Valitus, jonka Euroopan yhteisöjen komissio on tehnyt 8.3.2007 yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen (viides jaosto) asiassa T-237/02, Technische Glaswerke Ilmenau GmbH v. Euroopan yhteisöjen komissio, 14.12.2006 antamasta tuomiosta

(Asia C-139/07 P)

(2007/C 140/11)

Oikeudenkäyntikieli: saksa

Asianosaiset

Valittaja: Euroopan yhteisöjen komissio (asiamiehet: V. Kreuschitz ja P. Aalto)

Muut osapuolet: Technische Glaswerke Ilmenau GmbH, Schott Glas, Ruotsin kuningaskunta ja Suomen tasavalta

Vaatimukset

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Euroopan yhteisöjen komissio vaatii kumottavaksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T-237/02, 14.12.2006 antamaa tuomiota siltä osin kuin sillä kumottiin komission 28.5.2002 tekemä päätös, jolla evättiin oikeus tutustua asiakirjoihin, jotka liittyvät Technische Glaswerke Ilmenau GmbH:lle myönnettyjen tukien tutkintamenettelyihin.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ja yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asianosaisilla ja näin ollen myöskään tuensaajalla ei ole tukien tutkintamenettelyn osalta oikeutta tutustua asiakirjoihin. Tästä syystä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen valituksenalaisen tuomion 87–98 kohdassa, jossa todetaan, ettei asiaan liity erityisiä olosuhteita, joiden johdosta on ilmeisen selvää, että kantajan pyyntö tutustua asiakirjoihin olisi evättävä. Oikeuskäytännön perusteella on nimittäin selvää, että kyseessä olevat asiakirjat kuuluvat kokonaisuudessaan asiakirjajulkisuuteen sovellettavan poikkeuksen piiriin ja täten kutakin asiakirjaa ei ole tarpeen tutkia erikseen.

Lisäksi tukien tutkintamenettelyt kohdistuvat tukea myöntäneeseen valtioon ja näin erityisesti silloin, kun tuensaajalla ei ollut mitään oikeutta saada valtiontukea. Niinpä arvioitaessa kysymystä oikeudesta tutustua asiakirjoihin, ratkaisevaa on valittajan mukaan se, mitä yhteisöjen tuomioistuin on todennut itse EY 226 artiklan rikkomisia koskevien menettelyjen osalta, eli että tällaisissa menettelyissä oikeutta tutustua asiakirjoihin ei ole.

Valituksenalainen tuomio johtaa myös siihen absurdiin lopputulokseen, että yleisöllä on avoimuutta edistävien normien, kuten asetuksen N:o 1049/2001 (2) nojalla laajempi oikeus tutustua asiakirjoihin kuin tuensaajalla, jolla on kuitenkin oikeus — nimenomaisesti, koska asia koskee häntä EY 230 artiklan 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla suoraan ja erikseen — nostaa kanne menettelyn päättävästä päätöksestä. Yhä vaikeammin on selitettävissä se seuraavaksi aiheutuva seikka, että tuensaajan hakemus, jossa viitataan sovellettavaan oikeuskäytäntöön, voidaan hylätä, kun taas tuensaajan tai ulkopuolisen kolmannen osapuolen hakemusta, joka perustuu avoimuutta koskeviin normeihin, ei voida hylätä.

Kolmannella valitusperusteellaan komissio moittii valituksenalaista päätöstä siitä, että siinä annetaan samalle sanalle, eli asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdassa ja 6 artiklassa yksikössä olevalle sanalle ”asiakirja” eri merkitys. Vaikka 4 artiklan 2 kohdassa kyseinen sana merkitsee sitä, että kutakin asiakirjaa on arvioitava erikseen hakemuksen hylkäämiseksi, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tulkitsi 6 artiklaa siten, että pyyntö tutustua asiakirjoihin voidaan myös esittää kohdistuen asiakirjajoukkoon, joka on osoitettu hallinnolliseksi asiakirjakokonaisuudeksi.

Neljännellä kanneperusteellaan komissio väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin rikkoi EY 255 artiklaa, koska sen päätöstä ei perusteltu normitekstien pohjalta vaan normien sanamuodosta irrallisten arviointien pohjalta.

Lopuksi komissio väittää vielä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi virheellisesti, että molemmat Technische Glaswerke Ilmenau GmbH:ta koskeneet tutkintamenettelyt olivat jo päättyneet silloin, kun päätös asiakirjoihin tutustumisesta tehtiin, ja että näin ollen viranomaisilla ei enää ollut intressiä asiakirjojen salaamiseksi, mikä ei pidä paikkaansa osittain muun muassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa vireillä olleiden menettelyjen johdosta. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on valittajan mukaan myös katsonut virheellisesti, että asetuksen N:o 1049/2001 johdosta valtiontukien valvontaa koskeva aikaisempi oikeuskäytäntö ja merkitykselliset menettelysäännöt tulivat merkityksettömiksi.

(1)  EUVL C 331, s. 29.

(2)  EYVL 2001, L 145, s. 43.