Kurdistanin työväenpuolueen (PKK), edustajanaan Osman Ocalan, ja Kurdistanin kansalliskongressin (KNK), edustajanaan Serif Vanly, 18.5.2005 tekemä valitus Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen toisen jaoston 15.2.2005 antamasta määräyksestä asiassa T-229/02, Kurdistanin työväenpuolue (PKK) ja Kurdistanin kansalliskongressi (KNK) vastaan Euroopan unionin neuvosto, jota tukivat Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta ja Euroopan yhteisöjen komissio

(Asia C-229/05 P)

(2005/C 243/04)

Oikeudenkäyntikieli: englanti

Kurdistanin työväenpuolue (PKK), edustajanaan Osman Ocalan, ja Kurdistanin kansalliskongressi (KNK), kotipaikka Bryssel, edustajanaan Serif Vanly, tekivät 18.5.2005 valituksen Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen toisen jaoston 15.2.2005 asiassa T-229/02 (1), Kurdistanin työväenpuolue (PKK) ja Kurdistanin kansalliskongressi (KNK) vastaan Euroopan unionin neuvosto, jota tukivat Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta ja Euroopan yhteisöjen komissio, antamasta määräyksestä. Valittajien edustajina valitusmenettelyssä ovat barrister M. Muller ja barrister E. Grieves, solicitor J. Piercen valtuuttamina.

Valittajat vaativat, että yhteisöjen tuomioistuin

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut:

Ensimmäinen valittaja riitauttaa ratkaisun seuraavilla perusteilla:

Ratkaisu on virheellinen, koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli jo tunnustanut, että ensimmäinen valittaja on olemassa ja että sillä oli vaadittava kelpoisuus nostaa kanne, nimetä oikeudellisia edustajia ja vastata vaatimuksiin. Asiakirjojen mukaan ensimmäisen valittajan valtakirja on täysin ensimmäisen oikeusasteen työjärjestyksen 44 artiklan tuollaisia valtakirjoja koskevien säännösten mukainen. Vastaaja ei ole riitauttanut mainittua valtakirjaa, eikä myöskään ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin, kun se antoi kanteen tiedoksi vastaajalle pätevän valtakirjan vastaanottoa koskevien tavanomaisten säännösten mukaisesti.

Vastaajan väite, joka liittyy PKK:n asianosaiskelpoisuuteen sen väitetyn hajoamisen vuoksi, on työjärjestyksen 114 artiklan 1 kohdan (aiemmin 91 artikla) vastainen sikäli kuin se koskee kanteen sisältöä. Lyhyesti todettuna vastaajan väitettä ei olisi pitänyt ottaa huomioon tai käsitellä tutkittavaksi ottamista tarkasteltaessa.

Samaten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asianosaiskelpoisuutta koskeva ratkaisu, joka perustuu ehdolliseen tulkintaan ensimmäinen valittajan hajoamisesta, on sääntöjenvastainen ratkaisu, joka koskee tosiasiallisesti pääasiaa ja jota ei olisi pitänyt tehdä tässä vaiheessa menettelyä. Tuollainen ratkaisu on ristiriidassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen määräyksen kanssa, jonka mukaan ”PKK:n olemassaolo” on pääasiaan liittyvä kysymys, eikä sitä tarkastella tutkittavaksi ottamisesta päätettäessä.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tulkinta ensimmäisen valittajan hajoamisesta on joka tapauksessa täysin virheellinen. Ocalanin kannekirjelmän lähempi tarkastelu ei vahvista, että PKK olisi hajonnut kaikkien tarkoitusten osalta, mukaan lukien tuomion riitauttaminen.

Vaikka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin olisikin perustellusti katsonut, että ensimmäisen valittajan asia on riippuvainen avoimesta hajoamisväitteestä, jäljelle jääneet oikeudet, mukaan lukien oikeus tehokkaaseen muutoksenhakuun tuomion riitauttamiseksi, ovat pysyneet voimassa pääasiaa koskevina kysymyksinä, joita olisi pitänyt käsitellä myöhemmässä vaiheessa.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tutkittavaksi ottamista koskevat edellytykset, mukaan lukien ”kelpoisuus” ja asian koskeminen ”suoraan ja erikseen”, ovat aivan liian rajoittavia perusvapauksia koskevien asioiden osalta. Tuomioistuimen suppeilla ja rajoittavilla edellytyksillä rikotaan erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6, 13 ja 34 artiklaa ja siihen liittyvää kannekelpoisuutta koskevaa oikeuskäytäntöä.

Edelleen, riippumatta sovellettavasta mittakaavasta, on epäoikeudenmukaista, epäsuhtaista ja kohtuutonta, että tuomioistuin ei myönnä kantajalle, joka väittää perusoikeuksia loukatun, asianosaiskelpoisuutta perustaen kantansa ainoastaan kanteen ehdolliseen tulkintaan.

Toinen valittaja esittää, että

ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin erehtyi soveltaessaan tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä ja luottaessaan olettamaan, että PKK:ta ei ole enää olemassa, ja on näin ollen jättänyt kanteen tutkimatta aineellisen kysymyksen perusteella.

(1)  EUVL C 143, 11.6.2005, s. 34.