20.12.2022   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 484/42


Eurokolikoiden uusi kansallinen puoli

(2022/C 484/24)

Image 1

Liettuan liikkeeseen laskeman 2 euron arvoisen uuden erikoisrahan kansallinen puoli

Liikkeeseen tarkoitetut eurokolikot ovat laillisia maksuvälineitä koko euroalueella. Komissio julkaisee kaikkien uusien eurokolikoiden ulkoasut tiedoksi kolikoita työssään käsitteleville henkilöille sekä suurelle yleisölle (1). Erikoisrahoja voivat 10. helmikuuta 2009 annettujen neuvoston päätelmien (2) mukaan laskea liikkeeseen euroalueen jäsenvaltiot sekä maat, jotka saavat Euroopan unionin kanssa valuuttasuhteista tekemänsä sopimuksen mukaan laskea liikkeeseen eurokolikoita. Tähän oikeuteen sovelletaan tiettyjä edellytyksiä, joista yksi on, että liikkeeseen lasketun kolikon on oltava yksikköarvoltaan 2 euroa. Erikoisrahoilla on tavanomaisten 2 euron kolikoiden tekniset ominaisuudet, mutta niissä on kansallisella puolella erityinen kuva-aihe, jolla on suuri kansallinen tai eurooppalainen symboliarvo.

Liikkeeseenlaskun toteuttava maa: Liettua

Aihe: 100 vuotta koripalloa Liettuassa

Kuvaus ulkoasusta: Kuva-aiheena on Liettuan kartta. Kartan ääriviivojen sisäpuolelle on hahmoteltu koripallokenttä, joka kuvastaa sitä, että koripalloa on pelattu Liettuassa jo 100 vuoden ajan. Kuva-aiheen yläpuolella on puolikaaren muodossa teksti ”LIETUVA” (Liettua) ja alapuolella vuosiluvut ”1922 – 2022”. Oikeaan alakulmaan on merkitty Liettuan rahapajan logo ja kolikon valmistaja.

Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettavien kolikoiden arvioitu määrä:750 000

Liikkeeseenlaskun päivämäärä: Vuoden 2022 toinen neljännes


(1)  Ks. EYVL C 373, 28.12.2001, s. 1, jossa esitellään kaikkien vuonna 2002 liikkeeseen laskettujen kolikoiden kansalliset puolet.

(2)  Ks. talous- ja rahoitusasioiden neuvoston 10. helmikuuta 2009 antamat päätelmät ja komission 19. joulukuuta 2008 antama suositus liikkeeseen tarkoitettujen eurokolikoiden kansallisia puolia ja liikkeeseenlaskua koskeviksi yhteisiksi suuntaviivoiksi (EUVL L 9, 14.1.2009, s. 52).