NEUVOSTON DIREKTIIVI,

annettu 16 päivänä joulukuuta 1988,

työntekijöiden suojelemisesta vaaroilta, jotka liittyvät altistumiseen kemiallisille, fysikaalisille ja biologisille tekijöille työssä, annetun direktiivin 80/1107/ETY muuttamisesta (88/642/ETY)

EUROOPAN YHTEISÖJEN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 118 a artiklan,

ottaa huomioon komission ehdotuksen(1),

toimii yhteistyössä Euroopan parlamentin kanssa(2),

ottaa huomioon talous- ja sosiaalikomitean lausunnon(3),

sekä katsoo, että

jotta työntekijöitä suojeltaisiin paremmin kemiallisilta, fysikaalisilta ja biologisilta tekijöiltä työssä on tarpeellista lujittaa säännöksiä, jotka sisältyvät neuvoston direktiiviin 80/1107/ETY(4) sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna Espanjan ja Portugalin liittymisasiakirjalla,

Euroopan yhteisöjen toisesta työsuojelua koskevasta toimenpideohjelmasta 27 päivänä helmikuuta 1984 annetussa neuvoston päätöslauselmassa(5) määrätään työntekijöiden suojelua tietyiltä kemiallisilta, fysikaalisilta ja biologisilta tekijöiltä koskevien säännösten ja toimenpiteiden yhdenmukaistamisesta; tasapainoisen kehityksen vuoksi on tarpeellista yhdenmukaistaa ja parantaa niitä toimenpiteitä samalla, kun ne sopeutetaan ottamaan huomioon tekninen kehitys; tämän yhdenmukaistamisen ja parantamisen tulisi perustua yhteisiin periaatteisiin,

työturvallisuutta, työhygieniaa ja työterveyshuoltoa koskevassa 21 päivänä joulukuuta 1987 annetussa neuvoston päätöslauselmassa(6) korostetaan työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen tärkeyttä työpaikalla,

päätöksen 74/325/ETY(7) mukaisesti, sellaisena kuin se on muutettuna Espanjan ja Portugalin liittymisasiakirjalla, komissio kuulee työturvallisuuden, työhygienian ja työterveyshuollon neuvoa-antavaa komiteaa laatiessaan tämän alan ehdotuksia,

neuvosto asettaa erityisdirektiiveissä tiettyjä tekijöitä koskevat sitovat raja-arvot työperäiselle altistumiselle ja, jos se on tarkoituksenmukaista, muita erityisvaatimuksia,

yhteisön tasolla tulisi säätää sellaisista viiteraja-arvoista muille tekijöille, jotka jäsenvaltioiden olisi muun muassa otettava huomioon laatiessaan kansallisia raja-arvoja,

työmarkkinaosapuolet osallistuvat työntekijöiden suojeluun, ja

tämän direktiivin säännökset ovat vähimmäisvaatimuksia, eivätkä mitenkään estä jäsenvaltioita ylläpitämästä tai ottamasta käyttöön muita toimenpiteitä, jotka suojelevat työntekijöitä paremmin,

ON ANTANUT TÄMÄN DIREKTIIVIN:

1 artikla

Muutetaan direktiiviä 80/1107/ETY seuraavasti:

1. Lisätään 3 artiklan 1 kohtaan alakohta seuraavasti:

"Neuvosto voi perustamissopimuksen 118 a artiklassa määrättyä menettelyä noudattaen täydentää liitettä I muun muassa lisäämällä siihen tekijöitä, joiden osalta sitova raja-arvo tai sitovat raja-arvot tai muut erityisvaatimukset näyttävät tarpeellisilta."

2. Muutetaan 4 artiklaa seuraavasti:

a) Korvataan 4 alakohta seuraavasti:

"4. a) jos toimintaan liittyy työntekijöiden altistumisen vaara, altistumisen luonteen ja määrän määrittäminen niin, että mikä tahansa vaara työntekijöiden turvallisuudelle tai terveydelle voidaan arvioida ja tarvittavat toimenpiteet määritellä;

b) raja-arvojen, näytteenottomenetelmien, mittausmenetelmien ja tulosten arviointimenettelyjen vahvistaminen; kemiallisten tekijöiden osalta näytteenottomenetelmien, mittausmenetelmien ja tulosten arviointimenettelyjen vahvistaminen liitteessä II a esitetyn vertailumenetelmän mukaisesti tai muulla menetelmällä, jolla saavutetaan vastaavat tulokset;

c) kun raja-arvo ylitetään, ylityksen aiheiden viivytyksetön tunnistaminen ja tilanteen korjaamiseksi tarvittavien toimenpiteiden mahdollisimman pikainen täytäntöönpano";

b) Korvataan 9 alakohta seuraavasti:

"9. työnantajan on toteutettava aiheelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että yritysten tai laitosten työntekijät tai heidän edustajansa saavat täydellisen tiedon ja opastuksen:

a) heidän altistumiseensa liittyvistä mahdollisista vaaroista, työntekijöiden noudatettavakseen tarkoitetuista teknisistä ehkäisytoimenpiteistä ja työnantajan suorittamista ja työntekijöiden suoritettavaksi tarkoitetuista varotoimenpiteistä;

b) käytetyistä vaaranarviointimenetelmistä, 4 alakohdan b alakohdassa tarkoitettujen raja-arvojen olemassaolosta ja mittausten suorittamisen tarpeellisuudesta sekä 4 alakohdan c alakohdassa tarkoitetuista tarvittavista toimenpiteistä raja-arvojen ylittyessä."

3. Korvataan 8 artiklan 1 kohta seuraavasti:

"1. Antamissaan erityisdirektiiveissä neuvoston tulee perustamissopimuksen 118 a artiklassa määrätyn menettelyn mukaisesti asettaa liitteessä I mainittuja tekijöitä koskevat sitova raja-arvo tai sitovia raja-arvoja taikka muita erityisvaatimuksia."

4. Lisätään 8 artiklaan kohta seuraavasti:

"4. Muille kuin liitteessä I luetelluille tekijöille laaditaan viiteraja-arvot 10 artiklassa säädetyn menettelyn mukaisesti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 1 kohdan soveltamista.

Jäsenmaiden on muun muassa otettava huomioon viiteraja-arvot vahvistaessaan 4 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitettuja raja-arvoja.

Viiteraja-arvojen on oltava tieteelliseen tietoon perustuvien asiantuntija-arvioiden mukaisia."

5. Korvataan 9 artiklan 1 kohta seuraavasti:

"1. Edellä 8 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tekniikan kehitykseen mukauttamista ja 8 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua viiteraja-arvojen asettamista varten perustetaan komitea, jossa on jäsenvaltioiden edustajat ja puheenjohtajana komission edustaja."

6. Lisätään liite II a, joka on tämän direktiivin liitteenä.

2 artikla

1. Tällä direktiivillä ei rajoiteta jäsenvaltioiden oikeutta soveltaa tai antaa lakeja, asetuksia tai hallinnollisia määräyksiä, joilla asetetaan ankarampia vaatimuksia.

2. Jäsenvaltioiden on annettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset viimeistään kahden vuoden kuluttua tämän direktiivin tiedoksi antamisesta(8). Niiden on ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.

3. Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä antamansa kansalliset säännökset komissiolle.

3 artikla

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä 16 päivänä joulukuuta 1988.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

G. GENNIMATAS

(1) EYVL N:o C 164, 2.7.1986, s. 4

(2) EYVL N:o C 167, 27.6.1988, s. 84 ja

EYVL N:o C 290, 14.11.1988

(3) EYVL N:o C 319, 30.11.1987, s. 41

(4) EYVL N:o L 327, 3.12.1980, s. 8

(5) EYVL N:o C 67, 8.3.1984, s. 2

(6) EYVL N:o C 28, 3.2.1988, s. 1

(7) EYVL N:o L 185, 9.7.1974, s. 15

(8) Tämä direktiivi on annettu tiedoksi jäsenvaltioille 21 päivänä joulukuuta 1988.

LIITE

"LIITE II a

VERTAILUMENETELMÄ, JOTA TARKOITETAAN 4 ARTIKLAN 4 ALAKOHDAN b ALAKOHDASSAA. MÄÄRITELMÄT

I. Hiukkasjakoinen aine

1. Fysikaalis-kemialliset määritelmät

a) `Pölyllä` tarkoitetaan kiinteän aineen hiukkasten ja ilman seosta, joka on syntynyt mekaanisella prosessilla tai sekoittamalla.

b) `Huurulla` tarkoitetaan kiinteän aineen hiukkasten ja ilman seosta, joka on syntynyt lämmitys- tai kemiallisella prosessilla tai molemmilla.

c) `Sumulla` tarkoitetaan nestemäisen aineen hiukkasten ja ilman seosta, joka on syntynyt kondensaation tai dispersion kautta.

2. Työlääketieteelliset ja toksikologiset hiukkasjoukkojen määritelmät

a) Pölyt, huurut ja sumut luokitellaan hiukkasjakoisiksi aineiksi.

Hiukkasjakoisten aineiden terveysvaaroja arvioitaessa on otettava huomioon hiukkaskoko sekä erityiset vaaralliset ominaisuudet, pitoisuus ja altistumisaika.

b) Ainoastaan osa työntekijän hengitysvyöhykkeellä olevasta hiukkasjakoisesta aineesta hengitetään. Tätä osaa kutsutaan `hengittyväksi fraktioksi`.

Tärkeitä tekijöitä tässä ovat hengitystiheys nenän ja suun ympärillä sekä ilman virtausolosuhteet pään alueella.

c) Hiukkaskoosta riippuen hengittyvä fraktio voi kertyä hengitysteiden eri alueille.

Kertymisellä on muun ohella huomattava vaikutus haitallisen vaikutuksen paikkaan ja luonteeseen.

Hengittyvän fraktion sitä osaa, joka pääsee keuhkorakkuloihin, kutsutaan sisäänhengittyväksi fraktioksi.

Sisäänhengittyvä fraktio on erityisen tärkeä työlääketieteen kannalta.

II. Raja-arvo

a) Raja-arvo ilmoitetaan työpaikan ilmassa olevan kaasumaisen, höyrymäisen tai hiukkasjakoisen aineen kahdeksan tunnin aikapainotettuna altistumisen keskimääräisenä pitoisuutena.

Altistumisella tarkoitetaan kemiallisen tekijän läsnäoloa työntekijän hengitysvyöhykkeen ilmassa.

Altistuminen kuvataan pitoisuutena vertailuajan kuluessa.

Tämä osa ei koske biologisten indikaattorien raja-arvoja.

b) Lisäksi voi tietyille aineille olla tarpeellista rajoittaa sallittuja pitoisuushuippuja kahdeksan tunnin aikapainotetun altistumisen keskiarvon lisäksi lyhyemmiksi ajoiksi.

Seurannassa käytetään silloin aineen keskimääräistä pitoisuutta tämän lyhyemmän jakson aikana.

c) Raja-arvo kaasuille ja höyryille ilmoitetaan lämpötilan ja paineen vaihteluista riippumattomana yksiköissä ml/m³ (ppm) ja niiden vaihteluista riippuvana yksiköissä mg/m³ lämpötilassa 20 °C ja paineessa 101,3 kPa.

Hiukkasjakoisten aineiden raja-arvo ilmoitetaan yksiköissä mg/m³ työpaikan olosuhteissa.

B. ALTISTUKSEN ARVIOINTI JA MITTAUSSTRATEGIA

1. Perusteet

a) Jos kaasumaisen, höyrymäisen tai hiukkasjakoisen aineen esiintymistä työpaikan ilmassa ei voida varmasti poissulkea, on arvioitava, noudatetaanko raja-arvoja.

b) Tässä selvityksessä on huolellisesti tarkasteltava kaikki altistuksen kannalta olennaiset seikat, kuten esimerkiksi:

- käytetyt ja valmistettavat tekijät;

- operaatiot, teknilliset laitteet ja prosessit;

- tekijöiden pitoisuuksien ajallinen ja paikallinen jakautuminen.

c) Raja-arvoa noudatetaan, jos arviointi osoittaa, ettei altistuminen ylitä sitä.

Jos hankittu tieto ei riitä luotettavasti osoittamaan, noudatetaanko raja-arvoa, arviointia tulee täydentää työpaikkamittauksilla.

d) Jos arviointi osoittaa, ettei raja-arvoa noudateta:

- rajan ylityksen syyt on tunnistettava ja tarpeelliset toimenpiteet tilanteen korjaamiseksi on tehtävä mahdollisimman nopeasti.

- arviointi on uusittava.

e) Jos arviointi osoittaa, että raja-arvoja noudatetaan, on tilanteen pysyvyyden osoittamiseksi tehtävä tarvittaessa sopivin väliajoin jatkomittauksia.

Mitä lähempänä mitatut pitoisuudet ovat raja-arvoa, sitä useammin mittauksia on suoritettava.

f) Jos arviointi osoittaa, että työprosessin järjestelyjen johdosta raja-arvoja noudatetaan pitkällä tähtäimellä, eikä altistumisen lisääntymiseen johtavia huomattavia muutoksia työpaikan olosuhteissa ole tiedossa, raja-arvojen noudattamista koskevien mittaamalla suoritettavien tarkistusten taajuutta voidaan harventaa.

Tällaisissa tapauksissa on kuitenkin säännöllisesti tarkistettava, että tähän johtopäätökseen johtava arviointi on edelleen voimassa.

g) Jos työntekijät altistuvat samanaikaisesti tai peräkkäin useammille tekijöille, on tämä seikka otettava huomioon arvioitaessa sitä terveysvaaraa, jolle he altistuvat.

2. Mittauksia suorittaville henkilöille asetettavat vaatimukset

Mittauksia suorittavien henkilöiden pitää omata tarpeellinen ammattitaito ja tarpeelliset laitteet.

3. Mittausmenetelmille asetettavat vaatimukset

a) Mittausmenetelmän tulee antaa tuloksia, jotka edustavat työntekijän altistumista.

b) Oikean tuloksen saamiseksi työntekijän altistumisesta on, milloin se on mahdollista, käytettävä työntekijöiden vartaloon kiinnitettäviä henkilökohtaisia näytteenottolaitteita.

Milloin työntekijöiden ryhmä suorittaa samoja tai samanlaisia tehtäviä samassa paikassa altistuen samalla tavoin, voidaan ryhmän altistumisen selvittämiseksi käyttää edustavaa näytteenottoa.

Kiinteää näytteenottoa voidaan käyttää, jos sen tulosten perusteella voidaan selvittää työntekijän altistuminen työpaikalla.

Näytteet on mahdollisuuksien mukaan otettava työntekijän hengityskorkeudelta työntekijän välittömästä läheisyydestä.

Jos epäilyksiä syntyy, on mittauskohteeksi otettava suurinta vaaraa aiheuttava piste.

c) Käytettävän mittausmenetelmän tulee olla sopiva huomioon ottaen mitattava tekijä, sen raja-arvo ja työpaikkailma.

Tulos on ilmoitettava aineen pitoisuutena täsmälleen samoissa yksiköissä kuin raja-arvo.

d) Jos mittausmenetelmä ei ole spesifinen mitattavalle aineelle, on menetelmän antama koko tulos laskettava mitattavan aineen pitoisuudeksi.

e) Mittausmenetelmän havaitsemisrajojen, herkkyyden ja tarkkuuden tulee olla sopivia raja-arvoon nähden.

f) Mittausmenetelmän täsmällisyys tulisi varmistaa.

g) Mittausmenetelmän tulee olla testattu käytännössä käyttöolosuhteissa.

h) Jos Euroopan standardisoimiskomitea (CEN) julkaisee yleisiä suorituskykyvaatimuksia mittausmenetelmille ja työpaikkamittauslaitteille yhdessä testausmääräyksien kanssa, ne on otettava huomioon valittaessa sopivia mittausmenetelmiä.

4. Mittausspesifikaatiot edustavien hiukkaskokojen mittaamiseksi työpaikan ilmasta

a) Hiukkasjakoisten aineiden pitoisuus tulisi mitata suhteessa niiden vaikutukseen; siksi näytettä otettaessa tulisi mitata joko hengittyvää fraktiota tai sisäänhengittyvää fraktiota.

Tämä edellyttää sellaista hiukkasten aerodynaamiseen halkaisijaan perustuvaa hiukkasten erottelua, joka vastaa hengittämisessä tapahtuvaa kertymistä.

Koska sopivaa laitteistoa työpaikkanäytteen ottamiseen ei ole vielä saatavissa, yhtenäisen mittaamisen käytännöllisiä spesifikaatioita tarvitaan.

b) Hiukkasjakoisen aineen sitä osaa, jonka työntekijä voi hengittää suun tai nenän kautta kutsutaan hengittyväksi.

Esimerkiksi mittauskäytännössä laitteita, joilla on imukyky 1,25 m/s +/- 10 %, sekä laitteita, jotka täyttävät standardin ISO/TR 7708 1983 (E), käytetään näytteenottoon.

Ensimmäisessä esimerkkinä käytetyssä tapauksessa:

- henkilöön kiinnitetyn näytteenottolaitteen imuaukon suunnan tulisi olla työntekijän kasvojen suuntainen koko näytteenoton ajan,

- kiinteässä näytteenotossa imuaukon paikan ja muodon tulisi mahdollistaa työntekijän altistumista edustavien näytteiden otto mukaan lukien eri virtaussuunnat,

- imuaukon asennolla on vähän merkitystä silloin, kun ympäröivässä ilmassa on hyvin pieniä ilmavirtauksia,

- kun ilman virtaus ylittää 1 m/s, suositellaan kaikista suunnista tapahtuvaa vaakasuoraa näytteenottoa.

c) Hiukkasjakoisen aineen sisäänhengittyvä fraktio käsittää ne hiukkaset, jotka läpäisevät erotussysteemin, joka on vaikutukseltaan yhtä suuri kuin sellainen sedimentointierotin, jonka teoreettinen erotuskyky antaa 50 %:n erotuksen hiukkasista, joiden aerodynaaminen halkaisija on 5 um (Johannesburgin sopimus, 1979).

d) Jos CEN laatii spesifikaatioita hiukkasjakoisen aineen keräämisestä työpaikalla, niitä tulisi ensisijaisesti käyttää.

Muita menetelmiä voidaan käyttää edellyttäen, että ne johtavat samaan tai ankarampaan johtopäätökseen suhteessa raja-arvojen noudattamiseen."