Valitus, jonka C.A.S. SpA on tehnyt 16.4.2007 yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T-23/03, C.A.S. SpA v. komissio, 6.2.2007 antamasta tuomiosta

(Asia C-204/07 P)

(2007/C 140/22)

Oikeudenkäyntikieli: saksa

Asianosaiset

Valittaja: C.A.S. SpA (edustaja: Rechtsanwalt D. Ehle)

Muu osapuoli: Euroopan yhteisöjen komissio

Vaatimukset

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Valittaja perustelee valitustaan seuraavilla yhdeksällä valitusperusteella, joiden perusteella se pitää valituksenalaista tuomiota virheellisenä.

Ensimmäinen valitusperuste koskee sitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että Turkin viranomaisilla oli yksinomainen toimivalta määrittää, olivatko niiden myöntämät ATR1 tavaratodistukset, joita esitetään tuontiselvityksessä, ”aitoja” vai ”epäaitoja” tai ”virheettömiä” vai ”virheellisiä”. Valittaja katsoo, että tapauksissa, joissa on objektiivisia viitteitä, jotka ovat riittäviä ja ratkaisevia, siitä, että vientivaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat osallistuneet sääntöjenvastaisuuksiin, kun ne ovat laatineet (lomakkeiden, leimojen ja allekirjoitusten antaminen) tavaratodistuksia ja kun ne ovat suorittaneet tavaroille vientiselvityksiä kyseisten todistusten perusteella, vientivaltion viranomaisten yksinomainen toimivalta päättyy. Turkin viranomaisten antamia myöhempiä, tavaratodistuksia koskevia selvityksiä ei voida valittajan mukaan pitää uskottavina eikä yksinään ratkaisevina.

Toisessa valitusperusteessaan valittaja moittii valituksenalaisessa tuomiossa omaksuttua näkemystä, joka koskee asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden ja kantajan puolustautumisoikeuksien laajuutta. Asiakirjoihin tutustumista koskeva oikeus ei voi liittyä ainoastaan asiakirjoihin, joihin komissio perusti riidanalaisen päätöksen sen oman sisäisen päätöksen ja sen lausuntojen mukaan. Asiakirjoihin tutustumista koskeva oikeus kattaa myös — luottamuksellisuudesta riippumatta — muut asiakirjat, joilla voi olla valittajan tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevien väitteiden kannalta asian arvioimisessa merkitystä.

Valittajan kolmas valitusperuste koskee sitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen mukaan todistustaakka kuului kokonaisuudessaan valittajalle niiden tosiseikkojen osalta, joilla perusteltiin yhteisön tullikoodeksin 239 artiklassa ja yhteisön tullikoodeksin soveltamisasetuksen 905 artiklassa tarkoitetun erityistilanteen olemassaolo. Valittaja katsoo, että tietyissä tapauksissa todistustaakka on käännetty tai ainakin näyttövelvollisuutta on alennettu. Valittajalla ei ole missään tapauksessa todistustaakkaa tiettyjen esittämiensä kolmannessa maassa (tässä tapauksessa Turkissa) tapahtuneiden tosiseikkojen osalta, jotka komissio/OLAF voivat parhaiten selvittää — tai niiden on selvitettävä — kyseisillä viranomaisilla käytettävissään olevien keinojen avulla. Tämä pätee myös tosiseikkoihin, jotka kuuluvat Euroopan komission toiminta-alaan ja vaikutuspiiriin.

Valittaja väittää neljäntenä valitusperusteenaan, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin teki virheen — kun otetaan huomioon myös valittajalle tuomiossa määrätty täysi todistustaakka — kun se ei määrännyt valittajan hakemia prosessinjohtotoimenpiteitä ja erityisesti asian selvittämistoimia. Näytön esittämistä koskevat ehdotukset hylättiin sen sijaan asian kannalta merkityksettöminä.

Valittaja väittää viidentenä valitusperusteenaan, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tulkitsi virheellisesti ja luonnehti oikeudellisesti virheellisellä tavalla kaikkia valittajan toimittamia asiakirjoja sekä valittajan esittämiä tosiseikkoja ja todisteita, jotka viittasivat siihen, että Turkin viranomaiset olivat vaikuttaneet osaltaan (väitetysti) epäaitoihin (mutta tosiasiassa virheellisiin) ATR1-todistuksiin. Tämän seurauksena ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin teki valittajan mukaan virheellisiä oikeudellisia päätelmiä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei myöskään ottanut millään tavalla huomioon valittajan selvästi esittämiä keskeisiä tosiseikkoja.

Valittajan kuudes valitusperuste koskee sitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei pitänyt virheellisenä menettelynä sitä, että komissio ei kääntynyt tullikomitean/assosiaationeuvoston puoleen.

Seitsemännessä valitusperusteessa on kyse siitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei tunnustanut valittajan perusteltua intressiä saada komission osittain riitautettu tuomio kumottua tietyn ATR1-todistuksen osalta.

Kahdeksannessa valitusperusteessa väitetään, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se ei suorittanut yksittäistapaukseen liittyvää kohtuullisuuden ja riskien arviointia. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei täten tunnustanut edes sen olettaman perusteella, että oli olemassa epäaitoja ATR1-todistuksia, että oli epäoikeudenmukaista — Turkin viranomaisten ja komission vakava laiminlyönti sekä taloudellisten toimijoiden ja viranomaisten välinen suhde huomioon ottaen — antaa valittajan taloudellisena toimijana kärsiä tappio, jota sille ei olisi aiheutunut, jos menettely olisi ollut asianmukaista.

Valittaja arvostelee yhdeksännessä valitusperusteessaan valituksenalaista tuomiota siitä, että siinä katsottiin esitettyjen ja toteen näytettyjen tosiseikkojen perusteella yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdan nojalla, että Turkin tulliviranomaiset eivät olleet vaikuttaneet osaltaan siihen, että tässä tapauksessa laadittiin kyseessä olevat 32 ATR1-todistusta ja käytettiin niitä.

(1)  EUVL C 82, s. 30.