|
26.7.2018 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
CA 264/1 |
ILMOITUS AVOIMESTA KILPAILUSTA
EPSO/AD/360/18 – HALLINTOVIRKAMIEHET (AD 6) TIETOSUOJA-ALALLA
(2018/C 264 A/01)
Rekisteröitymisen määräaika: 11. syyskuuta 2018 klo 12.00 Keski-Euroopan aikaa.
Euroopan unionin henkilöstövalintatoimisto (EPSO) järjestää avoimen kilpailun laatiakseen varallaololuettelon, josta Euroopan tietosuojavaltuutettu voi ottaa palvelukseen uusia virkamiehiä tehtäväryhmään ” hallintovirkamiehet ” (AD). Varallaololuetteloon otettavat valitaan pätevyyden arvioinnin ja valintakokeiden perusteella.
Tämä kilpailuilmoitus ja sen liitteet muodostavat tämän valintamenettelyn oikeudellisesti sitovat puitteet.
Avointen kilpailujen yleiset säännöt ovat LIITTEESSÄ III.
Varallaololuetteloon otettavien kilpailun läpäisseiden hakijoiden määrä: 30
TYÖTEHTÄVÄT
Tehtäviin kuuluvat muun muassa kertomusten, lausuntojen, suuntaviivojen, suositusten, parhaiden käytäntöjen ja päätösten valmistelu (parhaillaan tarkistettavana olevan) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 45/2001, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/679 (yleinen tietosuoja-asetus), Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/680 (tietosuojadirektiivi) ja muiden kyseeseen tulevien unionin säädösten tulkinnan ja soveltamisen varmistamiseksi sekä henkilötietojen suojaan liittyvän toimintapoliittisen ja lainsäädännöllisen kehityksen seuraaminen.
Lisätietoja tyypillisistä työtehtävistä on LIITTEESSÄ I.
HAKUKELPOISUUS
Hakijan on sähköisten hakemuslomakkeiden viimeisenä jättöpäivänä täytettävä KAIKKI seuraavat yleiset ja erityiset edellytykset:
1) Yleiset edellytykset:
|
— |
Hakijalla on jonkin EU:n jäsenvaltion täydet kansalaisoikeudet. |
|
— |
Hakija on täyttänyt kansallisen asevelvollisuuslainsäädännön mukaiset velvollisuutensa. |
|
— |
Hakija täyttää tehtävien hoitamisen edellyttämät hyvää mainetta koskevat vaatimukset. |
2) Erityiset edellytykset – kielitaito:
Hakijan on osattava vähintään kahta EU:n virallista kieltä . Näistä toisessa hakijalla on oltava vähintään perusteellinen taito (kieliä koskevan yhteisen eurooppalaisen viitekehyksen taso C1) ja toisessa vähintään riittävä taito (taso B2).
Edellä mainittuja vähimmäistasoja sovelletaan kaikkiin hakemuslomakkeessa mainittuihin kielitaidon osa-alueisiin (puhuminen, kirjoittaminen, luetun ymmärtäminen ja kuullun ymmärtäminen). Nämä osa-alueet vastaavat kieliä koskevassa yhteisessä eurooppalaisessa viitekehyksessä (https://europass.cedefop.europa.eu/fi/resources/european-language-levels-cefr) mainittuja kielitaidon osa-alueita.
Tässä kilpailuilmoituksessa kieliin viitataan seuraavasti:
|
— |
Kieli 1: kieli, jota käytetään tietokoneella tehtävissä monivalintatehtävissä |
|
— |
Kieli 2: kieli, jota käytetään pätevyyteen perustuvassa karsinnassa (Talent Screener), arviointikeskusvaiheen (assessment centre) kokeissa sekä yhteydenpidossa EPSOn ja niiden hakijoiden välillä, jotka ovat jättäneet validoidun hakemuksen. Kielen 2 on oltava muu kuin kieli 1. |
Kielen 2 on oltava englanti tai ranska.
Tietosuoja-alalla varallaololuetteloon otettavilla hakijoilla on oltava riittävä (vähintään tason B2) englannin tai ranskan kielen taito. Vaikka muiden kielten osaamisesta voi olla hyötyä, englannin tai ranskan kielen riittävä osaaminen on olennaista ulkoisessa viestinnässä (jäsenvaltioiden tietosuojaviranomaisten kanssa), lausuntojen ja suositusten laatimisessa sekä tarkastusten tekemisessä. Euroopan tietosuojavaltuutetun sisäisinä työkielinä käytetään lähinnä englantia ja ranskaa: kaikki kokoukset pidetään englanniksi tai ranskaksi, ja näitä kieliä käytetään katsauksissa ja asiakirjaluonnoksissa sekä kaikessa ulkoisessa neuvonnassa. Kielen valinta perustuu näin yksikön tarpeisiin, sillä varallaololuetteloon otettu hakija, jolla ei ole riittävää englannin tai ranskan kielen taitoa, ei olisi välittömästi toimintakykyinen.
3) Erityiset edellytykset – tutkinnot, todistukset ja työkokemus
|
— |
Vähintään kolmivuotisia yliopistotason opintoja vastaava oikeustieteen alan koulutus, josta on osoituksena tutkintotodistus, sekä sen jälkeen hankittu vähintään kolmen vuoden soveltuva työkokemus korkeakoulututkintoa edellyttävistä oikeusalan tehtävistä; vähintään puolet tästä työkokemuksesta on oltava tietosuojalainsäädännön kehittämiseen tai soveltamiseen liittyvistä tehtävistä julkishallinnon alalta (erityisesti toimiminen tietosuojavastaavana tai riippumattoman tietosuojavalvontaviranomaisen alaisuudessa) tai |
|
— |
vähintään kolmivuotisia yliopistotason opintoja vastaava jonkin muun alan koulutus, josta on osoituksena tutkintotodistus, sekä sen jälkeen hankittu vähintään kolmen vuoden soveltuva työkokemus korkeakoulututkintoa edellyttävistä tietosuoja-alan tehtävistä; vähintään puolet tästä työkokemuksesta on oltava tietosuojalainsäädännön kehittämiseen tai soveltamiseen liittyvistä tehtävistä julkishallinnon alalta (erityisesti toimiminen tietosuojavastaavana tai riippumattoman tietosuojavalvontaviranomaisen alaisuudessa). |
Esimerkkejä vähimmäiskoulutusvaatimuksista on LIITTEESSÄ IV.
VALINTAMENETTELY
1) Hakumenettely
Hakijan on hakemuslomakkeen täyttämisen yhteydessä valittava kieli 1 ja kieli 2. Kielen 1 on oltava jokin EU:n 24 virallisesta kielestä ja kielen 2 on oltava englanti tai ranska. Lisäksi hakijoita pyydetään vakuuttamaan, että he täyttävät kilpailun osallistumisedellytykset, sekä ilmoittamaan tämän kilpailun kannalta tärkeitä lisätietoja (esim. tutkintotodistukset, työkokemus ja vastaukset erikoisalaa koskeviin kysymyksiin (Talent Screener)).
Hakemuslomakkeen voi Talent Screener -osiota lukuun ottamatta täyttää millä tahansa EU:n 24 virallisesta kielestä. Talent Screener -osio on täytettävä kielellä 2 seuraavista syistä: Valintalautakunta käyttää Talent Screener -osiota hakijoiden keskinäiseen vertailuun sekä viiteasiakirjana arviointikeskusvaiheen alakohtaisessa haastattelussa. Sitä voidaan käyttää myös palvelukseenottomenettelyjen yhteydessä, jos hakija otetaan varallaololuetteloon. Tästä syystä on sekä toimiyksikön että hakijan etujen mukaista, että Talent Screener -osio täytetään kielellä 2.
Hakijoiden on syytä huomata, että koko hakemuslomake on (kilpailun aikana) valintalautakunnan ja (varallaololuetteloon otetun hakijan mahdollisen palvelukseenoton yhteydessä) Euroopan unionin toimielinten henkilöstöpalvelujen käytettävissä. Nämä tahot kuitenkin käyttävät työssään vain muutamia työkieliä, kuten edellä selitetään.
Jos hakija on täyttänyt hakulomakkeen jollakin muulla kielellä kuin kielellä 2 (englanti tai ranska), hänen on toimitettava siitä palvelukseen ottaville yksiköille englannin- tai ranskankielinen käännös siinä tapauksessa, että hän läpäisee kilpailun ja hänet kirjataan varallaololuetteloon.
Validoimalla hakemuslomakkeen hakija vakuuttaa täyttävänsä kaikki kohdassa ”Hakukelpoisuus” esitetyt edellytykset. Kun hakija on validoinut hakemuslomakkeen, tietoja ei voi enää muuttaa. Hakijan on huolehdittava siitä, että hakemus on täytetty ja validoitu määräaikaan mennessä .
2) Tietokoneella tehtävät monivalintakokeet
Jos hakijoiden määrä ylittää tietyn kynnysarvon , jonka EPSOn johtaja nimittävänä viranomaisena määrittää, kaikki hakemuksensa määräaikaan mennessä validoineet hakijat kutsutaan tietokoneella tehtäviin monivalintakokeisiin johonkin EPSOn hyväksymään testikeskukseen.
Ellei toisin ilmoiteta, hakijan on itse varattava aika monivalintakokeita varten EPSOn antamia ohjeita noudattaen. Tarjolla on yleensä useita vaihtoehtoisia päivämääriä ja koepaikkoja. Koeaika pitää varata ja kokeet suorittaa tietyn määräajan kuluessa .
Jos hakijoiden määrä jää alle kynnysarvon , monivalintakokeet järjestetään arviointikeskusvaiheessa (assessment centre, ks. kohta 5).
Monivalintakokeiden järjestelyt ovat seuraavat:
|
Kokeet |
Kieli |
Kysymykset |
Kesto |
Kokeiden arvostelu |
Vaadittu vähimmäispistemäärä |
|
Kielellinen päättely |
Kieli 1 |
20 kysymystä |
35 minuuttia |
0–20 pistettä |
10/20 |
|
Numeerinen päättely |
Kieli 1 |
10 kysymystä |
20 minuuttia |
0–10 pistettä |
Numeerinen + abstrakti päättely yhteensä: 10/20 |
|
Abstrakti päättely |
Kieli 1 |
10 kysymystä |
10 minuuttia |
0–10 pistettä |
Monivalintakokeiden tarkoituksena on karsia hakijoita. Niistä saatuja pistemääriä ei oteta huomioon arviointikeskusvaiheen muiden kokeiden yhteydessä.
3) Osallistumisedellytysten tarkistus
Edellä kohdassa ”Hakukelpoisuus” esitettyjen osallistumisedellytysten täyttyminen tarkistetaan hakijoiden sähköisissä hakemuksissa ilmoittamien tietojen perusteella. EPSO tarkistaa yleisten edellytysten täyttymisen ja valintalautakunta erityisten edellytysten täyttymisen.
Tässä vaiheessa on kaksi vaihtoehtoista toimintatapaa:
|
— |
Jos heti valintamenettelyn alussa on järjestetty tietokoneella tehtävät monivalintakokeet, hakijoiden osallistumisedellytykset tarkistetaan heidän monivalintakokeissa saamiensa pistemäärien mukaisesti alenevassa järjestyksessä, kunnes osallistumisedellytykset täyttäviä hakijoita on määrä, jonka EPSOn johtaja nimittävänä viranomaisena on vahvistanut ennen kokeita. Muiden hakijoiden osallistumisedellytyksiä ei tarkisteta. |
|
— |
Jos valintamenettelyn alussa ei ole järjestetty tietokoneella tehtäviä monivalintakokeita, tarkistetaan kaikkien hakemuksensa määräaikaan mennessä validoineiden hakijoiden osallistumisedellytykset. |
4) Pätevyyteen perustuva karsinta (Talent Screener)
Jotta valintalautakunta voi arvioida ja vertailla kaikkien hakijoiden ansioita objektiivisesti ja yhdenmukaisesti, kaikkien hakijoiden on vastattava hakemuslomakkeen osiossa ”Pätevyyteen perustuva karsinta (Talent Screener)” esitettyihin kysymyksiin kielellä 2. Pätevyyteen perustuvassa karsinnassa tarkastellaan ainoastaan niiden hakijoiden tietoja, joiden on kohdan 3 mukaisesti katsottu täyttävän osallistumisedellytykset . Karsinta tehdään tarkastelemalla yksinomaan tietoja, jotka hakijat ovat ilmoittaneet hakemuksen Talent Screener -osiossa. Hakijan on siis ilmoitettava kyseisessä osiossa kaikki asiaankuuluvat tiedot, vaikka samat tiedot olisi mainittu muissakin hakemuksen osioissa. Kysymykset perustuvat tässä ilmoituksessa esitettyihin valintakriteereihin.
Valintakriteerit esitetään LIITTEESSÄ II.
Pätevyyteen perustuvassa karsinnassa valintalautakunta antaa ensiksi kullekin valintakriteerille painotuksen (1–3) sen suhteellisen merkityksen perusteella. Hakijan kustakin vastauksesta annetaan 0–4 pistettä. Pisteet kerrotaan asianomaisen valintakriteerin painotuksella ja saadut pistemäärät lasketaan yhteen. Näin määritetään hakijat, joiden profiili vastaa parhaiten tehtävänkuvausta.
Ainoastaan sellaiset hakijat, jotka ovat saaneet pätevyyteen perustuvassa karsinnassa parhaimpiin kuuluvan kokonaispistemäärän, pääsevät seuraavaan vaiheeseen.
5) Arviointikeskusvaihe (assessment centre)
Tähän vaiheeseen kutsutaan enintään kolminkertainen määrä hakijoita verrattuna varallaololuettelon kokoon. Hakijat, jotka täyttävät sähköisessä hakemuslomakkeessa ilmoittamiensa tietojen perusteella kaikki osallistumisedellytykset ja jotka ovat saaneet pätevyyteen perustuvasta karsinnasta parhaimpiin kuuluvan kokonaispistemäärän , kutsutaan päivän tai kaksi päivää kestävään arviointiin. Arviointi toteutetaan kielellä 2 todennäköisesti Brysselissä . Siinä käytetään assessment centre -menetelmää.
Jos kohdassa 2 kuvattuja tietokoneella tehtäviä monivalintakokeita ei ole järjestetty valintamenettelyn alussa , ne järjestetään arviointikeskusvaiheessa. Monivalintakokeiden tarkoituksena on karsia hakijoita. Niissä saatuja pistemääriä ei lisätä arviointikeskusvaiheen muiden kokeiden pistemääriin hakijan lopullista kokonaispistemäärää laskettaessa.
Ellei toisin ilmoiteta, hakijan on tuotava todistusasiakirjat (alkuperäiset asiakirjat tai oikeaksi todistetut jäljennökset) mukanaan arviointikeskusvaiheeseen. EPSO skannaa asiakirjat arviointikeskusvaiheen kokeiden aikana ja palauttaa ne hakijalle samana päivänä.
Arviointikeskusvaiheessa testataan kaikkiaan kahdeksaa yleistä kompetenssia sekä tässä kilpailussa vaadittavia erityiskompetensseja neljällä eri kokeella (yleisiä ja erityiskompetensseja kartoittavat haastattelut, ryhmätyöharjoitus ja case-tehtävä) seuraavan taulukon mukaisesti:
|
Kompetenssi |
Kokeet |
|||
|
Ryhmätyöharjoitus |
Case-tehtävä |
||
|
Case-tehtävä |
Yleisiä kompetensseja kartoittava haastattelu |
||
|
Case-tehtävä |
Yleisiä kompetensseja kartoittava haastattelu |
||
|
Ryhmätyöharjoitus |
Yleisiä kompetensseja kartoittava haastattelu |
||
|
Ryhmätyöharjoitus |
Case-tehtävä |
||
|
Ryhmätyöharjoitus |
Yleisiä kompetensseja kartoittava haastattelu |
||
|
Ryhmätyöharjoitus |
Yleisiä kompetensseja kartoittava haastattelu |
||
|
Ryhmätyöharjoitus |
Yleisiä kompetensseja kartoittava haastattelu |
||
Vaadittu vähimmäispistemäärä: 3/10 kustakin kompetenssista ja yhteensä 40/80
|
Kompetenssi |
Koe |
Vaadittu vähimmäispistemäärä |
|
Alakohtaiset kompetenssit |
Erityiskompetensseja kartoittava haastattelu |
50/100 |
6) Varallaololuettelo
Tarkistettuaan hakijoiden toimittamat todistusasiakirjat valintalautakunta laatii varallaololuettelon . Siihen kirjataan enimmäismäärän mukainen määrä osallistumisedellytykset täyttäviä hakijoita, jotka ovat saaneet kaikista kokeista vaaditun vähimmäispistemäärän ja joilla on arviointikeskusvaiheen jälkeen eniten pisteitä. Hakijat kirjataan varallaololuetteloon aakkosjärjestyksessä.
Varallaololuettelo sekä varallaololuetteloon otettujen hakijoiden kompetenssipassit, joissa valintalautakunta antaa laadullista palautetta, annetaan EU:n toimielinten käyttöön palvelukseenottomenettelyjä ja urasuunnittelua varten. Varallaololuetteloon pääsy ei tarkoita sitä, että hakijalla olisi oikeus tulla otetuksi toimielimen palvelukseen, eikä anna siitä mitään takeita .
YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET JA ERITYISJÄRJESTELYT
EPSO pyrkii varmistamaan kaikkien hakijoiden tasa-arvoisen kohtelun ja yhtäläiset mahdollisuudet.
Hakijan, jonka toimintarajoite tai terveydellinen tilanne haittaa kokeisiin osallistumista, on ilmoitettava tästä hakemuslomakkeessa ja kerrottava, millaisia erityisjärjestelyjä hän tarvitsee.
Lisätietoja EPSOn yhtäläisten mahdollisuuksien politiikasta ja siitä, miten hakija voi pyytää erityisjärjestelyjä, on verkkosivuilla (https://epso.europa.eu/how-to-apply/equal-opportunities_fi) sekä tämän ilmoituksen liitteenä olevissa yleisissä säännöissä (kohta 1.3 ”Yhtäläiset mahdollisuudet ja erityisjärjestelyt”).
HAKEMINEN
Hakijan on ennen hakemista luotava EPSO-tili. Hakija voi luoda vain yhden EPSO-tilin. Tätä tiliä käytetään kaikkien EPSOlle tehtävien hakemusten yhteydessä.
Hakemukset tehdään sähköisesti EPSOn verkkosivuilla osoitteessa http://jobs.eu-careers.eu. Hakuaika päättyy
11. syyskuuta 2018 klo 12.00 Keski-Euroopan aikaa.
LIITE I
TEHTÄVÄT
EU:n perusoikeuskirjan 8 artiklassa vahvistetaan oikeus henkilötietojen suojaan ja yksityisyyteen. Tämän oikeuden suojelemiseksi ja takaamiseksi henkilötietojen käsittelyä valvoo EU:ssa riippumaton viranomainen, Euroopan tietosuojavaltuutettu. Sen tehtävänä on valvoa, että EU:n toimielimet ja elimet noudattavat tietosuojalainsäädäntöä.
Palvelukseen otettavat virkamiehet toimivat Euroopan tietosuojavaltuutetun, apulaistietosuojavaltuutetun ja johtajan alaisuudessa ja hoitavat useita tehtäviä yksikönpäällikön ohjeiden mukaisesti. Euroopan tietosuojaneuvoston sihteeristössä työskentelevät virkamiehet toimivat yksinomaan Euroopan tietosuojaneuvoston puheenjohtajan ohjeiden mukaisesti, ja heillä on Euroopan tietosuojavaltuutetulle annettuja tehtäviä hoitavasta muusta henkilöstöstä erilliset raportointikanavat.
Tässä tapauksessa palvelukseen otettavien virkamiesten työtehtäviin voivat kuulua erityisesti seuraavat tehtävät:
|
— |
tiedotus ja neuvonta Euroopan tietosuojavaltuutetun valvontaan kuuluville toimielimille ja elimille tietosuoja-alan hyvistä käytännöistä sekä henkilötietojen käsittelijöille ja rekisteröidyille heidän oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan, asiaa koskevien ohjeasiakirjojen laatiminen ja osallistuminen yleisen tietoisuuden lisäämiseen |
|
— |
rekisteröityjen tekemien kantelujen ja muiden pyyntöjen vastaanottaminen ja tutkiminen, edellyttäen, että ne voidaan ottaa tutkittaviksi, sekä tutkimusten tekeminen |
|
— |
yhteistyö EU:n toimielinten ja elinten tietosuojavastaavien sekä kansallisten tietosuojaviranomaisten, kansainvälisten järjestöjen ja muiden tietosuoja-alalla toimivien elinten kanssa |
|
— |
tietosuojaa koskevien vaikutustenarviointien ja kuulemisten käsittely Euroopan tietosuojavaltuutetun valvontaan kuuluviin EU:n toimielimiin ja elimiin sovellettavien valmisteilla olevien tai tarkistettujen tietosuojasääntöjen nojalla |
|
— |
teknologisten valintojen tietosuojaan aiheuttamien vaikutusten arviointi sekä neuvonta tietosuojaa tukevien teknologisten ratkaisujen suunnittelussa |
|
— |
tutkinta- ja tarkastustoimien toteuttaminen ja tietotekniikkajärjestelmien ja automatisoitujen järjestelmien turvallisuuden arviointi sekä tietoturvaloukkauksia koskevien ilmoitusten arviointi loukkauksien vakavuuden arvioimiseksi ja asianmukaisia toimenpiteitä koskevien neuvojen antamiseksi rekisterinpitäjille |
|
— |
ohjeiden antaminen toimivaltaisille toimielimille yleisistä hallinnollisista toimenpiteistä, jotka liittyvät henkilötietojen käsittelyyn |
|
— |
tietosuoja-alan lainsäädännöllisen kehityksen seuraaminen ja lainsäädäntö- tai politiikka-aloitteiden arviointi perusoikeuskirjan ja asiaa koskevan tietosuojalainsäädännön noudattamisen kannalta sekä suositusten laatiminen EU:n lainsäätäjälle |
|
— |
riita-asioihin liittyvien tehtävien hoitaminen, kannanottojen valmistelu ja tarvittaessa toimielimen edustaminen unionin tuomioistuimessa tai unionin yleisessä tuomioistuimessa käsiteltävissä tietosuoja-alan riita-asioissa |
|
— |
henkilötietojen suojaan mahdollisesti vaikuttavan tieto- ja viestintäteknologian kehityksen seuranta |
|
— |
sisäänrakennetun ja oletusarvoisen tietosuojan periaatteiden soveltamisen edistäminen ja kehittäminen |
|
— |
analyyttisen, hallinnollisen ja logistisen tuen tarjoaminen Euroopan tietosuojaneuvostolle |
|
— |
tarvittaessa henkilötietoihin, asiakirjoihin ja asiakirja-aineistoon tutustumista koskevien pyyntöjen käsittely. |
Nämä tehtävät voivat edellyttää matkustamista asemapaikan ulkopuolelle.
LIITTEEN I loppu, paluu päätekstiin.
LIITE II
VALINTAKRITEERIT
Valintalautakunta ottaa pätevyyden arvioinnissa huomioon seuraavat valintakriteerit:
|
1. |
Korkeakoulututkinto, johon sisältyy erikoistuminen eurooppaoikeuteen, kilpailuun osallistumisen edellytyksenä olevan tutkintotodistuksen lisäksi. |
|
2. |
Korkeakoulututkinto, johon sisältyy erikoistuminen tietosuoja-alaan, kilpailuun osallistumisen edellytyksenä olevan tutkintotodistuksen lisäksi (eri kuin kohdassa 1 tarkoitettu tutkintotodistus). |
|
3. |
Tietosuoja-alan koulutus, josta on todistus. |
|
4. |
Vähintään puolentoista vuoden pituinen tietosuoja-alan työkokemus, joka on hankittu EU:n toimielimessä tai elimessä, kansainvälisessä järjestössä tai kansallisen tietosuojaviranomaisen tai kansallisen julkishallinnon palveluksessa tai akateemisessa laitoksessa, kilpailuun osallistumisen edellytyksenä olevan työkokemuksen lisäksi. |
|
5. |
Työkokemus tietosuojalainsäädäntöön liittyvistä riita-asioista tuomioistuimissa EU:ssa (esimerkiksi julkishallinnon työntekijänä, asianajajana, laillisena edustajana tuomioistuimessa tai tuomarina). |
|
6. |
Työkokemus tietosuojaan liittyviä ennakkotarkastuksia, kuulemisia ja kanteluja koskevien kertomusten laatimisesta. |
|
7. |
Työkokemus EU:n tietosuojalainsäädäntöön liittyvien lausuntojen, kertomusten, tieteellisten julkaisujen, toimintapoliittisten asiakirjojen ja lainsäädäntöasiakirjojen jne. laatimisesta (eri kuin kohdassa 5 tarkoitettu työkokemus). |
|
8. |
Työkokemus selvityksistä ja tarkastuksista, joissa on arvioitu, onko henkilötietojen käsittelyssä noudatettu voimassa olevaa lainsäädäntöä, ja jotka kattavat oikeudelliset, tekniset ja organisatoriset toimenpiteet. |
|
9. |
Työkokemus sen arvioimisesta ja dokumentoinnista, miten tieto- ja viestintäteknologian käyttö vaikuttaa tietosuojaan (esimerkiksi tietosuojaa koskeva vaikutustenarviointi). |
|
10. |
Työkokemus tieto- ja viestintätekniikkaratkaisuja koskevien tietosuojavaatimusten määrittelystä tai tieto- ja viestintätekniikkaratkaisujen suunnittelusta tietosuojavaatimusten mukaisesti tai vaatimusten ja suunnitteluasiakirjojen tarkistamisesta ja arvioimisesta tietosuojan kannalta. |
LIITTEEN II loppu, paluu päätekstiin.
LIITE III
AVOIMET KILPAILUT – YLEISET SÄÄNNÖT
YLEISIÄ TIETOJA
Näissä säännöissä viittauksella tiettyä sukupuolta olevaan henkilöön tarkoitetaan myös viittausta kaikkiin muuta sukupuolta oleviin henkilöihin.
Jos useampi hakija on saanut missä tahansa kilpailun vaiheessa saman pistemäärän, joka oikeuttaa viimeiselle hyväksytylle sijalle, kaikki kyseiset hakijat siirtyvät kilpailun seuraavaan vaiheeseen. Myös kaikki sellaiset hakijat, jotka muutoksenhaun jälkeen hyväksytään takaisin kilpailuun, kutsutaan seuraavaan vaiheeseen.
Jos useampi hakija on saanut saman pistemäärän, joka oikeuttaa viimeiselle sijalle varallaololuettelossa, kaikki kyseiset hakijat otetaan varallaololuetteloon. Varallaololuetteloon otetaan myös kaikki sellaiset hakijat, jotka on tässä menettelyn vaiheessa hyväksytty muutoksenhaun jälkeen takaisin kilpailuun.
1. HAKUKELPOISUUS
1.1 Yleiset ja erityiset edellytykset
Yleiset ja erityiset edellytykset (mukaan lukien kielitaitovaatimukset) esitetään kunkin erikoisalan ja/tai profiilin osalta kilpailuilmoituksen kohdassa ”Hakukelpoisuus”.
Pätevyyttä, työkokemusta ja kielitaitoa koskevat erityiset edellytykset vaihtelevat sen mukaan, minkälaisesta työntekijäprofiilista on kyse. Hakijan olisi sisällytettävä hakemukseensa mahdollisimman paljon tietoa työtehtäviin liittyvästä pätevyydestään ja työkokemuksestaan (jos sitä edellytetään) tämän kilpailuilmoituksen kohdassa ”Hakukelpoisuus” esitetyn pohjalta
|
a) |
Tutkinnot ja/tai todistukset: Sekä jäsenvaltioissa että EU:n ulkopuolisissa maissa myönnetyillä tutkintotodistuksilla on oltava EU:n jäsenvaltion viranomaisen, esimerkiksi opetusministeriön, hyväksyntä. Valintalautakunta ottaa huomioon eri maiden koulutusjärjestelmien rakenteelliset erot. Keskiasteen jälkeisestä koulutuksesta ja teknisestä, ammatillisesta tai erikoistumiskoulutuksesta saatujen todistusten osalta hakijan on ilmoitettava opiskellut aineet ja opintojen kesto sekä se, onko kyseessä ollut kokoaikainen, osa-aikainen vai iltaopiskelu. |
|
b) |
Työkokemus (jos sitä edellytetään) otetaan huomioon vain, jos se liittyy vaadittuihin tehtäviin ja jos
|
1.2 Todistusasiakirjat
Hakijan on valintamenettelyn eri vaiheissa esitettävä kansalaisuutensa todistava virallinen asiakirja (esim. passi tai henkilötodistus), jonka on oltava voimassa hakemuksen määräajan päättymispäivänä (kun on kyse kaksiosaisesta hakemuksesta, hakemuksen ensimmäistä osaa koskevan määräajan päättymispäivänä).
Kaikki ilmoitetut työssäolojaksot on näytettävä toteen seuraavilla alkuperäisillä asiakirjoilla tai niiden oikeaksi todistetuilla jäljennöksillä:
|
— |
aiempien työnantajien ja nykyisen työnantajan antamat työtodistukset, joissa mainitaan työtehtävien luonne ja vaatimustaso sekä alkamis- ja päättymispäivät ja joissa on yrityksen virallinen tunniste ja leima sekä vastuuhenkilön nimi ja allekirjoitus, tai |
|
— |
työsopimus (-sopimukset) ja työsuhteen ensimmäinen ja viimeinen palkkakuitti sekä hoidettujen työtehtävien tarkka kuvaus, |
|
— |
(itsenäisen ammatinharjoittamisen tapauksessa, esimerkiksi yrittäjät, freelancerit tms.) laskut tai tilausvahvistukset, joissa on eritelty tehty työ, tai muut tarkoitukseen soveltuvat viralliset todistusasiakirjat, |
|
— |
(konferenssitulkkien osalta, jos työkokemusta edellytetään) asiakirjat, joista ilmenee nimenomaan konferenssitulkkaukseen liittyvien tulkkauspäivien määrä ja tulkkauksen lähde- ja kohdekielet. |
Kielitaidosta ei yleensä vaadita todistuksia, joitakin kieliammattilaisten tai erityisosaajien kilpailuja lukuun ottamatta.
Hakijalta voidaan pyytää lisätietoja tai muita asiakirjoja missä tahansa menettelyn vaiheessa. EPSO ilmoittaa hakijoille, mitä todistusasiakirjoja tarvitaan ja milloin ne on toimitettava.
1.3 Yhtäläiset mahdollisuudet ja erityisjärjestelyt
Hakijan, jonka toimintarajoite tai terveydellinen tilanne haittaa kokeisiin osallistumista, on ilmoitettava tästä hakemuslomakkeessa ja kerrottava, millaisia erityisjärjestelyjä hän tarvitsee. Jos edellä kuvattu tilanne syntyy hakemuksen validoinnin jälkeen, hakijan on ilmoitettava siitä EPSOlle mahdollisimman pian jollakin jäljempänä esitetyllä tavalla.
Pyynnön huomioon ottaminen edellyttää lisäksi, että EPSOlle lähetetään kansallisen viranomaisen myöntämä todistus tai lääkärintodistus. EPSO tarkistaa todistusasiakirjat ja ryhtyy perustelluissa tapauksissa kohtuullisiin erityisjärjestelyihin.
Jos hakijalla on esteettömyyteen liittyviä ongelmia tai hän haluaa lisätietoja, hänen on otettava yhteyttä EPSOn esteettömyystiimiin
|
— |
sähköpostitse (EPSO-accessibility@ec.europa.eu) |
|
— |
faksilla (+32 22998081) tai |
|
— |
postitse osoitteeseen
|
2. HAKIJOIDEN ARVIOINTI
Kutakin valintamenettelyä varten nimitetään valintalautakunta, joka vertaa hakijoita ja valitsee heistä parhaat kompetenssien, soveltuvuuden ja pätevyyden perusteella tässä kilpailuilmoituksessa määriteltyjen vaatimusten pohjalta. Valintalautakunnan jäsenet päättävät kilpailun kokeiden vaikeusasteesta ja hyväksyvät niiden sisällön EPSOn ehdotusten pohjalta.
Jotta valintalautakunnan riippumattomuus säilyisi, hakijat tai valintalautakunnan ulkopuoliset henkilöt eivät saa missään tapauksessa yrittää ottaa yhteyttä sen jäseniin. Tämä ei koske koetilanteita, jotka edellyttävät hakijoiden ja valintalautakunnan jäsenten suoraa vuorovaikutusta.
Hakijoiden, jotka haluavat tuoda esiin kantansa tai puolustaa oikeuksiaan, on tehtävä tämä kirjallisesti. Valintalautakunnalle tarkoitetut viestit on osoitettava EPSOlle, joka toimittaa ne edelleen valintalautakunnalle. Muut suorat tai välilliset yhteydenotot ovat kiellettyjä ja saattavat johtaa hakijan sulkemiseen kilpailusta.
Hakijan ja valintalautakunnan jäsenen sukulaisuussuhde tai hierarkkinen suhde aiheuttaa eturistiriidan. Valintalautakuntia kehotetaan ilmoittamaan tällaisista tilanteista EPSOlle välittömästi, kun ne tulevat niistä tietoisiksi. EPSO arvioi kunkin tilanteen tapauskohtaisesti ja toteuttaa asianmukaiset toimenpiteet. Mikäli edellä mainittuja sääntöjä ei noudateta, valintalautakunnan jäseneen voidaan kohdistaa kurinpitotoimia ja hakija voidaan sulkea kilpailusta (ks. kohta 4.4).
Valintalautakunnan jäsenten nimet julkaistaan EPSOn verkkosivuilla (www.eu-careers.eu) ennen arviointikeskus-/arviointivaihetta.
3. YHTEYDENPITO
3.1 Yhteydenpito EPSOn kanssa
Hakijan tulee seurata säännöllisesti kilpailunsa etenemistä ja tarkistaa EPSO-tilinsä vähintään kaksi kertaa viikossa. Jos hakija ei EPSOsta johtuvan teknisen ongelman vuoksi pääse tarkistamaan tietoja EPSO-tililtään, hänen on ilmoitettava tästä EPSOlle välittömästi yksinomaan EPSOn verkkosivujen (https://epso.europa.eu/help_fi) kautta.
EPSO varaa oikeuden olla toimittamatta sellaista tietoa, joka käy jo selvästi ilmi tästä kilpailuilmoituksesta, sen liitteistä tai EPSOn verkkosivuilta, mukaan lukien niiden ”Usein kysyttyä” -osio.
Hakemusta koskevissa yhteydenotoissa on mainittava EPSO-tilillä käytetty hakijan nimi, hakijanumero ja valintamenettelyn viite.
EPSO noudattaa hyvää hallintotapaa koskevien toimintasääntöjen (https://ec.europa.eu/info/about-european-union/principles-and-values/ethics-and-integrity/code-conduct-eu-staff_fi) periaatteita (sellaisina kuin ne on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä). Niiden nojalla EPSO varaa oikeuden olla vastaamatta asiattomiin (kuten toistuviin, loukkaaviin ja/tai tarkoituksettomiin) viesteihin.
3.2 Tiedonsaanti
Hakijoilla on oikeus tutustua tiettyihin itseään koskeviin tietoihin. Tämä perustuu periaatteeseen, jonka mukaan päätökset on perusteltava. Näin varmistetaan, että hylkäyspäätöksiin voidaan hakea muutosta.
Perusteluvelvollisuus on sovitettava yhteen valintalautakunnan työskentelyn luottamuksellisen luonteen kanssa, sillä työskentelyn luottamuksellisuus varmistaa valintalautakunnan riippumattomuuden ja valintamenettelyn puolueettomuuden. Luottamuksellisuuden vuoksi valintalautakunnan jäsenten näkökantoja, jotka koskevat hakijoiden yksilölliseen arviointiin tai keskinäiseen vertailuun liittyviä seikkoja, ei voida julkistaa.
Tiedonsaantioikeudet koskevat avoimeen kilpailuun osallistuvia hakijoita. EU:n lainsäädäntö, joka koskee yleisön oikeutta tutustua asiakirjoihin, ei anna laajempia oikeuksia kuin tässä kohdassa on määritelty.
3.2.1 Automaattisesti ilmoitettavat tiedot
Hakijoille ilmoitetaan automaattisesti EPSO-tilin kautta seuraavat tiedot yksittäisen kilpailun valintamenettelyn kunkin vaiheen jälkeen:
|
— |
Monivalintakokeet: hakijan tulokset sekä taulukko, jossa esitetään numerolla/kirjaimella hakijan vastaukset ja oikeat vastaukset. Kysymyksiä ja vastauksia ei toisteta hakijoille toimitettavissa tuloksissa. |
|
— |
Osallistumisedellytysten tarkistus: tieto siitä, otetaanko hakijan hakemus käsiteltäväksi, ja jos ei oteta, tieto edellytyksistä, jotka eivät täyttyneet. |
|
— |
Talent Screener -vaihe: hakijan tulokset sekä taulukko, jossa esitetään kysymyksille annettu painotus, kustakin vastauksesta annetut pisteet sekä kokonaispisteet. |
|
— |
Esivalintakokeet: hakijan tulokset. |
|
— |
Keskivaiheen kokeet: hakijan tulokset, jos hakijaa ei kutsuta kilpailun seuraavaan vaiheeseen. |
|
— |
Arviointikeskus-/arviointivaihe: jos hakijaa ei ole suljettu kilpailusta, hakijan kompetenssipassi, jossa esitetään hänen kokonaispisteensä kunkin kompetenssin osalta sekä valintalautakunnan huomiot, joissa annetaan määrällistä ja laadullista palautetta hakijan suoriutumisesta arviointikeskus-/arviointivaiheen kokeissa. |
EPSO ei pääsääntöisesti luovuta hakijoille lähdetekstejä tai koetehtäviä, koska näitä on tarkoitus käyttää uudelleen tulevissa kilpailuissa. Tiettyjen kokeiden tapauksessa EPSO voi kuitenkin poikkeuksellisesti julkaista lähdetekstit tai tehtävät verkkosivuillaan, jos
|
— |
kokeet ovat päättyneet, |
|
— |
tulokset on vahvistettu ja ilmoitettu hakijoille, ja |
|
— |
lähdetekstejä/tehtäviä ei ole tarkoitus käyttää uudelleen tulevissa kilpailuissa. |
3.2.2 Pyynnöstä annettavat tiedot
Hakija voi pyytää kirjallisissa kokeissa antamistaan vastauksista jäljennöstä, jossa ei näy korjausmerkintöjä, jos samoja kokeita ei ole tarkoitus käyttää uudelleen tulevissa kilpailuissa. Postikori- ja case-tehtävistä ei toimiteta jäljennöksiä.
Korjatut vastaukset ja pisteytyksen yksityiskohdat ovat osa valintalautakunnan luottamuksellista työskentelyä, eikä niitä paljasteta.
EPSO pyrkii antamaan hakijoille mahdollisimman paljon tietoja ottaen huomioon päätösten perusteluvelvoitteen, valintalautakuntien työskentelyn luottamuksellisen luonteen ja henkilötietojen suojelua koskevat säännöt. Kaikki tietopyynnöt arvioidaan näiden seikkojen valossa.
Kaikki tietopyynnöt on toimitettava EPSOn verkkosivujen (https://epso.europa.eu/help_fi) kautta 10 kalenteripäivän kuluessa päivästä, jona tulokset on julkaistu hakijan EPSO-tilillä.
4. VALITUKSET JA ONGELMAT
4.1 Tekniset ongelmat
Jos hakija kohtaa missä tahansa valintamenettelyn vaiheessa vakavan teknisen tai muun järjestelyihin liittyvän ongelman, hänen on ilmoitettava asiasta EPSOlle, jotta asia voidaan tutkia ja sen johdosta voidaan suorittaa korjaavia toimenpiteitä. Ongelmista on ilmoitettava yksinomaan EPSOn verkkosivujen (https://epso.europa.eu/help_fi) kautta.
Kaikissa yhteydenotoissa on mainittava hakijan nimi (samassa muodossa kuin EPSO-tilillä), hakijanumero ja valintamenettelyn viite.
Jos ongelma ilmenee testikeskuksessa, hakijan tulee
|
— |
kertoa asiasta välittömästi valvojille, jotta ongelmaan voidaan yrittää löytää ratkaisu jo testikeskuksessa. Joka tapauksessa hakijan on pyydettävä valvojia kirjaamaan valitus, |
|
— |
ilmoittaa asiasta EPSOlle viimeistään 3 kalenteripäivän kuluttua siitä, kun hän on suorittanut kokeet, EPSOn verkkosivujen (https://epso.europa.eu/help_fi) kautta ja kuvata ongelma lyhyesti. |
Jos ongelma ilmenee muualla kuin testikeskuksessa (ongelma koskee esim. koeajan varaamista), hakijan tulee noudattaa EPSO-tilillä ja EPSOn verkkosivuilla annettuja ohjeita tai ilmoittaa asiasta välittömästi EPSOlle sen verkkosivujen (https://epso.europa.eu/help_fi) kautta.
Jos ongelma koskee hakemusta, hakijan tulee ilmoittaa asiasta EPSOlle välittömästi ja joka tapauksessa ennen hakemusten jättämiselle asetettua määräaikaa EPSOn verkkosivujen (https://epso.europa.eu/help_fi) kautta. Tiedusteluihin, jotka lähetetään vähemmän kuin 5 työpäivää ennen hakemusten jättämiselle asetetun määräajan umpeutumista, ei välttämättä ehditä vastata ennen määräaikaa.
4.2 Sisäiset uudelleentarkastelumenettelyt
4.2.1 Virhe tietokoneella tehtävien monivalintakokeiden kysymyksissä
EPSO ja valintalautakunnat valvovat koko ajan tarkoin tietokoneella tehtävissä monivalintakokeissa käytettävien kysymysten laatua.
Jos hakija on sitä mieltä, että virhe yhdessä tai useammassa monivalintakokeen tehtävässä on vaikuttanut hänen mahdollisuuksiinsa vastata, hän voi pyytää, että valintalautakunta tarkastelee näitä kysymyksiä (ns. huomiottajättämismenettelyssä).
Tässä menettelyssä valintalautakunta voi päättää mitätöidä virheellisen kysymyksen ja jakaa sille osoitetut pisteet kokeen muiden kysymysten kesken. Uudelleenlaskenta vaikuttaa ainoastaan niihin hakijoihin, joille kyseinen kysymys on esitetty. Tämän kilpailuilmoituksen asianomaisissa kohdissa ilmoitettu kokeiden pisteytys säilyy entisellään.
Monivalintakokeita koskeva valitus tehdään seuraavasti:
|
— |
Menettely: Hakijan tulee ottaa yhteyttä EPSOon pelkästään EPSOn verkkosivujen (https://epso.europa.eu/help_fi) kautta. |
|
— |
Kieli: Valitus tehdään hakijan kyseistä kilpailua varten valitsemalla kielellä 2. |
|
— |
Määräaika: 3 kalenteripäivän kuluessa päivästä, jona hakija on suorittanut tietokoneella tehtävät monivalintakokeet. |
|
— |
Lisätietoja: Hakijan on mainittava kysymyksen aihe (sisältö) asianomaisen kysymyksen tunnistamiseksi ja selostettava mahdollisimman tarkasti, millainen väitetty virhe on. |
Jos pyyntö esitetään määräajan päättymisen jälkeen tai jos siinä ei kuvata selkeästi kysymystä ja väitettyä virhettä, pyyntöä ei oteta huomioon.
Valituksia, joissa väitetään ainoastaan, että kysymyksen käännöksessä oli ongelmia, ja joissa ei riittävän selvästi täsmennetä ongelmaa, ei oteta huomioon.
Sama uudelleentarkastelumenettely koskee postikoritehtävässä esiintyviä virheitä.
4.2.2 Uudelleentarkastelupyynnöt
Hakija voi pyytää valintalautakunnan tai EPSOn minkä tahansa sellaisen päätöksen uudelleentarkastelua, jolla vahvistetaan hakijan tulokset ja/tai määritellään, voiko hakija jatkaa kilpailun seuraavaan vaiheeseen vai karsiutuuko hän.
Uudelleentarkastelupyyntö voi perustua yhteen tai useampaan seuraavista seikoista:
|
— |
Kilpailumenettelyssä on tapahtunut merkittävä virhe. |
|
— |
Valintalautakunta tai EPSO ei ole noudattanut henkilöstösääntöjä, kilpailuilmoitusta, kilpailuilmoituksen liitteitä ja/tai oikeuskäytäntöä. |
Huom. Hakija ei voi kiistää sen arvioinnin pätevyyttä, jonka valintalautakunta antaa hakijan suoriutumisesta kokeessa tai hänen pätevyytensä ja työkokemuksensa soveltuvuudesta. Arvioinnissa on kyse valintalautakunnan suorittamasta arvottamisesta, eikä hakijan eriävä mielipide kokeidensa, kokemuksensa tai pätevyytensä arvioinnista todista, että valintalautakunta on tehnyt virheen. Tällä perusteella tehtyjä uudelleentarkastelupyyntöjä ei hyväksytä.
Uudelleentarkastelupyyntö tehdään seuraavasti:
|
— |
Menettely: Hakijan tulee ottaa yhteyttä EPSOon pelkästään EPSOn verkkosivujen (https://epso.europa.eu/help_fi) kautta. |
|
— |
Kieli: Pyyntö tehdään hakijan kyseistä kilpailua varten valitsemalla kielellä 2. |
|
— |
Määräaika: 10 kalenteripäivän kuluessa päivästä, jona riidanalainen päätös on julkaistu hakijan EPSO-tilillä. |
|
— |
Lisätietoja: Hakijan on ilmoitettava selkeästi, minkä päätöksen hän haluaa riitauttaa ja millä perusteella. |
Jos pyyntö esitetään määräajan päättymisen jälkeen, sitä ei oteta huomioon.
Hakija saa vastaanottoilmoituksen 15 työpäivän kuluessa. Taho, joka teki riidanalaisen päätöksen (joko valintalautakunta tai EPSO), tarkastelee pyyntöä, tekee sen perusteella päätöksen ja lähettää hakijalle perustellun vastauksen mahdollisimman pian.
Jos vastaus on myönteinen, hakija otetaan takaisin valintamenettelyn siihen vaiheeseen, jossa hän karsiutui, riippumatta siitä, mihin vaiheeseen kilpailu on sillä välin edennyt.
4.3 Muut keinot riitauttaa päätös
4.3.1 Hallinnolliset valitukset
Avoimeen kilpailuun osallistuvilla hakijoilla on oikeus tehdä hallinnollinen valitus nimittävänä viranomaisena toimivalle EPSOn johtajalle.
Valituksen sellaisesta päätöksestä tai sellaisen päätöksen tekemättä jättämisestä, joka vaikuttaa suoraan ja välittömästi hakijan oikeudelliseen asemaan hakijana, voi tehdä ainoastaan siinä tapauksessa, että valintamenettelyä koskevia sääntöjä on selvästi rikottu. EPSOn johtaja ei voi kumota valintalautakunnan suorittamaa arvottamista (ks. kohta 4.2.2).
Hallinnollinen valitus tehdään seuraavasti:
|
— |
Menettely: Hakijan tulee ottaa yhteyttä EPSOon pelkästään EPSOn verkkosivujen (https://epso.europa.eu/help_fi) kautta. |
|
— |
Kieli: Pyyntö tehdään hakijan kyseistä kilpailua varten valitsemalla kielellä 2. |
|
— |
Määräaika: kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun riidanalainen päätös on annettu tiedoksi, tai päivästä, jona päätös olisi pitänyt tehdä. |
|
— |
Lisätietoja: Hakijan on ilmoitettava selkeästi, minkä päätöksen hän haluaa riitauttaa ja millä perusteella. |
Jos pyyntö esitetään määräajan päättymisen jälkeen, sitä ei oteta huomioon.
4.3.2 Kanteiden nostaminen
Avoimeen kilpailuun osallistuvilla hakijoilla on oikeus nostaa kanne unionin yleisessä tuomioistuimessa Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 270 artiklan sekä henkilöstösääntöjen 91 artiklan nojalla.
Hakijoiden tulee ottaa huomioon, että unionin yleinen tuomioistuin ei voi ottaa käsiteltäväksi kanteita, jotka koskevat EPSOn tekemiä päätöksiä (ei siis valintalautakunnan päätöksiä), ellei ennen kanteen nostamista ole tehty henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua hallinnollista valitusta (ks. kohta 4.3.1). Erityisesti tämä käsittää kilpailuun osallistumiselle asetettuja yleisiä edellytyksiä koskevat päätökset, jotka tekee EPSO eikä valintalautakunta.
Kanne nostetaan seuraavasti:
|
— |
Menettely: ks. unionin yleisen tuomioistuimen verkkosivut (http://curia.europa.eu/jcms/). |
4.3.3 Euroopan oikeusasiamies
Kaikilla EU:n kansalaisilla ja unionin alueella asuvilla on oikeus tehdä kantelu Euroopan oikeusasiamiehelle.
Ennen oikeusasiamiehelle tehtävää kantelua on käytävä läpi asianmukaiset hallinnolliset menettelyt niissä toimielimissä ja muissa elimissä, joita asia koskee (ks. kohdat 4.1–4.3).
Kantelun tekeminen oikeusasiamiehelle ei pidennä määräaikaa, joka on asetettu hallinnollisten valitusten tekemiselle tai kanteiden nostamiselle.
Kantelu oikeusasiamiehelle tehdään seuraavasti:
|
— |
Menettely: ks. Euroopan oikeusasiamiehen verkkosivut (http://www.ombudsman.europa.eu/). |
4.4 Sulkeminen valintamenettelystä
Hakija voidaan sulkea pois valintamenettelyn missä tahansa vaiheessa, jos EPSO toteaa, että hakija
|
— |
on luonut useamman kuin yhden EPSO-tilin, |
|
— |
on tehnyt hakemukset toisensa poissulkeviin erikoisaloihin tai profiileihin, |
|
— |
ei täytä kaikkia osallistumisedellytyksiä, |
|
— |
on antanut vääriä tietoja tai tietoja, joita hän ei voi todistaa asiakirjojen avulla oikeiksi, |
|
— |
on jättänyt varaamatta koeajan tai osallistumatta kokeisiin, |
|
— |
on syyllistynyt vilppiin kokeiden aikana, |
|
— |
ei ole ilmoittanut hakemuslomakkeessa tässä kilpailuilmoituksessa vaadittuja kieliä tai ei ole ilmoittanut kyseisten kielten osalta vaadittua vähimmäistasoa (vaadittuja vähimmäistasoja), |
|
— |
on yrittänyt ottaa yhteyttä valintalautakunnan jäseneen kielletyllä tavalla, |
|
— |
on jättänyt ilmoittamatta EPSOlle mahdollisesta eturistiriidasta suhteessa valintalautakunnan jäseneen, |
|
— |
on toimittanut hakemuksen jollain muulla kuin tässä kilpailuilmoituksessa ilmoitetulla kielellä (muun kielen käyttö saattaa poikkeuksellisesti olla sallittua siltä osin kuin on kyse erisnimistä ja virka- ja työnimikkeistä todistusasiakirjoissa taikka tutkintonimikkeistä), ja/tai |
|
— |
on allekirjoittanut kokeet, jotka arvostellaan anonymisoituina, tai tehnyt niihin tunnistamisen mahdollistavia merkintöjä. |
EU:n toimielinten palvelukseen hakevien henkilöiden on osoitettava olevansa ehdottoman luotettavia. Petoksesta tai petoksen yrityksestä voi aiheutua seuraamuksia, ja tällainen toiminta voi johtaa siihen, että hakija ei enää jatkossa saa osallistua avoimiin kilpailuihin.
LIITTEEN III loppu, paluu päätekstiin.
LIITE IV
ESIMERKKEJÄ KILPAILUILMOITUSTEN PÄTEVYYSVAATIMUKSIA VASTAAVISTA VÄHIMMÄISKOULUTUSVAATIMUKSISTA MAITTAIN JA PALKKALUOKITTAIN
Napsauttamalla tästä pääsee kutakin esimerkkiä koskevaan helppolukuiseen versioon.
|
|
AST-SC 1 – AST-SC 6 AST 1 – AST 7 |
AST 3 – AST 11 |
AD 5 – AD 16 |
|||||||||||||
|
MAA |
Keskiasteen koulutus (joka oikeuttaa keskiasteen jälkeiseen koulutukseen) |
Keskiasteen jälkeinen koulutus (muu kuin yliopistotasoinen korkeampi koulutus tai vähintään kaksi vuotta kestävä lyhyt yliopistotasoinen koulutus) |
Yliopistotasoinen koulutus (kesto vähintään kolme vuotta) |
Yliopistotasoinen koulutus (kesto vähintään neljä vuotta) |
||||||||||||
|
Belgique – België – Belgien |
Certificat de l’enseignement secondaire supérieur (CESS)/Diploma secundair onderwijs Diplôme d’aptitude à accéder à l’enseignement supérieur (DAES)/ Getuigschrift van hoger secundair onderwijs Diplôme d’enseignement professionnel Getuigschrift van het beroepssecundair onderwijs |
Candidature – Kandidaat Graduat – Gegradueerde Bachelor/Professioneel gerichte Bachelor |
Bachelor académique (180 crédits) Academisch gerichte Bachelor (180 ECTS) |
Licence/Licentiaat Master Diplôme d’études approfondies (DEA) Diplôme d’études spécialisées (DES) Diplôme d’études supérieures spécialisées (DESS) Gediplomeerde in de Voortgezette Studies (GVS) Gediplomeerde in de Gespecialiseerde Studies (GGS) Gediplomeerde in de Aanvullende Studies (GAS) Agrégation/Aggregaat Ingénieur industriel/Industrieel ingenieur Doctorat/Doctoraal diploma |
||||||||||||
|
България |
Диплома за завършено средно образование |
Специалист по … |
|
Диплома за висше образование Бакалавър Магистър |
||||||||||||
|
Česká republika |
Vysvědčení o maturitní zkoušce |
Vysvědčení o absolutoriu (Absolutorium) + diplomovaný specialista (DiS.) |
Diplom o ukončení bakalářského studia (Bakalář) |
Diplom o ukončení vysokoškolského studia Magistr Doktor |
||||||||||||
|
Danmark |
Bevis for: Studentereksamen Højere Forberedelseseksamen (HF) Højere Handelseksamen (HHX) Højere Afgangseksamen (HA) Bac pro: Bevis for Højere Teknisk Eksamen (HTX) |
Videregående uddannelser = Bevis for = Eksamensbevis som (erhversakademiuddannelse AK) |
Bachelorgrad (BA or BS) Professionsbachelorgrad Diplomingeniør |
Kandidatgrad/Candidatus Master/Magistergrad (mag.art) Licenciatgrad ph.d.-grad |
||||||||||||
|
Deutschland |
Abitur/Zeugnis der allgemeinen Hochschulreife Fachabitur/Zeugnis der Fachhochschulreife |
|
Fachhochschulabschluss Bachelor |
Hochschulabschluss / Fachhochschulabschluss / Master Magister Artium/ Magistra Artium Staatsexamen/Diplom Erstes Juristisches Staatsexamen Doktorgrad |
||||||||||||
|
Eesti |
Gümnaasiumi lõputunnistus + riigieksamitunnistus Lõputunnistus kutsekeskhariduse omandamise kohta |
Tunnistus keskhariduse baasil kutsekeskhariduse omandamise kohta |
Bakalaureusekraad (min 120 ainepunkti) Bakalaureusekraad (< 160 ainepunkti) |
Rakenduskõrghariduse diplom Bakalaureusekraad (160 ainepunkti) Magistrikraad Arstikraad Hambaarstikraad Loomaarstikraad Filosoofiadoktor Doktorikraad (120–160 ainepunkti) |
||||||||||||
|
Éire/Ireland |
Ardteistiméireacht, Grád D3, i 5 ábhar Leaving Certificate Grade D3 in 5 subjects Gairmchlár na hArdteistiméireachta (GCAT) Leaving Certificate Vocational Programme (LCVP) |
Teastas Náisiúnta National Certificate Gnáthchéim bhaitsiléara Ordinary bachelor degree Dioplóma náisiúnta (ND, Dip.) National diploma (ND, Dip.) Ardteastas (120 ECTS) Higher Certificate (120 ECTS) |
Céim onóracha bhaitsiléara (3 bliana/180 ECTS) (BA, B.Sc, B.Eng) Honours bachelor degree (3 years/180 ECTS) (BA, B.Sc, B.Eng) |
Céim onóracha bhaitsiléara (4 bliana/240 ECTS) Honours bachelor degree (4 years/240 ECTS) Céim ollscoile University degree Céim mháistir (60–120 ECTS) Master’s degree (60–120 ECTS) Dochtúireacht Doctorate |
||||||||||||
|
Ελλάδα |
Απολυτήριο Γενικού Λυκείου Απολυτήριο Κλασικού Λυκείου Απολυτήριο Τεχνικού Επαγγελματικού Λυκείου Απολυτήριο Ενιαίου Πολυκλαδικού Λυκείου Απολυτήριο Ενιαίου Λυκείου Απολυτήριο Τεχνολογικού Επαγγελματικού Εκπαιδευτηρίου |
Δίπλωμα επαγγελματικής κατάρτισης (ΙΕΚ) |
|
Πτυχίο ΑΕΙ (πανεπιστημίου, πολυτεχνείου, ΤΕΙ) Μεταπτυχιακό Δίπλωμα Ειδίκευσης (2ος κύκλος) Διδακτορικό Δίπλωμα (3ος κύκλος) |
||||||||||||
|
España |
Bachillerato + Curso de Orientación Universitaria (COU) Bachillerato BUP Diploma de Técnico especialista |
FP grado superior (Técnico superior) |
Diplomado/ Ingeniero técnico |
Licenciatura Máster Ingeniero Título de Doctor |
||||||||||||
|
France |
Baccalauréat Diplôme d’accès aux études universitaires (DAEU) Brevet de technicien |
Diplôme d’études universitaires générales (DEUG) Brevet de technicien supérieur (BTS) Diplôme universitaire de technologie (DUT) Diplôme d’études universitaires scientifiques et techniques (DEUST) |
Licence |
Maîtrise Maîtrise des sciences et techniques (MST), maîtrise des sciences de gestion (MSG), diplôme d’études supérieures techniques (DEST), diplôme de recherche technologique (DRT), diplôme d’études supérieures spécialisées (DESS), diplôme d’études approfondies (DEA), master 1, master 2 professionnel, master 2 recherche Diplôme des grandes écoles Diplôme d’ingénieur Doctorat |
||||||||||||
|
Hrvatska |
Svjedodžba o državnoj maturi Svjedodžba o završnom ispitu |
Stručni pristupnik/pristupnica |
Baccalaureus/Baccalaurea (sveučilišni prvostupnik/prvostupnica) |
Baccalaureus/Baccalaurea (sveučilišni prvostupnik/prvostupnica) Stručni specijalist Magistar struke Magistar inženjer/magistrica inženjerka (mag. ing) Doktor struke Doktor umjetnosti |
||||||||||||
|
Italia |
Diploma di maturità (vecchio ordinamento) Perito ragioniere Diploma di superamento dell’esame di Stato conclusivo dei corsi di studio di istruzione secondaria superiore |
Diploma universitario (DU) Certificato di specializzazione tecnica superiore/ Attestato di competenza (4 semestri) |
Diploma di laurea – L (breve) |
Diploma di laurea (DL) Laurea specialistica (LS) Master di I livello Dottorato di ricerca (DR) |
||||||||||||
|
Κύπρος |
Απολυτήριο |
Δίπλωμα = Programmes offered by Public/Private Schools of Higher Education (for the latter accreditation is compulsory) Higher Diploma |
|
Πανεπιστημιακό Πτυχίο / Bachelor Master Doctorat |
||||||||||||
|
Latvija |
Atestāts par vispārējo vidējo izglītību Diploms par profesionālo vidējo izglītību |
Diploms par pirmā līmeņa profesionālo augstāko izglītību |
Bakalaura diploms (min. 120 kredītpunktu) |
Bakalaura diploms (160 kredītpunktu) Profesionālā bakalaura diploms Maģistra diploms Profesionālā maģistra diploms Doktora grāds |
||||||||||||
|
Lietuva |
Brandos atestatas |
Aukštojo mokslo diplomas Aukštesniojo mokslo diplomas |
Profesinio bakalauro diplomas Aukštojo mokslo diplomas |
Aukštojo mokslo diplomas Bakalauro diplomas Magistro diplomas Daktaro diplomas Meno licenciato diplomas |
||||||||||||
|
Luxembourg |
Diplôme de fin d’études secondaires et techniques |
BTS Brevet de maîtrise Brevet de technicien supérieur Diplôme de premier cycle universitaire (DPCU) Diplôme universitaire de technologie (DUT) |
Bachelor Diplôme d’ingénieur technicien |
Master Diplôme d’ingénieur industriel DESS en droit européen |
||||||||||||
|
Magyarország |
Gimnáziumi érettségi bizonyítvány Szakközépiskolai érettségi – képesítő bizonyítvány |
Felsőfokú szakképesítést igazoló bizonyítvány (Higher Vocational Programme) |
Főiskolai oklevél Alapfokozat (Bachelor degree 180 credits) |
Egyetemi oklevél Alapfokozat (Bachelor degree 240 credits) Mesterfokozat (Master degree) (Osztatlan mesterképzés) Doktori fokozat |
||||||||||||
|
Malta |
Advanced Matriculation or GCE Advanced level in 3 subjects (2 of them grade C or higher) Matriculation certificate (2 subjects at Advanced level and 4 at Intermediate level including Systems of Knowledge with overall grade A-C) + Passes in the Secondary Education Certificate examination at Grade 5 2 A Levels (passes A-C) + a number of subjects at Ordinary level, or equivalent |
MCAST diplomas/certificates Higher National Diploma |
Bachelor’s degree |
Bachelor’s degree Master of Arts Doctorate |
||||||||||||
|
Nederland |
Diploma VWO Diploma staatsexamen (2 diploma’s) Diploma staatsexamen voorbereidend wetenschappelijk onderwijs (Diploma staatsexamen VWO) Diploma staatsexamen hoger algemeen voortgezet onderwijs (Diploma staatsexamen HAVO) |
Kandidaatsexamen Associate degree (AD) |
Bachelor (WO) HBO bachelor degree Baccalaureus of ”Ingenieur” |
HBO/WO Master’s degree Doctoraal examen/Doctoraat |
||||||||||||
|
Österreich |
Matura/Reifeprüfung Reife- und Diplomprüfung Berufsreifeprüfung |
Kollegdiplom/ Akademiediplom |
Fachhochschuldiplom/Bakkalaureus / Bakkalaurea |
Universitätsdiplom / Fachhochschuldiplom/ Magister / Magistra Master Diplomprüfung, Diplom-Ingenieur Magisterprüfungszeugnis Rigorosenzeugnis Doktortitel |
||||||||||||
|
Polska |
Świadectwo dojrzałości Świadectwo ukończenia liceum ogólnokształcącego |
Dyplom ukończenia kolegium nauczycielskiego Świadectwo ukończenia szkoły policealnej |
Licencjat / Inżynier |
Magister / Magister inżynier Dyplom doktora |
||||||||||||
|
Portugal |
Diploma de Ensino Secundário/ Certificado de Habilitações do Ensino Secundário |
|
Bacharel Licenciado |
Licenciado Mestre Doutorado |
||||||||||||
|
România |
Diplomă de bacalaureat |
Diplomă de absolvire (Colegiu universitar) învățământ preuniversitar |
Diplomă de licenţă |
Diplomă de licenţă Diplomă de inginer Diplomă de urbanist Diplomă de master Certificat de atestare (studii academic postuniversitare) Diplomă de doctor |
||||||||||||
|
Slovenija |
Maturitetno spričevalo (spričevalo o poklicni maturi) (spričevalo o zaključnem izpitu) |
Diploma višje strokovne šole |
Diploma o pridobljeni visoki strokovni izobrazbi |
Univerzitetna diploma / magisterij / specializacija / doktorat |
||||||||||||
|
Slovensko |
Vysvedčenie o maturitnej skúške |
Absolventský diplom |
Diplom o ukončení bakalárskeho štúdia (Bakalár) |
Diplom o ukončení vysokoškolského štúdia Bakalár (Bc.) Magister Magister/Inžinier ArtD. |
||||||||||||
|
Suomi/ Finland |
Ylioppilastutkinto tai peruskoulu + kolmen vuoden ammatillinen koulutus – Studentexamen eller grundskola + treårig yrkesinriktad utbildning Todistus yhdistelmäopinnoista (Betyg över kombinationsstudier) |
Ammatillinen opistoasteen tutkinto – Yrkesexamen på institutnivå |
Kandidaatin tutkinto – Kandidatexamen / Ammattikorkeakoulututkinto – Yrkeshögskoleexamen (min. 120 opintoviikkoa – studieveckor) |
Maisterin tutkinto – Magisterexamen / Ammattikorkeakoulututkinto – Yrkeshögskoleexamen (min. 160 opintoviikkoa – studieveckor) Tohtorin tutkinto (Doktorsexamen) joko 4 vuotta tai 2 vuotta lisensiaatin tutkinnon jälkeen – antingen 4 år eller 2 år efter licentiatexamen Lisensiaatti/Licentiat |
||||||||||||
|
Sverige |
Slutbetyg från gymnasieskolan (3-årig gymnasial utbildning) |
Högskoleexamen (80 poäng) Högskoleexamen, 2 år, 120 högskolepoäng Yrkeshögskoleexamen/ Kvalificerad yrkeshögskoleexamen, 1–3 år |
Kandidatexamen (akademisk examen omfattande minst 120 poäng, varav 60 poäng fördjupade studier i ett ämne + uppsats motsvarande 10 poäng) Meriter på grundnivå: Kandidatexamen, 3 år, 180 högskolepoäng (Bachelor) |
Magisterexamen (akademisk examen omfattande minst 160 poäng, varav 80 poäng fördjupade studier i ett ämne + uppsats motsvarande 20 poäng eller två uppsatser motsvarande 10 poäng vardera)
Meriter på avancerad nivå:
Meriter på forskarnivå:
|
||||||||||||
|
United Kingdom |
General Certificate of Education Advanced level – 2 passes or equivalent (grades A to E) BTEC National Diploma General National Vocational Qualification (GNVQ), advanced level Advanced Vocational Certificate of Education, A level (VCE A level) |
Higher National Diploma/Certificate (BTEC)/SCOTVEC Diploma of Higher Education (DipHE) National Vocational Qualifications (NVQ) Scottish Vocational Qualifications (SVQ) level 4 |
(Honours) Bachelor degree NB: Master’s degree in Scotland |
Honours Bachelor degree Master’s degree (MA, MB, MEng, MPhil, MSc) Doctorate |
||||||||||||
LIITTEEN IV loppu, paluu päätekstiin.