valtiontukea koskevien menettelysääntöjen ja aineellisten sääntöjen muuttamisesta 70. kerran lisäämällä uusi luku arvoltaan alentuneiden omaisuuserien käsittelystä ETA:n pankkisektorilla

OTTAA HUOMIOON Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen (2) ja erityisesti sen 61–63 artiklan sekä pöytäkirjan 26,

OTTAA HUOMIOON EFTA-valtioiden sopimuksen valvontaviranomaisen ja tuomioistuimen perustamisesta (3) ja erityisesti sen 24 artiklan ja 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan,

KATSOO, että valvonta- ja tuomioistuinsopimuksen 24 artiklan nojalla valvontaviranomainen varmistaa valtiontukea koskevien ETA-sopimuksen määräysten soveltamisen,

KATSOO, että valvonta- ja tuomioistuinsopimuksen 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan nojalla valvontaviranomainen antaa tiedonantoja tai suuntaviivoja asioista, joita ETA-sopimus koskee, jos kyseisessä sopimuksessa taikka valvonta- ja tuomioistuinsopimuksessa nimenomaisesti näin määrätään tai jos valvontaviranomainen pitää sitä tarpeellisena,

PALAUTTAA MIELIIN valtiontukea koskevat menettelysäännöt ja aineelliset säännöt, jotka se hyväksyi 19 päivänä tammikuuta 1994 (4),

KATSOO, että Euroopan yhteisöjen komissio, jäljempänä ’komissio’, antoi 25 päivänä helmikuuta 2009 tiedonannon arvoltaan alentuneiden omaisuuserien käsittelystä yhteisön pankkisektorilla (5),

KATSOO, että kyseinen tiedonanto on merkityksellinen myös Euroopan talousalueen kannalta,

KATSOO, että ETA:n valtiontukisääntöjen yhtenäinen soveltaminen on taattava koko Euroopan talousalueella,

KATSOO, että ETA-sopimuksen liitteen XV lopussa olevan luvun ”Yleistä” II kohdan mukaan valvontaviranomaisen on komissiota kuultuaan annettava säädökset, jotka vastaavat Euroopan komission antamia säädöksiä,

MUISTUTTAA, että valvontaviranomainen on kuullut asiassa EFTA-valtioita 9 päivänä huhtikuuta 2009 päivätyllä kirjeellä,

Valtiontuen suuntaviivoja on muutettava lisäämällä uusi luku arvoltaan alentuneiden omaisuuserien käsittelystä ETA:n pankkisektorilla. Uusi luku on tämän päätöksen liitteenä.

Tämä päätös on osoitettu Islannin tasavallalle, Liechtensteinin ruhtinaskunnalle ja Norjan kuningaskunnalle.

(4) Suuntaviivat ETA-sopimuksen 61 ja 62 artiklan sekä valvonta- ja tuomioistuinsopimuksen pöytäkirjassa 3 olevan 1 artiklan soveltamista ja tulkitsemista varten, valvontaviranomainen hyväksynyt ja antanut 19 päivänä tammikuuta 1994 (EYVL L 231, 3.9.1994, s. 1, ja ETA-täydennysosa N:o 32, 3.9.1994, s. 1). Suuntaviivoja on muutettu viimeksi 22 päivänä huhtikuuta 2009. Jäljempänä ”valtiontuen suuntaviivat”. Valtiontuen suuntaviivojen ajantasaistettu versio on saatavilla valvontaviranomaisen verkkosivuilla: http://www.eftasurv.int/state-aid/legal-framework/state-aid-guidelines/

LIITE

ARVOLTAAN ALENTUNEIDEN OMAISUUSERIEN KÄSITTELY ETA:N PANKKISEKTORILLA (1)

1. Johdanto

(1)

Rahoituksen tukkumarkkinoiden toiminta on häiriintynyt pahasti vuoden 2007 puolivälistä lähtien. Seurauksena on ollut pankkien likviditeetin ehtyminen ja pankkien haluttomuus myöntää lainoja toisilleen sekä muille yrityksille. Luottomarkkinoiden häiriötilan syventyessä viimeisten puolentoista vuoden aikana finanssikriisi on pahentunut ja maailmantalous on ajautunut syvään taantumaan.

(2)

On vaikea kuvitella, että finanssikriisi saataisiin ratkaistua ja maailmantalous voisi toipua ilman, että ensin turvataan pankkialan ja koko rahoitusjärjestelmän vakaus. Vain siten on mahdollista palauttaa sijoittajien luottamus, ja pankit voivat jatkaa tavanomaista lainanantoaan. ETA-valtiot ovat sen vuoksi toteuttaneet toimenpiteitä, joilla tuetaan niiden pankkisektorin vakautta ja vahvistetaan lainanantoa erityisesti sijoittamalla pankkialalle uutta pääomaa julkisista varoista ja myöntämällä pankkien ottamiin lainoihin valtion takauksia.

(3)

Eräät ETA-valtiot ovat ilmoittaneet aikovansa täydentää nykyisiä tukijärjestelmiään toimenpiteillä, jotka kohdistuvat arvoltaan alentuneisiin pankkien omaisuuseriin. Näiden ilmoitusten sekä Yhdysvaltain julkistaman vastaavan aloitteen johdosta ETA:ssa on käynnistynyt laaja keskustelu siitä, olisiko tällaisesta ongelmallisten omaisuuserien hoitoon (asset relief) suunnatusta valtion tukitoimenpiteestä pankeille hyötyä. Komission yksiköt ovat valmistelleet kyseisen keskustelun pohjalta ja yhteistyössä Euroopan keskuspankin (EKP) kanssa komission tiedonannon, joka vastaa tätä EFTAn valvontaviranomaisten antamien valtiontuen suuntaviivojen lukua ja perustuu eurojärjestelmän 5 päivänä helmikuuta 2009 antamiin suosituksiin (ks. liite I).

(4)

Tässä luvussa keskitytään kysymyksiin, jotka EFTA-valtioiden on ratkaistava harkitessaan, suunnitellessaan ja pannessaan täytäntöön ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattuja toimenpiteitä. Näitä ovat esimerkiksi rahoitusalan vakautta ja pankkien lainanantoa tukevien toimenpiteiden perustelut, pankkialan elinkelpoisuuteen ja julkisen talouden kestävyyteen pitkällä aikavälillä liittyvät kysymykset, jotka on otettava huomioon ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattujen toimenpiteiden suunnittelussa, sekä tarve ottaa ETA:ssa käyttöön yhteinen, koordinoitu lähestymistapa ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattuihin toimenpiteisiin erityisesti yritysten tasapuolisten toimintaedellytysten varmistamiseksi. Tässä luvussa esitetään ETA:n yleisen lähestymistavan lisäksi tarkempia ohjeita siitä, miten valtiontukisääntöjä sovelletaan ongelmallisten omaisuuserien hoitoon erityisesti seuraavilta osin: i) läpinäkyvyys- ja tiedonantovaatimukset; ii) vastuun jakaminen valtion, osakkeenomistajien ja velkojien kesken; iii) tuensaajille tarjottavien kannustimien yhdenmukaistaminen julkisten poliittisten tavoitteiden kanssa; iv) ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattujen toimenpiteiden suunnittelussa sovellettavat periaatteet, jotka koskevat arvoltaan alentuneiden omaisuuserien tukikelpoisuutta, arvostusta ja hoitoa, sekä v) ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattujen toimenpiteiden, muiden valtion tukitoimenpiteiden ja pankkien rakenneuudistuksen suhde.

2. Ongelmallisten omaisuuserien hoito: rahoitusalan vakauden ja pankkien lainanannon turvaaminen

(5)

ETA-valtioiden vuonna 2008 julkistamien pelastuspakettien välittömänä tavoitteena oli varmistaa rahoitusalan vakaus ja vahvistaa luotonantoa reaalitaloudelle. Tässä vaiheessa on liian aikaista tehdä lopullisia päätelmiä elvytyspakettien tehokkuudesta, mutta on selvää, että niiden ansiosta on vältetty rahoitusalan täydellinen romahtaminen ja niillä on tuettu tärkeiden, pankkien välisten markkinoiden toimintaa. Toisaalta lainananto reaalitaloudelle on kehittynyt epäsuotuisalla tavalla elvytyspakettien julkistamisen jälkeen, sillä tuoreiden tilastotietojen mukaan luottojen kasvu on hidastunut huomattavasti. (2) Monissa ETA-valtioissa raportoidaan laajalti tapauksista, joissa yritykset eivät ole saaneet lainaa pankista. Näyttää siltä, että kiristynyttä luotonsaantia ei voida enää selittää pelkästään suhdannevaihteluilla.

(6)

Tärkein syy riittämättömään luototukseen on epävarmuus arvoltaan alentuneiden omaisuuserien arvostuksesta ja sijainnista. Kyseiset omaisuuserät ovat aiheuttaneet pankkialalla ongelmia finanssikriisin alusta lähtien. Omaisuuserien arvostukseen liittyvä epävarmuus on paitsi nakertanut jatkuvasti luottamusta pankkialaan myös heikentänyt tähän mennessä toteutettujen valtiollisten tukitoimenpiteiden tehoa. Esimerkiksi pankkien pääomapohjan vahvistaminen on ehkäissyt omaisuuserien arvon alentumista, mutta toisaalta pankit ovat käyttäneet suuren osan pääomapuskurista siihen, että ne ovat varautuneet omaisuuserien tulevaan arvon alentumiseen. Pankit ovat pyrkineet jo jossain määrin ratkaisemaan arvoltaan alentuneiden omaisuuserien ongelmaa. Ne ovat tehneet huomattavia omaisuuserien arvonalennuksia (3), pyrkineet rajoittamaan tappiot luokittelemalla omaisuuseriä uudelleen taseessaan ja siirtäneet vähitellen syrjään ylimääräistä pääomaa vahvistaakseen vakavaraisuusasemaansa. Ongelmaa ei kuitenkaan ole ratkaistu tyydyttävästi. Ennakoitua syvemmän talouden taantuman vuoksi vaikuttaa siltä, että pankkien omaisuuseriin sisältyvien luottojen laatua uhkaa jatkuva ja arvioitua pahempi heikkeneminen.

(7)

Ongelmallisten omaisuuserien hoidolla pureuduttaisiin suoraan pankkien taseiden laatuun kohdistuviin epäilyihin ja edistettäisiin siten luottamuksen palautumista pankkialaan. Lisäksi näin vältettäisiin riski, että pankkien pääomapohjaa olisi vahvistettava useaan kertaan ongelmallisten omaisuuserien määrän kasvaessa ja reaalitalouden tilanteen huonontuessa. Tämän vuoksi useat ETA-valtiot harkitsevat aktiivisesti tukitoimia, jotka kohdistuisivat arvoltaan alentuneisiin pankkien omaisuuseriin ja joilla täydennettäisiin muita toimenpiteitä.

3. Pitkän aikavälin kysymykset: pankkialan elinkelpoisuuden palauttaminen ja julkisen talouden kestävyys

(8)

Ongelmallisiin omaisuuseriin suunnatut toimenpiteet on suunniteltava ja toteutettava siten, että niillä saavutetaan mahdollisimman tehokkaasti välittömät tavoitteet eli turvataan rahoitusalan vakaus ja vahvistetaan pankkien luotonantoa. Tässä yhteydessä on erityisesti varmistettava, että osallistuminen toimenpiteisiin on riittävän laajaa. Tähän päästään huolehtimalla, että hinnoittelu ja muut edellytykset ovat asianmukaisia, sekä tarvittaessa tekemällä osallistumisesta pakollista. Toimenpiteitä suunniteltaessa ja toteutettaessa ei kuitenkaan pitäisi keskittyä vain välittömiin tavoitteisiin. Myös pitkän aikavälin kysymykset on ehdottomasti otettava huomioon.

(9)

Jos ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattujen toimenpiteiden täytäntöönpanon yhteydessä ei kyetä EFTAn valvontaviranomaisen antamien valtiontuen suuntaviivojen mukaisesti ehkäisemään riskiä pankkien välisen kilpailun vakavasta vääristymisestä (sekä EFTA-valtioiden sisällä että niiden välillä), tarvittaessa toteuttamalla tuensaajien rakenneuudistuksia, tuloksena on ETA:n pankkialan rakenteellinen heikkeneminen. Tällä puolestaan on haitalliset vaikutukset talouden tuotantopotentiaaliin. Lisäksi tämä saattaa johtaa jatkuvaan valtion tukitoimien tarpeeseen pankkialalla sekä siitä aiheutuvaan lisääntyvään taakkaan julkiselle taloudelle. Nämä riskit ovat vakavia, koska valtion rahoitusosuus on todennäköisesti suuri. Jotta pitkän aikavälin haittojen riskiä voitaisiin rajoittaa, olisi valtion tukitoimet pankkialalla kohdennettava asianmukaisesti. Niiden lisäksi tarvitaan pankkien toimintalinjoihin liittyviä suojatoimia, joiden avulla varmistetaan, että pankeille tarjottavat kannustimet ovat julkisen politiikan mukaisia. Näiden toimenpiteiden olisi oltava osa yleistä strategiaa, jolla pyritään palauttamaan pankkialan elinkelpoisuus tarpeellisten rakenneuudistusten pohjalta. Valtiontuen vastineeksi tarvittavaa pankkialan rakenneuudistusta käsitellään tarkemmin valtiontukisääntöjen yhteydessä 5 ja 6 jaksossa.

(10)

Ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattujen toimenpiteiden suunnittelussa ja täytäntöönpanossa on keskeistä, että EFTA-valtiot ottavat huomioon talousarviotilanteen. Arviot odotettavissa olevista yhteenlasketuista omaisuuserien arvonalennuksista viittaavat siihen, että ongelmallisten omaisuuserien hoidosta aiheutuvat kustannukset – todelliset tai ehdolliset tai molemmat – saattavat nousta korkeiksi sekä absoluuttisesti ilmaistuina että suhteessa EFTA-valtioiden BKT:hen. Ongelmallisten omaisuuserien hoidon (ja muiden toimenpiteiden) muodossa toteutettava valtion tuki ei saisi olla niin mittavaa, että se vaarantaa julkisen talouden kestävyyden ja aiheuttaa esimerkiksi ylivelkaantumista tai rahoitusongelmia. Nämä kysymykset ovat tärkeitä erityisesti nykyisessä taloustilanteessa, jossa julkisen talouden alijäämät ja valtioiden velat kasvavat ja joukkovelkakirjojen liikkeeseenlaskuun liittyy haasteita.

(11)

EFTA-valtioiden talousarviotilanne on lisäksi otettava huomioon erityisesti siinä vaiheessa, kun päätetään toimenpiteiden kohteina olevien omaisuuserien hoitojärjestelyistä (4): omaisuuserien ostoista, vakuuttamisesta tai vaihtamisesta tai näiden yhdistelmästä. Valittavalla käytännön lähestymistavalla ei välttämättä ole suurta vaikutusta julkisen talouden uskottavuuden kannalta, sillä todennäköisesti rahoitusmarkkinat soveltavat samanlaista menetelmää mahdollisten tappioiden arvioimiseen. (5) Jos valtio kuitenkin ryhtyy ostamaan arvoltaan alentuneita omaisuuseriä, on sillä välitön vaikutus valtion budjettiasemaan ja rahoitukseen. Vaikka jokainen EFTA-valtio valitsee itse tavan, jolla se aikoo käsitellä arvoltaan alentuneita omaisuuseriä, on mahdollista soveltaa myös yhdistettyjä lähestymistapoja, joissa huonot omaisuuserät erotetaan pankkien taseista erillisyhtiöön (joko pankkien sisällä tai niiden ulkopuolella), ja sille myönnetään valtion takaus. Tällainen lähestymistapa on hyödyllinen, sillä se tarjoaa monia omaisuuserien ostoon liittyviä etuja: luottamus pankkijärjestelmään parantuu, mutta välittömät talousarviovaikutukset ovat kohtuulliset.

(12)

Jos julkisia varoja on käytettävissä vain vähän, saattaa olla aiheellista keskittää ongelmallisten omaisuuserien hoitoon suunnatut toimenpiteet tiettyihin pankkeihin, jotka ovat systeemisesti tärkeitä koko pankkijärjestelmän kannalta. Eräissä EFTA-valtioissa saattaa olla hyvin suppeat mahdollisuudet toteuttaa ongelmallisten omaisuuserien hoitoa sen takia, että käytettävissä on niukasti julkisia varoja ja/tai pankkien taseet ovat hyvin suuret suhteessa BKT:hen.

4. Yhteinen, koordinoitu lähestymistapa ETA:ssa

(13)

Kun harkitaan ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattuja toimenpiteitä, on sovitettava yhteen rahoitusjärjestelmän vakautta ja pankkien luotonantoa koskevat välittömät tavoitteet ja tarve ehkäistä pitkällä aikavälillä haitat ETA:n pankkialalle, ETA-markkinoille ja koko talouselämälle. Tähän päästään tehokkaimmin ottamalla ETA:ssa käyttöön yhteinen ja koordinoitu lähestymistapa, joka käsittää seuraavat yleiset tavoitteet:

—	vahvistetaan markkinoiden luottamusta osoittamalla, että ETA kykenee tehokkaasti vastaamaan finanssikriisiin, ja luomalla mahdollisuudet myönteisille heijastusvaikutuksille ETA-valtioiden välillä ja rahoitusmarkkinoilla yleisesti;

—	rajoitetaan ETA-valtioiden välisiä kielteisiä heijastusvaikutuksia, sillä ensimmäisen ETA-valtion ottaessa käyttöön ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattuja toimenpiteitä muiden ETA-valtioiden on seurattava esimerkkiä ja riskinä saattaa olla ETA-valtioiden välinen tukikilpailu;

—	suojataan rahoituspalvelujen ETA-markkinoita huolehtimalla siitä, että ETA-valtioiden toteuttamat ongelmallisiin omaisuuseriin suunnatut toimenpiteet ovat keskenään johdonmukaisia ja että rahoitusalalla ei harjoiteta protektionismia;

—	varmistetaan valtiontuen valvontaa koskevien ja muiden lainsäädännön asettamien vaatimusten noudattaminen huolehtimalla ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattujen toimenpiteiden yhdenmukaisuudesta sekä minimoimalla kilpailun vääristyminen ja moraalikato.

(14)

ETA-valtioiden toimia olisi koordinoitava ainoastaan yleisellä tasolla, ja samalla olisi säilytettävä riittävä joustavuus, jotta toimenpiteet voidaan räätälöidä yksittäisten pankkien tilanteeseen sopiviksi. Ellei etukäteen huolehdita toimien riittävästä koordinoinnista, monet tavoitteista voidaan saavuttaa ainoastaan ottamalla jälkikäteen käyttöön ylimääräisiä valtiontuen valvontavaatimuksia. Tämän vuoksi ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattujen toimenpiteiden keskeisiä piirteitä käsittelevät suuntaviivat vähentäisivät osaltaan tarvetta toteuttaa korjaustoimia ja muutoksia valtiontukisääntöjen mukaisesti tehtävän arvioinnin jälkeen. Nämä suuntaviivat esitetään seuraavissa jaksoissa.

5. Suuntaviivat valtiontukisääntöjen soveltamisesta ongelmallisten omaisuuserien hoitoon suunnattuihin toimenpiteisiin

(15)

Pankkien on aina arvioitava hankkimiinsa omaisuuseriin liittyvät riskit ja huolehdittava siitä, että ne kykenevät kattamaan omaisuuseristä mahdollisesti aiheutuvat tappiot. (6) Ongelmallisten omaisuuserien hoitoa voidaan kuitenkin harkita rahoitusalan vakauden tukemiseksi. Ongelmallisiin omaisuuseriin suunnatut julkiset toimenpiteet ovat valtiontukea siltä osin kuin ne vapauttavat tuensaajapankin velvollisuudesta kirjata arvoltaan alentuneista omaisuuseristä aiheutuvat tappiot tai mahdollisia tappioita koskevat varaukset taseeseen (tai kun niillä kompensoidaan tappioiden kirjaamisen vaikutukset) ja/tai vapauttavat lakisääteistä pääomaa muihin käyttötarkoituksiin. Tämä koskee esimerkiksi tapauksia, joissa arvoltaan alentuneita omaisuuseriä ostetaan tai vakuutetaan markkinahintaa korkeammasta arvosta tai joissa takauksen hinta ei tarjoa valtiolle riittävää hyvitystä sen maksettavaksi mahdollisesti tulevasta enimmäiskorvauksesta. (7)

(16)

Ongelmallisten omaisuuserien hoitoon tarkoitetun tuen olisi kuitenkin oltava tuen tarpeellisuutta, oikeasuhteisuutta ja kilpailun vääristymisen minimointia koskevien yleisten periaatteiden mukaista. Tuki saattaa vääristää huomattavasti kilpailua tuensaajapankkien ja muiden pankkien välillä sekä tuensaajapankkien kesken silloin, kun niillä on erilaiset tarpeet. Muut kun tuensaajapankit, joiden toiminta on yleisesti ottaen terveellä pohjalla, saattavat katsoa, että niiden on pakko hakea valtiolta tukea säilyttääkseen kilpailuasemansa markkinoilla. Vastaavaa kilpailun vääristymistä voi esiintyä myös ETA-valtioiden kesken: vaarana on ETA-valtioiden välinen tukikilpailu (pyrkimys pelastaa omat pankit huomioimatta tukitoimien vaikutusta pankkeihin muissa ETA-valtioissa) ja ajautuminen kohti rahoitusalan protektionismia ja sisämarkkinoiden pirstoutumista. Tämän vuoksi ongelmallisten omaisuuserien hoitoa koskevaan ohjelmaan osallistumiselle olisi määritettävä selkeät ja objektiiviset ehdot, jotta yksittäiset pankit eivät pääse hyötymään tuesta perusteetta.

(17)

EFTAn valvontaviranomainen, jäljempänä ’valvontaviranomainen’ vahvisti rahoituslaitoksia koskevissa suuntaviivoissaan (8) periaatteet valtiontukisääntöjen ja erityisesti ETA-sopimuksen 61 artiklan 3 kohdan b alakohdan soveltamiselle tukitoimenpiteisiin, joita pankeille tarjotaan maailmanlaajuisen finanssikriisin yhteydessä. Valvontaviranomainen antoi tarkempia ohjeita kyseisten periaatteiden soveltamisesta pankin pääomapohjan vahvistamiseen valtiontuen suuntaviivoihin lisätyssä uudessa luvussa (9). Seuraavassa esitetyissä, edellä tarkoitettuihin periaatteisiin perustuvissa suuntaviivoissa esitetään ongelmallisten omaisuuserien hoitoon suunnattujen toimenpiteiden tai ohjelmien keskeiset piirteet, jotka määräävät paitsi toimenpiteiden tuloksellisuuden myös niiden vaikutuksen kilpailuun. Suuntaviivoja sovelletaan kaikkiin pankkeihin, joille myönnetään tukea ongelmallisten omaisuuserien hoitoa varten, riippumatta niiden yksilöllisestä tilanteesta. Suuntaviivojen soveltamisen vaikutukset voivat kuitenkin vaihdella kunkin tuensaajan riskiprofiilin ja elinkelpoisuuden mukaan. Näiden suuntaviivojen periaatteita sovelletaan soveltuvin osin silloin, kun kaksi tai useampia ETA-valtioita koordinoi keskenään ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattuja toimenpiteitä, jotka on tarkoitettu useammassa kuin yhdessä maassa toimiville pankeille.

(18)

Näiden ohjeiden tarkoituksena on ottaa käyttöön yhteiset periaatteet ja edellytykset, joilla varmistetaan ETA-markkinoilla toteutettavien ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattujen toimenpiteiden mahdollisimman hyvä tuloksellisuus siten, että samalla otetaan huomioon pitkän aikavälin tavoite eli paluu tavanomaisiin markkinaolosuhteisiin. Ohjeiden on tarkoitus olla riittävän joustavia, jotta yksittäisten pankkien tai jäsenvaltioiden tasolla voidaan ottaa huomioon tiettyjä erityispiirteitä, toteuttaa lisätoimenpiteitä tai ottaa käyttöön ylimääräisiä menettelyjä, joilla turvataan rahoitusalan vakaus. Tehokkailla ongelmallisiin omaisuuseriin suunnatuilla toimenpiteillä olisi voitava turvata luotonanto reaalitaloudelle.

5.1 Tunnistetaan asianmukaisesti ongelma ja sen ratkaisuvaihtoehdot: selvitetään etukäteen läpinäkyvästi kaikki omaisuuserien arvonalennukset ja suoritetaan tukikelpoisten pankkien etukäteisarviointi

(19)

Ennen minkäänlaisia ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattuja toimenpiteitä on selvästi määritettävä pankin omaisuuseriin liittyvien ongelmien laajuus, pankin vakavaraisuus ennen tukea ja sen mahdollisuudet palauttaa elinkelpoisuus kaikki mahdolliset vaihtoehdot huomioon ottaen. Tällä tavoin on tarkoitus helpottaa välttämätöntä rakenneuudistusta, ehkäistä vääristymät kaikille toimijoille tarkoitettujen kannustimien käytössä ja varmistaa, että valtion varoja ei tuhlata, vaan niillä edistetään paluuta reaalitalouden normaaliin luotonsaantiin.

(20)

Jotta voitaisiin minimoida riski, että samat tuensaajat tarvitsevat jatkuvasti valtion tukea, olisi ongelmallisten omaisuuserien hoitoon suunnattua tukea hakevan pankin ensiksi täytettävä seuraavat ehdot:

—

Tukikelpoisten pankkien olisi tukihakemusta tehdessään annettava etukäteen läpinäkyvästi täydelliset tiedot toimenpiteiden kohteena olevista ongelmallisista omaisuuseristä käyttäen riippumattomien ja tunnustettujen asiantuntijoiden sertifioimaa ja asianmukaisen valvontaviranomaisen vahvistamaa asianmukaista arvostusmenetelmää 5.5 jaksossa esitettyjen arvostusperiaatteiden mukaisesti. (10) Kaikista arvonalennuksista olisi annettava tiedot ennen valtion tukitoimia. Tämän pohjalta voitaisiin vahvistaa tuen määrä ja määrittää pankille omaisuuserien siirrosta aiheutuvat tappiot. (11)

—

Yksittäisen pankin jätettyä tukihakemuksensa olisi tarkasteltava kaikkia pankin toimintoja ja tasetta sekä arvioitava pankin omien varojen riittävyys ja sen mahdollisuudet palauttaa elinkelpoisuus (elinkelpoisuuden kartoitus). Kartoitus on suoritettava yhtä aikaa ongelmallisten omaisuuserien hoitoa koskevan ohjelman soveltamisalaan kuuluvien arvoltaan alentuneiden omaisuuserien sertifioinnin kanssa. Koska kyseessä on kuitenkin laaja prosessi, se saadaan mahdollisesti päätökseen vasta, kun pankki on jo otettu mukaan kyseiseen ohjelmaan. Elinkelpoisuutta koskevan kartoituksen tuloksista on ilmoitettava valvontaviranomaiselle, ja ne otetaan huomioon tarvittavien jatkotoimenpiteiden arvioinnissa (ks. 6 jakso)

5.2 Arvoltaan alentuneisiin omaisuuseriin liittyvät kustannukset jaetaan valtion, osakkeenomistajien ja velkojien kesken

(21)

Periaatteessa pankkien tulisi itse vastata arvoltaan alentuneisiin omaisuuseriin liittyvistä tappioista mahdollisimman suurelta osin. Tämä edellyttää ensinnäkin täydellisten tietojen antamista läpinäkyvästi ja etukäteen, omaisuuserien oikeaa arvostusta ennen valtion tukitoimia sekä valtiolle jossakin muodossa maksettavaa asianmukaista korvausta ongelmallisiin omaisuuseriin suunnatuista toimenpiteistä. Näin varmistetaan osakkeenomistajien yhtäläinen vastuu ja kustannusten jakaminen valitusta mallista riippumatta. Nämä seikat yhdistämällä pyritään turvaamaan johdonmukainen vastuunjako kaikkien valtion tukitoimien osalta siten, että samalla otetaan huomioon eri tukimuotojen ominaispiirteet. (12)

(22)

Jos omaisuuserien asianmukaisen arvostuksen ja tappioiden määrittämisen (13) jälkeen todetaan, että pankki olisi ilman valtion väliintuloa teknisesti maksukyvytön, on pankki joko asetettava selvittäjän valvontaan tai likvidaatiomenettelyyn ETA:n ja kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Tällaisessa tilanteessa saattaa olla asianmukaista tarjota joukkovelkakirjojen haltijoille suojaa tai takeet (14), jotta voidaan turvata rahoitusalan vakaus ja luottamus.

(23)

Jos pankin asettaminen selvittäjän valvontaan tai likvidaatiomenettelyyn ei vaikuta hyvältä ratkaisulta rahoitusalan vakautta ajatellen (15), sille voitaisiin myöntää tukea välttämätön vähimmäismäärä joko takauksen muodossa tai ostamalla omaisuuseriä, jotta se voi jatkaa toimintaansa niin kauan, että ehditään laatia suunnitelma joko pankin rakenneuudistusta tai likvidaatiota varten. Tällaisessa tapauksessa osakkeenomistajien olisi vastattava tappioista ainakin siihen saakka, kun pankin omien varojen riittävyys on jälleen lakisääteisellä tasolla. Myös kansallistamisvaihtoehtoa voidaan harkita.

(24)

Jos täyttä vastuunjakoa ei voida varmistaa etukäteen, olisi pankkia pyydettävä kirjaamaan tappioita tai kattamaan riskit myöhemmin esimerkiksi soveltamalla takaisinperintälauseketta tai, jos on kyse vakuutusjärjestelystä, nk. first loss -lauseketta, joka koskee pankin vastattavaksi jäävää osuutta (yleensä vähintään 10 prosenttia), sekä muiden tappioiden jakamista koskevaa lauseketta, jonka mukaan pankki vastaa tietystä prosenttiosuudesta (yleensä vähintään 10 prosenttia) mahdollisista muista tappioista. (16)

(25)

Yleisesti ottaen mitä vähemmän pankki osallistuu kustannuksiin etukäteen, sitä suurempi on osakkeenomistajien korvausosuus myöhemmin. Korvaus on suoritettava joko muuttamalla valtion tappiot pankin osakkeiksi ja/tai toteuttamalla muita korvaavia toimenpiteitä, joilla rajoitetaan kilpailun vääristymistä tarvittavien rakenneuudistustoimien arvioinnin yhteydessä.

5.3 Varmistetaan, että pankeille tarjottavat kannustimet osallistua ongelmallisten omaisuuserien hoitoa koskeviin ohjelmiin ovat yhdenmukaisia julkisten poliittisten tavoitteiden kanssa

(26)

Arvoltaan alentuneiden omaisuuserien hoitoa koskeville ohjelmille olisi yleensä asetettava enintään kuuden kuukauden määräaika, jonka kuluessa ohjelmaan on ilmoittauduttava. Määräaika alkaa siitä, kun valtio on käynnistänyt ohjelman. Näin estetään pankkeja viivyttämästä välttämätöntä tietojen luovuttamista siinä toivossa, että myöhemmin tarjottaisiin vielä suurempia tukia. Samalla edistetään pankkien ongelmien nopeaa ratkaisemista, ennen kuin talouden taantuma pahentaa tilannetta edelleen. Kuusi kuukautta olisi pankeille riittävä aika esittää ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattuja toimenpiteitä varten tukikelpoiset omaisuuserät. Määräaikaa voidaan jatkaa myöhemmin (17).

(27)

Saattaa olla tarpeen kehittää asianmukaisia keinoja, joilla varmistetaan, että valtion toimenpiteistä hyötyvät juuri ne pankit, jotka eniten tarvitsevat ongelmallisten omaisuuserien hoitoa. Näihin keinoihin voisi kuulua pakollinen osallistuminen ohjelmaan, minkä lisäksi olisi määrättävä ainakin velvollisuudesta antaa tietoja rahoitusvalvontaviranomaisille. Kaikille pankeille asetettava velvollisuus ilmoittaa omaisuuseriin liittyvien ongelmien laajuus auttaa määrittämään ongelmallisten omaisuuserien hoitoa koskevan ohjelman tarpeellisuuden ja tarvittavan laajuuden EFTA-valtioiden tasolla.

(28)

Jos osallistuminen ei ole pakollista, ohjelmaan voidaan sisällyttää sopivia kannustimia pankeille (kuten merkintäoptioiden tai muiden oikeuksien antaminen nykyisille osakkeenomistajille, jotta nämä voivat tulevaisuudessa osallistua yksityisen pääoman hankkimiseen edullisin ehdoin), poikkeamatta kuitenkaan läpinäkyvyyden ja täydellisten tietojen ilmoittamisen, asianmukaisen arvostamisen ja vastuun jakamisen periaatteista.

(29)	Kuuden kuukauden määräajan päätyttyä ohjelmaan voi osallistua vain poikkeuksellisissa ja odottamattomissa tilanteissa, joista pankki ei itse ole vastuussa. (18) Tällöin sovelletaan ankarampia ehtoja, kuten valtiolle maksettavaa suurempaa korvausta ja/tai laajempia korvaavia toimenpiteitä.

(30)

Ongelmallisten omaisuuserien hoidon ehdoksi olisi aina asetettava toimintalinjoja koskevien rajoitteiden käyttöönotto. Tuensaajapankkeihin olisi erityisesti sovellettava suojatoimia, joilla varmistetaan, että tuen pääomavaikutuksia hyödynnetään luotonannossa ja näin vastataan asianmukaisesti kysyntään kaupallisia perusteita noudattaen ja ilman syrjintää. Sen sijaan tuella ei saa rahoittaa kasvustrategiaa (varsinkaan terveiden pankkien hankintaa), josta olisi haittaa kilpailijoille.

(31)	Lisäksi olisi harkittava osingonjaon ja johdon palkkioiden rajoittamista. Pankkien toimintalinjoja koskevat rajoitteet olisi suunniteltava oikeasuhteisuuden arvioinnin perusteella, ja samalla olisi otettava huomioon kaikki rakenneuudistustarpeeseen vaikuttavat tekijät (ks. 6 jakso).

5.4 Tukikelpoiset omaisuuserät

(32)

Määritettäessä tukikelpoisia ongelmallisia omaisuuseriä on löydettävä tasapaino seuraavien tavoitteiden välille: rahoitusalan vakauden välitön turvaaminen ja markkinoiden normaalin toiminnan palauttaminen keskipitkällä aikavälillä. Näyttää siltä, että koko finanssikriisin käynnistäneet ns. ”myrkylliset” omaisuuserät (esim. Yhdysvaltain kiinnitysluottovakuudelliset arvopaperit sekä niihin liittyvät suojausinstrumentit ja johdannaiset), jotka ovat suurelta osin muuttuneet epälikvideiksi tai joiden arvoa on jouduttu huomattavasti alentamaan, näyttävät olevan suurin syy pankkien elinkelpoisuuteen kohdistuviin epäilyksiin. Rajaamalla tukikelpoiset omaisuuserät kyseisiin omaisuuseriin voidaan pienentää valtion mahdollisia tappioita ja ehkäistä kilpailun vääristymistä. (19) Jos ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattu toimenpide kuitenkin rajataan hyvin tiukasti, on olemassa riski, ettei luottamusta pankkialaan kyetä palauttamaan. Eri ETA-valtioilla ja pankeilla on omat ongelmansa, ja lisäksi maiden ja pankkien välillä on eroja siinä, miten laajalti omaisuuserien arvonalennuksiin liittyvät ongelmat ovat vaikuttaneet muihinkin omaisuuseriin. Sen vuoksi tarvitaan käytännöllistä ja joustavaa lähestymistapaa sen varmistamiseksi, että muihinkin omaisuuseriin voidaan soveltaa ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattua toimenpidettä sopivassa määrin silloin, kun se on asianmukaisesti perusteltavissa.

(33)

ETA:ssa on otettava käyttöön yhteinen ja koordinoitu lähestymistapa ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattuihin toimenpiteisiin tukikelpoisten omaisuuserien määrittämistä varten. Näin voidaan ehkäistä kilpailun vääristyminen ETA-valtioiden välillä ja ETA:n pankkialan sisällä sekä vähentää useammassa kuin yhdessä maassa toimivien pankkien houkutusta harjoittaa arbitraasia ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattujen kansallisten toimenpiteiden välillä. Jotta kaikki ETA-valtiot määrittäisivät tukikelpoiset omaisuuserät yhdenmukaisella tavalla, olisi kehitettävä omaisuuserien luokat, jotka kuvastavat omaisuuserien arvonalennuksen suuruutta. Tarkempia ohjeita näiden luokkien määrittelystä esitetään liitteessä 3. Omaisuuserien luokkien avulla on helpompi vertailla pankkeja ja niiden riskiprofiileja koko ETA:n tasolla. EFTA-valtioiden olisi päätettävä, mitkä omaisuuserien luokat hyväksytään ja missä laajuudessa, kunhan valvontaviranomainen on ensin tarkistanut valittujen omaisuuserien arvonalennusten suuruuden.

(34)

Tarvitaan oikeasuhteinen lähestymistapa, jotta EFTA-valtio, jonka pankkisektoriin kohdistuu lisäksi muita, koko rahoitusalan vakauden vaarantavia riskitekijöitä (kuten kiinteistömarkkinoiden kuplan puhkeaminen), voi ilman määrällisiä rajoituksia laajentaa tukikelpoisuuden käsitettä tiettyihin selkeästi määriteltyihin ja edellä tarkoitetun systeemisen uhan kannalta keskeisiin omaisuuserien luokkiin asianmukaiset perustelut esitettyään.

(35)

Kun otetaan huomioon EFTA-valtioiden ja pankkien vaihtelevat olosuhteet, voitaisiin harkita myös lisäjoustoa eli pankeille annettaisiin mahdollisuus hankkiutua eroon arvoltaan alentuneista omaisuuseristä myös edellä esitetyn tukikelpoisuuden käsitteen ulkopuolella ilman, että niiden olisi esitettävä erityisiä perusteluja. Tämä jousto kattaisi enintään 10–20 prosenttia ohjelmaan osallistuvan pankin kokonaisvaroista. Sen sijaan ongelmallisten omaisuuserien hoitoa koskevaan ohjelmaan ei pitäisi hyväksyä sellaisia omaisuuseriä, joiden arvo ei ole tällä hetkellä alentunut. Ongelmallisten omaisuuserien hoidon ei ole tarkoitus olla rajoittamaton vakuutus taantuman mahdollisten tulevien seurausten varalta.

(36)

Yleisperiaatteena on oltava, että mitä väljemmin kelpoisuusvaatimukset määritellään ja mitä suurempi on tukikelpoisten omaisuuserien osuus pankin kokonaisvaroista, sitä perusteellisempia rakenneuudistus- ja muita toimia tarvitaan kilpailun tarpeettoman vääristymisen välttämiseksi. Joka tapauksessa valvontaviranomainen ei hyväksy ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattuja toimenpiteitä varten tukikelpoisiksi sellaisia omaisuuseriä, jotka on kirjattu tuensaajapankin taseeseen tietyn, ongelmallisten omaisuuserien hoitoa koskevan ohjelman julkistamista edeltävän ajankohdan jälkeen. (20) Muutoin riskinä olisi omaisuuserien arbitraasi ja arveluttava moraalikato, sillä pankit saattaisivat laiminlyödä luotonantoon ja muihin sijoituksiin liittyvien riskien asianmukaisen arvioinnin myös tulevaisuudessa. Tämä johtaisi niiden samojen virheiden toistumiseen, jotka ovat aiheuttaneet tämänhetkisen kriisin. (21)

5.5 Tukikelpoisten ongelmallisten omaisuuserien arvostus ja hinnoittelu

(37)

Jotta voidaan ehkäistä kilpailun tarpeeton vääristyminen ja välttää ETA-valtioiden välinen tukikilpailu, on olennaista kehittää sopiva ja johdonmukainen menetelmä arvostaa omaisuuseriä, myös monimutkaisia ja vähemmän likvidejä omaisuuseriä. Arvostus olisi tehtävä noudattaen ETA:n tasolla vahvistettavia yleisiä menetelmiä, ja valvontaviranomaisen olisi koordinoitava toimintaa etukäteen EFTA-valtioiden kesken, jotta varmistetaan ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattujen toimenpiteiden maksimaalinen teho sekä vähennetään kilpailun vääristymisen riskiä ja haitallista arbitraasia erityisesti useammassa kuin yhdessä maassa toimivien pankkien osalta. Lisäksi saatetaan tarvita vaihtoehtoisia menetelmiä, jotta voidaan huomioida erityiset olosuhteet, jotka liittyvät esimerkiksi keskeisten tietojen ajantasaiseen ilmoittamiseen. Myös vaihtoehtoisten menetelmien on kuitenkin täytettävä läpinäkyvyyttä koskevat vaatimukset. Tukikelpoisten pankkien olisi arvostettava omaisuuseränsä päivittäin ja annettava kansallisille viranomaisille ja rahoitusvalvontaviranomaisille tietoja säännöllisesti.

(38)

Jos omaisuuserien arvostus näyttää erityisen monimutkaiselta, voidaan harkita vaihtoehtoisia lähestymistapoja. Esimerkiksi valtio voi ostaa arvoltaan alentuneiden omaisuuserien sijasta pankin kannattavat toiminnot. Toinen vaihtoehto voisi olla pankin julkinen omistus (myös kansallistaminen). Tällöin tavoitteena on toteuttaa omaisuuserien arvostus ajan mittaan rakenneuudistuksen tai likvidaation yhteydessä. Näin vältetään epävarmuus ongelmallisten omaisuuserien asianmukaisesta arvosta. (22)

(39)

Ensimmäisessä vaiheessa omaisuuserät olisi mahdollisuuksien mukaan arvostettava niiden tämänhetkisen markkina-arvon pohjalta. Kaikki tapaukset, joissa ohjelmaan kuuluvien omaisuuserien siirrossa on käytetty markkinahintaa korkeampaa arvoa, katsotaan yleisesti ottaen valtiontueksi. Tämänhetkinen markkina-arvo voi nykyoloissa kuitenkin poiketa huomattavasti omaisuuserien kirjanpitoarvosta, tai markkina-arvoa voi olla mahdotonta määritellä markkinoiden puuttuessa (eräiden omaisuuserien markkina-arvo voi käytännössä olla jopa nolla).

(40)

Toisessa vaiheessa arvoltaan alentuneille omaisuuserille ongelmallisten omaisuuserien hoitoa koskevan ohjelman puitteissa määritetty arvo (siirtoarvo) on luonnollisesti senhetkistä markkinahintaa suurempi, jotta saadaan aikaan tukivaikutus. Varmistaakseen tuen soveltuvuuden johdonmukaisen arvioinnin valvontaviranomainen katsoo, että siirtoarvo, joka kuvastaa omaisuuserien pitkän aikavälin taloudellista arvoa (todellinen taloudellinen arvo) ja joka on määritetty kassavirtojen ja laajempien ajallisten tekijöiden pohjalta, on sopiva vertailuperuste sen osoittamiseksi, että tuen määrä on rajattu välttämättömään vähimmäismäärään. Kun on kyse niin monimutkaisista omaisuuseristä, ettei niiden tulevasta kehityksestä ole mahdollista tehdä luotettavia ennusteita, on harkittava omaisuuserien luokkien yhtenäistä aliarvostusta, jotta omaisuuserille voidaan vahvistaa todellinen taloudellinen arvo.

(41)

Omaisuuserien ostoa tai vakuuttamista (23) koskevien toimenpiteiden yhteydessä niiden siirtoarvoksi olisi sen vuoksi määritettävä niiden todellinen taloudellinen arvo. Lisäksi on huolehdittava siitä, että valtio saa riittävän korvauksen. Jos EFTA-valtioiden mielestä on tarpeen erityisesti teknisen maksukyvyttömyyden välttämiseksi määrittää omaisuuserille siirtoarvo, joka ylittää niiden todellisen taloudellisen arvon, on toimenpiteeseen sisältyvä tukiosuus vastaavasti suurempi. Tämä on hyväksyttävää vain, jos sen lisäksi toteutetaan laajamittainen rakenneuudistus ja otetaan käyttöön ehdot, joiden mukaan ylimääräinen tuki voidaan periä takaisin myöhemmin, esimerkiksi takaisinperintälausekkeiden perusteella.

(42)	Omaisuuserien markkina-arvo ja todellinen taloudellinen arvo sekä valtiolle maksettava korvaus olisi määritettävä noudattaen liitteessä 4 lueteltuja periaatteita ja prosesseja.

(43)

Arvioidessaan arvostusmenetelmiä, joita EFTA-valtiot ovat esittäneet ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattuja toimenpiteitä varten, ja niiden soveltamista yksittäisiin tapauksiin valvontaviranomainen voi konsultoida arvonmäärityksen asiantuntijoita. (24) Lisäksi valvontaviranomainen aikoo hyödyntää EU:n tasolla toimivien nykyisten elinten asiantuntemusta varmistaakseen arvostusmenetelmien johdonmukaisuuden.

5.6 Toimenpiteiden kohteena olevien ongelmallisten omaisuuserien hoito

(44)

EFTA-valtiot saavat itse valita kaikista 4 jaksossa esitetyistä vaihtoehdoista sopivimman mallin, jonka mukaan pankkien annetaan siirtää arvoltaan alentuneita omaisuuseriä taseestaan. EFTA-valtiot tekevät valintansa arvoltaan alentuneisiin omaisuuseriin liittyvän ongelman laajuuden, yksittäisten pankkien tilanteen ja talousarviotilanteen pohjalta. Valtiontuen valvonnalla pyritään varmistamaan, että valittu malli takaa yhtäläisen kohtelun ja ehkäisee kilpailun tarpeetonta vääristymistä.

(45)

Vaikka tukitoimenpiteiden hinnoittelua koskevat järjestelyt saattavat vaihdella, eivät toimien erityispiirteet saisi juuri vaikuttaa valtion ja tuensaajapankkien väliseen asianmukaiseen vastuunjakoon. Omaisuudenhoitoyhtiön, vakuutuksen tai näiden yhdistelmän kokonaisvaltaisella rahoitusmekanismilla olisi kyettävä varmistamaan asianmukaisen arvostuksen pohjalta, että pankki ottaa yhtä suuren vastuun tappioista. Tässä yhteydessä voidaan harkita takaisinperintälausekkeita. Yleisesti ottaen kaikissa ohjelmissa on huolehdittava siitä, että tuensaajapankit vastaavat omaisuuserien siirrosta aiheutuvista tappioista (ks. 50 kohta ja alaviite 11).

(46)

Valittavasta mallista riippumatta on tarpeen varmistaa, että tuensaajapankki ja sen omaisuuserät, joiden arvo on alentunut, erotetaan toisistaan sekä toiminnallisesti että organisatorisesti erityisesti hallinnon, henkilöstön ja asiakaskunnan osalta. Tarkoituksena on auttaa pankkia keskittymään elinkelpoisuuden palauttamiseen ja ehkäistä mahdolliset eturistiriidat.

5.7 Menettelyä koskevat näkökohdat

(47)	Näiden suuntaviivojen vaikutusta valtiontukimenettelyyn – alkuperäiseen tuki-ilmoitukseen ja mahdollisten rakenneuudistussuunnitelmien arviointiin – kuvataan yksityiskohtaisesti liitteessä 5.

6. Jatkotoimenpiteet: rakenneuudistus ja elinkelpoisuuden palauttaminen

(48)

Edellä esitetyt periaatteet ja edellytykset muodostavat kehyksen valtiontukisääntöjen mukaisten ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattujen toimenpiteiden suunnittelulle. Valtiontukisäännöillä pyritään tässä yhteydessä varmistamaan, että tiettyihin omaisuuseriin liittyvien riskien poistoon tuensaajapankeilta annetaan tukea minimimäärä ja että kilpailun vääristyminen on mahdollisimman vähäistä, jotta voidaan luoda vankka perusta sellaisen tilanteen palauttamiselle, jossa pankit ovat pitkällä aikavälillä elinkelpoisia ilman valtiontukea. Arvoltaan alentuneiden omaisuuserien hoito edellä kuvailtujen periaatteiden mukaisesti on välttämätöntä pankkien elinkelpoisuuden palauttamiseksi, mutta se ei yksinään riitä kyseisen tavoitteen saavuttamiseen. Pankkien on oma-aloitteisesti toteutettava omaan tilanteeseensa ja omiin erityispiirteisiinsä sopivia toimenpiteitä, jotta vältetään samantyyppisten ongelmien toistuminen ja varmistetaan kestävällä pohjalla oleva kannattavuus.

(49)

Valtiontukea ja erityisesti pelastamis- ja rakenneuudistustukea koskevien sääntöjen mukaan ongelmallisten omaisuuserien hoidossa on kyse rakenteellisesta toimenpiteestä, joka edellyttää seuraavien kolmen ehdon huolellista arviointia: i) tuensaajan riittävä osallistuminen arvoltaan alentuneisiin omaisuuseriin kohdistuvan ohjelman kustannuksiin; ii) asianmukaiset toimet, joilla varmistetaan elinkelpoisuuden palauttaminen; ja iii) tarvittavat toimenpiteet, joilla poistetaan kilpailun vääristymät.

(50)

Ensimmäinen ehto toteutuu yleensä silloin, jos ohjelma täyttää edellisissä luvuissa esitetyt vaatimukset, jotka koskevat erityisesti tietojen ilmoittamista, omaisuuserien arvostusta, tuen hinnoittelua ja vastuunjakoa. Näin varmistetaan, että tuensaaja vastaa ainakin niistä tappioista, joita aiheutuu omaisuuserien siirrosta valtiolle. Jos tämä ei ole olennaisilta osin mahdollista, tuki voidaan silti sallia poikkeuksellisesti, kunhan kahden muun ehdon kohdalla sovelletaan tiukempia vaatimuksia.

(51)

Vaatimukset, jotka koskevat elinkelpoisuuden palauttamista ja kilpailun vääristymisen poistamiseksi toteutettavia toimia, määritellään tapauskohtaisesti. Toisen ehdon eli pitkän aikavälin elinkelpoisuuden palauttamisen osalta olisi huomattava, että ongelmallisten omaisuuserien hoidolla voidaan edistää tavoitteen saavuttamista. Elinkelpoisuuden kartoituksessa olisi vahvistettava, että pankilla on riittävästi omia varoja sekä tällä hetkellä että tulevaisuudessa, sen jälkeen kun kaikki mahdolliset riskitekijät on arvioitu ja otettu huomioon. (25)

(52)

Kun valvontaviranomainen on alustavasti hyväksynyt ongelmallisiin omaisuuseriin suunnatut toimenpiteet, se arvioi tarvittavan rakenneuudistuksen laajuuden seuraavien perusteiden mukaan: rahoituslaitosten pääomapohjan vahvistamista koskevissa valvontaviranomaisen antamissa valtiontuen suuntaviivoissa esitetyt perusteet, tuen kohteena olevien pankin omaisuuserien osuus kaikista omaisuuseristä, omaisuuserien siirtohinta suhteessa markkinahintaan, arvoltaan alentuneiden omaisuuserien hoitoon suunnatun tuen erityispiirteet, valtion rahoitusosuuden suuruus suhteessa pankin riskipainotettuihin omaisuuseriin, tuensaajapankin ongelmien luonne ja alkuperä sekä pankin liiketoimintamallin ja investointistrategian toimivuus. Lisäksi valvontaviranomainen ottaa huomioon mahdollisesti myönnetyt muut valtion takaukset tai valtion toteuttaman pääomapohjan vahvistamisen, jotta voidaan muodostaa kokonaiskuva tuensaajapankin tilanteesta. (26)

(53)

Pitkän aikavälin elinkelpoisuus edellyttää sitä, että pankki kykenee selviytymään ilman valtion tukea. Tämä tarkoittaa, että pankilla on oltava selvät suunnitelmat siitä, miten valtiolta mahdollisesti saatu pääoma maksetaan takaisin ja valtion takaukset lopetetaan. Arvioinnin tuloksesta riippuen rakenneuudistukseen on sisällytettävä perusteellinen pankin strategian ja toiminnan tarkastelu sekä ydintoimintoihin keskittyminen, liiketoimintamallien uudelleen määrittäminen, liiketoimintayksiköiden/tytäryhtiöiden lopettaminen tai myynti, varojen ja velkojen hallinnan muuttaminen ja muut muutokset.

(54)

Perusteellinen rakenneuudistus on oletettavasti tarpeen silloin, kun 5.5 jaksossa ja liitteessä IV esitettyjen periaatteiden mukaisesti suoritetun, arvoltaan alentuneiden omaisuuserien asianmukaisen arvostuksen tuloksena on negatiivinen pääoma / tekninen maksukyvyttömyys ilman valtion väliintuloa. Myös toistuva tuen pyytäminen ja poikkeaminen edellisissä jaksoissa esitetyistä yleisistä periaatteista kuvastavat yleensä sitä, että pankki tarvitsee perusteellista rakenneuudistusta.

(55)

Perusteellista rakenneuudistusta tarvitaan myös silloin, kun pankki on jo saanut valtiontukea missä tahansa muodossa tappioiden kattamiseen tai ehkäisemiseen tai kun aiemmin annetun valtiontuen kokonaismäärä ylittää 2 prosenttia pankin kaikista riskipainotetuista omaisuuseristä. Tällöin otetaan asianmukaisesti huomioon kunkin edunsaajan tilanteeseen liittyvät erityiset tekijät. (27)

(56)	Elinkelpoisuuden palauttamiseksi toteutettavien toimien ajoittamisessa otetaan huomioon paitsi kyseisen pankin asema myös koko pankkialan tilanne. Tarvittavia muutoksia ei kuitenkaan pitäisi tarpeettomasti viivästyttää.

(57)

Kolmanneksi olisi tarkasteltava tarvittavien korvaavien toimenpiteiden laajuutta tuen aiheuttaman kilpailun vääristymisen pohjalta. Tämä saattaa edellyttää kannattavien liiketoimintayksiköiden tai tytäryhtiöiden toiminnan supistamista tai myyntiä tai sitoumuksia, jotka koskevat luopumista liiketoiminnan laajentamisesta.

(58)	Korvaavia toimenpiteitä oletettavasti tarvitaan, jos tuensaajapankki ei täytä edellisissä kohdissa asetettuja edellytyksiä ja erityisesti niitä, jotka koskevat tietojen toimittamista, omaisuuserien arvostusta, tuen hinnoittelua ja vastuunjakoa.

(59)

Valvontaviranomainen aikoo arvioida tarvittavien korvaavien toimenpiteiden laajuutta tuen aiheuttamasta kilpailun vääristymisestä tekemänsä arvioinnin pohjalta ja ottaen huomioon erityisesti seuraavat seikat: tuen kokonaismäärä takaus ja pääomasijoitustoimenpiteet mukaan lukien, toimenpiteen kohteena olevien arvoltaan alentuneiden omaisuuserien määrä, omaisuuseristä aiheutuvien tappioiden osuus, pankin toiminnan vakaus, siirrettävien omaisuuserien riskiprofiili, pankin riskinhallinnan taso, vakavaraisuussuhdeluku ilman tukea, tuensaajapankin markkina-asema ja kilpailun vääristyminen siinä tapauksessa, että pankki jatkaa toimintaansa markkinoilla, sekä tuen vaikutus pankkialan rakenteeseen.

7. Loppusäännös

(60)	Tätä valtiontuen suuntaviivojen lukua sovelletaan päivästä, jona se hyväksytään, ottaen huomioon rahoitusmarkkinoiden tilan ja yleisen talouskehityksen edellyttämän välittömän toiminnan.

(1) Tämä luku vastaa Euroopan komission tiedonantoa arvoltaan alentuneiden omaisuuserien käsittelystä yhteisön pankkisektorilla.

(2) Vaikka euroalueen virallisten tietojen mukaan pankkien luotonanto yrityksille näyttää edelleen vahvalta, on suuntauksena kuitenkin ollut luotonannon väheneminen: luotonantoa kuvaavat kuukausittaiset kasvuprosentit pienenivät selvästi vuoden 2008 loppua kohden. Pankkien yksityissektorille myöntämien lainojen määrä (muille kuin rahalaitoksille myönnetyt lainat, valtioita lukuun ottamatta) supistui 0,4 prosenttia joulukuussa 2008 marraskuuhun verrattuna.

(3) Vuoden 2007 puolivälistä vuoden 2009 ensimmäiselle neljännekselle omaisuuserien arvonalennuksia on toteutettu yhteensä 1 063 miljardin Yhdysvaltain dollarin arvosta. Tästä määrästä Yhdysvalloissa toimivien pankkien osuus on 737,6 miljardia dollaria ja eurooppalaisten pankkien 293,7 miljardia dollaria. Jälkimmäisestä summasta 68 miljardin Yhdysvaltain dollarin osuus koskee Sveitsiä. Huolimatta jo toteutetuista mittavista arvonalennuksista Kansainvälinen valuuttarahasto arvioi tällä hetkellä, että arvoltaan alentuneista omaisuuseristä aiheutuu pankeille todennäköisesti yhteensä jopa 2 200 miljardin Yhdysvaltain dollarin tappiot. Arvio perustuu Yhdysvalloista peräisin olevien arvopaperistettujen asunto-, kulutus- ja yrityslainojen maailmanlaajuisiin omistuksiin, ja sitä on jatkuvasti nostettu kriisin alusta lähtien. Eräiden markkina-asiantuntijoiden mukaan kokonaistappiot voivat nousta vielä huomattavasti suuremmiksi. Esimerkiksi Nouriel Roubini on jatkuvasti väittänyt, että viralliset arviot ovat liian pienet. Nyt hän esittää, että tappiot voivat olla yhteensä 3 600 miljardia Yhdysvaltain dollaria pelkästään Yhdysvaltojen osalta.

(4) Näitä järjestelyjä käsitellään tarkemmin liitteessä 2.

(5) Vaikka valtio ostaisi omaisuuseriä, ei siitä välttämättä aiheudu suuria kustannuksia julkiselle taloudelle pitkällä aikavälillä, jos riittävän suuri osuus hankituista omaisuuseristä voidaan myöhemmin myydä voitolla (ks. Yhdysvaltoja ja Ruotsia koskevat esimerkit liitteessä 2). Tämä kuitenkin sitoo budjettivaroja etupainotteisesti, mikä puolestaan kasvattaa valtion bruttovelkaa ja bruttomääräistä rahoitustarvetta. Sen sijaan vaihtamalla valtion velkainstrumentteja arvoltaan alentuneisiin omaisuuseriin voidaan helpottaa liikkeeseenlaskuun liittyviä käytännön ongelmia. Toimella on kuitenkin epäedulliset vaikutukset budjettiasemaan, ja lisäksi se kasvattaa valtion velkainstrumenttien tarjontaa markkinoilla.

(6) Pankeilla on yleensä monentyyppistä omaisuutta: käteisvaroja ja muita rahoitusvaroja (valtion velkasitoumuksia, vieraan pääoman ehtoisia arvopapereita, oman pääoman ehtoisia arvopapereita, siirrettyjä lainoja ja hyödykkeitä), johdannaisia (swap-sopimuksia, optioita), lainoja, sijoituksia, aineettomia hyödykkeitä ja aineellisia käyttöomaisuushyödykkeitä. Tappioita saattaa aiheutua silloin, kun omaisuuseriä myydään alle niiden kirjanpitoarvon, kun omaisuuserien arvo alenee ja on tehtävä varaukset mahdollisia tappioita varten, tai jälkikäteen, kun tulovirrat ovat erääntymishetkellä kirjanpitoarvoa alhaisemmat.

(7) Takaus katsotaan valtiontueksi, jos tuensaajapankki ei kykene löytämään markkinoilta yksityistä toimijaa, joka olisi valmis myöntämään vastaavan takauksen. Valtiontuen määrä on valtiolle takauksesta mahdollisesti aiheutuvan nettovastuun enimmäismäärä.

(8) Valvontaviranomaisen antamien valtiontuen suuntaviivojen osa VIII. ”Valtiontukisääntöjen soveltaminen maailmanlaajuisen finanssikriisin seurauksena rahoituslaitosten suhteen toteutettuihin toimenpiteisiin”, julkaistu EYVL L 17, 20.1.2011, s. 1, ja ETA-täydennysosa N:o 3, 20.1.2011, s. 1. Valtiontuen suuntaviivojen ajantasaistettu versio on saatavilla valvontaviranomaisen verkkosivuilla:

http://www.eftasurv.int/state-aid/legal-framework/state-aid-guidelines/.

(9) Valvontaviranomaisen antamien valtiontuen suuntaviivojen osa VIII. ”Rahoituslaitosten pääomapohjan vahvistaminen tämänhetkisessä finanssikriisissä: tuen rajaaminen välttämättömään vähimmäismäärään ja suojatoimet kilpailun kohtuuttoman vääristymisen estämiseksi”, julkaistu EYVL L 17, 20.1.2011, s. 1, ja ETA-täydennysosa N:o 3, 20.1.2011, s. 1. Valtiontuen suuntaviivojen ajantasaistettu versio on saatavilla valvontaviranomaisen verkkosivuilla:

http://www.eftasurv.int/state-aid/legal-framework/state-aid-guidelines/.

(10) ’Läpinäkyvyydellä’ ja ’täydellisillä tiedoilla’ tarkoitetaan läpinäkyvyyttä suhteessa kansallisiin viranomaisiin, riippumattomiin asiantuntijoihin ja valvontaviranomaiseen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta velvollisuutta julkistaa ongelmallisiin omaisuuseriin suuntautuvan toimenpiteen vaikutus pankin taseeseen asianmukaista vastuunjakoa noudattaen.

(11) Tuen määrä on omaisuuserien siirtoarvon (joka perustuu yleensä omaisuuserien todelliseen taloudelliseen arvoon) ja markkinahinnan välinen erotus. Tässä luvussa tappioilla tarkoitetaan omaisuuserien siirtoarvon ja kirjanpitoarvon välistä erotusta. Todelliset tappiot tiedetään yleensä vasta jälkikäteen.

(12) Ongelmallisiin omaisuuseriin kohdistuvia toimia voidaan jossain määrin verrata pääomasijoituksiin siltä osin kuin niiden avulla voidaan vähentää tappioita ja vaikuttaa lakisääteiseen pääomaan. Valtion riski on tukitoimenpiteiden osalta kuitenkin suurempi, ja se liittyy ongelmallisiin omaisuuseriin, sillä valtio ei hyödy suoraan pankin muista tuloa tuottavista toiminnoista ja varoista. Lisäksi riski on suurempi kuin valtion mahdollinen sijoitus pankkiin. Koska arvoltaan alentuneiden omaisuuserien hoitoon liittyvät riskit ovat suuremmat ja sen tarjoamat hyötymismahdollisuudet ovat rajalliset, olisi siitä yleensä perittävä suurempi korvaus kuin tavanomaisesta pääomasijoituksesta.

(13) Omaisuuserien kirjanpitoarvoa verrataan niiden siirtoarvoon (eli niiden todelliseen taloudelliseen arvoon).

(14) Yleensä osakkeenomistajien etujen suojaamista ei hyväksytä. Ks. komission päätökset NN 39/08 (Tanska, tuki Roskilde Bankin liiketoiminnan lopettamiseen) ja NN 41/08 (Yhdistynyt kuningaskunta, pelastamistuki Bradford & Bingleylle).

(15) Esimerkiksi jos pankkia ei sen koon tai toimialan takia olisi mahdollista asettaa joko hallintomenettelyyn tai oikeudelliseen menettelyyn tai jos pankkia ei voida asettaa likvidaatiomenettelyyn ilman, että tästä aiheutuisi vakavia systeemisiä seurauksia muille rahoituslaitoksille tai reaalitalouden luotonsaannille. Tältä osin tarvitaan rahapolitiikasta vastaavan viranomaisen ja/tai rahoitusvalvontaviranomaisen perustelut.

(16) Valittavaan tasoon vaikuttavat myös muut tekijät, kuten suurempi korvaus. Lisäksi on todettava, että jälkikäteen maksettavat korvaukset voivat tulla ajankohtaisiksi vasta useita vuosia toimenpiteen aloittamisen jälkeen, ja sen vuoksi ne saattavat haitallisesti pitää yllä arvoltaan alentuneiden omaisuuserien arvostukseen liittyvää epävarmuutta. Etukäteen tehtävään arvostukseen perustuviin takaisinperintälausekkeisiin ei liity tällaista ongelmaa.

(17) Kyse on ohjelmaan hyväksytyistä omaisuuseristä, jotka saattavat erääntyä myöhemmin.

(18) ’Odottamaton tilanne’ on sellainen, jota yhtiön johto ei millään olisi voinut ennakoida päättäessään määräajan kuluessa olla osallistumatta ongelmallisten omaisuuserien hoitoa koskevaan ohjelmaan. Odottamaton tilanne ei myöskään ole seurausta yhtiön johdon laiminlyönnistä tai virheestä tai yhtiön emokonsernin päätöksistä. ”Poikkeuksellisella tilanteella” tarkoitetaan tilannetta, joka on poikkeuksellinen myös tämänhetkiseen kriisiin verrattuna. Jos EFTA-valtiot haluavat vedota tällaisiin tilanteisiin, niiden on toimitettava valvontaviranomaiselle kaikki tarvittavat tiedot.

(19) Näyttää siltä, että Yhdysvallat on valinnut tämän lähestymistavan Citigroupin ja Bank of American osalta.

(20) Yleisesti ottaen valvontaviranomainen katsoo, että määrittämällä yksi objektiivinen ajankohta, kuten vuoden 2008 loppu, varmistetaan tasapuoliset toimintaedellytykset pankkien ja ETA-valtioiden kesken.

(21) Tuleviin varoihin liittyviin riskeihin myönnettävä valtiontuki voidaan tarvittaessa käsitellä valvontaviranomaisen antamien valtiontuen suuntaviivojen perusteella, erityisesti takauksia koskevan luvun ja niiden lukujen perusteella, jotka koskevat tilapäisiä puitteita valtiontukitoimenpiteille rahoituksen saatavuuden turvaamiseksi tämänhetkisessä finanssi- ja talouskriisissä.

(22) Näin kävisi esimerkiksi silloin, jos valtio vaihtaisi omaisuuseriä valtion joukkovelkakirjoihin niiden nimellisestä arvosta, mutta saisi merkintäoptiot pankin pääomaan. Optioiden arvo riippuisi arvoltaan alentuneiden omaisuuserien lopullisesta myyntihinnasta.

(23) Vakuuttamisen yhteydessä siirtoarvoksi katsotaan vakuutettu määrä.

(24) Valvontaviranomainen käyttää arvonmäärityksen asiantuntijoiden lausuntoja samalla tavoin kuin muissa valtiontukimenettelyissä, joissa se voi turvautua ulkopuolisten asiantuntijoiden apuun.

(25) Tarvittaessa olisi myös varmistettava, että rahoituslaitosten pääomapohjan vahvistamista tämänhetkisessä finanssikriisissä koskevien valvontaviranomaisen antamien valtiontuen suuntaviivojen 40 kohdassa esitettyjä perusteita on noudatettu.

(26) Kun on kyse pankista, jolle on jo aiemmin myönnetyn valtiontuen yhteydessä asetettu velvollisuudeksi laatia rakenneuudistussuunnitelma, olisi uusi tuki otettava asianmukaisesti huomioon suunnitelmassa ja lisäksi siinä olisi tarkasteltava kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja rakenneuudistuksesta likvidaatioon.

(27) Tämän kohdan osalta ei oteta huomioon osallistumista hyväksyttyyn luottotakausohjelmaan, jos takaukseen ei ole jouduttu vetoamaan tappioiden kattamiseksi.

LIITE 1

EUROJÄRJESTELMÄN OHJEET PANKKIEN ONGELMALLISIIN OMAISUUSERIIN SUUNNATTAVISTA TUKITOIMENPITEISTÄ

Eurojärjestelmä on nimennyt seitsemän periaatetta, joita sovelletaan pankkien ongelmallisiin omaisuuseriin kohdistettaviin tukitoimenpiteisiin:

—	Rahoituslaitosten tukikelpoisuuden olisi perustuttava vapaaehtoisuuteen. Jos toimien soveltamisalaa rajoitetaan, etusijalle voitaisiin asettaa laitokset, joilla on arvoltaan alentuneiden omaisuuserien suuria keskittymiä.

—	Omaisuuserien määritelmän olisi oltava suhteellisen laaja.

—

Tukikelpoisten omaisuuserien arvo olisi määritettävä läpinäkyvällä tavalla. Arvon määrittämisen olisi mieluiten perustuttava ETA-valtioissa hyväksyttyihin lähestymistapoihin ja yhteisiin perusteisiin, joita laadittaessa on käytetty riippumattomien ulkopuolisten asiantuntijoiden lausuntoja. Olisi myös käytettävä malleja, joissa hyödynnetään mikrotason markkinatietoja odotettujen tappioiden todennäköisyyden ja taloudellisen arvon arvioinnissa. Lisäksi yksittäisten omaisuuserien kirjanpitoarvoja olisi alennettava, jos markkina-arvon määrittäminen on erityisen vaikeaa tai jos tilanne edellyttää nopeita toimia.

—	Jokaiseen järjestelmään olisi sisällyttävä asianmukainen riskien jakaminen, jotta voidaan rajoittaa valtiolle aiheutuvia kustannuksia, tarjota osallistuville rahoituslaitoksille oikeita kannustimia ja varmistaa kyseisille rahoituslaitoksille tasapuolinen kilpailuympäristö.

—	Pankkien omaisuuseriin sovellettavien tukiohjelmien voimassaoloajan pitäisi olla riittävän pitkä. Voimassaoloajat voisivat vastata tukikelpoisten omaisuuserien voimassaoloaikoja.

—	Rahoituslaitosten johtamis- ja valvontajärjestelmien olisi pysyttävä liiketoimintaperiaatteiden mukaisina. Olisi suosittava tukiohjelmia, joihin sisältyy tarkasti määritelty irrottautumisstrategia.

—	Julkisista varoista rahoitettuihin tukijärjestelmiin olisi sisällytettävä mitattavissa oleviin vertailukohtiin liittyviä ehtoja, esimerkiksi sitoumus jatkaa luottojen myöntämistä kysynnän tyydyttämiseksi kaupallisin perustein.

LIITE 2

Ongelmallisten omaisuuserien hoitoon (asset relief) sovellettavat eri lähestymistavat ja roskapankkien käytöstä saadut kokemukset Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Ranskassa, Italiassa, Saksassa ja Sveitsissä

I MAHDOLLISET LÄHESTYMISTAVAT

Ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattujen toimenpiteiden piirissä olevien omaisuuserien hoidossa voitaisiin soveltaa kahta yleistä lähestymistapaa:

—

Arvoltaan alentuneet omaisuuserät erotetaan ns. hyvistä omaisuuseristä joko yksittäisissä pankeissa tai koko pankkisektorilla. Tämä lähestymistapa voitaisiin toteuttaa useilla tavoilla. Kutakin pankkia varten voitaisiin perustaa omaisuudenhoitoyhtiö (eräänlainen roskapankki tai riskisuoja), ja arvoltaan alentuneet omaisuuserät siirrettäisiin erilliselle oikeushenkilölle. Vaikeuksissa oleva pankki tai erillisyhtiö jatkaisi omaisuuserien hoitamista, ja mahdolliset tappiot jaettaisiin kannattavan pankin ja valtion kesken. Vaihtoehtoisesti valtio voisi perustaa itsenäisen laitoksen, ns. kokoojapankin (aggregator bank), joka ostaisi arvoltaan alentuneet omaisuuserät joko yksittäisiltä pankeilta tai koko pankkisektorilta. Näin pankit voisivat harjoittaa normaalia antolainausta ilman omaisuuserien kirjanpitoarvon alennuksiin liittyviä riskejä. Tätä toimenpidettä voisi edeltää pankkien kansallistaminen, jolloin valtio ottaa määräysvaltaansa osan pankeista tai kaikki pankit ennen hyvien ja ongelmallisten omaisuuserien erottamista.

—

Toinen vaihtoehto olisi omaisuuserien vakuutusjärjestelmä, jossa pankit säilyttävät arvoltaan alentuneet omaisuuserät taseissaan, mutta valtio korvaa niistä mahdollisesti aiheutuvia tappioita. Vakuutusjärjestelmässä valtio korvaisi pankkien taseisiin jätetyistä arvoltaan alentuneista omaisuuseristä aiheutuneet tappiot kokonaan tai osittain. Omaisuuserien vakuutusjärjestelmässä heterogeenisille ja monimutkaisille omaisuuserille on määritettävä asianmukainen preemio, jonka pitäisi periaatteessa perustua vakuutetuille omaisuuserille määritetyn arvon ja riskiominaisuuksien jonkinlaiseen yhdistelmään. Vakuutusjärjestelmät ovat lisäksi teknisesti hankalia, kun vakuutettavat omaisuuserät eivät ole keskittyneet muutamiin suurimpiin pankkeihin vaan jakautuvat suureen määrään pankkeja. Vakuutettujen omaisuuserien säilyttäminen pankkien taseissa saattaa johtaa eturistiriitoihin eikä silloin saada vastaavaa psykologista etua kuin erotettaessa kannattavat pankkitoiminnot ongelmallisista omaisuuseristä.

II KOKEMUKSIA ROSKAPANKEISTA

Yhdysvalloissa perustettiin vuonna 1989 valtion omistama omaisuudenhoitoyhtiö Resolution Trust Corporation (RTC). RTC vastasi asuntolainarahastoille (savings and loan associations) kuuluneiden omaisuuserien (pääasiassa kiinnelainoja ja muita kiinteistöihin liittyviä omaisuuseriä) myynnistä. Säästöpankkivalvonnasta vastaava Office of Thrift Supervision oli todennut kyseiset asuntolainarahastot maksukyvyttömiksi vuosien 1989–1992 säästöpankkikriisin aikana. RTC otti vastuulleen myös entisen Federal Home Loan Bank Boardin vakuutustoiminnot. RTC sulki vuodesta 1989 vuoden 1995 puoliväliin yhteensä 747 säästöpankkia tai päätti muutoin niiden toiminnan. Pankeilla oli yhteensä 394 miljardin Yhdysvaltain dollarin varat. Vuonna 1995 RTC:n tehtävät siirrettiin talletussuojaviranomaisen (Federal Deposit Insurance Corporation) hallinnoimalle säästöpankkirahastolle (Savings Association Insurance Fund). Toimenpiteistä arvioidaan aiheutuneen veronmaksajille yhteensä 124 miljardin dollarin kustannukset vuoden 1995 rahassa.

RTC:n toiminta perustui ns. oman pääoman ehtoisiin kumppanuusohjelmiin (equity partnership programs). Kaikissa oman pääoman ehtoisissa kumppanuuksissa oli mukana yksityisen sektorin kumppani, joka hankki osuuden omaisuuserien muodostamasta poolista. Säilyttämällä itsellään osuuden omaisuuseräsalkuista RTC saattoi hyötyä portfoliosijoittajien saamista erittäin korkeista tuotoista. RTC pystyi lisäksi oman pääoman ehtoisten kumppanuuksien avulla hyötymään yksityissektorin kumppanien toteuttamista hallinnointi- ja likvidaatiotoimista. Tällä kumppanuudella voitiin myös helpommin varmistaa kannustimet, jotka olivat suurempia kuin tyypillisissä päämiehen ja alihankkijan välisissä suhteissa. Oman pääoman ehtoisia kumppanuuksia ovat seuraavat: Multiple Investment Fund (rajoitettu vastuu ja valittu kumppani, omaisuuseriä ei nimetty), N-series ja S-series Mortgage Trusts (tarjouskilpailu nimetyistä omaisuuseristä), Land fund (tavoitteena saada pidemmällä aikavälillä voittoa maan arvon noususta ja maaomaisuuden kehittämisestä) ja JDC-kumppanuus (Judgments, Deficiencies, Chargeoffs), jossa vastuullinen yhtiömies valittiin pätevyyden perusteella hoitamaan saamisia, jotka olivat vakuudettomia tai arvoltaan epävarmoja.

Ruotsissa perustettiin kaksi pankkien omaisuudenhoitoyhtiötä, Securum ja Retriva, hoitamaan rahoituslaitosten järjestämättömiä luottoja pyrittäessä ratkaisemaan vuosien 1992 ja 1993 finanssikriisiin liittyviä ongelmia. Vaikeuksissa olevan pankin omaisuuserät jaettiin ”hyviin” ja ”huonoihin”, minkä jälkeen huonot omaisuuserät siirrettiin jompaankumpaan omaisuudenhoitoyhtiöön, pääasiassa Securumiin (1). Ruotsin ohjelman erityispiirteisiin kuului pankkien velvollisuus ilmoittaa odotetut luottotappiot kokonaisuudessaan ja määrittää realistiset arvot kiinteistöille ja muille omaisuuserille. Ruotsin rahoitusvalvontaviranomainen tiukensi tämän vuoksi sääntöjään, jotka koskevat todennäköisten luottotappioiden määrittelyä ja kiinteistöjen arvon määritystä. Rahoitusvalvontaviranomainen perusti kiinteistöalan asiantuntijoista koostuvan arviointilautakunnan saadakseen yhdenmukaisen arvion tukea hakevien pankkien kiinteistöomistuksista. Omaisuuserille due diligence -prosessin aikana määritettyjen alhaisten markkina-arvojen avulla voitiin asettaa omaisuuserien arvolle alaraja. Kaupankäyntiä voitiin jatkaa, koska markkinatoimijat uskoivat hintojen pysyvän vähintään kyseisellä minimitasolla. (2) Pidemmällä aikavälillä kummankin omaisuudenhoitoyhtiön toiminta oli menestyksekästä, koska rahoitusjärjestelmän tukemiseen käytetyt julkiset varat saatiin melkein kokonaan takaisin omaisuudenhoitoyhtiöiden myytyä niiden hallussa olleen omaisuuden.

Ranskassa perustettiin 1990-luvulla julkinen elin, jolla oli rajoittamaton valtiontakaus, ottamaan haltuunsa ja myymään Credit Lyonnais -pankin ongelmalliset omaisuuserät. Roskapankki rahoitti omaisuuserien hankinnan lainalla, jonka myönsi Credit Lyonnais. Credit Lyonnais välttyi näin omaisuuseristä aiheutuvien tappioiden kirjaamiselta, ja siltä vapautui pääomaa riskipainotettuja omaisuuseriä vastaava määrä, koska roskapankille myönnetyn valtion takaaman lainan riskipaino oli nolla. Euroopan komissio hyväksyi roskapankin perustamisen rakenneuudistustukena. Mallille oli ominaista kannattavien ja tappiollisten pankkitoimintojen selkeä erottaminen toisistaan eturistiriitojen välttämiseksi sekä ns. palautuslauseke (clause de retour à meilleure fortune), jonka mukaisesti valtio oli oikeutettu lisäosuuteen voitoista tilanteen parantuessa. Pankki yksityistettiin onnistuneesti muutaman vuoden kuluttua. Järjestelmässä oli myös haittoja, koska omaisuuserien siirtäminen ongelmapankkiin kirjanpitoarvolla esti osakkeenomistajien tappiot ja aiheutti valtiolle ajan mittaan suuret menot.

Muutamaa vuotta myöhemmin Italiassa Banco di Napolissa erotettiin kannattavat ja tappiolliset pankkitoiminnot. Tätä ennen tappiot olivat siirtyneet osakkeenomistajien vastuulle, ja valtio oli vahvistanut pankin pääomapohjaa sen verran, että toiminta saattoi jatkua. Banco di Napoli rahoitti roskapankin hankkimat arvoltaan alennetut, mutta edelleen ongelmalliset omaisuuserät keskuspankin myöntämällä tuetulla lainalla, jolle valtio myönsi vastatakuun. Tällä tavoin puhdistettu pankki yksityistettiin vuotta myöhemmin. Valtiolle ei aiheutunut Credit Lyonnais’n eikä Banco di Napolin ongelmallisten omaisuuserien hankkimisesta välittömiä budjettimenoja pankeille järjestetyn pääoman lisäksi.

Saksassa sovellettiin vastikään roskapankin lievempää versiota käsiteltäessä osavaltioiden pankkien ongelmallisia omaisuuseriä. SachsenLB-pankki myytiin toimintaansa jatkavana yrityksenä sen jälkeen kun noin 17,5 miljardin euron ongelmalliset omaisuuserät oli siirretty erillisyhtiölle, jonka on tarkoitus pitää omaisuuserät niiden eräpäivään saakka. Pankin entinen omistaja Sachsenin osavaltio antoi tappiontakauksen, jonka arvo oli noin 17 prosenttia omaisuuserien nimellisarvosta. Tätä pidettiin stressitestin perusteella tappioiden suurimpana mahdollisena määränä (perusskenaariossa tappiot olivat vain kaksi prosenttia nimellisarvosta). Uusi omistaja otti vastuulleen pääosan jälleenrahoituksesta ja huolehti jäljelle jäävien riskien kattamisesta. Tuen määrän arvioitiin olevan vähintään pahimman skenaarion mukainen eli noin neljä prosenttia omaisuuserien nimellisarvosta. WestLB-pankin 23 miljardin euron omaisuuserät ohjattiin erillisyhtiöön, ja valtio myönsi niille viiden miljardin euron takauksen. Takauksella varauduttiin mahdollisiin tappioihin ja taseessa tehtävään IFRS-standardien mukaiseen omaisuuserien arvonalennukseen. Näin WestLB pystyi poistamaan taseestaan omaisuuserien markkina-arvoihin liittyvän volatiliteetin. Valtiolle maksettiin 0,5 prosentin takauspalkkio. Kyseinen riskisuoja on edelleen voimassa, ja sitä pidetään valtiontukena.

Sveitsissä valtio perusti uuden rahaston, johon siirrettiin UBS-pankin ongelmallisia omaisuuseriä, joiden arvon ulkopuolinen taho määritti ennen siirtoa. Rahaston rahoittamiseksi Sveitsin valtio sijoitti ensin UBS:ään pääomaa velkakirjoina, jotka ovat muunnettavissa UBS:n osakkeiksi. UBS poisti kyseiset velkakirjat välittömästi taseestaan ja siirsi ne rahastoon. Loput rahaston pääomasta varmistettiin Sveitsin keskuspankilta saadulla lainalla.

Tšekissä pankit myönsivät 1990-luvun lopussa yrityksille luottoja erittäin väljin ehdoin. Tšekkiläiset pankit joutuivat holtittoman lainanannon vuoksi pahoihin vaikeuksiin, ja valtio joutui pelastamaan ne 1990-luvun lopussa. Pankkialan tervehdyttämiseksi pankkien taseita jouduttiin puhdistamaan perusteellisesti.

Tšekin hallitus perusti helmikuussa 1991 konsolidointipankin (Konsolidační banka), joka otti haltuunsa ennen vuotta 1991 myönnetyt pankkisektorin ongelmaluotot. Näitä olivat muun muassa keskusjohtoisesta taloudesta periytyneet velat, jotka liittyivät erityisesti kaupankäyntiin entisen itäblokin maiden kanssa. Konsolidointipankki muutettiin syyskuussa 2001 virastoksi, joka joutui ottamaan vastuulleen ns. uusiin innovatiivisiin lainoihin liittyvät ongelmatapaukset (erityisesti yksityistämislainoja, järjestämättömiä luottoja ja luottoja, joihin liittyi petoksia).

Vuodesta 1991 ongelmaluottoja siirrettiin pois suurpankkien taseista, ja vuodesta 1994 keskityttiin pienempiin pankkeihin. Tšekin pankkijärjestelmää rasittivat jossain määrin erityisesti Kreditní bankan konkurssi elokuussa 1996 ja sen jälkeinen osittainen talletuspako Agrobankasta. Kyseiset ohjelmat kasvattivat ainoastaan tilapäisesti valtion pankkiomistuksia ensin vuonna 1995 ja toisen kerran vuonna 1998, kun Agrobankan toimilupa peruutettiin. Valtion omistusosuus kasvoi pankkisektorilla vuoden 1995 loppuun mennessä 32 prosenttiin, kun se oli ollut 29 prosenttia vuonna 1994.

Lisäksi vuonna 1997 hyväksyttiin uusi vakautusohjelma, jolla tuettiin pieniä pankkeja. Vakautusohjelmassa pankkien huonolaatuiset omaisuuserät korvattiin tarjoamalla likviditeettiä enintään 110 prosenttia kunkin osallistuvan pankin pääomasta, kun kyseiset omaisuuserät ostettiin erillisyhtiöön (Česká finanční). Jäljelle jääneet omaisuuserät oli tarkoitus ostaa takaisin viidestä seitsemään vuoden aikana. Vakautusohjelmaan ilmoittautui kuusi pankkia, joista viisi hylättiin, koska ne eivät täyttäneet ohjelman ehtoja. Sittemmin ne lopettivat toimintansa. Epäonnistunut vakautusohjelma keskeytettiin tämän vuoksi.

Vuoden 1998 loppuun mennessä oli myönnetty 63 pankkitoimilupaa (näistä 60 myönnettiin ennen vuoden 1994 loppua). Syyskuun lopussa vuonna 2000 Tšekissä harjoitti pankkitoimintaa 41 pankkia tai ulkomaisten pankkien sivuliikettä. Lisäksi 16 pankkia oli erityisjärjestelyjen kohteena (kahdeksan pankin omaisuutta likvidoitiin ja kahdeksan pankkia oli muiden konkurssimenettelyjen piirissä). Neljä pankkia oli sulautunut muihin pankkeihin, ja yhden ulkomaisen pankin toimilupa oli peruutettu, koska se ei ollut aloittanut toimintaansa. Pankkitoimintaa yhä harjoittavista 42 rahoituslaitoksesta (ml. CKA) 15 oli kotimaisessa ja 27 ulkomaisessa määräysvallassa, ulkomaisten pankkien tytäryhtiöt ja sivuliikkeet mukaan lukien.

Muutettu selvitysmenettely- ja konkurssilaki ja julkisista huutokaupoista annettu laki tulivat voimaan toukokuussa 2000. Laeilla pyrittiin nopeuttamaan konkurssimenettelyjä ja tasapainottamaan velkojien ja velallisten oikeuksia antamalla asiaan erikoistuneille yrityksille ja oikeushenkilöille oikeus toimia uskottuna miehenä konkurssimenettelyssä. Lisäksi annettiin mahdollisuus ratkaista konkurssiasioita neuvotteluteitse tuomioistuinten ulkopuolella.

(1) Ks. Bergström, Englund ja Thorell (2002) ja Heikensten (1998a ja b).

(2) Japanissa sitä vastoin toimittiin päinvastoin asettamalla ongelmallisille omaisuuserille liian korkeat arvot. Tämän vuoksi kiinteistömarkkinat olivat pysähdyksissä noin kymmenen vuotta.

LIITE 3

Tukikelpoisten omaisuuserien luokkien määritelmä sekä kattavien tietojen antaminen arvoltaan alentuneista omaisuuseristä ja pankin kaikista liiketoiminnoista

I TUKIKELPOISTEN OMAISUUSERIEN LUOKKIEN MÄÄRITELMÄ

Pankkien arvoltaan alentuneiden omaisuuserien luokkien määritelmän pitäisi olla yhteinen nimittäjä, joka perustuu jo käytössä oleviin luokituksiin:

1)	vakavaraisuusraportointi ja arvostus (Baselin pilari 3 = luottolaitosten liiketoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta annetun direktiivin liite XII; FINREP-raportointikehikko ja yhtenäinen vakavaraisuusraportointi COREP);

2)	tilinpäätösraportointi ja arvon määrittäminen (erityisesti IAS 39 ja IFRS 7);

3)	luottokriisiin liittyvä erikoistunut tapauskohtainen raportointi: IMF, vakausfoorumi (FSF), Roubini ja läpinäkyvyyttä koskeva Euroopan pankkivalvontaviranomaisten komitean (CEBS) työ.

Käyttämällä omaisuuseräluokkien määrittelyssä yhteisenä nimittäjänä voimassa olevia raportointi- ja arvostusluokkia voidaan:

—	välttää pankkeja rasittavat ylimääräiset raportointivaatimukset;

—	arvioida yksittäisten pankkien arvoltaan alentuneiden omaisuuserien luokka ETA:n ja globaalien estimaattien mukaisesti (tällä voi olla merkitystä määritettäessä ns. taloudellista arvoa tiettynä ajankohtana); sekä

—	määrittää objektiiviset (sertifioidut) lähtökohdat arvoltaan alentuneiden omaisuuserien arvostukselle.

Edellä esitetyn mukaisesti valvontaviranomainen ehdottaa seuraavaa rahoitusvaroihin kuuluvien erien luokittelua lähtökohdaksi määritettäessä taloudellista arvoa ja ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattavia tukitoimia:

Taulukko 1

I Strukturoitu rahoitus / arvopaperistetut tuotteet
	Tuotetyyppi	Kirjanpidollinen luokka	Järjestelmän arvostusperusta			Huomautukset
			Markkina-arvo	Taloudellinen arvo	Siirtoarvo
1	Asuntolainavakuudellinen arvopaperi (RMBS)	FVPL / AFS (1)				Yksityiskohtaisempi jaottelu: maantieteellinen alue, etuoikeusluokkien järjestys, luottoluokitusluokat, yhteydessä subprime-tai Alt-A-lainoihin tai muihin omaisuuseriin, maturiteetti/sijoitussyklin vaihe (vintage), varaukset ja kirjanpidosta poistot
2	Liikekiinteistölainavakuudellinen arvopaperi (CMBS)	FVPL / AFS
3	Velkarypäsvakuudellinen velkasitoumus (CDO)	FVPL / AFS
4	Omaisuusvakuudellinen arvopaperi (ABS)	FVPL / AFS
5	Yrityslaina	FVPL / AFS
6	Muut lainat	FVPL / AFS
			Yhteensä
II Ei-arvopaperistetut lainat
	Tuotetyyppi	Kirjanpidollinen luokka	Järjestelmän arvostusperusta			Huomautukset
			Hankintameno (2)	Taloudellinen arvo	Siirtoarvo
7	Yrityslaina	HTM / L&R (1)	Hankintameno (2)			Yksityiskohtaisempi jaottelu: maantieteellinen alue, vastapuoliriski (maksukyvyttömyyden todennäköisyys), luottoriskin pienentäminen (vakuudet) ja maturiteettirakenteet; varaukset ja kirjanpidosta poistot
8	Asuntolaina	HTM / L&R	Hankintameno
9	Muut henkilökohtaiset lainat	HTM / L&R	Hankintameno
			Yhteensä

II KATTAVAT TIEDOT ARVOLTAAN ALENTUNEISTA OMAISUUSERISTÄ JA NIIHIN LIITTYVISTÄ LIIKETOIMINNOISTA

Näiden omaisuuseräluokkien pohjalta tiedot pankin ongelmallisista omaisuuseristä, joiden halutaan kuuluvan ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattujen toimenpiteiden piiriin, olisi esitettävä yksityiskohtaisemmin, kuten taulukon 1 sarakkeessa ”Huomautukset” kehotetaan.

Euroopan pankkivalvontaviranomaisten komitea (3) (Committee of European Banking Supervisors, CEBS) suosittaa hyviä käytänteitä, jotka liittyvät tietojen antamiseen markkinamyllerryksestä kärsineistä toiminnoista. Kyseisten käytänteiden mukaan tiedot arvoltaan alentuneisiin omaisuuseriin liittyvistä pankin toiminnoista, jotka vaikuttavat 5.1 jaksossa tarkoitettuun elinkelpoisuuden kartoitukseen, voitaisiin ryhmitellä seuraavasti:

Taulukko 2

CEBS:n suosittamat hyvät käytänteet

Senior Supervisors Group (SSG):

Tietojen antaminen parhaista käytänteistä (leading practice disclosures)

Liiketoimintamalli

Liiketoimintamallin kuvaus (toimien aloittamisen perustelut ja niiden osuus arvonmuodostusprosessissa) ja tarvittaessa siihen tehdyt (esimerkiksi finanssikriisistä johtuvat) muutokset

kuvaus strategioista ja tavoitteista

kuvaus toimien tärkeydestä ja roolista liiketoiminnassa (ml. kvantitatiiviset tiedot)

kuvaus toimien luonteesta, mukaan lukien kuvaus rahoitusvälineistä sekä niiden toiminnasta ja tuotteiden/sijoitusten hyväksymiskriteereistä

kuvaus rahoituslaitoksen roolista ja osallistumisesta toimintaan (sitoumukset ja velvoitteet).

toimet (erillisyhtiö) (4)

riskien luonne (sponsori, likviditeetin ja/tai erillisten takausten tarjoaja) (erillisyhtiö).

toimintalinjojen kvalitatiivinen arviointi (velkarahoitus).

Riskit ja niiden hallinta

Kuvaus toimintoihin ja rahoitusinstrumentteihin liittyvien riskien luonteesta ja laajuudesta

kuvaus toimintojen kannalta merkityksellisistä riskienhallintakäytänteistä, havaituista heikkouksista ja toteutetuista korjaustoimenpiteistä

käynnissä olevan kriisin aikana olisi erityisesti kiinnitettävä huomiota likviditeettiriskin hallintaan.

Kriisin vaikutus yritysten tuloksiin

Kvalitatiivinen ja kvantitatiivinen kuvaus toiminnan tuloksesta, pääpaino tulokseen vaikuttavissa mahdollisissa tappioissa ja kirjanpitoarvon alennuksissa

kirjanpitoarvon alennusten ja tappioiden jaottelu kriisistä kärsineiden tuotteiden ja instrumenttien mukaan (CMBS, RMBS, CDO, ABS ja LBO (leveraged buy-out eli osin velkarahalla rahoitettu yritysosto) jaoteltuina eri perusteiden mukaisesti)

kuvaus vaikutusten taustalla olevista syistä ja tekijöistä

asianomaisiin kausiin kohdistuneiden vaikutusten sekä tuloslaskelmien vertailu: tilanne ennen kriisiä ja sen jälkeen

kirjanpitoarvojen alentamisen jaottelu realisoituneisiin ja realisoitumattomiin määriin

kuvaus kriisin vaikutuksesta yrityksen osakekurssiin

tiedot riskeihin perustuvasta suurimmasta mahdollisesta tappiosta ja kuvaus siitä, kuinka talouden taantuman syventyminen tai markkinoiden elpyminen voisivat vaikuttaa rahoituslaitoksen tilanteeseen

tiedot omiin velkoihin kohdistuneiden luottoriskipreemioiden muutosten vaikutuksista yrityksen tulokseen sekä vaikutusten määrittämisessä käytetyistä menetelmistä.

Riskien muutokset aiempaan kauteen verrattuna, ml. omaisuuserien myynti ja kirjanpitoarvon alennukset (liikekiinteistövakuudelliset/velkarahoitus).

Vastuutasot ja -tyypit

Voimassa olevien vastuiden nimellisarvo (tai jaksotettu hankintameno) ja käyvät arvot

tiedot luottoriskiltä suojautumisesta (esim. luottoriskin vaihtosopimukset) ja sen vaikutuksesta vastuisiin

tiedot tuotteiden lukumäärästä

yksityiskohtaiset tiedot vastuista jaoteltuina seuraavasti:

—	etuoikeusluokkien järjestys

—	luoton laatu (esim. luottoluokitukset, sijoituskelpoisuus (investment grade), aloitusvuosi (vintages))

—	maantieteellinen alkuperä

—	tieto siitä, onko vastuut siirretty muualle, onko ne pidetty itsellä, ovatko ne tilapäisesti omistuksessa (warehousing) vai onko ne ostettu

—	tuotteen ominaisuudet: esim. luottoluokitukset, subprime-kiinteistölainojen osuus, diskonttaukset, korvausten maksamisen raja-arvot (attachment points), korkoerot, rahoitus

—	kohteena olevien omaisuuserien ominaisuudet: esim. sijoitussyklin vaihe, lainan ja omaisuuserän arvon suhde, tiedot panttauksista, kohteena olevan omaisuuserän painotettu keskimääräinen voimassaoloaika, oletukset aikaistetun takaisinmaksun ajoituksesta, odotetut luottotappiot

vastuiden muuttumisaikataulu asianomaisten raportointikausien välillä ja muutosten syyt (myynnit, luovutukset, ostot jne.)

tiedot vastuista, joita ei ole konsolidoitu (tai jotka on merkitty kirjanpitoon kriisin aikana), ja taustalla olevat syyt

monoline-vakuutusyhtiöiden vakuuttamat vastuut ja vakuutettujen omaisuuserien laatu:

—	vakuutettujen vastuiden nimellisarvot (tai jaksotettu hankintameno) ja luottoriskiltä suojatut määrät

—	voimassa olevien vastuiden ja niihin liittyvän luottoriskisuojan käyvät arvot

—	kirjanpitoarvon alennukset ja tappiot jaoteltuina realisoituneisiin ja realisoitumattomiin määriin

—	vastuiden jakauma luottoluokkien tai vastapuolien mukaan.

Sijoitusvälineen koko suhteessa yrityksen kaikkiin vastuisiin (erillisyhtiö/CDO)

vakuus: tyyppi, etuoikeusluokat, luottoluokitus, toimiala, maantieteellinen jakautuma, keskimääräinen maturiteetti, sijoitussyklin vaihe (erillisyhtiö/CDO/liikekiinteistö-vakuudellinen/velkarahoitus)

suojaukset ml. monoline-vakuutusyhtiöiden vakuuttamat vastuut, muut vastapuolet (CDO) suojauksen vastapuolien luottokelpoisuuus (CDO)

kokonaisuutena myydyt lainat (whole loans), RMBS, johdannaiset, muut

tiedot luoton laadusta (esim. luottoluokitus, lainan ja omaisuuserän arvon suhde, tuloksellisuuden mittarit) (muut)

riskien muutokset aiempaan kauteen verrattuna, ml. omaisuuserien myynti ja kirjanpitoarvon alennukset (liikekiinteistövakuudelliset/velkarahoitus)

konsolidoitujen ja konsolidoimattomien sijoitusvälineiden jaottelu mahdollisen konsolidoinnin perustelut (erillisyhtiö)

rahoitetut vastuut ja rahoittamattomat sitoumukset (velkarahoitus).

Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja arvostuskysymykset

Transaktioiden ja strukturoitujen tuotteiden luokittelu ja käsittely kirjanpidossa

erillisyhtiöiden ja muiden sijoitusvälineiden (esim. variable interest entity, VIE) konsolidointi ja niiden täsmäytys subprime-kriisistä kärsineiden strukturoitujen tuotteiden kanssa

yksityiskohtaiset tiedot rahoitusinstrumenttien käyvistä arvoista:

—	rahoitusinstrumentit, joihin sovelletaan käypää arvoa

—	käyvän arvon hierarkia (kaikkien käypään arvoon arvostettujen vastuiden jaottelu hierarkiatasoittain sekä jaottelu käteis-ja johdannaisinstrumentteihin ja tiedot vastuiden siirtymisestä eri tasojen välillä)

—	transaktiota toteutettaessa syntyneiden (Day 1) voittojen kirjanpitokäsittely (ml. kvantitatiiviset tiedot)

—	käypään arvoon arvostamismahdollisuuden soveltaminen (ml. soveltamisehdot) ja siihen liittyvät määrät (ja asianmukainen jaottelu)

tiedot rahoitusinstrumenttien arvoa määritettäessä käytetyistä mallintamistekniikoista, sisältäen kuvauksen seuraavista:

—	mallintamistekniikat ja instrumentit, joihin niitä on sovellettu

—	arvonmääritysprosessit (erityisesti mallien perustana käytetyt oletukset ja panostekijät)

—	oikaisut, jotka vastaavat malliriskiä ja muita arvonmäärityksen epävarmuustekijöitä

—	käypien arvojen herkkyys sekä

—	stressiskenaariot.

Arvostusmenetelmät ja keskeiset tekijät (CDO)

tiettyjä vastapuolia koskevat luottojen arvonoikaisut (CDO)

arvonmäärityksen herkkyys keskeisissä oletuksissa ja panoksissa tapahtuville muutoksille (CDO).

Muut tietojen antamista koskevat seikat

Kuvaus tietojen antamisessa sovellettavista käytänteistä sekä tietojen antamisen ja tilinpäätösraportoinnin periaatteista.

Tietojen esitystapa

Tarvittavat tiedot rahoituslaitoksen osallistumisesta tiettyyn toimintaan olisi mahdollisuuksien mukaan annettava yhdessä paikassa

jos tiedot annetaan monessa asiakirjan osassa tai useissa lähteissä, lukijalle olisi annettava selkeät viittaukset asiakirjan osiin ja eri lähteisiin

selkeyden parantamiseksi tekstiä olisi mahdollisuuksien mukaan täydennettävä kattavilla ja havainnollisilla taulukoilla ja tiivistelmillä

rahoituslaitosten olisi varmistettava, että monimutkaisten rahoitusinstrumenttien ja transaktioiden kuvauksissa käytettävää terminologiaa täydennetään selkeillä ja riittävän kattavilla selityksillä.

(1) FVPL = Fair value through profit and loss (käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattava) = kaupankäyntisalkku + käypään arvoon arvostamismahdollisuus; AFS = available for sale (myytävissä olevat), HTM = Held to Maturity (eräpäivään asti pidettävät), L&R = loans and receivables (lainat ja saamiset).

(2) Hankintameno on lainojen kirjanpitoarvo, josta on vähennetty arvon alentuminen.

(3) Lähde: CEBS report on banks’ transparency on activities and products affected by the recent market turmoil, 18.6.2008.

(4) SSG:n raportissa viitataan joko tietyntyyppiseen erillisyhtiöön (SPE) tai erillisyhtiöihin yleisesti. Muut = Muut subprime- ja Alt-A-luokan vastuut.

LIITE 4

ARVOSTUS- JA HINNOITTELUPERIAATTEET JA -PROSESSIT

I Arvostusmenetelmä

Ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattuja toimenpiteitä varten omaisuuserät olisi luokiteltava liitteessä 3 olevissa taulukoissa 1 ja 2 esitetyllä tavalla.

Tässä valvontaviranomaisen antamien valtiontuen suuntaviivojen luvussa tarkoitetun todellisen taloudellisen arvon (ks. 5.5 jakso) määrittämisen pitäisi perustua seurattavissa oleviin markkinatietoihin sekä realistisiin ja varovaisiin oletuksiin tulevista rahavirroista.

Tukikelpoisiin omaisuuseriin sovellettavista arvostusmenetelmistä olisi sovittava ETA:n tasolla. Ne voisivat vaihdella yksittäisen omaisuuserän tai omaisuuseräluokan mukaan. Määritettyä arvoa olisi mahdollisuuksien mukaan tarkistettava säännöllisin väliajoin vertaamalla sitä markkina-arvoihin omaisuuserän voimassaoloaikana.

Tähän mennessä on sovellettu useita eri arvostusvaihtoehtoja vaihtelevalla menestyksellä. Yksinkertaiseen käänteiseen huutokauppaan perustuvat menettelyt ovat osoittautuneet käyttökelpoisiksi, kun tiettyyn luokkaan kuuluvien omaisuuserien markkina-arvot tiedetään suhteellisen varmasti. Tällä menetelmällä ei kuitenkaan pystytty määrittämään monimutkaisempien omaisuuserien arvoa Yhdysvalloissa. Pidemmälle viedyt huutokauppamenettelyt soveltuvat paremmin silloin kun markkina-arvot ovat epävarmempia ja kunkin omaisuuserän hinnan määrittämisessä tarvitaan täsmällisempää menetelmää. Kyseisiä menetelmiä ei ole kuitenkaan helppo kehittää. Monimutkaisten omaisuuserien arvoa määritettäessä vaihtoehtona olevien malliin perustuvien laskelmien huono puoli on herkkyys taustaoletusten muutoksille. (1)

Markkina-arvon yhdenmukaisen aliarvostuksen soveltaminen kaikkiin monimutkaisiin omaisuuseriin yksinkertaistaa arvonmääritystä yleisesti, mutta johtaa samalla yksittäisten omaisuuserien epätarkempaan hinnoitteluun. Keskuspankeilla on paljon kokemusta mahdollisista perusteista ja parametreista, jotka liittyvät jälleenrahoituksen hankkimiseksi pantattuihin vakuuksiin. Ne voisivat olla käyttökelpoisia viitearvoja.

Valitusta mallista riippumatta arvonmääritysprosessin ja erityisesti tulevien tappioiden todennäköisyyden arvioinnin olisi perustuttava perusteellisiin stressitesteihin, joissa otetaan huomioon maailmantalouden taantuman pitkittyminen.

Arvonmäärityksen on perustuttava kansainvälisesti tunnustettuihin standardeihin ja vertailuarvoihin. ETA:n tasolla sovitulla yhteisellä arvostusmenetelmällä, jota sovelletaan johdonmukaisesti ETA-valtioissa, voitaisiin merkittävästi vähentää yritysten toimintaolosuhteiden tasapuolisuuteen kohdistuvia uhkia, jotka johtuvat toisistaan poikkeavien arvostusjärjestelmien huomattavista potentiaalisista vaikutuksista. Käytänteidensä mukaisesti valvontaviranomainen kuulee todennäköisesti arvonmäärityksen asiantuntijoita (2), kun se arvioi EFTA-valtioiden ehdottamia arvostusmenetelmiä, jotka liittyvät pankkien ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattuihin toimenpiteisiin.

II Valtion tukitoimien hinnoittelu omaisuuserien arvostuksen perusteella

Omaisuuserien arvostus on erotettava tukitoimenpiteiden hinnoittelusta. Omaisuuserien ostaminen tai vakuuttaminen määritetyn markkina-arvon tai ”todellisen taloudellisen arvon” (jossa on otettu huomioon tulevat ennustetut kassavirrat olettaen, että omaisuuserät pidetään eräpäivään saakka) perusteella ylittää usein käytännössä tuensaajapankkien kyvyn osallistua toimista aiheutuvan taakan jakamiseen. (3) Hinnoittelun tavoitteena on oltava siirtoarvo, joka on mahdollisimman lähellä määritettyä todellista taloudellista arvoa. Vaikka ”todelliseen taloudelliseen arvoon” perustuva hinnoittelu näyttää tuottavan etua markkina-arvoihin verrattuna ja sen myötä valtiontukea, sen voidaan kuitenkin katsoa tasapainottavan finanssikriisin aiheuttamia markkinoiden ylilyöntejä, jotka ovat johtaneet joidenkin markkinoiden alamäkeen tai jopa romahtamiseen. Mitä enemmän siirtoarvo poikkeaa todellisesta taloudellisesta arvosta ja mitä suuremmaksi tuen määrä näin kasvaa, sitä enemmän tarvitaan korjaavia toimenpiteitä (esimerkiksi valtion tuotto-osuutta kasvattavia palautuslausekkeita, better fortune clauses), joilla varmistetaan tarkka hinnoittelu pidemmällä aikavälillä, ja perusteellisempia rakenneuudistuksia. Omaisuuserille, joiden markkinat eivät ole likvidit, olisi sallittava suurempi poikkeaminen arvonmäärityksen tuloksesta kuin niille omaisuuserille, joiden arvo voidaan määrittää luotettavien markkinatietojen perusteella. Näiden periaatteiden noudattamatta jättäminen lisäisi huomattavasti pitkälle menevien rakenneuudistusten ja korvaavien toimenpiteiden tai jopa likvidaatiomenettelyn tarvetta.

Pankkien ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattavien tukitoimien hinnoitteluun on joka tapauksessa sisällytettävä valtiolle maksettava korvaus, jonka määrässä otetaan asianmukaisesti huomioon riski tulevista tappioista, jotka ylittävät todellista taloudellista arvoa määritettäessä arvioidut tappiot. Lisäksi korvauksen määrässä on otettava huomioon lisäriski, joka liittyy todellisen taloudellisen arvon ylittävään siirtoarvoon.

Korvaus voidaan maksaa asettamalla omaisuuserien siirtohinta riittävän paljon todellista taloudellista arvoa pienemmäksi, jotta valtio saa arvonnousun myötä asianmukaisen vastineen riskin siirtämisestä. Vaihtoehtoisesti takausmaksua voidaan mukauttaa.

Tavoiteltavana tuottona voitaisiin pitää korvausta, joka olisi vaadittu pääomapohjaa vahvistavilta toimilta, jotka vastaavat pankkien ongelmallisille omaisuuserille suunnattujen tukitoimien pääomavaikutusta. Tavoitetuottoa määritettäessä olisi noudatettava pankkien pääomapohjan vahvistamista koskevaa valvontaviranomaisen antamien valtiontuen suuntaviivojen lukua. Lisäksi olisi otettava huomioon pankkien ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattujen toimenpiteiden erityispiirteet, erityisesti se tosiseikka, että niihin voi liittyä suurempia riskejä kuin pelkkiin pääomasijoituksiin. (4)

Hinnoittelujärjestelmään voisi myös sisältyä omaisuuserien arvoa vastaava määrä pankkien osakkeiden merkintäoptioita. Tällöin korkeampi maksettu hinta johtaa suurempaan potentiaaliseen omistusosuuteen. Yksi vaihtoehto tällaisen hinnoittelujärjestelmän toteuttamiselle on omaisuuserien ostoskenaario, jossa merkintäoptiot palautetaan pankille sen jälkeen kun roskapankki on myynyt omaisuuserät ja niistä on saatu vaadittu tavoitetuotto. Jos omaisuuserät eivät tuota tarpeeksi, pankin pitäisi maksaa erotus rahana, jotta tavoitetuottoon päästään. Jos pankki ei maksa rahasuoritusta, valtio voi saavuttaa tavoitetuoton myymällä merkintäoptiot.

Omaisuuserien takausskenaariossa takausmaksu voitaisiin suorittaa osakkeina, jolloin kiinteä kumulatiivinen tuotto takaisi tavoitetuoton. Jos takaukseen joudutaan vetoamaan, EFTA-valtio voisi hankkia merkintäoptioilla osakkeita, joiden arvo vastaa määriä, joiden maksamista on vaadittu takauksen perusteella.

Hinnoittelujärjestelmillä on aina varmistettava se, että tuensaajapankkien kokonaisrahoitusosuus supistaa valtion nettotuen pienimpään välttämättömään määrään.

(1) Huutokauppa olisi joka tapauksessa mahdollinen ainoastaan homogeenisten omaisuuseräluokkien osalta, kun potentiaalisia myyjiä on riittävän paljon. Tämän lisäksi olisi otettava käyttöön rajahinta, jolla suojataan valtion edut, ja takaisinperintämenettely siltä varalta, että lopulliset tappiot ylittävät rajahinnan. Näin varmistetaan, että edunsaajapankki osallistuu järjestelyyn riittävän suurella rahoitusosuudella. Näiden menettelyjen arvioimiseksi on toimitettava vertailevat skenaariot vaihtoehtoisista takaus- ja ostojärjestelmistä, stressitestit mukaan lukien, jotta voidaan taata, että kaikkien mekanismien taloudelliset vaikutukset ovat suunnilleen samat.

(2) Valvontaviranomainen käyttää arvonmäärityksen asiantuntijoiden lausuntoja samalla tavoin kuin muissa valtiontukimenettelyissä, joissa se voi turvautua ulkopuolisten asiantuntijoiden apuun.

(3) Ks. näiden suuntaviivojen 5.2 jakso.

(4) Pääomapohjaa vahvistavista toimista poiketen omaisuuserille myönnettävien takausten osalta olisi myös otettava huomioon, että likviditeettiä ei tarjota.

LIITE 5

VALTIONTUKIMENETTELY

EFTA-valtioiden, jotka ilmoittavat pankkien ongelmallisiin omaisuuseriin suunnatuista toimenpiteistä, on toimitettava valvontaviranomaiselle kattavat ja yksityiskohtaiset tiedot kaikista seikoista, jotka ovat merkityksellisiä arvioitaessa julkisia tukitoimenpiteitä tässä valtiontuen suuntaviivojen luvussa esitettyjen valtiontukisääntöjen mukaisesti. (1) Tietoihin on erityisesti sisällytettävä yksityiskohtainen kuvaus sovellettavasta arvostusmenetelmästä ja sen suunnitellusta toteutuksesta, johon osallistuu riippumattomia ulkopuolisia asiantuntijoita. (2) Valvontaviranomainen hyväksyy järjestelmät kuudeksi kuukaudeksi. Hyväksymisen ehtona on sitoumus toimittaa kustakin tukea saaneesta rahoituslaitoksesta joko rakenneuudistussuunnitelma tai elinkelpoisuuden kartoitus kolmen kuukauden kuluessa rahoituslaitoksen liittymisestä ongelmallisten omaisuuserien hoitoa koskevaan ohjelmaan.

Kun pankkien ongelmallisille omaisuuserille myönnetään tukea joko yksittäisellä toimenpiteellä tai hyväksytyn ongelmallisten omaisuuserien hoitoa koskevan ohjelman mukaisesti, EFTA-valtion on toimitettava valvontaviranomaiselle viimeistään rakenneuudistussuunnitelmaa tai elinkelpoisuuden kartoitusta koskevassa ilmoituksessa yksityiskohtaiset tiedot ohjelman piiriin kuuluvista omaisuuseristä ja niiden arvostuksesta yksittäisen tuen myöntämisajankohtana. Lisäksi on esitettävä virallisesti vahvistetut tiedot ongelmallisiin omaisuuseriin suunnattujen toimenpiteiden kohteena olevien omaisuuserien arvonalennuksista. (3) Kattavat tiedot pankin toiminnoista ja taseesta olisi toimitettava mahdollisimman pian. Näin voidaan aloittaa neuvottelut rakenneuudistustoimien luonteesta ja laajuudesta hyvissä ajoin ennen virallisen rakenneuudistussuunnitelman esittämistä. Tavoitteena on prosessin nopeuttaminen sekä tilanteen selkiyttäminen ja oikeusvarmuuden luominen mahdollisimman pikaisesti.

Niiden pankkien osalta, jotka ovat jo saaneet muuntyyppistä valtiontukea (hyväksytty takaus, omaisuuserien vaihto, pääomasijoitusjärjestelyt tai yksittäiset toimenpiteet), ongelmallisten omaisuuserien hoitoa koskevan ohjelman puitteissa myönnetystä tuesta on ensin ilmoitettava jo voimassa olevien raportointivelvoitteiden mukaisesti. Valvontaviranomainen saa näin kattavan käsityksen kaikista yhtä tuensaajaa hyödyttävistä valtiontukitoimenpiteistä, ja se voi tehdä paremman kokonaisarvion aiempien toimenpiteiden vaikuttavuudesta ja EFTA-valtion uusista tukitoimista.

Valvontaviranomainen arvioi tilapäisesti hyväksyttyä tukea uudelleen ehdotetun rakenneuudistuksen ja korjaavien toimenpiteiden riittävyyden perusteella. (4) Valvontaviranomainen tekee uuden päätöksen siitä, soveltuuko tuki yhteismarkkinoille yli kuuden kuukauden ajan.

EFTA-valtioiden on toimitettava valvontaviranomaiselle kuuden kuukauden välein kertomus ongelmallisia omaisuuseriä hoitoa koskevien ohjelmien toiminnasta ja pankkien rakenneuudistussuunnitelmien etenemisestä. Jos EFTA-valtio on jo velvoitettu toimittamaan tiedot muuntyyppisestä pankeille myönnetystä tuesta, kyseisiin tietoihin on liitettävä tarvittavat tiedot ongelmallisiin omaisuuseriin suunnatuista toimenpiteistä ja pankkien rakenneuudistussuunnitelmista.

(1) EFTA-valtioita suositetaan olemaan yhteydessä valvontaviranomaiseen ennen ilmoituksen tekemistä.

(2) Ks. edellä 5.5 jakso ja liite 4.

(3) EFTA-valtioiden on toimitettava rahoitusvalvontaviranomaisen johtajan allekirjoittama kirje, jossa kyseiset yksityiskohtaiset tiedot vahvistetaan.

(4) EFTA-valtioiden ja valvontaviranomaisen oman työn helpottamiseksi valvontaviranomainen on valmistautunut tutkimaan useita samankaltaisia rakenneuudistuksia tai likvidaatiomenettelyjä yhtä aikaa. Valvontaviranomainen voi todeta, että suunnitelmaa ei tarvitse toimittaa, jos kyseessä on pelkkä likvidaatiomenettely tai jos rahoituslaitos on kooltaan hyvin pieni.