20.10.2007

Euroopan unionin virallinen lehti

C 247/3

Kanne 13.7.2007 — Euroopan yhteisöjen komissio v. Italian tasavalta

(Asia C-326/07)

(2007/C 247/05)

Oikeudenkäyntikieli: italia

Asianosaiset

Kantaja: Euroopan yhteisöjen komissio (asiamiehet: L. Pignataro-Nolin ja H. Støvlbæk)

Vastaaja: Italian tasavalta

Vaatimukset

—

Italian tasavalta ei ole ei ole noudattanut EY:n perustamissopimuksen 43 ja 56 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se on antanut 10.6.2004 annetun valtioneuvoston puheenjohtajan asetuksen 1.2 §:n kaltaisia säännöksiä, jotka koskevat 31.5.1994 annetun asetuksen N:o 332 — sellaisena kuin se on muutettuna 30.7.1994 annetuksi laiksi N:o 474, sellaisena kuin se on muutettuna talousarviosta annetun lain (legge finanziaria) N:o 350/2004 4 §:n 227 momentin a, b ja c kohdalla — 2 §:ssä tarkoitettujen erityisvaltuuksien käyttöä koskevien kriteerien määrittelemistä,

—	Italian tasavalta on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Komissio katsoo, että 10.6.2004 annetun valtioneuvoston puheenjohtajan asetuksen 1.2 §:ssä säädetyt kriteerit, jotka koskevat lain N:o 350/2004 4 §:n 227 momentin a, b ja c kohdassa tarkoitettujen erityisvaltuuksien käyttöä, eivät ole riittävän erityisiä tai täsmällisiä, jotta toisen jäsenvaltion sijoittaja voi tietää, milloin lain N:o 350/2004 4 §:n 227 momentin a, b ja c kohdassa tarkoitettuja erityisvaltuuksia käytetään.

Kyseisissä a, b ja c kohdassa tarkoitettuja erityisvaltuuksia ovat mahdollisuus kieltää sijoittajia hankkimasta merkittäviä osakkuuksia, jotka ovat vähintään 5 % tai talousministeriön vahvistama alempi prosenttimäärä äänioikeuksista; mahdollisuus kieltää sopimukset sellaisten osakkeenomistajien välillä, joilla on vähintään 5 % tai talousministeriön vahvistama alempi prosenttimäärä äänioikeuksista ja veto-oikeus yhtiön lakkauttamista, yritysluovutuksia, sulautumisia, diffuusioita, yhtiön kotipaikan siirtoa ulkomaille ja yhtiön sääntömääräisen tarkoituksen muuttamista koskevien päätösten tekoon, ja näitä kriteerejä sovelletaan kaikkiin lain 4 §:n 227 momentin ensimmäisessä kohdassa mainittuihin aloihin (puolustus, liikenne, televiestintä, energialähteet ja muut julkiset palvelut).

Komissio katsoo yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön (ks. asia C-463/00, komissio v. Espanja; asia C-483/99, komissio v. Ranska; asia C-503/99, komissio v. Belgia ja yhdistetyt asiat C-282/04 ja C-293/04, komissio v. Alankomaat) nojalla näin ollen, että kyseiset säännökset menevät pidemmälle kuin on tarpeen 10.6.2004 annetun asetuksen 1.2 §:ssä säädettyjen julkisten etujen saavuttamiseksi ja että tämä on vastoin EY 56 ja EY 43 artiklaa. Komissio toteaa, että säännellyillä aloilla kuten energia-, kaasu- ja televiestintäalalla valtion elintärkeiden etujen suojelua koskeva tavoite voidaan saavuttaa antamalla vähemmän rajoittavia säännöksiä, siten kuin direktiivissä 2003/54/EY (1), direktiivissä 2003/55/EY (2) tai direktiivissä 2002/21/EY (3) ja direktiivissä 2002/19/EY (4), direktiivissä 2002/20/EY (5), direktiivissä 2002/22/EY (6) ja direktiivissä 2002/58/EY (7) säädetään. Komissio katsoo, että samoissa säännöksissä taataan lisäksi kansalliset vähimmäishankinnat ja ettei energiahankintojen takaamista koskevan tarpeen ja julkisten palvelujen tarjoamisen ja toisaalta omistussuhteiden valvonnan tai yritysten hallinnoinnin välillä ole mitään syy-yhteyttä.

(1) EYVL L 176, s. 37.

(2) EYVL L 176, s. 57.

(3) EYVL L 108, s. 33.

(4) EYVL L 108, s. 7.

(5) EYVL L 108, s. 21.

(6) EYVL L 108, s. 51.

(7) EYVL L 201, s. 37.