468/EY 5 a artiklassa säädettyä valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

(16)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän asetuksen tavoitetta, eli yhteisen kehyksen luomista torjunta-aineiden markkinoille saattamista ja käyttöä koskevien yhteisön tilastojen järjestelmällistä tuottamista varten, vaan se voidaan saavuttaa paremmin yhteisön tasolla, joten yhteisö voi toteuttaa toimenpiteitä perustamissopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarpeen.

(17)

Neuvoston päätöksellä 89/382/ETY, Euratom (11) perustettua tilasto-ohjelmakomiteaa on kuultu,

OVAT ANTANEET TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Kohde, soveltamisala ja tavoitteet

1.   Tällä asetuksella luodaan yhteiset puitteet 2 artiklan a kohdan i alakohdan mukaisesti kasvinsuojeluaineiksi määriteltävien torjunta-aineiden markkinoille saattamista ja käyttöä koskevien yhteisön tilastojen tuottamiselle.

2.   Tuotettavat tilastot koskevat

markkinoille saatettujen torjunta-aineiden vuosittaisia määriä liitteen I mukaisesti,

torjunta-aineiden vuosittaisia käyttömääriä liitteen II mukaisesti.

3.   Tilastojen tarkoituksena on muiden asiaan liittyvien tietojen kanssa olla hyödyksi erityisesti direktiivin 2009/128/EY 4 ja 15 artiklan säännösten noudattamisessa.

2 artikla

Määritelmät

Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

a)

”torjunta-aineilla”

i)

asetuksen (EY) N:o 1107/2009 2 artiklan 1 kohdassa määriteltyä kasvinsuojeluainetta,

ii)

biosidituotetta sellaisena kuin se on määritelty direktiivin 98/8/EY 2 artiklan 1 kohdassa.

b)

”aineilla” asetuksen (EY) N:o 1107/2009 3 artiklassa määriteltyjä aineita mukaan luettuina tehoaineet, suoja-aineet ja tehosteaineet,

c)

”tehoaineilla” asetuksen (EY) N:o 1107/2009 2 artiklan 2 kohdassa määriteltyjä tehoaineita,

d)

”suoja-aineilla” asetuksen (EY) N:o 1107/2009 2 artiklan 3 kohdan a alakohdassa määriteltyjä suoja-aineita,

e)

”tehosteaineilla” asetuksen (EY) N:o 1107/2009 2 artiklan 3 kohdan b alakohdassa määriteltyjä tehosteaineita,

f)

”markkinoille saattamisella” asetuksen (EY) N:o 1107/2009 3 artiklan 9 kohdassa määriteltyä markkinoille saattamista,

g)

”luvanhaltijalla” asetuksen (EY) N:o 1107/2009 3 artiklan 24 kohdassa määriteltyä luvanhaltijaa,

h)

”maatalouskäytöllä” kasvinsuojeluaineen käyttöä, joka liittyy suoraan tai epäsuorasti kasvintuotantoon maatilan taloudellisen toiminnan yhteydessä,

i)

”ammattikäyttäjällä” direktiivin 2009/128/EY 3 artiklan 1 kohdassa määriteltyä ammattikäyttäjää,

j)

”maatilalla” maatilojen rakennetutkimuksista ja maatalouden tuotantomenetelmiä koskevasta tutkimuksesta 19 päivänä marraskuuta 2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1166/2008 (12) määritelmän mukaista maatilaa.

3 artikla

Tietojen keruu, toimittaminen ja käsittely

1.   Jäsenvaltioiden on kerättävä liitteessä I lueteltujen ominaistietojen määrittelemiseen tarvittavat tiedot vuosittain ja liitteessä II lueteltujen ominaistietojen määrittelemiseen tarvittavat tiedot viisivuotiskausittain käyttäen seuraavia menetelmiä:

kyselytutkimukset,

torjunta-aineiden markkinoille saattamista ja käyttöä koskevat tiedot ottaen huomioon erityisesti asetuksen (EY) N:o 1107/2009 67 artiklan mukaiset velvoitteet,

hallinnolliset lähteet, tai

näiden menetelmien yhdistelmät, mukaan luettuna tilastollinen estimointi asiantuntija-arvioiden tai mallien perusteella.

2.   Jäsenvaltioiden on toimitettava tilastotiedot, mukaan lukien salassapidettävät tiedot, komissiolle (Eurostat) liitteissä I ja II määriteltyjen aikataulujen ja tilastojaksojen mukaisesti. Tiedot on esitettävä liitteessä III annetun luokituksen mukaisesti.

3.   Jäsenvaltioiden on toimitettava tiedot sähköisesti sellaisessa teknisessä muodossa, jonka komissio (Eurostat) hyväksyy 6 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen.

4.   Salassapitoon liittyvistä syistä komissio (Eurostat) aggregoi tiedot ennen niiden julkaisemista liitteessä III esitetyn kemiallisen luokituksen tai tuoteluokkien mukaisesti, ottaen asianmukaisesti huomioon salassapidettävien tietojen suojaamisen yksittäisten jäsenvaltioiden tasolla. Kansalliset viranomaiset ja komissio (Eurostat) saavat käyttää salassapidettäviä tietoja ainoastaan tilastotarkoituksiin asetuksen (EY) N:o 223/2009 20 artiklan mukaisesti.

4 artikla

Laadunarviointi

1.   Tässä asetuksessa on sovellettava asetuksen (EY) N:o 223/2009 12 artiklan 1 kohdassa säädettyjä laatukriteereitä.

2.   Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle (Eurostat) selvitys toimitettujen tietojen laadusta liitteiden I ja II mukaisesti. Komissio (Eurostat) arvioi toimitettujen tietojen laadun.

5 artikla

Täytäntöönpanotoimenpiteet

1.   Soveltuva tekninen muoto tietojen toimittamista varten hyväksytään 6 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen.

Komissio voi tarvittaessa muuttaa liitteissä I ja II olevassa 6 jaksossa kuvattujen laatuselvitysten antamiseen liittyviä vaatimuksia. Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä sitä, hyväksytään 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

2.   Komissio hyväksyy liitteessä II olevassa 2 osassa tarkoitetun ”käsitellyn alan” määritelmän. Tämä toimenpide, jonka tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia sitä täydentämällä, hyväksytään 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

3.   Komissio mukauttaa liitteessä III olevaa tuotteiden ja kemikaaliluokkien luokitukseen sisällytettävien aineiden luetteloa säännöllisesti ja vähintään viiden vuoden välein. Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia, hyväksytään 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

6 artikla

Komiteamenettely

1.   Komissiota avustaa asetuksen (EY) N:o 223/2009 7 artiklassa perustettu Euroopan tilastojärjestelmää käsittelevä komitea.

2.   Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 5 ja 7 artiklaa ottaen huomioon mainitun päätöksen 8 artiklan säännökset.

Päätöksen 1999/468/EY 5 artiklan 6 kohdassa tarkoitetuksi määräajaksi vahvistetaan kolme kuukautta.

3.   Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 5 a artiklan 1–4 kohtaa ja 7 artiklaa ottaen huomioon mainitun päätöksen 8 artiklan säännökset.

7 artikla

Kertomus

Komissio antaa joka viides vuosi Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen tämän asetuksen soveltamisesta. Kertomuksessa arvioidaan erityisesti toimitettujen tietojen laatua 4 artiklan mukaisesti, tiedonkeruumenetelmiä, tietojen keruusta yrityksille, maatiloille ja kansallisille viranomaisille aiheutuvaa rasitetta sekä kyseisten tilastojen hyödyllisyyttä torjunta-aineiden kestävän käytön teemakohtaisen strategian yhteydessä erityisesti 1 artiklassa asetettujen tavoitteiden kannalta. Siinä on oltava tarvittaessa ehdotuksia tietojen laadun ja tiedonkeruumenetelmien edelleen parantamiseksi, minkä avulla voidaan parantaa tietojen kattavuutta ja vertailtavuutta lisäämiseksi sekä vähentää yrityksille, maatiloille ja kansallisille viranomaisille aiheutuvaa rasitetta.

Ensimmäinen kertomus annetaan viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2016.

8 artikla

Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Strasbourgissa, 25. marraskuuta 2009.

Euroopan parlamentin puolesta

Puhemies

J. BUZEK

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

Å. TORSTENSSON


(1)  EUVL C 256, 27.10.2007, s. 86.

(2)  Euroopan parlamentin lausunto, annettu 12. maaliskuuta 2008 (EUVL C 66 E, 20.3.2009, s. 98), neuvoston yhteinen kanta, hyväksytty 20. marraskuuta 2008 (EUVL C 38 E, 17.2.2009, s. 1), Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu 24. huhtikuuta 2009 (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä), neuvoston päätös, tehty 16. marraskuuta 2009 ja Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma, annettu 24. marraskuuta 2009.

(3)  EYVL L 242, 10.9.2002, s. 1.

(4)  EYVL L 123, 24.4.1998, s. 1.

(5)  EUVL L 309, 24.11.2009, p. 1.

(6)  EUVL L 87, 31.3.2009, s. 164.

(7)  EUVL L 309, 24.11.2009, s. 71.

(8)  EUVL L 41, 14.2.2003, s. 26.

(9)  EUVL L 264, 25.9.2006, s. 13.

(10)  EYVL L 184, 17.7.1999, s. 23.

(11)  EYVL L 181, 28.6.1989, s. 47.

(12)  EUVL L 321, 1.12.2008, s. 14.


LIITE I

TORJUNTA-AINEIDEN MARKKINOILLE SAATTAMISTA KOSKEVAT TILASTOT

1 jakso

Kattavuus

Tilastojen on katettava liitteessä III olevassa luettelossa mainitut kussakin jäsenvaltiossa markkinoille saatettuihin torjunta-aineisiin sisältyvät aineet. Erityistä huomiota on kiinnitettävä kahdenkertaisen laskennan välttämiseen tuotetta koskevien ehtojen muuttuessa tai luvan siirtyessä luvanhaltijalta toiselle.

2 jakso

Muuttujat

Kunkin liitteessä III luetellun, markkinoille saatettuihin torjunta-aineisiin sisältyvän aineen määrä on ilmoitettava kussakin jäsenvaltiossa.

3 jakso

Mittayksikkö

Tiedot ilmoitetaan kilogrammoina kyseistä ainetta.

4 jakso

Viitejakso

Viitejakso on kalenterivuosi.

5 jakso

Ensimmäinen viitejakso, tilastojakso ja tulosten toimittaminen

1.

Ensimmäinen viitejakso on 30. päivää joulukuuta 2009 seuraava toinen kalenterivuosi.

2.

Jäsenvaltioiden on toimitettava tiedot jokaiselta kalenterivuodelta ensimmäisen viitejakson jälkeen. Niiden on tietojen antamiseksi yleisölle julkaistava nämä tiedot erityisesti Internetissä asetuksessa (EY) N:o 223/2009 säädettyä tilastosalaisuutta koskevien vaatimusten mukaisesti.

3.

Tiedot on toimitettava komissiolle (Eurostat) 12 kuukauden kuluessa viitevuoden päättymisestä.

6 jakso

Laatuselvitys

Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle (Eurostat) 4 artiklassa tarkoitettu laatuselvitys, jossa kuvaillaan

käytetty tiedonkeruumenetelmä,

laatuun liittyvät seikat käytetyn tiedonkeruumenetelmän mukaisesti,

käytetyt estimoinnit, aggregoinnit ja poissulkemismenetelmät.

Selvitys on toimitettava komissiolle (Eurostat) 15 kuukauden kuluessa viitevuoden päättymisestä.


LIITE II

TORJUNTA-AINEIDEN MAATALOUSKÄYTTÖÄ KOSKEVAT TILASTOT

1 jakso

Kattavuus

1.

Tilastojen on katettava liitteessä III luetellut aineet, jotka sisältyvät kussakin jäsenvaltiossa kullekin valitulle viljelykasville käytettyihin torjunta-aineisiin.

2.

Kunkin jäsenvaltion on vahvistettava 5 jaksossa tarkoitetun viisivuotiskauden aikana tarkasteltavien viljelykasvien valikoima. Valikoiman on oltava edustava jäsenvaltiossa viljeltyihin viljelykasveihin ja käytettyihin aineisiin nähden.

Viljelykasvien valinnassa on otettava huomioon viljelykasvit, joilla on eniten merkitystä direktiivin 2009/128/EY 4 artiklassa tarkoitettujen kansallisten toimintasuunnitelmien kannalta.

2 jakso

Muuttujat

Kunkin valitun viljelykasvin osalta on koottava seuraavat muuttujat:

a)

kunkin liitteessä III luetellun, viljelykasville käytettyihin torjunta-aineisiin sisältyvän aineen määrä, ja

b)

kullakin aineella käsitelty ala.

3 jakso

Mittayksiköt

1.

Aineiden määrät ilmoitetaan kilogrammoina.

2.

Käsitellyt alat ilmaistaan hehtaareina.

4 jakso

Viitejakso

1.

Viitejakso on periaatteessa korkeintaan 12 kuukauden pituinen ja se kattaa kaikki viljelykasviin suoraan tai välillisesti liittyvät kasvinsuojelukäsittelyt.

2.

Viitejaksoksi ilmoitetaan vuosi, jona sadonkorjuu alkoi.

5 jakso

Ensimmäinen viitejakso, tilastojakso ja tulosten toimittaminen

1.

Kunkin viisivuotiskauden osalta jäsenvaltioiden on koottava tilastot torjunta-aineiden käytöstä kullekin valitulle viljelykasville 4 jaksossa tarkoitetun viitejakson aikana.

2.

Jäsenvaltiot voivat valita viitejaksoksi minkä tahansa jakson kyseisen viisivuotiskauden aikana. Jakso voidaan valita erikseen kunkin valitun viljelykasvin osalta.

3.

Ensimmäinen viisivuotiskausi alkaa 30. päivää joulukuuta 2009 seuraavasta ensimmäisestä kalenterivuodesta.

4.

Jäsenvaltioiden on toimitettava tiedot kultakin viisivuotiskaudelta.

5.

Tiedot on toimitettava komissiolle (Eurostat) 12 kuukauden kuluessa kunkin viisivuotiskauden päättymisestä, ja ne on tietojen antamiseksi yleisölle julkaistava erityisesti Internetissä asetuksessa (EY) N:o 223/2009 säädettyä tilastosalaisuutta koskevien vaatimusten mukaisesti.

6 jakso

Laatuselvitys

Toimittaessaan tuloksiaan jäsenvaltioiden on annettava komissiolle (Eurostatille) 4 artiklassa tarkoitettu laatuselvitys, jossa

ilmoitetaan tutkimuksen otantamenetelmä,

ilmoitetaan käytetty tiedonkeruumenetelmä,

esitetään arvio tarkasteltujen viljelykasvien suhteellisesta merkityksestä torjunta-aineiden kokonaiskäytössä,

ilmoitetaan laatuun liittyvät seikat käytetyn tiedonkeruumenetelmän mukaisesti,

esitetään vertailu kyseisten viiden vuoden aikana käytettyjä ja saman kauden aikana markkinoille saatettuja torjunta-aineita koskevista tiedoista,

esitetään yleiskuvaus komission (Eurostat) johtamissa kokeilututkimuksissa toteutuneesta torjunta-aineiden kaupallisesta käytöstä muualla kuin maataloudessa.


LIITE III

AINEIDEN YHDENMUKAISTETTU LUOKITTELU

PÄÄRYHMÄT

Koodi

Kemiallinen luokka

Aineet yleisnimet

CAS RN-numero (1)

CIPAC-numero (2)

Tuoteluokat

 

 

Yhteinen nimikkeistö

 

 

Sienitautien torjunta-aineet (fungisidit) ja bakteeritautien torjunta-aineet (bakterisidit)

F0

 

 

 

 

Epäorgaaniset fungisidit

F1

 

 

 

 

 

F1.1

KUPARIYHDISTEET

KAIKKI KUPARIYHDISTEET

 

44

 

F1.1

 

BORDEAUX-SEOS

8011–63–0

44

 

F1.1

 

KUPARIHYDROKSIDI

20427–59–2

44

 

F1.1

 

KUPARIOKSIKLORIDI

1332–40–7

44

 

F1.1

 

KOLMIEMÄKSINEN KUPARISULFAATTI

1333–22–8

44

 

F1.1

 

KUPARI(I)OKSIDI

1319–39–1

44

 

F1.1

 

MUUT KUPARISUOLAT

 

44

 

F1.2

EPÄORGAANINEN RIKKI

RIKKI

7704–34–9

18

 

F1.3

MUUT EPÄORGAANISET FUNGISIDIT

MUUT EPÄORGAANISET FUNGISIDIT

 

 

Karbamaatteihin ja ditiokarbamaatteihin perustuvat fungisidit

F2

 

 

 

 

 

F2.1

KARBANILAATTIFUNGISIDIT

DIETOFEENIKARBI

87130–20–9

513

 

F2.2

KARBAMAATTIFUNGISIDIT

BENTIAVALIKARBI

413615–35–7

744

 

F2.2

 

IPROVALIKARBI

140923–17–7

620

 

F2.2

 

PROPAMOKARBI

24579–73–5

399

 

F2.3

DITIOKARBAMAATTIFUNGISIDIT

MANKOTSEBI

8018–01–7

34

 

F2.3

 

MANEBI

12427–38–2

61

 

F2.3

 

METIRAAMI

9006–42–2

478

 

F2.3

 

PROPINEBI

12071–83–9

177

 

F2.3

 

TIRAAMI

137–26–8

24

 

F2.3

 

ZIRAAMI

137–30–4

31

Bentsimidatsoleihin perustuvat fungisidit

F3

 

 

 

 

 

F3.1

BENTSIMIDATSOLIFUNGISIDIT

KARBENDATSIIMI

10605–21–7

263

 

F3.1

 

FUBERIDATSOLI

3878–19–1

525

 

F3.1

 

TIABENDATSOLI

148–79–8

323

 

F3.1

 

TIOFANAATTIMETYYLI

23564–05–8

262

Imidatsoleihin ja triatsoleihin perustuvat fungisidit

F4

 

 

 

 

 

F4.1

KONATSOLIFUNGISIDIT

BITERTANOLI

55179–31–2

386

 

F4.1

 

BROMOKONATSOLI

116255–48–2

680

 

F4.1

 

SYPROKONATSOLI

94361–06–5

600

 

F4.1

 

DIFENOKONATSOLI

119446–68–3

687

 

F4.1

 

DINIKONATSOLI

83657–24–3

690

 

F4.1

 

EPOKSIKONATSOLI

106325–08–0

609

 

F4.1

 

ETRIDIATSOLI

2593–15–9

518

 

F4.1

 

FENBUKONATSOLI

114369–43–6

694

 

F4.1

 

FLUKINKONATSOLI

136426–54–5

474

 

F4.1

 

FLUSILATSOLI

85509–19–9

435

 

F4.1

 

FLUTRIAFOLI

76674–21–0

436

 

F4.1

 

HEKSAKONATSOLI

79983–71–4

465

 

F4.1

 

IMATSALIILI (ENILKONATSOLI)

58594–72–2

335

 

F4.1

 

METKONATSOLI

125116–23–6

706

 

F4.1

 

MYKLOBUTANIILI

88671–89–0

442

 

F4.1

 

PENKONATSOLI

66246–88–6

446

 

F4.1

 

PROPIKONATSOLI

60207–90–1

408

 

F4.1

 

PROTIOKONATSOLI

178928–70–6

745

 

F4.1

 

TEBUKONATSOLI

107534–96–3

494

 

F4.1

 

TETRAKONATSOLI

112281–77–3

726

 

F4.1

 

TRIADIMENOLI

55219–65–3

398

 

F4.1

 

TRISYKLATSOLI

41814–78–2

547

 

F4.1

 

TRIFLUMITSOLI

99387–89–0

730

 

F4.1

 

TRITIKONATSOLI

131983–72–7

652

 

F4.2

IMIDATSOLIFUNGISIDIT

SYATSOFAMIDI

120116–88–3

653

 

F4.2

 

FENAMIDONI

161326–34–7

650

 

F4.2

 

TRIATSOKSIDI

72459–58–6

729

Morfoliineihin perustuvat fungisidit

F5

 

 

 

 

 

F5.1

MORFOLIINIFUNGISIDIT

DIMETOMORFI

110488–70–5

483

 

F5.1

 

DODEMORFI

1593–77–7

300

 

F5.1

 

FENPROPIMORFI

67564–91–4

427

Muut fungisidit

F6

 

 

 

 

 

F6.1

ALIFAATTISET TYPPIFUNGISIDIT

SYMOKSANIILI

57966–95–7

419

 

F6.1

 

DODIINI

2439–10–3

101

 

F6.1

 

GUATSATIINI

108173–90–6

361

 

F6.2

AMIDIFUNGISIDIT

BENALAKSYYLI

71626–11–4

416

 

F6.2

 

BOSKALIDI

188425–85–6

673

 

F6.2

 

FLUTOLANIILI

66332–96–5

524

 

F6.2

 

MEPRONIILI

55814–41–0

533

 

F6.2

 

METALAKSYYLI

57837–19–1

365

 

F6.2

 

METALAKSYYLI-M

70630–17–0

580

 

F6.2

 

PROKLORATSI

67747–09–5

407

 

F6.2

 

SILTIOFAAMI

175217–20–6

635

 

F6.2

 

TOLYYLIFLUANIDI

731–27–1

275

 

F6.2

 

ZOKSAMIDI

156052–68–5

640

 

F6.3

ANILIDIFUNGISIDIT

KARBOKSIINI

5234–68–4

273

 

F6.3

 

FENHEKSAMIDI

126833–17–8

603

 

F6.4

ANTIBIOOTTISET FUNGISIDIT JA BAKTERISIDIT

KASUGAMYSIINI

6980–18–3

703

 

F6.4

 

POLYOKSIINI

11113–80–7

710

 

F6.4

 

STREPTOMYSIINI

57–92–1

312

 

F6.5

AROMAATTISET FUNGISIDIT

KLOROTALONIILI

1897–45–6

288

 

F6.5

 

DIKLORAANI

99–30–9

150

 

F6.6

DIKARBOKSIMIDIFUNGISIDIT

IPRODIONI

36734–19–7

278

 

F6.6

 

PROSYMIDONI

32809–16–8

383

 

F6.7

DINITROANILIINIFUNGISIDIT

FLUATSINAMI

79622–59–6

521

 

F6.8

DINITROFENOLIFUNGISIDIT

DINOKAPPI

39300–45–3

98

 

F6.9

ORGAANISIIN FOSFORIYHDISTEISIIN PERUSTUVAT FUNGISIDIT

FOSETYYLI

15845–66–6

384

 

F6.9

 

TOLKLOFOSSI-METYYLI

57018–04–9

479

 

F6.10

OKSATSOLIFUNGISIDIT

HYMEKSATSOLI

10004–44–1

528

 

F6.10

 

FAMOKSADONI

131807–57–3

594

 

F6.10

 

VINKLOTSOLIINI

50471–44–8

280

 

F6.11

FENYYLIPYRROLIFUNGISIDIT

FLUDIOKSONIILI

131341–86–1

522

 

F6.12

FTAALI-IMIDIFUNGISIDIT

KAPTAANI

133–06–2

40

 

F6.12

 

FOLPETTI

133–07–3

75

 

F6.13

PYRIMIDIINIFUNGISIDIT

BUPIRIMAATTI

41483–43–6

261

 

F6.13

 

SYPRODINIILI

121552–61–2

511

 

F6.13

 

FENARIMOLI

60168–88–9

380

 

F6.13

 

MEPANIPYRIIMI

110235–47–7

611

 

F6.13

 

PYRIMETANIILI

53112–28–0

714

 

F6.14

KINOLIINIFUNGISIDIT

KINOKSIFEENI

124495–18–7

566

 

F6.14

 

8-HYDROKSIKINOLIINI SULFAATTI

134–31–6

677

 

F6.15

KINONIFUNGISIDIT

DITIANONI

3347–22–6

153

 

F6.16

STROBILURIINIFUNGISIDIT

ATSOKSISTROBIINI

131860–33–8

571

 

F6.16

 

DIMOKSISTROBIINI

149961–52–4

739

 

F6.16

 

FLUOKSASTROBIINI

361377–29–9

746

 

F6.16

 

KRESOKSIIMIMETYYLI

143390–89–0

568

 

F6.16

 

PIKOKSISTROBIINI

117428–22–5

628

 

F6.16

 

PYRAKLOSTROBIINI

175013–18–0

657

 

F6.16

 

TRIFLOKSISTROBIINI

141517–21–7

617

 

F6.17

UREAFUNGISIDIT

PENSYKURONI

66063–05–6

402

 

F6.18

LUOKITTELEMATTOMAT FUNGISIDIT

ASIBENTSOLAARI

126448–41–7

597

 

F6.18

 

BENTSOEHAPPO

65–85–0

622

 

F6.18

 

DIKLOROFEENI

97–23–4

325

 

F6.18

 

FENPROPIDIINI

67306–00–7

520

 

F6.18

 

METRAFENONI

220899–03–6

752

 

F6.18

 

2-FENYYLIFENOLI

90–43–7

246

 

F6.18

 

SPIROKSAMIINI

118134–30–8

572

 

F6.19

MUUT FUNGISIDIT

MUUT FUNGISIDIT

 

 

Rikkakasvien torjunta-aineet (herbisidit), varsiston hävittämisaineet ja sammaleen torjunta-aineet

H0

 

 

 

 

Fenoksifytohormoneihin perustuvat herbisidit

H1

 

 

 

 

 

H1.1

FENOKSIHERBISIDIT

2,4-D

94–75–7

1

 

H1.1

 

2,4-DB

94–82–6

83

 

H1.1

 

DIKLORPROPPI-P

15165–67–0

476

 

H1.1

 

MCPA

94–74–6

2

 

H1.1

 

MCPB

94–81–5

50

 

H1.1

 

MEKOPROPPI

7085–19–0

51

 

H1.1

 

MEKOPROPPI-P

16484–77–8

475

Triatsiineihin ja triatsinoneihin perustuvat herbisidit

H2

 

 

 

 

 

H2.1

METYYLITIOTRIATSIINIHERBISIDIT

METOPROTRYYNI

841–06–5

94

 

H2.2

TRIATSIINIHERBISIDIT

SIMETRYYNI

1014–70–6

179

 

H2.2

 

TERBUTYLATSIINI

5915–41–3

234

 

H2.3

TRIATSINONIHERBISIDIT

METAMITRONI

41394–05–2

381

 

H2.3

 

METRIBUTSIINI

21087–64–9

283

Amideihin ja anilideihin perustuvat herbisidit

H3

 

 

 

 

 

H3.1

AMIDIHERBISIDIT

BEFLUBUTAMIDI

113614–08–7

662

 

H3.1

 

DIMETENAMIDI

87674–68–8

638

 

H3.1

 

FLUPOKSAAMI

119126–15–7

8158

 

H3.1

 

ISOKSABEENI

82558–50–7

701

 

H3.1

 

NAPROPAMIDI

15299–99–7

271

 

H3.1

 

PETOKSAMIDI

106700–29–2

665

 

H3.1

 

PROPYTSAMIDI

23950–58–5

315

 

H3.2

ANILIDIHERBISIDIT

DIFLUFENIKAANI

83164–33–4

462

 

H3.2

 

FLORASULAMI

145701–23–1

616

 

H3.2

 

FLUFENASETTI

142459–58–3

588

 

H3.2

 

METOSULAMI

139528–85–1

707

 

H3.2

 

METATSAKLORI

67129–08–2

411

 

H3.2

 

PROPANIILI

709–98–8

205

 

H3.3

KLOORIASETANILIDIHERBISIDIT

ASETOKLOORI

34256–82–1

496

 

H3.3

 

ALAKLOORI

15972–60–8

204

 

H3.3

 

DIMETAKLOORI

50563–36–5

688

 

H3.3

 

PRETILAKLOORI

51218–49–6

711

 

H3.3

 

PROPAKLOORI

1918–16–7

176

 

H3.3

 

S-METOLAKLOORI

87392–12–9

607

Karbamaatteihin ja biskarbamaatteihin perustuvat herbisidit

H4

 

 

 

 

 

H4.1

BISKARBAMAATTIHERBISIDIT

KLORPROFAAMI

101–21–3

43

 

H4.1

 

DESMEDIFAAMI

13684–56–5

477

 

H4.1

 

FENMEDIFAAMI

13684–63–4

77

 

H4.2

KARBAMAATTIHERBISIDIT

ASULAAMI

3337–71–1

240

 

H4.2

 

KARBETAMIDI

16118–49–3

95

Dinitroaniliinijohdannaisiin perustuvat herbisidit

H5

 

 

 

 

 

H5.1

DINITROANILIINIHERBISIDIT

BENFLURALIINI

1861–40–1

285

 

H5.1

 

BUTRALIINI

33629–47–9

504

 

H5.1

 

ETALFLURALIINI

55283–68–6

516

 

H5.1

 

ORITSALIINI

19044–88–3

537

 

H5.1

 

PENDIMETALIINI

40487–42–1

357

 

H5.1

 

TRIFLURALIINI

2582–09–8

183

Urea-, urasiili- tai sulfonyyliureajohdannaisiin perustuvat herbisidit

H6

 

 

 

 

 

H6.1

SULFONYYLIUREAHERBISIDIT

AMIDOSULFURONI

120923–37–7

515

 

H6.1

 

ATSIMSULFURONI

120162–55–2

584

 

H6.1

 

BENSULFURONI

99283–01–9

502

 

H6.1

 

KLORSULFURONI

64902–72–3

391

 

H6.1

 

SINOSULFURONI

94593–91–6

507

 

H6.1

 

ETOKSISULFURONI

126801–58–9

591

 

H6.1

 

FLATSASULFURONI

104040–78–0

595

 

H6.1

 

FLUPYRSULFURONI

150315–10–9

577

 

H6.1

 

FORAMSULFURONI

173159–57–4

659

 

H6.1

 

IMATSOSULFURONI

122548–33–8

590

 

H6.1

 

JODOSULFURONI

185119–76–0

634

 

H6.1

 

MESOSULFURONI

400852–66–6

663

 

H6.1

 

METSULFURONI

74223–64–6

441

 

H6.1

 

NIKOSULFURONI

111991–09–4

709

 

H6.1

 

OKSASULFURONI

144651–06–9

626

 

H6.1

 

PRIMISULFURONI

113036–87–6

712

 

H6.1

 

PROSULFURONI

94125–34–5

579

 

H6.1

 

RIMSULFURONI

122931–48–0

716

 

H6.1

 

SULFOSULFURONI

141776–32–1

601

 

H6.1

 

TIFENSULFURONI

79277–67–1

452

 

H6.1

 

TRIASULFURONI

82097–50–5

480

 

H6.1

 

TRIBENURONI

106040–48–6

546

 

H6.1

 

TRIFLUSULFURONI

135990–29–3

731

 

H6.1

 

TRITOSULFURONI

142469–14–5

735

 

H6.2

URASIILIHERBISIDIT

LENASIILI

2164–08–1

163

 

H6.3

UREAHERBISIDIT

KLOROTOLURONI

15545–48–9

217

 

H6.3

 

DIURONI

330–54–1

100

 

H6.3

 

FLUOMETURONI

2164–17–2

159

 

H6.3

 

ISOPROTURONI

34123–59–6

336

 

H6.3

 

LINURONI

330–55–2

76

 

H6.3

 

METABENTSTIATSURONI

18691–97–9

201

 

H6.3

 

METOBROMURONI

3060–89–7

168

 

H6.3

 

METOKSURONI

19937–59–8

219

Muut herbisidit

H7

 

 

 

 

 

H7.1

ARYYLIOKSIFENOKSIPROPIONIHAPPOHERBISIDIT

KLODINAFOPPI

114420–56–3

683

 

H7.1

 

SYHALOFOPPI

122008–85–9

596

 

H7.1

 

DIKLOFOPPI

40843–25–2

358

 

H7.1

 

FENOKSAPROPPI-P

113158–40–0

484

 

H7.1

 

FLUATSIFOPPI-P-BUTYYLI

79241–46–6

395

 

H7.1

 

HALOKSIFOPPI

69806–34–4

438

 

H7.1

 

HALOKSIFOPPI-R

72619–32–0

526

 

H7.1

 

PROPAKVITSAFOPPI

111479–05–1

713

 

H7.1

 

KVITSALOFOPPI

76578–12–6

429

 

H7.1

 

KVITSALOFOPPI-P

94051–08–8

641

 

H7.2

BENTSOFURAANIHERBISIDIT

ETOFUMESAATTI

26225–79–6

233

 

H7.3

BENTSOEHAPPOHERBISIDIT

KLORTAALI

2136–79–0

328

 

H7.3

 

DIKAMBA

1918–00–9

85

 

H7.4

BIPYRIDYYLIHERBISIDIT

DIKVATTIBROMIDI

85–00–7

55

 

H7.4

 

PARAKVATTI

4685–14–7

56

 

H7.5

SYKLOHEKSAANIDIONIHERBISIDIT

KLETODIIMI

99129–21–2

508

 

H7.5

 

SYKLOKSIDIIMI

101205–02–1

510

 

H7.5

 

TEPRALOKSIDIIMI

149979–41–9

608

 

H7.5

 

TRALKOKSIDIIMI

87820–88–0

544

 

H7.6

DIATSIINIHERBISIDIT

PYRIDAATTI

55512–33–9

447

 

H7.7

DIKARBOKSIMIDIHERBISIDIT

SINIDONIETYYLI

142891–20–1

598

 

H7.7

 

FLUMIOKSATSIINI

103361–09–7

578

 

H7.8

DIFENYYLIEETTERIHERBISIDIT

AKLONIFEENI

74070–46–5

498

 

H7.8

 

BIFENOKSI

42576–02–3

413

 

H7.8

 

NITROFEENI

1836–75–5

170

 

H7.8

 

OKSIFLUORFEENI

42874–03–3

538

 

H7.9

IMIDATSOLINONIHERBISIDIT

IMATSAMETABENTSI

100728–84–5

529

 

H7.9

 

IMATSAMOKSI

114311–32–9

619

 

H7.9

 

IMATSETAPYYRI

81335–77–5

700

 

H7.10

EPÄORGAANISET HERBISIDIT

AMMONIUMSULFAMAATTI

7773–06–0

679

 

H7.10

 

KLORAATIT

7775–09–9

7

 

H7.11

ISOKSATSOLIHERBISIDIT

ISOKSAFLUTOLI

141112–29–0

575

 

H7.12

MORFAKTIINIHERBISIDIT

FLURENOLI

467–69–6

304

 

H7.13

NITRIILIHERBISIDIT

BROMOKSINIILI

1689–84–5

87

 

H7.13

 

DIKLOBENIILI

1194–65–6

73

 

H7.13

 

IOKSINIILI

1689–83–4

86

 

H7.14

ORGAANISIIN FOSFORIYHDISTEISIIN PERUSTUVAT HERBISIDIT

GLUFOSINAATTI

51276–47–2

437

 

H7.14

 

GLYFOSAATTI

1071–83–6

284

 

H7.15

FENYYLIPYRATSOLIHERBISIDIT

PYRAFLUFEENI

129630–19–9

605

 

H7.16

PYRIDATSINONIHERBISIDIT

KLORIDATSONI

1698–60–8

111

 

H7.16

 

FLURTAMONI

96525–23–4

569

 

H7.17

PYRIDIINIKARBOKSAMIDIHERBISIDIT

PIKOLINAFEENI

137641–05–5

639

 

H7.18

PYRIDIINIKARBOKSYYLIHAPPOHERBISIDIT

KLOPYRALIDI

1702–17–6

455

 

H7.18

 

PIKLORAAMI

1918–02–1

174

 

H7.19

PYRIDYYLIOKSIETIKKAHAPPOHERBISIDIT

FLUROKSIPYYRI

69377–81–7

431

 

H7.19

 

TRIKLOPYYRI

55335–06–3

376

 

H7.20

KINOLIINIHERBISIDIT

KINKLORAKKI

84087–01–4

493

 

H7.20

 

KVINMERAKKI

90717–03–6

563

 

H7.21

TIADIATSIINIHERBISIDIT

BENTATSONI

25057–89–0

366

 

H7.22

TIOKARBAMAATTIHERBISIDIT

EPTC

759–94–4

155

 

H7.22

 

MOLINAATTI

2212–67–1

235

 

H7.22

 

PROSULFOKARBI

52888–80–9

539

 

H7.22

 

TIOBENKARBI

28249–77–6

388

 

H7.22

 

TRIALLAATTI

2303–17–5

97

 

H7.23

TRIATSOLIHERBISIDIT

AMITROLI

61–82–5

90

 

H7.24

TRIATSOLINONIHERBISIDIT

KARFENTRATSONI

128639–02–1

587

 

H7.25

TRIATSOLONIHERBISIDIT

PROPOKSIKARBATSONI

145026–81–9

655

 

H7.26

TRIKETONIHERBISIDIT

MESOTRIONI

104206–82–8

625

 

H7.26

 

SULKOTRIONI

99105–77–8

723

 

H7.27

LUOKITTELEMATTOMAT HERBISIDIT

KLOMATSONI

81777–89–1

509

 

H7.27

 

FLUROKLORIDONI

61213–25–0

430

 

H7.27

 

KINOKLAMIINI

2797–51–5

648

 

H7.27

 

METATSOLI

20354–26–1

369

 

H7.27

 

OKSADIARGYYLI

39807–15–3

604

 

H7.27

 

OKSADIATSONI

19666–30–9

213

 

H7.27

MUUT HERBISIDIT, VARSISTON HÄVITTÄMISAINEET, SAMMALEEN TORJUNTA-AINEET

MUUT HERBISIDIT, VARSISTON HÄVITTÄMIS-AINEET, SAMMALEEN TORJUNTA-AINEET

 

 

Hyönteisten ja punkkien torjunta-aineet (insektisidit ja akarisidit)

I0

 

 

 

 

Pyretroideihin perustuvat insektisidit

I1

 

 

 

 

 

I1.1

PYRETROIDI-INSEKTISIDIT

AKRINATRIINI

101007–06–1

678

 

I1.1

 

ALFA-SYPERMETRIINI

67375–30–8

454

 

I1.1

 

BETA-SYFLUTRIINI

68359–37–5

482

 

I1.1

 

BETA-SYPERMETRIINI

65731–84–2

632

 

I1.1

 

BIFENTRIINI

82657–04–3

415

 

I1.1

 

SYFLUTRIINI

68359–37–5

385

 

I1.1

 

SYPERMETRIINI

52315–07–8

332

 

I1.1

 

DELTAMETRIINI

52918–63–5

333

 

I1.1

 

ESFENVALERAATTI

66230–04–4

481

 

I1.1

 

ETOFENPROKSI

80844–07–1

471

 

I1.1

 

GAMMA-SYHALOTRIINI

76703–62–3

768

 

I1.1

 

LAMBDA-SYHALOTRIINI

91465–08–6

463

 

I1.1

 

TAU-FLUVALINAATTI

102851–06–9

432

 

I1.1

 

TEFLUTRIINI

79538–32–2

451

 

I1.1

 

ZETA-SYPERMETRIINI

52315–07–8

733

Kloorattuihin hiilivetyihin perustuvat insektisidit

I2

 

 

 

 

 

I2.1

ORGAANISIIN KLOORIYHDISTEISIIN PERUSTUVAT INSEKTISIDIT

DIKOFOLI

115–32–2

123

 

I2.1

 

TETRASUULI

2227–13–6

114

Karbamaatteihin ja oksiimikarbamaatteihin perustuvat insektisidit

I3

 

 

 

 

 

I3.1

OKSIIMIKARBAMAATTI-INSEKTISIDIT

METOMYYLI

16752–77–5

264

 

I3.1

 

OKSAMYYLI

23135–22–0

342

 

I3.2

KARBAMAATTI-INSEKTISIDIT

BENFURAKARBI

82560–54–1

501

 

I3.2

 

KARBARYYLI

63–25–2

26

 

I3.2

 

KARBOFURAANI

1563–66–2

276

 

I3.2

 

KARBOSULFAANI

55285–14–8

417

 

I3.2

 

FENOKSIKARBI

79127–80–3

425

 

I3.2

 

FORMETANAATTI

22259–30–9

697

 

I3.2

 

METIOKARBI

2032–65–7

165

 

I3.2

 

PIRIMIKARBI

23103–98–2

231

Organofosfaatteihin perustuvat insektisidit

I4

 

 

 

 

 

I4.1

ORGAANISIIN FOSFORIYHDISTEISIIN PERUSTUVAT INSEKTISIDIT

ATSINFOSSIMETYYLI

86–50–0

37

 

I4.1

 

KADUSAFOSSI

95465–99–9

682

 

I4.1

 

KLORPYRIFOSSI

2921–88–2

221

 

I4.1

 

KLORPYRIFOSSI-METYYLI

5589–13–0

486

 

I4.1

 

KUMAFOSSI

56–72–4

121

 

I4.1

 

DIATSINONI

333–41–5

15

 

I4.1

 

DIKLORVOSSI

62–73–7

11

 

I4.1

 

DIMETOAATTI

60–51–5

59

 

I4.1

 

ETOPROFOSSI

13194–48–4

218

 

I4.1

 

FENAMIFOSSI

22224–92–6

692

 

I4.1

 

FENITROTIONI

122–14–5

35

 

I4.1

 

FOSTIATSAATTI

98886–44–3

585

 

I4.1

 

ISOFENFOSSI

25311–71–1

412

 

I4.1

 

MALATIONI

121–75–5

12

 

I4.1

 

METAMIDOFOSSI

10265–92–6

355

 

I4.1

 

NALEDI

300–76–5

195

 

I4.1

 

OKSIDEMETONI-METYYLI

301–12–2

171

 

I4.1

 

FOSALONI

2310–17–0

109

 

I4.1

 

FOSMETTI

732–11–6

318

 

I4.1

 

FOKSIIMI

14816–18–3

364

 

I4.1

 

PIRIMIFOSSIMETYYLI

29232–93–7

239

 

I4.1

 

TRIKLORFONI

52–68–6

68

Biologisiin ja kasvituotteisiin perustuvat insektisidit

I5

 

 

 

 

 

I5.1

BIOLOGISET INSEKTISIDIT

ATSADIRAKTIINI

11141–17–6

627

 

I5.1

 

NIKOTIINI

54–11–5

8

 

I5.1

 

PYRETRIINIT

8003–34–7

32

 

I5.1

 

ROTENONI

83–79–4

671

Muut insektisidit

I6

 

 

 

 

 

I6.1

FERMENTOIMALLA TUOTETUT INSEKTISIDIT

ABAMEKTIINI

71751–41–2

495

 

I6.1

 

MILBEMEKTIINI

51596–10–2

51 596–11–3

660

 

I6.1

 

SPINOSADI

168316–95–8

636

 

I6.3

BENTSOYYLIUREAINSEKTISIDIT

DIFLUBENTSURONI

35367–38–5

339

 

I6.3

 

FLUFENOKSURONI

101463–69–8

470

 

I6.3

 

HEKSAFLUMURONI

86479–06–3

698

 

I6.3

 

LUFENURONI

103055–07–8

704

 

I6.3

 

NOVALURONI

116714–46–6

672

 

I6.3

 

TEFLUBENTSURONI

83121–18–0

450

 

I6.3

 

TRIFLUMURONI

64628–44–0

548

 

I6.4

KARBATSAATTI-INSEKTISIDIT

BIFENATSAATTI

149877–41–8

736

 

I6.5

DIATSYYLIHYDRATSIINI-INSEKTISIDIT

METOKSIFENOTSIDI

161050–58–4

656

 

I6.5

 

TEBUFENOTSIDI

112410–23–8

724

 

I6.6

HYÖNTEISTEN KASVUA SÄÄTÄVÄT AINEET

BUPROFETSIINI

69327–76–0

681

 

I6.6

 

SYROMATSIINI

66215–27–8

420

 

I6.6

 

HEKSYTIATSOKSI

78587–05–0

439

 

I6.7

HYÖNTEISFEROMONIT

(E, Z)-9-DODEKENYYLI- ASETAATTI

35148–19–7

422

 

I6.8

NITROGUANIDIINI-INSEKTISIDIT

KLOTIANIDIINI

210880–92–5

738

 

I6.8

 

TIAMETOKSAAMI

153719–23–4

637

 

I6.9

ORGAANISET TINAA SISÄLTÄVÄT INSEKTISIDIT

ATSOSYKLOTIINI

41083–11–8

404

 

I6.9

 

SYHEKSATIINI

13121–70–5

289

 

I6.9

 

FENBUTATINAOKSIDI

13356–08–6

359

 

I6.10

OKSADIATSIINI-INSEKTISIDIT

INDOKSAKARBI

173584–44–6

612

 

I6.11

FENYYLIEETTERI-INSEKTISIDIT

PYRIPROKSIFEENI

95737–68–1

715

 

I6.12

PYRATSOLI- (FENYYLI-) INSEKTISIDIT

FENPYROKSIMAATTI

134098–61–6

695

 

I6.12

 

FIPRONIILI

120068–37–3

581

 

I6.12

 

TEBUFENPYRADI

119168–77–3

725

 

I6.13

PYRIDIINI-INSEKTISIDIT

PYMETROSIINI

123312–89–0

593

 

I6.14

PYRIDYYLIMETYYLIAMIINI-INSEKTISIDIT

ASETAMIPRIDI

135410–20–7

649

 

I6.14

 

IMIDAKLOPRIDI

138261–41–3

582

 

I6.14

 

TIAKLOPRIDI

111988–49–9

631

 

I6.15

SULFIITTIESTERI-INSEKTISIDIT

PROPARGIITTI

2312–35–8

216

 

I6.16

TETRATSIINI-INSEKTISIDIT

KLOFENTETSIINI

74115–24–5

418

 

I6.17

TETRONIHAPPOINSEKTISIDIT

SPIRODIKLOFEENI

148477–71–8

737

 

I6.18

(KARBAMYYLI-) TRIATSOLI-INSEKTISIDIT

TRIATSAMAATTI

112143–82–5

728

 

I6.19

UREAINSEKTISIDIT

DIAFENTIURONI

80060–09–9

8097

 

I6.20

LUOKITTELEMATTOMAT INSEKTISIDIT

ETOKSATSOLI

153233–91–1

623

 

I6.20

 

FENATSAKIINI

120928–09–8

693

 

I6.20

 

PYRIDABENI

96489–71–3

583

 

I6.21

MUUT INSEKTISIDIT JA AKARISIDIT

MUUT INSEKTISIDIT JA AKARISIDIT

 

 

Nilviäisten torjunta-aineet (molluskisidit), yhteensä:

M0

 

 

 

 

Molluskisidit

M1

 

 

 

 

 

M1.1

KARBAMAATTIMOLLUSKISIDIT

TIODIKARBI

59669–26–0

543

 

M1.2

MUUT MOLLUSKISIDIT

RAUTA-(III)-FOSFAATTI

10045–86–0

629

 

M1.2

 

METALDEHYDI

108–62–3

62

 

M1.2

 

MUUT MOLLUSKISIDIT

 

 

Kasvien kasvua säätävät aineet, yhteensä:

PGR0

 

 

 

 

Fysiologiset kasvien kasvua säätävät aineet

PGR1

 

 

 

 

 

PGR1.1

FYSIOLOGISET KASVIEN KASVUA SÄÄTÄVÄT AINEET

KLORMEKVATTI

999–81–5

143

 

PGR1.1

 

SYKLANILIDI

113136–77–9

586

 

PGR1.1

 

DAMINOTSIDI

1596–84–5

330

 

PGR1.1

 

DIMETIPIINI

55290–64–7

689

 

PGR1.1

 

DIFENYYLIAMIINI

122–39–4

460

 

PGR1.1

 

ETEFONI

16672–87–0

373

 

PGR1.1

 

ETOKSIKVINI

91–53–2

517

 

PGR1.1

 

FORKLORFENURONI

68157–60–8

633

 

PGR1.1

 

FLURPRIMIDOLI

56425–91–3

696

 

PGR1.1

 

IMATSAKIINI

81335–37–7

699

 

PGR1.1

 

MALEIINIHYDRATSIDI

51542–52–0

310

 

PGR1.1

 

MEPIKVATTI

24307–26–4

440

 

PGR1.1

 

1-METYYLISYKLOPROPEENI

3100–04–7

767

 

PGR1.1

 

PAKLOBUTRATSOLI

76738–62–0

445

 

PGR1.1

 

PROHEKSADIONI-KALSIUM

127277–53–6

567

 

PGR1.1

 

NATRIUM 5-NITROGUAJAKOLAATTI

67233–85–6

718

 

PGR1.1

 

NATRIUM O-NITROFENOLAATTI

824–39–5

720

 

PGR1.1

 

TRINEKSAPAKKI-ETYYLI

95266–40–3

8349

Itämistä estävät aineet

PGR2

 

 

 

 

 

PGR2.2

ITÄMISTÄ ESTÄVÄT AINEET

KARVONI

99–49–0

602

 

PGR2.2

 

KLORPROFAAMI

101–21–3

43

Muut kasvien kasvua säätävät aineet

PGR3

 

 

 

 

 

PGR3.1

MUUT KASVIEN KASVUA SÄÄTÄVÄT AINEET

MUUT KASVIEN KASVUA SÄÄTÄVÄT AINEET

 

 

Muut kasvinsuojelutuotteet, yhteensä:

ZR0

 

 

 

 

Kivennäisöljyt

ZR1

 

 

 

 

 

ZR1.1

KIVENNÄISÖLJYT

MAAÖLJYT

64742–55–8

29

Kasviöljyt

ZR2

 

 

 

 

 

ZR2.1

KASVIÖLJYT

TERVAÖLJYT

 

30

Maaperän sterilointiaineet (myös nematisidit)

ZR3

 

 

 

 

 

ZR3.1

METYYLIBROMIDI

METYYLIBROMIDI

74–83–9

128

 

ZR3.2

MUUT MAAPERÄN STERILOINTIAINEET

KLOORIPIKRIINI

76–06–2

298

 

ZR3.2

 

DATSOMETTI

533–74–4

146

 

ZR3.2

 

1,3-DIKLOORIPROPEENI

542–75–6

675

 

ZR3.2

 

METAAMI-NATRIUM

137–42–8

20

 

ZR3.2

 

MUUT MAAPERÄN STERILOINTIAINEET

 

 

Jyrsijöiden torjunta-aineet (rodentisidit)

ZR4

 

 

 

 

 

ZR4.1

RODENTISIDIT

BRODIFAKUMI

56073–10–0

370

 

ZR4.1

 

BROMADIOLONI

28772–56–7

371

 

ZR4.1

 

KLORALOSI

15879–93–3

249

 

ZR4.1

 

KLOORIFASINONI

3691–35–8

208

 

ZR4.1

 

KUMATETRALYYLI

5836–29–3

189

 

ZR4.1

 

DIFENAKUMI

56073–07–5

514

 

ZR4.1

 

DIFETIALONI

104653–34–1

549

 

ZR4.1

 

FLOKUMAFEENI

90035–08–8

453

 

ZR4.1

 

WARFARIINI

81–81–2

70

 

ZR4.1

 

MUUT RODENTISIDIT

 

 

Kaikki muut kasvinsuojeluaineet

ZR5

 

 

 

 

 

ZR5.1

DESINFIOIMISAINEET

MUUT DESINFIOIMISAINEET

 

 

 

ZR5.2

MUUT KASVINSUOJELUAINEET

MUUT KASVINSUOJELUAINEET

 

 


(1)  Chemical Abstracts Service Registry Numbers.

(2)  Collaborative International Pesticides Analytical Council.