|
12.6.2023 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
C 204/27 |
Eurokolikoiden uusi kansallinen puoli
(2023/C 204/06)
Belgian liikkeeseen laskeman kahden euron arvoisen uuden erikoisrahan kansallinen puoli
Liikkeeseen tarkoitetut eurokolikot ovat laillisia maksuvälineitä koko euroalueella. Komissio julkaisee kaikkien uusien eurokolikoiden ulkoasut tiedoksi kolikoita työssään käsitteleville henkilöille sekä suurelle yleisölle (1). Erikoisrahoja voivat 10. helmikuuta 2009 annettujen neuvoston päätelmien (2) mukaan laskea liikkeeseen euroalueen jäsenvaltiot sekä maat, jotka saavat Euroopan unionin kanssa valuuttasuhteista tekemänsä sopimuksen mukaan laskea liikkeeseen eurokolikoita. Tähän oikeuteen sovelletaan tiettyjä edellytyksiä, joista yksi on, että liikkeeseen lasketun kolikon on oltava yksikköarvoltaan 2 euroa. Erikoisrahoilla on tavanomaisten 2 euron kolikoiden tekniset ominaisuudet, mutta niissä on kansallisella puolella erityinen kuva-aihe, jolla on suuri kansallinen tai eurooppalainen symboliarvo.
Liikkeeseenlaskun toteuttava maa: Belgia
Aihe: Art nouveau -taiteen teemavuosi 2023 Belgiassa
Kuvaus ulkoasusta: Kolikon kuva-aiheena on belgialaisen art nouveau -arkkitehdin Victor Hortan suunnitteleman ja Unescon maailmanperintökohteeksi nimetyn Brysselissä sijaitsevan ikonisen Hôtel Van Eetvelden julkisivun koristeellinen yksityiskohta. Yksityiskohdan kaarevat ja epäsymmetriset linjat kuvastavat art nouveau -taidesuuntauksen luonnon innoittamaa tyyliä. Kuva-aihe täyttää kolikon alaosan, ja sen yläosaa hallitsee teksti ”ART NOUVEAU”. Oikeaan laitaan on kaiverrettu kolikon suunnittelijan Iris Bruijnsin nimikirjaimet. Koska Alankomaiden kuninkaallinen rahapaja lyö kolikot, kuva-aiheen vasemmassa laidassa on Utrechtin rahapajan tunnus (Merkuriuksen sauva) sekä Belgian rahamestarin tunnus (asteri ja erlenmeyerpullo), maatunnus ”BE” ja vuosiluku 2023.
Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.
Liikkeeseen laskettavien kolikoiden arvioitu määrä:155 000
Liikkeeseenlaskun päivämäärä: Kesäkuu 2023
(1) Ks. EYVL C 373, 28.12.2001, s. 1, jossa esitellään kaikkien vuonna 2002 liikkeeseen laskettujen kolikoiden kansalliset puolet.
(2) Ks. talous- ja rahoitusasioiden neuvoston 10. helmikuuta 2009 antamat päätelmät ja komission 19. joulukuuta 2008 antama suositus liikkeeseen tarkoitettujen eurokolikoiden kansallisia puolia ja liikkeeseenlaskua koskeviksi yhteisiksi suuntaviivoiksi (EUVL L 9, 14.1.2009, s. 52).