31999D0476(01)

1999/476/EY: Komission päätös, tehty 10 päivänä kesäkuuta 1999, ekologisista arviointiperusteista yhteisön ympäristömerkin myöntämiseksi pyykinpesuaineille (tiedoksiannettu numerolla K(1999) 1522) (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

Virallinen lehti nro L 187 , 20/07/1999 s. 0052 - 0068


KOMISSION PÄÄTÖS,

tehty 10 päivänä kesäkuuta 1999,

ekologisista arviointiperusteista yhteisön ympäristömerkin myöntämiseksi pyykinpesuaineille

(tiedoksiannettu numerolla K(1999) 1522)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(1999/476/EY)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen,

ottaa huomioon yhteisön ekotuotemerkin myöntämisjärjestelmästä 23 päivänä maaliskuuta 1992 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 880/92(1), ja erityisesti sen 5 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan,

sekä katsoo, että

1) komissio vahvisti päätöksellä 95/365/EY(2) ekologiset arviointiperusteet yhteisön ympäristömerkin myöntämiseksi pyykinpesuaineille, ja kyseisen päätöksen 3 artiklan mukaisesti näiden arviointiperusteiden voimassaoloaika päättyi 25 päivänä heinäkuuta 1998,

2) on syytä tehdä uusi päätös pyykinpesuaineiden tuoteryhmästä ja vahvistaa sille arviointiperusteet, jotka ovat voimassa kolmen vuoden ajan,

3) on syytä tarkistaa päätöksellä 95/365/EY vahvistettuja arviointiperusteita siten, että otetaan huomioon markkinoilla tapahtunut kehitys,

4) asetuksen (ETY) N:o 880/92 5 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään, että yhteisön ympäristömerkin myöntämisehdot määritellään tuoteryhmittäin,

5) asetuksen (ETY) N:o 880/92 10 artiklan 2 kohdassa säädetään, että tuotteen ympäristövaikutukset on arvioitava tuoteryhmäkohtaisten erityisperusteiden pohjalta,

6) asetuksen (ETY) N:o 880/92 4 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädetään, että ympäristömerkkiä ei voida myöntää tuotteille, jotka on luokiteltu vaarallisiksi aineiksi tai valmisteiksi vaarallisten aineiden luokitusta, pakkaamista ja merkintöjä koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 67/548/ETY(3), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission direktiivillä 98/98/EY(4), mukaisesti tai vaarallisten valmisteiden luokitusta, pakkaamista ja merkintöjä koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 88/379/ETY(5), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission direktiivillä 96/65/ETY(6), mukaisesti, mutta se voidaan myöntää tällaisia aineita tai valmisteita sisältäville tuotteille siinä määrin kuin ne vastaavat yhteisön ympäristömerkin myöntämisjärjestelmän tavoitteita,

7) pyykinpesuaineet sisältävät edellä mainittujen direktiivien mukaisesti vaarallisiksi luokiteltuja aineita tai valmisteita,

8) tässä päätöksessä vahvistettuihin ekologisiin perusteisiin sisältyvät erityisesti hylkäysrajat ja pisteytysjärjestelmä, joiden mukaan vaarallisiksi luokiteltujen aineiden ja valmisteiden määrä on rajoitettava mahdollisimman vähäiseksi niissä pyykinpesuaineissa, joille voidaan myöntää ympäristömerkki,

9) mainittujen perusteiden mukaisten pesuaineiden ympäristövaikutukset ovat näin ollen vähäisemmät, ja ne vastaavat yhteisön ympäristömerkin myöntämisjärjestelmän tavoitteita,

10) komissio antoi 22 päivänä heinäkuuta 1998 suosituksen kotitalouksien pyykinpesuaineita koskevista hyvistä ympäristökäytännöistä(7),

11) komissio on asetuksen (ETY) N:o 880/92 6 artiklan säännösten mukaisesti kuullut tärkeimpiä etujärjestöjä neuvoa-antavassa foorumissa, ja

12) tässä päätöksessä määrätyt toimenpiteet ovat asetuksen (ETY) N:o 880/92 7 artiklan nojalla perustetun komitean lausunnon mukaiset,

ON TEHNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Tuoteryhmällä "pyykinpesuaineet" tarkoitetaan kaikkia tekstiilien pesuun käytettäviä jauhemaisia, nestemäisiä tai muussa muodossa olevia pyykinpesuaineita, jotka on pääasiassa tarkoitettu käytettäviksi kotitalouksien pesukoneissa.

2 artikla

Edellä 1 artiklassa määritellyn tuoteryhmän ympäristövaikutukset ja käyttökelpoisuus arvioidaan liitteessä (liite sekä lisäykset I.A, I.B, II, III ja IV) vahvistettujen erityisten ekologisten arviointiperusteiden ja käyttökelpoisuusperusteiden mukaisesti.

3 artikla

Tuoteryhmän määritelmä ja tuoteryhmää koskevat arviointiperusteet ovat voimassa kolmen vuoden ajan tämän päätöksen voimaantulopäivästä alkaen.

4 artikla

Hallinnollisia tarkoituksia varten tuoteryhmälle annetaan tunnusnumero "006".

5 artikla

Tämä päätös on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä 10 päivänä kesäkuuta 1999.

Komission puolesta

Ritt BJERREGAARD

Komission jäsen

(1) EYVL L 99, 11.4.1992, s. 1.

(2) EYVL L 217, 13.9.1995, s. 14.

(3) EYVL 196, 16.8.1967, s. 1.

(4) EYVL L 355, 30.12.1998, s. 1.

(5) EYVL L 187, 16.7.1988, s. 14.

(6) EYVL L 265, 18.10.1996, s. 15.

(7) EYVL L 215, 1.8.1998, s. 73.

LIITE

YLEISET PERIAATTEET

Yhteisön ekotuotemerkin myöntämisjärjestelmästä annetussa asetuksessa (ETY) N:o 880/92 säädettyjä yleisiä vaatimuksia ja tämän liitteen erityisperusteita sovelletaan ympäristömerkin myöntämiseen pyykinpesuaineille, ja niitä on noudatettava koko sen ajan, jonka sopimus merkin käyttämistä koskevista ehdoista käsittää.

Hakemuksen arvioinnissa ja tässä liitteessä vahvistettujen arviointiperusteiden vaatimustenmukaisuuden tarkastuksessa toimivaltaisten elinten suositellaan ottavan huomioon tunnustettujen ympäristönhallintojärjestelmien kuten EU:n ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmä EMASin tai ISO 14001 -standardin noudattamisen.

Näiden perusteiden tarkoituksena on:

- vähentää veden pilaantumista vähentämällä pesuaineiden kulutusta ja rajoittamalla haitallisten valmistusaineiden määrää

- tuottaa mahdollisimman vähän jätteitä vähentämällä kuluttajapakkausmateriaalin määrää ja edistämällä niiden hyötykäyttöä ja/tai kierrätettävyyttä

- vähentää energian kulutusta edistämällä alhaisen pesulämpötilan pesuaineita.

Arviointiperusteilla lisätään myös kuluttajien ympäristötietoisuutta.

1. TOIMINNALLINEN YKSIKKÖ JA VERTAILUANNOS

1.1 Toiminnallinen yksikkö

Toiminnallinen yksikkö ilmoitetaan muodossa g/pesukerta (grammaa pesukertaa kohti). Tehokkailla pesuaineilla määrä vastaa annostusta 4,5 kg:n täytölle (kuivia tekstiilejä) ja hienopesuaineilla annostusta 2,5 kg:n täytölle (kuivia tekstiilejä) pesukoneessa.

1.2 Vertailuannos

Valmistajan kuluttajille antamaa suositusta, joka vastaa veden kovuutta 2,5 mmol CaCO3/l ja tavanomaisen likaisia tekstiilejä, käytetään vertailuannoksena:

- ekologisten arviointiperusteiden laskennassa, ja

- pesukyvyn testauksessa.

Jos 2,5 mmol CaCO3/l ei sovellu veden kovuuden arvoksi jäsenmaissa, joissa pesuainetta markkinoidaan, hakijan on määriteltävä viitteenä käytettävä annostus.

2. VALMISTUSAINEIDEN JA PAKKAUSTEN EKOLOGISET ARVIOINTIPERUSTEET

2.1 Valmistusaineiden ekologiset arviointiperusteet

Seuraavat muuttujat otetaan huomioon:

- kemikaalien kokonaismäärä (KK):

- kriittinen laimennusmäärä - toksisuus (CDVtox):

- fosfaatit (natriumtripolyfosfaatteina, NTPF)

- liukenemattomat epäorgaaniset aineet (II)

- liukenevat epäorgaaniset aineet (SI)

- biologisesti hajoamattomat orgaaniset aineet (aerobiset) (aerobiset NBDO:t)

- biologisesti hajoamattomat orgaaniset aineet (anaerobiset) (anaerobiset NBDO:t)

- Biologinen hapenkulutus (BHK)

Lisäyksessä II määritellään laskelmissa käytetyt muuttujat. Muuttujat on laskettu ja ne ilmaistaan grammoina pesukertaa kohti tai litroina pesukertaa kohti tapauksen mukaan. Ne on yhdistetty ja arvioitu kokonaisuutena tässä asiakirjassa esitetyn menettelytavan mukaisesti.

Pisteytys/Painotuskertoimet

Seuraavaan taulukkoon on koottu valitut arviointiperusteet, niiden hylkäysrajat, painotuskertoimet ja suurin saavutettavissa oleva pistemäärä. Kunkin arviointiperusteen pistemäärän laskemiseen käytetty pisteytysjärjestelmän laskentakaava esitetään kohdassa 2.3.

Pyykinpesuaineiden pisteytys- ja painotuslaskentajärjestelmä

>TAULUKON PAIKKA>

Selitykset:

Kaikki arvot on ilmaistu g/pesukerta, paitsi kriittisen laimennusmäärän - toksisuuden arvo, joka on ilmaistu l/pesukerta.

PK = painotuskerroin, HR = hylkäysraja.

2.2 Ympäristömerkin myöntämisen läpäisy-/hylkäystaso

Valmistusaineisiin liittyvien kahdeksan arviointiperusteen yhteispistemäärän on oltava vähintään 45.

Hylkäysrajoja ei saa ylittää missään arviointiperusteessa. Tuotteen on täytettävä myös toisaalla tässä liitteessä mainitut arviointiperusteet.

2.3 Valmistusaineiden ekologisten arviointiperusteiden laskenta

Pesuaineiden valmistusainetietokanta (DID-luettelo) (Detergent Ingredients Database)

Lisäyksen I kohdassa A esitetään pesuaineiden valmistusainetietokanta (DID-luettelo), joka sisältää yleisimmät pesuaineissa käytetyt valmistusaineet. Luetteloa käytetään valmistusaineiden arviointiperusteiden laskennassa.

Tiedot pesuaineiden tärkeimpien valmistusaineiden kuormituskertoimesta, toksisuudesta, biologisesta hajoamattomuudesta (aerobinen), biologisesta hajoamattomuudesta (anaerobinen), liukenevista/liukenemattomista epäorgaanisista aineista ja biologisesta hapenkulutuksesta (BHK) on lueteltu lisäyksen I kohdassa A, ja niitä on käytettävä kyseisiä valmistusaineita koskevissa laskelmissa.

Perusteet:

- kemikaalien kokonaismäärä

- fosfaatit (NTPF:na)

- liukenevat/likenemattomat epäorgaaniset aineet

- biologisesti hajoamaton (aerobinen/anaerobinen)

- BHK

lasketaan kullekin valmistusaineelle ottamalla huomioon annostus pesukertaa kohti, vesipitoisuus ja painoprosentti koostumuksessa ja laskemalla ne yhteen kunkin tuotteen koostumuksen osalta.

Kriittisen laimennusmäärän - toksisuuden (CDVTOX) peruste lasketaan kullekin valmistusaineelle (i) yhtälöllä:

>VIITTAUS KAAVIOON>

Pistemäärien laskentamenettely

Pistemäärien laskentaan käytetään seuraavia yhtälöitä:

>TAULUKON PAIKKA>

Uudet kemikaalit/muut valmistusaineet

Jos pyykinpesuaineissa käytetään uusia kemikaaleja tai muita valmistusaineita, jotka eivät esiinny valmistusainetietokannassa, noudatetaan tässä ja lisäyksen I kohdassa B kuvattua menettelytapaa.

- Hakija on velvollinen antamaan toimivaltaiselle elimelle testaustuloksiin perustuvaa tietoa.

- Tiedot on annettava liukenevista/liukenemattomista epäorgaanisista aineista, anaerobisesta biologisesta hajoavuudesta (ECETOC-testi n:o 28, kesäkuu 1988) ja biologisesta hapenkulutuksesta (BHK).

- Pesuaineesta on toimitettava kaikki saatavilla olevat asiakirjat, jotka koskevat biologisesta hajoamisesta, poistumisesta sekä kaloihin, vesikirppuihin (Daphnia magna) ja leviin kohdistuvista pitkäaikaisvaikutuksista (NOEC-tiedot) esitettyjä tietoja.

- Tiedot sopivista testeistä ovat neuvoston direktiivin 67/548/ETY asiaa koskevissa liitteissä.

Lisäyksen I kohdan B säännöksiä sovelletaan tapauksen mukaan.

Varsinkin jos täydellisiä tietoja pitkäaikaisvaikutuksista (NOEC-tietoja) ei ole saatavilla, sovelletaan lisäyksessä I olevassa B kohdassa kuvattuja asiaankuuluvia yksinkertaistettuja menettelyjä.

Tarvittaessa voidaan hyväksyä muita tietoja, jos hakemusten arvioinnista vastaava toimivaltainen elin hyväksyy niiden vastaavuuden.

2.4 Muut valmistusaineiden ekologiset arviointiperusteet

Tietyt valmistusaineet eivät saa ylittää enimmäismäärää pesuaineen valmistuskaavassa tai niitä ei saa käyttää lainkaan, kuten jäljempänä on määritelty:

a) valmistusaineiden(1), jotka ovat tai jotka voidaan luokitella vesiympäristölle vaarallisiksi ja jotka on merkittävä direktiivin 67/548/ETY mukaisella vaarallisuutta osoittavalla lausekkeella R50 (erittäin myrkyllistä vesieliöille), kokonaismassa saa olla enintään 10 g/pesukerta;

b) valmistusaineiden, jotka ovat tai jotka voidaan luokitella ympäristölle vaarallisiksi ja jotka on merkittävä direktiivin 67/548/ETY mukaisella vaarallisuutta osoittavalla lausekkeella R50 (erittäin myrkyllistä vesieliöille) ja R53 (voi aiheuttaa pitkäaikaisia haittavaikutuksia vesiympäristössä), kokonaismassa saa olla enintään 0,25 g/pesukerta;

c) fosfonaattien määrä ei saa ylittää arvoa 1 g/pesukerta;

d) alkyylifenolietoksylaattien (APEO) ryhmään kuuluvia pinta-aktiivisia aineita, lisäyksessä II mainittuja aromaattisia nitroyhdisteitä sisältäviä hajusteita, kompleksointiainetta EDTA:ta sekä direktiivin 67/548/ETY mukaisesti karsinogeenisiksi, lisääntymisen kannalta toksisiksi tai mutageenisiksi luokiteltuja valmistusaineita ei saa käyttää.

2.5 Tuotepakkauksen ekologiset arviointiperusteet

Vain kuluttajapakkaus otetaan huomioon. Pesuainepakkaus koostuu kevyestä pakkauksesta tai astiasta (pahvi-/muovilaatikko tai muovipullo).

Jos pesuaine toimitetaan astiassa (laatikko tai pullo), valmistajan on pidettävä saatavilla täyttöpakkauksia.

Kevyen pakkauksen tai täyttöpakkauksen enimmäismassa on 1,7 g/pesukerta.

Astian enimmäismassa on 7 g/pesukerta.

Pahvipakkauksen on koostuttava 80-prosenttisesti kierrätetystä pakkausmateriaalista, ja muovipakkaukset on merkittävä ISO 1043 -standardin mukaisesti.

3. KÄYTTÖKELPOISUUSPERUSTEET

Tuotteen pesutehokkuutta verrataan samantyyppisiin vertailupesuaineisiin EU:n ympäristöystävällisten pesuaineiden tehokkuustestin mukaisesti.

Tuotteen on täytettävä kyseisessä testissä asetetut vähimmäisvaatimukset.

4. TESTAUS

4.1 Entsyymien puhtauden testaus tuotanto-organismien puuttumisen varmistamiseksi

Bioteknologisilla valmistusprosesseilla tuotettujen ja ympäristömerkkiä hakevissa pyykinpesuaineissa käytettävien entsyymien puhtaus on testattava. Testin päämääränä on varmistaa, ettei lopullinen entsyymivalmiste sisällä tuotantokantoina käytettäviä organismeja. Mikro-organismien kasvu testataan määrättyjen antibioottien kanssa. Puhtauden testausmenettelyllä on varmistettava, ettei 20 ml lopullista entsyymituotetta sisältävässä vakionäytteessä esiinny tuotantokantoina käytettäviä organismeja.

4.2 Testauslaboratoriot

Tuotteet testataan ympäristömerkin hakijan kustannuksella laboratorioissa, jotka täyttävät EN 45001 -standardeissa tai vastaavissa järjestelmissä esitetyt yleiset vaatimukset.

5. KULUTTAJILLE ANNETTAVAT TIEDOT

5.1 Pakkauksessa olevat tiedot

Pakkauksessa tai sen mukana on annettava seuraavat tiedot: "VÄHEMMÄN YMPÄRISTÖÄ KUORMITTAVA TAPA PESTÄ PYYKKIÄ:

Vaihe 1: Esilajittele pyykki (esim. värin, likaisuuden tai kuitutyypin mukaan)

Vaihe 2: Pese täysiä koneellisia

Vaihe 3: Älä käytä liikaa pesuainetta, seuraa annosteluohjeita

Vaihe 4: Käytä mieluummin alhaisen lämpötilan pesuohjelmia".

Pesuaineesta on annettava pyydettäessä lisätietoja. Tätä varten pakkauksessa on oltava lause, jossa todetaan, että jos kuluttaja haluaa saada lisätietoja pesuaineesta, hänen on otettava puhelimitse (tai kirjeitse) yhteyttä valmistajan tai vähittäismyyjän kuluttajatiedotusosastoon.

Jotta kuluttajia kannustettaisiin välttämään yliannostusta ja seuraamaan annosteluohjeita, kuluttajien saatavilla on pyynnöstä oltava annosteluväline (kuppi) - ellei sellainen sisälly jo pakkaukseen - jonka mitta-asteikon jako on vähintään 10 ml.

Pakkauksessa on annettava seuraavat tiedot: "Tälle tuotteelle on myönnetty EU:n ympäristömerkki, koska se auttaa vähentämään veden pilaantumista, jätteen syntymistä ja energian kulutusta.

Lisätietoja EU:n ympäristömerkistä saa www-sivulta http://europa.eu.int/ecolabel".

5.2 Annostusohjeet

Tuotepakkauksessa on annettava annostussuositukset. Pakkauksessa on myös oltava suositus, että kuluttaja ottaisi yhteyttä vesilaitokseen tai paikallisviranomaisiin selvittääkseen vesijohtovetensä kovuuden.

Suositusannostukset on määriteltävä "normaalisti" ja "runsaasti" likaantuneille tekstiileille sekä kussakin maassa esiintyville veden kovuuden arvoille ja suhteutettuna sopivien tekstiilimäärien painoon. Jos annostusohjeet annetaan annosteluvälineen avulla, välineen tilavuus (millilitroina) on mainittava selkeästi pakkauksessa.

Pesutehokkuus on ilmoitettava suhteessa "normaalisti likaantuneisiin" tekstiileihin ja eri veden kovuuden arvoihin.

Annostussuositukset veden kovuuden arvolla 1 (pehmeä) - "normaalisti likaantuneet" ja korkeimmalla veden kovuuden arvolla (3 tai 4) - "runsaasti likaantuneet" saavat poiketa toisistaan korkeintaan tekijällä 2.

Pesutehokkuustestissä ja ekologisten arviointiperusteiden laskennassa käytetty vertailuannos on sama kuin annos, jota suositellaan "normaalisti likaantuneille" tekstiileille sekä arvoa 2,5 mmol CaCO3/l vastaavalle veden kovuudelle jäsenvaltiossa, jossa testi on suoritettu.

Jos suosituksia annetaan vain arvoa 2,5 mmol CaCO3/l pienemmälle veden kovuudelle, "normaalisti likaantuneille" tekstiileille suositellun suurimman annostuksen on oltava pienempi kuin edellisessä kappaleessa mainittu vertailuannos.

5.3 Valmistusaineita koskevat tiedot ja merkinnät

Pesu- ja puhdistusaineiden tuoteselosteista 13 päivänä syyskuuta 1989 annettua komission suositusta 89/542/ETY(2) on sovellettava:

Seuraavat valmistusaineryhmät merkitään tuoteselosteeseen erikseen niiden massasisällöstä riippumatta:

- Entsyymit: entsyymityypit (esim. proteaasi, lipaasi)

- Säilöntäaineet: ominaisuudet ja merkintä IUPCA-nimikkeistön mukaan

- Desifiointiaineet: ominaisuudet ja merkintä IUPCA-nimikkeistön mukaan.

Jos tuote sisältää hajustetta, siitä on oltava merkintä pakkauksessa.

(1) "Valmistusaineella" tarkoitetaan ainetta tai valmistetta.

(2) EYVL L 291, 10.10.1989, s. 55.

Lisäys I

PESUAINEIDEN VALMISTUSAINETIETOKANTA JA NIIHIN VALMISTUSAINEISIIN SOVELLETTAVA MENETTELYTAPA, JOITA EI MAINITA TIETOKANNASSA

A) Jäljempänä annettuja tietoja yleisimmin käytetyistä pesuaineiden valmistusaineista käytetään ekologisten arviointiperusteiden laskentaan (katso jäljempänä olevaa taulukkoa).

VALMISTUSAINETIETOKANTA

>TAULUKON PAIKKA>

Huomautukset:

K= Kyllä

CF= Korjauskerroin, jolla kerrotaan annos ilmaistuna g/pesukerta

0= Ei saa käyttää

NOEC= Ei todettavaa vaikuttavaa pitoisuutta (pitkäaikaisessa testissä)

LTE= Pitkäaikaisvaikutus

THK= Teoreettinen hapenkulutus

B) Seuraavaa menettelytapaa sovelletaan tarpeen mukaan valmistusaineisiin, joita ei ole lueteltu DID-luettelossa

Myrkyllisyys vesieliöille

Alhaisin vahvistettu kaloihin, vesikirppuihin (Daphnia magna) tai leviin kohdistuvan pitkäaikaisvaikutuksen (LTE) arvo on otettava huomioon kriittisen laimennusmäärän (toksisuus) arviointiperusteen laskennassa.

Aineille lopulta valittavia LTE-arvoja voidaan korjata, jos on käytettävissä homologeihin ja/tai määrällisiin rakenteen ja aktiivisuuden välisiin suhteisiin (QSAR) perustuvia tietoja.

LTE-arvojen puuttuessa on noudatettava seuraavaa menettelyä, jotta LTE-arvot voidaan arvioida käyttämällä määrättyä turvallisuuskerrointa (UF) kaikkein herkimpiä lajeja koskeviin arvioihin:

Muut kuin pinta-aktiiviset aineet

>TAULUKON PAIKKA>

Hakemusten arvioinnista vastaava toimivaltainen elin voi hyväksyä poikkeamisen näistä säännöistä, jos voidaan esittää todisteita siitä, että matalammat arvot ovat tieteellisesti perusteltuja.

Pinta-aktiiviset aineet

>TAULUKON PAIKKA>

Viimeksi mainitussa tapauksessa voidaan käyttää turvallisuuskerrointa 20 kertoimen 50 sijasta vain silloin, kun 1-2 L(E)C50-arvo on saatavilla (LC50 toksisuutena kaloille, EC50 toksisuutena vesikirpuille (daphnia) tai leville) ja jos muista yhdisteistä saaduista tiedoista voidaan päätellä, että kaikkien herkimmät lajit on testattu. Tällaista sääntöä voidaan soveltaa vain homologiryhmässä. On korostettava, että käytettävien LTE-arvojen (pitkäaikaisvaikutukset) on oltava yhdenmukaisia homologiryhmässä sen suhteen, mikä on esimerkiksi alkyyliketjun pituuden vaikutus lineaariseen alkyylibentseenisulfonaattiin (LAS) tai etoksiryhmien (EO) lukumäärän vaikutus alkoholietoksylaattiin, jos mainittuja rakenteen ja aktiivisuuden välisiä suhteita (QSAR) voidaan muodostaa.

Poikkeukset edellä kuvatusta järjestelmästä on kyseisen kemikaalin osalta perusteltava hyvin.

Kuormituskertoimet

Kuormituskertoimet määritellään neuvoston direktiivin 67/548/ETY(1) mukaisesti ilmoitettujen aineiden ihmisille ja ympäristölle aiheuttamien vaarojen arviointiperiaatteiden vahvistamisesta 20 päivänä heinäkuuta 1993 annetun komission direktiivin 93/67/ETY, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission direktiivillä 98/98/EY, sekä neuvoston asetuksen (ETY) N:o 793/93(2) mukaisesti.

Biologisesti hajoamattomat orgaaniset aineet (anaerobiset): vuokaavio korjauskertoimien (CF) määrittämiseksi(3)

>PIC FILE= "L_1999187FI.006501.EPS">

(1) EYVL L 227, 8.9.1993, s. 9.

(2) EYVL L 84, 5.4.1993, s. 1.

(3) Korjauskertoimet muodostetaan valmistusaineiden ominaisuuksien perusteella ja niitä sovelletaan annostukseen, joka ilmaistaan g/pesukerta.

Lisäys II

EKOLOGISIIN ARVIOINTIPERUSTEISIIN LIITTYVÄT MÄÄRITELMÄT

1. Kemikaalien kokonaismäärä

Kemikaalien kokonaismäärä on annostus vähennettynä vesipitoisuudella grammoina/pesukerta.

2. Kriittinen laimennusmäärä - toksisuus (CDVTOX)

CDVTOX-arvo lasketaan kullekin koostumuksessa olevalle valmisteelle i DID-luettelossa olevien kuormituskertoimen (LF) ja pitkäaikaisvaikutuksen (LTE) arvojen perusteella litroina/pesukerta:

>VIITTAUS KAAVIOON>

Tuotteen CDVTOX-arvo on kaikkien valmistusaineiden CDVTOX-arvojen summa litroina/pesukerta.

3. Fosfaatit (natriumtripolyfosfaatteina)

Kaikkien natriumtripolyfosfaatteina (NTPF) ilmaistujen epäorgaanisten fosfaattien paino pesukertaa kohti grammoina/pesukerta.

4. Liukenemattomat epäorgaaniset aineet

Kaikkien valmistusaineiden, jotka ovat liukenemattomia epäorgaanisia aineita (katso DID-luettelo), paino pesukertaa kohti grammoina/pesukerta.

5. Liukenevat epäorgaaniset aineet

Kaikkien valmistusaineiden, jotka ovat liukenevia epäorgaanisia aineita (katso DID-luettelo), paino pesukertaa kohti grammoina/pesukerta.

6. Biologisesti hajoamattomat orgaaniset aineet (aerobiset)

Kaikkien valmistusaineiden, jotka ovat aerobisesti biologisesti hajoamattomia orgaanisia aineita (katso DID-luettelo), paino pesukertaa kohti grammoina/pesukerta.

7. Biologisesti hajoamattomat orgaaniset aineet (anaerobiset)

Kaikkien valmistusaineiden, jotka ovat anaerobisesti biologisesti hajoamattomia ja joissa käytetään kunkin aineen korjauskertoimia (katso DID-luettelo), paino pesukertaa kohti grammoina/pesukerta.

8. Biologinen hapenkulutus (BHK)

Kunkin valmistusaineen i BHK lasketaan grammoina happea/pesukerta DID-luettelossa olevan kunkin aineen teoreettisen hapenkulutuksen (THK) arvon perusteella:

>VIITTAUS KAAVIOON>

Tuotteen BHK on kaikkien valmistusaineiden BHK-arvojen summa grammoina happea/pesukerta.

9. Tehokkaat pesuaineet

Tehokkaiden pesuaineiden ominaisuuksissa korostuu puhdistuskyky (lian ja tahrojen poisto). Pesuainetta pidetään tehokkaana, jos valmistajan antamissa tuotetiedoissa ei ensisijaisesti painoteta "kankaan hoitoa" (alhaista lämpötilaa, herkkiä kuituja ja värejä).

10. Nitromyskit

Ksyleenimyski: 5-tert-butyyli-2,4,6-trinitro-m-ksyleeni

Synteettinen ambramyski: 4-tert-butyyli-3-metoksi-2,6-dinitrotolueeni

Moskene: 1,1,3,3,5-pentametyyli-4,6-dinitroindaani

Tiibetinmyski: 1-tert-butyyli-3,4,5-trimetyyli-2,6-dinitrobentseeni

Ketonimyski: 4'-tert-butyyli-2',6'-dimetyyli-3',5'-dinitroasetafenoni.

Lisäys III

TIEDOT, JOTKA YMPÄRISTÖMERKKIÄ KOSKEVAN HAKEMUKSEN VASTAANOTTAVAN TOIMIVALTAISEN ELIMEN ON VAADITTAVA HAKIJALTA

1.1 Ilmoitus tuotteen koostumuksesta ja arviointiperusteiden laskennasta

Toimivaltaisen elimen on vaadittava ympäristömerkkiä hakevalta valmistajalta seuraavat tiedot:

- tuotteen täsmällinen koostumus

- valmistusaineiden täsmällinen kemiallinen kuvaus (esim. IUPAC-nimikkeistön mukainen tunnistus, CAS-numero, kokonais- ja rakennekaava, puhtaus, epäpuhtauksien tyypit ja prosenttiosuudet, lisäaineet; sekoitusten, esim. pinta-aktiivisten aineiden DID-numero, homologien koostumus ja jakautumakirjo, isomeerit ja kauppanimet) pinta-aktiivisten aineiden koostumuksen analyyttiset todisteet

- tuotteen tarkka markkinoille laskettu tonnimäärä (edellisen vuoden tiedot 1. maaliskuuta)

- arviointiperusteiden yksityiskohtainen laskenta

- tämän päätöksen liitteen 4.1 kohdan mukainen entsyymien puhtautta koskeva testiraportin tiivistelmä sekä todistus siitä, ettei tuote sisällä tuotantokantoina käytettäviä organismeja.

- ilmoitus siitä, että:

- tuote ei sisällä alkyylifenolietoksylaattien (APEO) ryhmään kuuluvia pinta-aktiivisia aineita, lisäyksessä II mainittuja aromaattisia nitroyhdisteitä sisältäviä hajusteita, kompleksointiainetta EDTA:ta sekä neuvoston direktiivin 67/548/ETY, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission direktiivillä 98/98/EY, ja direktiivin 88/379/ETY, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission direktiivillä 96/98/ETY, mukaisesti karsinogeenisiksi, mutageenisiksi tai teratogeensiksi luokiteltuja valmistusaineita,

- fosfaattien määrä ei ylitä arvoa 1 g/pesukerta.

1.2 Pesutehokkuustesti

Hakijan on lähetettävä toimivaltaiselle elimelle EU:n ympäristöystävällisten pesuaineiden tehokkuustestin tulokset.

1.3 Annostusvälineet, pakkaus ja kuluttajille annettavat tiedot

Toimivaltaisen elimen on vaadittava hakijalta kyseisen tuotteen pakkaukset ja annosteluvälineet voidakseen varmentaa, että ne ovat edellä mainittujen vaatimusten mukaisia.

Jos erilaisissa kansallisissa markkinoissa on eroja tai jos käytössä on erilaisia pakkauskokoja, kaikki kyseiset tiedot on esitettävä.

1.4 Ympäristömerkin hakeminen pyykinpesuaineille

Kansallinen toimivaltainen elin voi tarkastaa hakijayrityksen sen sijaintipaikalla ja käydä tuotanto- ja pakkaustiloissa.

Toimivaltainen elin varmistaa, että hakemukset esitetään asetuksessa (ETY) N:o 880/92 säädettyjen asiaankuuluvien vaatimusten ja menettelytapavaatimusten mukaisesti.

Lisäys IV

LYHENNELUETTELO

APEO: Alkyylifenolietoksylaatit

BHK: Biologinen hapenkulutus

CDVtox: Kriittinen laimennusmäärä (toksisuus)

CF: Korjauskerroin

DIN: Deutsches Institut für Normung

DID: Pesuaineiden valmistusainetietokanta (Detergent Ingredients Database)

EO: Etoksiryhmät

EC50: Vaikuttava pitoisuus, (pitoisuus, joka vaikuttaa 50 prosenttiin testieliöistä tietyssä ajassa)

ECETOC: European Centre for Ecotoxicology and Toxicology of Chemicals

EDTA: Eteenidiamiinitetraetikkahappo

HR: Hylkäysraja

IUPAC: International Union of Pure and Applied Chemistry

ISO: Kansainvälinen standardisoimisjärjestö

LC50: Kuolettava pitoisuus (pitoisuus, joka tappaa 50 prosenttia testieliöistä tietyssä ajassa)

LTE: Pitkäaikaisvaikutus

NOEC: Pitoisuus, jossa koe-eliöissä ei ole havaittu muutosta tutkitussa suureessa (pitkäaikaisessa testissä)

NTPF: Natriumtripolyfosfaatti

POW: Jakaantumiskerroin oktanoli/vesi

PK: Painotuskerroin

QSAR: Määrälliset rakenteen ja aktiivisuuden väliset suhteet

RB: Nopea biologinen hajoavuus

THOD: Teoreettinen hapenkulutus

UF: Turvallisuuskerroin