EFTAn VALVONTAVIRANOMAISEN PÄÄTÖS

N:o 405/08/KOL,

tehty 27 päivänä kesäkuuta 2008,

Islannin asuntorahoitusrahastoa koskevan muodollisen tutkintamenettelyn lopettamisesta

(Islanti)

EFTAn VALVONTAVIRANOMAINEN (1), joka

ottaa huomioon Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen (2) ja erityisesti sen 59 artiklan 2 kohdan, 61–63 artiklan sekä pöytäkirjan 26,

ottaa huomioon EFTAn jäsenvaltioiden sopimuksen valvontaviranomaisen ja tuomioistuimen perustamisesta (3) ja erityisesti sen 24 artiklan,

ottaa huomioon valvonta- ja tuomioistuinsopimuksen pöytäkirjassa 3 olevan I osan 1 artiklan 2 kohdan ja II osan 4 artiklan 4 kohdan ja 6 artiklan (4),

ottaa huomioon valvontaviranomaisen suuntaviivat (5) ETA-sopimuksen 61 ja 62 artiklan soveltamisesta ja tulkinnasta,

ottaa huomioon valvontaviranomaisen päätöksen N:o 195/04/KOL (6) pöytäkirjassa 3 olevan II osan 27 artiklassa tarkoitetuista soveltamismääräyksistä,

ottaa huomioon EFTAn tuomioistuimen tuomion asiassa E-9/04 (7), jossa vaadittiin Islannin asuntorahoitusrahastoa koskevan päätöksen N:o 213/04/KOL kumoamista,

ottaa huomioon valvontaviranomaisen päätöksen N:o 185/06/KOL (8) Islannin asuntorahoitusrahastoa koskevan muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta,

on mainittujen määräysten ja säännösten mukaisesti kehottanut asianomaisia esittämään huomautuksensa ja ottaa huomioon nämä huomautukset,

sekä katsoo seuraavaa:

I   TOSISEIKAT

1.   MENETTELY

Islannin viranomaiset ilmoittivat 20 päivänä marraskuuta 2003 päivätyllä kirjeellä, jolla Islannin edustusto Euroopan unionissa toimitti eteenpäin Islannin valtiovarainministeriön samana päivänä päivätyn kirjeen (valvontaviranomainen vastaanotti molemmat kirjeet ja kirjasi ne saapuneeksi 25 päivänä marraskuuta 2003, asiakirja nro 03-8227 A, tällä hetkellä tapahtuma nro 255584), pöytäkirjassa 3 olevan I osan 1 artiklan 3 kohdan mukaisesti Islannin asuntorahoitusrahaston enimmäislainamäärän korottamisesta 90 prosenttiin asunnon ostohinnasta.

EFTAn valvontaviranomainen teki 11 päivänä elokuuta 2004 päätöksen N:o 213/04/KOL. Valvontaviranomainen ei aloittanut päätöksellään muodollista tutkintamenettelyä vaan totesi, että asuntorahoitusrahastoa koskevassa Islannin lainsäädännössä säädettiin asuntorahoitusrahastolle myönnettävästä tuesta, joka oli kuitenkin valtiontukisääntöjen ja ETA-sopimuksen 59 artiklan 2 kohdan mukaista.

Islannin pankkien ja arvopaperinvälittäjien yhdistys haki EFTAn tuomioistuimelta muutosta päätökseen. Kyseinen yhdistys sulautui sittemmin toisiin rahoitus- ja vakuutusalan yhdistyksiin ja toimii nykyään Islannin rahoituspalveluyhdistyksen nimellä. EFTAn tuomioistuin hyväksyi muutoksenhakukanteen ja kumosi valvontaviranomaisen päätöksen N:o 213/04/KOL 7 päivänä huhtikuuta 2006 antamallaan tuomiolla asiassa E-9/04.

Koska valvontaviranomainen totesi käytettävissään olevien tietojen perusteella alustavasti, että kiistanalaisissa tukitoimenpiteissä oli kyse uudesta tuesta, se teki 21 päivänä kesäkuuta 2006 päätöksen N:o 185/06/KOL asuntorahoitusrahastojärjestelmää koskevan muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta. Valvontaviranomainen lähetti päätöksen Islannin viranomaisille 21 päivänä kesäkuuta 2006 päivätyllä kirjeellä (tapahtuma nro 377864).

Päätös N:o 185/06/KOL julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja sen ETA-täydennysosassa (9). Valvontaviranomainen kehotti samalla asianomaisia osapuolia esittämään huomautuksensa päätöksestä.

Valvontaviranomainen vastaanotti Islannin viranomaisilta päätöstä koskevia huomautuksia 20 päivänä marraskuuta 2006 päivätyllä Islannin EU-edustuston kirjeellä, jonka valvontaviranomainen kirjasi saapuneeksi 21 päivänä marraskuuta 2006 (tapahtuma nro 399173).

Valvontaviranomainen toimitti Islannin viranomaisten esittämät huomautukset 24 päivänä marraskuuta 2006 päivätyllä kirjeellä (tapahtuma nro 399801) edelleen Islannin rahoituspalveluyhdistykselle ja kehotti sitä ottamaan kantaa niihin.

Valvontaviranomainen sai Islannin viranomaisilta lisähuomautuksia 3 päivänä tammikuuta 2007 päivätyllä Islannin EU-edustuston kirjeellä, jonka valvontaviranomainen vastaanotti ja kirjasi saapuneeksi 4 päivänä tammikuuta 2007 (tapahtuma nro 405009).

Islannin rahoituspalveluyhdistys vastasi 24 päivänä marraskuuta 2006 päivättyyn valvontaviranomaisen kirjeeseen 31 päivänä tammikuuta 2007 päivätyllä kirjeellä, jonka valvontaviranomainen vastaanotti ja kirjasi saapuneeksi 2 päivänä helmikuuta 2007 (tapahtuma nro 408361). Valvontaviranomainen toimitti kirjeen 5 päivänä helmikuuta 2007 edelleen Islannin viranomaisille (tapahtuma nro 408509).

Islannin rahoituspalveluyhdistys otti kantaa valvontaviranomaisen päätökseen N:o 185/06/KOL 28 päivänä helmikuuta 2007 päivätyllä kirjeellä, jonka valvontaviranomainen vastaanotti ja kirjasi saapuneeksi 1 päivänä maaliskuuta 2007 (tapahtuma nro 411962). Valvontaviranomainen lähetti kirjeen edelleen Islannin viranomaisille 5 päivänä maaliskuuta 2007 päivätyllä kirjeellä (tapahtuma nro 412290).

Islannin viranomaiset vastasivat rahoituspalveluyhdistyksen 31 päivänä tammikuuta 2007 esittämään kannanottoon 5 päivänä maaliskuuta 2007 päivätyllä Islannin EU-edustuston kirjeellä, jonka valvontaviranomainen vastaanotti ja kirjasi saapuneeksi 9 päivänä maaliskuuta 2007 (tapahtuma nro 412950).

Valvontaviranomainen pyysi 4 päivänä huhtikuuta 2007 päivätyllä kirjeellä (tapahtuma nro 415881) Islannin viranomaisilta joitakin tarkennuksia.

Islannin viranomaiset vastasivat 5 päivänä maaliskuuta 2007 päivättyyn valvontaviranomaisen kirjeeseen 30 päivänä huhtikuuta 2007 päivätyllä Islannin EU-edustuston kirjeellä, jonka valvontaviranomainen vastaanotti ja kirjasi saapuneeksi 30 päivänä huhtikuuta 2007 (tapahtuma nro 419451).

Islannin viranomaiset vastasivat 4 päivänä huhtikuuta 2007 päivättyyn valvontaviranomaisen kirjeeseen 14 päivänä kesäkuuta 2007 päivätyllä Islannin EU-edustuston kirjeellä, jonka valvontaviranomainen vastaanotti ja kirjasi saapuneeksi 14 päivänä kesäkuuta 2007 (tapahtuma nro 425255).

Islannin viranomaisten edustajat toimittivat lisätietoja sähköpostitse 21 päivänä elokuuta 2007 (tapahtuma nro 435379).

Valvontaviranomainen pyysi 28 päivänä syyskuuta 2007 päivätyllä kirjeellä (tapahtuma nro 442805) Islannin viranomaisilta lisätietoja Islannin lainsäädännön mukaisista valtiontakauksista. Islannin viranomaiset vastasivat tietopyyntöön 24 päivänä lokakuuta 2007 päivätyllä Islannin EU-edustuston kirjeellä, jonka valvontaviranomainen vastaanotti ja kirjasi saapuneeksi 25 päivänä lokakuuta 2007 (tapahtuma nro 448739).

Valvontaviranomaisen ja Islannin hallituksen edustajat kävivät asiasta jatkokeskusteluja useissa kokouksissa, joista viimeinen oli Reykjavikissa 29 päivänä lokakuuta 2007 pidetty pakettikokous.

Rahoituspalveluyhdistyksen lailliset edustajat toimittivat 27 päivänä marraskuuta 2007 päivätyllä sähköpostiviestillä (tapahtuma nro 454226) lisätietoja asuntorahoitusrahastoa koskevasta tutkinnasta.

Asiasta keskusteltiin kantelijan kanssa 6 päivänä maaliskuuta 2008 pidetyssä kokouksessa, jonka jälkeen kantelija esitti 28 päivänä maaliskuuta 2008 lisähuomautuksia (tapahtuma nro 471552).

Islannin hallitus otti kantaa kantelijan lisähuomautuksiin 15 päivänä huhtikuuta 2008 päivätyllä kirjeellä (tapahtuma nro 473576).

2.   TAUSTATIETOJA ISLANNISSA VOIMASSA OLEVISTA ASUNTOALAA KOSKEVISTA SÄÄNNÖISTÄ

2.1   JOHDANTO

Tässä jaksossa valvontaviranomainen kuvailee tilannetta Islannin lainsäädännön mukaisessa asuntojärjestelmässä. Kuvauksessa tarkastellaan ETA-sopimuksen voimaantulon aikaan voimassa ollutta lainsäädäntöä ja siihen myöhemmin tehtyjä muutoksia.

Jaksossa 3 kuvaillaan muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta tehdyssä päätöksessä N:o 185/06/KOL esille otettujen mahdollisten valtiontukien oikeusperustaa Islannin lainsäädännön nojalla. Jaksossa 3 tarkastellaan myös ETA-sopimuksen voimaantulon aikaan voimassa olleita säännöksiä ja lainsäädäntömuutoksia.

2.2   ASUNTOJÄRJESTELMÄ

2.2.1    Johdanto

Islannin asuntomarkkinoilla 50:n viime vuoden aikana toteutetuilla julkisilla toimilla on pyritty kannustamaan asuntojen hankintaa yksityisomistukseen. Vuonna 1955 luotiin perusta valtion järjestelmälliselle osallistumiselle asuntopolitiikkaan ja yksityisasuntojen lainoittamiseen. Valtion asuntovirasto (Húsnæðisstofnun ríkisins), joka perustettiin lailla nro 51/1980, myönsi muun muassa lainoja edullisin ehdoin yksityisasuntojen ostajille.

Asuntolainajärjestelmään tehtiin vuonna 1986 tiettyjä muutoksia, jotka merkitsivät muun muassa eläkerahastojen osallistumista vastedes järjestelmän rahoittamiseen. Islantilaiset pankit eivät yleensä olleet tarjonneet rahoitusta yksitysasuntojen hankintaan. Koska valtion asuntovirasto myönsi asuntolainoja markkinoita edullisemmin ehdoin, lainojen kysyntä kasvoi tuntuvasti, mikä puolestaan johti eläkerahastojen rahoitusresurssien ylittymiseen. Tilanne pyrittiin korjaamaan ottamalla vuonna 1989 käyttöön asunto-obligaatiojärjestelmä, jolla pyrittiin myös hankkimaan lisävaroja asuntorahoitukseen. Järjestelmää kuvaillaan yksityiskohtaisesti jäljempänä.

2.2.2    Laki nro 97/1993 valtion asuntovirastosta

2.2.2.1   Johdanto

Kun ETA-sopimus tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 1994, valtion asuntovirastoa säänneltiin lailla nro 97/1993 (lög nr. 97/1993, um Húsnæðisstofnun ríkisins). Laki nro 97/1993 oli useaan kertaan muutetun samannimisen lain nro 86/1988 konsolidoitu toisinto (10).

Lain nro 97/1993 1 §:n mukaisesti sen tarkoituksena oli parantaa islantilaisten turvallisuutta asuntoasioissa myöntämällä lainoja ja järjestelemällä asumiseen ja asuntorakentamiseen liittyviä kysymyksiä. Lisäksi tarkoituksena oli edistää yhtäläisiä oikeuksia asumisessa asettamalla käyttöön varoja, joilla parannettiin kansalaisten mahdollisuuksia hankkia tai vuokrata asunto kohtuullisin ehdoin.

Lain nro 97/1993 mukaisessa asuntojärjestelmässä toimi neljä julkista laitosta: valtion asuntovirasto, valtion asuntolautakunta, valtion rakennusrahasto ja työntekijöiden asuntorahasto.

2.2.2.2   Valtion asuntovirasto ja valtion asuntolautakunta

Valtion asuntoviraston oikeusperustana oli lain nro 97/1993 2 §. Kyseisen pykälän mukaan asuntovirasto oli valtion laitos, jota johti erillinen johtokunta (valtion asuntolautakunta) ja joka kuului sosiaaliministerin hallinnnonalaan. Sosiaaliministerillä oli päävastuu asuntoasioista. Viraston tehtävänä oli hallinnoida ja hoitaa asumiseen liittyviä tehtäviä, jotka oli annettu viranomaisten vastuulle lailla nro 97/1993.

Sosiaaliministeri valtuutettiin säätämään asetus, jolla viraston organisaatiorakenne vahvistettaisiin yksityiskohtaisemmin (ks. lain nro 97/1993 3 §). Ministeri valtuutettiin myös kahden tai useamman laissa nro 97/1993 tarkoitetun osaston, yksikön ja varojen yleisen hallinnoinnin, toimintojen ja henkilöresurssien yhdistämiseen. Valtion asuntoviraston toimintakulut oli määrä jakaa viraston hoitamien rahastojen kesken kunkin rahaston toiminnan laajuuden ja verovuoden lopussa jäljellä olevien varojen perusteella.

Valtion asuntoviraston johdosta vastasi valtion asuntolautakunta, jäljempänä ’lautakunta’, jonka seitsemän jäsentä parlamentti valitsi kulloinkin parlamenttivaalien jälkeen (ks. lain nro 97/1993 4 §). Lain nro 97/1993 5 §:n mukaan lautakunnan tehtävänä oli valtion asuntoviraston, valtion rakennusrahaston ja työntekijöiden asuntorahaston varainhoito sekä rahoitustoimien ja muun toiminnan hallinnointi. Lautakunnan oli myös varmistettava, että virasto noudatti toiminnassaan voimassa olevia lakeja ja hallinnollisia määräyksiä. Lautakunnnalla oli lisäksi vastuu muun muassa varojen jakamisesta yhteiskunnan tukemien asuntojen rakennuttajille.

Valtion asuntolautakunnalla oli myös valtuudet luoda uusia lainaryhmiä, joille oli kuitenkin saatava sosiaaliministerin hyväksyntä (ks. lain nro 97/1993 11 §:n 2 momentti). Lain 12–15 §:ssä oli lainoja koskevia lisätarkennuksia.

2.2.2.3   Valtion rakennusrahasto

Valtion rakennusrahaston asemasta ja tehtävistä säädettiin lain nro 97/1993 8 §:ssä. Kyseisen pykälän mukaan rahaston tehtävänä oli myöntää lainoja ja huolehtia asunto-obligaatioihin liittyvistä tapahtumista lain nro 97/1993 ja sen nojalla annettujen säännösten mukaisesti. Rahasto oli lisäksi vastuussa rahastossa harjoitetusta tai siinä mahdollisesti jatkossa harjoitettavasta otto- ja antolainaustoiminnasta. Lain 9 §:ssä säädettiin, että valtion rakennusrahastoa rahoitetaan seuraavista lähteistä:

Lain 11 §:ssä säädettiin valtion rakennusrahaston mahdollisuudesta myöntää seuraaviin ryhmiin kuuluvia lainoja edellyttäen, että kyseisen vuoden talousarvioon oli osoitettu varoja tätä tarkoitusta varten:

Kaikki valtion rakennusrahastosta myönnettävät lainat olivat täysin indeksisidonnaisia (ks. lain 16 §). Kunkin lainan vakuutena oli oltava ensi- tai toissijainen kiinnitys asuntoon, jota varten laina oli myönnetty. Lisäksi voitiin edellyttää, että myönnetyn lainan ja kiinnityksen määrä ei saanut ylittää tiettyä osuutta ostohinnasta, kiinteistöarviosta tai palovakuutusarvosta.

2.2.2.4   Asunto-obligaatiot

Kuten edellä mainittiin, asunto-obligaatiojärjestelmä otettiin käyttöön vuonna 1989. Valtion rakennusrahasto valtuutettiin lain nro 97/1993 18 §:llä perustamaan erillinen asunto-obligaatio-osasto, jonka varat oli määrä pitää erillään rahaston muusta toiminnasta. Kyseisen lain 19 §:n mukaan asunto-obligaatio-osastojen tehtävänä oli:

Asunto-obligaatiojärjestelmä ei ollut perinteinen kiinnelainajärjestelmä vaan obligaatiolainan swap-järjestelmä, joka tarkoittaa sitä, että asunnonostajat hakivat asunto-obligaatio-osastolta kiinteistövakuudellista kiinnelainaa. Asunto-obligaatio-osasto osti sen jälkeen obligaation asunnonostajalta ja maksoi kyseisen summan asunnon myyjälle laskemalla liikkeeseen asunto-obligaatioita. Asunto-obligaatioilla voitiin sen jälkeen käydä vapaasti kauppaa arvopaperimarkkinoilla. Myyjä voi myydä obligaatiot arvopaperimarkkinoilla, käyttää niitä maksuvälineinä tai pitää ne itsellään.

Lain nro 97/1993 21 §:n mukaan asunto-obligaatio-osastolla oli lupa lisätä summaan korkomarginaali toimintakulujensa ja maksamattomista lainasaatavista aiheutuvien tappioiden kattamiseksi. Korkomarginaalin vahvisti sosiaaliministeri valtion asuntolautakunnan ehdotuksen perusteella.

Asunto-obligaatio-osaston ostamat panttikirjat oli tarkoitus laskea liikkeeseen enintään 25 vuodeksi (ks. lain nro 97/1993 26 §). Lain 27 §:n mukaan panttikirjat voitiin vaihtaa asunto-obligaatioihin, joiden arvo oli enintään 75 prosenttia kiinteistön kohtuullisesta arviohinnasta. Sosiaaliministerillä oli valtuudet vahvistaa enimmäisprosenttiosuus asetuksella ja mahdollisuus päättää korkeamman prosenttiosuuden soveltamisesta uudisrakennuksiin ja asuntojen ensiostajiin. Lain nro 97/1993 29 §:n mukaan asunto-obligaatio-osaston tehtävänä oli edistää asunto-obligaatioiden myyntikelpoisuutta markkinoilla. Osaston oli määrä hoitaa tätä tehtävää yhteistyössä pankkien, eläkerahastojen ja muiden rahoitusmarkkinatoimijoiden kanssa. Lisäksi valtion rakennusrahaston sallittiin käyttää osa varoistaan asunto-obligaatiotransaktioihin markkinoiden tasapainottamiseksi.

Laissa nro 73/1993 ei varsinaisesti annettu säännöksiä siitä, kenelle asunto-obligaatiojärjestelmästä voitiin myöntää lainoja. Asiasta säädettiin sen sijaan asetuksessa nro 467/1991, joka koski asunto-obligaatio-osastoa ja asunto-obligaatiotransaktioita (um húsbréfadeild og húsbréfaviðskipti). Yrityksille myönnettävistä lainoista asetuksessa säädettiin, että rakennusurakoitsijoilla oli mahdollisuus saada lainaa järjestelmästä. Rakennusurakoitsija määriteltiin hyväksytyksi yksiköksi, joka rakentaa ja myy valmiita asuntoja alalla sovellettavan yleisen standardin mukaisesti (ks. asetuksen nro 467/1991 1 §). Uudisrakennuksiin myönnettäviä lainoja koskevat säännöt vahvistettiin asetuksen nro 467/1991 10 §:ssä ja asetuksen 25 §:ssä säädettiin urakoitsijoita koskevasta erityisvaatimuksesta, jonka mukaan niiden oli saatava takaus rahoituslaitokselta tai kunnalta.

2.2.2.5   Työntekijöiden asuntorahasto

Työntekijöiden asuntorahaston tehtävänä oli huolehtia yhteiskunnan tukeman asuntotuotannon lainoittamisesta. Tavoitteena oli helpottaa asuntoasioissa erityistä apua tarvitsevien henkilöiden asunto-ongelmia (lain nro 73/1993 47 §). Lain nro 73/1993 48 §:ssä säädettiin, että työntekijöiden asuntorahastoa rahoitetaan seuraavista lähteistä:

Työntekijöiden asuntorahaston lainaryhmät lueteltiin lain 50 §:ssä:

Valtion asuntolautakunta myönsi yhteiskunnan tukemaan asuntotuotantoon myönnettävät lainat työntekijöiden asuntorahastosta (lain nro 73/1993 52 §). Lainalla voitiin kattaa enintään 90 prosenttia rakennuskustannuksista tai ostohinnasta. Se sai kuitenkin olla enintään 90 prosenttia valtion asuntolautakunnan hyväksymästä kustannusten laskentaperusteesta, josta vähennettiin kuntien kuhunkin yhteiskunnan tukemaan asuntoon myöntämä 3,5 prosentin erityisrahoitusosuus (ks. lain nro 73/1993 (11) 42 §:n 2 momentti). Sosiaaliavun saannille asetettujen edellytysten osalta lain nro 73/1993 64 §:ssä säädettiin, että oikeus saada lainaa yhteiskunnan tukemiin yksityisomistuksessa oleviin asuntoihin oli rajattu henkilöihin:

Lain 65 §:ssä säädettiin, että vuokra-asuntoa hakevien oli täytettävä a ja b alamomentin mukaiset edellytykset.

Yhteiskunnan tukeman asunnon omistajan, joka aikoi myydä kyseisen asunnon, oli ilmoitettava aikeistaan asuntotoimikunnalle tai muulle rakennuttajalle. Rakennuttajan oli ostettava asunto ja myytävä se edelleen lain nro 73/1993 ja sen nojalla annettujen asetusten mukaisesti. Asunnon oston yhteydessä asunnon myyjälle oli maksettava korvaus rahoitusosuudesta, jonka hän maksoi asunnon ostosta, ja maksuerät, jotka hän oli suorittanut työntekijöiden asuntorahastolta saamastaan lainasta ostosopimuksen tekemisen jälkeen. Lain 86 §:n mukaan yhteiskunnan tukeman asunnon myyntihinnan laskenta oli kuntien tehtävä.

2.2.3    Asuntolaki nro 44/1998

2.2.3.1   Johdanto – tärkeimmät muutokset

Asuntolaki nro 44/1998 tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 1999. Siinä säädetään asuntorahoitusrahaston perustamisesta. Samalla kumottiin edellä mainittu laki nro 97/1993 asuntovirastosta. Asuntolain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on edistää islantilaisten turvallisuutta ja yhtäläisiä oikeuksia asuntoasioissa myöntämällä lainoja ja järjestelemällä asuntoasioita. Asuntolailla asetetaan lisäksi käyttöön varoja, joilla parannetaan kansalaisten mahdollisuuksia hankkia tai vuokrata asunto kohtuullisin ehdoin. Lain nro 44/1998 tarkoitus on toisin sanoen täysin sama kuin kumotun lain nro 97/1993 1 §:n.

Lakiehdotuksessa, josta tuli sittemmin asuntolaki, kuvailtiin tärkeimpiä muutoksia seuraavasti:

Kun sosiaaliministeri jätti lakiehdotuksen parlamentille, hän esitteli uuteen lakiehdotukseen sisältyvät tärkeimmät lakimuutokset seuraavasti:

2.2.3.2   Institutionaalinen rakenne

Asuntorahoitusrahasto on valtion omistama riippumaton laitos, jolla on erillinen johtokunta ja joka kuuluu sosiaaliministerin hallinnonalaan (asuntolain 4 §). Rahasto korvasi aiemman valtion asuntoviraston. Asuntolain 7 §:n mukaan ministeri nimittää rahaston viisijäsenisen johtokunnan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Asuntolain 8 §:ssä säädetään, että johtokunta palkkaa toimitusjohtajan, joka on vastuussa rahaston jokapäiväisestä toiminnasta, henkilöstön palkkaamisesta jne.

Kuten edellä todettiin, asuntolailla lakkautettiin sekä valtion rakennusrahasto että työntekijöiden asuntorahasto. Rahastot yhdistettiin toisiinsa ja lakkautettiin lain voimaantulosta alkaen. Asuntorahoitusrahasto otti samana ajakohtana vastuulleen molempien rahastojen tehtävät, oikeudet, varat, velat ja velvoitteet (ks. lain 53 §). Rahastoille kuuluneet lakisääteiset oikeudet ja etuudet siirrettiin asuntorahoitusrahastolle. Asuntorahoitusrahastolle siirrettiin myös valtion rakennusrahaston ja työntekijöiden asuntorahaston velkasitoumuksiin liittyvät oikeudet ja velvollisuudet. Asuntorahoitusrahasto toimi vastaajana myös rahastoja vastaan tai niiden puolesta nostetuissa kanteissa.

Asuntorahoitusrahastolle uskotut tehtävät luetellaan asuntolain 9 §:ssä. Ne ovat seuraavat:

Kuten valtion rakennusrahaston ja työntekijöiden asuntorahaston tapauksessa (lain nro 97/1993 nojalla), myös asuntorahoitusrahastoa rahoitetaan 1) oman pääoman tuotolla sekä 2) laskemalla liikkeeseen ja myymällä obligaatioita (ks. asuntolain 10 §). Laissa nro 97/1993 säädettyä järjestelmää, joka koski valtion kassasta maksettaviin suoriin maksuosuuksiin perustuvaa rahoitusta, ei sitä vastoin jatkettu asuntolailla.

Asuntolain 11 §:n mukaan asuntorahoitusrahaston on säilytettävä vastuullaan olevat varat ja saatava niistä tuottoa. Saatuaan siihen sosiaaliministerin suostumuksen rahasto voi päättää antaa varojensa hoidon kokonaan tai osittain toisen osapuolen vastuulle. On huolehdittava siitä, että rahastolla on aina riittävästi käteisvaroja velvoitteidensa täyttämiseksi.

2.2.3.3   Lainaryhmät

2.2.3.3.1   Kolme lainaryhmää

Asuntolain 15 §:ssä säädetään kolmesta lainaryhmästä, joiden mukaisia lainoja myönnetään asuntorahoitusrahastosta (14). Ryhmät ovat seuraavat:

Asuntolain 16 §:n 1 momentilla rahasto valtuutettiin luomaan uusia lainaryhmiä, joille sen on kuitenkin saatava sosiaaliministerin hyväksyntä.

2.2.3.3.2   Yleiset lainat

Asuntolailla jatkettiin yleisiin asuntolainoihin perustuvan järjestelmän soveltamista. Järjestelmän lähtökohtana oli vuonna 1989 käyttöön otettu asunto-obligaatiojärjestelmä, ja sen soveltamista jatkettiin myös lailla nro 97/1993. Uudella lailla ei tehty muutoksia tähän lainaryhmään. Asuntorahoitusrahastoon perustettiin asunto-obligaatio-osasto yleisten lainojen hoitoa varten. Osasto hoiti valtion asuntoviraston aiemmin hoitamia tehtäviä ja sen varat oli pidettävä erillään rahaston muusta toiminnasta (ks. asuntolain 17 §) (15).

Asunto-obligaatio-osaston tehtävänä oli:

Kiinnelainan oli oltava indeksisidonnainen, sen ehtojen oli vastattava kiinnelainaksi vaihdettujen asunto-obligaatioiden ehtoja ja siihen oli lisättävä korkomarginaali (ks. asuntolain 19 §). Korkomarginaali voitiin määrittää siten, että sillä katettiin asunto-obligaatio-osaston toimintakulut ja maksamattomista lainasaatavista aiheutuvat arvioidut tappiot (ks. asuntolain 28 §). Korkomarginaalin määrityksestä vastasi sosiaaliministeri asuntorahoitusrahaston johtokunnan ehdotuksen perusteella.

Panttikirjat ja asunto-obligaatiot voitiin vaihtaa sellaista summaa vastaan, jonka osuus kiinteistön arvioidusta arvosta oli enintään 70 prosenttia, jos kiinteistön omistaja rakensi tai osti ensimmäisen asuntonsa, mutta kaikissa muissa tapauksissa enintään 65 prosenttia arvioidusta arvosta (ks. asuntolain 19 §). Uudella lailla alennettiin toisin sanoen aiemman lain nro 97/1993 27 §:ssä säädettyä edellistä 75 prosentin enimmäisosuutta asunnon arvioidusta hinnasta. Sosiaaliministerillä oli valtuudet päättää asetuksella asunto-obligaatio-osaston kutakin kiinteistöä kohden ostamien panttikirjojen enimmäismäärä. Asuntolain 21 §:n mukaan asunto-obligaatio-osaston ostamien panttikirjojen enimmäislaina-aika oli 40 vuotta. Asunto-obligaatio-osastosta ja asunto-obligaatiotransaktioista (um húsbréfadeild og húsbréfaviðskipti) annetussa asetuksessa nro 7/1999 on asunto-obligaatioita koskevia lisäsäännöksiä.

Kyseisen asetuksen säännökset rakennusurakoitsijoille myönnettävistä lainoista perustuivat edellisen lain nojalla sovelletun samannimisen asetuksen nro 467/1991 säännöksiin (16).

Kuten edellä todettiin, asunto-obligaatioiden swap-järjestelmä pysyi ennallaan asuntolain voimaantulon jälkeen. Asuntorahoitusrahaston asunto-obligaatio-osasto hoiti samoja tehtäviä kuin se oli hoitanut toimiessaan valtion asuntoviraston yhteydessä (ks. edellä olevat lainaukset lain nro 97/1993 19 §:stä ja asuntolain 17 §:stä). Myös asuntolakia koskeneen lakiehdotuksen VI luvusta esitetyistä huomautuksista saadaan vahvistus sille, että kyseisen luvun säännökset vastasivat olennaisilta osiltaan lain nro 97/1993 IV luvun säännöksiä (17).

2.2.3.3.3   Lisälainat

Asuntojärjestelmään lisättiin asuntolailla uusi lainaryhmä, lisälainat. Ne on suunnattu henkilöille, joiden tulotaso on matalampi. Lisälainoja voitiin myöntää monet lain nro 97/1993 nojalla myönnetyt sosiaaliset lainat korvaavien yleisten lainojen lisäksi. Niiden myöntämisestä luovuttiin kuitenkin sittemmin (18). Asuntolain 30 §:n mukaan asuntorahoitusrahasto voi myöntää kunnan asuntotoimikunnan pyynnöstä asunnon ostoa varten myönnettävään yleiseen lainaan oikeutetuille yksityisille lisälainoja, joilla voitiin kattaa 25 prosenttia asunnon arvioidusta arvosta. Kuten lain nro 97/1993 mukaisesta aiemmasta järjestelmästä ennen asuntorahoitusrahaston perustamista myönnettyjen sosiaalisten lainojen tapauksessa, asuntorahoitusrahastosta myönnettyjen lainojen (yleisen lainan ja lisälainan) kokonaismäärä sai olla enintään 90 prosenttia asunnon arvioidusta arvosta.

Sosiaaliministerillä oli valtuudet säätää asetuksella lisälainojen myöntämiseen sovellettavista vaatimuksista. Lisälainojen myöntämisessä noudatettavia kriteereitä olivat muun muassa perheen koko, varallisuus, tulot sekä asunnon koko ja tyyppi. Sosiaaliministeri säätämässä lisälainoja koskevassa asetuksessa nro 783/1998 vahvistettiin yksityiskohtaisemmin edellytykset, jotka hakijoiden oli täytettävä saadakseen lisälainaa. Kyseisen asetuksen 5 ja 6 §:n mukaisesti lisälainan myöntämisen edellytyksenä oli, että hakijan tulot ja varallisuus eivät ylittäneet tiettyjä raja-arvoja (19). Asetuksen 8 §:ssä säädettiin, että hakijan maksukyvystä oli laadittava arviointi. Asetuksen 4 §:n mukaan kunnilla oli mahdollisuus antaa asuntotoimikunnille lisäohjeistusta. Ohjeita voitiin antaa muun muassa vallitsevasta asuntotilanteesta, nykyisten asuntojen kunnosta ja tyypistä sekä perheiden koosta ja terveydentilasta (20). Sosiaalisten lainojen tärkein määritysperuste oli sen vuoksi edelleen vähäinen varallisuus ja matala tulotaso, kuten asuntolain säätämistä edeltäneen jakson aikana.

Toisin kuin laissa nro 97/1993, asuntolaissa ei ollut säännöksiä lainoista, joita myönnetään yhteiskunnan tukemaa asuntotuotantoa koskevia kiinteistöleasingsopimuksia varten. Asuntolaissa ei säädetty myöskään yhteiskunnan tukemien asuntojen myynnistä, sillä ne voitiin myydä yleisillä markkinoille asuntolain 32 §:ssä säädetyin edellytyksin.

2.2.3.3.4   Vuokra-asunnot

Kolmatta lainaryhmää, vuokra-asuntoihin myönnettäviä lainoja, säännellään asuntolain VIII luvun säännöksillä. Asuntolain 33 §:n mukaisesti asuntorahoitusrahasto voi myöntää vuokrattavaksi tarkoitettujen asuntojen rakentamiseen ja ostamiseen myönnettäviä lainoja myös kunnille, yhdistyksille tai yrityksille, jotka aikovat rakentaa, hankkia omistukseensa ja isännöidä kyseisiä asuntoja. Lainoilla voidaan kattaa enintään 90 prosenttia asunnon rakennuskustannuksista tai ostohinnasta, kuitenkin enintään 90 prosenttia rahaston johtokunnan hyväksymästä kustannusten laskentaperusteesta. Asuntolain 37 §:n mukaisesti vuokra-asunto-oikeus riippuu hakijan sosiaalisesta tilanteesta ja siitä, alittavatko hakijan tulot ja varallisuus sosiaaliministerin antamassa asetuksessa säädetyt yksityiskohtaiset raja-arvot.

Asuntolakia koskeneen lakiehdotuksen VIII luvun liitteenä olleissa yleisissä huomautuksissa todettiin, että tämäntyyppisiin lainoihin sovellettaisiin edelleen paljolti samoja sääntöjä kuin aiemman lain nro 97/1993 nojalla (21). Tämä lainaryhmä onkin suurelta osin työntekijöiden asuntorahastoa koskeneiden sääntöjen mukainen. Sekä asuntolain että lain nro 97/1993 säännösten mukaisesti tähän ryhmään kuuluneilla lainoilla voitiin kattaa enintään 90 prosenttia asunnon rakennuskustannuksista tai ostohinnasta. Myös tässä tapauksessa vuokra-asunto-oikeus perustui sosiaalisiin tarveperusteisiin, kuten vähäiseen varallisuuteen ja matalaan tulotasoon.

2.2.3.4   Vuonna 2004 tehdyt muutokset

2.2.3.4.1   Laki nro 57/2004

Vuonna 2004 säädettiin kaksi asuntolakia muuttavaa lakia: lait nro 57/2004 ja nro 120/2004. Lailla nro 57/2004, joka tuli voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2004, lakkautettiin asunto-obligaatioiden swap-järjestelmä. Asuntorahoitusrahastosta myönnetyt yleiset lainat maksettiin siitä lähtien käteisenä. Muutosten päätarkoitusta kuvailtiin lakiehdotuksessa seuraavasti:

Asuntolain 19 §:ssä säädettiin muutosten jälkeen seuraavaa:

Asuntolain 10 §:n 2 ja 3 alamomenttiin, joissa säädettiin rahaston rahoittamisesta, tehtiin seuraavat asunto-obligaatiojärjestelmän lakkauttamisen edellyttämät muutokset:

”Asuntorahoitusrahaston on rahoitettava sille tällä lailla annettavat tehtävät seuraavasti:

Vaikka palvelumaksuja ei aiemmin mainittu 10 §:ssä rahoitusvälineinä, kyseinen 49 § sisältyi lakiin sen voimaantulosta lähtien eikä siihen ollut tehty muutoksia. Lain nro 57/2004 5 §:llä asuntolain 11 §:ään lisättiin kaksi uutta momenttia, jotka koskivat varojen ja velkojen hoitoa:

Lailla nro 57/2004 tehtiin useita muita muutoksia. Kyse oli pääasiassa teknisistä muutoksista, jotka liittyivät obligaatioiden swap-järjestelmän lakkauttamiseen (ks. asuntolakia muuttavan lain 9–20 §). Lailla nro 57/2004 ei tehty muutoksia yleisten lainojen sisältöön eikä siihen, kenellä oli oikeus saada niitä.

2.2.3.4.2   Laki nro 120/2004

Lailla nro 120/2004, joka tuli voimaan 3 päivänä joulukuuta 2004, asuntorahoitusrahaston yleisten lainojen enimmäismäärä korotettiin aiemmasta 70 prosentista 90 prosenttiin suhteessa kiinteistön arvioituun arvoon. Lisäksi sosiaaliministerille annettiin valtuudet muuttaa kyseistä määrää hallinnollisella asetuksella (ks. asuntolain 19 §). Yleisiin lainoihin sovellettavan raja-arvon korottamisen vuoksi lain VII luku, joka koski lisälainoja, kumottiin. Lakiehdotuksen 4 artiklasta, jolla kumottiin asuntolain VII luku (lisälainat), esitetyissä huomautuksissa annettiin muun muassa seuraavat tiedot:

Sosiaaliministeri on käyttänyt edellä mainitun lain nojalla saamansa valtuuksia. Enimmäismäärä alennettiin ensiksi 80 prosenttiin, korotettiin jälleen 90 prosenttiin mutta alennettiin lopulta uudelleen 80 prosenttiin, joka on nykyinen raja-arvo (24).

3.   ISLANNIN OIKEUDEN MUKAINEN OIKEUSPERUSTA MAHDOLLISILLE VALTIONTUILLE

Muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta tehdyn valvontaviranomaisen päätöksen mukaisesti mahdolliset valtiontukitoimenpiteet ovat seuraavat:

3.1   VALTIONTAKAUS

Asuntorahoitusrahasto on julkisoikeudellinen valtion laitos (ks. asuntolain nro 44/1998 4 §; vrt. aiemman lain nro 97/1993 2 §). Sillä on kaikkiin valtion laitoksiin sovellettavien Islannin julkisoikeuden kirjoittamattomien sääntöjen nojalla oikeus saada sen kaikki velvoitteet kattava valtiontakaus.

Kyseinen Islannin oikeuden kirjoittamaton periaate otettiin käyttöön ennen ETA-sopimuksen voimaantuloa. Yleisissä huomautuksissa, jotka esitettiin valtiontakauksista säädettyä lakia nro 121/1997 (lög um ríkisábyrgðir) koskeneesta lakiehdotuksesta, todettiin seuraavaa: ”Tämä perustuu Islannin oikeuden yksiselitteiseen sääntöön, jonka mukaan valtio on vastuussa julkisten laitosten ja yritysten velvoitteista, jollei tätä takausta rajoita erillisellä säännöksellä […] tai jollei valtion vastuu osakeyhtiössä rajoitu sen osuuteen osakepääomasta (25).” Takausta sovelletaan kaikkiin valtion laitoksiin riippumatta niiden sijoittautumispaikasta tai toiminnoista taikka näihin tehtävistä muutoksista. Sitä sovelletaan sen vuoksi myös entiseen valtion asuntovirastoon ja kolmeen muuhun laitokseen, jotka harjoittivat asuntorahoitustoimintaa ennen asuntolain voimaantuloa.

3.2   VAPAUTUS TULO- JA VARALLISUUSVEROSTA

Valvontaviranomainen totesi menettelyn aloittamisesta tekemässään päätöksessä, että myös asuntorahoitusrahastolle myönnetty vapautus tulo- ja varallisuusveroista oli mahdollisesti valtiontukitoimenpide.

Valtion kassa sekä kaikki valtion laitokset ja yritykset, joista valtiolla on rajoittamaton vastuu, vapautettiin tulo- ja varallisuusveroista jo kauan ennen ETA-sopimuksen voimaantuloa (ks. tuloverolain nro 90/2003 4 §:n 1 momentti). Tätä yleistä verovapautusta sovelletaan asuntorahoitusrahastoon sillä perusteella, että se on valtion laitos.

Verovapautuksen oikeusperusta vahvistettiin ETA-sopimuksen voimaantulon aikaan tulo- ja varallisuusverolain nro 75/1981 4 §:n 1 momentissa. Nykyinen tuloverolaki on tulo- ja varallisuusveroa koskevan lain nro 75/1981 konsolidoitu toisinto. Tämän vuoksi myös asuntorahoitusrahaston edeltäjät kuuluivat tämän verovapautuksen piiriin.

Varallisuusvero poistettiin yleisesti käytöstä lailla nro 129/2004, joten sitä kannettiin viimeistä kertaa vuoden 2005 lopussa. Lain nro 90/2003 4 §:n 1 momentissa säädettiin ennen lain nro 129/2004 antamista mainittujen laitosten vapauttamisesta myös varallisuusverosta. Tämän vuoksi myös asuntorahoitusrahaston edeltäjät kuuluivat tämän verovapautuksen piiriin.

3.3   KORKOTUKI

Valvontaviranomainen totesi menettelyn aloittamisesta tekemässään päätöksessä, että myös korkotuki oli mahdollisesti valtiontukitoimenpide. Korkotuki vastaa käytännössä asuntorahoitusrahastolle talousarviosta suoritettavia suoria maksuosuuksia sellaisten velvoitteiden kattamiseksi, jotka johtuvat lainojen myöntämisestä yhteiskunnan tukemien vuokra-asuntojen rakentamiseen markkinaehtoja edullisemmin ehdoin.

Yhden työntekijöiden asuntorahaston myöntämistä lainaryhmistä muodostivat yhteiskunnan tukemiin vuokra-asuntoihin myönnettävät lainat (ks. lain nro 97/1993 50 §, jota lainataan edellä). Asuntolain VIII luvussa vahvistetaan yhteiskunnan tukemiin vuokra-asuntoihin nykyisin sovellettavat säännöt, jotka vastaavat suurelta osin aiempia sääntöjä. Tähän lainaryhmään kuuluvien lainojen myöntäminen kuului sen vuoksi sekä valtion asuntoviraston (työntekijöiden asuntorahaston välityksellä) että asuntorahoitusrahaston tehtäviin.

Kuten edellä todettiin, yhtenä työntekijöiden asuntorahaston rahoituskeinoista olivat suorat maksuosuudet talousarviosta (lain nro 97/1993 48 §). Kyseisillä rahoitusosuuksilla katettiin osa rahaston toimintakustannuksista ja myös yhteiskunnan tukemiin vuokra-asuntoihin liittyvät kustannukset. Hallitus päätti vuosittain tähän lainaryhmään sovellettavan korkokannan (ks. lain nro 97/1993 52 §).

Asuntolain voimaantulon jälkeinen tilanne perustui vuonna 1998 annetun asuntolain IX §:ään, jossa säädettiin, että yhteiskunnan tukemiin vuokra-asuntoihin tarkoitettuja lainoja myönnettäisiin vuoden 2000 loppuun edelleen samoin ehdoin kuin siihen saakka.

Sosiaaliministeri ja valtiovarainministeri tekivät 21 päivänä elokuuta 2001 erityissopimuksen, jossa määrättiin edullisen koron soveltamisesta tähän lainaryhmään enintään 400 vuokra-asunnon rahoittamiseksi vuosittain (26). Ministerit tekivät 26 päivänä syyskuuta 2005 uuden sopimuksen, jolla muutettiin asuntorahoitusrahastolle suunnattua rahoitusta alentamalla korkoja ja korottamalla kuhunkin asuntoon myönnettävän rahoitusosuuden enimmäismäärää. Kyseisissä sopimuksissa määrättiin, että asuntorahoitusrahastolle maksettaisiin rahoitusosuus talousarviosta tästä lainaryhmästä liittyvistä lainoista aiheutuvien tappioiden kattamiseen sopimuksissa määrätyssä laajuudessa.

3.4   VAPAUTUS OSINKOMAKSUISTA

Valvontaviranomainen katsoi menettelyn aloittamisesta tekemässään päätöksessä mahdolliseksi valtiontukitoimenpiteeksi myös sen, että asuntorahoitusrahastoa ei vaadita maksamaan valtiolle lainkaan osinkoja. Tämä johtuu Islannin julkisoikeuden yleisistä periaatteista, joiden mukaan asuntorahoitusrahaston kaltaisten valtion laitosten ei edellytetä maksavan osinkoja (27). Tätä periaatetta alettiin varsinaisesti soveltaa ennen ETA-sopimuksen voimaantuloa. Asuntorahoitusrahaston edeltäjien oikeudellinen asema oli sen vuoksi sama.

Tätä yleistä periaatetta perustellaan muun muassa sillä, että kyseisen kaltaisten laitosten tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa vaan tarjota palveluita, joista valtion olisi parlamentin päätöksen mukaan vastattava. Islannin julkisoikeudessa säädetään, että valtion laitoksella on oltava oikeusperusta maksun perimiselle palveluistaan eikä maksu saa ylittää palveluiden tarjoamisesta aiheutuvia kustannuksia (28). Jos valtion laitoksen sallitaan lain nojalla veloittavan palveluistaan kustannusten määrän ylittävän maksun tai, kuten asuntorahoitusrahaston tapauksessa, saavan hoitamistaan varoista tuottoa (ks. asuntolain 11 §), tarvitaan erillinen oikeusperusta, jonka mukaisesti kyseisen laitoksen edellytetään maksavan Islannin valtiolle osinkoja.

Tämä Islannin lainsäädännön tulkinta vahvistetaan 15 päivänä huhtikuuta 2008 päivätyllä Islannin hallituksen kirjeellä, jossa todetaan seuraavaa: ”Tilinpäätösraportointia koskevan hallituksen lain nro 88/1997 mukaisen yleisen käytännön perusteella julkisten laitosten edellytetään tuottavan voittoa vain siinä tapauksessa, että niillä on siihen lakisääteinen velvollisuus. Jos julkisen laitoksen edellytetään maksavan osinkoja, siihen vaaditaan oikeusperusta. Jos julkinen laitos tuottaa voittoa, sen on maksettava tavanomainen osuus voitoista osinkoina valtion kassaan, kuten lain nro 88/1997 42 §:ssä säädetään. Osinkoja maksavilla julkisilla laitoksilla, kuten Landsvirkjunilla, on erityinen lakisääteinen velvollisuus toimia tällä tavalla. Tältä osin voidaan viitata Landsvirkjunia koskevan lain nro 42/1983 4 §:än. Tämän vuoksi ei ole annettu yleisiä säännöksiä, joiden nojalla julkisten laitosten edellytettäisiin maksavan osinkoja.”

Asuntolaissa ja laissa nro 97/1993 ei kummassakaan ollut säännöksiä, joiden nojalla asuntorahoitusrahastoa tai sen edeltäjiä olisi voitu vaatia maksamaan osinkoja. Tämän vuoksi asuntorahoitusrahasto on kuulunut tältä osin aina kyseisen Islannin julkisoikeuden yleisen periaatteen soveltamisalaan.

3.5   ASUNTORAHOITUSRAHASTON JÄTTÄMINEN OMIEN VAROJEN RIITTÄVYYTTÄ JA VAKAVARAISUUSSUHTEEN VÄHIMMÄISMÄÄRÄÄ KOSKEVIEN SÄÄNTÖJEN SOVELTAMISALAN ULKOPUOLELLE

ETA-sopimuksen liitteessä IX olevan II luvun 14 kohdassa tarkoitetussa säädöksessä (luottolaitosten liiketoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta 20 päivänä maaliskuuta 2000 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/12/EY, jäljempänä ’pankkidirektiivi’) (29) vahvistetaan luottolaitoksiin kaikissa EU:n ja EFTAn jäsenvaltioissa sovellettavat omien varojen riittävyyttä koskevat vaatimukset ja vakavaraisuussuhteen vähimmäismäärää koskevat säännöt. Pankkidirektiivin 2 artiklan 3 kohdassa on luettelo laitoksista, jotka on jätetty sen säännösten soveltamisalan ulkopuolelle. Luetteloa laajennettiin ETA:n sekakomitean päätöksellä lisäämällä siihen muun muassa Islannin Byggingarsjóðir ríkisins (sananmukaisesti käännettynä ”valtion rakennusrahastot” (30)). Kyseinen käsite kattoi valtion rakennusrahaston ja työntekijöiden asuntorahaston, jotka, kuten edellä todettiin, on yhdistetty toisiinsa ja siirretty asuntorahoitusrahaston alaisuuteen (ks. asuntolain 53 §). Rahoituslaitoksia koskevan lain nro 161/2002 (lög um fjármálafyrirtæki) 116 §:ssä säädetään tämän vuoksi asuntorahoitusrahaston jättämisestä pankkidirektiivin soveltamisalan ulkopuolelle. Kyseinen laki kuuluu säädöksiin, joilla pankkidirektiivi saatetaan osaksi Islannin kansallista lainsäädäntöä.

4.   ISLANNIN VIRANOMAISTEN HUOMAUTUKSET

Islannin hallitus ilmoitti 20 päivänä marraskuuta 2006 ja 15 päivänä huhtikuuta 2008 päivätyillä kirjeillä pitävänsä kiinni kannastaan, jonka mukaan asuntorahoitusrahastoa koskeva järjestelmä oli katsottava voimassa olevaksi tueksi. Järjestelmän keskeisistä piirteistä oli sovittu jo ennen ETA-sopimuksen voimaantuloa eikä niihin tehty muutoksia asuntolain säätämisen yhteydessä. Asuntojärjestelmään tuolloin tehdyt muutokset koskivat ainoastaan yhteiskunnan tukemaa asuntojärjestelmää eivätkä olleet olennaisia. Lisäksi menettelyn aloittamisesta tehdyssä valvontaviranomaisen päätöksessä mainitut valtiontukiosat olivat yleisiä toimenpiteitä, jotka pysyivät muuttumattomina asuntolain säätämisen yhteydessä. Esimerkiksi epäsuora valtiontakaus on ollut samanalainen sekä ennen ETA-sopimuksen voimaantuloa että sen jälkeen. Islannin hallitus huomautti tältä osin, että asiassa Namur - Les assurances du crédit SA annetun Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomion (31) mukaan tuen luokittelua voidaan muuttaa vain olennaisilla lakimuutoksilla. Järjestelmään ei myöskään tehty vuonna 1999 säädetyllä asuntolailla sellaisia muutoksia, jotka olisivat olleet omiaan muuttamaan arviointia siitä, oliko järjestelmä valtiontukisääntöjen mukainen. Lopuksi Islannin hallitus totesi, että yhteiskunnan tukemaan asuntojärjestelmään tehdyt muutokset, jotka koskivat esimerkiksi lisälainoja, on pidettävä erillään yleisestä lainajärjestelmästä.

5.   KOLMANSIEN HUOMAUTUKSET

Islannin rahoituspalveluyhdistyksen mukaan asuntolailla järjestelmään tehdyt muutokset aiheuttavat sen, että järjestelmä on katsottava uudeksi tueksi, sillä se ei ole pysynyt muutosten jälkeen pääosin muuttumattomana nykyhetkeen saakka. Rahoituspalveluyhdistys otti 31 päivänä tammikuuta 2007 päivätyssä kirjeessään esille muun muassa seuraavat seikat:

Rahoituspalveluyhdistys väitti 28 päivänä maaliskuuta 2008 päivätyssä kirjeessään, että asiaan liittyvien oikeudellisten seikkojen tutkinnassa olisi keskityttävä asuntorahoitusrahastoa koskevan järjestelmän perusteelliseen arviointiin eikä mahdollisten tukitoimenpiteiden tapauskohtaiseen analysointiin. Rahoituspalveluyhdistyksen näkemyksen mukaan järjestelmän eri osa-alueet liittyvät niin kiinteästi toisiinsa, että niiden erotteleminen laadittaessa arviontia siitä, onko kyse uusista vai voimassa olevista toimenpiteistä, merkitsisi perusteetonta ja keinotekoista jaottelua. Rahoituspalveluyhdistuksen mukaan kyseinen toimintalinja olisi ristiriidassa Euroopan komission vastaavanlaisissa tapauksissa noudattaman päätöksentekokäytännön kanssa. Rahoituspalveluyhdistus kehottaa lisäksi valvontaviranomaista ottamaan huomioon asuntorahoitusrahaston myöntämien lainojen määrän ja sen markkinaosuuden todellisen kehityksen verrattuna yksityissektorin pankkeihin.

II   ARVIOINTI

1.   SE, ETTÄ ASUNTORAHOITUSRAHASTOON EI SOVELLETA OMIEN VAROJEN RIITTÄVYYTTÄ EIKÄ VAKAVARAISUUSSUHTEEN VÄHIMMÄISMÄÄRÄÄ KOSKEVIA SÄÄNTÖJÄ, EI OLE VALTIONTUKEA

Valvontaviranomainen on katsonut aiheelliseksi ottaa arviointinsa lähtökohdaksi kysymyksen siitä, onko siinä, että asuntorahoitusrahastoon ei sovelleta omien varojen riittävyyttä eikä vakavaraisuussuhteen vähimmäismäärää koskevia sääntöjä, kyse valtiontuesta.

Kuten edellä todettiin pankkidirektiivissä vahvistetaan omien varojen riittävyyttä koskevat vaatimukset ja vakavaraisuussuhteen vähimmäismäärää koskevat säännöt, joita sovelletaan luottolaitoksiin koko ETA:ssa. Valvontaviranomainen totesi menettelyn aloittamisesta tekemässään päätöksessä alustavasti, että asuntorahoitusrahaston jättäminen pankkidirektiivin soveltamisalan ulkopuolelle ei ole valtiontukea. Se katsoi kuitenkin, että tähän kysymykseen liittyi niin paljon epävarmuustekijöitä, että sitä oli aiheellista arvioida muodollisessa tutkintamenettelyssä. Valvontaviranomainen vahvisti arvioinnissa alustavan kantansa seuraavista syistä:

Kuten menettelyn aloittamisesta tehdyssä päätöksessä todettiin, asuntorahoitusrahasto ei ole pankkidirektiivin soveltamisalaan kuuluva luottolaitos, koska sillä ei ole oikeutta ottaa yleisöltä vastaan talletuksia tai muita takaisinmaksettavia varoja.

Pankkidirektiivin 2 artiklan 3 kohdassa on luettelo laitoksista, jotka on jätetty sen säännösten soveltamisalan ulkopuolelle. Luetteloon lisättiin ETA:n sekakomitean päätöksellä Byggingarsjóðir ríkisins -rahastot. Kyseistä termiä on käytetty perinteisesti kuvaamaan rahastoja, jotka on yhdistetty sittemmin asuntorahoitusrahastoon. Tästä seuraa, että riippumatta siitä, onko kyseisellä säännöksellä oikeutta perustava vaikutus vai toistetaanko siinä pelkästään direktiivin yleisistä säännöistä johtuva tilanne, asuntorahoitusrahasto jätetään direktiivissä vahvistettujen omien varojen riittävyyttä koskevien vaatimusten ja vakavaraisuussuhteen vähimmäismäärää koskevien sääntöjen ulkopuolelle nimenomaan pankkidirektiivillä, sellaisena kuin se on mukautettuna ETA:an. Vaikka otaksuttaisiin, että asuntorahoitusrahasto hyötyi siitä, että se jätettiin direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle, toimenpiteen ei katsottaisi johtuvan Islannin valtion vaan ETA:n sekakomitean toimesta eikä sitä katsottaisi sen vuoksi valtiontueksi (32).

Vaikka asuntorahoitusrahasto sitä paitsi kuuluisikin pankkidirektiivin soveltamisalaan, sen vapauttaminen direktiivin soveltamisesta ei merkitsisi valtion varojen siirtoa, sillä vapautus ei aiheuttaisi valtiolle tulonmenetyksiä.

2.   VALTIONTAKAUSTA, KORKOTUKEA, VAPAUTUSTA TULO- JA VARALLISUUSVEROSTA JA VAPAUTUSTA OSINKOMAKSUISTA KOSKEVIA NÄKÖKOHTIA

2.1   UUTTA JA VOIMASSA OLEVAA TUKEA KOSKEVIEN MENETTELYIDEN VÄLISET EROT

Uutta tukea koskevasta menettelystä määrätään valvonta- ja tuomioistuinsopimuksen pöytäkirjassa 3 olevan I osan 1 artiklan 3 kohdassa (joka vastaa EY:n perustamissopimuksen 88 artiklan 3 kohtaa). Jos valvontaviranomaisella on epäilyksiä siitä, soveltuuko kyseinen tukitoimenpide ETA-sopimuksen toimintaan, sen on aloitettava valvonta- ja tuomioistuinsopimuksen pöytäkirjassa 3 olevan I osan 1 artiklan 2 kohdan (joka vastaa EY:n perustamissopimuksen 88 artiklan 2 kohtaa) ja kyseisessä pöytäkirjassa olevan II osan II jakson 4 artiklan 4 kohdan mukainen muodollinen tutkintamenettely.

Voimassa olevaan tukeen sovellettavan menettelyn ja uuteen tukeen sovellettavan menettelyn välillä on eroja. Voimassa olevaan tukeen sovellettavasta menettelystä määrätään valvonta- ja tuomioistuinsopimuksen pöytäkirjassa 3 olevan I osan 1 artiklan 1 kohdassa. Kyseisen kohdan mukaisesti valvontaviranomaisen on seurattava jatkuvasti EFTAn jäsenvaltioiden kanssa niiden voimassa olevia tukijärjestelmiä. Sen on tehtävä EFTAn jäsenvaltioille ehdotuksia ETA-sopimuksen asteittaisen kehittämisen tai sen toiminnan kannalta aiheellisiksi toimenpiteiksi.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on todennut seuraavaa:

Tästä seuraa, että muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisessa tehdyssä päätöksessä esitettävä arviointi siitä, onko mahdollinen tukitoimenpide uutta vai voimassa olevaa tukea, on väistämättä luonteeltaan vain alustava. Oikeuskäytännöstä seuraa sen vuoksi, että vaikka valvontaviranomainen katsoi menettelyn aloittamisesta tekemässään päätöksessä alustavasti, että kyseinen toimenpide on uutta tukea, se voi silti todeta menettelyn lopettamisesta tekemässään päätöksessä, että toimenpide on itse asiassa voimassa olevaa tukea tai se ei ole lainkaan tukea. Jos kyse on voimassa olevasta tuesta, valvontaviranomaisen on noudatettava voimassa olevaan tukeen sovellettavaa menettelyä (34). Tällaisessa tilanteessa valvontaviranomaisen olisi lopettava muodollinen tukintamenettely ja aloitettava voimassa olevaa tukea koskeva menettely, josta määrätään valvonta- ja tuomioistuinsopimuksen pöytäkirjassa 3 olevan II osan 17–19 artiklassa (35). Valvontaviranomainen arvioi vain viimeksi mainitussa menettelyssä sitä, soveltuuko voimassa oleva tukitoimenpide ETA-sopimuksen toimintaan.

Tiedot, jotka valvontaviranomaiselle esitettiin sen tehdessä päätöksen muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta, ”eivät olleet luonteeltaan sellaisia, että niitä olisi voitu käyttää perusteena” alustavalle päätelmälle, jonka mukaan kyse oli voimassa olevasta tuesta. Valvontaviranomainen sovelsi sen vuoksi kyseisiin toimenpiteisiin sääntöjä, joita sovelletaan uuteen tukeen. Koska Islannin hallitus on kuitenkin vastustanut tätä alustavaa näkemystä, valvontaviranomainen arvioi seuraavassa kysymystä uudelleen hallituksen ja rahoituspalveluyhdistyksen tässä vaiheessa sille esittämän aineiston perusteella.

Kuten edellä todettiin, valvontaviranomainen tekee päätöksen uusien toimenpiteiden olemassaolosta ja soveltuvuudesta ETA-sopimuksen toimintaan muodollisessa tutkintamenettelyssä. Jos kyseiset toimenpiteet eivät sitä vastoin ole uutta tukea, valvontaviranomainen ei voi laatia tässä menettelyssä sitovaa arviointia siitä, ovatko ne sen sijaan ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdan mukaista voimassa olevaa tukea. Valvontaviranomainen ei voi myöskään esittää sitovaa arviointia siitä, soveltuvatko voimassa olevat tukitoimenpiteet ETA-sopimuksen toimintaan. Ennen kuin valvontaviranomainen ratkaisee kysymyksen siitä, onko kyse uusista vai voimassa olevista toimenpiteistä, se lähtee jatkossa siitä olettamuksesta, että seuraavat toimenpiteet ovat valtiontukea: valtiontakaus, verovapautus, korkotuki ja vapautus osinkomaksuista.

2.2   OIKEUDELLINEN ARVIOINTI

Valvontaviranomaisen päätöksen 195/04/KOL 4 artiklassa säädetään, että voimassa olevan tuen muutoksella tarkoitetaan mitä tahansa muuta kuin muodollista tai hallinnollista muutosta, joka ei vaikuta tukitoimenpiteen soveltuvuudesta yhteismarkkinoille tehtyyn arviointiin. Yhteisöjen tuomioistuin otti asiasta Namur-Les Assurances du Crédit laatimassaan oikeudellisessa arvioinnissa kantaa siihen, onko tuki uutta vai voimassa olevaa, seuraavasti:

Yhteisöjen tuomioistuin totesi lisäksi, että yrityksen toiminnan konkreettinen laajentaminen ei olisi riittävä peruste tukitoimenpiteen luokittelun muuttamiselle:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi asiassa Gibraltar seuraavaa:

Arvioidessaan, muuttaako tukitoimenpiteeseen tehty muutos siihen saakka voimassa olevaksi tueksi katsotun tuen uudeksi tueksi, komissio on tutkinut, onko muutos olennainen (39). Komissio on ottanut tuolloin huomioon edun luonteen, tavoitteen, johon sillä pyritään, perustan, jonka pohjalta se annetaan, henkilöt ja laitokset, joihin se vaikuttaa, sekä siihen liittyvät rahoituslähteet. Komissio ei sitä vastoin ole tarkastellut oikeudellisia muutoksia, jotka eivät ole osa kyseistä toimenpidettä.

Yksittäisten tukitoimenpiteiden (kuten yleisradioyhtiön lupamaksujen) tapauksessa komissio on tutkinut tämän toimintalinjan mukaisesti olosuhteet, joissa maksua käytetään, sillä ne muodostavat kyseisen toimenpiteen erottamattoman osan (40).

Jos tukitoimenpide on koostunut tukiohjelmasta, josta ei ole myönnetty tukea tiettyyn toimintaan (esimerkiksi julkisten yritysten hyväksi myönnetty valtiontakaus, jonka ainoana myöntämisperusteena on se, että kyse on valtion yrityksestä), komissio on keskittynyt tutkimaan, oliko varsinaiseen tukitoimenpiteeseen (julkisille yrityksille myönnetystä valtiontakauksesta koostuva tukiohjelma) tehty olennaisia muutoksia. Koska kutakin tuensaajaa koskevat säännöt eivät ole osa tukitoimenpidettä, komissio ei ole tarkastellut kunkin tuensaajan toimintaan sovellettavia erityissääntöjä. Komissio ei toisin sanoen ole todennut, että yksittäisiin tuensaajiin sovellettaviin sääntöihin tehdyt muutokset voisivat vaikuttaa siten, että tukiohjelman katsottaisiin muuttuneen uudeksi tueksi riippumatta siitä, onko kyse varsinaisesta ohjelmasta tai pelkästään lakimuutosten vaikutusalaan kuuluvasta yksittäisestä yrityksestä (41). Jos komissio olisi tehnyt vastakkaisen päätelmän, se olisi merkinnyt ohjelman muodossa toteutetun toimenpiteen muuttumista voimassa olevasta tuesta uudeksi tueksi vain joidenkin eikä suinkaan kaikkien tuensaajien kannalta, koska muuttuneet säännöt koskivat vain osaa tuensaajista. Tämä olisi ristiriidassa myös sen seikan kanssa, että kyse oli yhdestä ja samasta toimenpiteestä.

Ennen kuin määritetään, mitkä lakimuutokset ovat merkityksellisiä arvioitaessa, onko kyse uudesta vai voimassa olevasta tukitoimenpiteestä, on selvitettävä, sisältääkö tukitoimenpide yhtä tai useampaa tuensaajaa koskevia sääntöjä. Jos kyseiset yritykset saavat lisäksi tukea useista toimenpiteistä, joilla on eri tarkoitus ja oikeusperusta, jotka on otettu käyttöön eri ajankohtina ja joista osa on yksittäisiä toimenpiteitä ja osa tukiohjelmia, eri tukitoimenpiteet olisi arvioitava yksitellen sen sijaan, että ne yhdistettäisiin yhdeksi kokonaisuudeksi yleisarviointia varten pelkästään siitä syystä, että niiden saajat ovat täysin samat tai osittain samat (42).

2.3   ERI TUKITOIMENPITEIDEN LUOKITTELU UUDEKSI TAI VOIMASSA OLEVAKSI TUEKSI

2.3.1    Valtiontakaus

Kaikille valtion laitoksille myönnettävä valtiontakaus, joka kattaa niiden kaikki velvoitteet, perustuu Islannin julkisoikeuden yleisiin kirjoittamattomiin sääntöihin, joita on alettu soveltaa ennen ETA-sopimuksen voimaantuloa. Takauksen voivat saada kaikki valtion laitokset riippumatta ajankohdasta, jona ne on perustettu, niiden toiminnoista tai toimintoihin tehtävistä muutoksista. Mahdollinen tukitoimenpide on katsottava valvonta- ja tuomioistuinsopimuksen pöytäkirjassa 3 olevan II osan 1 artiklan d kohdan määritelmän mukaiseksi ohjelmaksi. Jos oletetaan, että ohjelma on tukea, se on katsottava alusta alkaen voimassa olevaksi tueksi, sillä se oli voimassa jo ennen ETA-sopimuksen voimaantuloa (ks. valvonta- ja tuomioistuinsopimuksen pöytäkirjassa 3 olevan II osan 1 artiklan b kohta).

Takauksen laajuuteen ja käyttötarkoitukseen ei ole tehty olennaisia tai edes pieniä muutoksia ETA-sopimuksen voimaantulon jälkeen. Valtiontakauksia koskevalla lailla nro 121/1997, sellaisena kuin se on myöhemmin muutettuna, otettiin käyttöön takausmaksu, joka oli 0,00625 prosenttia neljännesvuodessa (00,00375 prosenttia neljännesvuodessa vuoteen 2001, kun oli kyse kotimaisista sitoumuksista). Tämä maksu vähennetään kuitenkin vain ennen ETA-sopimusta käyttöön otetusta alkuperäisestä valtiontakausohjelmasta maksetun tuen määrästä. Alkuperäistä ohjelmaa ei sen vuoksi voida katsoa uudeksi tueksi riippumatta siihen mahdollisesti liittyvistä eduista (43).

Lisäksi yksikään edellä I osan 2 jaksossa kuvailluista asuntorahoitusrahaston toimintaan tehdyistä muutoksista ei sisältänyt kyseisenkaltaista toimenpidettä. Edun luonne ja tuen oikeusperusta olivat täsmälleen samat. Kyse ei ollut yksittäisestä toimenpiteestä vaan kyse oli paljon pelkkää asuntolainajärjestelmää monitahoisemmasta toimenpiteestä, jota sovellettiin yleisesti kaikkiin valtion laitoksiin. Myöskään toimenpiteen tarkoitus ei muuttunut asuntolainajärjestelmään asuntolailla tehtyjen muutosten seurauksena (44). Kyseiset lakimuutokset olivat paitsi erotettavissa mahdollisesta tukitoimenpiteestä, täysin irrallisia siitä. Takausohjelmaa ei sen vuoksi voida katsoa uudeksi tukitoimenpiteeksi, jota voitaisiin arvioida tässä muodollisessa tutkintamenettelyssä.

2.3.2    Vapautus tulo- ja varallisuusverosta

Valtion kassa, kaikki valtion laitokset ja kaikki valtion yritykset, joista valtiolla on rajoittamaton vastuu, vapautettiin jo kauan ennen ETA-sopimuksen voimaantuloa tulo- ja varallisuusveroista.

Tuloverosta myönnetystä vapautuksesta säädetään nykyisin tuloverolain nro 90/2003 (joka on tulo- ja varallisuusveroa koskevan lain nro 75/1981 konsolidoitu toisinto) 4 §:n 1 momentissa. Jos oletetaan, että verovapautus on tukea, se on katsottava alusta alkaen valvonta- ja tuomioistuinsopimuksen pöytäkirjassa 3 olevan II osan 1 artiklan d kohdan määritelmän mukaiseksi yleiseksi ohjelmaksi. Ohjelmaan laajuuteen, rahoitukseen ja käyttötarkoitukseen ei ole tehty olennaisia tai edes pieniä muutoksia ETA-sopimuksen voimaantulon jälkeen. Riippumatta siitä, onko kyse asuntorahoitusrahastoon vai johonkin muuhun verovapautuksen saajaan sovellettavista säännöksistä, kyseisiin yleisiin verosäännöksiin ei ole tehty mitään muutoksia asuntolainajärjestelmään 1 päivän tammikuuta 1994 jälkeen tehtyjen muutosten seurauksena. Asuntolainajärjestelmään tehdyillä muutoksilla ei myöskään ollut olennaista eikä edes vähäistä vaikutusta tähän ohjelmaan. Asuntolaki ei muuttanut millään tavalla verovapautuksen tarkoitusta eikä luonnetta. Se ei muuttanut myöskään verovapautuksen rahoituslähdettä eikä oikeusperustaa. Verovapautusta ei sen vuoksi voida katsoa uudeksi tukitoimenpiteeksi, jota voitaisiin käsitellä muodollisessa tutkintamenettelyssä.

Tulo- ja varallisuusverolain nro 90/2003 4 §:n 1 momentissa säädettiin ennen varallisuusveron lakkauttamista koskevan lain nro 129/2004 voimaantuloa edellä mainittujen laitosten vapauttamisesta myös varallisuusverosta. Myös varallisuusveron osalta kyseisellä lailla ainoastaan konsolidoitiin säännöt, jotka vahvistettiin edellä mainitulla lailla nro 75/1981 tulo- ja varallisuusveroista. Varallisuusvero on poistettu nyt kokonaan käytöstä. Jos kyseisille laitoksille myönnetyt vapautukset varallisuusverosta ovat tukea, niitä on arvioitava varallisuusveron lakkauttamiseen vuonna 2004 saakka valvonta- ja tuomioistuinsopimuksen pöytäkirjassa 3 olevan II osan 1 artiklan d kohdan määritelmän mukaisena ohjelmana. Verovapautuksen laajuuteen, rahoitukseen tai tarkoitukseen ei tehty olennaisia tai edes vähäisiä muutoksia ETA-sopimuksen voimaantulon ja varallisuusveron yleisen lakkauttamisen välisenä aikana. Myöskään asuntolainajärjestelmään tehdyt muutokset eivät vaikuttaneet verovapautuksen luonteeseen, tavoitteeseen, toimivuuteen tai rahoitukseen. Verovapautusta ei sen vuoksi voida katsoa uudeksi tukitoimenpiteeksi, jota voitaisiin käsitellä tässä muodollisessa tutkintamenettelyssä.

2.3.3    Korkotuki

Kuten edellä mainittiin, työntekijöiden asuntorahastosta myönnettiin lainoja yhteiskunnan tukemiin vuokra-asuntoihin matalilla koroilla, jotka hallitus vahvisti. Työntekijöiden asuntorahasto sai suoria rahoitusosuuksia talousarviosta muun muassa kyseisistä lainoista aiheutuvien kulujen kattamiseen. Koska työntekijöiden asuntorahasto oli julkinen laitos, Islannin valtio oli viime kädessä vastuussa tähän lainaryhmään liittyvistä tappioista siinä tapauksessa, että suorat rahoitusosuudet eivät riittäneet kattamaan rahaston tappioita.

Asuntolailla ei tehty juurikaan muutoksia tähän yhteiskunnan tukemiin vuokra-asuntoihin myönnettävien lainojen ryhmään. Lisäksi asuntorahoitusrahaston tehtävänä oli myöntää näitä lainoja aluksi aiemmin sovellettua korkoa vastaavalla korolla (ks. lain väliaikainen IX §). Kyseisessä pykälässä säädettiin myös, että valtio maksaisi talousarviosta rahoitusosuuksia asuntorahoitusrahaston tappioiden kattamiseen. Sosiaaliministeri ja valtiovarainministeri ovat tehneet sittemmin sopimuksia näistä kysymyksistä (ks. edellä oleva I osan 3.3 jakso).

Institutionaalisten muutosten osalta komission käytäntö osoittaa, että tukea saavat laitokset voivat muuttaa oikeushenkilöllisyyttään sulautumalla, purkamalla sulautuman tai muilla tavoilla ilman, että sillä olisi vaikutusta tuen luokitteluun. Näin on sekä silloin, kun oikeushenkilöllisyyden muutos tapahtuu yksityisoikeuden mukaisen toimenpiteen perusteella, että silloin, kun muutoksesta säädetään lailla tai se toteutetaan muun julkisoikeudellisen toimenpiteen perusteella (45). Siirtyminen lain nro 97/1993 nojalla toimineesta neljästä julkisesta laitoksesta asuntolain mukaiseen tilanteeseen ei sinänsä voi vaikuttaa arviointiin siitä, soveltuvatko kyseiset toimenpiteet ETA-sopimuksen toimintaan. Asuntorahoitusrahasto otti vastuulleen edeltäjiensä varat, oikeudet ja velvoitteet ja jatkoi niiden tehtävien hoitoa. Tämä on osoitus siitä, että uudistuksen tarkoituksena oli varmistaa jatkuvuus kyseisten organisaatioiden välillä (46).

Sekä työntekijöiden asuntorahastolle että asuntorahoitusrahastolle oli annettu tehtäväksi sosiaalisten lainojen myöntäminen vuokra-asuntoihin hallituksen vahvistamalla korolla. Hallitus osoitti tarkoitukseen varoja käyttöön myös budjettilailla, sillä sen vahvistamat korot olivat liian matalia lainakustannusten kattamiseksi. Nämä kaksi rahastoa eroavat toisistaan siinä, että asuntorahoitusrahaston rahoitusosuus on suunnattu tähän erityiseen lainaryhmään, kun taas työntekijöiden asuntorahaston talousarviosta saamilla maksuosuuksilla katettiin kaikki sen vastuualueeseen kuuluneet sosiaalisten lainojen ryhmät. Kyseinen ero johtuu siitä, että työntekijöiden asuntorahaston muut sosiaalisten lainojen ryhmät lakkautettiin asuntolailla eikä lisälainoja, jotka muodostivat tärkeimmän alkuperäisen asuntolain mukaisten sosiaalisten lainojen ryhmän, rahoitettu asuntorahoitusrahastolle talousarviosta maksetuilla rahoitusosuuksilla.

Tämän vuoksi muutokset, jotka järjestelyyn tehtiin asuntolailla, eivät muuttaneet työntekijöiden asuntorahastolle annettua tehtävää: lainojen myöntämistä yhteiskunnan tukemaan vuokra-asuntotuotantoon. Toimenpiteen tarkoitus pysyi toisin sanoen ennallaan (47). Se, että talousarviosta maksettavalla rahoitusosuudella rahoitetaan nykyisin vain näitä lainoja, johtuu lisäksi muihin sosiaalisiin lainoihin myönnettävien valtion rahoitusosuuksien poistamisesta käytöstä. Tiettyyn toimintaan myönnettyjen suorien valtion rahoitusosuuksien poistaminen käytöstä ei aiheuta muutoksia toisen toimenpiteen rahoitusjärjestelyissä. Kyseisten rahoitusosuuksien lakkauttamisella ei sen vuoksi voi olla vaikutusta toisen toimenpiteen luokitteluun. Kyse on ennemminkin erillisen tukitoimenpiteen lakkauttamisesta (48).

Islannin rahoituspalveluyhdistys on viitannut useisiin muutoksiin, joista säädettiin asuntolailla, ja vaatinut, että asuntorahoitusrahastolle myönnetty tuki olisi katsottava niiden seurauksena uudeksi tueksi. Riippumatta siitä, millainen muutosten luonne oli, ne eivät koskeneet tätä tukitoimenpidettä, jolla katetaan vain tappioita, joita rahastolle aiheutuu yhteiskunnan tukemiin vuokra-asuntoihin myönnettävistä lainoista. Yleisiin lainoihin sovellettavan raja-arvon korottaminen ei vaikuttanut tähän lainaryhmään. Vastaavasti myöskään muutokset asunto-obligaatiojärjestelmän lakkauttamisesta ja korvaamisesta käteislainoilla säädettyyn lakiin nro 57/2004 eivät koskeneet tätä lainaryhmää. Lain nro 97/1993 11 §:n mukainen vaatimus siitä, että lainoilla oli oltava ensi- tai toissijainen kiinnitys asuntoon, jota varten ne oli myönnetty, ei koskenut tätä lainaryhmää vaan ainoastaan tiettyjä valtion rakennusrahastosta myönnettyjä lainoja. Sillä seikalla, että tätä säännöstä ei siirretty asuntolakiin, ei sen vuoksi ole merkitystä näiden lainojen kannalta.

Valvontaviranomainen katsoo kaiken kaikkiaan, että korkotuen muodossa saatua etua ei voida katsoa uudeksi tueksi, jota voitaisiin tutkia tässä muodollisessa tutkintamenettelyssä.

2.3.4    Vapautus osinkomaksuista

Kuten edellä 3.4 jaksossa todettiin, Islannin julkisoikeuden yleisten periaatteiden mukaan valtion laitoksia, jotka on organisoitu asuntorahoitusrahaston tapaan, ei vaadita maksamaan osinkoja. Tätä periaatetta on alettu soveltaa ennen ETA-sopimuksen voimaantuloa, ja sitä sovelletaan kaikkiin valtion laitoksiin riippumatta siitä, milloin ne on perustettu, millaista toimintaa ne harjoittavat ja onko niiden toiminnassa tapahtunut muutoksia. Tähän yleiseen periaatteeseen ei ole tehty olennaisia tai edes pieniä muutoksia ETA-sopimuksen voimaantulon jälkeen. Asuntolaissa tai sen edeltäjissä ei ole myöskään koskaan poikettu tästä periaatteesta säätämällä, että asuntorahoitusrahaston olisi maksettava osinkoja. Osinkomaksuista vapauttamisesta mahdollisesti saatavan edun ja valtion rahoituksen luonne ei sen vuoksi ole muuttunut asuntolain eikä siihen tehtyjen muutosten johdosta. Paljon pelkkää asuntolainajärjestelmää monitahoisemman ja kaikkiin valtion laitoksiin yleisesti sovellettavan periaatteen tarkoitus ei myöskään muuttunut asuntolainajärjestelmään tehtyjen muutosten johdosta. Kyseiset lakimuutokset olivat paitsi erotettavissa mahdollisesta tukitoimenpiteestä, täysin irrallisia siitä. Siinä määrin, kun vapautus osinkomaksuista on katsottava tukitoimenpiteeksi, sitä on tarkasteltava valvonta- ja tuomioistuinsopimuksen pöytäkirjassa 3 olevan II osan 1 artiklan d kohdan määritelmän mukaisena tukiohjelmana. Ohjelma olisi lisäksi voimassa olevaa tukea, sillä se oli voimassa jo ennen ETA-sopimuksen voimaantuloa (ks. valvonta- ja tuomioistuinsopimuksen pöytäkirjassa 3 olevan II osan 1 artiklan b kohta).

Edellytykset, joiden mukaan asuntoasioista vastaavat laitokset toimivat, voitaisiin ottaa osaksi arviointia uuden tuen soveltuvuudesta ETA-sopimuksen toimintaan vain siinä tapauksessa, että osinkomaksuista myönnetyn vapautuksen ei voitaisi katsoa johtuvan Islannin julkisoikeuden yleisistä periaatteista vaan ennemminkin asuntolaista ja sen edeltäjistä. Asuntorahoitusjärjestelmään 1 päivän tammikuuta 1994 jälkeen tehtyjen muutosten voitaisiin sen vuoksi katsoa aiheuttavan vain tässä hypoteettisessa tilanteessa sen, että kaikki osinkomaksuista myönnettyyn vapautukseen mahdollisesti liittyvät tuet muuttuvat voimassa olevasta tuesta uudeksi tueksi.

2.4   PÄÄTELMÄ SIITÄ, ONKO NELJÄSSÄ MAHDOLLISESSA TUKITOIMENPITEESSÄ KYSE UUDESTA VAI VOIMASSA OLEVASTA TUESTA

Valvontaviranomainen katsoo edellä esitetyn arvioinnin perusteella, että menettelyn aloittamisesta tehdyssä päätöksessä käsitellyt toimenpiteet – valtiontakaus, korkotuki, verovapautus ja vapautus osinkomaksuista – eivät ole uusia tukitoimenpiteitä, joita voitaisiin arvioida tässä muodollisessa tutkintamenettelyssä.

Komissio lopettaa sen vuoksi muodollisen tutkintamenettelyn ja aloittaa valvonta- ja tuomioistuinsopimuksen pöytäkirjassa 3 olevan I osan 1 artiklan 1 kohdan ja II osan V jakson mukaisen menettelyn, joka koskee voimassa olevaa tukea.

Valvontaviranomainen toteaa lisäksi, että vaikka se olisi päätynyt noudattamaan rahoituspalveluyhdistyksen ehdottamaa toimintalinjaa ja todennut, että asuntolaki ja siihen myöhemmin tehdyt muutokset ovat merkityksellisiä mahdollisten tukitoimenpiteiden luokittelun arvioinnin kannalta, se olisi silti todennut, että asuntojärjestelmään tehdyt konkreettiset muutokset eivät olleet luonteeltaan sellaisia, että ne aiheuttaisivat tuen luokittelun voimassa olevan tuen sijaan uudeksi tueksi.

ON TEHNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Asuntorahoitusrahaston hyväksi valtiontakauksen, korkotuen, verovapautusten ja osinkomaksuista vapauttamisen muodossa toteutetut mahdolliset tukitoimenpiteet on katsottava voimassa olevaksi tueksi. Tämän vuoksi uuteen tukeen sovellettava muodollinen tutkintamenettely lopetetaan.

2 artikla

Asuntorahoitusrahastolle myönnetty vapautus ETA-sopimuksen liitteessä IX olevan II luvun 14 kohdassa tarkoitetun säädöksen säännösten soveltamisesta ei ole valtiontukea.

3 artikla

Tämä päätös on osoitettu Islannin tasavallalle.

4 artikla

Ainoastaan englanninkielinen teksti on todistusvoimainen.

(1)  Jäljempänä ’valvontaviranomainen’.

(2)  Jäljempänä ’ETA-sopimus’.

(3)  Jäljempänä ’valvonta- ja tuomioistuinsopimus’.

(4)  Jäljempänä ’pöytäkirja 3’.

(5)  Suuntaviivat ETA-sopimuksen 61 ja 62 artiklan sekä valvonta- ja tuomioistuinsopimuksen pöytäkirjassa 3 olevan 1 artiklan soveltamista ja tulkitsemista varten, EFTAn valvontaviranomainen hyväksynyt ja julkaissut 19 päivänä tammikuuta 1994 (EYVL L 231, 3.9.1994, s. 1, ja ETA-täydennysosa N:o 32, 3.9.1994). Suuntaviivoja on muutettu viimeksi 19 päivänä joulukuuta 2007. Jäljempänä ’valtiontuen suuntaviivat’. Valtiontuen suuntaviivojen ajantasaistettu versio on julkaistu valvontaviranomaisen verkkosivuilla: http://www.eftasurv.int/fieldsofwork/fieldstateaid/guidelines/

(6)  EUVL L 139, 25.5.2006, s. 37, ja ETA-täydennysosa N:o 26.

(7)  Asia E-9/04, Islannin pankkien ja arvopaperinvälittäjien yhdistys v. EFTAn valvontaviranomainen, EFTAn tuomioistuimen tuomio 7.4.2006, EFTAn oikeustapauskokoelma 2006, s. 42.

(8)  Islannin asuntorahoitusrahastoa koskevan muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta 21 päivänä kesäkuuta 2006 tehty päätös N:o 185/06/KOL (EUVL C 314, 21.12.2006, s. 89, ETA-täydennysosa N:o 63, 2006).

(9)  Ks. alaviite 8.

(10)  Konsolidointi tapahtui lain nro 86/1988 muuttamisesta säädetyn lain nro 61/1993 mukaisesti, ja se tuli voimaan 12 päivänä elokuuta 1993.

(11)  Lain nro 97/1993 VIII luvussa vahvistettiin asunto-osuuskuntia koskevat säännöt. Kyseiset säännöt jätettiin pois vuoden 1998 asuntolaista. Asunto-osuuskuntia säännellään tällä hetkellä erillisellä lailla nro 66/2003. Asunto-osuuskuntien oikeutta asuntorahoitusrahaston lainoihin säännellään asuntolain VIII luvun säännöksillä (ks. lain nro 66/2003 5 §:n d momentti).

(12)  Epävirallinen käännös. Alkuperäinen islanninkielinen teksti on saatavilla osoitteessa http://www.althingi.is/altext/122/s/0877.html

(13)  Epävirallinen käännös. Alkuperäinen islanninkielinen teksti on saatavilla osoitteessa http://www.althingi.is/altext/122/03/r06115030.sgml

(14)  Kuten jäljempänä todetaan, yksi lainaryhmä eli lisälainat lakkautettiin lailla nro 120/2004, ks. 2.2.3.4.2 jakso.

(15)  Asunto-obligaatioihin liittyvät säännökset kumottiin lailla nro 57/2004, kun rahasto alkoi myöntää käteislainoja (ks. 2.2.3.4.1 jakso).

(16)  Ks. 2.2.2.4 jakso.

(17)  http://www.althingi.is/altext/122/s/0877.html

(18)  Lisälainat poistettiin käytöstä lailla nro 120/2004, ks. jäljempänä oleva 2.2.3.4.2 jakso.

(19)  Yksityishenkilön tulot saivat olla enintään 1 620 000 Islannin kruunua ja varallisuus enintään 1 900 000 Islannin kruunua. Näitä lukuja mukautettiin vuosittain.

(20)  Asuntolain 43 §:ssä säädettiin tappioista, joita asuntorahoitusrahastolle saattoi aiheutua lisälainojen myöntämisestä. Kyseisen säännöksen mukaan kuntien oli omistettava ja käytettävä nk. vararahastoa, jonka hoidosta vastasi asuntorahoitusrahasto. Asuntolain 44 §:n mukaan vararahaston tarkoituksena oli korvata tappiot, joita asuntorahoitusrahastolle aiheutui lisälainojen myöntämisestä. Lain 45 §:ssä säädettiin, että kuntien oli suoritettava vararahastoon aluksi 5 prosentin maksuosuus kustakin kunnassa myönnetystä lisälainasta.

(21)  http://www.althingi.is/altext/122/s/0877.html

(22)  Epävirallinen käännös.

(23)  Epävirallinen käännös. Alkuperäinen islanninkielinen teksti on saatavilla osoitteessa http://www.althingi.is/altext/131/s/0223.html

(24)  Ks. asetus nro 540/2006 sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella nro 587/2007. Asetuksessa vahvistetaan myös nimellinen antolainauskanta, joka on tällä hetkellä 18 miljoonaa Islannin kruunua.

(25)  Epävirallinen käännös. Alkuperäinen islanninkielinen teksti on saatavilla osoitteessa http://www.althingi.is/altext/122/s/0099.html

(26)  Ks. 3 päivänä tammikuuta 2007 päivätty Islannin hallituksen kirje, s. 10.

(27)  Tilanne on toinen, kun valtio omistaa osakeyhtiöiksi organisoituja yksityisoikeudellisia yrityksiä.

(28)  Tätä periaatetta sovelletaan esimerkiksi tuomiossa, jonka Islannin korkein oikeus antoi 5 päivänä marraskuuta 1998 asiassa nro 50/1998.

(29)  EYVL L 126, 26.5.2000, s. 1. Direktiivi sisällytettiin ETA-sopimukseen ETA:n sekakomitean päätöksellä N:o 15/2001. Se tuli voimaan 1 päivänä lokakuuta 2001.

(30)  Käännetty suomeksi Islannin hallituksen toimittamasta käännöksestä englantiin.

(31)  Asia C-44/93, Namur-Les assurances du crédit SA (Kok. 1994, s. I-3829).

(32)  Asia T-351/02, Deutsche Bahn AG (Kok. 2006, s. II-1047, 100–103 kohta).

(33)  Asia C-400/99, Italia v. komissio (Kok. 2005, s. II-3657, 47, 54 ja 55 kohta).

(34)  Asia T-190/00, Regione Siciliana v. komissio (Kok. 2003, s. II-5015, 48 kohta).

(35)  Asiat C-312/90, Espanja v. komissio (Kok. 1992, s. I-4117, 14–17 kohta), ja C-47/91, Italia v. komissio (Kok. 1992, s. I-4145, 22–25 kohta), yhdistetyt asiat T-195/01 ja T-207/01, Government of Gibraltar v. komissio (Kok. 2002, s. II-2309), ja yhdistetyt asiat T-297/01 ja T-298/01, SIC II (Kok. 2004, s. II-743).

(36)  Asia C-44/93, Namur-Les assurances du crédit SA (Kok. 1994, s. I-3829, 28–29 kohta; valvontaviranomaisen tekemä alleviivaus). Ks. myös tuomion 23 kohta, jossa yhteisöjen tuomioistuin viittaa muutoksiin, ”jotka eivät vaikuta kyseisten etujen sisältöön”.

(37)  Asia C-44/93, Namur-Les assurances du crédit SA (32–33 kohta).

(38)  Yhdistetyt asiat T-195/01 ja T-207/01, Government of Gibraltar v. komissio (Kok. 2002, s. II-2309, 111 kohta). Ks. myös julkisasiamies Fennellyn ratkaisuehdotus yhdistetyissä asioissa C-15/98 ja C-105/98, Italia ja Sardegna Lines, Servizi Marittimi della Sardegna SpA v. komissio (Kok. 2000, s. I-8855, 64 kohta).

(39)  Komission päätökset asiassa E-10/2005 (ex C 60/99), tehty 24 päivänä huhtikuuta 2007, 33 kohta, Suomen takausjärjestelmiä koskevassa asiassa E-7/2005, tehty 4 päivänä huhtikuuta 2007, 16 kohta, espanjalaista radio- ja televisioyhtiötä RTVE:tä koskevassa asiassa E-8/2005, tehty 20 päivänä huhtikuuta 2005, 2.2 kohta, ja suoria verokannusteita vientiin liittyvien toimintojen tukemiseksi koskevassa asiassa E-22/2004, 34–35 kohta.

(40)  Komission päätökset julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden rahoittamista Saksassa koskevassa asiassa E-3/2005, tehty 24 päivänä huhtikuuta 2007, 200–214 kohta, ja portugalilaiselle julkisen palvelun yleisradioyhtiölle RTP:lle maksettuja korvauksia koskevassa asiassa E-14/2005, 61–80 kohta.

(41)  Komission päätös julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden rahoittamista Saksassa koskevassa asiassa E-3/2005, tehty 24 päivänä huhtikuuta 2007, 215 kohta. Julkisessa omistuksessa olevina laitoksina saksalaiset julkiset pankit olivat hyötyneet perinteisesti epäsuorasta valtiontakauksesta, niin kutsutusta Anstaltslastista. Komissio totesi saksalaisia Landesbanken-pankkeja koskevassa asiassa E-10/2000, että Anstaltslast oli ennen EY:n perustamissopimuksen voimaantuloa käyttöön otettu järjestely. Takauksen muodossa pankeille myönnetty tuki oli sen vuoksi voimassa olevaa tukea. Tämä piti paikkansa myös silloin, kun Anstaltslast ei perustunut ainoastaan yleiseen oikeusperiaatteeseen vaan siitä oli annettu erillinen kirjallinen säännös. Ks. 8 päivänä toukokuuta 2000 päivätty komission kirje Saksalle, jossa komissio ehdotti asiaa E-10/2000 koskevia aiheellisia toimenpiteitä, 7 kohta, ensimmäinen kappale. Valvontaviranomaisen saamien tietojen mukaan Anstaltslast-takauksesta hyötyvät saksalaiset pankit perustetaan yleensä erillisellä lailla, jossa säädetään kunkin yksittäisen pankin perustamisesta ja toiminnasta. Näyttää siltä, että monet näistä pankeista on perustettu EY:n perustamissopimuksen voimaantulon jälkeen. Julkisten pankkien toimintaa koskevaa lainsäädäntöä on muutettu useita kertoja. Uusien pankkien perustaminen lailla, julkisten pankkien sulautuminen ja sulautuman purkaminen sekä julkisia pankkeja koskevaan lainsäädäntöön tehdyt muutokset saattavat epäilemättä vaikuttaa yrityksen toimintaan ja myös yhteismarkkinoiden toimintaan, kilpailuun tai yritysten saatavilla olevan tuen konkreettiseen määrään. Komissio ei kuitenkaan tutkinut, milloin takauksen saaneet pankit oli perustettu, eikä myöskään analysoinut pankkien toiminnassa tapahtuneita muutoksia tai muita yksittäisiin pankkeihin liittyviä toimenpiteitä ennen kuin se totesi, että Anstaltslastista saatava etu oli voimassa olevaa tukea. Ks. myös komission päätös ranskalaista Electricité de France (EDF) -yritystä koskevassa asiassa C 68/02, tehty 16 päivänä lokakuuta 2002, 68 kohta. Kyseisessä asiassa yksi EDF:n hyväksi toteutetuista tukitoimenpiteistä (valtiontakaus) perustui Ranskassa sovellettuun yleiseen oikeusperiaatteeseen, jota oli alettu soveltaa ennen EY:n perustamissopimuksen voimaantuloa. EDF:n toiminta oli muuttunut merkittävästi vuosien mittaan ja yritys oli myös laajentanut toimintaansa uusille markkinoille. Komissio ei kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi tutkia mainittuja konkreettisia muutoksia eikä EDF:ää koskevaan lainsääädäntöön EY:n perustamissopimuksen voimaantulon jälkeen tehtyjä muutoksia arvioidessaan, oliko kyseinen tukitoimenpide uutta vai voimassa olevaa tukea. Ks. myös komission päätös EDF:lle sekä sähkö-ja kaasutoimialalle myönnettyä valtiontukea koskevassa asiassa, tehty 16 päivänä joulukuuta 2003 (EUVL L 49, 22.2.2005, s. 9), 59 kohta, ja komission kehotus huomautusten esittämiseen EY:n perustamissopimuksen 88 artiklan 2 kohdan mukaisesti EDF:ää koskevassa asiassa E-3/2002 (EYVL C 280, 16.11.2002, s. 8), 53–55 kohta.

(42)  Komission päätökset julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden rahoittamista Saksassa koskevassa asiassa E-3/2005, tehty 24 päivänä huhtikuuta 2007, 192–216 kohta, Espanjan kansalliselle yleisradioyhtiölle RTVE:lle myönnettyä valtiontukea koskevassa asiassa E-8/2005, tehty 20 päivänä huhtikuuta 2005, 2.2 kohta, ja italialaista RAI-yhtiötä koskevassa asiassa E-9/2005, tehty 20 päivänä huhtikuuta 2005, 25–48 kohta.

(43)  Kysymystä siitä, olisiko asuntorahoitusrahaston vapauttaminen vuonna 1998 käyttöön otetusta takausmaksusta katsottava uudeksi tueksi, on tarkasteltava erikseen. Valvontaviranomainen on aloittanut päätöksellä N:o 406/08/KOL muodollisen tutkintamenettelyn, jossa tarkastellaan vapautuksia valtiontakauksia koskevassa laissa nro 121/1997 säädetyistä takausmaksuista.

(44)  Tilanne vastaa tältä osin komission päätöksiä saksalaisia yleisradioyhtiöitä, Poczta Polskaa, La Postea, EDF:ää jne. koskevissa asioissa. Komissio arvioi kyseisissä päätöksissä, oliko julkisille yrityksille myönnetty valtiontakaus katsottava uudeksi vai voimassa olevaksi tueksi. Komissio totesi kaikissa päätöksissään, että varsinainen takaus oli pysynyt joko täysin muuttomattomana tai suurelta osin muuttumattomana. Komissio ei arvioinut takauksen muodossa myönnetystä tuesta laatimassaan arvioinnissa sitä, oliko tietty tuensaajayritys muuttanut toimintaansa, sillä tämä kysymys ei liittynyt varsinaiseen tukitoimenpiteeseen vaan yhteen oletetun tukiohjelman edunsaajista.

(45)  Komission päätökset Ranskan valtion rajoittamatonta takausta La Postelle koskevassa asiassa K(2007) 5778, valtiontuki C 56/07, tehty 29 päivänä marraskuuta 2007, 93–97 kohta, korvausten suorittamista Portugalin julkisen palvelun yleisradioyhtiölle RTP:lle koskevassa asiassa E-14/2005, 78–80 kohta, ja ranskalaisen TF1:n televisiolupamaksua koskevassa asiassa E 10/2005 (ex C 60/99), tehty 20 päivänä huhtikuuta 2005, 33 kohta, sekä 8 päivänä toukokuuta 2000 päivätty komission kirje Saksalle. Kirjeessään komissio ehdotti asiaa E-10/2000 koskevia aiheellisia toimenpiteitä, 7 kohta, ensimmäinen kappale. Valvontaviranomaisen alustavan arvioinnin mukaan vapautus takausmaksusta, joka myönnettiin asuntorahoitusrahastolle valtiontakauksia koskevan lain nro 121/1997 nojalla, on uutta tukea, jota käsitellään erikseen (ks. 27 päivänä kesäkuuta 2008 tehty valvontaviranomaisen päätös 406/08/KOL).

(46)  Valtion työntekijöiden eläkerahastoa koskevan lain nro 1/1997 35 §:n mukaan rahaston jäsen voi valita vaihtoehdon, jonka mukaan hänen eläkettään korotetaan hänen viimeksi hoitamastaan virasta maksetun palkan korotusta vastaavalla määrällä. Valtion asuntoviraston johtaja katsoi, että hänen virkansa oli verrattavissa asuntorahoitusrahaston johtajan virkaan. Eläkerahasto oli kuitenkin asiasta eri mieltä. Islannin korkein oikeus ratkaisi asiassa nro 344/2003 22 päivänä tammikuuta 2004 antamassaan tuomiossa tämän asian asuntoviraston johtajan hyväksi. Kyseisessä tuomiossa todetaan muun muassa, että asuntorahoitusrahaston tehtävät vastasivat suurelta osin valtion asuntoviraston tehtäviä. Molempien tehtävänä oli myöntää kiinnitysluottoja islantilaisille. Tuomioistuin katsoi, että viraston johtajan virka oli verrattavissa rahaston johtajan virkaan tehtävien luonteen, laajuuden ja vastuullisuuden osalta.

(47)  Komissio totesi Portugalin julkisen palvelun yleisradioyhtiötä RTP:tä koskevassa asiassa E-14/2005 tekemässään päätöksessä (63 ja 74 kohta), että Portugalin tukitoimenpiteeseen tehdyt muutokset eivät muuttaneet toimenpidettä uudeksi tueksi muun muassa siitä syystä, että kansalliseen sääntöön tehdyt muutokset eivät muuttaneet avustuksille asetettua tavoitetta.

(48)  Saksan tukiohjelmasta viljasta valmistetun tislatun alkoholijuoman (Kornbranntwein) tuottajien hyväksi 16 päivänä marraskuuta 2004 tehty komission päätös 2006/240/EY (EUVL L 88, 25.3. 2006, s. 50), johdanto-osan 83–84 kappale. Ks. myös 14 päivänä heinäkuuta 2005 päivätty 17 artiklan 2 kohdan mukainen komission kirje, joka liittyi Alankomaiden tukea asuntoalalle koskevaan asiaan E-2/2005. Komissio totesi kirjeessään, että kyse oli voimassa olevasta tuesta, vaikka suoriin avustuksiin perustuva järjestelmä oli korvattu valtion lainajärjestelmällä ja verovapautuksella EY:n perustamissopimuksen voimaantulon jälkeen. Tämä perustui siihen, että muutokset haittasivat kokonaisuutena tarkasteltuna vähemmän kilpailua (ks. kirjeen 16–26 kohta).

(49)  Puolalaisen Poctza Polskan hyväksi myönnettyä rajoittamatonta valtiontakausta koskevassa asiassa E-12/2005 tehty komission päätös, 39–47 kohta.

(50)  Rahoituspalveluyhdistys viittasi tältä osin lausuntoihin, jotka parlamentin valiokunnan puheenjohtaja esitti, kun sana ”yksittäinen” poistettiin asuntolakia koskeneen lakiehdotuksen 15 §:n 1 momentista, joka koski yleisiä lainoja. Ks. puheenjohtajan pitämän puheen kohta 7, http://www.althingi.is/altext/122/05/r13133243.sgml

(51)  Komissio totesi Saksan julkisen palvelun yleisradioyhtiötä koskevassa päätöksessään, että lupamaksun korotuksia ei pitäisi katsoa uudeksi tueksi: ”Korotus johtuu ennemminkin siitä, että julkisen palvelun yleisradioyhtiöt tarvitsevat enemmän rahoitusta julkisen palvelutehtävänsä hoitamista varten. Komission aiemman päätöksentekokäytännön mukaisesti korotusta ei sen vuoksi voida erottaa alkuperäisestä rahoitusjärjestelmästä eikä siinä ole kyse olennaisesta muutoksesta edellyttäen, että varsinaista julkisen palvelun tehtävää ei ole muutettu huomattavasti.” Edellä mainittu komission päätös, tehty 24 päivänä huhtikuuta 2007, 206 kohta.

(52)  Asia T-35/1999, Keller SpA v. komissio, 62 kohta.