10.8.2007   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 210/36


KOMISSION PÄÄTÖS,

tehty 9 päivänä elokuuta 2007,

tietyistä suu- ja sorkkataudin vastaisista suojatoimenpiteistä Yhdistyneessä kuningaskunnassa sekä päätöksen 2007/552/EY kumoamisesta

(tiedoksiannettu numerolla K(2007) 3901)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(2007/554/EY)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen,

ottaa huomioon eläinlääkärintarkastuksista yhteisön sisäisessä kaupassa sisämarkkinoiden toteuttamista varten 11 päivänä joulukuuta 1989 annetun neuvoston direktiivin 89/662/ETY (1) ja erityisesti sen 9 artiklan 4 kohdan,

ottaa huomioon eläinlääkärin- ja kotieläinjalostustarkastuksista yhteisön sisäisessä tiettyjen elävien eläinten ja tuotteiden kaupassa 26 päivänä kesäkuuta 1990 annetun neuvoston direktiivin 90/425/ETY (2) ja erityisesti sen 10 artiklan 4 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Yhdistyneessä kuningaskunnassa on todettu suu- ja sorkkatautitapauksia.

(2)

Yhdistyneen kuningaskunnan suu- ja sorkkatautitilanne saattaa vaarantaa muiden jäsenvaltioiden karjat elävien sorkkaeläinten kaupan ja eräiden niistä saatavien tuotteiden markkinoille saattamisen vuoksi.

(3)

Yhdistynyt kuningaskunta on toteuttanut yhteisön toimenpiteistä suu- ja sorkkataudin torjumiseksi, direktiivin 85/511/EY sekä päätösten 89/531/ETY ja 91/665/ETY kumoamisesta ja direktiivin 92/46/ETY muuttamisesta 29 päivänä syyskuuta 2003 annetun neuvoston direktiivin 2003/85/EY (3) mukaisia toimenpiteitä sekä lisätoimenpiteitä tautialueilla.

(4)

Yhdistyneen kuningaskunnan tautitilanteen vuoksi on tarpeen vahvistaa Yhdistyneen kuningaskunnan toteuttamat suu- ja sorkkataudin torjuntatoimenpiteet.

(5)

Väliaikaisista suu- ja sorkkataudin vastaisista suojatoimenpiteistä Yhdistyneessä kuningaskunnassa 6 päivänä elokuuta 2007 tehdyn päätöksen 2007/552/EY (4) osalta on nyt asianmukaista vahvistaa pysyväksi toimenpiteeksi suuren riskin ja vähäisen riskin alueet jäsenvaltioissa, joissa tautitapauksia esiintyy, sekä säätää kiellosta, joka koskee taudille alttiiden eläinten lähettämistä suuren riskin ja vähäisen riskin alueilta samoin kuin taudille alttiista eläimistä saatujen tuotteiden lähettämistä suuren riskin alueelta. Päätöksessä olisi lisäksi säädettävä säännöistä, jotka koskevat sellaisten turvallisten tuotteiden lähettämistä kyseisiltä alueilta, jotka on joko tuotettu ennen rajoitusten voimaantuloa, rajoitusalueiden ulkopuolelta peräisin olevista raaka-aineista tai joille on tehty käsittely, joka on osoittautunut tehokkaaksi mahdollisen suu- ja sorkkatautiviruksen inaktivoimiseksi.

(6)

Määritettyjen riskialueiden koko on suoraan verrannollinen saastuneisiin tiloihin jäljitettyjen mahdollisten kontaktien määrään, ja siinä otetaan huomioon mahdollisuus panna täytäntöön riittävä eläinten ja tuotteiden siirtoja koskeva valvonta. Tässä vaiheessa ja Yhdistyneen kuningaskunnan toimittamiin tietoihin perustuen koko Ison-Britannian alueen pitäisi nykyisellään olla suuren riskin aluetta.

(7)

Lähettämistä koskevan kiellon pitäisi kohdistua ainoastaan tuotteisiin, jotka on saatu liitteessä I luetelluilta suuren riskin alueilta tulevista tai peräisin olevista, tartunnalle alttiista eläinlajeista, ja kiellon ei pitäisi vaikuttaa sellaisten tuotteiden kuljetukseen kyseisten alueiden kautta, jotka on saatu tai jotka ovat peräisin muilta alueilta peräisin olevista eläimistä.

(8)

Neuvoston direktiivi 64/432/ETY (5) koskee eläinten terveyteen liittyviä ongelmia yhteisön sisäisessä nautaeläinten ja sikojen kaupassa.

(9)

Neuvoston direktiivi 91/68/ETY (6) koskee eläinten terveyttä koskevia vaatimuksia yhteisön sisäisessä lampaiden ja vuohien kaupassa.

(10)

Eläinten terveyttä koskevista vaatimuksista eläinten, siemennesteen, munasolujen ja alkioiden yhteisön sisäisessä kaupassa ja yhteisöön tuonnissa siltä osin, kuin niitä eivät koske direktiivin 90/425/ETY liitteessä A olevassa I jaksossa mainittujen erityisten yhteisön säädösten eläinten terveyttä koskevat vaatimukset 13 päivänä heinäkuuta 1992 annettu neuvoston direktiivi 92/65/ETY (7) koskee muun muassa muiden sorkkaeläinten kauppaa, lampaiden ja vuohien siemennesteen, munasolujen ja alkioiden kauppaa sekä siansukuisten eläinten alkioiden kauppaa.

(11)

Eläinperäisiä elintarvikkeita koskevista erityisistä hygieniasäännöistä 29 päivänä huhtikuuta 2004 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 853/2004 (8) koskee muun muassa tuoreen lihan, jauhetun lihan, mekaanisesti erotetun lihan, raakalihavalmisteiden, tarhatun riistan lihan, lihavalmisteiden, myös käsiteltyjen mahojen, rakkojen ja suolten, sekä meijerituotteiden tuotannon ja markkinoille saattamisen terveyssääntöjä.

(12)

Ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläinperäisten tuotteiden virallisen valvonnan järjestämistä koskevista erityissäännöistä 29 päivänä huhtikuuta 2004 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 854/2004 (9) koskee muun muassa eläinperäisten tuotteiden terveysmerkintöjä.

(13)

Ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläinperäisten tuotteiden tuotantoon, jalostukseen, jakeluun ja yhteisön alueelle tuomiseen liittyvistä eläinten terveyttä koskevista säännöistä 16 päivänä joulukuuta 2002 annetussa neuvoston direktiivissä 2002/99/EY (10) säädetään lihavalmisteiden käsittelystä, jolla varmistetaan suu- ja sorkkatautiviruksen inaktivointi eläinperäisissä tuotteissa.

(14)

Eräiden eläintuotteiden merkinnästä ja käytöstä suhteessa tietyistä suu- ja sorkkataudin vastaisista suojatoimenpiteistä Yhdistyneessä kuningaskunnassa tehtyyn päätökseen 2001/172/EY 11 päivänä huhtikuuta 2001 tehty komission päätös 2001/304/EY (11) koskee terveysmerkintää, jota on sovellettava tiettyihin eläinperäisiin tuotteisiin, joiden myynti rajoittuu kansallisiin markkinoihin.

(15)

Neuvoston direktiivissä 92/118/ETY (12) vahvistetaan eläinten terveyttä ja kansanterveyttä koskevat vaatimukset sellaisten tuotteiden yhteisön sisäisessä kaupassa ja yhteisöön tuonnissa, joita eivät koske direktiivin 89/662/ETY liitteessä A olevassa I luvussa ja, taudinaiheuttajien osalta, direktiivissä 90/425/ETY mainittujen erityisten yhteisön säädösten kyseiset vaatimukset.

(16)

Muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden terveyssäännöistä 3 päivänä lokakuuta 2002 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1774/2002 (13) säädetään suu- ja sorkkatautiviruksen inaktivointiin sopivista tavoista käsitellä eläimistä saatavia sivutuotteita.

(17)

Neuvoston direktiivissä 88/407/ETY (14) vahvistetaan eläinten terveyttä koskevat vaatimukset yhteisön sisäisessä naudansukuisten kotieläinten pakastetun siemennesteen kaupassa ja tuonnissa.

(18)

Neuvoston direktiivi 89/556/ETY (15) koskee eläinten terveyttä koskevia vaatimuksia yhteisön sisäisessä naudansukuisten kotieläinten alkioiden kaupassa ja tuonnissa kolmansista maista.

(19)

Neuvoston direktiivissä 90/429/ETY (16) vahvistetaan eläinten terveyttä koskevat vaatimukset yhteisön sisäisessä siansukuisten kotieläinten pakastetun siemennesteen kaupassa ja tuonnissa.

(20)

Neuvoston direktiivi 90/426/ETY (17) koskee eläinten terveyttä koskevia vaatimuksia hevoseläinten siirroissa ja tuonnissa kolmansista maista.

(21)

Tietyistä eläinlääkintäalan kustannuksista 26 päivänä kesäkuuta 1990 tehdyssä neuvoston päätöksessä 90/424/ETY (18) säädetään järjestelmästä, jolla korvataan tautien torjuntatoimista aiheutuneet tappiot tiloille, joita torjuntatoimet koskevat.

(22)

Koska lääkkeiden määritelmä sellaisena kuin se on annettu eläinlääkkeitä koskevista yhteisön säännöistä 6 päivänä marraskuuta 2001 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2001/82/EY (19), ihmisille tarkoitettuja lääkkeitä koskevista yhteisön säännöistä 6 päivänä marraskuuta 2001 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2001/83/EY (20), ja hyvän kliinisen tutkimustavan noudattamista ihmisille tarkoitettujen lääkkeiden kliinisissä tutkimuksissa koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä 4 päivänä huhtikuuta 2001 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2001/20/EY (21), ei enää kuulu asetuksen (EY) N:o 1774/2002 soveltamisalaan, ne olisi jätettävä tässä päätöksessä vahvistettujen, eläinten terveyttä koskevien rajoitusten ulkopuolelle.

(23)

Rajatarkastusasemilla neuvoston direktiivien 91/496/ETY ja 97/78/EY nojalla tarkastettavia eläimiä ja tuotteita koskevista luetteloista 17 päivänä huhtikuuta 2007 tehdyn komission päätöksen 2007/275/EY (22) 6 artiklassa säädetään eläinlääkinnällisiä tarkastuksia koskevasta poikkeuksesta, jota sovelletaan tiettyihin eläintuotteita sisältäviin tuotteisiin. On asianmukaista sallia tällaisten tuotteiden lähettäminen suuren riskin alueilta yksinkertaistetun todistusjärjestelmän mukaisesti.

(24)

Muiden jäsenvaltioiden kuin Yhdistyneen kuningaskunnan olisi tuettava taudintorjuntatoimia, joita toteutetaan alueilla joilla tautia esiintyy, varmistamalla että taudille alttiita eläviä eläimiä ei lähetetä kyseisille alueille.

(25)

Tilannetta tarkastellaan uudelleen elintarvikeketjua ja eläinten terveyttä käsittelevän pysyvän komitean kokouksessa, joka on tarkoitus pitää 23 päivänä elokuuta 2007, ja toimenpiteitä mukautetaan tarvittaessa.

(26)

Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat elintarvikeketjua ja eläinten terveyttä käsittelevän pysyvän komitean lausunnon mukaiset,

ON TEHNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Elävät eläimet

1.   Rajoittamatta Yhdistyneen kuningaskunnan direktiivin 2003/85/EY mukaisesti toteuttamien toimenpiteiden toteuttamista, ja erityisesti kyseisen direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa säädettyä väliaikaisen valvontavyöhykkeen perustamista ja 7 artiklan 3 kohdassa säädettyä eläinten siirtokieltoa, Yhdistyneen kuningaskunnan on varmistettava, että tämän artiklan 2–7 kohdassa säädetyt edellytykset täyttyvät:

2.   Eläviä naudan-, lampaan-, vuohen- ja siansukuisia eläimiä tai muita sorkkaeläimiä ei siirretä liitteessä I ja liitteessä II lueteltujen alueiden välillä.

3.   Eläviä naudan-, lampaan-, vuohen- ja siansukuisia eläimiä tai muita sorkkaeläimiä ei lähetetä liitteessä I ja liitteessä II luetelluilta alueilta tai kuljeteta niiden kautta.

4.   Poiketen siitä, mitä 3 kohdassa säädetään, Yhdistyneen kuningaskunnan toimivaltaiset viranomaiset voivat sallia sorkkaeläinten kuljetuksen suoraan ja keskeytyksettä liitteessä I ja liitteessä II lueteltujen alueiden kautta valta- ja rautateillä.

5.   Direktiivissä 64/432/ETY säädetyissä naudan- ja siansukuisten eläinten terveystodistuksissa ja direktiivissä 91/68/ETY säädetyissä lampaan- ja vuohensukuisten eläinten terveystodistuksissa, jotka seuraavat muilta kuin liitteessä I ja liitteessä II luetelluilta Yhdistyneen kuningaskunnan alueilta muihin jäsenvaltioihin lähetettävien eläinten mukana, on oltava seuraava merkintä:

”Tietyistä suu- ja sorkkataudin vastaisista suojatoimenpiteistä Yhdistyneessä kuningaskunnassa 9 päivänä elokuuta 2007 tehdyn komission päätöksen 2007/554/EY mukaisia eläimiä”.

6.   Muilta kuin liitteessä I ja liitteessä II luetelluilta Yhdistyneen kuningaskunnan alueilta muihin jäsenvaltioihin lähetettävien sorkkaeläinten, 5 kohdassa mainittujen todistusten soveltamisalaan kuuluvat eläimet pois luettuina, mukana seuraavissa terveystodistuksissa on oltava seuraava merkintä:

”Tietyistä suu- ja sorkkataudin vastaisista suojatoimenpiteistä Yhdistyneessä kuningaskunnassa 9 päivänä elokuuta 2007 tehdyn komission päätöksen 2007/554/EY mukaisia eläviä sorkkaeläimiä”.

7.   Eläimiä, joiden mukana on 5 tai 6 kohdassa tarkoitettu eläinten terveystodistus, saa kuljettaa muihin jäsenvaltioihin vain jos Yhdistyneen kuningaskunnan paikallinen eläinlääkintäviranomainen on kolme päivää ennen siirtoa ilmoittanut siirrosta määräjäsenvaltion eläinlääkintäalan keskusviranomaisille ja paikallisille eläinlääkintäviranomaisille.

2 artikla

Liha

1.   Tässä artiklassa ’lihalla’ tarkoitetaan ’tuoretta lihaa’, ’jauhelihaa’, ’mekaanisesti erotettua lihaa’ ja ’raakalihavalmisteita’ sellaisina kuin ne on määritelty asetuksen (EY) N:o 853/2004 liitteessä I olevassa 1.10, 1.13, 1.14 ja 1.15 kohdassa.

2.   Yhdistynyt kuningaskunta ei saa lähettää naudan-, lampaan-, vuohen- ja siansukuisten eläinten tai muiden sorkkaeläinten lihaa, jos se tulee tai on saatu liitteessä I luetelluilta alueilta peräisin olevista eläimistä.

3.   Tuotteet, joiden lähettäminen Yhdistyneestä kuningaskunnasta ei ole sallittua tämän päätöksen mukaisesti, on merkittävä direktiivin 2002/99/EY 4 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan tai päätöksen 2001/304/EY mukaisesti.

4.   Edellä 2 kohdassa säädettyä kieltoa ei sovelleta lihaan, jossa on asetuksen (EY) N:o 854/2004 liitteessä I olevassa I jaksossa olevan III luvun mukainen terveysmerkintä edellyttäen, että

a)

liha on merkitty selkeästi ja se on tuotantopäivämäärästä lähtien kuljetettu ja varastoitu erillään lihasta, jonka lähettäminen liitteessä I lueteltujen alueiden ulkopuolelle ei ole tämän päätöksen mukaisesti sallittua;

b)

liha täyttää jonkin seuraavista vaatimuksista:

i)

se on saatu ennen 15 päivää heinäkuuta 2007, tai

ii)

se on peräisin eläimistä, joita on kasvatettu vähintään 90 päivän ajan ennen teurastusta ja teurastettu liitteessä II lueteltujen alueiden ulkopuolella, tai jos kyseessä on suu- ja sorkkataudille alttiisiin lajeihin kuuluvien riistaeläinten liha, tapettu liitteessä II lueteltujen alueiden ulkopuolella.

5.   Toimivaltaisen eläinlääkintäviranomaisen on valvottava 3 ja 4 kohdassa säädettyjen edellytysten noudattamista eläinlääkintäalan keskusviranomaisten alaisuudessa.

6.   Edellä 2 kohdassa säädettyä kieltoa ei sovelleta liitteessä I ja liitteessä II lueteltujen alueiden ulkopuolella kasvatetuista eläimistä saatuun tuoreeseen lihaan, jos eläimet on kuljetettu 1 artiklan 2 ja 3 kohdan säännöksistä poiketen virallisessa valvonnassa sinetöidyssä kuljetusvälineessä suoraan teurastamoon, joka sijaitsee liitteessä I luetelluilla alueilla suojavyöhykkeen ulkopuolella, välitöntä teurastusta varten.

Tällainen liha voidaan saattaa markkinoille liitteessä I ja liitteessä II luetelluilla alueilla vain, jos se täyttää seuraavat edellytykset:

a)

kaikki tällainen liha on merkittävä direktiivin 2002/99/EY 4 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan tai päätöksen 2001/304/EY mukaisesti;

b)

teurastamo toimii tiukan eläinlääkinnällisen valvonnan alaisena;

c)

tuore liha on merkitty selkeästi, ja se on pidetty kuljetuksen ja varastoinnin ajan erillään lihasta, jonka lähettäminen Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolelle on sallittua.

Toimivaltaisen eläinlääkintäviranomaisen on valvottava ensimmäisessä alakohdassa säädettyjen edellytysten noudattamista eläinlääkintäalan keskusviranomaisten alaisuudessa.

Eläinlääkintäalan keskusviranomaisten on toimitettava muille jäsenvaltioille ja komissiolle luettelo laitoksista, jotka ne ovat hyväksyneet tämän kohdan soveltamiseksi.

7.   Edellä 2 kohdassa säädettyä kieltoa ei sovelleta tuoreeseen lihaan, joka on saatu liitteessä I luetelluilla alueilla sijaitsevista lihanleikkaamoista seuraavin edellytyksin:

a)

lihanleikkaamossa käsitellään samana päivänä ainoastaan 4 kohdan b alakohdassa kuvatun kaltaista tuoretta lihaa. Tilat puhdistetaan ja desinfioidaan aina, kun on käsitelty lihaa, joka ei täytä tätä vaatimusta;

b)

kaikessa tällaisessa lihassa on oltava asetuksen (EY) N:o 854/2004 liitteessä I olevassa I jaksossa olevan III luvun mukainen terveysmerkintä;

c)

lihanleikkaamo toimii tiukan eläinlääkinnällisen valvonnan alaisena;

d)

tuore liha on merkittävä selkeästi, ja se on pidettävä kuljetuksen ja varastoinnin ajan erillään lihasta, jonka lähettäminen liitteessä I lueteltujen alueiden ulkopuolelle ei ole sallittua.

Toimivaltaisen eläinlääkintäviranomaisen on valvottava ensimmäisessä alakohdassa säädettyjen edellytysten noudattamista eläinlääkintäalan keskusviranomaisten alaisuudessa.

Eläinlääkintäalan keskusviranomaisten on toimitettava muille jäsenvaltioille ja komissiolle luettelo laitoksista, jotka ne ovat hyväksyneet tämän kohdan soveltamiseksi.

8.   Yhdistyneestä kuningaskunnasta muihin jäsenvaltioihin lähetettävän lihan mukana on seurattava virallinen todistus, jossa on oltava seuraava merkintä:

”Tietyistä suu- ja sorkkataudin vastaisista suojatoimenpiteistä Yhdistyneessä kuningaskunnassa 9 päivänä elokuuta 2007 tehdyn komission päätöksen 2007/554/EY mukaista lihaa”.

3 artikla

Lihavalmisteet

1.   Yhdistynyt kuningaskunta ei saa lähettää liitteessä I luetelluilta Yhdistyneen kuningaskunnan alueilta tulevista naudan-, lampaan-, vuohen- ja siansukuisista eläimistä tai muista sorkkaeläimistä saatuja lihavalmisteita, käsitellyt mahat, rakot ja suolet mukaan luettuina, jäljempänä ’lihavalmisteet’.

2.   Edellä 1 kohdassa säädettyä kieltoa ei sovelleta lihavalmisteisiin, joissa on asetuksen (EY) N:o 854/2004 liitteessä I olevassa I jaksossa olevan III luvun mukainen terveysmerkintä edellyttäen, että kyseiset lihavalmisteet

a)

on merkitty selkeästi ja ne on tuotantopäivästä lähtien kuljetettu ja varastoitu erillään lihavalmisteista, joiden lähettäminen liitteessä I lueteltujen alueiden ulkopuolelle ei ole tämän päätöksen mukaisesti sallittua;

b)

täyttävät jonkin seuraavista vaatimuksista:

i)

ne on valmistettu 2 artiklan 4 kohdan b alakohdassa kuvatusta lihasta, tai

ii)

ne on käsitelty ainakin jollakin direktiivin 2002/99/EY liitteessä III olevassa 1 osassa säädetyllä suu- ja sorkkatautia koskevalla käsittelyllä.

Toimivaltaisen eläinlääkintäviranomaisen on valvottava ensimmäisessä alakohdassa säädettyjen edellytysten noudattamista eläinlääkintäalan keskusviranomaisten alaisuudessa.

Eläinlääkintäalan keskusviranomaisten on toimitettava muille jäsenvaltioille ja komissiolle luettelo laitoksista, jotka ne ovat hyväksyneet tämän kohdan soveltamiseksi.

3.   Yhdistyneestä kuningaskunnasta muihin jäsenvaltioihin lähetettävien lihavalmisteiden mukana on seurattava virallinen todistus, jossa on oltava seuraava merkintä:

”Tietyistä suu- ja sorkkataudin vastaisista suojatoimenpiteistä Yhdistyneessä kuningaskunnassa 9 päivänä elokuuta 2007 tehdyn komission päätöksen 2007/554/EY mukaisia lihavalmisteita”.

4.   Poiketen siitä, mitä 3 kohdassa säädetään, 2 kohdan vaatimukset täyttävien lihavalmisteiden, jotka on jalostettu HACCP-järjestelmää (Hazard Analysis and Critical Control Points, vaarojen analysointi ja kriittiset kohdat niiden hallitsemiseksi) ja käsittelyvaatimusten noudattamisen ja kirjaamisen varmistavaa vakiomuotoista ja tarkastettavissa olevaa toimintamenettelyä käyttävässä laitoksessa, osalta riittää, että 2 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdan ii alakohdassa säädetyltä käsittelyltä vaadittavien edellytysten täyttyminen osoitetaan lähetyksen mukana seuraavassa kaupallisessa asiakirjassa, joka on vahvistettu 9 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

5.   Poiketen siitä, mitä 3 kohdassa säädetään, hyvän säilyvyyden varmistamiseksi ilmatiiviisti suljetuissa astioissa 2 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdan ii alakohdan mukaisesti lämpökäsiteltyjen lihavalmisteiden osalta riittää, että mukana seuraavassa kaupallisessa asiakirjassa mainitaan tehty lämpökäsittely.

4 artikla

Maito

1.   Yhdistynyt kuningaskunta ei saa lähettää ihmisravinnoksi tai muuksi kuin ihmisravinnoksi tarkoitettua maitoa liitteessä I luetelluilta alueilta.

2.   Edellä 1 kohdassa vahvistettua kieltoa ei sovelleta liitteessä I luetelluilla alueilla pidetyistä eläimistä saatuun maitoon, joka on käsitelty seuraavien säännösten mukaisesti:

a)

direktiivin 2003/85/EY liitteessä IX olevan A osan mukainen käsittely, jos maito on tarkoitettu ihmisravinnoksi; tai

b)

direktiivin 2003/85/EY liitteessä IX olevan B osan mukainen käsittely, jos maito ei ole tarkoitettu ihmisravinnoksi tai on tarkoitettu suu- ja sorkkataudille alttiiden eläinlajien ruokintaan.

3.   Edellä 1 kohdassa vahvistettua kieltoa ei sovelleta maitoon, joka on käsitelty liitteessä I luetelluilla alueilla sijaitsevissa laitoksissa seuraavin edellytyksin:

a)

kaikki laitoksessa käytettävä maito on joko 2 kohdan edellytysten mukaista tai se on saatu liitteessä I lueteltujen alueiden ulkopuolella kasvatetuista ja lypsetyistä eläimistä;

b)

laitos toimii tiukan eläinlääkinnällisen valvonnan alaisena;

c)

maito on merkittävä selkeästi, ja se on kuljetettava ja varastoitava erillään maidosta ja meijerituotteista, joiden lähettäminen liitteessä I lueteltujen alueiden ulkopuolelle ei ole sallittua;

d)

raakamaidon kuljetus liitteessä I luetelluilla alueilla sijaitsevilta tiloilta liitteessä I luetelluilla alueilla sijaitseviin laitoksiin tapahtuu kuljetusvälineillä, jotka on puhdistettu ja desinfioitu ennen kuljetusta ja jotka eivät tämän jälkeen ole olleet kosketuksissa liitteessä I mainituilla alueilla sijaitseviin tiloihin, joilla on suu- ja sorkkataudille alttiita eläinlajeja.

Toimivaltaisen eläinlääkintäviranomaisen on valvottava ensimmäisessä alakohdassa säädettyjen edellytysten noudattamista eläinlääkintäalan keskusviranomaisten alaisuudessa.

Eläinlääkintäalan keskusviranomaisten on toimitettava muille jäsenvaltioille ja komissiolle luettelo laitoksista, jotka ne ovat hyväksyneet tämän kohdan soveltamiseksi.

4.   Yhdistyneestä kuningaskunnasta muihin jäsenvaltioihin lähetettävän maidon mukana on seurattava virallinen todistus, jossa on oltava seuraava merkintä:

”Tietyistä suu- ja sorkkataudin vastaisista suojatoimenpiteistä Yhdistyneessä kuningaskunnassa 9 päivänä elokuuta 2007 tehdyn komission päätöksen 2007/554/EY mukaista maitoa”.

5.   Poiketen siitä, mitä 4 kohdassa säädetään, 2 kohdan vaatimukset täyttävän maidon, joka on jalostettu HACCP-järjestelmää ja käsittelyvaatimusten noudattamisen ja kirjaamisen varmistavaa vakiomuotoista ja tarkastettavissa olevaa toimintamenettelyä käyttävässä laitoksessa, osalta riittää, että vaatimusten noudattaminen osoitetaan lähetyksen mukana seuraavassa kaupallisessa asiakirjassa, joka on vahvistettu 9 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

6.   Poiketen siitä, mitä 4 kohdassa säädetään, 2 kohdan a tai b alakohdan vaatimukset täyttävän ja hyvän säilyvyyden varmistamiseksi ilmatiiviisti suljetuissa astioissa lämpökäsitellyn maidon osalta riittää, että mukana seuraavassa kaupallisessa asiakirjassa mainitaan tehty lämpökäsittely.

5 artikla

Maitotuotteet

1.   Yhdistynyt kuningaskunta ei saa lähettää ihmisravinnoksi tai muuksi kuin ihmisravinnoksi tarkoitettuja maitotuotteita liitteessä I luetelluilta alueilta.

2.   Edellä 1 kohdassa säädettyä kieltoa ei sovelleta maitotuotteisiin,

a)

jotka on tuotettu ennen 15 päivää heinäkuuta 2007; tai

b)

jotka on valmistettu 4 artiklan 2 tai 3 kohdan säännösten mukaisesta maidosta; tai

c)

jotka on tarkoitettu vietäviksi kolmanteen maahan, jonka tuontivaatimukset sallivat muun kuin 4 artiklan 2 kohdassa säädetyn, suu- ja sorkkatautiviruksen inaktivoimisen varmistavan käsittelyn tekemisen kyseisille tuotteille.

3.   Rajoittamatta asetuksen (EY) N:o 853/2004 liitteessä III olevan IX jakson II luvun soveltamista, tämän artiklan 1 kohdassa mainittua kieltoa ei sovelleta seuraaviin ihmisravinnoksi tarkoitettuihin maitotuotteisiin:

a)

maitotuotteet, jotka on valmistettu maidosta, jonka valvottu pH-arvo on alle 7,0, ja joille on tehty lämpökäsittely vähintään 72 °C:n lämpötilassa vähintään 15 sekunnin ajan; tällainen käsittely ei kuitenkaan ole tarpeellinen valmiille tuotteille, joiden ainekset ovat tämän päätöksen 2, 3 ja 4 artiklassa säädettyjen eläinten terveyttä koskevien vaatimusten mukaisia;

b)

maitotuotteet, jotka on valmistettu sellaisten nauta-, lammas- tai vuohieläinten raakamaidosta, jotka ovat vähintään edeltäneiden 30 vuorokauden ajan olleet tilalla, joka sijaitsee liitteessä I luetellulla alueella ja jonka ympärillä ei ainakaan 10 kilometrin säteellä ole esiintynyt suu- ja sorkkatautia raakamaidon tuottamispäivää edeltäneiden 30 vuorokauden aikana; tuotteita on kypsytetty vähintään 90 vuorokautta, jona aikana koko massan pH on laskenut 6,0:n alapuolelle, ja joiden kuori on käsitelty 0,2 prosenttisella sitruunahapolla välittömästi ennen niiden käärimistä tai pakkaamista.

4.   Edellä 1 kohdassa vahvistettua kieltoa ei sovelleta maitotuotteisiin, jotka on valmistettu liitteessä I luetelluilla alueilla sijaitsevissa laitoksissa seuraavin edellytyksin:

a)

kaikki laitoksessa käytettävä maito on joko 4 artiklan 2 kohdan edellytysten mukaista tai se on saatu liitteessä I lueteltujen alueiden ulkopuolella pidetyistä eläimistä;

b)

kaikki valmiissa tuotteessa käytetyt maitotuotteet ovat 2 kohdan a ja b alakohdan tai 3 kohdan edellytysten mukaisia tai ne on valmistettu maidosta, joka on saatu liitteessä I lueteltujen alueiden ulkopuolella pidetyistä eläimistä;

c)

laitos toimii tiukan eläinlääkinnällisen valvonnan alaisena;

d)

maitotuotteet on merkitty selkeästi, ja ne on kuljetettu ja varastoitu erillään maidosta ja maitotuotteista, joiden lähettäminen liitteessä I mainittujen alueiden ulkopuolelle ei ole sallittua.

Toimivaltaisen viranomaisen on valvottava ensimmäisessä alakohdassa säädettyjen edellytysten noudattamista eläinlääkintäalan keskusviranomaisten alaisuudessa.

Eläinlääkintäalan keskusviranomaisten on toimitettava muille jäsenvaltioille ja komissiolle luettelo laitoksista, jotka ne ovat hyväksyneet tämän kohdan soveltamiseksi.

5.   Edellä 1 kohdassa vahvistettua kieltoa ei sovelleta maitotuotteisiin, jotka on valmistettu liitteessä I lueteltujen alueiden ulkopuolella sijaitsevissa laitoksissa ja joihin on käytetty ennen 15 päivää heinäkuuta 2007 tuotettua maitoa, edellyttäen että maitotuotteet on selvästi merkitty ja ne on kuljetettu ja säilytetty erillään maitotuotteista, joiden lähettäminen kyseisten alueiden ulkopuolelle ei ole sallittua.

6.   Yhdistyneestä kuningaskunnasta muihin jäsenvaltioihin lähetettävien maitotuotteiden mukana on seurattava virallinen todistus, jossa on oltava seuraava merkintä:

”Tietyistä suu- ja sorkkataudin vastaisista suojatoimenpiteistä Yhdistyneessä kuningaskunnassa 9 päivänä elokuuta 2007 tehdyn komission päätöksen 2007/554/EY mukaisia maitotuotteita”.

7.   Poiketen siitä, mitä 6 kohdassa säädetään, 2 kohdan a ja b alakohdan sekä 3 ja 4 kohdan vaatimukset täyttävien maitotuotteiden, jotka on jalostettu HACCP-järjestelmää ja käsittelyvaatimusten noudattamisen ja kirjaamisen varmistavaa vakiomuotoista ja tarkastettavissa olevaa toimintamenettelyä käyttävässä laitoksessa, osalta riittää, että vaatimusten noudattaminen osoitetaan lähetyksen mukana seuraavassa kaupallisessa asiakirjassa, joka on vahvistettu 9 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

8.   Poiketen siitä, mitä 6 kohdassa säädetään, 2 kohdan a ja b alakohdan, 3 kohdan ja 4 kohdan vaatimukset täyttävien ja hyvän säilyvyyden varmistamiseksi ilmatiiviisti suljetuissa astioissa lämpökäsiteltyjen maitotuotteiden osalta riittää, että mukana seuraavassa kaupallisessa asiakirjassa mainitaan tehty lämpökäsittely.

6 artikla

Siemenneste, munasolut ja alkiot

1.   Yhdistynyt kuningaskunta ei saa lähettää naudan-, lampaan-, vuohen- ja siansukuisten eläinten tai muiden sorkkaeläinten siemennestettä, munasoluja tai alkioita, jäljempänä ’siemenneste, munasolut ja alkiot’, liitteessä I ja liitteessä II luetelluilta alueilta.

2.   Edellä 1 kohdassa säädettyä kieltoa ei sovelleta

a)

siemennesteeseen, munasoluihin ja alkioihin, jotka on tuotettu ennen 15 päivää heinäkuuta 2007;

b)

Yhdistyneeseen kuningaskuntaan direktiiveissä 88/407/ETY, 90/429/ETY ja 89/556/ETY säädettyjen edellytysten mukaisesti tuotuun nauta- ja sikaeläinten pakastettuun siemennesteeseen ja tuotuihin pakastettuihin nautaeläinten alkioihin, joiden varastointi ja kuljetus on Yhdistyneeseen kuningaskuntaan saapumisen jälkeen tapahtunut erillään sellaisista siemennesteestä ja alkioista, joiden lähettäminen ei 1 kohdan mukaisesti ole sallittua.

Eläinlääkintäalan keskusviranomaisten on ennen siemennesteen lähettämistä toimitettava muille jäsenvaltioille ja komissiolle luettelo laitoksista, jotka ne ovat hyväksyneet tämän kohdan soveltamiseksi.

3.   Direktiivin 88/407/ETY mukaisessa, Yhdistyneestä kuningaskunnasta muihin jäsenvaltioihin lähetettävän nautaeläinten pakastetun siemennesteen mukana seuraavassa terveystodistuksessa on oltava seuraava merkintä:

”Tietyistä suu- ja sorkkataudin vastaisista suojatoimenpiteistä Yhdistyneessä kuningaskunnassa 9 päivänä elokuuta 2007 tehdyn komission päätöksen 2007/554/EY mukaista nautaeläinten pakastettua siemennestettä”.

4.   Direktiivin 90/429/ETY mukaisessa, Yhdistyneestä kuningaskunnasta muihin jäsenvaltioihin lähetettävän siansukuisten eläinten pakastetun siemennesteen mukana seuraavassa terveystodistuksessa on oltava seuraava merkintä:

”Tietyistä suu- ja sorkkataudin vastaisista suojatoimenpiteistä Yhdistyneessä kuningaskunnassa 9 päivänä elokuuta 2007 tehdyn komission päätöksen 2007/554/EY mukaista siansukuisten eläinten pakastettua siemennestettä”.

5.   Direktiivin 89/556/ETY mukaisessa, Yhdistyneestä kuningaskunnasta muihin jäsenvaltioihin lähetettävien nautaeläinten alkioiden mukana seuraavassa terveystodistuksessa on oltava seuraava merkintä:

”Tietyistä suu- ja sorkkataudin vastaisista suojatoimenpiteistä Yhdistyneessä kuningaskunnassa 9 päivänä elokuuta 2007 tehdyn komission päätöksen 2007/554/EY mukaisia nautaeläinten alkioita”.

7 artikla

Vuodat ja nahat

1.   Yhdistynyt kuningaskunta ei saa lähettää naudan-, lampaan-, vuohen- ja siansukuisten eläinten tai muiden sorkkaeläinten nahkoja ja vuotia, jäljempänä ’vuodat ja nahat’, liitteessä I luetelluilta alueilta.

2.   Edellä 1 kohdassa säädettyä kieltoa ei sovelleta vuotiin ja nahkoihin,

a)

jotka on tuotettu Yhdistyneessä kuningaskunnassa ennen 15 päivää heinäkuuta 2007; tai

b)

jotka ovat asetuksen (EY) N:o 1774/2002 liitteessä VIII olevan VI luvun A osan 2 kohdan c tai d alakohdan mukaisia; tai

c)

jotka on tuotettu liitteessä I lueteltujen alueiden ulkopuolella asetuksessa (EY) N:o 1774/2002 säädettyjen edellytysten mukaisesti ja jotka on sen jälkeen, kun ne on tuotu Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, varastoitu ja kuljetettu erillään vuodista ja nahoista, joiden lähettäminen ei 1 kohdan mukaisesti ole sallittua.

Käsitellyt vuodat ja nahat on pidettävä erillään käsittelemättömistä vuodista ja nahoista.

3.   Yhdistyneen kuningaskunnan on varmistettava, että muihin jäsenvaltioihin lähetettävien vuotien ja nahkojen mukana seuraa virallinen todistus, jossa on seuraava merkintä:

”Tietyistä suu- ja sorkkataudin vastaisista suojatoimenpiteistä Yhdistyneessä kuningaskunnassa 9 päivänä elokuuta 2007 tehdyn komission päätöksen 2007/554/EY mukaisia vuotia ja nahkoja”.

4.   Poiketen siitä, mitä 3 kohdassa säädetään, asetuksen (EY) N:o 1774/2002 liitteessä VIII olevan VII luvun A osan 1 kohdan b–e alakohdassa säädettyjen vaatimusten mukaisten vuotien ja nahkojen osalta riittää, että vaatimusten noudattaminen on osoitettu niiden mukana seuraavassa kaupallisessa asiakirjassa.

5.   Poiketen siitä, mitä 3 kohdassa säädetään, asetuksen (EY) N:o 1774/2002 liitteessä VIII olevassa VI luvun A osan 2 kohdan c tai d alakohdassa säädettyjen vaatimusten mukaisten vuotien ja nahkojen osalta riittää, että vaatimusten noudattaminen osoitetaan niiden mukana seuraavassa kaupallisessa asiakirjassa, joka on vahvistettu 9 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

8 artikla

Muut eläintuotteet

1.   Yhdistynyt kuningaskunta ei saa viedä sen liitteessä I luetelluilta alueilta saatuja naudan-, lampaan-, vuohen- ja siansukuisista eläimistä tai muista sorkkaeläimistä saatuja eläintuotteita, joita ei ole mainittu 2–7 artiklassa ja jotka on valmistettu 15 päivän heinäkuuta 2007 jälkeen tai saatu liitteessä I luetelluilta alueilta peräisin olevista eläimistä.

Yhdistynyt kuningaskunta ei saa viedä naudan-, lampaan-, vuohen- ja siansukuisten eläinten tai muiden sorkkaeläinten lantaa liitteessä I luetelluilta alueilta.

2.   Edellä 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädettyä kieltoa ei sovelleta

a)

eläintuotteisiin

i)

joille on tehty lämpökäsittely

ilmatiiviisti suljetussa säiliössä, Fo-arvo vähintään 3,00, tai

siten, että sisälämpötila on käsittelyn aikana vähintään 70 °C; tai

ii)

jotka tuotettiin liitteessä I lueteltujen alueiden ulkopuolella asetuksessa (EY) N:o 1774/2002 säädettyjen edellytysten mukaisesti ja jotka on Yhdistyneen kuningaskunnan alueelle tuonnin jälkeen varastoitu ja kuljetettu erillään eläintuotteista, joita ei 1 kohdan mukaisesti ole sallittua lähettää;

b)

asetuksen (EY) N:o 1774/2002 liitteessä I olevassa 4 ja 5 kohdassa määriteltyihin vereen ja verituotteisiin, joille on tehty vähintään yksi asetuksen (EY) N:o 1774/2002 liitteessä VIII olevan IV luvun A osan 3 kohdan a alakohdan ii alakohdassa säädetyistä käsittelyistä, minkä jälkeen on tehty tehokkuuskoe, tai jotka on tuotu maahan asetuksen (EY) N:o 1774/2002 liitteessä VIII olevan IV luvun A osan mukaisesti;

c)

ihraan ja renderoituun rasvaan, jolle on tehty asetuksen (EY) N:o 1774/2002 liitteessä VII olevan IV luvun B osan 2 kohdan d alakohdan iv luetelmakohdassa kuvattu lämpökäsittely;

d)

eläinten suoliin, jotka täyttävät direktiivin 92/118/ETY liitteessä I olevan 2 luvun A osassa säädetyt edellytykset ja jotka on puhdistettu ja kaavittu ja sen jälkeen joko suolattu, valkaistu tai kuivattu, minkä jälkeen on toteutettu toimia uudelleensaastumisen välttämiseksi;

e)

lampaanvillaan, märehtijöiden karvoihin ja sikojen harjaksiin, jotka on pesty tehdasmaisesti tai saatu parkitsemisen avulla, sekä käsittelemättömiin lampaanvillaan, märehtijöiden karvoihin ja sikojen harjaksiin, jotka on suljettu kuivina tiiviisti pakkauksiin;

f)

lemmikkieläinten ruokaan, joka täyttää asetuksen (EY) N:o 1774/2002 liitteessä VIII olevan II luvun B osan 2, 3 ja 4 kohdan vaatimukset;

g)

yhdistelmätuotteisiin, joille ei tehdä lisäkäsittelyjä ja jotka sisältävät eläinperäisiä tuotteita; tällaisen käsittelyn tekeminen ei kuitenkaan ole tarpeellista valmiille tuotteelle, jonka ainekset ovat tässä päätöksessä säädettyjen eläinten terveyttä koskevien vaatimusten mukaisia;

h)

metsästysmuistoihin, jotka vastaavat asetuksen (EY) N:o 1774/2002 liitteessä VIII olevan VII luvun A osan 1, 3 tai 4 kohdan vaatimuksia;

i)

pakattuihin eläintuotteisiin, jotka on tarkoitettu käytettäviksi in vitro -analyyseissä tai laboratorioreagensseina;

j)

lääkkeisiin, siten kuin ne määritellään direktiivissä 2001/83/EY, eläinlääkkeisiin, siten kuin ne määritellään direktiivissä 2001/82/EY, eikä tutkimuslääkkeisiin, siten kuin ne määritellään direktiivissä 2001/20/EY.

3.   Yhdistyneen kuningaskunnan on varmistettava, että muihin jäsenvaltioihin vietävien 2 kohdassa tarkoitettujen eläintuotteiden mukana seuraa virallinen todistus, jossa on seuraava merkintä:

”Tietyistä suu- ja sorkkataudin vastaisista suojatoimenpiteistä Yhdistyneessä kuningaskunnassa 9 päivänä elokuuta 2007 tehdyn komission päätöksen 2007/554/EY mukaisia eläintuotteita”.

4.   Poiketen siitä, mitä 3 kohdassa säädetään, 2 kohdan b, c ja d alakohdassa mainittujen tuotteiden osalta riittää, että yhteisön lainsäädännössä vaaditussa kaupallisessa asiakirjassa osoitettu käsittelyvaatimusten täyttyminen vahvistetaan 9 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

5.   Poiketen siitä, mitä 3 kohdassa säädetään, 2 kohdan e alakohdassa mainittujen tuotteiden osalta riittää, että niiden mukana seuraa kaupallinen asiakirja, jossa osoitetaan joko tehdasmainen pesu tai parkitsemisalkuperä tai asetuksen (EY) N:o 1774/2002 liitteessä VIII olevan VIII luvun A osan 1 ja 4 kohdassa säädettyjen vaatimusten noudattaminen.

6.   Poiketen siitä, mitä 3 kohdassa säädetään, 2 kohdan f ja g alakohdassa mainittujen HACCP-järjestelmää sekä vakiomuotoista ja tarkastettavissa olevaa toimintamenettelyä käyttävässä laitoksessa tuotettujen tuotteiden osalta riittää, että varmistetaan, että esikäsitellyt ainekset noudattavat tässä päätöksessä säädettyjä eläinten terveyttä koskevia vaatimuksia ja että tämä osoitetaan lähetyksen mukana seuraavassa kaupallisessa asiakirjassa, joka on vahvistettu 9 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

7.   Poiketen siitä, mitä 3 kohdassa säädetään, 2 kohdan i ja j alakohdassa mainittujen tuotteiden osalta riittää, että mukana seuraavassa kaupallisessa asiakirjassa mainitaan, että tuotteet on tarkoitettu käytettäviksi in vitro -analyyseissä, laboratorioreagensseina tai lääkkeinä edellyttäen, että tuotteisiin on merkitty selkeästi merkintä ”ainoastaan in vitro -analyyseihin” tai ”ainoastaan laboratoriokäyttöön” tai ”lääkkeitä”.

8.   Edellä olevasta 3 kohdasta poiketen komission päätöksen 2007/275/EY 6 artiklan 1 kohdassa säädetyt edellytykset täyttävien yhdistelmätuotteiden osalta riittää, että niiden mukana on kaupallinen asiakirja, jossa on seuraava merkintä:

”Nämä yhdistelmätuotteet säilyvät huoneenlämpötilassa tai ne ovat valmistuksensa aikana selvästi läpikäyneet täydellisen kypsytys- tai lämpökäsittelyn kauttaaltaan siten, että kaikki raaka-aine on denaturoitunut.”

9 artikla

Todistus

1.   Tähän artiklaan viitattaessa Yhdistyneen kuningaskunnan toimivaltaisten viranomaisten on varmistettava, että yhteisön lainsäädännössä yhteisön sisäistä kauppaa varten edellytettävä kaupallinen asiakirja vahvistetaan liittämällä siihen jäljennös virallisesta todistuksesta, jossa osoitetaan, että

a)

kyseiset tuotteet on tuotettu

i)

tuotantoprosessissa, joka on tutkittu ja todettu eläinten terveyttä koskevan yhteisön lainsäädännön mukaiseksi ja suu- ja sorkkatautiviruksen tuhoamiseen soveltuvaksi; tai

ii)

esikäsitellyistä aineksista, joista on annettu vastaavanlainen todistus; sekä

b)

asianomaiset säännökset on annettu, jotta uudelleensaastuminen suu- ja sorkkatautiviruksella vältetään käsittelyn jälkeen.

Tällaisessa tuotantoprosessin varmentavassa todistuksessa on oltava viittaus tähän päätökseen, se on voimassa 30 päivän ajan, siinä on mainittava voimassaolon päättymispäivä ja se on voitava uudistaa laitoksen tarkastamisen jälkeen.

2.   Kun kyseessä ovat vähittäismyyntiin loppukuluttajalle tarkoitetut tuotteet, Yhdistyneen kuningaskunnan toimivaltaiset viranomaiset voivat sallia, että muista eläintuotteista kuin tuoreesta lihasta, jauhelihasta, mekaanisesti erotetusta lihasta ja raakalihavalmisteista koostuvien yhtenäisten erien, joiden sisältämät tuotteet soveltuvat kaikki lähetettäviksi tämän päätöksen mukaisesti, mukana seuraa kaupallinen asiakirja, jonka liitteenä on jäljennös virkaeläinlääkärin myöntämästä todistuksesta, jossa vahvistetaan,

a)

että lähetyspaikalla on käytössä järjestelmä, jonka avulla tuotteita voidaan lähettää ainoastaan siinä tapauksessa, että ne voidaan jäljittää tämän päätöksen vaatimusten mukaisuuden osoittaviin todisteisiin, ja

b)

edellä a alakohdassa tarkoitettu järjestelmä on tarkastettu ja todettu moitteettomaksi.

Jäljitettävyysjärjestelmää koskevassa todistuksessa on oltava viittaus tähän päätökseen, sen on oltava voimassa 30 päivää, siinä on ilmoitettava sen voimassaolon päättymispäivä ja se voidaan uusia vasta sen jälkeen, kun laitos on hyväksytty tarkastuksessa.

Yhdistyneen kuningaskunnan toimivaltaisten viranomaisten on toimitettava muille jäsenvaltioille ja komissiolle luettelo laitoksista, jotka ne ovat hyväksyneet tämän kohdan soveltamiseksi.

10 artikla

Puhdistus ja desinfiointi

1.   Yhdistyneen kuningaskunnan on varmistettava, että elävien eläinten kuljetuksiin liitteessä I ja II luetelluilla alueilla käytetyt ajoneuvot puhdistetaan ja desinfioidaan kunkin kuljetuksen jälkeen ja että tällainen puhdistus ja desinfiointi osoitetaan direktiivin 64/432/ETY 12 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaisesti.

2.   Yhdistyneen kuningaskunnan on varmistettava, että Yhdistyneen kuningaskunnan poistumissatamien toimijat varmistavat, että Yhdistyneestä kuningaskunnasta poistuvien maantieajoneuvojen renkaat desinfioidaan.

11 artikla

Tietyt vapautetut tuotteet

Edellä 3, 4, 5 ja 8 artiklassa säädettyjä rajoitteita ei sovelleta kyseisissä artikloissa tarkoitettujen eläintuotteiden lähetyksiin liitteessä I luetelluilta alueilta, jos kyseiset tuotteet

a)

joko eivät olleet Yhdistyneessä kuningaskunnassa tuotettuja, ja ne pidettiin alkuperäisessä pakkauksessa, josta käy ilmi tuotteiden alkuperämaa; tai

b)

tuotettiin jossakin liitteessä I luetelluilla alueilla sijaitsevassa hyväksytyssä laitoksessa muualta kuin näiltä alueilta peräisin olevista esikäsitellyistä tuotteista, jotka

i)

on Yhdistyneen kuningaskunnan alueelle tuonnin jälkeen kuljetettu, varastoitu ja jalostettu erillään tuotteista, joiden lähettäminen liitteessä I lueteltujen alueiden ulkopuolelle ei ole sallittua;

ii)

joiden mukana seuraa tämän päätöksen mukaisesti joko kaupallinen asiakirja tai virallinen todistus.

12 artikla

Hevoseläimet

1.   Yhdistyneen kuningaskunnan on varmistettava, että sen liitteessä I luetelluilta alueilta maan muihin osiin tai muihin jäsenvaltioihin lähetettävien hevoseläinten mukana on direktiivin 90/426/ETY liitteessä C olevan mallin mukainen terveystodistus.

2.   Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1 kohdan säännösten mukaisesti toiseen jäsenvaltioon lähetetyn hevoseläimen mukana seuraavassa eläinten terveystodistuksessa on oltava seuraava maininta:

”Tietyistä suu- ja sorkkataudin vastaisista suojatoimenpiteistä Yhdistyneessä kuningaskunnassa 9 päivänä elokuuta 2007 tehdyn komission päätöksen 2007/554/EY mukaisia hevoseläimiä”.

13 artikla

Muiden jäsenvaltioiden kuin Yhdistyneen kuningaskunnan toteutettaviksi kuuluvat toimenpiteet

1.   Muiden jäsenvaltioiden kuin Yhdistyneen kuningaskunnan on varmistettava, että taudille alttiisiin lajeihin kuuluvia eläviä eläimiä ei lähetetä liitteessä I luetelluille alueille.

2.   Muiden jäsenvaltioiden kuin Yhdistyneen kuningaskunnan on toteutettava aiheelliset varotoimenpiteet Yhdistyneestä kuningaskunnasta 15 päivän heinäkuuta ja 6 päivän elokuuta 2007 välisenä aikana lähetettyjen taudille alttiisiin lajeihin kuuluvien eläinten osalta, eristys ja kliininen tutkimus mukaan luettuina, ja tehtävä tarvittaessa myös laboratoriotestit suu- ja sorkkatautiviruksen havaitsemiseksi tai sulkemiseksi pois, samoin kuin tarvittaessa direktiivin 2003/85/EY 4 artiklassa säädetyt toimenpiteet, sanotun kuitenkaan rajoittamatta neuvoston päätöksen 90/424/ETY 6 artiklassa säädettyjen säännösten ja jäsenvaltioiden jo toteuttamien toimenpiteiden soveltamista.

14 artikla

Jäsenvaltioiden välinen yhteistyö

Jäsenvaltioiden on tehtävä yhteistyötä liitteessä I luetelluilta alueilta matkustavien henkilöiden henkilökohtaisten matkatavaroiden valvonnassa ja pyrittävä tiedotuskampanjoilla estämään eläinperäisten tuotteiden tuonti muihin jäsenvaltioihin kuin Yhdistyneeseen kuningaskuntaan.

15 artikla

Täytäntöönpano

Jäsenvaltioiden on muutettava kauppaan soveltamansa toimenpiteet tämän päätöksen mukaisiksi. Niiden on ilmoitettava niistä viipymättä komissiolle.

16 artikla

Kumotaan komission päätös 2007/552/EY.

17 artikla

Tätä päätöstä sovelletaan 25 päivään elokuuta 2007.

18 artikla

Osoitus

Tämä päätös on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä 9 päivänä elokuuta 2007.

Komission puolesta

Markos KYPRIANOU

Komission jäsen


(1)  EYVL L 395, 30.12.1989, s. 13. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2004/41/EY (EUVL L 157, 30.4.2004, s. 33), oikaisu (EUVL L 195, 2.6.2004, s. 12).

(2)  EYVL L 224, 18.8.1990, s. 29. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2002/33/EY (EYVL L 315, 19.11.2002, s. 14).

(3)  EUVL L 306, 22.11.2003, s. 1. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2006/104/EY (EUVL L 363, 20.12.2006, s. 352).

(4)  EUVL L 206, 7.8.2007, s. 10.

(5)  EYVL 121, 29.7.1964, s. 1977/64. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2006/104/EY.

(6)  EYVL L 46, 19.2.1991, s. 19. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2006/104/EY.

(7)  EYVL L 268, 14.9.1992, s. 54. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission päätöksellä 2007/265/EY (EUVL L 114, 1.5.2007, s. 17).

(8)  EUVL L 139, 30.4.2004, s. 55; oikaisu EUVL L 226, 25.6.2004, s. 22. Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna neuvoston asetuksella (EY) N:o 1791/2006 (EUVL L 363, 20.12.2006, s. 1).

(9)  EUVL L 139, 30.4.2004, s. 206; oikaisu EUVL L 226, 25.6.2004, s. 83. Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna neuvoston asetuksella (EY) N:o 1791/2006.

(10)  EYVL L 18, 23.1.2003, s. 11.

(11)  EYVL L 104, 13.4.2001, s. 6. Päätös sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna päätöksellä 2002/49/EY (EYVL L 21, 24.1.2002, s. 30).

(12)  EYVL L 62, 15.3.1993, s. 49. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission asetuksella (EY) N:o 445/2004 (EUVL L 72, 11.3.2004, s. 60).

(13)  EYVL L 273, 10.10.2002, s. 1. Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission asetuksella (EY) N:o 829/2007 (EUVL L 191, 21.7.2007, s. 1).

(14)  EYVL L 194, 22.7.1988, s. 10. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission päätöksellä 2006/16/EY (EUVL L 11, 17.1.2006, s. 21).

(15)  EYVL L 302, 19.10.1989, s. 1. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission päätöksellä 2006/60/EY (EUVL L 31, 3.2.2006, s. 24).

(16)  EYVL L 224, 18.8.1990, s. 62. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 806/2003 (EUVL L 122, 16.5.2003, s. 1).

(17)  EYVL L 224, 18.8.1990, s. 42. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2006/104/EY.

(18)  EYVL L 224, 18.8.1990, s. 19.

(19)  EYVL L 311, 28.11.2001, s. 1. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2004/28/EY (EUVL L 136, 30.4.2004, s. 58).

(20)  EYVL L 311, 28.11.2001, s. 67. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 1901/2006 (EUVL L 378, 27.12.2006, s. 1).

(21)  EYVL L 121, 1.5.2001, s. 34. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1901/2006.

(22)  EUVL L 116, 4.5.2007, s. 9.


LIITE I

Seuraavat Yhdistyneen kuningaskunnan alueet:

Iso-Britannia


LIITE II

Seuraavat Yhdistyneen kuningaskunnan alueet:

Iso-Britannia