10.12.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 332/20


KOMISSION PÄÄTÖS,

tehty 30 päivänä lokakuuta 2008,

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/60/EY mukaisesti jäsenvaltioiden seurantajärjestelmien luokitteluille interkalibrointimenettelyn tuloksena määriteltyjen arvojen vahvistamisesta

(tiedoksiannettu numerolla K(2008) 6016)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(2008/915/EY)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen,

ottaa huomioon yhteisön vesipolitiikan puitteista 23 päivänä lokakuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/60/EY (1) ja erityisesti sen liitteessä V olevan 1.4.1 kohdan ix alakohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Direktiivin 2000/60/EY 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan ii alakohdassa edellytetään, että jäsenvaltioiden on suojeltava, parannettava ja ennallistettava kaikkia pintavesimuodostumia tavoitteena saavuttaa tietyin poikkeuksin viimeistään 15 vuoden kuluttua direktiivin voimaantulosta pintaveden hyvä tila liitteessä V vahvistettujen vaatimusten mukaisesti. Direktiivin 2000/60/EY 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan iii alakohdassa edellytetään, että jäsenvaltioiden on suojeltava ja parannettava kaikkia keinotekoisia ja voimakkaasti muutettuja vesimuodostumia tavoitteena saavuttaa tietyin poikkeuksin hyvä ekologinen potentiaali ja pintaveden hyvä kemiallinen tila viimeistään 15 vuoden kuluessa mainitun direktiivin voimaantulosta liitteessä V vahvistettujen vaatimusten mukaisesti. Direktiivin 2000/60/EY liitteessä V olevan 1.4.1 kohdan i alakohdan mukaan voimakkaasti muutettujen tai keinotekoisten vesimuodostumien osalta viittauksia ekologiseen tilaan on pidettävä ekologista potentiaalia koskevina.

(2)

Direktiivin 2000/60/EY liitteessä V olevassa 1.4.1 kohdassa säädetään prosessista, jolla varmistetaan jäsenvaltioiden toteuttaman biologisen seurannan tulosten vertailtavuus, joka on olennainen osa ekologisen tilan luokittelua. Tämä edellyttää, että jäsenvaltioiden seuranta- ja luokittelujärjestelmien tuloksia verrataan kussakin jäsenvaltiossa ja kullakin yhteisön luonnonmaantieteellisellä alueella sijaitsevien interkalibrointiverkon muodostavien seurantapaikkojen avulla. Direktiivissä 2000/06/EY edellytetään, että jäsenvaltiot keräävät tarpeen mukaan interkalibrointiverkkoon kuuluvista paikoista tarvittavat tiedot, jotta voidaan arvioida, ovatko kansalliset luokittelujärjestelmät direktiivin 2000/60/EY liitteessä V olevassa 1.2 kohdassa olevien normatiivisten määritelmien mukaisia, ja varmistaa luokittelujärjestelmien tulosten vertailtavuus jäsenvaltioiden välillä.

(3)

Paikkarekisterin perustamisesta interkalibrointiverkon muodostamiseksi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/60/EY mukaisesti 17 päivänä elokuuta 2005 tehdyllä komission päätöksellä 2005/646/EY (2) perustettiin direktiivin 2000/60/EY liitteessä V olevassa 1.4.1 kohdan vii alakohdassa tarkoitettu interkalibrointiverkon paikkarekisteri.

(4)

Jäsenvaltiot jaettiin interkalibrointia varten päätöksen 2005/646/EY liitteen osassa 2 määriteltyihin maantieteellisiin interkalibrointiryhmiin, jotka koostuvat jäsenvaltioista, joissa esiintyy samankaltaisia erityisiä pintavesimuodostumatyyppejä. Tämä on mahdollistanut sen, että kukin ryhmä on voinut verrata tuloksiaan ja suorittaa interkalibroinnin jäsentensä kesken.

(5)

Interkalibrointi suoritetaan biologisten tekijöiden tasolla vertaamalla kansallisten seurantajärjestelmien luokittelutuloksia kunkin biologisen tekijän ja kunkin pintavesimuodostumatyypin osalta samassa maantieteellisessä interkalibrointiryhmässä olevien jäsenvaltioiden kesken ja arvioimalla, ovatko tulokset edellä mainittujen normatiivisten määritelmien mukaisia.

(6)

Vesipolitiikan puitedirektiivissä tarkoitettua interkalibrointia koskevassa teknisessä raportissa kuvataan yksityiskohtaisesti, miten interkalibrointimenettely on suoritettu tämän direktiivin liitteeseen sisältyvien vesijaotteluryhmien ja biologisten laatutekijöiden osalta.

(7)

Komissio on tukenut interkalibrointimenettelyä Yhteisen tutkimuskeskuksensa kautta, jonka Isprassa (Italia) toimiva Ympäristön ja kestävän kehityksen tutkimuslaitos on koordinoinut teknistä työtä.

(8)

Interkalibrointimenettely on monimutkainen tieteellinen ja tekninen tehtävä. Maantieteelliset interkalibrointiryhmät ovat käyttäneet interkalibroinnissa erilaisia menetelmiä riippuen eri biologisia laatutekijöitä koskevien seurantatietojen saatavuudesta ja kansallisten seuranta- ja luokittelujärjestelmien kehitysasteesta. Tulosten tilastollisen luotettavuuden lisäämiseksi useimmissa maantieteellisten interkalibrointiryhmien käyttämissä menetelmissä käytetään tietoja, jotka on saatu mahdollisimman monista seurantapaikoista, jotka kattavat kaikki luokat erinomaisesta huonoon ekologiseen tilaan. Tämän vuoksi on käytetty myös interkalibrointiverkon ulkopuolisista paikoista saatuja tietoja, sillä verkkoon kuuluu vain rajoitettu määrä seurantapaikkoja, joiden tila on erinomainen, hyvä tai tyydyttävä.

(9)

Komissio on saanut interkalibrointituloksia useista biologisista laatutekijöistä, joiden perusteella ekologinen tila määritellään. Joissain tapauksissa tuloksia on saatu vain joistakin biologisten tekijöiden parametreista tai vain joistakin maantieteelliseen interkalibrointiryhmään osallistuvista jäsenvaltioista. Komissio katsoo näin ollen, että näissä tapauksissa vertailtavuus ei ole täysin taattu. Tämän vuoksi sen jälkeen, kun jäsenvaltiot ovat toimittaneet asianomaiset direktiivin 2000/60/EY liitteessä V olevassa 1.4.1 kohdassa tarkoitetut tiedot, voidaan tehdä uusi päätös interkalibrointituloksista.

(10)

Saatavilla olevat interkalibrointimenettelyn tulokset on vahvistettava ajoissa, jotta niitä voidaan käyttää ensimmäisten vesipiirin hoitosuunnitelmien ja toimenpideohjelmien laadinnassa direktiivin 2000/60/EY 11 ja 13 artiklan mukaisesti.

(11)

Interkalibrointimenettelyn tuloksena pitäisi olla, että ekologisten laatusuhteiden arvot, jotka on määritelty ekologisten tilojen luokkien välisille rajoille jäsenvaltioiden luokittelujärjestelmissä, edustavat keskenään vastaavaa ekologista tilaa. Samaan biologiseen laatutekijään liittyvät arvojen väliset erot johtuvat eroista kansallisissa menetelmissä. Lisäksi laskentamenetelmien erojen ja muiden syiden vuoksi ekologisten laatusuhteiden arvot eivät ole keskenään vertailukelpoisia eri biologisten laatutekijöiden välillä.

(12)

Käytetyt parametrit, kuten a-klorofyllipitoisuus, kasviplanktonin biovolyymi, syanobakteerien prosenttiosuus tai makrolevien ja koppisiemenisten kasvien syvyysrajat, eivät täysin kata biologisia laatutekijöitä. Tiedon ja arviointimenetelmien saatavuuden vuoksi ne muodostavat kuitenkin erään perustan interkalibroinnille järvien ja rannikkovesien osalta. Kyseisten parametrien arvot ovat suoraan verrannollisia jäsenvaltioiden välillä, jos näytteenotto- ja analyysimenetelmien erot otetaan huomioon. Näistä syistä ekologisten laatusuhteiden lisäksi myös näiden parametrien absoluuttiset arvot tulisi sisällyttää päätöksen liitteeseen osana interkalibroinnin tuloksia.

(13)

Tulosten olisi koskettava ekologista tilaa. Jos interkalibroituja tyyppejä vastaavat vesimuodostumat on määritelty voimakkaasti muutetuiksi direktiivin 2000/60/EY 4 artiklan 3 kohdan mukaisesti, tämän päätöksen liitteessä esitettyjä tuloksia voidaan käyttää niiden hyvän ekologisen potentiaalin määrittelemiseksi direktiivin 2000/60/EY liitteessä V olevassa 1.2.5 kohdassa olevien normatiivisten määritelmien mukaisesti ottaen huomioon kyseisten vesimuodostelmien fyysiset muutokset ja niihin liittyvä vedenkäyttö.

(14)

Kuten direktiivin 2000/60/EY liitteessä V olevan 1.4.1 kohdan iii alakohdassa säädetään, jäsenvaltioiden on siirrettävä interkalibrointimenettelyn tulokset omiin kansallisiin luokittelujärjestelmiinsä, jotta ne voivat määritellä rajat erinomaisen ja hyvän sekä hyvän ja tyydyttävän tilan välillä kaikkien kansallisten tyyppiensä osalta. Interkalibroinnin tulosten soveltamisen tueksi on laadittu suuntaviivat niiden siirtämiselle kansallisiin luokittelujärjestelmiin ja vertailuolojen määrittämiselle.

(15)

Tiedot, jotka tulevat saataville direktiivin 2000/60/EY 8 artiklassa tarkoitettujen seurantaohjelmien täytäntöönpanon ja direktiivin 2000/60/EY 5 artiklassa tarkoitettujen vesipiirin ominaispiirteiden tarkistamisen ja ajan tasalle saattamisen yhteydessä, voivat tarjota uutta näyttöä, jonka perusteella jäsenvaltioiden seuranta- ja luokittelujärjestelmiä voidaan mukauttaa tieteen ja tekniikan kehitykseen, ja tarvittaessa interkalibrointimenettelyn tuloksia voidaan tarkastella uudelleen niiden laadun parantamiseksi.

(16)

Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat direktiivin 2000/60/EY 21 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun komitean lausunnon mukaiset,

ON TEHNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Direktiivin 2000/60/EY liitteessä V olevan 1.4.1 kohdan iii alakohdan soveltamiseksi jäsenvaltioiden on käytettävä seurantajärjestelmiensä luokitteluissa tämän direktiivin liitteessä esitettyjä luokkien välisten rajojen arvoja.

2 artikla

Tämä päätös on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä 30 päivänä lokakuuta 2008.

Komission puolesta

Stavros DIMAS

Komission jäsen


(1)  EYVL 327, 22.12.2000, s. 1.

(2)  EUVL 243, 19.9.2005, s. 1.


LIITE

VESIJAOTTELURYHMÄ: Joet

MAANTIETEELLINEN INTERKALIBROINTIRYHMÄ: Alppialueet

Interkalibroidut tyypit

Tyyppi

Joen ominaispiirteet

Valuma-alue (km2)

Korkeus merenpinnasta ja geomorfologia

Alkaliniteetti

Virtausmalli

R-A1

pieni/keskikokoinen, korkealla merenpinnasta, kalkkipitoinen

10–1 000

800–2 500 m (valuma-alue), lohkareita

suuri (mutta ei äärimmäisen suuri)

 

R-A1

pieni/keskikokoinen, korkealla merenpinnasta, kvartsipitoinen

10–1 000

500–1 000 m (valuma-alueen suurin korkeus 3 000 m, keskikorkeus 1 500 m), lohkareita

ei-kalkkipitoinen (graniitti, metamorfinen), keskisuuri/matala alkaliniteetti

lumen/jään säätelemä virtausmalli

Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy:

Tyyppi R-A1:

Saksa, Itävalta, Ranska, Italia, Slovenia

Tyyppi R-A1:

Itävalta, Ranska, Italia, Espanja, Slovenia

TULOKSET

Biologinen laatutekijä: Pohjaeläimistö

Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet

Tyyppi ja maa

Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät

Ekologiset laatusuhteet

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Tyyppi R-A1

Itävalta

Austrian System for Ecological River Status Assessment (Multimetric Indices for General Degradation ja Saprobic Index, valittu huonoin tapaus)

0,80

0,60

Ranska

Classification française DCE Indice Biologique Global Normalisé (IBGN). AFNOR-standardi NF T 90350 (1992) ja yleiskirje MEDD/DE/MAGE/BEMA 05 nro 14, annettu 28.7.2005, muutettu 13.6.2007

0,93

0,79

Saksa

PERLODES – Bewertungsverfahren von Fließgewässern auf Basis des Makrozoobenthos

0,80

0,60

Italia

STAR Intercalibration Common Metric Index (STAR_ICMi)

0,97

0,73

Slovenia

Slovenian Benthic Invertebrate Assessment System:

Multimetric Index (Hydromorphology / General Degradation), Saprobic Index

0,80

0,60

Tyyppi R-A2

Itävalta

Austrian System for Ecological River Status Assessment (Multimetric Indices for General Degradation ja Saprobic Index, valittu huonoin tapaus)

0,80

0,60

Ranska (Alpit)

Classification française DCE Indice Biologique Global Normalisé (IBGN). AFNOR-standardi NF T 90350 (1992) ja yleiskirje MEDD/DE/MAGE/BEMA 05 nro 14, annettu 28.7.2005, muutettu 13.6.2007

0,93

0,71

Ranska (Pyreneet)

Classification française DCE Indice Biologique Global Normalisé (IBGN). AFNOR-standardi NF T 90350 (1992) ja yleiskirje MEDD/DE/MAGE/BEMA 05 nro 14, annettu 28.7.2005, muutettu 13.6.2007

0,94

0,81

Italia

STAR Intercalibration Common Metric Index (STAR_ICMi)

0,95

0,71

Espanja

Iberian BMWP (IBMWP)

0,83

0,53

Biologinen laatutekijä: Makrofyytit ja fytobentos

Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet

Tyyppi ja maa

Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät

Ekologiset laatusuhteet

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Tyyppi R-A1

Itävalta

3 moduulista/indeksistä (Trophic Index, Saprobic Index, Reference Species) muodostuva menetelmä

0,87

0,56

Ranska

Classification française DCE Indice Biologique Diatomées (IBD) AFNOR-standardi NF T 90-354 (2000) ja yleiskirje MEDD/DE/MAGE/BEMA 05 nro 14, annettu 28.7.2005, muutettu 13.6.2007

0,86

0,71

Saksa

Deutsches Bewertungsverfahren für Makrophyten und Phytobenthos (PHYLIB)

0,73

0,54

Slovenia

2 moduulista/indeksistä muodostuva menetelmä

0,80

0,60

Tyyppi R-A2

Itävalta

3 moduulista/indeksistä (Trophic Index, Saprobic Index, Reference Species) muodostuva menetelmä

0,87

0,56

Ranska

Classification française DCE Indice Biologique Diatomées (IBD) AFNOR-standardi NF T 90-354 (2000) ja yleiskirje MEDD/DE/MAGE/BEMA 05 nro 14, annettu 28.7.2005, muutettu 13.6.2007

0,86

0,71

Espanja

Indice de Polluosensibilité Spécifique (IPS) (Lenoir & Coste, 1996)

0,94

0,74

VESIJAOTTELURYHMÄ: Joet

MAANTIETEELLINEN INTERKALIBROINTIRYHMÄ: Keski-Eurooppa/Baltian maat

Interkalibroidut tyypit

Tyyppi

Joen ominaispiirteet

Valuma-alue

(km2)

Korkeus merenpinnasta ja geomorfologia

Alkaliniteetti

(meq/l)

R-C1

pieni, alava, kvartsipitoinen, hiekka

10-100

alava, vallitsevana hiekkapohja (pieni raekoko), leveys 3–8 m uomantäydellä virtaamalla

> 0,4

R-C2

pieni, alava, kvartsipitoinen, kivi

10-100

alava, kivi, leveys 3–8 m uomantäydellä virtaamalla

< 0,4

R-C3

pieni, korkeus keskitasoa, kvartsipitoinen

10-100

korkeus keskitasoa, kivi (graniitti), sorapohja, leveys 2–10 m uomantäydellä virtaamalla

< 0,4

R-C4

keskikokoinen, alava, sekapohja

100-1 000

alava, hiekka-sorapohja, leveys 8–25 m uomantäydellä virtaamalla

> 0,4

R-C5

suuri, alava, sekapohja

1 000-10 000

alava, särkikalavyöhyke, vaihteleva virtausnopeus, suurin korkeus valuma-alueella 800 m, leveys >25 m uomantäydellä virtaamalla

> 0,4

R-C6

pieni, alava, kalkkipitoinen

10-300

alava, sorapohja (kalkkikivi), leveys 3–10 m uomantäydellä virtaamalla

> 2

Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy:

Tyyppi R-C1:

Belgia (Flanderi), Saksa, Tanska, Ranska, Italia, Liettua, Alankomaat, Puola, Ruotsi, Yhdistynyt kuningaskunta

Tyyppi R-C2:

Espanja, Ranska, Irlanti, Portugali, Ruotsi, Yhdistynyt kuningaskunta

Tyyppi R-C3:

Itävalta, Belgia (Vallonia), Tšekki, Saksa, Puola, Portugali, Espanja, Ruotsi, Ranska, Latvia, Luxemburg, Yhdistynyt kuningaskunta

Tyyppi R-C4:

Belgia (Flanderi), Tšekki, Saksa, Tanska, Viro, Espanja, Ranska, Irlanti, Italia, Liettua, Luxemburg, Alankomaat, Puola, Ruotsi, Yhdistynyt kuningaskunta

Tyyppi R-C5:

Tšekki, Viro, Ranska, Saksa, Espanja, Irlanti, Italia, Latvia, Liettua, Luxemburg, Alankomaat, Puola, Ruotsi, Yhdistynyt kuningaskunta

Tyyppi R-C6:

Tanska, Viro, Espanja, Ranska, Irlanti, Italia, Puola, Liettua, Luxemburg, Ruotsi, Yhdistynyt kuningaskunta

TULOKSET

Biologinen laatutekijä: Pohjaeläimistö

Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet

Seuraavat tulokset koskevat kaikkia edellä kuvattuja tyyppejä.

Maa

Interkalibroitu kansallinen luokittelujärjestelmä

Ekologiset laatusuhteet

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Itävalta

Austrian System for Ecological River Status Assessment (Multimetric Indices for General Degradation ja Saprobic Index, valittu huonoin tapaus)

0,80

0,60

Belgia (Flanderi)

Multimetric Macroinvertebrate Index Flanders (MMIF)

0,90

0,70

Belgia (Vallonia)

Indice Biologique Global Normalisé (IBGN) (AFNOR-standardi NF T 90350, 1992) ja Vallonian alueen ministeriön vuonna 2007 antama väliaikainen hyvän tilan määritelmä

0,97

0,74

Tanska

Danish Stream Fauna Index (DSFI)

1,00

0,71

Saksa

PERLODES – Bewertungsverfahren von Fließgewässern auf Basis des Makrozoobenthos

0,80

0,60

Ranska

Classification française DCE Indice Biologique Global Normalisé (IBGN). AFNOR-standardi NF T 90350 (1992) ja yleiskirje MEDD/DE/MAGE/BEMA 05 nro 14, annettu 28.7.2005, muutettu 13.6.2007

0,94

0,80

Irlanti

Quality Rating System (Q-value)

0,85

0,75

Italia

STAR Intercalibration Common Metric Index (STAR_ICMi)

0,96

0,72

Luxemburg

Classification luxembourgeoise DCE, Indice Biologique Global Normalisé (IBGN), AFNOR-standardi NF T 90350, 1992) ja yleiskirje MEDD/DE/MAGE/BEMA 07 nro 4, annettu 11.4.2007

0,96

0,72

Alankomaat

KRW-maatlat

0,80

0,60

Puola

BMWP (BMWP-PL), jonka verifioinnin pohjana muutettu Margalef Diversity Index

0,89

0,68

Espanja

North Spain Multimetric Indices

0,93

0,70

Ruotsi

DJ-index (Dahl & Johnson 2004)

0,80

0,60

Yhdistynyt kuningaskunta

River Invertebrate Classification Tool (RICT)

0,97

0,86

Biologinen laatutekijä: Makrofyytit ja fytobentos

Tulo kset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet

Maa

Interkalibroitu kansallinen luokittelujärjestelmä

Tyyppi

Ekologiset laatusuhteet

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Itävalta

3 moduulista/indeksistä (Trophic Index, Saprobic Index, Reference Species) muodostuva menetelmä

kaikki tyypit, korkeus merenpinnasta <500 m

0,70

0,42

kaikki tyypit, korkeus merenpinnasta >500 m

0,71

0,42

Belgia (Flanderi)

Proportions of Impact-Sensitive and Impact-Associated Diatoms (PISIAD)

kaikki tyypit

0,80

0,60

Belgia (Vallonia)

Indice de Polluosensibilité Spécifique (IPS). AFNOR-standardi NF T 90-354 (2000) ja Vallonian alueen ministeriön vuonna 2007 antama väliaikainen hyvän tilan määritelmä

kaikki tyypit

0,93

0,68

Viro

Indice de Polluosensibilité Spécifique (IPS)

kaikki tyypit

0,85

0,70

Ranska

Classification française DCE Indice Biologique Diatomées (IBD). AFNOR-standardi NF T 90-354 (2000) ja yleiskirje MEDD/DE/MAGE/BEMA 05 no14, annettu 28.7.2005, muutettu 13.6.2007

kansalliset tyypit 1, 2 ja 4

0,93

0,80

kansallinen tyyppi 3

0,92

0,77

Saksa

Deutsches Bewertungsverfahren für Makrophyten und Phytobenthos (PHYLIB)

R-C1

0,67

0,43

R-C3

0,67

0,43

R-C4

0,61

0,43

R-C5

0,73

0,55

Irlanti

Trophic Diatom Index (TDI) tarkistettuna

kaikki tyypit

0,93

0,78

Luxemburg

Indice de Polluosensibilité Spécifique (IPS)

kaikki tyypit

0,85

0,70

Alankomaat

KRW-maatlat

kaikki tyypit

0,80

0,60

Espanja

Diatom multimetric (MDIAT)

kaikki tyypit

0,93

0,70

Ruotsi

Ruotsalaiset arviointimenetelmät, Ruotsin ympäristöviraston säännöt (NFS 2008:1), perustana Indice de Polluosensibilité Spécifique (IPS)

kaikki tyypit

0,89

0,74

Yhdistynyt kuningaskunta

Diatom Assessment for River Ecological Status (DARES)

kaikki tyypit

0,93

0,78

VESIJAOTTELURYHMÄ: Joet

MAANTIETEELLINEN INTERKALIBROINTIRYHMÄ: Itäinen manneralue

Interkalibroidut tyypit

Tyyppi

Joen ominaispiirteet

Luonnonmaantie- teellinen alue

Valuma-alue

(km2)

Korkeus

merenpinnasta (m)

Geologia

Pohja

R-E1

Karpaatit pieni/keskikokoinen, korkeus merenpinnasta keskitasoa

10

10–1 000

500 – 800

kvartsipitoinen

sora ja lohkare

R-E2

tasangot: keskikokoinen, alava

11 ja 12

100–1 000

< 200

seka-

hiekka ja siltti

R-E4

tasangot: keskikokoinen, korkeus merenpinnasta keskitasoa

11 ja 12

100–1 000

200 – 500

seka-

hiekka ja sora

Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy:

Tyyppi R-E1:

Tšekki, Unkari, Romania, Slovakia

Tyyppi R-E2:

Tšekki, Unkari, Romania, Slovakia

Tyyppi R-E4:

Itävalta, Tšekki, Unkari, Slovakia, Slovenia

TULOKSET

Biologinen laatutekijä: Pohjaeläimistö

Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet

Tyyppi ja maa

Interkalibroitu kansallinen luokittelujärjestelmä

Ekologiset laatusuhteet

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Tyypit R-E1, R-E2, R-E4

Slovakia

Slovak System for Ecological River Status Assessment

0,80

0,60

Tyyppi R-E4

Itävalta

Austrian System for Ecological River Status Assessment (Multimetric Indices for General Degradation ja Saprobic Index, valittu huonoin tapaus)

0,80

0,60

VESIJAOTTELURYHMÄ: Joet

MAANTIETEELLINEN INTERKALIBROINTIRYHMÄ: Välimeren alue

Interkalibroidut tyypit

Tyyppi

Joen ominaispiirteet

Valuma-alue (km2)

Korkeus merenpinnasta (m)

Geologia

Virtausmalli

R-M1

pienet Välimeren joet, korkeus merenpinnasta keskitasoa

10-100

200-800

seka-

vuodenajasta riippuva

R-M2

pienet/keskikokoiset Välimeren joet, alava

10-1 000

<400

seka-

vuodenajasta riippuva

R-M4

pienet/keskikokoiset Välimeren joet, vuoristo

10-1 000

400-1 500

ei-kvartsipitoinen

vuodenajasta riippuva

R-M5

pienet, ajoittain virtaavat, alava

10-100

<300

seka-

ajoittainen

Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy:

Tyyppi R-M1:

Ranska, Kreikka, Italia, Portugali, Slovenia, Espanja

Tyyppi R-M2:

Ranska, Kreikka, Italia, Portugali, Espanja

Tyyppi R-M4:

Kypros, Ranska, Kreikka, Italia, Espanja

Tyyppi R-M5:

Kypros, Italia, Portugali, Slovenia, Espanja

TULOKSET

Biologinen laatutekijä: Pohjaeläimistö

Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet

Tyyppi ja maa

Interkalibroitu kansallinen luokittelujärjestelmä

Ekologiset laatusuhteet

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

R-M1

Ranska

Classification française DCE Indice Biologique Global Normalisé (IBGN). AFNOR-standardi NF T 90 350 (1992) ja yleiskirje MEDD/DE/MAGE/BEMA 05 nro 14, annettu 28.7.2005, muutettu 13.6.2007

0,94

0,81

Kreikka

STAR Intercalibration Common Metric Index (STAR_ICMi)

0,95

0,71

Italia

STAR Intercalibration Common Metric Index (STAR_ICMi)

0,97

0,72

Portugali

North Invertebrate Portuguese Index, IPtIN

0,92

0,69

Espanja

IBMWP

0,78

0,48

R-M2

Kreikka

STAR Intercalibration Common Metric Index (STAR_ICMi)

0,94

0,71

Italia

STAR Intercalibration Common Metric Index (STAR_ICMi)

0,94

0,70

Portugali

North Invertebrate Portuguese Index, IPtIN

0,87

0,66

R-M4

Kypros

STAR Intercalibration Common Metric Index (STAR_ICMi)

0,97

0,73

Kreikka

STAR Intercalibration Common Metric Index (STAR_ICMi)

0,96

0,72

Italia

STAR Intercalibration Common Metric Index (STAR_ICMi)

0,94

0,70

Espanja

IBMWP

0,83

0,51

R-M5

Italia

STAR Intercalibration Common Metric Index (STAR_ICMi)

0,97

0,73

Portugali

South Invertebrate Portuguese Index, IPtIS

0,98

0,72

Espanja

IBMWP

0,91

0,55

Biologinen laatutekijä: Makrofyytit ja fytobentos

Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet

Tyyppi ja maa

Interkalibroitu kansallinen luokittelujärjestelmä

Ekologiset laatusuhteet

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

R-M1

Ranska

Classification française DCE Indice Biologique Diatomées (IBD). AFNOR-standardi NF T 90-354 (2000) ja yleiskirje MEDD/DE/MAGE/BEMA 05 nro 14, annettu 28.7.2005, muutettu 13.6.2007

0,93

0,80

Portugali

Indice de Polluosensibilité Spécifique (IPS)

0,84

0,62

Espanja

Indice de Polluosensibilité Spécifique (IPS)

0,90

0,67

R-M2

Ranska

Classification française DCE Indice Biologique Diatomées (IBD). AFNOR-standardi NF T 90-354 (2000) ja yleiskirje MEDD/DE/MAGE/BEMA 05 nro 14, annettu 28.7.2005, muutettu 13.6.2007

0,93

0,80

Portugali

Indice de Polluosensibilité Spécifique (IPS)

0,84

0,62

Espanja

Indice de Polluosensibilité Spécifique (IPS)

0,93

0,70

R-M4

Espanja

Indice de Polluosensibilité Spécifique (IPS)

0,91

0,68

R-M5

Portugali

European Index (CEE)

0,85

0,64

Espanja

Indice de Polluosensibilité Spécifique (IPS)

0,95

0,71

VESIJAOTTELURYHMÄ: Joet

MAANTIETEELLINEN INTERKALIBROINTIRYHMÄ: Pohjoinen alue

Interkalibroidut tyypit

Tyyppi

Joen ominaispiirteet

Joen tai sen osan valuma-alue

Korkeus merenpinnasta ja geomorfologia

Alkaliniteetti

(meq/l)

Orgaaninen aines

(mg Pt/l)

R-N1

pieni, alava, kvartsipitoinen, kohtalainen alkaliniteetti

10-100 km2

< 200 m tai korkeimman rantaviivan alapuolella

0,2-1

< 30

(Irlanti <150)

R-N3

pieni/keskikokoinen, alava, orgaaninen

10–1 000 km2

< 0,2

> 30

R-N4

keskikokoinen, alava, kvartsipitoinen, kohtalainen alkaliniteetti

100–1 000 km2

0,2-1

< 30

R-N5

pieni, korkeus merenpinnasta keskitasoa, kvartsipitoinen

10–100 km2

alangon ja ylängön välimaasto

< 0,2

< 30

Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy:

Tyyppi R-N1:

Suomi, Irlanti, Norja, Ruotsi, Yhdistynyt kuningaskunta

Tyyppi R-N3:

Suomi, Irlanti, Norja, Ruotsi, Yhdistynyt kuningaskunta

Tyyppi R-N4:

Suomi, Norja, Ruotsi, Yhdistynyt kuningaskunta

Tyyppi R-N5:

Suomi, Norja, Ruotsi, Yhdistynyt kuningaskunta

TULOKSET

Biologinen laatutekijä: Pohjaeläimistö

Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet

Seuraavat tulokset koskevat kaikkia edellä kuvattuja tyyppejä

Maa

Interkalibroitu kansallinen luokittelujärjestelmä

Ekologiset laatusuhteet

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Suomi

Moniparametri-järjestelmä, ensimmäinen vahvistettu versio

0,80

0,60

Irlanti

Quality Rating System (Q-value)

0,85

0,75

Norja

Average score per taxon (ASPT)

0,99

0,87

Ruotsi

DJ-index (Dahl & Johnson 2004)

0,80

0,60

Yhdistynyt kuningaskunta

River Invertebrate Classification Tool (RICT)

0,97

0,86

Biologiset laatutekijät: Makrofyytit ja fytobentos

Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet

Seuraavat tulokset koskevat kaikkia edellä kuvattuja tyyppejä.

Maa

Interkalibroitu kansallinen luokittelujärjestelmä

Ekologiset laatusuhteet

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Suomi

Indice de Polluosensibilité Spécifique (IPS)

0,91

0,80

Irlanti

Trophic Diatom Index (TDI) tarkistettuna

0,93

0,78

Ruotsi

Ruotsalaiset arviointimenetelmät, Ruotsin ympäristöviraston säännöt (NFS 2008:1), perustana Indice de Polluosensibilité Spécifique (IPS)

0,89

0,74

Yhdistynyt kuningaskunta

Diatom Assessment for River Ecological Status (DARES)

0,93

0,78

VESIJAOTTELURYHMÄ: Järvet

MAANTIETEELLINEN INTERKALIBROINTIRYHMÄ: Atlantin alue

Interkalibroidut tyypit

Tyyppi

Järven ominaispiirteet

Korkeus merenpinnasta

(m)

Keskisyvyys

(m)

Alkaliniteetti

(meq/l)

LA1/2

alava, matala, kalkkipitoinen, pieni/suuri

<200

3-15

>1

Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy:

Irlanti ja Yhdistynyt kuningaskunta

TULOKSET

Biologinen laatutekijä: Kasviplankton

Biomassaa osoittava kasviplanktonin muuttuja (a-klorofylli)

Tulokset: Ekologiset laatusuhteet ja parametriarvot

Seuraavat tulokset ovat kasvukauden keskiarvoja ja koskevat kaikkia maita, joissa tyyppiä esiintyy

Tyyppi

Ekologiset laatusuhteet

a-klorofyllipitoisuus (μg/l)

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

LA1/2

0,55

0,32

4,6-7,0

8,0-12,0

VESIJAOTTELURYHMÄ: Järvet

MAANTIETEELLINEN INTERKALIBROINTIRYHMÄ: Alppialueet

Interkalibroidut tyypit

Tyyppi

Järven ominaispiirteet

Korkeus merenpinnasta

(m)

Keskisyvyys

(m)

Alkaliniteetti

(meq/l)

Järven koko

(km2)

L-AL3

alava tai keskikorkeudella merenpinnasta, syvä, kohtalainen/suuri alkaliniteetti (alppialue), suuri

50–800

>15

>1

> 0,5

L-AL4

keskikorkeudella merenpinnasta, matala, kohtalainen/suuri alkaliniteetti (alppialue), suuri

200–800

3 – 15

>1

> 0,5

Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy:

Tyypit L-AL3 ja L-AL4:

Itävalta, Ranska, Saksa, Italia ja Slovenia

TULOKSET

Biologinen laatutekijä: Kasviplankton

Kasviplankton: biomassaa osoittavat muuttujat

Tulokset: Ekologiset laatusuhteet ja parametriarvot

Seuraavat tulokset ovat vuotuisia keskiarvoja ja koskevat kaikkia maita, joissa tyyppiä esiintyy. Jäsenvaltiot voivat valita a-klorofyllin tai kokonaisbiovolyymin tai molemmat parametrit.

a-klorofylli

Tyyppi

Ekologiset laatusuhteet

a-klorofyllipitoisuus (μg/l)

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

L-AL3

0,70

0,40

2,1-2,7

3,8-4,7

L-AL4

0,75

0,41

3,6-4,4

6,6-8,0


Kokonaisbiovolyymi

Tyyppi

Ekologiset laatusuhteet

Kokonaisbiovolyymi (mm3/l)

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

L-AL3

0,60

0,25

0,3-0,5

0,8-1,2

L-AL4

0,64

0,26

0,8-1,1

1,9-2,7

Kasviplankton: taksonomista koostumusta ja runsaussuhteita osoittavat muuttujat

Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten parametrien ekologiset laatusuhteet

Maa

Interkalibroidut kansalliset parametrit

Tyyppi

Ekologiset laatusuhteet

Luokkarajat

Raja välillä erin-omainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Raja välillä erin-omainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Itävalta

Slovenia

Brettum-indeksi

L-AL3

0,94

0,83

4,12—4,34

3,64—3,83

L-AL4

0,94

0,81

3,69—3,87

3,20—3,34

Saksa

PTSI (Phytoplankton Taxa Lake Index)

L-AL3

0,60

0,43

1,25

1,75

L-AL4

0,71

0,56

1,75

2,25

Italia

PTIot (Phytoplankton Taxa Index)

L-AL 3 (keskisyvyys < 100 m)

0,95

0,89

3,43

3,22

L-AL4

0,95

0,85

3,37

3,01

PTIspecies (Phytoplankton Taxa Index)

L-AL 3 (keskisyvyys > 100 m)

0,93

0,82

4,00

3,50

Biologinen laatutekijä: Makrofyytit

Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet

Tyyppi ja maa

Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät

Ekologiset laatusuhteet

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Itävalta

Tyypit L-AL3 ja L-AL4

Itävallan järjestelmä makrofyyttien arvioimiseksi: Austrian Index Macrophytes for Lakes (AIM for Lakes), moduuli 1

0,80

0,60

Saksa

Tyyppi L-AL3

Saksan järjestelmä makrofyyttien/pohjakasvillisuuden arvioimiseksi: moduuli 1

0,78

0,51

Saksa

Tyyppi L-AL4

Saksan järjestelmä makrofyyttien/pohjakasvillisuuden arvioimiseksi: moduulit 1+2

0,71

0,47

VESIJAOTTELURYHMÄ: Järvet

MAANTIETEELLINEN INTERKALIBROINTIRYHMÄ: Keski-Eurooppa/Baltian maat

Interkalibroidut tyypit

Tyyppi

Järven ominaispiirteet

Korkeus merenpinnasta (m)

Keskisyvyys (m)

Alkaliniteetti (meq/l)

Hydrologinen viipymäaika (vuosina)

L-CB1

alava, matala, kalkkipitoinen

< 200

3-15

> 1

1-10

L-CB2

alava, hyvin matala, kalkkipitoinen

< 200

<3

> 1

0,1-1

L-CB3

alava, matala, pieni, kvartsipitoinen (kohtalainen alkaliniteetti)

< 200

3-15

0,2–1

1-10

Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy:

Tyypit L-CB1 ja L-CB2:

Belgia, Saksa, Tanska, Viro, Ranska, Liettua, Latvia, Alankomaat, Puola, Yhdistynyt kuningaskunta

Tyyppi L-CB3:

Belgia, Tanska, Viro, Ranska, Latvia, Puola

TULOKSET

Biologinen laatutekijä: Kasviplankton

Kasviplankton: biomassaa osoittava muuttuja

Tulokset: ekologiset laatusuhteet ja parametriarvot

Seuraavat tulokset ovat kasvukauden keskiarvoja ja koskevat kaikkia maita, joissa tyyppiä esiintyy.

Tyyppi

Ekologiset laatusuhteet

a-klorofyllipitoisuus (μg/l)

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

L-CB1

0,55

0,32

4,6–7,0

8,0–12,0

L-CB2

0,63

0,30

9,9–11,7

21,0–25,0

L-CB3

0,57

0,31

4,3–6,5

8,0–12,0

Biologinen laatutekijä: Makrofyytit

Tulokset: interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet

Seuraavat tulokset koskevat tyyppejä L-CB1 ja L-CB2.

Maa

Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät

Ekologiset laatusuhteet

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Belgia

Flanderin järjestelmä makrofyyttien arvioimiseksi

0,80

0,60

Saksa

Saksan järjestelmä makrofyyttien arvioimiseksi: Reference Index

0,75

0,50

Viro

Viron järjestelmä makrofyyttien arvioimiseksi

0,80

0,60

Latvia

Latvian järjestelmä makrofyyttien arvioimiseksi

0,80

0,60

Alankomaat

Alankomaiden järjestelmä makrofyyttien arvioimiseksi (KRW Maatlat)

0,80

0,60

Yhdistynyt kuningaskunta

Yhdistyneen kuningaskunnan järjestelmä makrofyyttien arvioimiseksi: LEAFPACS

0,80

0,60

VESIJAOTTELURYHMÄ: Järvet

MAANTIETEELLINEN INTERKALIBROINTIRYHMÄ: Välimeren alue

Interkalibroidut tyypit

Tyyppi

Järven ominaispiirteet

Korkeus meren-pinnasta

(m)

Vuotuinen keski- sademäärä (mm) ja -lämpötila (°C)

Keskisyvyys

(m)

Alkaliniteetti

(meq/l)

Järven koko

(km2)

L-M5/7

tekojärvi, syvä, suuri, kvartsipitoinen, ”kosteikko”, valuma-alue < 20 000 km2

0-800

> 800 ja < 15

> 15

< 1

> 0,5

L-M8

tekojärvi, syvä, suuri, kalkkipitoinen, valuma-alue < 20 000 km2

0-800

-

> 15

> 1

> 0,5

Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy:

Tyyppi L-M5/7:

Kreikka, Ranska, Portugali, Espanja, Romania

Tyyppi L-M8:

Kypros, Kreikka, Ranska, Italia, Espanja, Romania

TULOKSET

Biologinen laatutekijä: Kasviplankton

Kasviplankton: biomassaa osoittavat muuttujat

Tulokset: ekologiset laatusuhteet ja parametriarvot

Seuraavat tulokset ovat eufoottisesta syvyydestä mitattuja kesäkauden keskiarvoja ja koskevat kaikkia maita, joissa tyyppiä esiintyy. Jäsenvaltiot voivat valita a-klorofyllin tai kokonaisbiovolyymin tai molemmat parametrit.

a-klorofylli

Tyyppi

Ekologiset laatusuhteet

a-klorofyllipitoisuus (μg/l)

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

L-M5/7

0,21

6,7-9,5

L-M8

0,43

4,2-6,0


Kokonaisbiovolyymi

Tyyppi

Ekologiset laatusuhteet

Kokonaisbiovolyymi (mm3/l)

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

L-M5/7

0,19

1,9

L-M8

0,36

2,1

Kasviplankton: taksonomista koostumusta ja runsaussuhteita osoittavat muuttujat

Tulokset: ekologiset laatusuhteet ja parametriarvot

Seuraavat tulokset ovat eufoottisesta syvyydestä mitattuja kesäkauden keskiarvoja ja koskevat kaikkia maita, joissa tyyppiä esiintyy. Jäsenvaltioiden tulee käyttää vähintään yhtä interkalibroiduista parametreista (syanobakteerien prosenttiosuus, Catalan Index, Med PTI Index).

Syanobakteerien prosenttiosuus

Tyyppi ja maa

Ekologiset laatusuhteet

Syanobakteerien prosenttiosuus

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Tyyppi L-M5/7

Kaikki maat, joissa tyyppiä esiintyy

0,91

9,2

Tyyppi L-M8

Kaikki maat, joissa tyyppiä esiintyy

0,72

28,5

Ekologiset laatusuhteet laskettu seuraavasti: ELS = (100 – raja-arvo) / (100 – viitearvo)

Catalan Index

Tyyppi ja maa

Ekologiset laatusuhteet

Catalan Index

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Tyyppi L-M5/7

Kaikki maat, joissa tyyppiä esiintyy

0,97

10,6

Tyyppi L-M8

Kaikki maat, joissa tyyppiä esiintyy

0,98

7,7

Ekologiset laatusuhteet laskettu seuraavasti: ELS = (400 – raja-arvo) / (400 – viitearvo)

Med PTI Index

Tyyppi ja maa

Ekologiset laatusuhteet

Med PTI Index

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Tyyppi L-M5/7

Kaikki maat, joissa tyyppiä esiintyy

0,75

2,32

Tyyppi L-M8

Kaikki maat, joissa tyyppiä esiintyy

0,77

2,38

VESIJAOTTELURYHMÄ: Järvet

MAANTIETEELLINEN INTERKALIBROINTIRYHMÄ: Pohjoinen alue

Interkalibroidut tyypit

Tyyppi

Järven ominaispiirteet

Korkeus meren-pinnasta

(m)

Keskisyvyys

(m)

Alkaliniteetti

(meq/l)

Väri

(mg Pt/l)

LN1

alava, matala, kohtalainen alkaliniteetti, kirkasvetinen

< 200

3-15

0,2–1

< 30

LN2a

alava, matala, pieni alkaliniteetti, kirkasvetinen

< 200

3-15

< 0,2

< 30

LN2b

alava, syvä, pieni alkaliniteetti, kirkasvetinen

< 200

> 15

< 0,2

< 30

LN3a

alava, matala, pieni alkaliniteetti, keskihumuksinen

< 200

3-15

<0,2

30-90

LN5

korkeus merenpinnasta keskitasoa, matala, pieni alkaliniteetti, kirkasvetinen

200-800

3-15

<0,2

< 30

LN6a

korkeus merenpinnasta keskitasoa, matala, pieni alkaliniteetti, keskihumuksinen

200-800

3-15

<0,2

30-90

LN8a

alava, matala, kohtalainen alkaliniteetti, keskihumuksinen

< 200

3-15

0,2-1

30-90

Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy:

Tyypit LN1, LN2a, LN3a ja LN8a:

Irlanti, Suomi, Norja, Ruotsi, Yhdistynyt kuningaskunta

Tyypit LN2b, LN5 ja LN6a:

Norja, Ruotsi, Yhdistynyt kuningaskunta

Biologinen laatutekijä: Kasviplankton

Kasviplankton: biomassaa osoittava muuttuja

Tulokset: ekologiset laatusuhteet ja parametriarvot

Seuraavat tulokset ovat kasvukauden keskiarvoja ja koskevat kaikkia maita, joissa tyyppiä esiintyy.

Tyyppi

Ekologiset laatusuhteet

a-klorofyllipitoisuus (μg/l)

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

LN1

0,50

0,33

5,0—7,0

7,5—10,5

LN2a

0,50

0,29

3,0—5,0

5,0—8,5

LN2b

0,50

0,33

3,0—5,0

4,5—7,5

LN3a

0,50

0,30

5,0—7,0

8,0—12,0

LN5

0,50

0,33

2,0—4,0

3,0—6,0

LN6a

0,50

0,33

4,0—6,0

6,0—9,0

LN8a

0,50

0,33

7,0—10,0

10,5—15,0

Biologinen laatutekijä: Makrofyytit

Interkalibroidut tyypit (ainoastaan makrofyyttien interkalibrointi)

Tyyppi

Järven ominaispiirteet

Alkaliniteetti (meq/l)

Väri (mg Pt/l)

101

pieni alkaliniteetti, kirkasvetinen

0,05-0,2

< 30

102

pieni alkaliniteetti, humusjärvi

0,05-0,2

> 30

201

kohtalainen alkaliniteetti, kirkasvetinen

0,2-1,0

< 30

202

kohtalainen alkaliniteetti, humusjärvi

0,2-1,0

> 30

301

suuri alkaliniteetti, kirkasvetinen

> 1,0

< 30

302

suuri alkaliniteetti, humusjärvi

> 1,0

> 30

Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy:

Tyypit 101, 102, 201 ja 202:

Irlanti, Suomi, Norja, Ruotsi, Yhdistynyt kuningaskunta

Tyyppi 301:

Irlanti, Norja, Ruotsi, Yhdistynyt kuningaskunta

Tyyppi 302:

Irlanti, Norja, Ruotsi, Yhdistynyt kuningaskunta

Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet

Maa

Interkalibroitu kansallinen luokittelujärjestelmä

Tyyppi

Ekologiset laatusuhteet

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Irlanti

Free Macrophyte Index

kaikki interkalibroidut tyypit

0,90

0,68

Ruotsi

Makrofyyttien trofia–indeksi (Ecke)

tyyppi 101

0,98

0,79

tyyppi 102

0,98

0,88

tyyppi 201

0,94

0,83

tyyppi 202

0,96

0,83

Norja

Makrofyyttien trofia–indeksi (Mjelde)

tyyppi 101

0,94

0,61

tyyppi 102

0,96

0,65

tyyppi 201

0,91

0,72

tyyppi 202

0,9

0,77

tyyppi 301

0,92

0,69

Yhdistynyt kuningaskunta

Yhdistyneen kuningaskunnan järjestelmä makrofyyttien arvioimiseksi: LEAFPACS

kaikki interkalibroidut tyypit

0,80

0,60

VESIJAOTTELURYHMÄ: Rannikkovedet ja vaihettumisvyöhykkeet

MAANTIETEELLINEN INTERKALIBROINTIRYHMÄ: Itämeri

Interkalibroidut tyypit

Tyyppi

Suolaisuus (psu)

Ekspositio

Syvyys

Jääpäivät

Muut ominaisuudet

CW B0

0,5-3

suojainen

matala

> 150

seurantapaikat Perämerellä (Merenkurkussa)

CW B2

3-6

suojainen

matala

90-150

seurantapaikat Selkämerellä

CW B3 a

3-6

suojainen

matala

~90

seurantapaikat eteläiseltä Selkämereltä Saaristomerelle ja läntiselle Suomenlahdelle ulottuvalla alueella

CW B3 b

3-6

avoin

matala

~90

CW B12 a

itäinen Itämeri

5-8

suojainen

matala

seurantapaikat Riianlahdella

CW B12 b

läntinen Itämeri

8-22

suojainen

matala

seurantapaikat Ruotsin etelärannikolla ja lounaisella Itämerellä (Tanskan ja Saksan avoin rannikko)

CW B13

6-22

avoin

matala

seurantapaikat Viron, Latvian ja Liettuan rannikolla, Puolan rannikolla ja Bornholmin saarella (Tanska)

CW B 14

6-22

suojainen

matala

laguunit

TW B 13

6-22

avoin

matala

vaihettumisvyöhyke, seurantapaikat Liettuan ja Puolan rannikolla

Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy:

Tyypit CWB0, CWB2, CWB3a ja CWB3b:

Suomi, Ruotsi

Tyyppi CWB12a:

Viro

Tyyppi CWB12b:

Saksa, Tanska, Ruotsi

Tyyppi CWB13:

Tanska, Viro, Liettua, Latvia, Puola

Tyyppi CWB14:

Tanska, Puola

Tyyppi TWB13:

Liettua, Puola

TULOKSET

Biologinen laatutekijä: Pohjaeläimistö

Tulokset: interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet

Tyyppi ja maa

Interkalibroitu kansallinen luokittelujärjestelmä

Ekologiset laatusuhteet

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

CW B0

Suomi

BBI-indeksi (Finnish Brackish water Benthic Index)

0,99

0,59

Ruotsi

BQI – Ruotsin biologinen laatuindeksi (pehmeän sedimentin pohjaeläimistö)

0,77

0,31

CW B2

Suomi

BBI-indeksi (Finnish Brackish water Benthic Index)

0,95

0,57

Ruotsi

BQI – Ruotsin biologinen laatuindeksi (pehmeän sedimentin pohjaeläimistö)

0,76

0,29

CW B3 a

Suomi

BBI-indeksi (Finnish Brackish water Benthic Index)

0,89

0,53

Ruotsi

BQI – Ruotsin biologinen laatuindeksi (pehmeän sedimentin pohjaeläimistö)

0,76

0,29

CW B3 b

Suomi

BBI-indeksi (Finnish Brackish water Benthic Index)

0,90

0,54

Ruotsi

BQI – Ruotsin biologinen laatuindeksi (pehmeän sedimentin pohjaeläimistö)

0,76

0,29

Biologinen laatutekijä: Kasviplankton

Kasviplankton: biomassaa osoittava muuttuja (a-klorofylli)

Tulokset: ekologiset laatusuhteet ja parametriarvot

Seuravat tulokset ovat (touko-kesäkuusta syyskuuhun ulottuvan) kesäkauden keskiarvoja.

Tyyppi ja maa

Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet

Parametrien arvot/vaihteluvälit

a-klorofyllipitoisuus (μg/l)

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

CW B0

 

 

 

 

Kaikki maat, joissa tyyppiä esiintyy

0,76

0,56

1,7 (1,5-1,8)

2,3 (2,0-2,7)

CW B2

 

 

 

 

Kaikki maat, joissa tyyppiä esiintyy

0,78

0,56

1,8

2,5 (2,3-2,6)

CW B3 a

 

 

 

 

Suojainen

Kaikki maat, joissa tyyppiä esiintyy

0,71

0,49

2,4 (2,2-2,6)

3,5 (2,9-4,0)

CW B3 b

 

 

 

 

Avoin

Kaikki maat, joissa tyyppiä esiintyy

0,81

0,68

1,5

1,8

CW B 12 a

 

 

 

 

Itäinen Itämeri

Suolaisuus 5–8 psu

Kaikki maat, joissa tyyppiä esiintyy

0,82

0,66

2,2

2,7

CW B 12 b

 

 

 

 

Läntinen Itämeri

Suolaisuus 8–22 psu

Kaikki maat, joissa tyyppiä esiintyy

0,92

0,63

1,3 (1,1-1,5)

1,9

CW B 13

 

 

 

 

Tanska, Viro ja Latvia

0,92

0,75

1,3

1,6

CW B 14

 

 

 

 

Tanska

0,82

0,56

1,1

1,6

TW B 13

 

 

 

 

Kaikki maat, joissa tyyppiä esiintyy

0,90

0,66

4,2

5,8

Biologinen laatutekijä: Koppisiemeniset kasvit

Koppisiemeniset kasvit: runsaussuhteita osoittava muuttuja (meriajokkaan (Zostera marina) syvyysraja)

Tulokset: ekologiset laatusuhteet ja parametriarvot

Tyyppi ja maa

Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet

Parametrien arvot/vaihteluvälit

Meriajokkaan (Zostera marina) syvyysraja (m)

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

CW B 12 b

 

 

 

 

Tanska ja Saksa

Avoin rannikko

0,90

0,74

8,5 (8,0-9,4)

7 (6,6-7,1)

VESIJAOTTELURYHMÄ: Rannikkovedet ja vaihettumisvyöhykkeet

MAANTIETEELLINEN INTERKALIBROINTIRYHMÄ: Koillis-Atlantti

Interkalibroidut tyypit

Tyyppi

Ominaispiirteet

Suolaisuus (psu)

Vuoroveden vaihteluväli (m)

Syvyys (m)

Virtausnopeus solmuina (KT)

Ekspositio

Sekoittumisolot

Viipymä

NEA1/26a

Valtameri, avoin tai suojainen, euhaliininen, matala

>30

Melko suuri vuorovesi 1–5

<30

Keskisuuri 1–3

Avoin tai suojainen

Sekoittunut

Päiviä

NEA1/26b

Sulkeutunut meri, avoin tai suojainen, euhaliininen, matala

>30

Melko suuri vuorovesi 1–5

<30

Keskisuuri 1–3

Avoin tai suojainen

Sekoittunut

Päiviä

NEA1/26c

Sulkeutunut meri, avoin tai suojainen, euhaliininen, osittain kerrostunut

>30

Vähäinen / melko suuri vuorovesi <1–5

<30

Keskisuuri 1–3

Avoin tai suojainen

Osittain kerrostunut

Päiviä/viikkoja

NEA1/26d

Skandinavian rannikko, avoin tai suojainen, matala

>30

Vähäinen vuorovesi <1

<30

Pieni <1

Avoin tai kohtalaisen avoin

Osittain kerrostunut

Päiviä/viikkoja

NEA1/26e

Kumpuamisalueita, avoin tai suojainen, euhaliininen, matala

>30

Melko suuri vuorovesi 1–5

<30

Keskisuuri 1–3

Avoin tai suojainen

Sekoittunut

Päiviä

NEA3/4

Polyhaliininen, avoin tai kohtalaisen avoin (Waddenzee-tyyppi)

Polyhaliininen 18–30

Melko suuri vuorovesi 1–5

<30

Keskisuuri 1–3

Avoin tai kohtalaisen avoin

Sekoittunut

Päiviä

NEA7

Syvät vuonot ja mereen yhdistyvät järvet

>30

Melko suuri vuorovesi 1–5

>30

Pieni <1

Suojainen

Sekoittunut

Päiviä

NEA8

Skagerrakin sisäselkä, polyhaliininen, vähäinen vuorovesi, suojainen, matala

Polyhaliininen 18–30

Vähäinen vuorovesi <1

<30

Pieni <1

Suojainen

Osittain kerrostunut

Päiviä/viikkoja

NEA9

Vuono, jonka suussa matalan muodostava harjanne, keskialtaan suurin syvyys hyvin suuri ja syvänveden vaihtuvuus huono

Polyhaliininen 18–30

Vähäinen vuorovesi <1

>30

Pieni <1

Suojainen

Osittain kerrostunut

Viikkoja

NEA10

Skagerrakin ulkoselkä, polyhaliininen, vähäinen vuorovesi, avoin, syvä

Polyhaliininen 18–30

Vähäinen vuorovesi <1

>30

Pieni <1

Avoin

Osittain kerrostunut

Päiviä

NEA11

Jokisuiden vaihettumisalueet

Oligohaliininen 0–35

Vähäinen/suuri vuorovesi

<30

Muuttuva

Suojainen tai kohtalaisen avoin

Osittain tai pysyvästi kerrostunut

Päiviä/viikkoja

Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy:

Tyyppi NEA1/26a:

Espanja, Ranska, Irlanti, Norja, Yhdistynyt kuningaskunta

Tyyppi NEA1/26b:

Belgia, Ranska, Alankomaat, Yhdistynyt kuningaskunta

Tyyppi NEA1/26c:

Saksa, Tanska

Tyyppi NEA1/26d:

Tanska

Tyyppi NEA1/26e:

Espanja, Portugali

Tyyppi NEA3/4:

Saksa, Alankomaat

Tyyppi NEA7:

Norja, Yhdistynyt kuningaskunta

Tyyppi NEA8:

Tanska, Norja, Ruotsi

Tyyppi NEA9:

Norja, Ruotsi

Tyyppi NEA10:

Norja, Ruotsi

Tyyppi NEA11:

Belgia, Saksa, Espanja, Ranska, Irlanti, Alankomaat, Portugali, Yhdistynyt kuningaskunta

TULOKSET

Biologinen laatutekijä: Pohjaeläimistö

Tulokset: interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet

Tulokset koskevat ainoastaan pehmeän sedimentin elinalueita (sublitoraalin lieju-/hiekka-alueet).

Tyyppi ja maa

Kansallinen luokittelujärjestelmä

Ekologiset laatusuhteet

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Tyypit NEA1/26, NEA 3/4 ja NEA 7 (indeksit, jotka osoittavat etupäässä orgaanisten ravinteiden kuormituksen lisääntymisen ja myrkyllisen saastumisen vaikutuksia pohjaeliöstöön pehmeän sedimentin elinalueilla)

Tanska

DKI

0,67

0,53

Ranska

M-AMBI

0,77

0,53

Saksa

M-AMBI

0,85

0,70

Irlanti

IQI

0,75

0,64

Norja

NQI

0,92

0,81

Portugali

P-BAT

0,79

0,58

Espanja

M-AMBI

0,77

0,53

Yhdistynyt kuningaskunta

IQI

0,75

0,64

Tyypit NEA1/26 ja NEA3/4 (indeksi, joka osoittaa monentyyppisten ympäristöpaineiden vaikutuksia pohjaeliöstöön monentyyppisillä elinalueilla)

Belgia

BEQI

0,80

0,60

Alankomaat

BEQI

0,80

0,60

Tyyppi NEA8/9/10

Tanska

DKI

0,82

0,63

Norja

NQI

0,92

0,81

Ruotsi

BQI

0,89

0,68

Biologinen laatutekijä: Kasviplankton

Kasviplankton: biomassaa osoittava muuttuja (a-klorofylli)

Tulokset: ekologiset laatusuhteet ja parametriarvot

Seuraavat tulokset koskevat kaikkia maita, joissa tyyppiä esiintyy. Parametriarvot (μg/l) ilmaistaan 90 %:n persentiiliarvona laskettuna määritellyn kasvukauden aikana yhteensä kuuden vuoden ajalta. Tulokset ilmoitetaan tähän tyyppiin kuuluvia maantieteellisiä alueita kohden siten kuin teknisessä raportissa kuvataan.

Tyyppi

Ekologiset laatusuhteet

Arvot (μg/l, 90 %:n persentiili)

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

NEA1/26a

0,67

0,33

1–5

2–10

NEA1/26b

0,67

0,44

6–10

9–15

NEA1/26c

0,67

0,44

5

7,5

NEA1/26d

0,67

0,50

3

4

NEA1/26e

0,67

0,44

6–8

9–12

NEA8

0,67

0,33

1,5

3

NEA9

0,67

0,33

2,5

5

NEA10

0,67

0,33

3

6

Kasviplankton: leväkukintaa osoittava muuttuja

Tulokset: ekologiset laatusuhteet ja parametriarvot

Tyyppi ja maa

Interkalibroitu kansallinen parametri

Ekologiset laatusuhteet

Arvot (niiden tapausten %, joissa yksittäiset taksoniluvut ovat kynnysarvojen yläpuolella)

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

NEA1/26a/b, NEA3/4

Belgia

 

 

 

 

 

Saksa

 

 

 

 

 

Alankomaat

 

 

 

 

 

Yhdistynyt kuningaskunta

Phaeocystis-kukinnot

0,92

0,49

9

17

NEA1/26a/b

Espanja

 

 

 

 

 

Ranska

 

 

 

 

 

Irlanti

 

 

 

 

 

Yhdistynyt kuningaskunta

Taksoniluvut

0,84

0,43

20

39

NEA1/26e

Portugali

 

 

 

 

 

Espanja

Taksoniluvut

0,83

0,51

30

49

Biologinen laatutekijä: Makrolevät

Makrolevät: koostumusta osoittava muuttuja

Tulokset: interkalibroitujen kansallisten parametrien ekologiset laatusuhteet

Tyyppi ja maa

Interkalibroitu kansallinen parametri

Ekologiset laatusuhteet

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

NEA1/26

Irlanti

Rocky Shore Reduced Species List Multimetric System

0,80

0,60

Norja

Rocky Shore Reduced Species List Multimetric System

0,80

0,60

Yhdistynyt kuningaskunta

Rocky Shore Reduced Species List Multimetric System

0,80

0,60

Espanja

CFR-järjestelmä

0,81

0,57

Portugali

p-MarMAT-järjestelmä

0,82

0,64

Irlanti

Yhdistynyt kuningaskunta

Opportunististen makrolevien moniparametrijärjestelmä

0,80

0,60

NEA8/9/10

Norja

Ruotsi

Subliroraalin levät (makrolevälajien syvyysraja)

0,81

0,61

Biologinen laatutekijä: Koppisiemeniset kasvit

Koppisiemeniset kasvit: taksonomista koostumusta ja runsaussuhteita osoittava muuttuja

Tulokset: interkalibroitujen kansallisten parametrien ekologiset laatusuhteet

Tyyppi ja maa

Interkalibroitu kansallinen parametri

Ekologiset laatusuhteet

Parametriarvot (1)

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

NEA1/26, NEA 3/4, NEA11

Irlanti

Alankomaat

Yhdistynyt kuningaskunta

Vuorovesialueiden meriruohon runsauden (tiheys) ja lajikoostumuksen moniparametrijärjestelmä

0,90

0,70

ei sovelleta

ei sovelleta

NEA1/26, NEA3/4

Saksa

Irlanti

Alankomaat

Yhdistynyt kuningaskunta

Vuorovesialueiden meriruoho (pinta-ala: kasvualue/meriruohon peittämä kokonaisala)

0,90

0,70

10

30

VESIJAOTTELURYHMÄ: Rannikkovedet ja vaihettumisvyöhykkeet

MAANTIETEELLINEN INTERKALIBROINTIRYHMÄ: Välimeren alue

Tulokset koskevat ainoastaan rannikkovesiä.

Tyypittely on laadittu ainoastaan tietyille laatutekijöille (ks. alla).

TULOKSET

Biologinen laatutekijä: Pohjaeläimistö

Tulokset: kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet

Seuraavat tulokset koskevat ainoastaan pehmeitä sedimenttejä.

Maa

Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät

Ekologiset laatusuhteet

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Kypros

Bentix

0,75

0,58

Kreikka

Bentix

0,75

0,58

Slovenia

M-AMBI

0,83

0,62

Espanja

MEDOCC-indeksi

0,73

0,47

Biologinen laatutekijä: Kasviplankton

Interkalibroidut tyypit (koskee ainoastaan kasviplanktonia)

Tyyppi

Kuvaus

Taajuus (kg/m3)

Vuotuinen keskisuolaisuus (psu)

Tyyppi I

Voimakas makean veden virtauksen vaikutus

< 25

< 34,5

Tyyppi IIA

Kohtalainen makean veden virtauksen vaikutus (kontinentaalinen vaikutus)

25-27

34,5-37,5

Tyyppi IIIW

Mannerrannikko, ei makean veden virtauksen vaikutusta (läntinen allas)

> 27

> 37,5

Tyyppi IIIE

Ei makean veden virtauksen vaikutusta (itäinen allas)

> 27

> 37,5

Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy:

Tyyppi I:

Ranska, Italia

Tyyppi IIA:

Ranska, Espanja, Italia, Slovenia

Tyyppi IIIW:

Ranska, Espanja, Italia

Tyyppi IIIE:

Kreikka, Kypros

Kasviplankton: biomassaa osoittava muuttuja (a-klorofylli)

Tulokset: ekologiset laatusuhteet ja parametriarvot

Seuraavat tulokset koskevat kaikkia maita, joissa tyyppiä esiintyy. a-klorofyllin arvot (μg/l) ilmaistaan 90 %:n persentiiliarvona laskettuna kunkin vuoden ajalle vähintään viiden vuoden ajalta. Tulokset ilmoitetaan tähän tyyppiin kuuluvia maantieteellisiä alueita kohden siten kuin teknisessä raportissa kuvataan.

Tyyppi

Ekologiset laatusuhteet

Arvot (μg/l, 90 %:n persentiili)

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Tyyppi IIA

0,80

0,53

2,4

3,6

Tyyppi IIIW

0,80

0,50

1,1

1,8

Tyyppi IIIE

0,80

0,20

0,1

0,4

Biologinen laatutekijä: Makrolevät

Tulokset: kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet

Seuraavat tulokset koskevat kivikkoisten rannikkojen ylempää infralitoraalia (syvyys 3,5–0,2 m) :

Maa

Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät

Ekologiset laatusuhteet

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Kypros

EEI – Ecological Evaluation Index

0,75

0,50

Ranska

CARLIT – kivikkoisten rannikoiden litoraalin ja ylemmän sublitoraalin kartografia

0,75

0,60

Kreikka

EEI – Ecological Evaluation Index

0,75

0,50

Slovenia

EEI – Ecological Evaluation Index

0,75

0,50

Espanja

CARLIT-BENTHOS

0,75

0,60

VESIJAOTTELURYHMÄ: Rannikkovedet ja vaihettumisvyöhykkeet

MAANTIETEELLINEN INTERKALIBROINTIRYHMÄ: Mustameri

Interkalibroidut tyypit

Tyyppi

Kuvaus

CW-BL1

Mesohaliininen, vähäinen vuorovesi (< 1 m), matala (< 30 m), kohtalaisen avoin, sekapohja

Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy:

Bulgaria ja Romania

TULOKSET

Biologinen laatutekijä: Kasviplankton

Kasviplankton: biomassaa osoittava muuttuja

Tulokset: ekologiset laatusuhteet ja parametriarvot

Kausi

Ekologiset laatusuhteet

Biomassa-arvot (mg/m3)

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Talvi

0,93

0,78

1 770

3 420

Kevät

0,93

0,78

3 515

5 690

Kesä

0,93

0,78

1 281

2 526

Syksy

0,93

0,78

1 840

3 640

Biologinen laatutekijä: Pohjaeläimistö

Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten parametrien ekologiset laatusuhteet

Jäsenvaltioiden tulee käyttää vähintään yhtä interkalibroiduista parametreista (Shannon diversity index H', AMBI, M-AMBI).

Interkalibroidut kansalliset parametrit

Ekologiset laatusuhteet

Raja välillä erinomainen-hyvä

Raja välillä hyvä-tyydyttävä

Shannon diversity index H'

0,89

0,69

AMBI

0,83

0,53

M-AMBI

0,85

0,55


(1)  Vuorovesialueiden meriruohon arvot ilmaistaan pinta-alamenetyksenä prosentteina viitepinta-alasta