18.11.2020   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 393/5


Eurokolikoiden uusi kansallinen puoli

(2020/C 393/05)

Image 1

Saksan liikkeeseen laskeman 2 euron arvoisen uuden erikoisrahan kansallinen puoli

Liikkeeseen tarkoitetut eurokolikot ovat laillisia maksuvälineitä koko euroalueella. Komissio julkaisee kaikkien uusien eurokolikoiden ulkoasut tiedoksi kolikoita työssään käsitteleville henkilöille sekä suurelle yleisölle (1). Erikoisrahoja voivat 10. helmikuuta 2009 annettujen neuvoston päätelmien (2) mukaan laskea liikkeeseen euroalueen jäsenvaltiot sekä maat, jotka saavat Euroopan unionin kanssa valuuttasuhteista tekemänsä sopimuksen mukaan laskea liikkeeseen eurokolikoita. Tähän oikeuteen sovelletaan tiettyjä edellytyksiä, joista yksi on, että liikkeeseen lasketun kolikon on oltava yksikköarvoltaan 2 euroa. Erikoisrahoilla on tavanomaisten 2 euron kolikoiden tekniset ominaisuudet, mutta niissä on kansallisella puolella erityinen kuva-aihe, jolla on suuri kansallinen tai eurooppalainen symboliarvo.

Liikkeeseenlaskun toteuttava maa: Saksa

Aihe: 50 vuotta Willy Brandtin polvistumisesta Varsovassa (Kniefall von Warschau)

Kuvaus ulkoasusta: Kuva-aiheena on Saksan tuolloinen liittokansleri Willy Brandt, joka polvistuu Varsovan gheton sankarien muistomerkillä osoituksena nöyryydestä. Vuoden 1943 Varsovan gheton kapinasta muistuttaa sommitelman voimakas ja symbolinen kuvasto: seitsenhaarainen menora-kynttilänjalka, gheton uhrit ja polvistuminen on kuvattu erittäin hienopiirteisin kohokuvioin. Kolikon sisäosassa on taiteilijan nimikirjaimet (ylhäällä), rahapajan tunnus (”A”, ”D”, ”F”, ”G” tai ”J”), vuosiluku ”2020” (keskellä vasemmalla), liikkeeseen laskevan maan eli Saksan maakoodi ”D” ja teksti ”50 JAHRE KNIEFALL VON WARSCHAU”.

Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettavien kolikoiden arvioitu määrä: 30 000 000

Liikkeeseenlaskun päivämäärä: Lokakuu 2020


(1)  Ks. EYVL C 373, 28.12.2001, s. 1, jossa esitellään kaikkien vuonna 2002 liikkeeseen laskettujen kolikoiden kansalliset puolet.

(2)  Ks. talous- ja rahoitusasioiden neuvoston 10. helmikuuta 2009 antamat päätelmät ja komission 19. joulukuuta 2008 antama suositus liikkeeseen tarkoitettujen eurokolikoiden kansallisia puolia ja liikkeeseenlaskua koskeviksi yhteisiksi suuntaviivoiksi (EUVL L 9, 14.1.2009, s. 52).