26.1.2022   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CA 39/1


Ilmoitus avoinna olevasta Euroopan koulutussäätiön (ETF) johtajan tehtävästä

(Väliaikainen toimihenkilö – palkkaluokka AD 14)

COM/2022/20071

(2022/C 39 A/01)

 

Keitä olemme

Euroopan koulutussäätiö (ETF) on Euroopan unionin virasto, joka on perustettu 7 päivänä toukokuuta 1990 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1360/90 vuonna 2008 uudelleenlaaditulla toisinnolla (1). Se antaa henkisen pääoman kehittämiseen liittyvää tietoa, neuvontaa ja tukea EU:n jäsenvaltioille ja kumppanimaille sekä Euroopan komissiolle unionin ulkoisten politiikkojen puitteissa.

ETF on vuodesta 1994 toiminut asiantuntijakeskuksena ammatillisen koulutuksen kehittämisessä ja uudistamisessa elinikäisen oppimisen näkökulmasta, edistänyt henkisen pääoman kehittämistä ja siten tukenut kestävää kasvua ja sosiaalista osallisuutta. ETF toimii pääasiassa ehdokas- ja naapurimaissa sekä Keski-Aasiassa ja tukee EU:n ja Afrikan unionin aloitetta.

ETF:n tavoitteista ja toiminnoista on yksityiskohtaista tietoa edellä mainitussa asetuksessa, ja lisätietoja on ETF:n verkkosivustolla osoitteessa http://etf.europa.eu/.

ETF sijaitsee Torinossa Italiassa ja sen henkilöstömäärä on noin 130 henkeä.

Mitä tarjoamme

Johtaja on ETF:n laillinen edustaja ja edustaa sitä julkisuudessa. Hän vastaa toiminnastaan ETF:n hallitukselle. Johtajan velvollisuuksiin ja tehtäviin kuuluu

strategisten tavoitteiden kehittäminen ja saavuttaminen ETF:n toimialalla asetuksessa säädettyjen menettelyjen mukaisesti;

vuotuisten ja monivuotisten työohjelmien valmistelu ja täytäntöönpano ETF:n strategian 2027 puitteissa;

ETF:n päivittäinen henkilöstöhallinto ja rekrytointi,

hallituksen kokousten valmistelu ja järjestäminen sekä hallituksen päätösten täytäntöönpano;

ETF:n talousarvion valmistelu ja toteutus sekä sen varmistaminen, että sitä hallinnoidaan tehokkaasti ja moitteettoman varainhoidon periaatteiden mukaisesti;

yhteistyön helpottaminen ETF:n, Euroopan unionin toimielinten, jäsenvaltioiden ja muiden sidosryhmien välillä;

ETF:n toimialaan kuuluvia asioita koskeva viestintä.

Nämä tehtävät kuvataan ETF:n perustamisasetuksessa ja erityisesti sen 10 artiklassa.

Ketä etsimme (valintaperusteet)

Toivomme hakijalta

Johtamistaidot

osoitettua kykyä johtaa organisaatiota sekä strategisella että hallinnon tasolla eurooppalaisessa, monikulttuurisessa ja monikielisessä ympäristössä;

erinomaista kykyä kehittää, viestiä ja toteuttaa ETF:n strategiaa, jotta ETF:n toimeksiannon toteuttaminen onnistuu;

osoitettua näyttöä muutoksen johtamisesta ja hallinnoinnista suuressa organisaatiossa resurssien pysyessä samoina tai vähentyessä;

Erityisosaaminen ja asiantuntemus

osoitettua näyttöä rahoitus- ja henkilöstöresurssien hallinnoinnista kansallisella, eurooppalaisella ja/tai kansainvälisellä tasolla;

EU:n henkilöstö- ja varainhoitosääntöjen sekä EU:n toimielinten toiminnan tuntemusta tai kokemusta vastaavista oikeudellisista kehyksistä kansallisissa tai kansainvälisissä organisaatioissa;

tietoa ja kokemusta EU:n politiikoista ja kansainvälisistä toimista, joilla on merkitystä erityisesti toimintapolitiikan kehittämiseen liittyvän ETF:n toiminnan kannalta, sekä kykyä omaksua kokonaisvaltainen lähestymistapa ammatilliseen koulutukseen, osaamiseen ja pätevyyteen, työmarkkinoihin ja/tai ulkosuhteisiin ETF:n kumppanimaiden (ehdokasmaat, Euroopan naapuruuspolitiikan piiriin kuuluvat maat, Keski-Aasia) kanssa sekä EU:n ja Afrikan unionin kumppanuuden puitteissa;

Henkilökohtaiset ominaisuudet

kykyä viestiä ja tehdä yhteistyötä sujuvasti ja tehokkaasti sekä muodostaa hyvät yhteistyösuhteet erilaisiin sisäisiin ja ulkoisiin sidosryhmiin (eurooppalaiset, kansainväliset, kansalliset ja paikalliset viranomaiset, kansainväliset organisaatiot, työmarkkinaosapuolet jne.) ja edustaa ETF:ää kansainvälisillä foorumeilla;

erinomaisia ihmissuhdetaitoja ja kokemusta verkostoitumisesta.

Mitä edellytämme (hakuedellytykset)

Valintavaiheeseen päästäkseen hakijan on täytettävä seuraavat muodolliset vaatimukset viimeistään hakuajan päättyessä:

Kansalaisuus: Hakijan on oltava jonkin Euroopan unionin jäsenvaltion kansalainen.

Korkeakoulututkinto: Hakijalla on oltava

joko korkeakoulututkintoa vastaava koulutus, joka kestää tavallisesti vähintään neljä vuotta ja josta on osoituksena tutkintotodistus,

tai korkeakoulututkintoa vastaava koulutus, joka kestää tavallisesti vähintään kolme vuotta ja josta on osoituksena tutkintotodistus, ja vähintään yhden vuoden soveltuva työkokemus (tätä vuoden työkokemusta ei lasketa mukaan jäljempänä vaadittuun, korkeakoulutuksen jälkeen hankittuun työkokemukseen).

Työkokemus: Hakijalla on lisäksi oltava korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen hankittu vähintään 15 vuoden työkokemus (2) tutkintoa vastaavalla pätevyystasolla. Tästä työkokemuksesta vähintään viisi vuotta on oltava viraston toiminta-alalta.

Kokemus johtotehtävistä: Tutkinnon suorittamisen jälkeen hankitusta työkokemuksesta vähintään viisi vuotta on oltava korkean tason johtotehtävästä (3) tämän toimen kannalta olennaiselta alalta.

Kielitaito: Hakijalla on oltava yhden Euroopan unionin virallisen kielen (4) perusteellinen taito ja toisen virallisen kielen riittävä taito. Valintalautakunta varmistaa haastattelun (haastattelujen) aikana, että hakijat täyttävät jonkin toisen EU:n virallisen kielen riittävää taitoa koskevan vaatimuksen. Tämän vuoksi haastattelu saatetaan tehdä ainakin osittain kyseisellä toisella kielellä.

Ikäraja: hakijan on hakemuksen jättämisen määräajasta lukien voitava työskennellä koko viiden vuoden toimikausi ennen eläkeiän saavuttamista. Euroopan unionin väliaikainen toimihenkilö saavuttaa eläkeiän sen kuukauden päättyessä, jonka aikana hän täyttää 66 vuotta (ks. Euroopan unionin muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen (5) 47 artikla).

Valinta ja nimittäminen

ETF:n hallitus nimittää johtajan Euroopan komission hakijoista laatiman luettelon perusteella.

Euroopan komissio valitsee hakijat luetteloon järjestämällä valintamenettelyn omien valinta- ja palvelukseenottomenettelyjensä mukaisesti (ks. ”Document on Senior Officials Policy” (6)).

Euroopan komissio perustaa valintamenettelyn osana esivalintalautakunnan. Lautakunta arvioi kaikki hakemukset, tarkastaa kelpoisuusvaatimusten täyttymisen ja valitsee sitten ne hakijat, joiden profiilit vastaavat parhaiten edellä mainittuja valintaperusteita ja jotka voidaan kutsua sen haastateltaviksi.

Haastattelujen jälkeen esivalintalautakunta tekee päätelmänsä ja laatii luettelon hakijoista, jotka voidaan kutsua Euroopan komission neuvoa-antavan nimityskomitean jatkohaastatteluun. Nimityskomitea päättää esivalintalautakunnan päätelmät huomioon ottaen, ketkä hakijoista kutsutaan haastatteluun.

Neuvoa-antavan nimityskomitean haastateltaviksi kutsutut hakijat osallistuvat koko päivän kestävään, ulkopuolisten rekrytointikonsulttien toteuttamaan johtamistaitojen arviointiin. Haastattelun ja arvioinnin tulosten perusteella neuvoa-antava nimityskomitea laatii luettelon hakijoista, joiden se katsoo soveltuvan ETF:n johtajan toimeen.

Neuvoa-antavan nimityskomitean luettelossa olevat hakijat haastattelee siitä pääosastosta vastaava yksi tai useampi komission jäsen, joka vastaa suhteista virastoon (7).

Näiden haastattelujen jälkeen Euroopan komissio laatii luettelon vähintään kolmesta soveltuvimmasta hakijasta, ja luettelo toimitetaan hallituksen jäsenille. Hallitus voi päättää haastatella hakijoita, ennen kuin se nimittää johtajan komission luettelossa olevien hakijoiden joukosta. Hakijan ottaminen ehdolle valittujen hakijoiden luetteloon ei takaa nimitystä.

ETF:n perustamisesta annetun asetuksen ((EY) N:o 1339/2008) 10 artiklan mukaisesti hallituksen valitsema ehdokas kutsutaan antamaan lausuntonsa Euroopan parlamentin yhdelle tai useammalle asiaa käsittelevälle valiokunnalle ja vastaamaan valiokuntien jäsenten esittämiin kysymyksiin.

Yhtäläiset mahdollisuudet

Euroopan komissio ja ETF noudattavat henkilöstösääntöjen (8) 1 d artiklan mukaista tasa-arvopolitiikkaa ja syrjimättömyyden periaatetta.

Palvelussuhteen ehdot

Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät Euroopan unionin muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen mukaan.

Valituksi tullut hakija otetaan ETF:n palvelukseen väliaikaisena toimihenkilönä palkkaluokkaan AD 14 (9). Hänet luokitellaan aiemman työkokemuksensa perusteella palkkaluokan palkkatasolle 1 tai 2.

Valittu hakija nimitetään viiden vuoden toimikaudeksi, jota voidaan jatkaa enintään kolmeksi vuodeksi nimityshetkellä sovellettavan, viraston perustamisesta annetun asetuksen mukaisesti.

Hakijoiden tulee ottaa huomioon, että muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen mukaan kaikkien uusien toimihenkilöiden on suoritettava hyväksyttävästi yhdeksän kuukauden koeaika.

Toimipaikkana on Torino, Italia, jossa ETF sijaitsee.

Riippumattomuus ja sidonnaisuuksia koskeva ilmoitus

Ennen työtehtävien aloittamista johtajan on annettava vakuutus, jossa hän sitoutuu toimimaan riippumattomasti ja yleisen edun hyväksi. Hänen on myös annettava ilmoitus sidonnaisuuksista, joiden voidaan katsoa heikentävän hänen riippumattomuuttaan.

Hakumenettely

Hakijan on ennen hakemuksensa jättämistä varmistettava, että hän täyttää kaikki hakuedellytykset (”Mitä edellytämme”) ja erityisesti tutkintoa, korkean tason työkokemusta ja kielitaitoa koskevat vaatimukset. Jos jokin edellytyksistä ei täyty, hakemus hylätään automaattisesti.

Hakijoiden on tehtävä hakemuksensa rekisteröitymällä seuraavalla verkkosivustolla ja noudatettava ohjeita hakumenettelyn eri vaiheista:

https://ec.europa.eu/dgs/human-resources/seniormanagementvacancies/

Hakijalla on oltava voimassa oleva sähköpostiosoite. Sitä käytetään sekä haun vahvistamiseen että yhteydenpitoon hakijan kanssa menettelyn aikana. Sähköpostiosoitteen muutoksista on siksi ilmoitettava Euroopan komissiolle.

Hakijan on liitettävä hakemukseensa ansioluettelo pdf-muodossa, mieluiten Europass-ansioluettelomallia (10) käyttäen, ja laadittava verkossa vapaamuotoinen hakemuskirje (enintään 8 000 merkkiä). Ansioluettelo ja vapaamuotoinen hakemuskirje voidaan jättää millä tahansa Euroopan unionin virallisella kielellä.

Kun hakija on lähettänyt sähköisen rekisteröitymislomakkeen, hän saa sähköpostiviestin, jossa vahvistetaan, että hakemus on rekisteröity. Jos hakija ei saa vahvistusviestiä, hakemusta ei ole rekisteröity!

Hakuprosessin etenemistä ei ole mahdollista seurata verkossa. Euroopan komissio ottaa suoraan yhteyttä hakijaan hakemuksen käsittelyyn liittyvissä asioissa.

Lisätietoja ja/tai apua teknisiin ongelmiin voi pyytää sähköpostitse osoitteesta HR-MANAGEMENT-ONLINE@ec.europa.eu

Rekisteröitymisen määräaika

Rekisteröityminen päättyy 23. helmikuuta 2022 klo 12.00 (Belgian aikaa), jonka jälkeen rekisteröityminen ei ole enää mahdollista.

Hakija on vastuussa hakemuksen tekemisestä verkossa hyvissä ajoin. Hakemista ei kannata jättää hakuajan viimeisiin päiviin, sillä rekisteröityminen ei verkkoliikenteen ruuhkien tai yhteyskatkosten takia välttämättä onnistu ensi yrittämällä. Tietojen syöttäminen ei ole mahdollista enää hakuajan päätyttyä. Myöhästyneitä hakemuksia ei oteta huomioon.

Tärkeää tietoa hakijoille

Hakijoita muistutetaan siitä, että valintalautakuntien työ on luottamuksellista. Hakijat eivät tämän vuoksi saa itse tai toisen henkilön välityksellä olla suoraan tai epäsuorasti yhteydessä valintalautakuntien jäseniin. Kaikki kyselyt on osoitettava asiaa käsittelevän lautakunnan sihteeristölle.

Henkilötietojen suoja

Euroopan komissio huolehtii siitä, että hakijoiden henkilötietojen käsittelyssä noudatetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2018/1725 (11). Erityistä huomiota kiinnitetään tietojen luottamuksellisuuteen ja tietosuojaan.


(1)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1339/2008, annettu 16 päivänä joulukuuta 2008, Euroopan koulutussäätiön perustamisesta (uudelleenlaadittu toisinto) (EUVL L 354, 31.12.2008, s. 82).

(2)  Työkokemus otetaan huomioon vain, jos se edustaa todellista työsuhdetta, jossa on kyse tosiasiallisesta työnteosta palkattuna työntekijänä (mikä tahansa työsopimus) tai palvelun tarjoajana. Osa-aikatyö otetaan huomioon kokoaikatyöksi muunnettuna. Äitiys-/vanhempain-/adoptiovapaa otetaan huomioon, jos se on pidetty työsopimuksen puitteissa. Tohtorinopinnot rinnastetaan työkokemukseen myös siinä tapauksessa, että niistä ei ole maksettu korvausta, enintään kolmen vuoden ajalta, edellyttäen että tohtorintutkinto on suoritettu hyväksytysti. Tietty ajanjakso voidaan ottaa huomioon vain kerran.

(3)  Hakijan on ilmoitettava ansioluettelossaan selvästi seuraavat tiedot kaikilta niiltä vuosilta, jotka hän on toiminut johtotehtävissä: 1) johtotehtävien nimike ja tehtävänkuvaus, 2) alaisten määrä, 3) tehtävässä hallinnoitujen varojen suuruusluokka, 4) ylempien ja alempien organisaatiotasojen määrä sekä 5) samantasoisessa tehtävässä toimineiden henkilöiden määrä.

(4)  https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=CELEX%3A01958R0001-20130701

(5)  https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=CELEX%3A01962R0031-20140701

(6)  https://ec.europa.eu/info/sites/info/files/compilation-of-the-senior-official-policy-at-the-european-commission_en.pdf (saatavilla vain englanniksi)

(7)  Näin toimitaan, paitsi jos asianomainen komission jäsen on 5. joulukuuta 2007 tehdyn komission päätöksen (PV(2007) 1811) ja 30. syyskuuta 2020 tehdyn komission päätöksen (PV(2020) 2351) mukaisesti siirtänyt tämän tehtävän jollekin toiselle.

(8)  https://eur-lex.europa.eu/legal-content/EN/TXT/?uri=CELEX%3A01962R0031-20140701

(9)  Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkoihin ja eläkkeisiin sovellettava korjauskerroin on ETF:n osalta 95 prosenttia 1. heinäkuuta 2021 alkaen. Kerrointa tarkistetaan vuosittain.

(10)  Lisätietoja Europass-ansioluettelon luomisesta verkossa on osoitteessa https://europa.eu/europass/fi/create-europass-cv.

(11)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/1725, annettu 23 päivänä lokakuuta 2018, luonnollisten henkilöiden suojelusta unionin toimielinten, elinten ja laitosten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta sekä asetuksen (EY) N:o 45/2001 ja päätöksen N:o 1247/2002/EY kumoamisesta (EUVL L 295, 21.11.2018, s. 39).