7.6.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 202/355


53.   Tšekin tasavallan julistus Euroopan unionin perusoikeuskirjasta

1.

Tšekin tasavalta muistuttaa, että Euroopan unionin perusoikeuskirjan määräykset koskevat Euroopan unionin toimielimiä ja elimiä toissijaisuusperiaatteen sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon mukaisesti, sellaisena kuin se on vahvistettu uudelleen toimivallan jaosta annetussa julistuksessa (nro 18). Tšekin tasavalta korostaa, että perusoikeuskirjan määräykset koskevat jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun ne panevat täytäntöön unionin oikeutta, eivät silloin, kun ne hyväksyvät ja panevat täytäntöön kansallista lainsäädäntöä unionin oikeudesta riippumatta.

2.

Tšekin tasavalta painottaa myös, ettei perusoikeuskirjalla laajenneta unionin oikeuden soveltamisalaa eikä luoda unionille uutta toimivaltaa. Sillä ei supisteta kansallisen lainsäädännön soveltamisalaa eikä rajoiteta kansallisten viranomaisten nykyistä toimivaltaa tällä alalla.

3.

Tšekin tasavalta korostaa, että siltä osin kuin perusoikeuskirjassa tunnustetaan perusoikeudet ja periaatteet sellaisina kuin ne ilmenevät jäsenvaltioiden yhteisestä valtiosääntöperinteestä, näitä perusoikeuksia ja periaatteita on tulkittava yhdenmukaisesti mainitun perinteen kanssa.

4.

Lisäksi Tšekin tasavalta painottaa, ettei mitään perusoikeuskirjan määräystä saa tulkita siten, että se rajoittaisi tai loukkaisi niitä ihmisoikeuksia ja perusvapauksia, jotka sen asianomaisella soveltamisalalla tunnustetaan unionin oikeudessa ja niissä kansainvälisissä yleissopimuksissa, joiden osapuolina unioni tai kaikki jäsenvaltiot ovat, ja erityisesti ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyssä eurooppalaisessa yleissopimuksessa, sekä jäsenvaltioiden valtiosäännöissä.