|
31.3.2023 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
C 116/30 |
Eurokolikoiden uusi kansallinen puoli
(2023/C 116/11)
Slovakian liikkeeseen laskeman 2 euron arvoisen uuden erikoisrahan kansallinen puoli
Liikkeeseen tarkoitetut eurokolikot ovat laillisia maksuvälineitä koko euroalueella. Komissio julkaisee kaikkien uusien eurokolikoiden ulkoasut tiedoksi kolikoita työssään käsitteleville henkilöille sekä suurelle yleisölle (1). Erikoisrahoja voivat 10. helmikuuta 2009 annettujen neuvoston päätelmien (2) mukaan laskea liikkeeseen euroalueen jäsenvaltiot sekä maat, jotka saavat Euroopan unionin kanssa valuuttasuhteista tekemänsä sopimuksen mukaan laskea liikkeeseen eurokolikoita. Tähän oikeuteen sovelletaan tiettyjä edellytyksiä, joista yksi on, että liikkeeseen lasketun kolikon on oltava yksikköarvoltaan 2 euroa. Erikoisrahoilla on tavanomaisten 2 euron kolikoiden tekniset ominaisuudet, mutta niissä on kansallisella puolella erityinen kuva-aihe, jolla on suuri kansallinen tai eurooppalainen symboliarvo.
Liikkeeseenlaskun toteuttava maa: Slovakia
Aihe: Ensimmäisen Slovakiassa suoritetun verensiirron satavuotismuistopäivä
Kuvaus ulkoasusta: Kuva-aiheena on tasasivuinen risti, joka on kansainvälisesti tunnettu lääketieteellisen avun, toivon ja ihmisyyden symboli. Ristin kuhunkin sakaraan on merkitty yksi neljästä veriryhmästä: A, B, 0 ja AB. Ristin sisälle on sommiteltu vielä kaksi sisäkkäistä tasasivuista ristiä. Sisimpänä olevan ristin keskustassa on veripisara. Keskusristin ympärille on kehämuodostelmaan sijoitettu tasavälein kahdeksan koeputken alaosa. Kunkin koeputken sisälle on kaiverrettu stilisoitu veripisara. Koeputkien väleihin on sommiteltu veripisaran muotoinen kohokuvio. Alhaalla keskellä olevan koeputken oikealla puolella on kaiverrettuna kirjaimet ”MP”, jotka viittaavat kolikon kansallisen puolen suunnittelijaan Mária Poldaufováan. Alimman koeputken vasemmalla puolella on Kremnican rahapajan (Mincovňa Kremnica) tunnus ”MK”, joka on sijoitettu kahden leimasimen väliin. Kolikon sisäosan reunaa kiertää teksti ”PRVÁ TRANSFÚZIA KRVI 1923-2023” (suomeksi ”ensimmäinen verensiirto”). Alaosassa on liikkeeseenlaskevan maan nimi ”SLOVENSKO”. Sen kummallakin puolella on piste erottamassa sitä edellä mainitusta tekstiosasta.
Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.
Liikkeeseen laskettavien kolikoiden arvioitu määrä:1 000 000
Liikkeeseenlaskun päivämäärä: Maaliskuu 2023
(1) Ks. EYVL C 373, 28.12.2001, s. 1, jossa esitellään kaikkien vuonna 2002 liikkeeseen laskettujen kolikoiden kansalliset puolet.
(2) Ks. talous- ja rahoitusasioiden neuvoston 10. helmikuuta 2009 antamat päätelmät ja komission 19. joulukuuta 2008 antama suositus liikkeeseen tarkoitettujen eurokolikoiden kansallisia puolia ja liikkeeseenlaskua koskeviksi yhteisiksi suuntaviivoiksi (EUVL L 9, 14.1.2009, s. 52).