31996R1257

Neuvoston asetus (EY) N:o 1257/96, annettu 20 päivänä kesäkuuta 1996, humanitaarisesta avusta

Virallinen lehti nro L 163 , 02/07/1996 s. 0001 - 0006


NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 1257/96,

annettu 20 päivänä kesäkuuta 1996,

humanitaarisesta avusta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja eritysesti sen 130 w artiklan,

ottaa huomioon komission ehdotuksen (1),

noudattaa perustamissopimuksen 189 c artiklassa määrättyä menettelyä (2),

sekä katsoo, että

luonnonmullistusten, sotien tai selkkausten kaltaisten tapahtumien ja muiden vastaavien poikkeuksellisten olosuhteiden uhriksi joutuneilla väestöillä on oikeus saada kansainvälistä humanitaarista apua, jos ilmenee, että niiden omat viranomaiset eivät voi auttaa niitä tehokkaasti,

selkkausten tai vastaavien poikkeuksellisten olosuhteiden uhreiksi joutuneiden suojelua koskeviin toimiin sovelletaan kansainvälistä humanitaarista oikeutta, ja tämän vuoksi kyseiset toimet olisi sisällytettävä humanitaariseen toimintaan,

humanitaarinen apu käsittää ihmishenkien pelastamiseksi ja suojelemiseksi hätätilanteissa välittömästi toteutettujen avustustoimien tai niiden jälkeen toteutettavien avustustoimien lisäksi myös muiden sellaisten toimien toteuttamisen, jolla pyritään uhrien luokse pääsemisen ja avun esteettömän toimittamisen helpottamiseen ja mahdollistamiseen,

humanitaarinen apu voi olla edellytyksenä kehitys- ja jälleenrakennustoiminnalle, minkä vuoksi sitä olisi jatkettava koko kriisitilanteen ja sen seurausten ajan, ja tällöin siihen voidaan sisällyttää lyhytaikaista kunnostamista avun perille pääsyn tekemiseksi helpommaksi, kriisin vaikutusten pahenemisen estämiseksi ja uhreiksi joutuneiden väestöjen auttamiseksi saavuttamaan omavaraisuuden vähimmäistaso,

olisi erityisesti toimittava suuronnettomuuksien ehkäisemiseksi, jotta voidaan varmistaa valmistautuminen ennakolta niihin liittyviin riskeihin, ja tämän vuoksi olisi otettava käyttöön asianmukainen varoitus- ja väliintulojärjestelmä,

tämän vuoksi olisi varmistettava sellaisten yhteisön, kansallisten ja kansainvälisten valmius- ja väliintulojärjestelmien tehokkuus ja yhtenäisyys, joilla pyritään vastaamaan luonnonmullistuksista tai ihmisten aiheuttamista vastaavista poikkeuksellisista olosuhteista johtuviin tarpeisiin,

yksinomaan ihmisten kärsimysten ehkäisemiseen ja lievittämiseen tähtäävää humanitaarista apua annetaan syrjimättä uhreja heidän rotunsa, etnisen alkuperänsä, uskontonsa, sukupuolensa, ikänsä, kansallisuutensa tai poliittisen suuntautumisensa perusteella, eivätkä avun antamista saisi ohjata tai siihen vaikuttaa poliittiset näkökohdat,

humanitaarista apua koskevat päätökset olisi tehtävä puolueettomasti yksinomaan uhrien tarpeiden ja edun perusteella,

tiiviin yhteensovittamisen toteuttaminen sekä päätösten että käytännön toimien tasolla jäsenvaltioiden ja komission välillä on perustana Euroopan yhteisön humanitaarisen toiminnan tehokkuudelle,

osallistuessaan kansainvälisen humanitaarisen avun tehokkuuden edistämiseen Euroopan yhteisön olisi pyrittävä toimimaan yhdessä kolmansien maiden kanssa ja sovittamaan toimintaansa yhteen niiden kanssa,

tähän tavoitteeseen pääsemiseksi olisi lisäksi vahvistettava perusteet valtiosta riippumattomien järjestöjen sekä kansainvälisten humanitaariseen apuun erikoistuneiden toimielinten ja järjestöjen kanssa tapahtuvalle yhteistyölle,

humanitaarisen avustustoiminnan toteuttamisessa olisi säilytettävä valtioista riippumattomien järjestöjen ja muiden humanitaaristen yhteisöjen itsenäisyys ja puolueettomuus sekä kunnioitettava ja kannustettava näitä periaatteita,

olisi tuettava jäsenvaltioiden ja muiden kehittyneiden maiden valtiosta riippumattomien järjestöjen yhteistoimintaa asianomaisten kolmansien maiden vastaavien järjestöjen kanssa humanitaarisella alalla,

humanitaarisen avun ominaispiirteiden vuoksi olisi otettava käyttöön tehokkaita, joustavia ja avoimia menettelyjä, jotka tarvittaessa ovat riittävän nopeita päätösten tekemiseksi humanitaaristen toimien ja hankkeiden rahoituksesta, ja

yleisestä talousarviosta rahoitettavan Euroopan yhteisön humanitaarisen avun toteuttamisesta ja hallintoa koskevat yksityiskohtaiset säännöt olisi vahvistettava kuitenkin siten, että Loméssa 15 päivänä joulukuuta 1989 allekirjoitetussa neljännessä AKT-EY-yleissopimuksessa, sellaisena kuin se on muutettuna mainitun yleissopimuksen muuttamisesta 4 päivänä marraskuuta 1995 Mauritiuksessa allekirjoitetulla sopimuksella, tarkoitettua hätäapua koskeviin toimiin sovelletaan edelleen kyseisessä yleissopimuksella käyttöön otettuja menettelyjä ja yksityiskohtaisia sääntöjä,

ON ANTANUT TÄMÄN ASETUKSEN:

I LUKU

Humanitaarisen avun tavoitteet ja yleiset suuntaviivat

1 artikla

Yhteisön humanitaariseen apuun kuuluvat luonnonmullistusten, ihmisten aiheuttamien tapahtumien kuten sotien ja selkkausten tai luonnonmullistuksiin verrattavissa olevien tai ihmisten aiheuttamien poikkeuksellisten tilanteiden ja olosuhteiden kohteiksi joutuneiden kolmansien maiden erityisesti vaaralle kaikkein alttiimpien väestöjen, ensisijaisesti kehitysmaiden väestöjen hyväksi suunnatut puolueettomat avustus- ja suojelutoimet, ja apua jatketaan sen ajan, että eri tilanteista johtuvista humanitaarisista tarpeista voidan huolehtia.

Apuun kuuluvat myös riskejä koskevat ennakkovalmistelutoimet sekä toimet suuronnettomuuksien tai vastaavien poikkeuksellisten olosuhteiden torjumiseksi.

2 artikla

Edellä 1 artiklassa tarkoitettua humanitaarista apua koskevien toimien tavoitteena on erityisesti:

a) pelastaa ja suojella ihmishenkiä hätätilanteissa ja välittömästi niiden jälkeisissä tilanteissa sekä sellaisissa luonnonmullistuksissa, jotka ovat aiheuttaneet ihmishenkien menetyksiä, ruumiillisia ja psykososiaalisia kärsimyksiä sekä huomattavaa aineellista vahinkoa

b) tarjota tarvittavaa apua sellaisten pitkittyneiden, erityisesti selkkauksista tai sodista johtuvien kriisien, joilla on ollut edellä a alakohdassa tarkoitettuja vaikutuksia uhreiksi joutuneille väestöille, jos erityisesti ilmenee, että kyseisten väestöjen omat viranomaiset eivät pysty auttamaan niitä tai kyseisiä viranomaisia ei ole

c) osallistua avun lähettämistä ja sen perille pääsyä koskevaan rahoitukseen kaikilla käytettävissä olevilla materiaalitoimituksiin liittyvillä keinoilla ja suojaamalla humanitaariseen toimintaan kuuluvia tarvikkeita ja henkilöstöä, puolustustoimet kuitenkin poislukien

d) kehittää sellaisia lyhytaikaisia kunnostus- ja jälleenrakennustoimia, erityisesti infrastruktuuria ja laitteita koskevia toimia, läheisessä yhteydessä paikallisten elinten kanssa, joiden tarkoituksena on helpottaa avun saapumista, estää kriisin vaikutusten paheneminen ja aloittaa uhreiksi joutuneiden väestöjen auttaminen omavaraisuuden vähimmäistason saavuttamiseksi ottaen mahdollisuuksien mukaan huomioon pitkän tähtäimen kehitystavoitteet

e) vastata väestöjen sellaisten liikkeiden (pakolaiset, kotiseudultaan siirtyneet ja kotiseudulleen palaavat henkilöt) seurauksista, jotka johtuvat luonnonmullistuksista tai ihmisten aiheuttamista suuronnettomuuksista, sekä viedä päätökseen väestöjen kotimaahansa takaisin ottamista ja niiden jälleenasettautumista kotimaahansa koskevaan apuun liittyvät toimet, kun se on mahdollista voimassa olevien kansainvälisten sopimusten ehtojen mukaisesti

f) turvata luonnonmullistusten tai vastaavien poikkeuksellisten olosuhteiden riskeihin valmistautuminen ennakolta ja ottaa käyttöön asianmukainen varoitus- ja väliintulojärjestelmä

g) toteuttaa selkkausten tai vastaavien poikkeuksellisten olosuhteiden uhrien suojelutoimet voimassa olevien kansainvälisten sopimusten mukaisesti.

3 artikla

Tämän asetuksen 1, 2 ja 4 artiklassa tarkoitetulla yhteisön avulla voidaan rahoittaa humanitaaristen toimien toteuttamisessa tarvittavien tuotteiden tai tarvikkeiden ostot ja toimitukset, joihin kuuluvat myös asuntojen ja suojien rakentaminen kyseisille väestöille, näitä toimia varten palkatusta, ulkomaille siirretystä tai paikallisesta ulkopuolisesta henkilöstöstä aiheutuvat kustannukset, varastointi, kansainvälinen tai kansallinen kuljetus, materiaalitoimitusten tuki ja avun jakaminen sekä kaikki muut toimet, joilla pyritään helpottamaan avun vapaata saatavuutta avun kohteena oleville tai tekemään sen saatavuus mahdolliseksi.

Avulla voidaan myös rahoittaa kaikki muut humanitaaristen toimien toteuttamiseen suoraan liittyvät kustannukset.

4 artikla

Tämän asetuksen 1 ja 2 artiklassa tarkoitetulla yhteisön avulla voidaan lisäksi rahoittaa:

- humanitaaristen toimien toteutettavuutta koskevat esitutkimukset sekä humanitaaristen hankkeiden ja suunnitelmien arvionti

- humanitaaristen hankkeiden ja suunnitelmien seurantatoimet

- pienimuotoiset koulutustoimet ja humanitaarista toimintaa koskevat tutkimukset ja, jos on kyse monivuotisesta rahoituksesta, asteittain vähenevästi

- avun yhteisöllisen luonteen esiin tuomiseksi tarkoitetut kulut

- valistusta ja tiedottamista koskevat toimet, joiden tarkoituksena on humanitaarisiin asioihin liittyvien ongelmien tuntemuksen lisääminen, erityisesti Euroopan yleisessä mielipiteessä ja niiden kolmansien maiden yleisessä mielipiteessä, joissa yhteisö rahoittaa tärkeitä humanitaarisia toimia

- yhteisön ja jäsenvaltioiden, apua antavien kolmansien maiden, kansainvälisten humanitaaristen järjestöjen ja laitosten sekä valtioista riippumattomien järjestöjen ja viimeksi mainittuja edustavien järjestöjen kanssa toteutettavaa yhteensovittamisen vahvistamista

- humanitaaristen hankkeiden toteuttamiseksi tarvittavat tekniset avustustoimet, mukaan luettuna Euroopan humanitaaristen järjestöjen ja toimielinten tai edellä mainittujen ja kolmansien maiden humanitaaristen järjestöjen ja toimielinten välinen teknisten tietojen ja kokemusten vaihto

- humanitaariset miinanraivaustoimet, mukaan lukien jalkaväkimiinoista tiedottaminen paikalliselle väestölle.

5 artikla

Tämän asetuksen mukainen yhteisön rahoitus tapahtuu apuna, jota ei tarvitse maksaa takaisin.

Tässä asetuksessa tarkoitetut toimenpiteet on vapautettu veroista, maksuista ja tulleista.

II LUKU

Yksityiskohtaiset säännöt humanitaarisen avun toteuttamisesta

6 artikla

Yhteisön rahoittamat humanitaarista apua koskevat toimet voidaan toteuttaa kansainvälisten tai valtiosta riippumattomien toimielinten ja järjestöjen, jäsenvaltioiden tai avunsaajavaltion pyynnöstä taikka komission aloitteesta.

7 artikla

1. Valtioista riippumattomien järjestöjen, jotka voivat saada yhteisön rahoitusta tässä asetuksessa säädettyjen toimien toteuttamiseen, on täytettävä seuraavat edellytykset:

a) niiden on oltava Euroopan yhteisön jäsenvaltiossa sen voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti perustettuja itsenäisiä, voittoa tavoittelemattomia järjestöjä

b) niiden päätoimipaikan on oltava yhteisön jäsenvaltiossa tai yhteisön apua saatavissa maissa, ja tämän toimipaikan tulee olla kaikkien tämän asetuksen nojalla rahoitettuja toimia koskevan päätöksenteon tosiasiallinen keskus. Poikkeuksellisesti tämä toimipaikka voi sijaita jossain muussa avunantajavaltiossa.

2. Sen määrittämiseksi, voiko valtiosta riippumaton järjestö päästä osalliseksi yhteisön rahoituksesta, otetaan huomioon seuraavat seikat:

a) järjestön hallinnolliset ja taloushallinnolliset valmiudet

b) järjestön tekniset ja materiaalitoimintoihin liittyvät voimavarat suunnitellun toimen kannalta

c) järjestön kokemus humanitaarisen avun alalla

d) asianomaisen järjestön erityisesti yhteisön rahoituksen turvin aiemmin toteuttamien toimien tulokset

e) järjestön valmius osallistua tarvittaessa yhteensovittamista koskevaan järjestelmään, joka toteutetaan osana humanitaarista tointa

f) järjestön kyky ja valmius kehittää yhteistyötä asianomaisissa kolmansissa maissa olevien humanitaarisen toiminnan harjoittajien sekä paikallisyhteisöjen kanssa

g) järjestön puolueettomuus humanitaarisen avun toimeenpanossa

h) tarpeen vaatiessa järjestön aiempi kokemus siinä maassa, jota kyseinen humanitaarinen toimi koskee.

8 artikla

Yhteisö voi myös rahoittaa kansainvälisten toimielinten ja järjestöjen toteuttamia humanitaarisia toimia.

9 artikla

Yhteisö voi myös tarvittaessa rahoittaa komission tai jäsenvaltioiden erityisten toimielinten toteuttamia humanitaarisia toimia.

10 artikla

1. Yhteisön ja kansallisten humanitaarista apua koskevien säännösten tehokkuuden ja yhtenäisyyden takaamiseksi ja vahvistamiseksi komissio voi tehdä tarpeellisia aloitteita sen omien ja jäsenvaltioiden toimien yhteensovittamisen edistämiseksi sekä päätöksiä tehtäessä että paikalla. Tämän saavuttamiseksi jäsenvaltiot ja komissio pitävät yllä keskinäistä tietojenvaihtojärjestelmää.

2. Komissio huolehtii siitä, että yhteisön rahoittamat humanitaariset toimet ovat yhteensopivia ja yhdenmukaisia erityisesti Yhdistyneiden Kansakuntien yhteydessä toimivien kansainvälisten järjestöjen ja toimielimien suorittamien toimien kanssa.

3. Komissio pyrkii kehittämään yhteisön ja apua antavien kolmansien maiden välistä yhteistyötä ja yhteistoimintaa humanitaarisen avun alalla.

11 artikla

1. Komissio vahvistaa tässä asetuksessa tarkoitetun avun myöntämisen, toimittamisen ja toimeenpanon ehdot.

2. Apua annetaan vain, mikäli sen saaja noudattaa näitä ehtoja.

12 artikla

Tämän asetuksen nojalla tehdyissä rahoitussopimuksissa määrätään erityisesti, että komissio ja tilintarkastustuomioistuin voivat suorittaa tarkastuksia paikalla ja humanitaarisen avun kumppaneiden toimipaikoissa komission voimassa olevien säännösten mukaan vahvistamien tavanomaisten ja erityisesti Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavaan varainhoitoasetukseen sisältyvien yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti.

III LUKU

Humanitaaristen toimien toteuttamismenettelyt

13 artikla

Komissio päättää kiireellisistä toimenpiteistä, joiden kokonaisrahoitus on enintään 10 miljoonaa ecua.

Seuraavia toimia pidetään kiireellistä asioihin puuttumista vaativina:

- toimet, joilla tyydytetään välittömän ja ennalta-arvaamattoman avun tarvetta, joka liittyy luonnononnettomuuksiin tai on ihmisen aikaansaamaa sekä luonteeltaan äkillistä, kuten tulvat, maanjäristykset ja aseelliset selkkaukset taikka muut vastaavat tilanteet

- toimet, jotka rajoittuvat ajallisesti tämän kiireellisen ja ennalta-arvaamattoman tilanteen asettamien vaatimusten täyttämiseen: tähän tarkoitukseen tarkoitetuista varoista suoritetaan ensimmäisessä luetelmakohdassa tarkoitettujen humanitaaristen tarpeiden tyydyttämisen aiheuttamat kustannukset rahoituspäätöksessä asetetun ajanjakson kuluessa, joka on enintään kuusi kuukautta.

Niiden toimenpiteiden osalta, jotka vastaavat näitä vaatimuksia ja joiden kokonaisrahoitus on yli 2 miljoonaa ecua:

- komissio tekee päätöksensä

- komissio ilmoittaa siitä jäsenvaltioille kirjallisesti 48 tunnin kuluessa

- komissio tekee selkoa päätöksestään komitean seuraavassa istunnossa, jolloin se selvittää erityisesti perustelut kiireellisen menettelytavan käytölle.

Komissio päättää 17 artiklan 3 kohdassa säädettyä menettelytapaa käyttämällä ja 15 artiklan 2 kohdan toisen luetelmakohdan asettamissa rajoissa niiden toimien jatkamisesta, joihin on ryhdytty kiireellisen menettelytavan mukaisesti.

14 artikla

Komission tehtävänä on tarkastella ja hallinnoida tässä asetuksessa tarkoitettuja toimia, tehdä niitä koskevia päätöksiä sekä seurata ja arvioida niitä talousarviomenettelyä ja muita voimassa olevia menettelyjä, erityisesti yhteisön yleiseen talousarvioon sovellettavassa varainhoitoasetuksessa säädettyjä menettelyjä noudattaen.

15 artikla

1. Noudattaen 17 artiklan 2 kohdassa säädettyä menettelytapaa komissio

- päättää 2 artiklan c alakohdassa tarkoitetuille humanitaaristen toimien suojaamistoimille annettavasta yhteisön rahoituksesta

- hyväksyy tämän asetuksen toimeenpanoa koskevia säädöksiä

- päättää komission kiireellisistä toimenpiteistä tai jäsenvaltioiden erityistoimielinten suorittamien kiireellisten toimenpiteiden rahoittamisesta.

2. Noudattaen 17 artiklan 3 kohdassa säädettyä menettelytapaa komissio

- hyväksyy kokonaissuunnitelmat, joiden tarkoituksena on luoda yhtenäinen toiminta tietyssä maassa tai tietyllä alueella, jolla humanitaarinen kriisi on syntynyt, ottamalla erityisesti huomioon kriisin laajuudesta ja monitahoisuudesta todennäköisesti johtuva jatkuvuus samoin kuin niiden rahoituksen vaatimat määrärahat; tässä yhteydessä komissio ja jäsenvaltiot tutkivat näiden kokonaissuunnitelmien täytäntöönpanon painopistealueita

- tekee päätökset toimenpidekokonaisuuksista, jotka ylittävät kaksi miljoonaa ecua, tämän kuitenkaan rajoittamatta 13 artiklan säännösten soveltamista.

16 artikla

1. Komission edustajan antaman selostuksen pohjalta käydään 17 artiklassa tarkoitetussa komiteassa kerran vuodessa seuraavana vuonna toteutettavien humanitaaristen toimien suuntaviivoja koskeva keskustelu ja tutkitaan yhteisön ja kansallisten humanitaaristen avustustoimien yhteensovittamisen yleisiä ongelmia samoin kuin kaikkia yhteisön tämän alan avustustoimiin liittyviä yleisiä ja erityisiä kysymyksiä.

2. Komissio antaa 17 artiklassa tarkoitetulle komitealle myös tietoja humanitaaristen toimien hallinnon keinojen kehittymisestä, yhtestyökumppanien kanssa tehtävä puitesopimus mukaan luettuna.

3. Myös komission humanitaaristen toimien arviointia koskevista aikomuksista ja mahdollisesti sen työskentelyaikataulusta tiedotetaan 17 artiklassa tarkoitetulle komitealle.

17 artikla

1. Komissiota avustaa komitea, joka muodostuu jäsenvaltioiden edustajista ja jonka puheenjohtajana on komission edustaja.

2. Jos tässä kohdassa määriteltyyn menettelyyn viitataan, komission edustaja tekee komitealle ehdotuksen tarvittavista toimenpiteistä. Komitea antaa lausuntonsa määräajassa, jonka puheenjohtaja voi asettaa asian kiireellisyyden mukaan. Lausunto annetaan perustamissopimuksen 148 artiklan 2 kohdassa niiden päätösten edellytykseksi määrätyllä enemmistöllä, jotka neuvosto tekee komission ehdotuksesta. Komiteaan kuuluvien jäsenvaltioiden edustajien äänet painotetaan mainitussa artiklassa määrätyllä tavalla. Puheenjohtaja ei osallistu äänestykseen.

Komissio päättää suunnitelluista toimenpiteistä, jos ne ovat komitean lausunnon mukaiset.

Jos suunnitellut toimenpiteet eivät ole komitean lausunnon mukaisia tai lausuntoa ei ole annettu, komissio tekee viipymättä neuvostolle ehdotuksen tarvittavista toimenpiteistä. Neuvosto ratkaisee asian määräenemmistöllä.

Jos neuvosto ei ole ratkaissut asiaa kuukauden kuluessa siitä, kun asia on tullut vireille neuvostossa, komissio tekee päätöksen ehdotetuista toimenpiteistä.

3. Jos tässä kohdassa määriteltyyn menettelyyn viitataan, komission edustaja tekee komitealle ehdotuksen tarvittavista toimenpiteistä. Komitea antaa lausuntonsa ehdotuksesta määräajassa, jonka puheenjohtaja voi asettaa asian kiireellisyyden mukaan. Lausunto annetaan perustamissopimuksen 148 artiklan 2 kohdassa niiden päätösten edellytykseksi määrätyllä enemmistöllä, jotka neuvosto tekee komission ehdotuksesta. Komiteaan kuuluvien jäsenvaltioiden edustajien äänet painotetaan mainitussa artiklassa määrätyllä tavalla. Puheenjohtaja ei osallistu äänestykseen.

Komissio tekee päätökset välittömästi täytäntöönpantavista toimenpiteistä. Jos nämä eivät kuitenkaan ole komitean antaman lausunnon mukaisia, komission on heti ilmoitettava näistä toimenpiteistä neuvostolle. Tässä tapauksessa komissio lykkää päättämiensä toimenpiteiden soveltamista kuukaudella niitä koskevan ilmoituksen tekemisestä.

Neuvosto voi määräenemmistöllä edellisessä alakohdassa mainitun määräajan kuluessa ratkaista asian eri tavalla.

18 artikla

1. Komissio arvioi säännöllisin väliajoin yhteisön rahoittamia humanitaarista apua koskevia toimia, jotta voitaisiin selvittää, onko näiden toimien tavoitteet saavutettu, ja jotta voitaisiin antaa suuntaviivoja tulevien toimien tehokkuuden parantamiseksi. Komissio toimittaa komitean käsiteltäväksi toteutetuista arvioinneista yhteenvedon, joka käsittää myös käytettyjä asiantuntijoita koskevat tiedot, joita komitea voi tarvittaessa tutkia. Arviointeja koskevat selonteot ovat jäsenvaltioiden pyynnöstä niiden käytettävissä.

2. Jäsenvaltioiden pyynnöstä komissio voi myös yhdessä niiden kanssa arvioida Euroopan yhteisöjen humanitaaristen toimien ja suunnitelmien tuloksia.

19 artikla

Jokaisen varainhoitovuoden jälkeen komissio esittää Euroopan parlamentille ja neuvostolle vuosikertomuksen, jossa on selvitys varainhoitovuonna rahoitetuista toimista.

Selvitys sisältää erityisesti tiedot, jotka koskevat niitä toimijoita, joiden kanssa humanitaariset toimet toteutettiin.

Kertomukseen sisältyy myös yhteenveto ulkopuolisten tekemistä arvioista tarvittaessa erityisten toimien suhteen.

Komissio ilmoittaa jäsenvaltioille, viimeistään kuukauden kuluessa päätöksestään, hyväksymänsä toimet, niiden kokonaissummat, luonteen, apua saavat väestöt sekä yhteistyökumppanit, tämän kuitenkaan rajoittamatta 13 artiklan säännösten soveltamista.

20 artikla

Komissio esittää kolmen vuoden kuluttua tämän asetuksen voimaantulosta neuvostolle ja parlamentille kokonaisarvion tämän asetuksen mukaisesti yhteisön rahoittamista toimista sekä ehdotukset asetuksen tulevaisuuden suhteen ja tarvittaessa ehdotukset asetukseen tehtävistä muutoksista.

21 artikla

Tämä asetus tulee voimaan kolmantena päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Luxemburgissa 20 päivänä kesäkuuta 1996.

Neuvoston puolesta

P. BERSANI

Puheenjohtaja

(1) EYVL N:o C 180, 14.7.1995, s. 6

(2) Euroopan parlamentin lausunto annettu 30 päivänä marraskuuta 1995 (EYVL N:o C 339, 18.12.1995, s. 60), neuvoston yhteinen kanta annettu 29 päivänä tammikuuta 1996 (EYVL N:o C 87, 25.3.1996, s. 46) ja Euroopan parlamentin päätös tehty 21 päivänä toukokuuta 1996 (EYVL N:o C 166, 10.6.1996).