15.8.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 220/30


KOMISSION PÄÄTÖS,

tehty 13 päivänä elokuuta 2008,

suunnitelman hyväksymisestä klassisen sikaruton hävittämiseksi luonnonvaraisista sioista eräillä Unkarin alueilla tehdyn päätöksen 2007/683/EY muuttamisesta

(tiedoksiannettu numerolla K(2008) 4321)

(Ainoastaan unkarinkielinen teksti on todistusvoimainen)

(2008/674/EY)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen,

ottaa huomioon yhteisön toimenpiteistä klassisen sikaruton torjumiseksi 23 päivänä lokakuuta 2001 annetun neuvoston direktiivin 2001/89/EY (1) ja erityisesti sen 16 artiklan 1 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Komission päätöksellä 2007/683/EY (2) hyväksyttiin Unkarin 11 päivänä heinäkuuta 2007 esittämä suunnitelma klassisen sikaruton hävittämiseksi luonnonvaraisista sioista mainitun päätöksen liitteessä tarkoitetuilla kyseisen jäsenvaltion alueilla.

(2)

Unkari on ilmoittanut komissiolle klassisen sikaruton viimeaikaisesta kehityksestä luonnonvaraisissa sioissa kyseisessä jäsenvaltiossa. Saatavilla olevan epidemiologisen tiedon perusteella toimenpiteet, jotka sisältyvät klassisen sikaruton hävittämiseksi luonnonvaraisista sioista esitettyyn suunnitelmaan, olisi laajennettava koskemaan eräitä alueita Hevesin läänissä ja Borsod-Abaúj-Zemplénin läänissä.

(3)

Yhteisön lainsäädännön selkeyden vuoksi päätöksen 2007/683/EY liite olisi korvattava tämän päätöksen liitteellä.

(4)

Päätöstä 2007/683/EY olisi sen vuoksi muutettava.

(5)

Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat elintarvikeketjua ja eläinten terveyttä käsittelevän pysyvän komitean lausunnon mukaiset,

ON TEHNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Korvataan päätöksen 2007/683/EY liite tämän päätöksen liitteellä.

2 artikla

Tämä päätös on osoitettu Unkarin tasavallalle.

Tehty Brysselissä 13 päivänä elokuuta 2008.

Komission puolesta

Androulla VASSILIOU

Komission jäsen


(1)  EYVL L 316, 1.12.2001, s. 5. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission päätöksellä 2007/729/EY (EUVL L 294, 13.11.2007, s. 26).

(2)  EUVL L 281, 25.10.2007, s. 27. Päätös sellaisena kuin se on muutettuna päätöksellä 2008/159/EY (EUVL L 51, 26.2.2008, s. 21).


LIITE

”LIITE

Alueet, joilla suunnitelma klassisen sikaruton hävittämiseksi luonnonvaraisista sioista pannaan täytäntöön

Nógrádin läänin alue ja Pestin läänin alue pohjoiseen ja itään Tonavasta, etelään Slovakian rajasta, länteen Nógrádin läänin rajasta ja pohjoiseen E71-moottoritiestä, Hevesin läänin alue itään Nógrádin läänin rajasta, etelään ja länteen Borsod-Abaúj-Zemplénin läänin rajasta ja pohjoiseen E71-moottoritiestä, ja Borsod-Abaúj-Zemplénin läänin alue etelään Slovakian rajasta, itään Hevesin läänin rajasta, pohjoiseen ja länteen E71-moottoritiestä, etelään päätiestä nro 37 (E71-moottoritien ja päätien nro 26 välinen osuus) ja länteen päätiestä nro 26.”