24.4.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 104/51


KOMISSION PÄÄTÖS,

tehty 23 päivänä huhtikuuta 2009,

päätöksen 2003/467/EY muuttamisesta siltä osin kuin se koskee tiettyjen Italian hallintoalueiden julistamista naudan tuberkuloosista, naudan luomistaudista ja naudan tarttuvasta leukoosista virallisesti vapaiksi, tiettyjen Puolan hallintoalueiden julistamista naudan tarttuvasta leukoosista virallisesti vapaiksi sekä Puolan ja Slovenian julistamista naudan tuberkuloosista virallisesti vapaiksi

(tiedoksiannettu numerolla K(2009) 2972)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(2009/342/EY)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen,

ottaa huomioon eläinten terveyteen liittyvistä ongelmista yhteisön sisäisessä nautaeläinten ja sikojen kaupassa 26 päivänä kesäkuuta 1964 annetun neuvoston direktiivin 64/432/ETY (1) ja erityisesti sen liitteessä A olevan I luvun 4 kohdan, liitteessä A olevan II luvun 7 kohdan ja liitteessä D olevan I luvun E kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Direktiivissä 64/432/ETY säädetään, että jäsenvaltio tai sen osa voidaan julistaa naudan tuberkuloosista, naudan luomistaudista ja naudan tarttuvasta leukoosista virallisesti vapaaksi, kun sen nautakarjat täyttävät tietyt mainitussa direktiivissä säädetyt edellytykset.

(2)

Luettelot jäsenvaltioiden alueista, jotka on julistettu nautakarjojen tuberkuloosista, luomistaudista ja naudan tarttuvasta leukoosista vapaiksi, on vahvistettu nautakarjojen tuberkuloosista, luomistaudista ja naudan tarttuvasta leukoosista virallisesti vapaan aseman vahvistamisesta tiettyjen jäsenvaltioiden ja jäsenvaltioiden alueiden osalta 23 päivänä kesäkuuta 2003 tehdyssä komission päätöksessä 2003/467/EY (2).

(3)

Italia toimitti Sardiniassa sijaitsevan Oristanon maakunnan osalta komissiolle todisteet siitä, että direktiivissä 64/432/ETY säädetyt asiaan liittyvät edellytykset täyttyvät, jotta kyseinen maakunta voitaisiin katsoa naudan tuberkuloosista virallisesti vapaaksi Italian alueeksi.

(4)

Italia toimitti kaikkien Marchen alueen maakuntien ja Cuneon maakunnan osalta – jälkimmäinen on ainoa Piemonten alueen maakunnista, joka ei vielä sisälly päätöksen 2003/467/EY liitteessä II olevaan 2 lukuun – komissiolle todisteet siitä, että direktiivissä 64/432/ETY säädetyt asiaan liittyvät edellytykset täyttyvät, jotta kyseiset alueet voitaisiin kokonaisuudessaan katsoa naudan luomistaudista virallisesti vapaiksi Italian alueiksi.

(5)

Lisäksi Italia toimitti kaikkien Sardinian maakuntien osalta komissiolle todisteet siitä, että direktiivissä 64/432/ETY säädetyt asiaan liittyvät edellytykset täyttyvät, jotta kyseinen alue voitaisiin katsoa naudan tarttuvasta leukoosista virallisesti vapaaksi Italian alueeksi.

(6)

Italian toimittaman asiakirja-aineiston arvioinnin perusteella kyseinen maakunta ja kyseiset alueet olisi vastaavasti julistettava naudan tuberkuloosista, naudan luomistaudista ja naudan tarttuvasta leukoosista virallisesti vapaiksi Italian alueiksi.

(7)

Puola on toimittanut komissiolle asiakirjat, joiden mukaan se täyttää koko alueensa osalta direktiivissä 64/432/ETY säädetyt asiaan liittyvät edellytykset, jotta kyseinen jäsenvaltio voidaan julistaa naudan tuberkuloosista virallisesti vapaaksi jäsenvaltioksi.

(8)

Lisäksi Puola on toimittanut komissiolle asiakirjoja, joilla osoitetaan direktiivissä 64/432/ETY säädettyjen asianmukaisten edellytysten täyttyminen siten, että yksitoista hallintoaluetta (powiat), jotka kuuluvat Podlaskien ja Pomorskien voivodikuntiin (laajempi hallinnollinen yksikkö), voidaan katsoa naudan tarttuvasta leukoosista virallisesti vapaiksi Puolan alueiksi.

(9)

Puolan toimittaman asiakirja-aineiston arvioinnin perusteella Puolan koko alue olisi tunnustettava virallisesti naudan tuberkuloosista vapaaksi ja kyseiset Puolan alueet (powiat) olisi tunnustettava naudan tarttuvasta leukoosista virallisesti vapaiksi kyseisen jäsenvaltion alueiksi.

(10)

Slovenia on toimittanut komissiolle asiakirjat, joiden mukaan se täyttää koko alueensa osalta direktiivissä 64/432/ETY säädetyt asiaan liittyvät edellytykset, jotta kyseinen jäsenvaltio voidaan julistaa naudan tuberkuloosista virallisesti vapaaksi jäsenvaltioksi.

(11)

Slovenian toimittaman asiakirja-aineiston arvioinnin perusteella Slovenian koko alue olisi tunnustettava naudan tuberkuloosista virallisesti vapaaksi alueeksi.

(12)

Sen vuoksi päätöstä 2003/467/EY olisi muutettava.

(13)

Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat elintarvikeketjua ja eläinten terveyttä käsittelevän pysyvän komitean lausunnon mukaiset,

ON TEHNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Muutetaan päätöksen 2003/467/EY liitteet I, II ja III tämän päätöksen liitteen mukaisesti.

2 artikla

Tämä päätös on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä 23 päivänä huhtikuuta 2009.

Komission puolesta

Androulla VASSILIOU

Komission jäsen


(1)  EYVL 121, 29.7.1964, s. 1977/64.

(2)  EUVL L 156, 25.6.2003, s. 74.


LIITE

Muutetaan päätöksen 2003/467/EY liitteet I, II ja III seuraavasti:

1)

Korvataan liite I seuraavasti:

”LIITE I

1   LUKU

Tuberkuloosista virallisesti vapaat jäsenvaltiot

ISO-koodi

Jäsenvaltio

BE

Belgia

CZ

Tšekki

DK

Tanska

DE

Saksa

FR

Ranska

LU

Luxemburg

NL

Alankomaat

AT

Itävalta

PL

Puola

SI

Slovenia

SK

Slovakia

FI

Suomi

SE

Ruotsi

2   LUKU

Tuberkuloosista virallisesti vapaat jäsenvaltioiden alueet

Italiassa:

Abruzzon alue: Pescaran maakunta,

Emilia-Romagnan alue,

Friuli-Venezia Giulian alue,

Lombardian alue: Bergamon, Comon, Leccon ja Sondrion maakunnat,

Marchen alue: Ascoli Picenon maakunta,

Piemonten alue: Novaran, Verbanian ja Vercellin maakunnat,

Sardinian alue: Oristanon maakunta,

Toscanan alue: Grossetton, Livornon, Luccan, Praton, Pisan, Pistoian ja Sienan maakunnat,

Trentino-Alto Adigen alue: Bolzanon ja Trenton maakunnat,

Veneton alue.”

2)

Korvataan liitteessä II oleva 2 luku seuraavasti:

2   LUKU

Luomistaudista virallisesti vapaat jäsenvaltioiden alueet

Italiassa:

Abruzzon alue: Pescaran maakunta,

Emilia-Romagnan alue: Bolognan, Ferraran, Forli-Cesenan, Modenan, Parman, Piacenzan, Ravennan, Reggio Emilian ja Riminin maakunnat,

Friuli-Venezia Giulian alue,

Lazion alue: Rietin maakunta,

Ligurian alue: Imperian ja Savonan maakunnat,

Lombardian alue: Bergamon, Brescian, Comon, Cremonan, Leccon, Lodin, Mantovan, Milanon, Pavian, Sondrion ja Varesen maakunnat,

Marchen alue,

Piemonten alue,

Puglian alue: Brindisin maakunta,

Sardinian alue: Cagliarin, Nuoron, Oristanon ja Sassarin maakunnat,

Toscanan alue,

Trentino-Alto Adigen alue: Bolzanon ja Trenton maakunnat,

Umbrian alue: Perugian ja Ternin maakunnat,

Veneton alue.

Portugalissa:

Azorien autonominen alue: Picon, Graciosan, Floresin ja Corvon saaret.

Yhdistyneessä kuningaskunnassa:

Iso-Britannia: Englanti, Skotlanti, Wales.”

3)

Korvataan liitteessä III oleva 2 luku seuraavasti:

2   LUKU

Naudan tarttuvasta leukoosista virallisesti vapaat jäsenvaltioiden alueet

Italiassa:

Abruzzon alue: Pescaran maakunta,

Emilia-Romagnan alue: Bolognan, Ferraran, Forli-Cesenan, Modenan, Parman, Piacenzan, Ravennan, Reggio Emilian ja Riminin maakunnat,

Friuli-Venezia Giulian alue,

Lazion alue: Frosinonen ja Rietin maakunnat,

Ligurian alue: Imperian ja Savonan maakunnat,

Lombardian alue: Bergamon, Brescian, Comon, Cremonan, Leccon, Lodin, Mantovan, Milanon, Pavian, Sondrion ja Varesen maakunnat,

Marchen alue: Anconan, Ascoli Picenon, Maceratan ja Pesaron maakunnat,

Molisen alue,

Piemonten alue: Alessandrian, Astin, Biellan, Cuneon, Novaran, Torinon, Verbanian ja Vercellin maakunnat,

Sardinian alue,

Toscanan alue: Arezzon, Firenzen, Grosseton, Livornon, Luccan, Massa-Carraran, Pisan, Pistoian, Praton ja Sienan maakunnat,

Trentino-Alto Adigen alue: Bolzanon ja Trenton maakunnat,

Umbrian alue: Perugian ja Ternin maakunnat,

Val d’Aostan alue: Aostan maakunta,

Veneton alue.

Puolassa:

Dolnośląskien voivodikunta

Powiaty:

bolesławiecki, dzierżoniowski, głogowski, górowski, jaworski, jeleniogórski, Jelenia Góra, kamiennogórski, kłodzki, legnicki, Legnica, lubański, lubiński, lwówecki, milicki, oleśnicki, oławski, polkowicki, strzeliński, średzki, świdnicki, trzebnicki, wałbrzyski, Wałbrzych, wołowski, wrocławski, Wrocław, ząbkowicki, zgorzelecki, złotoryjski.

Lubelskien voivodikunta

Powiaty:

bialski, Biała Podlaska, biłgorajski, chełmski, Chełm, hrubieszowski, janowski, krasnostawski, kraśnicki, lubartowski, lubelski, Lublin, łęczyński, łukowski, opolski, parczewski, puławski, radzyński, rycki, świdnicki, tomaszowski, włodawski, zamojski, Zamość.

Kujawsko-pomorskien voivodikunta

Powiaty:

aleksandrowski, chełmiński, golubsko-dobrzyński, grudziądzki, Grudziądz, toruński, Toruń, wąbrzeski.

Łódzkien voivodikunta

Powiaty:

bełchatowski, brzeziński, kutnowski, łaski, łęczycki, łowicki, łódzki, Łódź, opoczyński, pabianicki, pajęczański, piotrkowski, Piotrków Trybunalski, poddębicki, radomszczański, rawski, sieradzki, skierniewicki, Skierniewice, tomaszowski, wieluński, wieruszowski, zduńskowolski, zgierski.

Małopolskien voivodikunta

Powiaty:

brzeski, bocheński, chrzanowski, dąbrowski, gorlicki, krakowski, Kraków, limanowski, miechowski, myślenicki, nowosądecki, nowotarski, Nowy Sącz, oświęcimski, olkuski, proszowicki, suski, tarnowski, Tarnów, tatrzański, wadowicki, wielicki.

Mazowieckien voivodikunta

Powiaty:

białobrzeski, garwoliński, grójecki, gostyniński, grodziski, kozienicki, lipski, Płock, płocki, pruszkowski, przysuski, Radom, radomski, sochaczewski, szydłowiecki, warszawski zachodni, zwoleński, żyrardowski.

Opolskien voivodikunta

Powiaty:

brzeski, głubczycki, kędzierzyńsko-kozielski, kluczborski, krapkowicki, namysłowski, nyski, oleski, opolski, Opole, prudnicki, strzelecki.

Podkarpackien voivodikunta

Powiaty:

bieszczadzki, brzozowski, dębicki, jarosławski, jasielski, kolbuszowski, krośnieński, Krosno, leski, leżajski, lubaczowski, łańcucki, mielecki, niżański, przemyski, Przemyśl, przeworski, ropczycko-sędziszowski, rzeszowski, Rzeszów, sanocki, stalowowolski, strzyżowski, Tarnobrzeg, tarnobrzeski.

Podlaskien voivodikunta

Powiaty:

augustowski, białostocki, Białystok, bielski, hajnowski, sejneński, siemiatycki, sokólski, suwalski, Suwałki, wysokomazowiecki, zambrowski.

Pomorskien voivodikunta

Powiaty:

Gdańsk, gdański, Gdynia, lęborski, Sopot, wejherowski.

Śląskien voivodikunta

Powiaty:

będziński, bielski, Bielsko-Biała, bieruńsko-lędziński, Bytom, Chorzów, cieszyński, częstochowski, Częstochowa, Dąbrowa Górnicza, gliwicki, Gliwice, Jastrzębie Zdrój, Jaworzno, Katowice, kłobucki, lubliniecki, mikołowski, Mysłowice, myszkowski, Piekary Śląskie, pszczyński, raciborski, Ruda Śląska, rybnicki, Rybnik, Siemianowice Śląskie, Sosnowiec, Świętochłowice, tarnogórski, Tychy, wodzisławski, Zabrze, zawierciański, Żory, żywiecki.

Świętokrzyskien voivodikunta

Powiaty:

buski, jędrzejowski, kazimierski, kielecki, Kielce, konecki, opatowski, ostrowiecki, pińczowski, sandomierski, skarżyski, starachowicki, staszowski, włoszczowski.

Warmińsko-mazurskien voivodikunta

Powiaty:

ełcki, giżycki, gołdapski, olecki.

Wielkopolskien voivodikunta

Powiaty:

jarociński, kaliski, Kalisz, kępiński, kolski, koniński, Konin, krotoszyński, ostrzeszowski, słupecki, turecki, wrzesiński.”