NEUVOSTON DIREKTIIVI,

annettu 28 päivänä kesäkuuta 1990,

ammattitoimintansa lopettaneiden työntekijöiden ja itsenäisten ammatinharjoittajien oleskeluoikeudesta (90/365/ETY)

EUROOPAN YHTEISÖJEN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 235 artiklan,

ottaa huomioon komission ehdotuksen (1),

ottaa huomioon Euroopan parlamentin lausunnon (2),

ottaa huomioon talous- ja sosiaalikomitean lausunnon (3),

sekä katsoo, että

perustamissopimuksen 3 artiklan c alakohdassa määrätään, että yhteisön toiminta sisältää sen, että perustamissopimuksessa määritellyin edellytyksin jäsenvaltioiden väliltä poistetaan henkilöiden vapaata liikkuvuutta rajoittavat esteet,

perustamissopimuksen 8 a artiklassa määrätään, että sisämarkkinat toteutetaan 31 päivään joulukuuta 1992 mennessä; sisämarkkinat käsittävät alueen, jolla ei ole sisäisiä rajoja ja jolla tavaroiden, henkilöiden, palvelujen ja pääomien vapaa liikkuvuus taataan perustamissopimuksen määräysten mukaisesti,

perustamissopimuksen 48 ja 52 artiklassa määrätään työntekijöiden ja itsenäisten ammatinharjoittajien vapaasta liikkuvuudesta, mikä edellyttää oleskeluoikeutta siinä jäsenvaltiossa, jossa ammattia harjoitetaan; on toivottavaa, että oleskeluoikeus myönnetään myös niille henkilöille, jotka ovat lopettaneet ammattitoimintansa, vaikka he eivät olisikaan käyttäneet liikkumisvapauttaan ollessaan työelämässä,

oleskeluoikeuden saaneista ei tule aiheutua kohtuutonta rasitusta vastaanottavan jäsenvaltion julkiselle taloudelle,

asetuksen (ETY) N:o 1408/71 (4) 10 artiklan mukaisesti, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (ETY) N:o 1390/81 (5), työkyvyttömyys- tai vanhuusetuuksien tai työtapaturma- tai ammattitautieläkkeen saajat ovat oikeutettuja näihin etuuksiin silloinkin, kun he eivät asu sen jäsenvaltion alueella, jossa maksamisesta vastuussa oleva vakuutuslaitos sijaitsee,

tämä oikeus voi todella toteutua vain, jos se on myönnetään myös perheenjäsenille,

direktiiveissä 68/360/ETY (6) ja 64/221/ETY (7) säädettyjen kaltaisten hallinnollisten järjestelyjen tulisi koskea myös tämän direktiivin edunsaajia, ja

perustamissopimuksessa ei ole muuta tämän direktiivin antamiseen valtuuttavaa määräystä kuin 235 artikla,

ON ANTANUT TÄMÄN DIREKTIIVIN:

1 artikla

1. Jäsenvaltioiden on myönnettävä oleskeluoikeus sellaisille jäsenvaltioiden kansalaisille, jotka ovat olleet palkatussa työssä tai toimineet itsenäisinä ammatinharjoittajina, sekä heidän 2 kohdassa tarkoitetuille perheenjäsenilleen, edellyttäen että he saavat työkyvyttömyys- tai varhaiseläkettä tai vanhuusetuutta taikka työtapaturma- tai ammattitautieläkettä, joka on suuruudeltaan siinä määrin riittävä, että he eivät oleskeluaikanaan joudu turvautumaan vastaanottavan jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmään, ja edellyttäen myös, että he kuuluvat sairausvakuutuksen piiriin kaikkien riskien varalta vastaanottavassa jäsenvaltiossa.

Oleskeluluvan hakijan tulot ja varat katsotaan riittäviksi, jos ne ylittävät vastaanottavan jäsenvaltion omille kansalaisille annettavan sosiaalihuollon tulo- ja varallisuusrajan ottaen huomioon 2 kohdassa tarkoitettujen henkilöiden henkilökohtaiset olosuhteet.

Jos toisen alakohdan määritelmää ei voida jossain jäsenvaltiossa soveltaa, oleskelulupaa hakevan henkilön tulot ja varat katsotaan riittäviksi, jos ne ylittävät vastaanottavan maan vähimmäiseläkkeen määrän.

2. Kansalaisuudesta riippumatta oikeus asettua toiseen jäsenvaltioon oleskeluoikeuden saajan kanssa on:

a) puolisolla ja puolisoiden huollettavina olevilla jälkeläisillä;

b) oleskeluoikeuden saajan ja hänen puolisonsa huollettavina olevilla sukulaisilla ylenevässä polvessa.

2 artikla

1. Oleskeluoikeus on vahvistettava myöntämällä asiakirja nimeltä "ETY:n jäsenvaltion kansalaisen oleskelulupa", jonka voimassaoloaika voidaan rajoittaa viideksi vuodeksi ja joka voidaan uudistaa. Jäsenvaltiot voivat, jos ne pitävät sitä tarpeellisena, kuitenkin vaatia luvan uudistamista kahden ensimmäisen vuoden oleskelun jälkeen. Jos perheenjäsen ei ole jäsenvaltion kansalainen, hänelle on annettava oleskeluun oikeuttava asiakirja, jonka on oltava yhtäläisesti voimassa kuin häntä huoltavalle kansalaiselle annettu asiakirja.

Oleskeluluvan tai vastaavan asiakirjan antamista varten jäsenvaltio saa vaatia luvan hakijalta vain voimassaolevan henkilötodistuksen tai passin sekä todistuksen siitä, että hän täyttää 1 artiklan mukaiset edellytykset.

2. Direktiivin 68/360/ETY 2 ja 3 artiklaa ja 6 artiklan 1 kohdan a alakohtaa ja 2 kohtaa sekä 9 artiklaa sovelletaan soveltuvin osin tämän direktiivin edunsaajiin.

Jäsenvaltion kansalaisen puolisolla ja huollettavilla lapsilla, joilla on oleskeluoikeus jonkin jäsenvaltion alueella, on oikeus ryhtyä palkattuun työhön tai toimia itsenäisinä ammatinharjoittajina koko kyseisen jäsenvaltion alueella, myös siinä tapauksessa, että he eivät ole minkään jäsenvaltion kansalaisia.

Jäsenvaltiot saavat poiketa tämän direktiivin säännöksistä ainoastaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden sekä kansanterveyden perusteella. Tällöin on sovellettava direktiiviä 64/221/ETY.

3. Tämä direktiivi ei vaikuta voimassa olevaan toisen asunnon hankintaa koskevaan lainsäädäntöön.

3 artikla

Oleskeluoikeuden on oltava voimassa niin kauan kuin edunsaaja täyttää 1 artiklassa olevat edellytykset.

4 artikla

Komissio laatii viimeistään kolmen vuoden kuluttua tämän direktiivin täytäntöönpanosta, ja sen jälkeen joka kolmas vuosi, kertomuksen tämän direktiivin soveltamisesta ja toimittaa sen Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

5 artikla

Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 1992. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.

6 artikla

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Luxemburgissa 28 päivänä kesäkuuta 1990.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

M. GEOGHEGAN-QUINN

(1) EYVL N:o C 191, 28.7.1989, s. 3 ja

EYVL N:o C 26, 3.2.1990, s. 19

(2) 13 päivänä kesäkuuta 1990 annettu lausunto

(3) EYVL N:o C 329, 30.12.1989, s. 25

(4) EYVL N:o L 149, 5.7.1971, s. 2

(5) EYVL N:o L 143, 29.5.1981, s. 1

(6) EYVL N:o L 257, 19.10.1968, s. 13

(7) EYVL N:o 56, 4.4.1964, s. 850/64