23.6.2007

Euroopan unionin virallinen lehti

C 140/9

Kanne 23.3.2007 — Euroopan yhteisöjen komissio v. Itävallan tasavalta

(Asia C-161/07)

(2007/C 140/16)

Oikeudenkäyntikieli: saksa

Asianosaiset

Kantaja: Euroopan yhteisöjen komissio (asiamiehet: E. Traversa ja G. Braun)

Vastaaja: Itävallan tasavalta

Vaatimukset

—

On todettava, että Itävallan tasavalta on rikkonut EY 43 artiklaa edellyttäessään, että uusien EU:n jäsenvaltioiden — Maltaa ja Kyprosta lukuun ottamatta — kansalaisten pyytäessä yhtiöiden rekisteröimistä kaupparekisteriin näiden on esitettävä työvoimaviranomaisen selvitys itsenäisen ammatinharjoittajan asemastaan tai todistus vapautuksesta tähän velvollisuuteen, ja johon liittyy se, että sellaisten henkilöyhtiön osakkaiden tai rajavastuuyhtiön vähemmistöosakkaiden, jotka suorittavat yhtiössä työsuhteelle ominaisia tehtäviä, on itsenäisen ammatinharjoittajan aseman selvittämiseksi osallistuttava selvitysmenettelyyn, jonka kestää enintään kolme kuukautta ja jonka aikana ei voida harjoittaa itsenäistä ammattia.

—	Itävallan tasavalta on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

EY 43 artiklan ensimmäisessä kohdassa taataan kaikille jäsenvaltion kansalaisille sijoittautumisoikeus toiseen jäsenvaltioon, jotta nämä voivat ryhtyä harjoittamaan tai harjoittaa itsenäistä ammattia sekä perustaa ja johtaa yrityksiä toisessa jäsenvaltiossa. EY 43 artiklassa, joka on ilmaus EY 12 artiklan yleisestä syrjintäkiellosta, kielletään kansalaisuuteen perustuva syrjintä itsenäisten ammatinharjoittajien osalta. Yhdenvertaista kohtelua koskevasta vaatimuksesta suhteessa sijoittautumisvaltion kansalaisiin nähden määrätään 43 artiklan toisessa kohdassa. Kyseisen määräyksen mukaan sijoittautumisvapauteen kuuluu oikeus ryhtyä harjoittamaan ja harjoittaa millaista tahansa itsenäistä ammattia sekä oikeus perustaa ja johtaa yrityksiä, erityisesti yhtiöitä, missä tahansa toisessa jäsenvaltiossa niiden säännösten mukaisesti, jotka sijoittautumisvaltion lainsäädännön mukaan koskevat sen omia kansalaisia.

Itävallan lainsäädännön mukaan perustetun yhtiön rekisteröimiseksi Euroopan unioniin 1.5.2004 liittyneen jonkin jäsenvaltion — Maltaa ja Kyprosta lukuun ottamatta — kansalaisen hakemuksesta tuomioistuimet, jotka Itävallassa pitävät yhtiörekisteriä, edellyttävät tämän henkilö itsenäisen ammatinharjoittajan aseman selvittämistä. Ero itsenäisen ammatinharjoittajan ja palkatun työntekijän välillä riippuu ”toiminnan todellisesta taloudellisesta sisällöstä”. Itävallan lainsäädännön mukaan erityisesti sellaisia henkilöyhtiöiden osakkaita ja rajavastuuyhtiöiden osakkaita, joiden osuus yhtiöstä on vähemmän kuin 25 prosenttia, jotka suorittavat yhtiössä työsuhteelle ominaisia tehtäviä, pidetään palkattuina työntekijöinä. Kyseinen olettamus pätee niin kauan kuin alueellinen työvoimaviranomainen toteaa osakkaan pyynnöstä, että tämä viimeksi mainittu käyttää merkittävää valtaa yhtiön johtamisessa. Hakijan on esitettävä näyttö itsenäisen ammatinharjoittajan asemasta. Ennen kuin päätös itsenäisen ammatinharjoittajan asemasta on tehty, kuitenkin enintään kolmen kuukauden ajan, asianomaiset henkilöt eivät voi harjoittaa toimintaansa.

Tämä säännös ei ole yhdenmukainen EY 43 artiklan sijoittautumisvapauden kanssa. Se haittaa kahdeksasta uudesta jäsenvaltiosta tulevien itsenäisten ammatinharjoittajien vapautta sijoittautua Itävaltaan, koska sillä vaikeutetaan merkittävästi ja ilman mitään perustetta näiden henkilöiden mahdollisuutta perustaa yhtiö. Vaikka onkin totta, että kyseisen säännöksen soveltamisala on ainoastaan rajallinen, tämä ei poista sen syrjivää luonnetta. Vaikka kyseisten kahdeksan jäsenvaltion kansalaisten ei aina poikkeuksetta tarvitse tehdä hakemusta, ratkaiseva seikka on, ettei Itävallan ja muiden jäsenvaltioiden kansalaisten tarvitse koskaan tehdä tällaista hakemusta. Lisäksi liittymissopimusten siirtymäkauden säännöksissä määrätään rajoituksista ainoastaan siltä osin kuin kyse on työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta. Sijoittautumisvapauden osalta tällaisia rajoittamismahdollisuuksia ei ole. Se seikka, että kyseisen säännöksen tarkoituksena (ratio legis) on estää pikemminkin se, ettei työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevia siirtymäkauden säännöksiä kierretä, kuin rajoittaa sijoittautumisvapautta, ei vaikuta siihen, että se johtaa kuitenkin sijoittautumisvapauden rajoittamiseen.

Rajoitukset sijoittautumisvapauteen voidaan EY 46 artiklan nojalla perustella ainoastaan yleisen järjestyksen tai turvallisuuden taikka kansanterveyden perusteella ja jos kyse on toimenpiteistä, jotka eivät ole selvästi syrjiviä, muilla yleistä etua koskevilla pakottavilla syillä. Koska kyse on perusvapauden rajoituksesta, tällaisten toimenpiteiden on joka tapauksessa oltava asianmukaisia niillä tavoiteltuun päämäärään nähden eikä niillä voida ylittää sitä, mikä on tarpeen tuon tavoitteen saavuttamiseksi. Itävallan lain kyseinen säännös ei täytä näitä oikeuttamisperusteita.

Mikään seikka ei osoita, että Itävallan hallituksen pelkäämä kyseisten kahdeksan jäsenvaltion kansalaisten suorittama siirtymäkauden säännösten kiertäminen saattaisi saavuttaa sellaiset mittasuhteet, että Itävallan työmarkkinoiden toimivuus tosiasiassa vaarantuisi ratkaisevalla tavalla. Lisäksi työskentelyn laatuun liittyvät kaksi arviointiperustetta — tehdyn työn laatu ja vaikutus yhtiön johtamisessa — eivät ole asianmukaisia eron tekemiseksi palkatun työskentelyn ja itsenäisen ammatinharjoittamisen välillä. Rajoituksen tarpeen osalta Itävallan hallituksen esittämän selityksen perusteella ei ole selvää, miksi yhtiön rekisteröinnin jälkeisellä tarkastuksella ei voitaisi lievempänä keinona myös saavuttaa tavoiteltua päämäärää.