7.7.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 166/14


PÖYTÄKIRJA

(2005/C 166E/02)

ISTUNNON KULKU

Puhetta johti Gérard ONESTA

Varapuhemies

1.   Istunnon avaaminen

Istunto avattiin klo 9.05.

Puheenvuorot:

Bernard Poignant, joka tuomitsi Bruno Gollnischin äskettäin tekemät revisionistiset lausunnot ja pyysi puheenjohtajaa ottamaan asian esiin puhemiehistössä (puhemies vastasi, että puhemiehistö on jo käsitellyt asiaa ja että sen kanta on sama kuin puhujan);

Martin Schulz PSE-ryhmän puolesta, joka valitti komission puheenjohtajaksi valitun José Manuel Barroson asenteesta, koska hän kommentoi komissaariehdokkaiden kuulemisten tuloksia ennen kuin oli saanut asianomaisten valiokuntien kirjeet, joissa ilmoitettiin näiden kuulemisten päätelmät (puhemies vastasi, että hänen huomionsa välitetään asianomaisille henkilöille).

2.   Parlamentaarisen koskemattomuuden pidättämistä koskevan pyynnön kiistäminen

Puhemies ilmoitti vastaanottaneensa Marios Matsakisin kirjeen, johon on liitetty oikeudellinen lausunto, Kyproksen tasavallan virallisen syyttäjän esittämästä pyynnöstä pidättää hänen parlamentaarinen koskemattomuutensa. Parlamentti on merkinnyt pyynnön pöytäkirjaan 13. lokakuuta 2004(istunnon pöytäkirja 13.10.2004, kohta 7). Kirjeessään Marios Matsakis kiistää virallisen syyttäjän toimivallan esittää tällainen pyyntö.

Työjärjestyksen 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti tämä kirje on lähetetty asiasta vastaavaan JURI-valiokuntaan pyynnön esittäneen viranomaisen toimivaltaisuuden tarkistamiseksi.

3.   Valiokuntien kokoonpano

Parlamentti vahvisti UEN-ryhmän pyynnöstä seuraavat nimitykset:

AFET-valiokunta:

Umberto Pirillin tilalle Roberta Angelilli

ECON-valiokunta:

Alessandro Fogliettan tilalle Umberto Pirilli

REGI-valiokunta:

Roberta Angelillin tilalle Umberto Pirilli

4.   Määrärahojen siirrot

Budjettivaliokunta käsitteli komission määrärahasiirtoesitystä DEC8/2004 (C6-0101/2004 — SEC(2004)1034).

Neuvoston lausunnon saatuaan budjettivaliokunta päätti 25. kesäkuuta 2002 annetun varainhoitoasetuksen 24 artiklan 3 kohdan mukaisesti hyväksyä siirron seuraavasti.

MÄÄRÄRAHOJEN ALKUPERÄ

LUKU 31 01 — VARAUKSET HALLINTOMENOJA VARTEN

 

MOMENTTI 31 01 40 — 01 01 01 Menot talous- ja rahoitusasioiden toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM - 75 179 EUR

MOMENTTI 31 01 40 — 02 01 01 Menot yritystoiminnan toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM - 122 407 EUR

MOMENTTI 31 01 40 — 03 01 01 Menot kilpailun toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM - 105 218 EUR

MOMENTTI 31 01 40 — 04 01 01 Menot työllisyys- ja sosiaaliasioiden toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM - 100 400 EUR

MOMENTTI 31 01 40 — 05 01 01 Menot maatalouden toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM - 168 350 EUR

MOMENTTI 31 01 40 — 06 01 01 Menot energian ja liikenteen toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM - 140 238 EUR

MOMENTTI 31 01 40 — 07 01 01 Menot ympäristön toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM - 87 066 EUR

MOMENTTI 31 01 40 — 08 01 01 Menot tutkimustoiminnan toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM - 28 273 EUR

MOMENTTI 31 01 40 — 09 01 01 Menot tietoyhteiskunnan toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM - 49 637 EUR

MOMENTTI 31 01 40 — 10 01 01 Menot suoran tutkimustoiminnan toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM - 803 EUR

MOMENTTI 31 01 40 — 11 01 01 Menot kalatalouden toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM - 45 782 EUR

MOMENTTI 31 01 40 — 12 01 01 Menot sisämarkkinoiden toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM - 71 805 EUR

MOMENTTI 31 01 40 — 13 01 01 Menot aluepolitiikan toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM - 85 942 EUR

MOMENTTI 31 01 40 — 14 01 01 Menot verotuksen ja tulliliiton toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM - 68 914 EUR

MOMENTTI 31 01 40 — 15 01 01 Menot koulutuksen ja kulttuurin toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM - 99 114 EUR

ALAMOMENTTI 31 01 40 — 16 01 01 01 Menot lehdistö- ja viestintäpääosaston palveluksessa olevasta henkilöstöstä / päätoimipaikka

JTM - 87 227 EUR

MOMENTTI 31 01 40 — 17 01 01 Menot terveys- ja kuluttaja-asioiden toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM - 118 712 EUR

MOMENTTI 31 01 40 — 18 01 01 Menot vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM - 52 690 EUR

ALAMOMENTTI 31 01 40 — 19 01 01 01 Menot ulkosuhteiden toimintalohkoon kuuluvien pääosastojen palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM - 173 169 EUR

ALAMOMENTTI 31 01 40 — 20 01 01 01 Menot kauppapolitiikan pääosaston palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM - 73 573 EUR

ALAMOMENTTI 31 01 40 — 21 01 01 01 Menot kehitysyhteistyön ja AKT-valtioiden suhteiden toimintalohkoon kuuluvien pääosastojen palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM - 96 704 EUR

ALAMOMENTTI 31 01 40 — 22 01 01 01 Menot laajentumisasioiden pääosaston palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM - 33 734 EUR

MOMENTTI 31 01 40 — 23 01 01 Menot humanitaarisen avun toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM - 23 132 EUR

ALAMOMENTTI 31 01 40 — 25 01 01 01 Menot komission politiikkojen koordinoinnin ja oikeudellisen tuen toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM - 232 444 EUR

MOMENTTI 31 01 40 — 26 01 01 Menot komission hallinnon toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM - 306 659 EUR

MOMENTTI 31 01 40 — 27 01 01 Menot talousarvion toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM - 70 199 EUR

MOMENTTI 31 01 40 — 28 01 01 Menot varainhoidon valvonnan toimintalohkoon kuuluvien pääosastojen palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM - 12 048 EUR

MOMENTTI 31 01 40 — 29 01 01 Menot tilastotietojen toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM - 95 580 EUR

MÄÄRÄRAHOJEN KOHDENNUS

LUKU 01 01 — TALOUS- JA RAHOITUSASIOIDEN TOIMINTALOHKON HALLINTO- MENOT

 

MOMENTTI 01 01 01 — Menot talous- ja rahoitusasioiden toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM 75 179 EUR

LUKU 02 01 — YRITYSTOIMINNAN TOIMINTALOHKON HALLINTOMENOT

 

MOMENTTI 02 01 01 — Menot yritystoiminnan toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM 122 407 EUR

LUKU 03 01 — KILPAILUN TOIMINTALOHKON HALLINTOMENOT

 

MOMENTTI 03 01 01 — Menot kilpailun toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM 105 218 EUR

LUKU 04 01 — TYÖLLISYYS- JA SOSIAALIASIOIDEN TOIMINTALOHKON HALLINTOMENOT

 

MOMENTTI 04 01 01 — Menot työllisyys- ja sosiaaliasioiden toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM 100 400 EUR

LUKU 05 01 — MAATALOUDEN TOIMINTALOHKON HALLINTOMENOT

 

MOMENTTI 05 01 01 — Menot maatalouden toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM 168 350 EUR

LUKU 06 01 — ENERGIAN JA LIIKENTEEN TOIMINTALOHKON HALLINTOMENOT

 

MOMENTTI 06 01 01 — Menot energian ja liikenteen toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM 140 238 EUR

LUKU 07 01 — YMPÄRISTÖN TOIMINTALOHKON HALLINTOMENOT

 

MOMENTTI 07 01 01 — Menot ympäristön toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM 87 066 EUR

LUKU 08 01 — TUTKIMUSTOIMINNAN TOIMINTALOHKON HALLINTOMENOT

 

MOMENTTI 08 01 01 — Menot tutkimustoiminnan toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM 28 273 EUR

LUKU 09 01 — TIETOYHTEISKUNNAN TOIMINTALOHKON HALLINTOMENOT

 

MOMENTTI 09 01 01 — Menot tietoyhteiskunnan toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM 49 637 EUR

LUKU 10 01 — SUORAN TUTKIMUSTOIMINNAN TOIMINTALOHKON HALLINTO- MENOT

 

MOMENTTI 10 01 01 — Menot suoran tutkimustoiminnan toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM 803 EUR

LUKU 11 01 — KALATALOUDEN TOIMINTALOHKON HALLINTOMENOT

 

MOMENTTI 11 01 01 — Menot kalatalouden toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM 45 782 EUR

LUKU 12 01 — SISÄMARKKINOIDEN TOIMINTALOHKON HALLINTOMENOT

 

MOMENTTI 12 01 01 — Menot sisämarkkinoiden toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM 71 805 EUR

LUKU 13 01 — ALUEPOLITIIKAN TOIMINTALOHKON HALLINTOMENOT

 

MOMENTTI 13 01 01 — Menot aluepolitiikan toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM 85 942 EUR

LUKU 14 01 — VEROTUKSEN JA TULLILIITON TOIMINTALOHKON HALLINTO- MENOT

 

MOMENTTI 14 01 01 — Menot verotuksen ja tulliliiton toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM 68 914 EUR

LUKU 15 01 — KOULUTUKSEN JA KULTTUURIN TOIMINTALOHKON HALLINTO- MENOT

 

MOMENTTI 15 01 01 — Menot koulutuksen ja kulttuurin toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM 99 114 EUR

LUKU 16 01 — LEHDISTÖN JA VIESTINNÄN TOIMINTALOHKON HALLINTOMENOT

 

MOMENTTI 16 01 01 — Menot lehdistön ja viestinnän toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

 

ALAMOMENTTI 16 01 01 01 — Menot lehdistö- ja viestintäpääosaston palveluksessa olevasta henkilöstöstä / päätoimipaikka

JTM 87 227 EUR

LUKU 17 01 — TERVEYS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN TOIMINTALOHKON HALLINTOMENOT

 

MOMENTTI 17 01 01 — Menot terveys- ja kuluttaja-asioiden toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM 118 712 EUR

LUKU 18 01 — VAPAUTEEN, TURVALLISUUTEEN JA OIKEUTEEN PERUSTUVAN ALUEEN TOIMINTALOHKON HALLINTOMENOT

 

MOMENTTI 18 01 01 — Menot vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM 52 690 EUR

LUKU 19 01 — ULKOSUHTEIDEN TOIMINTALOHKON HALLINTOMENOT

 

MOMENTTI 19 01 01 — Menot ulkosuhteiden toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

 

ALAMOMENTTI 19 01 01 01 — Menot ulkosuhteiden toimintalohkoon kuuluvien pääosastojen palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM 173 169 EUR

LUKU 20 01 — KAUPAN TOIMINTALOHKON HALLINTOMENOT

 

MOMENTTI 20 01 01 — Menot kaupan toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

 

ALAMOMENTTI 20 01 01 01 — Menot kauppapolitiikan pääosaston palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM 73 573 EUR

LUKU 21 01 — KEHITYSYHTEISTYÖN JA AKT-VALTIOIDEN SUHTEIDEN TOIMINTA- LOHKON HALLINTOMENOT

 

MOMENTTI 21 01 01 — Menot kehitysyhteistyön ja AKT-valtioiden suhteiden toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

 

ALAMOMENTTI 21 01 01 01 — Menot kehitysyhteistyön ja AKT-valtioiden suhteiden toimintalohkoon kuuluvien pääosastojen palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM 96 704 EUR

LUKU 22 01 — LAAJENTUMISEN TOIMINTALOHKON HALLINTOMENOT

 

MOMENTTI 22 01 01 — Menot laajentumisen toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

 

ALAMOMENTTI 22 01 01 01 — Menot laajentumisasioiden pääosaston palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM 33 734 EUR

LUKU 23 01 — HUMANITAARISEN AVUN TOIMINTALOHKON HALLINTOMENOT

 

MOMENTTI 23 01 01 — Menot humanitaarisen avun toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM 23 132 EUR

LUKU 25 01 — KOMISSION POLITIIKKOJEN KOORDINOINNIN JA OIKEUDELLISEN TUEN TOIMINTALOHKON HALLINTOMENOT

 

MOMENTTI 25 01 01 — Menot komission politiikkojen koordinoinnin ja oikeudellisen tuen toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

 

ALAMOMENTTI 25 01 01 01 — Menot komission politiikkojen koordinoinnin ja oikeudellisen tuen toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM 232 444 EUR

LUKU 26 01 — KOMISSION HALLINNON TOIMINTALOHKON HALLINTOMENOT

 

MOMENTTI 26 01 01 — Menot komission hallinnon toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM 306 659 EUR

LUKU 27 01 — TALOUSARVION TOIMINTALOHKON HALLINTOMENOT

 

MOMENTTI 27 01 01 — Menot talousarvion toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM 70 199 EUR

LUKU 28 01 — VARAINHOIDON VALVONNAN TOIMINTALOHKON HALLINTO- MENOT

 

MOMENTTI 28 01 01 — Menot varainhoidon valvonnan toimintalohkoon kuuluvien pääosastojen palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM 12 048 EUR

LUKU 29 01 — TILASTOTIETOJEN TOIMINTALOHKON HALLINTOMENOT

 

MOMENTTI 29 01 01 — Menot tilastotietojen toimintalohkon palveluksessa olevasta henkilöstöstä

JTM 95 580 EUR

***

Budjettivaliokunta käsitteli komission määrärahasiirtoesitystä DEC24/2004 (C6-0078/2004 — SEC(2004)0718).

Neuvoston lausunnon saatuaan budjettivaliokunta päätti 25. kesäkuuta 2002 annetun varainhoitoasetuksen 24 artiklan 3 kohdan mukaisesti hyväksyä siirron seuraavasti.

MÄÄRÄRAHOJEN ALKUPERÄ

LUKU 31 01 — VARAUKSET HALLINTOMENOJA VARTEN

 

ALAMOMENTTI 31 01 40 — 04 01 02 11 Muut hallintomenot

JTM - 281 947 EUR

ALAMOMENTTI 31 01 40 — 15 01 02 11 Muut hallintomenot

JTM - 242 390 EUR

ALAMOMENTTI 31 01 40 — 19 01 02 11 Muut hallintomenot ulkosuhteiden toimintalohkoon kuuluvissa pääosastoissa

JTM - 350 213 EUR

ALAMOMENTTI 31 01 40 — 21 01 02 11 Muut hallintomenot kehitysyhteistyön ja AKT-valtioiden suhteiden toimintalohkoon kuuluvissa pääosastoissa

JTM - 158 346 EUR

ALAMOMENTTI 31 01 40 — 25 01 02 11 Muut hallintomenot komission politiikkojen koordinoinnin ja oikeudellisen tuen toimintalohkossa

JTM - 344 720 EUR

MÄÄRÄRAHOJEN KOHDENNUS

LUKU 04 01 — TYÖLLISYYS- JA SOSIAALIASIOIDEN TOIMINTALOHKON HALLINTOMENOT

 

MOMENTTI 04 01 02 — Ulkopuolinen henkilöstö ja muut hallintomenot työllisyys- ja sosiaaliasioiden toimintalohkossa

 

ALAMOMENTTI 04 01 02 11 — Muut hallintomenot

JTM 281 947 EUR

LUKU 15 01 — KOULUTUKSEN JA KULTTUURIN TOIMINTALOHKON HALLINTO- MENOT

 

MOMENTTI 15 01 02 — Ulkopuolinen henkilöstö ja muut hallintomenot koulutuksen ja kulttuurin toimintalohkossa

 

ALAMOMENTTI 15 01 02 11 — Muut hallintomenot

JTM 242 390 EUR

LUKU 19 01 — ULKOSUHTEIDEN TOIMINTALOHKON HALLINTOMENOT

 

MOMENTTI 19 01 02 — Ulkopuolinen henkilöstö ja muut hallintomenot ulkosuhteiden toimintalohkossa

 

ALAMOMENTTI 19 01 02 11 — Muut hallintomenot ulkosuhteiden toimintalohkoon kuuluvissa pääosastoissa

JTM 350 212 EUR

LUKU 21 01 — KEHITYSYHTEISTYÖN JA AKT-VALTIOIDEN SUHTEIDEN TOIMINTA- LOHKON HALLINTOMENOT

 

MOMENTTI 21 01 02 — Ulkopuolinen henkilöstö ja muut hallintomenot kehitysyhteistyön ja AKT-valtioiden suhteiden toimintalohkossa

 

ALAMOMENTTI 21 01 02 11 — Muut hallintomenot kehitysyhteistyön ja AKT-valtioiden suhteiden toimintalohkoon kuuluvissa pääosastoissa

JTM 158 346 EUR

LUKU 25 01 — KOMISSION POLITIIKKOJEN KOORDINOINNIN JA OIKEUDELLISEN TUEN TOIMINTALOHKON HALLINTOMENOT

 

MOMENTTI 25 01 02 — Ulkopuolinen henkilöstö ja muut hallintomenot komission politiikkojen koordinoinnin ja oikeudellisen tuen toimintalohkossa

 

ALAMOMENTTI 5 01 02 11 — Muut hallintomenot komission politiikkojen koordinoinnin ja oikeudellisen tuen toimintalohkossa

JTM 344 720 EUR

***

Budjettivaliokunta käsitteli komission määrärahasiirtoesitystä DEC44/2004 (C6-0102/2004 — SEC(2004)1035).

Neuvoston lausunnon saatuaan budjettivaliokunta päätti 25. kesäkuuta 2002 annetun varainhoitoasetuksen 24 artiklan 3 kohdan mukaisesti hyväksyä siirron kokonaisuudessaan.

***

Budjettivaliokunta käsitteli komission määrärahasiirtoesitystä DEC45/2004 (C6-0103/2004 — SEC(2004)1037).

Neuvoston lausunnon saatuaan budjettivaliokunta päätti 25. kesäkuuta 2002 annetun varainhoitoasetuksen 24 artiklan 3 kohdan mukaisesti hyväksyä siirron kokonaisuudessaan.

***

Budjettivaliokunta käsitteli komission määrärahasiirtoesitystä DEC47/2004 (C6-0105/2004 — SEC(2004)1039).

Neuvoston lausunnon saatuaan budjettivaliokunta päätti 25. kesäkuuta 2002 annetun varainhoitoasetuksen 24 artiklan 3 kohdan mukaisesti hyväksyä siirron kokonaisuudessaan.

***

Budjettivaliokunta käsitteli komission määrärahasiirtoesitystä DEC48/2004 (C6-0106/2004 — SEC(2004)1040).

Neuvoston lausunnon saatuaan budjettivaliokunta päätti 25. kesäkuuta 2002 annetun varainhoitoasetuksen 24 artiklan 3 kohdan mukaisesti hyväksyä siirron kokonaisuudessaan.

5.   Yhteisön yleinen tullietuusjärjestelmä (suulliset kysymykset, joista keskustellaan)

Suullinen kysymys: Luisa Morgantini ja Enrique Barón Crespo DEVE-valiokunnan puolesta ja INTA-valiokunnan puolesta neuvostolle yhteisön yleisestä tullietuusjärjestelmästä (B6-0014/2004)

Suullinen kysymys: Luisa Morgantini ja Enrique Barón Crespo DEVE-valiokunnan puolesta ja INTA-valiokunnan puolesta komissiolle yhteisön yleisestä tullietuusjärjestelmästä (B6-0015/2004)

Luisa Morgantini (DEVE-valiokunnan puheenjohtaja) ja Enrique Barón Crespo (INTA-valiokunnan puheenjohtaja) esittelivät suulliset kysymykset.

Karien Van Gennip (neuvoston puheenjohtaja) ja Pascal Lamy (komission jäsen) vastasivat kysymyksiin.

Puheenvuorot: Maria Martens PPE-DE-ryhmän puolesta, Françoise Castex PSE-ryhmän puolesta, Johan Van Hecke ALDE-ryhmän puolesta, Caroline Lucas Verts/ALE-ryhmän puolesta, Helmuth Markov GUE/NGLryhmän puolesta ja Patrick Louis IND/DEM-ryhmän puolesta.

Puhetta johti Pierre MOSCOVICI

Varapuhemies

Puheenvuorot: sitoutumaton Alessandro Battilocchio, Robert Sturdy ja Margrietus van den Berg, Carl Schlyter, Daniel Varela Suanzes-Carpegna, Glenys Kinnock, Anne Van Lancker, María Elena Valenciano Martínez-Orozco, Karien Van Gennip ja Pascal Lamy.

Työjärjestyksen 108 artiklan 5 kohdan mukaisesti keskustelun päätteeksi käsiteltäväksi jätetyt päätöslauselmaesitykset:

Françoise Castex, Glenys Kinnock, Erika Mann, Miguel Angel Martínez Martínez ja Margrietus van den Berg PSE-ryhmän puolesta komission tiedonannosta neuvostolle, Euroopan parlamentille ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ”Kehitysmaat, kansainvälinen kauppa ja kestävä kehitys: Yhteisön yleisen tullietuusjärjestelmän (GSP) merkitys vuodet 2006—2015 kattavana kymmenvuotiskautena” (KOM(2004)0461) (B6-0072/2004)

Maria Martens, Nirj Deva ja Robert Sturdy PPE-DE-ryhmän puolesta komission tiedonannosta neuvostolle, Euroopan parlamentille ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle: Kehitysmaat, kansainvälinen kauppa ja kestävä kehitys: Yhteisön yleisen tullietuusjärjestelmän (GSP) merkitys vuodet 2006—2015 kattavana kymmenvuotiskautena (KOM(2004)0461) (B6-0076/2004)

Johan Van Hecke ja Thierry Cornillet ALDE-ryhmän puolesta komission tiedonannosta neuvostolle, Euroopan parlamentille ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ”Kehitysmaat, kansainvälinen kauppa ja kestävä kehitys: Yhteisön yleisen tullietuusjärjestelmän (GSP) merkitys vuodet 2006-2015 kattavana kymmenvuotiskautena” (KOM(2004)0461) (B6-0077/2004)

Cristiana Muscardini UEN-ryhmän puolesta yleisestä tullietuusjärjestelmästä (GSP) (B6-0078/2004)

Luisa Morgantini, Helmuth Markov ja Jaromír Kohlíček GUE/NGL-ryhmän puolesta komission tiedonannosta neuvostolle, Euroopan parlamentille ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ”Kehitysmaat, kansainvälinen kauppa ja kestävä kehitys: Yhteisön yleisen tullietuusjärjestelmän (GSP) merkitys vuodet 2006-2015 kattavana kymmenvuotiskautena” (KOM(2004)0461) (B6-0081/2004)

Caroline Lucas ja Frithjof Schmidt Verts/ALE-ryhmän puolesta komission tiedonannosta neuvostolle, Euroopan parlamentille ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ”Kehitysmaat, kansainvälinen kauppa ja kestävä kehitys: Yhteisön yleisen tullietuusjärjestelmän (GSP) merkitys vuodet 2006-2015 kattavana kymmenvuotiskautena” (KOM(2004)0461) (B6-0083/2004).

Keskustelu julistettiin päättyneeksi.

Äänestys: istunnon pöytäkirja 14.10.2004, kohta 11.9.

6.   Unionin strategia doping-aineiden käytön torjumiseksi urheilussa (julkilausuma ja keskustelu)

Komission julkilausuma: Unionin strategia doping-aineiden käytön torjumiseksi urheilussa

Viviane Reding (komission jäsen) antoi julkilausuman.

Puheenvuorot: Manolis Mavrommatis PPE-DE-ryhmän puolesta, Nikolaos Sifunakis PSE-ryhmän puolesta, Hannu Takkula ALDE-ryhmän puolesta, Jean-Luc Bennahmias Verts/ALE-ryhmän puolesta, Dimitrios Papadimoulis GUE/NGL-ryhmän puolesta, Roberta Angelilli UEN-ryhmän puolesta ja sitoutumaton Irena Belohorská.

(Keskustelu keskeytettiin tässä vaiheessa. Keskustelua jatkettiin juhlaistunnon jälkeen.)

7.   Ilmoitus neuvoston toimittamista yhteisistä kannoista

Puhemies ilmoitti työjärjestyksen 57 artiklan 1 kohdan mukaisesti vastaanottaneensa seuraavan neuvoston yhteisen kannan, sen vahvistamiseen johtaneet perusteet ja komission kannan:

Neuvoston 24. syyskuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen tekemiseksi digitaalisen sisällön saatavuuden, käytettävyyden ja hyödynnettävyyden parantamista Euroopassa koskevan monivuotisen yhteisön ohjelman perustamisesta (10458/4/2004 — C6-0140/2004 — 2004/0025(COD))

lähetetty

asiasta vastaavaan valiokuntaan: ITRE

Kolmen kuukauden määräaika, jonka kuluessa parlamentti antaa lausuntonsa, alkaa näin ollen huomisesta 15. lokakuuta 2004.

8.   Juhlaistunto

Parlamentti kokoontui klo 11.00—11.30 puhemies Josep Borrell Fontellesin johtamana juhlaistuntoon vuonna 1995 Saharov-palkinnon saaneen Leyla Zanan vierailun johdosta.

Puhetta johti Ingo FRIEDRICH

Varapuhemies

9.   Unionin strategia doping-aineiden käytön torjumiseksi urheilussa (jatkoa keskustelulle)

Puheenvuorot: John Bowis, María Badía i Cutchet, Marios Matsakis, Georgios Toussas, Pál Schmitt, Kyriacos Triantaphyllides, Christopher Beazley, Michl Ebner, Peter Šťastný ja Viviane Reding (komission jäsen).

Keskustelu julistettiin päättyneeksi.

10.   Edellisen istunnon pöytäkirjan hyväksyminen

Edellisen istunnon pöytäkirja hyväksyttiin.

Enrique Barón Crespo käytti puheenvuoron, jossa hän tuomitsi Italian hallituksen ministerin toissa päivänä antaman loukkaavan lausunnon. Hän pyysi, että puhemies vaatii Italian hallituksen välityksellä kyseistä ministeriä esittämään anteeksipyyntönsä (puhemies merkitsi muistiin tämän pyynnön).

Ryszard Czarnecki käytti puheenvuoron.

11.   Äänestykset

Äänestysten kulkua koskevat yksityiskohdat (tarkistukset, erilliset äänestykset, kohta kohdalta -äänestykset, ...) esitetään pöytäkirjaan sisältyvässä liitteessä I.

11.1.   Politiikan haasteet ja rahoitusmahdollisuudet laajentuneessa unionissa 2007—2013 (Väliaikaisen valiokunnan jäsenten nimittäminen)

Puheenjohtajakokouksen ehdotus politiikan haasteita ja rahoitusmahdollisuuksia laajentuneessa unionissa 2007—2013 käsittelevän väliaikaisen valiokunnan jäsenten nimittämisestä.

(äänestystulokset: liite I, kohta 1)

PUHEENJOHTAJAKOKOUKSEN EHDOTUS

Hyväksyttiin (ks. puheenjohtajakokouksen — muuttumaton — ehdotus, joka on liitetty istunnon pöytäkirjaan 13.10.2004)

11.2.   Maataloutta ja maaseudun kehittämistä koskevat liittymistä valmistelevat toimenpiteet jäsenyyttä hakeneissa maissa (Bulgaria, Romania) * (työjärjestyksen 131 artikla) (äänestys)

Mietintö: Ehdotus neuvoston asetukseksi yhteisön tuesta maataloutta ja maaseudun kehittämistä koskeville liittymistä valmisteleville toimenpiteille jäsenyyttä hakeneissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa liittymistä edeltävänä aikana annetun asetuksen (EY) N:o 1268/1999 muuttamisesta [KOM(2004)0163 — C5-0178/2004 — 2004/0054(CNS)] — Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta.

Esittelijä: Joseph Daul (A6-0009/2004)

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: liite I, kohta 2)

KOMISSION EHDOTUS JA LUONNOS LAINSÄÄDÄNTÖPÄÄTÖSLAUSELMAKSI

Hyväksyttiin kertaäänestyksessä (P6_TA(2004)0018)

11.3.   Maataloutta koskevat tiedotus- ja myynninedistämistoimet * (työjärjestyksen 131 artikla) (äänestys)

Mietintö: Ehdotus neuvoston asetukseksi maataloustuotteita koskevista tiedotus- ja myynninedistämistoimista kolmansissa maissa annetun asetuksen (EY) N:o 2702/1999 ja maataloustuotteita koskevista tiedotus- ja menekinedistämistoimista sisämarkkinoilla annetun asetuksen (EY) N:o 2826/2000 muuttamisesta [KOM(2004)0233 — 11464/2004 — C6-0008/2004 — 2004/0073(CNS)] — Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta.

Esittelijä: Joseph Daul (A6-0008/2004)

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: liite I, kohta 3)

KOMISSION EHDOTUS JA LUONNOS LAINSÄÄDÄNTÖPÄÄTÖSLAUSELMAKSI

Hyväksyttiin kertaäänestyksessä (P6_TA(2004)0019)

11.4.   Lisätalousarvioesitys nro 9/2004 (työjärjestyksen 131 artikla) (äänestys)

Mietintö: Esitys Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 9 varainhoitovuodeksi 2004

Pääluokka VIII (B) — Euroopan tietosuojavaltuutettu [13083/2004 — C6-0132/2004 — 2004/2100(BUD)] — Budjettivaliokunta.

Esittelijä: Neena Gill (A6-0013/2004)

(määräenemmistö)

(äänestystulokset: liite I, kohta 4)

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

Hyväksyttiin kertaäänestyksessä (P6_TA(2004)0020)

11.5.   Euroopan perustuslaista tehtävän sopimuksen ratifiointimenettelyt ja sopimusta koskeva tiedotusstrategia (äänestys)

Päätöslauselmaesitys B6-0067/2004

Keskustelu käytiin 15. syyskuuta 2004(istunnon pöytäkirja 15.9.2004, kohta 12).

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: liite I, kohta 5)

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

Hyväksyttiin (P6_TA(2004)0021)

Äänestystä koskevat puheenvuorot:

Jan Andersson ilmoitti, että 2 kohdan englanninkielinen versio on oikea.

11.6.   Vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen tulevaisuus (äänestys)

Mietintö: Ehdotus Euroopan parlamentin suositukseksi neuvostolle ja Eurooppa-neuvostolle vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen tulevaisuudesta sekä edellytyksistä sen legitimiteetin vahvistamiseksi ja toimivuuden tehostamiseksi [2004/2175(INI)] — Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta.

Esittelijä: Jean-Louis Bourlanges (A6-0010/2004)

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: liite I, kohta 6)

EHDOTUS SUOSITUKSEKSI

Hyväksyttiin (P6_TA(2004)0022)

Äänestystä koskevat puheenvuorot:

Jean-Louis Bourlanges (esittelijä) teki täsmennyksen tarkistuksesta 1 toimitettuun kohta kohdalta -äänestykseen.

11.7.   Georgian tilanne (äänestys)

Päätöslauselmaesitykset B6-0073/200, B6-0074/2004, B6-0075/2004, B6-0079/2004, B6-0080/2004 ja B6-0082/2004

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: liite I, kohta 7)

YHTEINEN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS B6-0073/2004

(korvaa päätöslauselmaesitykset B6-0073/2004, B6-0074/2004, B6-0079/2004, B6-0080/2004 ja B6-0082/2004):

seuraavien jäsenten käsiteltäväksi jättämä:

Vytautas Landsbergis, José Ignacio Salafranca Sánchez-Neyra, João de Deus Pinheiro ja Armin Laschet PPE-DE-ryhmän puolesta

Jan Marinus Wiersma ja Hannes Swoboda PSE-ryhmän puolesta

Annemie Neyts-Uyttebroeck ja Cecilia Malmström ALDE-ryhmän puolesta

Marie Anne Isler Béguin ja Joost Lagendijk Verts/ALE-ryhmän puolesta

Anna Elzbieta Fotyga, Konrad Szymański ja Inese Vaidere UEN-ryhmän puolesta.

Hyväksyttiin (P6_TA(2004)0023)

(Päätöslauselmaesitys B6-0075/2004 raukesi.)

Äänestystä koskevat puheenvuorot:

Giulietto Chiesa luki ääneen 1 kohtaa koskevan suullisen tarkistuksen, joka hyväksyttiin.

11.8.   Yhteisön yleinen tullietuusjärjestelmä (äänestys)

Päätöslauselmaesitykset B6-0072/2004, B6-0076/2004, B6-0077/2004, B6-0078/2004, B6-0081/2004 ja B6-0083/2004

(yksinkertainen enemmistö)

(äänestystulokset: liite I, kohta 8)

YHTEINEN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS B6-0072/2004

(korvaa päätöslauselmaesitykset B6-0072/2004, B6-0076/2004, B6-0077/2004, B6-0078/2004, B6-0081/2004 ja B6-0083/2004)

seuraavien jäsenten käsiteltäväksi jättämä:

Maria Martens, Robert Sturdy ja Nirj Deva PPE-DE-ryhmän puolesta

Erika Mann, Miguel Angel Martínez Martínez, Margrietus van den Berg ja Glenys Kinnock PSE-ryhmän puolesta

Johan Van Hecke ja Thierry Cornillet ALDE-ryhmän puolesta

Caroline Lucas ja Frithjof Schmidt Verts/ALE-ryhmän puolesta

Luisa Morgantini ja Helmuth Markov GUE/NGL-ryhmän puolesta

Cristiana Muscardini UEN-ryhmän puolesta.

Hyväksyttiin (P6_TA(2004)0024)

12.   Äänestysselitykset

Kirjalliset äänestysselitykset:

Työjärjestyksen 163 artiklan 3 kohdan mukaiset kirjalliset äänestysselitykset julkaistaan tämän istunnon sanatarkoissa istuntoselostuksissa.

Suulliset äänestysselitykset:

Euroopan perustuslaki (B6-0067/2004)

Luís Queiró, Philip Claeys ja Gary Titley

Mietintö: Jean-Louis Bourlanges (A6-0010/2004)

Umberto Guidoni ja Mario Borghezio

Yhteisön yleinen tullietuusjärjestelmä (RC-B6-0072/2004)

David Martin.

13.   Äänestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset

Seuraavat jäsenet ovat ilmoittaneet halunneensa äänestää seuraavasti:

Mietintö: Daul — A6-0008/2004

kertaäänestys

vastaan: Carl Schlyter

B6-0067/2004 — Euroopan perustuslaki

2 kohta

tyhjää: Phillip Whitehead

tarkistus 11

vastaan: Enrique Barón Crespo

tyhjää: Phillip Whitehead

6 kohta (1. osa)

tyhjää: Phillip Whitehead

6 kohta (2. osa)

tyhjää: Phillip Whitehead

tarkistus 13

tyhjää: Phillip Whitehead

päätöslauselma (kokonaisuudessaan)

tyhjää: Phillip Whitehead

Mietintö: Bourlanges — A6-0010/2004

tarkistus 9

vastaan: Lars Wohlin

RC-B6-0073/2004 — Georgian tilanne

päätöslauselma (kokonaisuudessaan)

puolesta: Hans-Peter Martin.

14.   Lupa laatia valiokunta-aloitteisia mietintöjä

ECON-valiokunta:

Euroopan keskuspankin vuosikertomus (2004/2144(INI))

(puheenjohtajakokouksen 21. lokakuuta 2004 tekemän päätöksen mukaisesti)

Päätös laatia mietintö työjärjestyksen 45 artiklan mukaisesti

AFET-valiokunta:

Aseiden vientiä koskeva vuosikertomus (2004/2103(INI))

Lausunto: INTA

Päätös laatia mietintö työjärjestyksen 114 artiklan 3 kohdan mukaisesti

LIBE-valiokunta:

Vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen tulevaisuus (2004/2175(INI))

15.   Tämän istuntojakson aikana hyväksyttyjen tekstien edelleen välittäminen

Työjärjestyksen 172 artiklan 2 kohdan mukaisesti tämän istunnon pöytäkirja annetaan parlamentin hyväksyttäväksi seuraavan istunnon alussa.

Hyväksytyt tekstit toimitetaan parlamentin hyväksynnällä asianomaisille tahoille.

16.   Seuraavien istuntojen aikataulu

Seuraavat istunnot pidetään 25.—28. lokakuuta 2004.

17.   Istuntokauden keskeyttäminen

Euroopan parlamentin istuntokausi julistettiin keskeytetyksi.

Istunto päättyi klo 12.35.

Julian Priestley

Pääsihteeri

Josep Borrell Fontelles

Puhemies


LÄSNÄOLOLISTA

Allekirjoittaneet:

Adamou, Adwent, Agnoletto, Albertini, Allister, Alvaro, Andersson, Andrejevs, Andria, Andrikienė, Angelilli, Antoniozzi, Arif, Arnaoutakis, Ashworth, Assis, Atkins, Attwooll, Auken, Ayala Sender, Aylward, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Baco, Badía i Cutchet, Barón Crespo, Barsi-Pataky, Batten, Battilocchio, Batzeli, Bauer, Beaupuy, Beazley, Beer, Beglitis, Belder, Belet, Belohorská, Beňová, Berend, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bielan, Birutis, Blokland, Bloom, Bobošíková, Böge, Bösch, Bonde, Bonino, Bono, Booth, Borghezio, Borrell Fontelles, Bowis, Bozkurt, Bradbourn, Mihael Brejc, Brepoels, Bresso, Breyer, Brie, Brok, Brunetta, Budreikaitė, van Buitenen, Bullmann, Bushill-Matthews, Busk, Busquin, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Calabuig Rull, Camre, Capoulas Santos, Carlotti, Carlshamre, Carnero González, Casa, Casaca, Cashman, Caspary, Castex, Castiglione, del Castillo Vera, Catania, Cavada, Cercas, Cesa, Chatzimarkakis, Chichester, Chiesa, Chmielewski, Claeys, Clark, Coelho, Cohn-Bendit, Corbey, Correia, Paolo Costa, António Costa, Cottigny, Coûteaux, Coveney, Cramer, Crowley, Marek Aleksander Czarnecki, Ryszard Czarnecki, D'Alema, Daul, Davies, De Poli, de Brún, Degutis, Dehaene, De Keyser, Demetriou, Deprez, De Rossa, De Sarnez, Descamps, Désir, Deß, Deva, De Veyrac, De Vits, Díaz de Mera García Consuegra, Dičkutė, Didžiokas, Díez González, Dimitrakopoulos, Dionisi, Di Pietro, Dombrovskis, Doorn, Dover, Doyle, Drčar Murko, Duchoň, Dührkop Dührkop, Duff, Duin, Duka-Zólyomi, Duquesne, Ebner, Ehler, Ek, El Khadraoui, Esteves, Estrela, Ettl, Jillian Evans, Jonathan Evans, Robert Evans, Falbr, Farage, Fatuzzo, Fava, Fazakas, Ferber, Fernandes, Fernández Martín, Anne Ferreira, Elisa Ferreira, Figueiredo, Fjellner, Flasarová, Flautre, Florenz, Foglietta, Fontaine, Fotyga, Fourtou, Fraga Estévez, Friedrich, Fruteau, Gahler, Gál, Gaľa, Galeote Quecedo, García Pérez, Gargani, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gebhardt, Gentvilas, Geremek, Geringer de Oedenberg, Gibault, Gierek, Giertych, Gill, Gklavakis, Glante, Glattfelder, Goebbels, Goepel, Golik, Gomes, Gomolka, Goudin, Genowefa Grabowska, Grabowski, Graefe zu Baringdorf, Gräßle, Graça Moura, Griesbeck, Gröner, de Groen-Kouwenhoven, Grosch, Grossetête, Gruber, Guardans Cambó, Guellec, Guidoni, Gutiérrez-Cortines, Guy-Quint, Gyürk, Hall, Hammerstein Mintz, Hamon, Hannan, Harangozó, Harbour, Harkin, Harms, Hassi, Hatzidakis, Haug, Hazan, Heaton-Harris, Hedh, Hedkvist Petersen, Hegyi, Helmer, Henin, Hennis-Plasschaert, Herczog, Herranz García, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Honeyball, Horáček, Hortefeux, Howitt, Hudacký, Hudghton, Hughes, Huhne, Hutchinson, in 't Veld, Iturgaiz Angulo, Jackson, Jäätteenmäki, Jałowiecki, Janowski, Jarzembowski, Jeggle, Joan i Marí, Jöns, Jørgensen, Jonckheer, Jordan Cizelj, Juknevičienė, Jelko Kacin, Kaczmarek, Kallenbach, Karas, Karim, Kasoulides, Kaufmann, Kauppi, Tunne Kelam, Kilroy-Silk, Kindermann, Kirkhope, Klamt, Klaß, Klich, Klinz, Koch, Kohlíček, Konrad, Korhola, Kósáné Kovács, Koterec, Kozlík, Krahmer, Krarup, Krasts, Kratsa-Tsagaropoulou, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kristovskis, Krupa, Kuc, Kudrycka, Kuhne, Kułakowski, Kusstatscher, Kuźmiuk, Lagendijk, Laignel, Lamassoure, Lambert, Lambrinidis, Landsbergis, Lang, Langen, Langendries, Laperrouze, La Russa, Laschet, Lauk, Lax, Le Foll, Lehideux, Lehne, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Jean-Marie Le Pen, Marine Le Pen, Lévai, Janusz Lewandowski, Liberadzki, Libicki, Lichtenberger, Lienemann, Liotard, Lipietz, Locatelli, Lombardo, López-Istúriz White, Louis, Lucas, Ludford, Lulling, Lundgren, Lynne, Maat, Maaten, McCarthy, McGuinness, McMillan-Scott, Madeira, Malmström, Manders, Maňka, Thomas Mann, Manolakou, Mantovani, Markov, Marques, Martens, David Martin, Hans-Peter Martin, Martinez, Martínez Martínez, Masiel, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Mathieu, Mato Adrover, Matsakis, Matsis, Matsouka, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Medina Ortega, Meijer, Méndez de Vigo, Menéndez del Valle, Meyer Pleite, Miguélez Ramos, Mikko, Mikolášik, Millán Mon, Mölzer, Cristobal Montoro Romero, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Morgantini, Morillon, Moscovici, Mote, Mulder, Musacchio, Muscardini, Musotto, Musumeci, Myller, Napoletano, Nassauer, Nattrass, Newton Dunn, Annemie Neyts-Uyttebroeck, Nicholson, Nicholson of Winterbourne, Niebler, van Nistelrooij, Obiols i Germà, Öger, Özdemir, Olajos, Olbrycht, Ó Neachtain, Onesta, Onyszkiewicz, Oomen-Ruijten, Ortuondo Larrea, Őry, Ouzký, Oviir, Paasilinna, Pafilis, Borut Pahor, Paleckis, Pálfi, Panayotopoulos-Cassiotou, Panzeri, Papadimoulis, Papastamkos, Patrie, Pavilionis, Peillon, Pęk, Alojz Peterle, Pflüger, Piecyk, Pieper, Pīks, Pinior, Piotrowski, Piskorski, Pistelli, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Pleštinská, Podestà, Podkański, Poettering, Poignant, Portas, Posselt, Prets, Vittorio Prodi, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Ransdorf, Rapkay, Remek, Resetarits, Reul, Reynaud, Ribeiro e Castro, Riera Madurell, Ries, Riis-Jørgensen, Rizzo, Rocard, Rogalski, Roithová, Romagnoli, Romeva i Rueda, Roszkowski, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Rudi Ubeda, Rübig, Rühle, Rutowicz, Ryan, Sacconi, Saïfi, Sakalas, Salafranca Sánchez-Neyra, Salinas García, Salvini, Sánchez Presedo, dos Santos, Sartori, Saryusz-Wolski, Savi, Sbarbati, Schapira, Scheele, Schenardi, Schierhuber, Schlyter, Frithjof Schmidt, Pál Schmitt, Ingo Schmitt, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schroedter, Schulz, Schuth, Schwab, Seeber, Seeberg, Segelström, Seppänen, Siekierski, Sifunakis, Silva Peneda, Sinnott, Siwiec, Sjöstedt, Skinner, Škottová, Alyn Smith, Sommer, Sonik, Sornosa Martínez, Sousa Pinto, Spautz, Speroni, Staes, Staniszewska, Starkevičiūtė, Šťastný, Sterckx, Stevenson, Stihler, Stockmann, Strejček, Stroz, Stubb, Sturdy, Sudre, Sumberg, Surján, Svensson, Swoboda, Szájer, Szejna, Szent-Iványi, Szymański, Tabajdi, Tajani, Takkula, Tannock, Tarabella, Tarand, Thomsen, Thyssen, Titford, Titley, Toia, Tomczak, Toubon, Toussas, Trakatellis, Trautmann, Triantaphyllides, Turmes, Tzampazi, Uca, Ulmer, Väyrynen, Vaidere, Vakalis, Valenciano Martínez-Orozco, Vanhecke, Van Hecke, Van Lancker, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Vaugrenard, Ventre, Vergnaud, Vidal-Quadras Roca, Villiers, Vincenzi, Vlasák, Vlasto, Voggenhuber, Wagenknecht, Wallis, Walter, Watson, Henri Weber, Manfred Weber, Weiler, Westlund, Whitehead, Whittaker, Wieland, Wiersma, Wijkman, Wise, Wohlin, Wojciechowski, Wortmann-Kool, Wuermeling, Wurtz, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zani, Zappalà, Zatloukal, Ždanoka, Železný, Zieleniec, Zīle, Zimmer, Zingaretti, Zvěřina, Zwiefka.


LIITE I

ÄÄNESTYSTEN TULOKSET

Käytettyjen merkkien ja lyhenteiden selitykset

+

hyväksytty

-

hylätty

rauennut

per.

peruutettu

NHÄ (..., ..., ...)

nimenhuutoäänestys (puolesta, vastaan, tyhjää)

KÄ (..., ..., ...)

koneäänestys (puolesta, vastaan, tyhjää)

osat

kohta kohdalta -äänestys

erillinen äänestys

tark.

tarkistus

KT

kompromissitarkistus

vo

vastaava osa

P

tekstiä poistava tarkistus

=

identtiset tarkistukset

§

kohta

art.

artikla

kappale

johdanto-osan kappale

PR

päätöslauselmaesitys

PRC

yhteinen päätöslauselmaesitys

SEC

salainen äänestys

1.   Väliaikainen valiokunta — Politiikan haasteet ja rahoitusmahdollisuudet laajentuneessa unionissa 2007—2013

Puheenjohtajakokouksen ehdotus

Kohde

Tark. nro

Laatija

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ — huomautukset

 

 

 

 

+

 

2.   Maataloutta ja maaseudun kehittämistä koskevat liittymistä valmistelevat toimenpiteet jäsenyyttä hakeneissa maissa (Bulgaria, Romania) *

Mietintö: DAUL (A6-0009/2004)

Kohde

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ - huomautukset

kertaäänestys

 

+

 

3.   Maataloutta koskevat tiedotus- ja myynninedistämistoimet *

Mietintö: DAUL (A6-0008/2004)

Kohde

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ — huomautukset

kertaäänestys

NHÄ

+

568, 17, 10

Nimenhuutoäänestyksiä koskevat pyynnöt

PPE-DE

IND/DEM

4.   Lisätalousarvioesitys nro 9/2004

Mietintö: GILL (A6-0013/2004)

Kohde

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ — huomautukset

kertaäänestys

 

+

 

5.   Euroopan perustuslaista tehtävän sopimuksen ratifiointimenettelyt ja sopimusta koskeva tiedotusstrategia

Päätöslauselmaesitys: B6-0067/2004

Kohde

Tark. nro

Laatija

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ — huomautukset

Päätöslauselmaesitys B6-0067/2004 (Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta)

Kohde

4

IND/DEM

 

-

 

§ 1

8

IND/DEM

 

-

 

§ 2

9

IND/DEM

 

-

 

§

alkuper. teksti

NHÄ

+

447, 107, 54

§ 3

10

IND/DEM

 

-

 

1

ALDE

osat

 

 

1

+

 

2/KÄ

+

326, 259, 34

§

alkuper. teksti

 

 

3 kohdan jälkeen

2

ALDE

 

-

 

§ 5

11

IND/DEM

NHÄ

-

133, 435, 47

15

Verts/ALE

+

301, 297, 25

§

alkuper. teksti

 

 

§ 6

12

IND/DEM

 

-

 

§

alkuper. teksti

osat/NHÄ

 

 

1

+

479, 110, 35

2

+

319, 271, 31

6 kohdan jälkeen

3

UEN

 

-

 

13

IND/DEM

NHÄ

-

133, 453, 30

Johdanto-osan A kappale

5

IND/DEM

 

-

 

Johdanto-osan B kappale

6

IND/DEM

 

-

 

Johdanto-osan C kappale

7

IND/DEM

 

-

 

Johdanto-osan D kappaleen jälkeen

14

Verts/ALE

 

-

 

äänestys: päätöslauselma (kokonaisuudessaan)

NHÄ

+

449, 141, 36

Nimenhuutoäänestyksiä koskevat pyynnöt

PPE-DE: §§ 2, 3, 6 ja lopullinen äänestys

IND/DEM: tark. 11 ja 13

Erillisiä äänestyksiä koskevat pyynnöt

PSE: § 3

Kohta kohdalta -äänestyksiä koskevat pyynnöt

PSE

§ 6

1. osa: teksti ilman sanoja ”kampanjan ja”

2. osa: nämä sanat

tark. 1

1. osa: teksti ilman sanaa ”2005”

2. osa: tämä sana

6.   Vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen turvallisuus *

Mietintö: BOURLANGES (A6-0010/2004)

Kohde

Tark. nro

Laatija

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ — huomautukset

1 kohdan a alakohdan 1 luetelmakohta

§

alkuper. teksti

osat

 

 

1

+

2

+

1 kohdan a alakohdan 5 luetelmakohta

2

GUE/NGL

 

-

 

12

ALDE

+

329, 274, 16

1 kohdan b alakohdan 6 luetelmakohta

§

alkuper. teksti

osat

 

 

1/KÄ

+

556, 35, 21

2

+

 

1 kohdan b alakohdan 8 luetelmakohta

§

alkuper. teksti

osat

 

 

1

+

2/KÄ

+

315, 290, 11

1 kohdan c alakohdan 1 luetelmakohta

§

alkuper. teksti

+

 

1 kohdan c alakohdan 2 luetelmakohta

§

alkuper. teksti

+

 

1 kohdan c alakohdan 3 luetelmakohta

17

IND/DEM

 

-

 

1 kohdan c alakohdan 4 luetelmakohta

§

alkuper. teksti

+

 

1 kohdan c alakohdan 6 luetelmakohta

§

alkuper. teksti

+

 

2 kohdan a alakohdan 2 luetelmakohdan jalkeen

3

GUE/NGL

+

333, 272, 15

2 kohdan a alakohdan 3 luetelmakohta

4

GUE/NGL

NHÄ

-

265, 324, 16

2 kohdan a alakohdan 3 luetelmakohdan jälkeen

5

GUE/NGL

+

329, 274, 13

2 kohdan b alakohdan 2 luetelmakohta

6

GUE/NGL

 

-

 

13

ALDE

 

+

 

2 kohdan b alakohdan 3 luetelmakohdan jälkeen

7

GUE/NGL

 

-

 

2 kohdan c alakohta

8

GUE/NGL

NHÄ

-

249, 343, 19

2 kohdan d alakohta

§

alkuper. teksti

osat

 

 

1

+

2

+

2 kohdan d alakohta, lisäys

14

ALDE

 

+

 

2 kohdan d alakohta

9

GUE/NGL

NHÄ

-

263, 345, 13

10

GUE/NGL

 

+

 

11

GUE/NGL

 

-

 

2 kohdan e alakohta

16

ALDE

+

325, 284, 10

§

alkuper. teksti

 

 

2 kohdan h alakohta

§

alkuper. teksti

+

 

2 kohdan jälkeen

15

ALDE

 

+

 

Johdanto-osan C kappaleen jälkeen

1

GUE/NGL

osat

 

 

1/KÄ

+

332, 276, 13

2/KÄ

-

234, 353, 23

Johdanto-osan D kappale

§

alkuper. teksti

osat

 

 

1

+

2

+

Johdanto-osan F kappale

§

alkuper. teksti

osat

 

 

1

+

2

+

äänestys: suositus (kokonaisuudessaan)

 

+

 

Kohta kohdalta -äänestyksiä koskevat pyynnöt

PPE-DE

1 kohdan b alakohdan 8 luetelmakohta

1. osa:”vahvistetaan unionin kansalaisuuden ... ja heidän perheenjäsenilleen”

2. osa:”ja rekisteröidyille kumppaneille kumppanin sukupuolesta riippumatta”

IND/DEM

Johdanto-osan D kappale

1. osa: Koko johdanto-osan kappale lukuun ottamatta 4:ttä luetelmakohtaa

2. osa: 4 luetelmakohta

Johdanto-osan F kappale

1. osa:”katsoo, että nämä puutteet on ... olevia perussopimuksia noudattaen”

2. osa:”mutta Eurooppa-neuvoston kokousta ... poliittiset tavoitteet huomioon ottaen”

1 kohdan a alakohdan 1 luetelmakohta

1. osa: koko teksti paitsi sanat ”perustuslain hengen ja”

2. osa: sanat ”perustuslain hengen ja”

1 kohdan b alakohdan 6 luetelmakohta

1. osa: koko teksti paitsi sanat ”(unionin perusoikeuskirjassa määriteltyjen)”

2. osa: nämä sanat

1 kohdan b alakohdan 8 luetelmakohta

1. osa: koko teksti paitsi sanat ”ja rekisteröidyille kumppaneille kumppanin sukupuolesta riippumatta”

2. osa: nämä sanat

2 kohdan d alakohta

1. osa: koko teksti paitsi sanat ”ja jotka vahvistettiin ehdotuksessa sopimukseksi perustuslaista”

2. osa: nämä sanat

ALDE

tark. 1

1. osa: koko teksti paitsi sanat ”unionin omalla alueella", "vakavia puutteita eikä" ja "siksi etenkään”

2. osa: nämä sanat

Nimenhuutoäänestyksiä koskevat pyynnöt

GUE/NGL: tark. 4, 8 ja 9

Erillisiä äänestyksiä koskevat pyynnöt

GUE/NGL: 1 kohdan c alakohdan 1, 2, 4 ja 6 luetelmakohdat sekä 2 kohdan h alakohta

7.   Georgian tilanne

Päätöslauselmaesitys: B6-0073/2004, B6-0074/2004, B6-0075/2004, B6-0079/2004, B6-0080/2004, B6-0082/2004

Kohde

Tark. nro

Laatija

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ — huomautukset

Yhteinen päätöslauselmaesitys RC6-0073/2004 (PPE-DE, PSE, ALDE, Verts/ALE ja UEN)

1 a kohta

 

Chiesa

 

+

suullinen tarkistus

8 kohdan jälkeen

1

Verts/ALE

 

+

 

Johdanto-osan F kappale

 

alkuper. teksti

osat

 

 

1/KÄ

+

318, 229, 25

2

+

 

äänestys: päätöslauselma (kokonaisuudessaan)

NHÄ

+

538, 31, 22

Poliittisten ryhmien päätöslauselmaesitykset

B6-0073/2004

 

ALDE

 

 

B6-0074/2004

 

Verts/ALE

 

 

B6-0075/2004

 

GUE/NGL

 

 

B6-0079/2004

 

UEN

 

 

B6-0080/2004

 

PSE

 

 

B6-0082/2004

 

PPE-DE

 

 

Brie ja Rizzo allekirjoittivat myös yhteisen päätöslauselmaesityksen EUL/NGL-ryhmän puolesta.

Kohta kohdalta -äänestyksiä koskevat pyynnöt

PPE-DE

Johdanto-osan F kappale

1. osa:”pitää valitettavina Venäjän viranomaisten äskettäisiä lausuntoja ennalta ehkäisevien iskujen käytöstä Etelä-Kaukasiassa osana Venäjän turvallisuusjärjestelmää,”

2. osa:”ja korostaa roolia, joka Venäjällä olisi välttämättä oltava nykyisten konfliktien ratkaisemisessa,”

Nimenhuutoäänestyksiä koskevat pyynnöt

PPE-DE: lopullinen äänestys

Suullinen tarkistus

Chiesa ehdotti suullisena tarkistuksena uutta 1 a kohtaa, joka kuuluu seuraavasti: ”kehottaa Georgian hallitusta tarkentamaan sitoutumistaan Abhasian ja Etelä-Ossetian itsehallintoon, mikä näyttää olevan edellytys konfliktien rauhanomaisen ratkaisun ja kansallisen yhtenäisyyden saavuttamiselle;”

8.   Yhteisön yleinen tullietuusjärjestelmä

Päätöslauselmaesitys: B6-0072/2004, B6-0076/2004, B6-0077/2004, B6-0078/2004, B6-0081/2004, B6-0083/2004

Kohde

Tark. nro

Laatija

NHÄ jne.

Äänestys

NHÄ/KÄ — huomautukset

Yhteinen päätöslauselmaesitys RC6-0072/2004 (PPE-DE, PSE, ALDE, Verts/ALE, GUE/NGL ja UEN

4 kohdan jälkeen

1

PSE

 

-

 

§ 16

2

PSE

 

-

 

äänestys: päätöslauselma (kokonaisuudessaan)

 

+

 

Poliittisten ryhmien päätöslauselmaesitykset

B6-0072/2004

 

PPE-DE

 

 

B6-0076/2004

 

PSE

 

 

B6-0077/2004

 

ALDE

 

 

B6-0078/2004

 

Verts/ALE

 

 

B6-0081/2004

 

GUE/NGL

 

 

B6-0083/2004

 

UEN

 

 


LIITE II

NIMENHUUTOÄÄNESTYSTEN TULOKSET

1.   Mietintö: Daul A6-0008/2004

Puolesta: 568

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Budreikaitė, Busk, Carlshamre, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Costa Paolo, Davies, Degutis, Deprez, De Sarnez, Dičkutė, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, Huhne, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Karim, Klinz, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Ludford, Lynne, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Nicholson of Winterbourne, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Ries, Riis-Jørgensen, Sbarbati, Schuth, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Van Hecke, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guidoni, Kaufmann, Kohlíček, Liotard, Markov, Meijer, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Stroz, Svensson, Triantaphyllides, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Adwent, Belder, Blokland, Bonde, Giertych, Goudin, Grabowski, Krupa, Louis, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Salvini, Sinnott, Speroni, Tomczak, Wohlin

NI: Belohorská, Bobošíková, Claeys, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Golik, Kuc, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Martin Hans-Peter, Martinez, Masiel, Resetarits, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Antoniozzi, Ashworth, Atkins, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Bowis, Bradbourn, Brejc, Brepoels, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Casa, Caspary, Castiglione, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, De Poli, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Doorn, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Elles, Esteves, Evans Jonathan, Fatuzzo, Ferber, Fernández Martín, Florenz, Fontaine, Fraga Estévez, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gargani, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Helmer, Herranz García, Hieronymi, Higgins, Hortefeux, Hudacký, Ibrisagic, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kauppi, Kirkhope, Klamt, Klaß, Klich, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kuźmiuk, Lamassoure, Landsbergis, Langen, Langendries, Laschet, Lauk, Lewandowski, Lombardo, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pálfi, Panayotopoulos-Cassiotou, Peterle, Pieper, Piskorski, Pleštinská, Podestà, Podkański, Poettering, Posselt, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Sartori, Schierhuber, Schmitt Ingo, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Šťastný, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Sumberg, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Wieland, von Wogau, Wojciechowski, Wortmann-Kool, Wuermeling, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arnaoutakis, Ayala Sender, Badía i Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bresso, Bullmann, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbey, Cottigny, D'Alema, De Rossa, Désir, Díez González, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Gierek, Gill, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Gröner, Gruber, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Harangozó, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David W., Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Myller, Napoletano, Paasilinna, Pahor, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Poignant, Prets, Rapkay, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, Santoro, dos Santos, Schapira, Scheele, Segelström, Siwiec, Skinner, Sornosa Martínez, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarand, Titley, Trautmann, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Whitehead, Wiersma, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Berlato, Crowley, Didžiokas, Foglietta, Fotyga, Kamiński, Krasts, Kristovskis, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Roszkowski, Ryan, Szymański, Tatarella, Zīle

Verts/ALE: Auken, Beer, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Romeva i Rueda, Rühle, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 17

GUE/NGL: Henin

IND/DEM: Batten, Bloom, Booth, Clark, Farage, Nattrass, Titford, Whittaker, Wise, Železný

NI: Allister, Kilroy-Silk, Mölzer, Mote

PPE-DE: Deva

PSE: Thomsen

Tyhjää: 10

GUE/NGL: Krarup, Manolakou, Toussas

IND/DEM: Borghezio

NI: Battilocchio

PPE-DE: Cederschiöld, Fjellner, Hökmark

UEN: Camre

Verts/ALE: van Buitenen

2.   B6-0067/2004 — Ratifiointimenettelyt

Puolesta: 447

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bourlanges, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Costa Paolo, Davies, Degutis, Deprez, De Sarnez, Dičkutė, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, Huhne, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Karim, Klinz, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lehideux, Ludford, Lynne, Maaten, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Nicholson of Winterbourne, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Prodi, Ries, Riis-Jørgensen, Sbarbati, Schuth, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Van Hecke, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Brie, Catania, Henin, Kaufmann, Markov, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Portas, Triantaphyllides, Verges, Zimmer

IND/DEM: Batten, Bloom, Booth, Borghezio, Clark, Farage, Nattrass, Titford, Whittaker, Wise, Železný

NI: Battilocchio, Czarnecki Marek Aleksander, Golik, Kilroy-Silk, Kuc, Masiel, Rutowicz

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Antoniozzi, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Berend, Böge, Bonsignore, Brejc, Brepoels, Brunetta, Busuttil, Buzek, Casa, Caspary, Castiglione, Cederschiöld, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, De Poli, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Esteves, Ferber, Fernández Martín, Fjellner, Florenz, Fontaine, Fraga Estévez, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gargani, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Hatzidakis, Herranz García, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hortefeux, Hudacký, Ibrisagic, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kauppi, Klamt, Klaß, Klich, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Lamassoure, Langen, Langendries, Laschet, Lauk, Lewandowski, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Mantovani, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Pálfi, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Piskorski, Pleštinská, Podestà, Podkański, Poettering, Posselt, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Sartori, Schierhuber, Schmitt Pál, Schmitt Ingo, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Sommer, Sonik, Šťastný, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Varela Suanzes-Carpegna, Vatanen, Ventre, Vidal-Quadras Roca, Vlasto, Wieland, Wijkman, von Wogau, Wojciechowski, Wortmann-Kool, Wuermeling, Záborská, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zwiefka

PSE: Andersson, Arnaoutakis, Ayala Sender, Badía i Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bresso, Bullmann, Busquin, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cercas, Corbey, Correia, Costa António, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Gierek, Gill, Glante, Goebbels, Grabowska, Gröner, Gruber, Guy-Quint, Hänsch, Hazan, Hedkvist Petersen, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kósáné Kovács, Koterec, Kreissl-Dörfler, Lambrinidis, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martínez Martínez, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moreno Sánchez, Moscovici, Myller, Napoletano, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Pinior, Pittella, Poignant, Prets, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Salinas García, Sánchez Presedo, Santoro, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Siwiec, Sousa Pinto, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Trautmann, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Weber Henri, Weiler, Westlund, Whitehead, Wiersma, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Berlato, Crowley, Didžiokas, Kamiński, Krasts, Kristovskis, La Russa, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Roszkowski, Ryan, Szymański, Tatarella

Verts/ALE: Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Flautre, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Özdemir, Onesta, Rühle, Schmidt, Schroedter, Staes, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 107

ALDE: Carlshamre, Malmström

GUE/NGL: de Brún, Figueiredo, Krarup, Liotard, Manolakou, Meijer, Seppänen, Sjöstedt, Svensson, Toussas

IND/DEM: Adwent, Belder, Blokland, Bonde, Giertych, Goudin, Grabowski, Karatzaferis, Krupa, Louis, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Salvini, Sinnott, Speroni, Tomczak, Wohlin

NI: Allister, Bobošíková, Claeys, Dillen, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Martin Hans-Peter, Martinez, Mölzer, Mote, Resetarits, Romagnoli, Vanhecke

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Beazley, Becsey, Belet, Bowis, Bradbourn, Bushill-Matthews, Cabrnoch, Chichester, Deva, Duchoň, Evans Jonathan, Fatuzzo, Hannan, Harbour, Heaton-Harris, Helmer, Jackson, Jałowiecki, Kirkhope, Kuźmiuk, Landsbergis, McMillan-Scott, Nicholson, Ouzký, Purvis, Queiró, Ribeiro e Castro, Siekierski, Škottová, Stevenson, Strejček, Sturdy, Sumberg, Tannock, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Vlasák, Zahradil, Zvěřina

PSE: Capoulas Santos, Christensen, Gomes, Harangozó, Haug, Hedh, Kindermann, Krehl, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Piecyk, Rapkay, Roth-Behrendt, dos Santos, Thomsen, Walter

UEN: Camre, Foglietta, Musumeci

Tyhjää: 54

ALDE: Bonino

GUE/NGL: Guidoni, Kohlíček, Pflüger, Remek, Rizzo, Stroz, Wagenknecht, Wurtz

IND/DEM: Coûteaux

NI: Baco, Belohorská, Czarnecki Ryszard, Kozlík

PPE-DE: Lombardo

PSE: Berès, Cashman, Castex, Cottigny, Evans Robert, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Hamon, Herczog, Honeyball, Howitt, Kinnock, Laignel, Liberadzki, Lienemann, McAvan, McCarthy, Martin David W., Moraes, Morgan, Panzeri, Patrie, Peillon, Pleguezuelos Aguilar, Reynaud, Skinner, Sornosa Martínez, Stihler, Titley

UEN: Fotyga, Janowski

Verts/ALE: van Buitenen, Evans Jillian, Hudghton, Joan i Marí, Lucas, Romeva i Rueda, Schlyter, Smith

3.   B6-0067/2004 — Ratifiointimenettelyt

Puolesta: 133

ALDE: Andria

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Henin, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Meijer, Musacchio, Portas, Remek, Seppänen, Sjöstedt, Stroz, Svensson, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Adwent, Batten, Belder, Blokland, Bloom, Bonde, Booth, Borghezio, Clark, Coûteaux, Farage, Giertych, Goudin, Grabowski, Karatzaferis, Krupa, Louis, Lundgren, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Salvini, Sinnott, Speroni, Titford, Tomczak, Whittaker, Wise, Wohlin, Železný

NI: Allister, Bobošíková, Claeys, Czarnecki Marek Aleksander, Dillen, Kilroy-Silk, Kuc, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Martin Hans-Peter, Martinez, Mölzer, Mote, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Beazley, Bowis, Bradbourn, Bushill-Matthews, Cabrnoch, Chichester, Deva, Dionisi, Duchoň, Esteves, Evans Jonathan, Hannan, Harbour, Heaton-Harris, Helmer, Hortefeux, Jackson, Kirkhope, Kuźmiuk, Nicholson, Ouzký, Peterle, Purvis, Ribeiro e Castro, Schöpflin, Siekierski, Škottová, Spautz, Stevenson, Strejček, Sturdy, Sumberg, Tannock, Ulmer, Van Orden, Wojciechowski, Zahradil, Zvěřina

PSE: Bersani, Christensen, Hedh, Jørgensen, Kristensen, Sakalas, Stockmann, Szejna, Thomsen

UEN: Camre, Kamiński, Libicki, Roszkowski, Szymański

Verts/ALE: Graefe zu Baringdorf, Lucas, Özdemir, Romeva i Rueda, Schlyter

Vastaan: 435

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bourlanges, Budreikaitė, Busk, Carlshamre, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Costa Paolo, Davies, Degutis, Deprez, De Sarnez, Dičkutė, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, Huhne, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Karim, Klinz, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Ludford, Lynne, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Nicholson of Winterbourne, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Prodi, Ries, Riis-Jørgensen, Sbarbati, Schuth, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Van Hecke, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Kaufmann, Markov, Morgantini, Papadimoulis

NI: Battilocchio

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Antoniozzi, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Berend, Böge, Brejc, Brepoels, Brunetta, Busuttil, Buzek, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, De Poli, Dehaene, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Fatuzzo, Ferber, Fernández Martín, Fjellner, Florenz, Fontaine, Fraga Estévez, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gargani, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Hatzidakis, Herranz García, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hudacký, Ibrisagic, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kauppi, Kelam, Klamt, Klaß, Klich, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Lamassoure, Landsbergis, Langen, Langendries, Laschet, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Mantovani, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Olajos, Oomen-Ruijten, Őry, Pálfi, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Pieper, Piskorski, Pleštinská, Podestà, Podkański, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt Pál, Schmitt Ingo, Schnellhardt, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Silva Peneda, Sommer, Sonik, Šťastný, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vidal-Quadras Roca, Vlasto, Wieland, Wijkman, von Wogau, Wortmann-Kool, Wuermeling, Záborská, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Assis, Ayala Sender, Badía i Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bösch, Bono, Bozkurt, Bresso, Bullmann, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Castex, Cercas, Corbey, Correia, Costa António, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Ettl, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Elisa, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Gill, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Gröner, Gruber, Guy-Quint, Hänsch, Harangozó, Haug, Hazan, Hedkvist Petersen, Herczog, Ilves, Jöns, Kindermann, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moreno Sánchez, Moscovici, Myller, Napoletano, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Prets, Rapkay, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Salinas García, Sánchez Presedo, Santoro, dos Santos, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Siwiec, Sornosa Martínez, Sousa Pinto, Swoboda, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Trautmann, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Walter, Weiler, Westlund, Whitehead, Wiersma, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Berlato, Crowley, Didžiokas, Foglietta, Janowski, Krasts, Kristovskis, La Russa, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Ryan, Tatarella, Zīle

Verts/ALE: Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Flautre, Frassoni, Hassi, Horáček, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Onesta, Rühle, Schmidt, Schroedter, Staes, Turmes, Voggenhuber

Tyhjää: 47

ALDE: Väyrynen

GUE/NGL: Guidoni, Pflüger, Rizzo, Wagenknecht

NI: Baco, Belohorská, Czarnecki Ryszard, Golik, Masiel, Resetarits, Rutowicz

PPE-DE: Demetriou, Lombardo, Olbrycht, Queiró

PSE: Berès, Cashman, Cottigny, Evans Robert, Ferreira Anne, Gierek, Hamon, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Kinnock, Locatelli, McAvan, McCarthy, Martin David W., Moraes, Morgan, Panzeri, Patrie, Peillon, Skinner, Stihler, Titley, Weber Henri

UEN: Fotyga

Verts/ALE: van Buitenen, Evans Jillian, Hudghton, Smith, Ždanoka

4.   B6-0067/2004 — Ratifiointimenettelyt

Puolesta: 479

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bourlanges, Budreikaitė, Busk, Carlshamre, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Costa Paolo, Davies, Degutis, Deprez, De Sarnez, Dičkutė, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, Huhne, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Karim, Klinz, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Ludford, Lynne, Maaten, Malmström, Manders, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Nicholson of Winterbourne, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Prodi, Ries, Riis-Jørgensen, Sbarbati, Schuth, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Van Hecke, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Brie, Catania, Figueiredo, Flasarová, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Markov, Meijer, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Remek, Rizzo, Stroz, Triantaphyllides, Uca, Verges, Zimmer

NI: Battilocchio, Belohorská, Czarnecki Marek Aleksander, Golik, Kuc, Masiel, Rutowicz

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Antoniozzi, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Brejc, Brepoels, Brunetta, Busuttil, Buzek, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, De Poli, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Esteves, Ferber, Fernández Martín, Fjellner, Florenz, Fontaine, Fraga Estévez, Friedrich, Gahler, Gál, García-Margallo y Marfil, Gargani, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Hatzidakis, Herranz García, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hortefeux, Hudacký, Ibrisagic, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kauppi, Kelam, Klamt, Klaß, Klich, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Lamassoure, Landsbergis, Langen, Langendries, Laschet, Lauk, Lewandowski, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Mantovani, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Pálfi, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Piskorski, Pleštinská, Podestà, Podkański, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Sartori, Schierhuber, Schmitt Pál, Schmitt Ingo, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Silva Peneda, Sommer, Spautz, Šťastný, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Vlasto, Wieland, Wijkman, von Wogau, Wojciechowski, Wortmann-Kool, Wuermeling, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Ayala Sender, Badía i Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bozkurt, Bresso, Bullmann, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cercas, Christensen, Corbey, Correia, Costa António, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Elisa, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Gill, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Gröner, Guy-Quint, Harangozó, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Hutchinson, Ilves, Jørgensen, Kindermann, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Lambrinidis, Lehtinen, Leinen, Liberadzki, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moreno Sánchez, Moscovici, Myller, Napoletano, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Poignant, Prets, Rapkay, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, Santoro, dos Santos, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Siwiec, Sornosa Martínez, Sousa Pinto, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Thomsen, Trautmann, Tzampazi, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Weiler, Westlund, Wiersma, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

UEN: Aylward, Berlato, Crowley, Didžiokas, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, La Russa, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Roszkowski, Ryan, Szymański, Tatarella, Zīle

Verts/ALE: Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Flautre, Graefe zu Baringdorf, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Özdemir, Onesta, Rühle, Schmidt, Schroedter, Staes, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 110

ALDE: Matsakis

GUE/NGL: de Brún, Krarup, Liotard, Manolakou, Seppänen, Sjöstedt, Svensson, Toussas

IND/DEM: Adwent, Batten, Belder, Blokland, Bloom, Borghezio, Clark, Coûteaux, Farage, Giertych, Goudin, Grabowski, Karatzaferis, Krupa, Louis, Lundgren, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Salvini, Sinnott, Speroni, Titford, Tomczak, Whittaker, Wise, Wohlin, Železný

NI: Allister, Bobošíková, Claeys, Dillen, Kilroy-Silk, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Martin Hans-Peter, Martinez, Mölzer, Mote, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Beazley, Bowis, Bradbourn, Bushill-Matthews, Cabrnoch, Chichester, Deva, Duchoň, Evans Jonathan, Fatuzzo, Hannan, Harbour, Heaton-Harris, Helmer, Jackson, Kirkhope, Kuźmiuk, McMillan-Scott, Nicholson, Ouzký, Purvis, Queiró, Ribeiro e Castro, Siekierski, Škottová, Sonik, Stevenson, Sturdy, Sumberg, Tannock, Van Orden, Záborská, Zahradil, Zvěřina

PSE: Berès, Castex, Cottigny, Ferreira Anne, Gruber, Hänsch, Hamon, Herczog, Jöns, Laignel, Lienemann, Locatelli, Patrie, Peillon, Reynaud, Walter, Weber Henri

UEN: Angelilli, Camre, Foglietta

Verts/ALE: Lucas, Schlyter

Tyhjää: 35

GUE/NGL: Wagenknecht, Wurtz

NI: Baco, Czarnecki Ryszard, Kozlík, Resetarits

PPE-DE: Lombardo, Strejček

PSE: Cashman, Gierek, Honeyball, Howitt, Hughes, Kinnock, Leichtfried, McAvan, McCarthy, Martin David W., Mikko, Moraes, Morgan, Panzeri, Roth-Behrendt, Skinner, Stihler, Titley, Whitehead

UEN: Fotyga, Musumeci

Verts/ALE: van Buitenen, Evans Jillian, Hudghton, Joan i Marí, Romeva i Rueda, Smith

5.   B6-0067/2004 — Ratifiointimenettelyt

Puolesta: 319

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bourlanges, Budreikaitė, Busk, Carlshamre, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Costa Paolo, Davies, Degutis, Deprez, De Sarnez, Dičkutė, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, Huhne, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Karim, Klinz, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Ludford, Lynne, Maaten, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Nicholson of Winterbourne, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Prodi, Ries, Riis-Jørgensen, Sbarbati, Schuth, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Wallis, Watson

GUE/NGL: Henin, Kaufmann, Meijer

NI: Baco, Battilocchio, Czarnecki Marek Aleksander, Golik, Kuc, Masiel, Rutowicz

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Antoniozzi, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Brejc, Brepoels, Brunetta, Busuttil, Buzek, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, De Poli, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Esteves, Ferber, Fernández Martín, Fjellner, Florenz, Fontaine, Fraga Estévez, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gargani, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Hatzidakis, Herranz García, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hortefeux, Hudacký, Ibrisagic, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kauppi, Kelam, Klamt, Klaß, Klich, Koch, Konrad, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Lamassoure, Landsbergis, Langen, Langendries, Laschet, Lauk, Lewandowski, Lombardo, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Mantovani, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Pálfi, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Piskorski, Pleštinská, Podestà, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Sartori, Schierhuber, Schmitt Pál, Schmitt Ingo, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Silva Peneda, Sommer, Sonik, Spautz, Šťastný, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vidal-Quadras Roca, Vlasto, Wijkman, von Wogau, Wojciechowski, Wortmann-Kool, Wuermeling, Záborská, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zwiefka

PSE: Carlotti, Sifunakis, Siwiec, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Berlato, Crowley, Didžiokas, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, La Russa, Libicki, Muscardini, Ó Neachtain, Pavilionis, Roszkowski, Ryan, Szymański, Tatarella, Zīle

Verts/ALE: Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Flautre, Graefe zu Baringdorf, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lichtenberger, Lipietz, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schmidt, Schroedter, Staes, Turmes, Voggenhuber

Vastaan: 271

ALDE: Pannella, Toia, Väyrynen, Van Hecke, Virrankoski

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Guidoni, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Stroz, Svensson, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Zimmer

IND/DEM: Adwent, Batten, Belder, Blokland, Bonde, Booth, Borghezio, Clark, Coûteaux, Farage, Giertych, Goudin, Grabowski, Karatzaferis, Krupa, Louis, Lundgren, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Salvini, Sinnott, Speroni, Titford, Tomczak, Whittaker, Wise, Wohlin, Železný

NI: Allister, Bobošíková, Claeys, Dillen, Kilroy-Silk, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Martin Hans-Peter, Martinez, Mölzer, Mote, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Beazley, Bowis, Bradbourn, Bushill-Matthews, Cabrnoch, Chichester, Deva, Duchoň, Elles, Evans Jonathan, Fatuzzo, Harbour, Helmer, Jackson, Kirkhope, Kuźmiuk, McMillan-Scott, Nicholson, Ouzký, Podkański, Purvis, Queiró, Ribeiro e Castro, Škottová, Stevenson, Strejček, Sturdy, Sumberg, Tannock, Van Orden, Vlasák, Zahradil, Zvěřina

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Ayala Sender, Badía i Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bozkurt, Bresso, Bullmann, Busquin, Capoulas Santos, Carnero González, Casaca, Castex, Cercas, Christensen, Corbey, Correia, Costa António, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Gill, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Gröner, Gruber, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Harangozó, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, Locatelli, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moreno Sánchez, Moscovici, Myller, Napoletano, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Poignant, Prets, Rapkay, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, Santoro, dos Santos, Schapira, Scheele, Schulz, Sornosa Martínez, Sousa Pinto, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Thomsen, Trautmann, Tzampazi, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Wiersma, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zani

UEN: Camre, Foglietta, Musumeci

Tyhjää: 31

GUE/NGL: Wurtz

NI: Belohorská, Czarnecki Ryszard, Kozlík, Resetarits

PPE-DE: Korhola, Siekierski

PSE: Cashman, Falbr, Gierek, Honeyball, Howitt, Hughes, Kinnock, McAvan, Martin David W., Moraes, Morgan, Skinner, Stihler, Titley

UEN: Fotyga

Verts/ALE: van Buitenen, Evans Jillian, Hudghton, Joan i Marí, Lambert, Lucas, Schlyter, Smith, Ždanoka

6.   B6-0067/2004 — Ratifiointimenettelyt

Puolesta: 133

ALDE: Chiesa

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guidoni, Henin, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Meijer, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Stroz, Svensson, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Adwent, Batten, Belder, Blokland, Bloom, Bonde, Booth, Borghezio, Clark, Coûteaux, Farage, Giertych, Goudin, Grabowski, Karatzaferis, Krupa, Louis, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Salvini, Sinnott, Speroni, Titford, Tomczak, Whittaker, Wise, Wohlin, Železný

NI: Allister, Belohorská, Bobošíková, Claeys, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Golik, Kilroy-Silk, Kuc, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Martin Hans-Peter, Martinez, Mölzer, Mote, Resetarits, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Beazley, Bowis, Bradbourn, Bushill-Matthews, Cabrnoch, Chichester, Deva, Duchoň, Elles, Evans Jonathan, Fatuzzo, Hannan, Harbour, Heaton-Harris, Helmer, Jackson, Kirkhope, Kuźmiuk, McMillan-Scott, Nicholson, Ouzký, Podkański, Purvis, Queiró, Ribeiro e Castro, Siekierski, Škottová, Sonik, Stevenson, Strejček, Sturdy, Sumberg, Tannock, Van Orden, Vlasák, Wojciechowski, Zahradil, Zvěřina

PSE: Cottigny, Tabajdi

UEN: Camre, Kamiński, Libicki, Roszkowski, Szymański

Verts/ALE: Lucas, Romeva i Rueda, Schlyter

Vastaan: 453

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bourlanges, Budreikaitė, Busk, Cavada, Chatzimarkakis, Cocilovo, Costa Paolo, Davies, Degutis, Deprez, De Sarnez, Dičkutė, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, Huhne, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Karim, Klinz, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Ludford, Lynne, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Nicholson of Winterbourne, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Prodi, Ries, Riis-Jørgensen, Sbarbati, Schuth, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Toia, Väyrynen, Van Hecke, Virrankoski, Wallis, Watson

NI: Baco

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Antoniozzi, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Brejc, Brepoels, Brunetta, Busuttil, Buzek, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, De Poli, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Esteves, Ferber, Fernández Martín, Fjellner, Florenz, Fontaine, Fraga Estévez, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gargani, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Hatzidakis, Herranz García, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hortefeux, Hudacký, Ibrisagic, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kauppi, Kelam, Klamt, Klaß, Klich, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Lamassoure, Landsbergis, Langen, Langendries, Laschet, Lauk, Lewandowski, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Mantovani, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Olajos, Olbrycht, Őry, Pálfi, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Piskorski, Pleštinská, Podestà, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Rack, Radwan, Reul, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt Pál, Schmitt Ingo, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Silva Peneda, Sommer, Spautz, Šťastný, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Ventre, Vidal-Quadras Roca, Vlasto, Wieland, Wijkman, von Wogau, Wortmann-Kool, Wuermeling, Záborská, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Ayala Sender, Badía i Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bozkurt, Bresso, Bullmann, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Castex, Cercas, Christensen, Corbey, Correia, Costa António, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Evans Robert, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Elisa, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Gill, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Gröner, Gruber, Guy-Quint, Hänsch, Harangozó, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Locatelli, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moreno Sánchez, Moscovici, Napoletano, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Peillon, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Poignant, Prets, Rapkay, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, Santoro, dos Santos, Scheele, Schulz, Segelström, Siwiec, Sornosa Martínez, Sousa Pinto, Stockmann, Swoboda, Tarabella, Tarand, Thomsen, Trautmann, Tzampazi, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weiler, Westlund, Wiersma, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Berlato, Crowley, Didžiokas, Foglietta, Janowski, Krasts, Kristovskis, La Russa, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Ryan, Tatarella, Zīle

Verts/ALE: Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Flautre, Graefe zu Baringdorf, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Özdemir, Onesta, Rühle, Schmidt, Schroedter, Staes, Turmes, Voggenhuber

Tyhjää: 30

GUE/NGL: Kaufmann

NI: Battilocchio, Kozlík, Masiel, Rutowicz

PPE-DE: Lombardo

PSE: Cashman, Ferreira Anne, Gierek, Hamon, Honeyball, Howitt, Hughes, Kinnock, McAvan, McCarthy, Martin David W., Moraes, Morgan, Patrie, Skinner, Stihler, Titley, Weber Henri

UEN: Fotyga

Verts/ALE: van Buitenen, Evans Jillian, Hudghton, Smith, Ždanoka

7.   B6-0067/2004 — Ratifiointimenettelyt

Puolesta: 449

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bourlanges, Budreikaitė, Busk, Carlshamre, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Cocilovo, Costa Paolo, Davies, Degutis, Deprez, De Sarnez, Dičkutė, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, Huhne, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Kacin, Karim, Klinz, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Ludford, Lynne, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Nicholson of Winterbourne, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Prodi, Ries, Sbarbati, Schuth, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Van Hecke, Wallis, Watson

GUE/NGL: Kaufmann

NI: Battilocchio, Belohorská, Czarnecki Marek Aleksander, Golik, Kuc, Masiel

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Antoniozzi, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Becsey, Belet, Berend, Böge, Bonsignore, Brejc, Brepoels, Brunetta, Busuttil, Buzek, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chmielewski, Coelho, Coveney, De Poli, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Doyle, Duka-Zólyomi, Ebner, Esteves, Fatuzzo, Ferber, Fernández Martín, Fjellner, Florenz, Fontaine, Fraga Estévez, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gargani, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Hatzidakis, Herranz García, Hieronymi, Higgins, Hökmark, Hortefeux, Hudacký, Ibrisagic, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kauppi, Kelam, Klamt, Klaß, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Lamassoure, Landsbergis, Langen, Langendries, Laschet, Lauk, Lewandowski, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Mantovani, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Niebler, van Nistelrooij, Olajos, Oomen-Ruijten, Őry, Pálfi, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Piskorski, Pleštinská, Podestà, Poettering, Posselt, Rack, Radwan, Reul, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Sartori, Schierhuber, Schmitt Pál, Schmitt Ingo, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Silva Peneda, Sommer, Sonik, Spautz, Šťastný, Stubb, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vidal-Quadras Roca, Vlasto, Wieland, Wijkman, von Wogau, Wortmann-Kool, Wuermeling, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Ayala Sender, Badía i Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bozkurt, Bresso, Bullmann, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Cercas, Corbey, Correia, Costa António, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Elisa, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Gierek, Gill, Goebbels, Gomes, Grabowska, Gröner, Gruber, Guy-Quint, Hänsch, Harangozó, Hazan, Hedkvist Petersen, Herczog, Hutchinson, Ilves, Jöns, Kindermann, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Lambrinidis, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Locatelli, Madeira, Maňka, Martin David W., Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moreno Sánchez, Moscovici, Myller, Napoletano, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Poignant, Prets, Rapkay, Riera Madurell, Rocard, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, Santoro, dos Santos, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Sornosa Martínez, Sousa Pinto, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Trautmann, Tzampazi, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Weiler, Westlund, Whitehead, Wiersma, Xenogiannakopoulou, Zani, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Berlato, Crowley, Didžiokas, Foglietta, Krasts, Kristovskis, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Ryan, Tatarella, Zīle

Verts/ALE: Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Flautre, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Isler Béguin, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schmidt, Schroedter, Staes, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 141

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Henin, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Meijer, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Remek, Seppänen, Sjöstedt, Stroz, Svensson, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Adwent, Batten, Belder, Blokland, Bloom, Bonde, Booth, Borghezio, Clark, Coûteaux, Farage, Giertych, Goudin, Grabowski, Karatzaferis, Krupa, Louis, Lundgren, Nattrass, Piotrowski, Rogalski, Salvini, Sinnott, Speroni, Titford, Tomczak, Whittaker, Wise, Wohlin, Železný

NI: Allister, Bobošíková, Claeys, Dillen, Kilroy-Silk, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Martin Hans-Peter, Martinez, Mölzer, Mote, Resetarits, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Ashworth, Atkins, Beazley, Bowis, Bradbourn, Bushill-Matthews, Cabrnoch, Chichester, Deva, Duchoň, Evans Jonathan, Hannan, Harbour, Heaton-Harris, Helmer, Jackson, Kirkhope, Kuźmiuk, McMillan-Scott, Mauro, Nicholson, Ouzký, Podkański, Purvis, Ribeiro e Castro, Siekierski, Škottová, Stevenson, Strejček, Sturdy, Sumberg, Tannock, Van Orden, Vlasák, Wojciechowski, Zahradil, Zvěřina

PSE: Berès, Castex, Christensen, Ferreira Anne, Hamon, Haug, Jørgensen, Kristensen, Laignel, Lienemann, Patrie, Peillon, Reynaud, Thomsen, Weber Henri

UEN: Camre, Fotyga, Janowski, Kamiński, La Russa, Libicki, Roszkowski, Szymański

Verts/ALE: Hudghton, Joan i Marí, Lucas, Schlyter, Smith

Tyhjää: 36

ALDE: Väyrynen, Virrankoski

GUE/NGL: Guidoni, Rizzo

NI: Baco, Czarnecki Ryszard, Kozlík, Rutowicz

PPE-DE: Klich, Lombardo, Olbrycht, Protasiewicz, Queiró, Saryusz-Wolski, Záborská

PSE: Casaca, Cashman, Cottigny, Glante, Hedh, Honeyball, Howitt, Hughes, Kinnock, McAvan, McCarthy, Mann Erika, Moraes, Morgan, Roth-Behrendt, Skinner, Stihler, Titley, Walter

Verts/ALE: van Buitenen, Evans Jillian

8.   Mietintö: Bourlanges A6-0010/2004

Puolesta: 265

ALDE: Attwooll, Bonino, Chiesa, Davies, Di Pietro, Duquesne, Ek, Gentvilas, Huhne, Karim, Ludford, Lynne, Newton Dunn, Prodi, Ries, Starkevičiūtė

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Meijer, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Stroz, Svensson, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Bonde

NI: Battilocchio, Masiel

PPE-DE: Ebner, Esteves, Herranz García

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Ayala Sender, Badía i Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bozkurt, Bresso, Bullmann, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbey, Correia, Costa António, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Gierek, Gill, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Gröner, Gruber, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Harangozó, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, Locatelli, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David W., Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Moraes, Moreno Sánchez, Moscovici, Myller, Napoletano, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Poignant, Prets, Rapkay, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, Santoro, dos Santos, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Skinner, Sornosa Martínez, Sousa Pinto, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Titley, Trautmann, Tzampazi, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Whitehead, Wiersma, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

UEN: Janowski

Verts/ALE: Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 324

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Bourlanges, Budreikaitė, Busk, Carlshamre, Cavada, Chatzimarkakis, Cocilovo, Costa Paolo, Degutis, Deprez, De Sarnez, Drčar Murko, Duff, Fourtou, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Juknevičienė, Klinz, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lehideux, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Neyts-Uyttebroeck, Nicholson of Winterbourne, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Riis-Jørgensen, Sbarbati, Schuth, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Van Hecke, Virrankoski, Wallis, Watson

IND/DEM: Adwent, Belder, Blokland, Borghezio, Coûteaux, Giertych, Goudin, Grabowski, Karatzaferis, Krupa, Lundgren, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Salvini, Sinnott, Speroni, Tomczak, Wohlin

NI: Allister, Bobošíková, Claeys, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Kuc, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Martinez, Mölzer, Mote, Resetarits, Rutowicz, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Antoniozzi, Ashworth, Atkins, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Berend, Bonsignore, Bowis, Bradbourn, Brejc, Brepoels, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, De Poli, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deva, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Elles, Evans Jonathan, Fatuzzo, Ferber, Fernández Martín, Fjellner, Florenz, Fontaine, Fraga Estévez, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gargani, Garriga Polledo, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Helmer, Hieronymi, Hortefeux, Hudacký, Ibrisagic, Jackson, Jałowiecki, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kauppi, Kelam, Kirkhope, Klamt, Klaß, Klich, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kuźmiuk, Lamassoure, Landsbergis, Langen, Langendries, Laschet, Lauk, Lewandowski, Lombardo, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Mantovani, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pálfi, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Piskorski, Pleštinská, Podestà, Podkański, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Sartori, Schierhuber, Schmitt Pál, Schmitt Ingo, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Šťastný, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Sumberg, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Vlasto, Wieland, Wijkman, von Wogau, Wojciechowski, Wortmann-Kool, Wuermeling, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

UEN: Angelilli, Berlato, Camre, Didžiokas, Foglietta, Fotyga, Kamiński, Krasts, Kristovskis, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Pavilionis, Roszkowski, Szymański, Tatarella, Zīle

Tyhjää: 16

IND/DEM: Batten, Bloom, Booth, Clark, Louis, Nattrass, Whittaker, Wise

NI: Kilroy-Silk, Martin Hans-Peter

PSE: Mikko

UEN: Aylward, Crowley, Ó Neachtain, Ryan

Verts/ALE: van Buitenen

9.   Mietintö: Bourlanges A6-0010/2004

Puolesta: 249

ALDE: Chiesa

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Meijer, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Stroz, Svensson, Toussas, Triantaphyllides, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Bonde

NI: Battilocchio, Belohorská, Czarnecki Marek Aleksander, Golik, Kuc

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Ayala Sender, Badía i Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bozkurt, Bresso, Bullmann, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbey, Correia, Costa António, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Gierek, Gill, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Gröner, Gruber, Guy-Quint, Hamon, Harangozó, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Liberadzki, Lienemann, Locatelli, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David W., Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Myller, Napoletano, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Poignant, Prets, Rapkay, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, Santoro, dos Santos, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Skinner, Sornosa Martínez, Sousa Pinto, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Thomsen, Titley, Trautmann, Tzampazi, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Whitehead, Wiersma, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

Verts/ALE: Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 343

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Birutis, Bourlanges, Budreikaitė, Busk, Carlshamre, Cavada, Chatzimarkakis, Cocilovo, Costa Paolo, Degutis, Deprez, De Sarnez, Dičkutė, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Klinz, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Neyts-Uyttebroeck, Nicholson of Winterbourne, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Prodi, Ries, Riis-Jørgensen, Sbarbati, Schuth, Staniszewska, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Van Hecke, Virrankoski

IND/DEM: Adwent, Batten, Belder, Blokland, Bloom, Booth, Borghezio, Clark, Giertych, Grabowski, Karatzaferis, Krupa, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Salvini, Sinnott, Speroni, Tomczak, Whittaker, Wise, Železný

NI: Allister, Bobošíková, Claeys, Czarnecki Ryszard, Dillen, Kilroy-Silk, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Martinez, Masiel, Mölzer, Mote, Resetarits, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Antoniozzi, Ashworth, Atkins, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Bowis, Bradbourn, Brejc, Brepoels, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, De Poli, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, Deva, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Elles, Esteves, Evans Jonathan, Fatuzzo, Ferber, Fernández Martín, Fjellner, Fontaine, Fraga Estévez, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gargani, Garriga Polledo, Gauzès, Gawronski, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Helmer, Herranz García, Hieronymi, Hökmark, Hortefeux, Hudacký, Ibrisagic, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kauppi, Kelam, Klamt, Klaß, Klich, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kuźmiuk, Lamassoure, Langen, Langendries, Laschet, Lauk, Lombardo, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Mantovani, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pálfi, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Piskorski, Pleštinská, Podestà, Podkański, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt Pál, Schmitt Ingo, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Šťastný, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Sumberg, Surján, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vlasák, Vlasto, Wieland, Wijkman, von Wogau, Wojciechowski, Wortmann-Kool, Wuermeling, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

UEN: Angelilli, Aylward, Berlato, Camre, Crowley, Didžiokas, Foglietta, Fotyga, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Roszkowski, Ryan, Szymański, Tatarella, Zīle

Tyhjää: 19

ALDE: Attwooll, Davies, Huhne, Karim, Ludford, Lynne, Newton Dunn, Starkevičiūtė, Wallis, Watson

IND/DEM: Goudin, Lundgren, Wohlin

NI: Baco, Kozlík, Martin Hans-Peter

PPE-DE: Gaubert, Szájer

Verts/ALE: van Buitenen

10.   Mietintö: Bourlanges A6-0010/2004

Puolesta: 263

ALDE: Attwooll, Chiesa, Davies, Duquesne, Huhne, Karim, Ludford, Lynne, Newton Dunn, Starkevičiūtė, Wallis, Watson

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Flasarová, Guidoni, Henin, Kaufmann, Kohlíček, Krarup, Liotard, Manolakou, Markov, Meijer, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Pflüger, Portas, Remek, Rizzo, Seppänen, Sjöstedt, Stroz, Svensson, Toussas, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wagenknecht, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Bonde, Goudin, Wohlin

NI: Battilocchio, Belohorská

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Ayala Sender, Badía i Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bono, Bozkurt, Bresso, Bullmann, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbey, Correia, Costa António, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Gierek, Gill, Glante, Goebbels, Gomes, Grabowska, Gröner, Gruber, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Harangozó, Haug, Hazan, Hedh, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Howitt, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Kuhne, Laignel, Lambrinidis, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Leinen, Lienemann, Locatelli, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David W., Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Myller, Napoletano, Obiols i Germà, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Patrie, Peillon, Piecyk, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Poignant, Prets, Rapkay, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Roth-Behrendt, Rothe, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, Santoro, dos Santos, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Skinner, Sornosa Martínez, Sousa Pinto, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Thomsen, Titley, Trautmann, Tzampazi, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Whitehead, Wiersma, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

UEN: Aylward

Verts/ALE: Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Frassoni, Graefe zu Baringdorf, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 345

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bourlanges, Budreikaitė, Busk, Carlshamre, Cavada, Chatzimarkakis, Cocilovo, Costa Paolo, Degutis, Deprez, De Sarnez, Dičkutė, Di Pietro, Drčar Murko, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Lehideux, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Mulder, Neyts-Uyttebroeck, Nicholson of Winterbourne, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Ries, Riis-Jørgensen, Sbarbati, Schuth, Staniszewska, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Väyrynen, Van Hecke, Virrankoski

IND/DEM: Adwent, Batten, Belder, Blokland, Bloom, Booth, Borghezio, Clark, Coûteaux, Giertych, Grabowski, Krupa, Louis, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Salvini, Sinnott, Speroni, Tomczak, Whittaker, Wise, Železný

NI: Allister, Bobošíková, Claeys, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Dillen, Golik, Kilroy-Silk, Kuc, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Martinez, Masiel, Mölzer, Mote, Resetarits, Romagnoli, Rutowicz, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Antoniozzi, Ashworth, Atkins, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Bonsignore, Bowis, Bradbourn, Brejc, Brepoels, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, De Poli, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, Deva, De Veyrac, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Elles, Esteves, Evans Jonathan, Fatuzzo, Ferber, Fernández Martín, Fjellner, Florenz, Fontaine, Fraga Estévez, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gargani, Garriga Polledo, Gauzès, Gawronski, Gklavakis, Glattfelder, Goepel, Gomolka, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Heaton-Harris, Helmer, Herranz García, Hieronymi, Hökmark, Hortefeux, Hudacký, Ibrisagic, Jackson, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kauppi, Kelam, Klamt, Klaß, Klich, Koch, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kuźmiuk, Lamassoure, Landsbergis, Langen, Langendries, Laschet, Lauk, Lewandowski, Lombardo, López-Istúriz White, Lulling, Maat, McGuinness, Mann Thomas, Mantovani, Martens, Mathieu, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pálfi, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Piskorski, Pleštinská, Podestà, Podkański, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Sartori, Saryusz-Wolski, Schierhuber, Schmitt Pál, Schmitt Ingo, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Šťastný, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Sumberg, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Vlasto, Wieland, Wijkman, von Wogau, Wojciechowski, Wortmann-Kool, Wuermeling, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

UEN: Angelilli, Berlato, Camre, Didžiokas, Foglietta, Fotyga, Janowski, Kamiński, Krasts, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Pavilionis, Roszkowski, Szymański, Tatarella

Tyhjää: 13

ALDE: Duff

IND/DEM: Karatzaferis, Lundgren

NI: Baco, Kozlík, Martin Hans-Peter

PPE-DE: Gaubert

UEN: Crowley, Kristovskis, Ó Neachtain, Ryan, Zīle

Verts/ALE: van Buitenen

11.   Yhteinen päätöslauselmaesitys — B6-0073/2004 — Georgia

Puolesta: 538

ALDE: Alvaro, Andrejevs, Andria, Attwooll, Beaupuy, Birutis, Bonino, Bourlanges, Budreikaitė, Busk, Carlshamre, Cavada, Chatzimarkakis, Chiesa, Costa Paolo, Degutis, Deprez, Dičkutė, Di Pietro, Drčar Murko, Duff, Duquesne, Ek, Fourtou, Gentvilas, Geremek, Gibault, Griesbeck, Guardans Cambó, Hall, Harkin, Hennis-Plasschaert, Huhne, in 't Veld, Jäätteenmäki, Jensen, Juknevičienė, Karim, Klinz, Krahmer, Kułakowski, Lambsdorff, Laperrouze, Lax, Ludford, Lynne, Maaten, Malmström, Manders, Matsakis, Morillon, Newton Dunn, Neyts-Uyttebroeck, Nicholson of Winterbourne, Onyszkiewicz, Ortuondo Larrea, Oviir, Pannella, Prodi, Ries, Riis-Jørgensen, Sbarbati, Schuth, Staniszewska, Starkevičiūtė, Sterckx, Szent-Iványi, Takkula, Toia, Väyrynen, Van Hecke, Virrankoski, Wallis, Watson

GUE/NGL: Adamou, Agnoletto, Brie, Catania, de Brún, Figueiredo, Guidoni, Henin, Kaufmann, Liotard, Markov, Meijer, Morgantini, Musacchio, Papadimoulis, Portas, Seppänen, Sjöstedt, Svensson, Triantaphyllides, Uca, Verges, Wurtz, Zimmer

IND/DEM: Bonde

NI: Battilocchio, Belohorská, Bobošíková, Czarnecki Marek Aleksander, Czarnecki Ryszard, Golik, Kuc, Masiel, Rutowicz

PPE-DE: Albertini, Andrikienė, Antoniozzi, Ashworth, Atkins, Ayuso González, Bachelot-Narquin, Barsi-Pataky, Bauer, Beazley, Becsey, Belet, Berend, Bonsignore, Bowis, Bradbourn, Brejc, Brepoels, Brunetta, Bushill-Matthews, Busuttil, Buzek, Cabrnoch, Casa, Caspary, Castiglione, del Castillo Vera, Cederschiöld, Cesa, Chichester, Chmielewski, Coelho, Coveney, De Poli, Dehaene, Demetriou, Descamps, Deß, Deva, Díaz de Mera García Consuegra, Dimitrakopoulos, Dionisi, Doorn, Doyle, Duchoň, Duka-Zólyomi, Ebner, Elles, Esteves, Evans Jonathan, Fatuzzo, Ferber, Fernández Martín, Fjellner, Florenz, Fontaine, Fraga Estévez, Friedrich, Gahler, Gál, Gaľa, García-Margallo y Marfil, Gargani, Gaubert, Gauzès, Gawronski, Gklavakis, Glattfelder, Gomolka, Gräßle, Grosch, Grossetête, Guellec, Gutiérrez-Cortines, Gyürk, Hannan, Harbour, Hatzidakis, Herranz García, Hökmark, Hudacký, Ibrisagic, Jackson, Jałowiecki, Járóka, Jarzembowski, Jeggle, Jordan Cizelj, Kaczmarek, Karas, Kasoulides, Kauppi, Kelam, Klamt, Klaß, Klich, Konrad, Korhola, Kratsa-Tsagaropoulou, Kudrycka, Kuźmiuk, Lamassoure, Langen, Langendries, Laschet, Lauk, Lewandowski, Lombardo, López-Istúriz White, Lulling, McGuinness, McMillan-Scott, Mann Thomas, Mantovani, Martens, Mato Adrover, Matsis, Mauro, Mavrommatis, Mayer, Mayor Oreja, Méndez de Vigo, Mikolášik, Millán Mon, Montoro Romero, Musotto, Nassauer, Nicholson, Niebler, van Nistelrooij, Olajos, Olbrycht, Oomen-Ruijten, Őry, Ouzký, Pálfi, Panayotopoulos-Cassiotou, Papastamkos, Peterle, Pieper, Piskorski, Pleštinská, Podestà, Podkański, Poettering, Posselt, Protasiewicz, Purvis, Queiró, Rack, Radwan, Reul, Ribeiro e Castro, Roithová, Rudi Ubeda, Rübig, Saïfi, Salafranca Sánchez-Neyra, Sartori, Saryusz-Wolski, Schmitt Pál, Schmitt Ingo, Schnellhardt, Schöpflin, Schröder, Schwab, Seeber, Seeberg, Siekierski, Silva Peneda, Škottová, Sommer, Sonik, Spautz, Šťastný, Stevenson, Strejček, Stubb, Sturdy, Sudre, Surján, Szájer, Tajani, Tannock, Thyssen, Toubon, Trakatellis, Ulmer, Vakalis, Van Orden, Varela Suanzes-Carpegna, Varvitsiotis, Vatanen, Ventre, Vidal-Quadras Roca, Vlasák, Vlasto, Wieland, Wijkman, von Wogau, Wojciechowski, Wortmann-Kool, Wuermeling, Záborská, Zahradil, Zaleski, Zappalà, Zatloukal, Zieleniec, Zvěřina, Zwiefka

PSE: Andersson, Arif, Arnaoutakis, Assis, Ayala Sender, Badía i Cutchet, Barón Crespo, Batzeli, Beglitis, Beňová, Berès, van den Berg, Berger, Berlinguer, Berman, Bersani, Bösch, Bozkurt, Bresso, Busquin, Capoulas Santos, Carlotti, Carnero González, Casaca, Cashman, Castex, Cercas, Christensen, Corbey, Correia, Costa António, Cottigny, D'Alema, De Keyser, De Rossa, Désir, De Vits, Díez González, Dührkop Dührkop, El Khadraoui, Estrela, Ettl, Evans Robert, Falbr, Fava, Fazakas, Fernandes, Ferreira Anne, Ferreira Elisa, Fruteau, García Pérez, Gebhardt, Gierek, Gill, Glante, Goebbels, Grabowska, Gröner, Gruber, Guy-Quint, Hänsch, Hamon, Harangozó, Hedkvist Petersen, Herczog, Honeyball, Hughes, Hutchinson, Ilves, Jöns, Jørgensen, Kindermann, Kinnock, Kósáné Kovács, Koterec, Krehl, Kreissl-Dörfler, Kristensen, Lambrinidis, Le Foll, Lehtinen, Leichtfried, Liberadzki, Lienemann, Locatelli, McAvan, McCarthy, Madeira, Maňka, Mann Erika, Martin David W., Martínez Martínez, Masip Hidalgo, Mastenbroek, Matsouka, Medina Ortega, Menéndez del Valle, Miguélez Ramos, Mikko, Moraes, Moreno Sánchez, Morgan, Moscovici, Napoletano, Öger, Paasilinna, Pahor, Paleckis, Panzeri, Peillon, Pinior, Pittella, Pleguezuelos Aguilar, Prets, Rapkay, Reynaud, Riera Madurell, Rocard, Rouček, Roure, Sacconi, Sakalas, Salinas García, Sánchez Presedo, Santoro, dos Santos, Schapira, Scheele, Schulz, Segelström, Sifunakis, Siwiec, Skinner, Sornosa Martínez, Sousa Pinto, Stihler, Stockmann, Swoboda, Szejna, Tabajdi, Tarabella, Tarand, Thomsen, Titley, Trautmann, Tzampazi, Valenciano Martínez-Orozco, Van Lancker, Vaugrenard, Vergnaud, Vincenzi, Walter, Weber Henri, Weiler, Westlund, Whitehead, Wiersma, Xenogiannakopoulou, Yañez-Barnuevo García, Zani, Zingaretti

UEN: Angelilli, Aylward, Berlato, Camre, Crowley, Didžiokas, Foglietta, Fotyga, Janowski, Kamiński, Krasts, Kristovskis, La Russa, Libicki, Muscardini, Musumeci, Ó Neachtain, Pavilionis, Roszkowski, Ryan, Szymański, Tatarella

Verts/ALE: Auken, Beer, Bennahmias, Breyer, Cohn-Bendit, Cramer, Evans Jillian, Flautre, Graefe zu Baringdorf, Hammerstein Mintz, Harms, Hassi, Horáček, Hudghton, Isler Béguin, Joan i Marí, Jonckheer, Kallenbach, Kusstatscher, Lagendijk, Lambert, Lichtenberger, Lipietz, Lucas, Özdemir, Onesta, Romeva i Rueda, Rühle, Schlyter, Schmidt, Schroedter, Smith, Staes, Turmes, Voggenhuber, Ždanoka

Vastaan: 31

GUE/NGL: Manolakou, Toussas

IND/DEM: Adwent, Batten, Belder, Blokland, Booth, Borghezio, Clark, Giertych, Goudin, Grabowski, Karatzaferis, Krupa, Lundgren, Nattrass, Pęk, Piotrowski, Rogalski, Salvini, Sinnott, Speroni, Tomczak, Whittaker, Wise, Wohlin, Železný

NI: Allister, Kilroy-Silk, Mote

PPE-DE: Maat

Tyhjää: 22

ALDE: Cocilovo

GUE/NGL: Flasarová, Kohlíček, Pflüger, Remek, Stroz, Wagenknecht

NI: Baco, Claeys, Dillen, Kozlík, Lang, Le Pen Jean-Marie, Le Pen Marine, Martinez, Resetarits, Schenardi, Vanhecke

PPE-DE: Heaton-Harris, Helmer, Koch

Verts/ALE: van Buitenen


HYVÄKSYTYT TEKSTIT

 

P6_TA(2004)0018

Maataloutta ja maaseudun kehittämistä koskevat liittymistä valmistelevat toimenpiteet jäsenyyttä hakeneissa maissa (Bulgaria, Romania) *

Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston asetukseksi yhteisön tuesta maataloutta ja maaseudun kehittämistä koskeville liittymistä valmisteleville toimenpiteille jäsenyyttä hakeneissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa liittymistä edeltävänä aikana annetun asetuksen (EY) N:o 1268/1999 muuttamisesta (KOM(2004)0163 — C5-0178/2004 — 2004/0054(CNS))

(Kuulemismenettely)

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon komission ehdotuksen neuvostolle (KOM(2004)0163) (1),

ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 308 artiklan, jonka mukaisesti neuvosto on kuullut parlamenttia (C5-0178/2004),

ottaa huomioon työjärjestyksen 51 artiklan,

ottaa huomioon maatalousvaliokunnan mietinnön (A6-0009/2004);

1.

hyväksyy komission ehdotuksen;

2.

pyytää neuvostoa ilmoittamaan parlamentille, jos se aikoo poiketa parlamentin hyväksymästä sanamuodosta;

3.

pyytää tulla kuulluksi uudelleen, jos neuvosto aikoo tehdä huomattavia muutoksia komission ehdotukseen;

4.

kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle.


(1)  Ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä.

P6_TA(2004)0019

Maataloutta koskevat tiedotus- ja myynninedistämistoimet *

Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston asetukseksi maataloustuotteita koskevista tiedotus- ja myynninedistämistoimista kolmansissa maissa annetun asetuksen (EY) N:o 2702/1999 ja maataloustuotteita koskevista tiedotus- ja menekinedistämistoimista sisämarkkinoilla annetun asetuksen (EY) N:o 2826/2000 muuttamisesta (KOM(2004)0233 — 11464/2004 — C6-0008/2004 — 2004/0073(CNS))

(Kuulemismenettely)

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon komission ehdotuksen neuvostolle (KOM(2004)0233) (1),

ottaa huomioon neuvoston muutetun ehdotuksen (11464/2004),

ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 36 ja 37 artiklan, joiden mukaisesti neuvosto on kuullut parlamenttia (C6-0008/2004),

ottaa huomioon työjärjestyksen 51 artiklan ja 43 artiklan 1 kohdan,

ottaa huomioon maatalousvaliokunnan mietinnön (A6-0008/2004);

1.

hyväksyy komission ehdotuksen sellaisena kuin se on neuvoston muuttamana;

2.

pyytää neuvostoa ilmoittamaan parlamentille, jos se aikoo poiketa parlamentin hyväksymästä sanamuodosta;

3.

pyytää tulla kuulluksi uudelleen, jos neuvosto aikoo tehdä huomattavia muutoksia komission ehdotukseen;

4.

kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle.


(1)  Ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä.

P6_TA(2004)0020

Lisätalousarvioesitys nro 9/2004

Euroopan parlamentin päätöslauselma esityksestä Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 9 varainhoitovuodeksi 2004, Pääluokka VIII (B) — Euroopan tietosuojavaltuutettu (13083/2004 — C6-0132/2004 — 2004/2100(BUD))

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen ja erityisesti sen 272 artiklan 4 kohdan toiseksi viimeisen alakohdan,

ottaa huomioon Euratomin perustamissopimuksen ja erityisesti sen 177 artiklan,

ottaa huomioon Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta 25. kesäkuuta 2002 annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 (1) ja erityisesti sen 37 ja 38 artiklan,

ottaa huomioon yksilöiden suojelusta yhteisöjen toimielinten ja elinten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 18. joulukuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 45/2001 (2),

ottaa huomioon Euroopan tietosuojavaltuutetun tehtävien hoitamista koskevasta ohjesäännöstä ja yleisistä ehdoista 1. heinäkuuta 2002 tehdyn Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission päätöksen N:o 1247/2002/EY (3),

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 286 artiklan mukaisen riippumattoman valvontaviranomaisen nimittämisestä (Euroopan tietosuojavaltuutettu) 22. joulukuuta 2003 tehdyn Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen 2004/55/EY (4),

ottaa huomioon 18. joulukuuta 2003 lopullisesti vahvistetun Euroopan unionin yleisen talousarvion varainhoitovuodeksi 2004 (5), sellaisena kuin se on mukautettuna Euroopan unionin laajentumiseen (6),

ottaa huomioon talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja talousarviomenettelyn parantamisesta 6. toukokuuta 1999 tehdyn Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välisen toimielinten sopimuksen (7),

ottaa huomioon Euroopan unionin lisätalousarvion nro 2 varainhoitovuodeksi 2004 (8),

ottaa huomioon komission 26. heinäkuuta 2004 esittelemän alustavan lisätalousarvioesityksen nro 10 vuoden 2004 talousarvioon (SEC(2004)1018),

ottaa huomioon neuvoston 7. lokakuuta 2004 hyväksymän esityksen Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 9 varainhoitovuodeksi 2004 (13083/2004 — C6-0132/2004),

ottaa huomioon työjärjestyksen 69 artiklan ja liitteen IV,

ottaa huomioon budjettivaliokunnan mietinnön (A6-0013/2004),

A.

ottaa huomioon, että lisätalousarviossa nro 2/2004 ei annettu kaikkia tarvittavia määrärahoja Euroopan tietosuojavaltuutettua varten vuodeksi 2004 kokonaisuudessaan;

1.

katsoo, että kaikkien pääluokkaan VIII(B) hyväksyttyjen virkojen olisi oltava vakinaisia, jotta rekrytointi on mahdollista vuoden 2004 aikana;

2.

hyväksyy sellaisenaan neuvoston lisätalousarvioesityksen nro 9/2004;

3.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle sekä Euroopan tietosuojavaltuutetulle.


(1)  EYVL L 248, 16.9.2002, s. 1.

(2)  EYVL L 8, 12.1.2001, s. 1.

(3)  EYVL L 183, 12.7.2002, s. 1.

(4)  EUVL L 12, 17.1.2004, s. 47.

(5)  EUVL L 53, 23.2.2004.

(6)  EUVL C 105, 30.4.2004, s. 9.

(7)  EYVL C 172, 18.6.1999, s. 1, sopimus sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksellä 2003/429/EY (EUVL L 147, 14.6.2003, s. 25).

(8)  EUVL L 128, 29.4.2004, s. 45.

P6_TA(2004)0021

Euroopan perustuslaista tehtävän sopimuksen ratifiointimenettelyt ja sopimusta koskeva tiedotusstrategia

Euroopan parlamentin päätöslauselma Euroopan perustuslaista tehtävän sopimuksen ratifiointimenettelyistä ja sopimusta koskevasta tiedotusstrategiasta

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon Eurooppa-valmistelukunnan laatiman tekstin pohjalta tehdyn ehdotuksen sopimukseksi Euroopan perustuslaista, jonka hallitustenvälisessä konferenssissa kokoontuneet Euroopan unionin valtion- tai hallitusten päämiehet hyväksyivät 18. kesäkuuta 2004 (1) ja joka on tarkoitus allekirjoittaa Roomassa 29. lokakuuta 2004,

ottaa huomioon työjärjestyksen 108 artiklan 5 kohdan,

A.

pitää historiallisena 18. kesäkuuta 2004 tehtyä sopimusta, joka on laajentuneen Euroopan unionin ensimmäinen huomattava poliittinen teko ja luo perustan uudistuneelle unionille, joka perustuu lisääntyneeseen demokratiaan, avoimuuteen ja tehokkuuteen,

B.

ottaa huomioon, että vuonna 2005, kuusikymmentä vuotta toisen maailmansodan päättymisen ja kuusitoista vuotta Euroopan kahtiajaon päättymisen jälkeen, Eurooppa elää jälleen sovussa rauhan ja vapauden vallitessa ja että tämän rauhan perustana on yhä voimakkaampi taloudellinen ja poliittinen yhdentyminen, johon Euroopan yhteisöt ja myöhemmin Euroopan unioni ja niiden laajentumiset ovat ratkaisevasti vaikuttaneet,

C.

katsoo, että perustuslaki tulisi esittää Euroopan kansalaisille mahdollisimman selkeällä, rehellisellä ja ymmärrettävällä tavalla korostaen selvästi jo voimassa olevia osia ja painottaen uusia määräyksiä;

1.

antaa lausuntonsa perustuslaista tehtävästä sopimuksesta mahdollisimman pian sen allekirjoittamisen jälkeen;

2.

pyytää neuvostoa kehittämään jäsenvaltioille yhteensovitetun lähestymistavan kansallisten ratifiointimenettelyjen aikatauluun sekä vaihtamaan parlamentaarista valvontaa ja kansanäänestyskampanjointia koskevia parhaita käytäntöjä;

3.

ehdottaa, että 5.—8. toukokuuta 2005 voisi olla sopiva aika suunniteltujen perustuslakikansanäänestysten järjestämiseksi tai parlamentin ratifioinniksi jäsenvaltioissa, sillä tällä ajanjaksolla olisi symboliarvoa sekä maanosamme rauhan että Euroopan yhdentymisen kannalta;

4.

ehdottaa, että ratifiointiprosessi olisi saatettava päätökseen kaikissa jäsenvaltioissa kesäkuuhun 2006 mennessä;

5.

pitää välttämättömänä perustuslakiehdotuksen eurooppalaisen ulottuvuuden korostamista kansallisissa ratifiointimenettelyissä samaan kansalaisyhteisöön kuulumisen tunteen lisäämiseksi koko unionissa;

6.

kehottaa neuvostoa ja komissiota laatimaan asianmukaisen kampanjan ja tiedotusstrategian; on valmis osallistumaan tähän strategiaan;

7.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.


(1)  Asiakirja CIG 87/04.

P6_TA(2004)0022

Vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen tulevaisuus

Euroopan parlamentin suositus neuvostolle ja Eurooppa-neuvostolle vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen tulevaisuudesta sekä edellytyksistä sen legitimiteetin vahvistamiseksi ja toimivuuden tehostamiseksi (2004/2175(INI))

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon Baroness Sarah Ludfordin ALDE/ADLE-ryhmän puolesta esittämän ehdotuksen suositukseksi neuvostolle ja Eurooppa-neuvostolle vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen tulevaisuudesta sekä edellytyksistä sen legitimiteetin vahvistamiseksi ja toimivuuden tehostamiseksi (B6-0006/2004),

ottaa huomioon työjärjestyksen 114 artiklan 3 kohdan ja 94 artiklan,

ottaa huomioon kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan mietinnön (A6-0010/2004),

A.

on tietoinen siitä, että Eurooppa-neuvosto aikoo määritellä 5. marraskuuta 2004 vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen tulevien vuosien painopistealueet,

B.

on pannut merkille huomattavat edistysaskeleet, joita unioni on saavuttanut Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 2 artiklan mukaisen vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen toteuttamisessa, mutta myös lukuisat viivästykset,

C.

pahoittelee, että turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikassa on tähän mennessä edistytty lähinnä vain laittoman maahanmuuton tukahduttamisessa eikä laillisesti maassa oleskelevien ulkomaalaisten kotouttamiseen ole kiinnitetty riittävästi huomiota,

D.

ottaa huomioon, ettei unionin alueen ulkopuolelle tulisi kaavailla pakolaisleirejä, koska niihin liittyy ilmeinen perusoikeuksien loukkaamisen riski,

E.

on vakuuttunut siitä, että vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen kehittämisessä on otettava huomioon seuraavat seikat:

kansainvälisen terrorismin uhan äkillinen ilmaantuminen 11. syyskuuta 2001 jälkeen ja sen ulottuminen huomiota herättävästi Euroopan unioniin 11. maaliskuuta 2004 tehdyissä Madridin iskuissa

laajentuminen kymmeneen uuteen jäsenvaltioon, minkä johdosta unionista tuli 450 miljoonan ihmisen demokratia

1. helmikuuta 2003 voimaan tullut Nizzan sopimus, jossa määrätään ensimmäistä kertaa määräenemmistön ja yhteispäätösmenettelyn käytön laajentamisesta tiettyihin tärkeisiin turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikkaa sekä yksityisoikeudellista yhteistyötä koskeviin säännöksiin

29. lokakuuta 2004 allekirjoitettava ehdotus sopimukseksi Euroopan perustuslaista (1), jossa perusoikeuskirja liitetään perustamissopimuksen II osastoksi, yhteispäätösmenettelyn käyttöä yleistetään lainsäädäntömenettelyissä ja tuomioistuinvalvonta ulotetaan koskemaan niitä vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvaan alueeseen liittyviä toimia, jotka ovat olleet sen ulkopuolella, sekä kansalaisille annetaan oikeus nostaa kanne Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa

terrorismi pääongelmana, joka vaikuttaa nyt ja ennen kaikkea tulevaisuudessa Euroopan kansalaisten yhteiseloon ja turvallisuuteen; tämä on keskeinen peruste vakaumukselle, jonka mukaan vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen kehittämisen on muututtava todelliseksi symboliksi ja kuvastettava sitä lisäarvoa, jonka EU tuo tämän vitsauksen torjuntaan

Euroopan turvallisuusongelmien ratkaisemiseen käytettävien yhteisten arviointivälineiden puute

se, että terrorismia ei ole pidetty ensisijaisena ongelmana, joka vaikuttaa Euroopan kansalaisten yhteiseloon ja turvallisuuteen,

F.

on erittäin huolestunut vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen toteuttamiseen liittyvän jäsenvaltioiden ja toimielinten toiminnan puutteista, jotka on tuotu esiin valmistelukunnan työskentelyn yhteydessä, lukuisissa Eurooppa-neuvoston päätelmissä ja komission määräaikaiskertomuksissa,

G.

katsoo, että nämä puutteet on korjattava välittömästi tarkoituksenmukaisilla uudistuksilla, jotka on hyväksyttävä voimassa olevia perussopimuksia noudattaen mutta Eurooppa-neuvoston kokousta ennen allekirjoitettavaan perustuslakiehdotukseen sisältyvät poliittiset tavoitteet huomioon ottaen,

H.

muistuttaa, että Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 29 artiklan mukaisesti unionin tavoitteena on antaa kansalaisille korkeatasoinen suoja vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvalla alueella mutta unionin vastaus on ollut pikemminkin teoreettinen kuin konkreettinen seuraavista syistä:

yksimielisyyssääntö, jonka vuoksi velvoittavien päätösten tekeminen on erittäin vaikeaa

vetoaminen omiin toimivaltuuksiin, mikä kätkee usein taakseen korporatiivisia asenteita

selkeän tehtävänjaon puuttuminen unionin ja sen jäsenvaltioiden välillä niin eri politiikanalalla (maahanmuutto, oikeudellinen yhteistyö, tietosuoja) kuin maiden kesken (osallistuminen kokonaan tai osittain Schengenin yhteistyöhön)

luotettavien ja jäsennettyjen seurantamenetelmien puuttuminen

luotettavien turvallisuusjärjestelyjen puuttuminen kriisin tai yhteistyöstä kieltäytymisen yhteydessä,

I.

katsoo, ettei ole mahdollista erottaa

vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen toteuttamista perus- ja kansalaisoikeuksien turvaamisesta ja edistämisestä unionissa eikä

vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta yhdenmukaistamisen vähimmäistasosta, jolla luodaan keskinäistä luottamusta,

J.

katsoo, että on otettava ennakolta huomioon kaikki sellaiset uuden perustuslain säädökset, joilla ehdotetaan yhteispäätösmenettelyn ja määräenemmistöpäätöksen laajentamista silloin, kuin se on voimassa olevan perustamissopimuksen mukaan juridisesti mahdollista,

K.

pahoittelee, että viiden viime vuoden aikana eräät jäsenvaltiot ovat vastustaneet neuvostossa henkilöiden ja kansalaisten oikeuksien turvaamista koskevien normien määrittämistä ja että näiden normien puuttuminen on usein mainittu (joskus jopa itse jäsenvaltioiden toimesta) syyksi vastavuoroisen tunnustamisen jarruttamiselle,

L.

on vakuuttunut, että vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen kehittämiseen liittyviä todellisia ongelmia ei ole mahdollista ratkaista joidenkin jäsenvaltion ehdottamien pragmaattisten ratkaisujen perusteella, ellei sovita selkeästi perusperiaatteista, ja katsoo, että tämän vuoksi tietosuojaa koskevissa kysymyksissä ei ole kunnolla edistytty,

M.

on erittäin huolissaan riittämättömistä toimista terrorismin uhan torjumiseksi ja kansalaisvapauksia koskeviin haasteisiin vastaamiseksi ja on vakuuttunut, että ”käsitteille ’kansallinen turvallisuus’ ja ’yleinen järjestys’ on annettava eurooppalainen ulottuvuus siten, että jäsenvaltiot käsittelevät jonkin toisen jäsenvaltion kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen kohdistuvaa uhkaa kuin omaan kansalliseen turvallisuuteensa tai yleiseen järjestykseensä kohdistuvaa uhkaa» (2),

N.

tiedostaa huomattavan vastuunsa Euroopan unionin kansalaisten oikeuksien turvaamisessa sekä heidän turvallisuutensa varmistamisessa ja pahoittelee suunnittelu- ja päätöksentekomekanismien avoimuuden ja demokraattisuuden puutetta vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvalla alueella, minkä vuoksi Euroopan parlamentti ja jäsenvaltioiden parlamentit ovat joutuneet liian usein tapahtuneiden tosiasioiden eteen;

1.

suosittaa Eurooppa-neuvostolle ja neuvostolle, että ne ottavat tulevan vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen määrittelyssä huomioon kolme yleistä vaatimusta:

a)

vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen legitiimiyden vahvistaminen

päättämällä perustuslain hengen ja Nizzan sopimuksen täytäntöönpanemiseksi jo tehtyjen sopimusten mukaisesti siirtymisestä yhteispäätösmenettelyyn parlamentin kanssa, määräenemmistöpäätösten käyttämisestä neuvostossa sekä tuomioistuimen valvonnan laajentamisesta vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvalla alueella ensin maahanmuuttoa koskeviin toimenpiteisiin (EY:n perustamissopimuksen 67 artikla) ja myöhemmin terrorismin ja kansainvälisen rikollisuuden torjuntaan kohdistuviin toimiin (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 42 artikla)

varmistamalla, että unionin toimielimet noudattavat samoja vapautta, demokratiaa ja oikeusvaltiota koskevia vaatimuksia, mitä ne edellyttävät jäsenvaltioilta

soveltamalla välittömästi avoimuusperiaatetta neuvoston käymissä lainsäädäntökeskusteluissa sekä EU:n päättämien toimien saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä (tarkistamalla asetusta (EY) N:o 1049/2001 (3) sekä neuvoston ja komission työjärjestyksiä)

kuulemalla järjestelmällisesti parlamenttia kaikista unionin kansainvälisistä sopimuksista rikosoikeudellisen yhteistyön ja poliisiyhteistyön alalla sekä kaikista luonnoksista yhteisiksi kannoiksi, jotka koskevat vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvaa aluetta, erityisesti kun kansalliset parlamentit eivät käsittele näitä asiakirjoja

ottamalla Euroopan parlamentti ja jäsenvaltioiden parlamentit täysimääräisesti ja oikea-aikaisesti mukaan määrittelemään ja päivittämään lainsäädäntö- ja toimintaohjelmaa vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvalla alueella (ehdotus sopimukseksi Euroopan perustuslaista, III-258 artikla);

b)

perusoikeuksien edistäminen vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvaa aluetta koskevissa toimintalinjoissa, jotta

seuraavassa toimintaohjelmassa otetaan huomioon sekä Tampereella määritellyt toimintalinjat, jotka kuuluvat oikeus- ja sisäasioiden neuvoston toimivaltaan, että kaikki muut toimintalinjat, jotka voimassa olevissa perussopimuksissa liitetään perusoikeuksiin, kansalaisuuteen, vähemmistöjen suojelemiseen, syrjinnän torjumiseen, avoimuuden edistämiseen ja tietosuojaan

edistetään Euroopan kansalaisuutta koskevien oikeuksien tuntemusta yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa, jotta kukaan Euroopan kansalainen ei tuntisi itseään muukalaiseksi missään unionin jäsenvaltiossa

varmistetaan oikeusvaltion kunnioittamista valvovien tuomareiden, asianajajien ja poliisiviranomaisten järjestelmällinen koulutus yhteisöoikeudessa, sillä jokainen kansallinen tuomari ja poliisiviranomainen on myös eurooppalainen tuomari ja poliisiviranomainen

vaaditaan perustamaan pikaisesti Euroopan perusoikeusvirasto, joka palvelisi Euroopan unionin toimielimiä ja kansallisia laitoksia sekä vastaisi Euroopan unionin alueella harjoitettavien perusoikeuksia koskevien toimintalinjojen järjestelmällisestä arvioinnista Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 7 artikla huomioon ottaen; virastoon on sovellettava samoja periaatteita, menettelyjä ja valvontaa kuin yhteisön erillisvirastoihin

vaaditaan komissiota perustamaan pikaisesti terrorismin uhreja avustava eurooppalainen virasto Euroopan tasolla toimivaksi yhteyspisteeksi kansalaisille, joiden perusoikeuksia on loukattu Eurooppaa ja muuta maailmaa vaivaavan terrorismin uhan johdosta

palautetaan uusilla lainsäädäntöehdotuksilla tasapaino turvallisuusvaatimusten ja perusoikeuksien kunnioittamisen välille

vaaditaan (unionin perusoikeuskirjassa määriteltyjen) perusoikeuksien kunnioittamista koskevaa ennakkoarviointia, joka kohdistuu kaikkiin unionin tai yhteisön säädöksiin

edistetään perusoikeuksien kulttuuria unionissa keskinäisen luottamuksen lisäämiseksi edistämällä pysyvää vuoropuhelua korkeimpien tuomioistuinten, julkishallintojen ja oikeudenkäytöstä vastaavien kesken ja kehittämällä tuomareiden, hallintojen ja tutkijoiden välisiä tiedonvaihto- ja konsultointiverkostoja

vahvistetaan unionin kansalaisuuden käsitettä ja taataan liikkumisen vapaus unionin kansalaisille ja heidän perheenjäsenilleen ja rekisteröidyille kumppaneille kumppanin sukupuolesta riippumatta

taataan perusoikeuksien suojelun yhteinen taso kaikkialla unionissa siten, että samalla edistetään vastavuoroista tunnustamista ja parempaa oikeudellista yhteistyötä jäsenvaltioiden kesken, sekä hyväksytään tiettyjä prosessioikeuden näkökohtia koskevat yhteiset vähimmäisnormit

c)

uskottavuus unionin tasolla sekä jäsenvaltioiden toimissa Tämä edellyttää, että 5. marraskuuta 2004 vahvistettavissa suuntaviivoissa jokaiselle tavoitteelle on uskottava aikataulu ja perustetaan seurantaryhmä (johon kuuluu jäseniä Euroopan parlamentista ja kansallisista parlamenteista) ja suuntaviivoihin sisältyy tarpeeksi kunnianhimoisia tavoitteita, kuten

sitoutuminen järjestelmällisten selvitysten tekemiseen sisäisestä turvallisuudesta unionissa (ks. PASR- 2004-hanke) erityisesti luonnononnettomuuksien tai terroritekojen aiheuttamien katastrofien ehkäisemiseksi

oikeus- ja poliisiviranomaisten yhteistyön operatiivisten säännösten ytimen luominen Euroopan tasolla sisällyttäen siihen päätösten ja puitepäätösten muodossa asiaa koskevat yleissopimukset, jotka jäsenvaltiot ovat jo allekirjoittaneet mutta eivät ole ratifioineet 31. joulukuuta 2004 mennessä

komission aseman vahvistaminen unionin tasolla operatiivisessa toiminnassa, mukaan luettuna toiminta, josta vastaa terrorismin vastaisen toiminnan koordinaattori, siten että taataan edellytykset koordinaattorin toiminnalliselle yhteydelle komissioon sekä koordinaattorin toiminnan tehokas parlamentaarinen valvonta; nyt yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeasta edustajasta seuraavana olevan koordinaattorin asemaa on joka tapauksessa tarkasteltava uudelleen, kun korkean edustajan tilalle tulee unionin ulkoasiainministeri ja komission varapuheenjohtaja

yhdenmukaisen tietoverkkokokonaisuuden kehittäminen henkilötietojen suojaa koskevia määräyksiä noudattaen ja siten, että edistetään pysyviä yhteyksiä kansallisten viranomaisten välillä, jotka vastaavat turvallisuuden valvonnasta (esim. SIS II:n tarkistaminen), oikeudellisesta yhteistyöstä (esim. kansallisten rikosrekisterien yhteenliittäminen) tai henkilöiden liikkuvuudesta, mukaan luettuina kolmansien maiden kansalaiset (ks. viisumitietojärjestelmää (VIS) koskeva hanke)

Europolin muuttaminen Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 30 artiklaan perustuvalla päätöksellä unionin virastoksi, johon sovelletaan samoja periaatteita, menettelyjä ja valvontaa kuin erillisvirastoihin

kaikkien sellaisten oikeudellista yhteistyötä ja poliisiyhteistyötä koskevien määräysten sisällyttäminen päätöksiin ja puitepäätöksiin, jotka sisältyvät jäsenvaltioiden allekirjoittamiin muttei ratifioimiin yleissopimuksiin

yksityiskohtaisten sääntöjen määrittely tiedustelupalveluilta peräisin olevien tietojen hankinnalle, käsittelylle ja valvonnalle, parlamentaarinen ja tuomioistuinten harjoittama valvonta mukaan luettuna

sen toteamuksen pohjalta, että sisäpolitiikassa on yhteisiä ongelmia, jotka mahdollistavat ulkopolitiikan, niiden alojen yksilöiminen, joilla EU:n on toimittava voimakkaasti, (esim. turvapaikka-asiat, maahanmuutto ja terrorismi) siten, että yksilöintiin osallistuu komissio yhdessä oikeus- ja sisäasioiden neuvoston kanssa

tietosuojanormien vahvistaminen ja yhteisen tietosuojaviranomaisen perustaminen, joka kokoaisi Euroopan tasolla yhteen tehtävästä vastaavat kansalliset viranomaiset

luottamuksellisten tietojen keräämisestä ja käsittelystä vastaavien unionin toimeenpanevien viranomaisten asettaminen parlamentin demokraattiseen valvontaan vastaavalla tavalla kuin suurimmassa osassa jäsenvaltioista;

2.

suosittaa Eurooppa-neuvostolle ja neuvostolle, että viiden seuraavan vuoden kuluessa olisi saavutettava seuraavat erityistavoitteet:

a)

määritellään maahanmuuttopolitiikalle yhdenmukainen lainsäädäntökehys, jolla pyritään saavuttamaan seuraavat kuusi tavoitetta:

luodaan johdonmukainen maahanmuuttopolitiikka, jotta voidaan kehittää laillisia maahanmuuttoväyliä, jotka voisivat muun muassa vähentää halukkuutta laittomaan maahanmuuttoon

vastataan unionia tällä hetkellä koetteleviin uusiin väestötieteellisiin ja taloudellisiin haasteisiin ottaen samalla huomioon jäsenvaltioiden vastaanottokapasiteetti

tunnustetaan, että maahanmuuttajat eivät ole pelkkä tilapäinen työvoiman lähde, jota käytetään epätasapainon korjaamiseen, vaan suunnitellaan päinvastoin heidän pitkän aikavälin panostaan yhteiskunnissamme

tuetaan asianmukaisilla toimilla ja rahoituksella maahanmuuttajien kotoutumista yhteiskuntaan, kulttuuriin ja poliittiseen elämään

sisällytetään päätöksiin ja puitepäätöksiin kaikki määräykset, jotka on esitetty Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen 18. joulukuuta 1990 hyväksymässä siirtolaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa

luodaan lähtövaltioiden kanssa yhdenmukaiset kansainvälisen yhteistyön puitteet

b)

luodaan laittoman maahanmuuton torjunnalle asianmukainen lainsäädäntökehys, jolla pyritään saavuttamaan seuraavat kolme tavoitetta:

jäsenvaltiot yhdenmukaistavat laittoman maahanmuuton käsitteen, mitä yhteinen lähestymistapa edellyttää

otetaan käyttöön yhteinen toimintalinja laittoman maahanmuuton torjumiseksi ja laittoman työnteon ehkäisemiseksi rankaisemalla ihmiskaupan harjoittajia

otetaan käyttöön yhteinen toimintalinja kaikenlaisen ihmiskaupan torjumiseksi

c)

määritellään yhteispäätösmenettelyllä EY:n perustamissopimuksen 67 artiklasta annetun julistuksen nro 5 ehtojen mukaisesti tehtyjä sitoumuksia vastaavasti ja Geneven yleissopimusta noudattaen yhdessä alkuperä- tai kohdemaiden kanssa palauttamispolitiikka, jolla pyritään luomaan palautettujen henkilöiden suojelua koskevat yhteiset standardit, joilla jäsenvaltiot velvoitetaan varmistamaan palauttamisoperaatioiden yhteydessä karkotettujen henkilöiden ihmisarvo ja fyysinen koskemattomuus

d)

turvapaikkapolitiikan osalta määritellään yhtenäinen asema ja yhteinen turvapaikkamenettely, joista päätettiin Tampereella ja jotka vahvistettiin ehdotuksessa sopimukseksi perustuslaista, siten että samalla vahvistetaan toimenpiteitä pakolaisten tai humanitaarisen avun tarpeessa olevien ihmisten suojelemiseksi ja taataan heidän henkilökohtaisten ja sosiaalisten oikeuksiensa, erityisesti terveyteen, koulutukseen ja työhön liittyvien oikeuksien, täysi toteutuminen; palautetaan lisäksi mieleen, että lainsäädäntökehystä, jota Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden on noudatettava näiden ihmisten hyväksi, ei voida asettaa kyseenalaiseksi kansainvälisillä sopimuksilla, joita Euroopan unioni ja/tai jäsenvaltiot voivat neuvotella; tätä politiikkaa varten hyödynnetään Sangatten pakolaiskeskuksesta saatuja kokemuksia ja otetaan huomioon maahanmuuttajien oikeuksia puolustavien järjestöjen ja erityisesti Kansainvälisen ihmisoikeusliiton (FIDH) huolestuneisuus, kun ne vetoavat unioniin, jotta tämä ei väistäisi sillä Geneven yleissopimuksen nojalla olevaa vastuuta eikä ottaisi sitä riskiä, että päästetään syntymään tilanne, jossa planeetallamme kaikkein toivottomimmassa tilanteessa olevat ihmiset joutuvat oikeudettomaan asemaan

e)

oikeudellisen yhteistyön osalta kannustetaan vastavuoroista tunnustamista; tämä edellyttää oikeusviranomaisten ja kansalaisten välisen sekä oikeusviranomaisten keskinäisen luottamuksen parantamista edistävien toimenpiteiden hyväksymistä,

siviiliasioissa tehtävän oikeudellisen yhteistyön osalta hyväksytään toimenpiteet, joilla lähennetään perheoikeutta, perintöihin liittyvää lainsäädäntökehystä ja muita aloja, jotka Haagin kansainvälisen yksityisoikeuden konferenssin puitteissa vahvistetut vähimmäissäännöt nykyään kattavat

rikosasioissa tehtävän oikeudellisen yhteistyön osalta hyväksytään (poistetaan) toimenpiteet, joilla määritellään eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä tehdyn puitepäätöksen 2002/584/YOS (4) 2 artiklassa säädettyjen rikosten keskeiset osatekijät, sekä toimenpiteet, joilla määritellään vähimmäistakuut syytetyille ja säilöön otetuille; samalla alalla on annettava Eurojust-hankkeelle uutta pontta siten, että tavoitteeksi asetetaan eurooppalainen syyttäjävirasto, jonka toimivaltaan kuuluu muutakin kuin pelkkä unionin taloudellisten etujen suojelu

f)

esitetään ennen vuoden 2005 loppua täsmällinen ja julkinen arvio terrorismin vastaisen toimintasuunnitelman täytäntöönpanosta, sen kytkeytymisestä vastaaviin kansallisiin ja kansainvälisiin suunnitelmiin sekä sen täydestä yhteensopivuudesta yksilöiden vapauksien kunnioittamisen kanssa

g)

tehdään täsmällinen ja julkinen arvio tiettyjen jäsenvaltioiden omien järjestelmien olemassaolon käytännön vaikutuksista ja valmistellaan niiden asteittaista integrointia yhteisön oikeusjärjestelmään

h)

otetaan käyttöön yhdennetty rajavalvontajärjestelmä, joka mahdollistaa yhteistyön unionin tulevan viraston ja henkilöiden ja tavaroiden valvonnasta vastaavien kansallisten yksiköiden välillä;

3.

onnittelee puheenjohtajavaltiota Alankomaita siitä, että se on sitoutunut hyväksymään viimeistään 1 päivänä huhtikuuta 2005 päätöksen, jonka mukaan siirrytään määräenemmistön ja yhteispäätöksen käyttöön kaikissa EY:n perustamissopimuksen IV osastoon kuuluvissa asioissa; pyytää Eurooppa-neuvostoa hyväksymään ehdotuksen;

4.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän suosituksen neuvostolle ja Eurooppa-neuvostolle ja tiedoksi komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.


(1)  Päätöslauselmassa esitetyt lainaukset ovat asiakirjasta CIG/87/04.

(2)  Puheenjohtajavaltion Alankomaiden ehdotus, asiakirja nro 11122/04, 4.2 kohta.

(3)  EYVL L 145, 31.5.2001, s. 43.

(4)  EYVL L 190, 18.7.2002, s. 1.

P6_TA(2004)0023

Georgian tilanne

Euroopan parlamentin päätöslauselma Georgiasta

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen, joka tuli voimaan vuonna 1999 (1),

ottaa huomioon suhteista alueen aiemmin hiljattain antamansa päätöslauselmat, etenkin 26. helmikuuta 2004 antamansa suosituksen Euroopan unionin Etelä-Kaukasian politiikasta (2),

ottaa huomioon Euroopan unionin laajempaa Eurooppaa ja uutta naapuruutta koskevan politiikan, johon kyseinen alue kuuluu, sekä alueen maiden ilmoittaman pitkän aikavälin tavoitteen olla täysimääräisesti mukana Euroopan integraatiossa ja yhteistyössä,

ottaa huomioon työjärjestyksen 103 artiklan 4 kohdan,

A.

pitää myönteisenä meneillään olevia poliittisia ja taloudellisia uudistuksia, vakaiden ja tehokkaiden demokraattisten instituutioiden perustamiseen tähtääviä toimia sekä hallituksen pyrkimyksiä nujertaa laajamittainen korruptiotoiminta ja samalla luoda rauhanomainen ja vauras Georgia, joka osaltaan voi vaikuttaa alueen ja muun Euroopan vakauteen,

B.

pitää erittäin valitettavana Etelä-Ossetiassa hiljattain puhjenneita väkivaltaisuuksia ja niiden laajenemisen seurauksena sattuneita kuolemantapauksia ja loukkaantumisia sekä aiheutuneita suuria aineellisia vahinkoja,

C.

katsoo, että Abhasian ja Etelä-Ossetian konfliktien ratkaisussa ei ole edistytty ja että tämä on esteenä Georgian kehitykselle,

D.

katsoo, että Euroopan unionin on lisättävä tukeaan meneillään oleville pyrkimyksille ratkaista Georgian ja Etelä-Kaukasian konfliktit yhteistyössä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (ETYJ) ja muiden toimijoiden kanssa,

E.

katsoo, että Abhasiassa 3. lokakuuta 2004 pidettyjä ”presidentinvaaleja” on pidettävä laittomina ja mahdottomina hyväksyä, sillä Abhasian lopullisesta asemasta ei ole päästy sopimukseen; panee merkille, että vaaleihin sai osallistua 115 000 äänioikeutettua, kun taas yli 300 000:lta alueella asuvalta georgialaiselta oli evätty äänioikeus karkottamalla heidät kodeistaan,

F.

pitää valitettavina Venäjän viranomaisten äskettäisiä lausuntoja ennalta ehkäisevien iskujen käytöstä Etelä-Kaukasiassa osana Venäjän turvallisuusjärjestelmää, ja korostaa roolia, joka Venäjällä olisi välttämättä oltava nykyisten konfliktien ratkaisemisessa;

1.

Ilmaisee täyden tukensa Georgian itsemääräämisoikeudelle ja alueelliselle koskemattomuudelle ja korostaa tarvetta saada Abhasian ja Etelä-Ossetian konfliktit ratkaistua neuvotteluteitse, luottamusta edistämällä ja ainoastaan rauhanomaisin keinoin kunnioittaen Georgian kansan oikeutta määrätä omista kulttuurisista, sosiaalisista, taloudellisista ja poliittisista tavoitteistaan;

2.

kehottaa Georgian hallitusta tarkentamaan sitoutumistaan Abhasian ja Etelä-Ossetian itsehallintoon, mikä näyttää olevan edellytys konfliktien rauhanomaisen ratkaisun ja kansallisen yhtenäisyyden saavuttamiselle.

3.

korostaa, että Etelä-Ossetian konfliktialueen täydellinen demilitarisointi ETYJin yhteisiä rauhanturvajoukkoja lukuun ottamatta on edellytyksenä kestävän rauhanomaisen ratkaisun saavuttamiselle alueella; pyytää neuvostoa tukemaan ETYJin operaation tehokkuuden lisäämistä tällä alueella;

4.

torjuu Abhasian ”presidentinvaalit” laittomina ja kehottaa komissiota ja neuvostoa tukemaan YK:n johtaman neuvotteluprosessin vahvistamista Georgian ja Abhasian konfliktin ratkaisemiseksi;

5.

panee tyytyväisenä merkille Georgiassa Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan nojalla aloitetun oikeusvaltio-operaation; uskoo, että operaatio merkitsee edistysaskelta Euroopan unionin ja Georgian välisissä suhteissa ja että se voisi auttaa Georgiaa luomaan syvemmät ja tehokkaammat suhteet EU:hun ja osallistumaan Euroopan naapuruuspolitiikan tavoitteisiin;

6.

kehottaa Euroopan unionia ja puheenjohtajavaltiota antamaan Etelä-Kaukasiassa toimivalle EU:n erityisedustajalle kaikki tarvittavat resurssit tehokasta ja näkyvää toimintaa varten sekä ryhtymään päättäväisiin toimiin, joilla varmistetaan aluetta koskevat EU:n tavoitteet, konflikteissa välittäjänä toimiminen mukaan lukien;

7.

kehottaa neuvostoa ja komissiota ottamaan Venäjän federaation täysimääräisesti mukaan prosessiin, jossa vakaus turvataan poliittisilla neuvotteluilla, ja kehottaa Venäjän federaation hallitusta pitäytymään kaikista tätä prosessia mahdollisesti vaarantavista toimista; kehottaa neuvostoa ja komissiota sisällyttämään Georgian alueellista koskemattomuutta koskevan kysymyksen Venäjän kanssa kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen piirissä käytävän vuoropuhelun asialistalle;

8.

vaatii Venäjän federaatiota kunnioittamaan sen vuonna 1999 ETYJin huippukokouksessa Istanbulissa tekemää sitoumusta Venäjän joukkojen vähentämisestä ja vetäytymisestä Georgian alueelta ja pitää myönteisenä presidentti Saakashvilin YK:ssa ilmaisemaa Georgian sitoumusta siitä, että Georgiaan ei tulisi vieraita joukkoja Venäjän joukkojen vetäydyttyä sieltä;

9.

kehottaa Euroopan unionia osallistumaan aktiivisesti sellaisten aloitteiden kehittämiseen, joilla murretaan alueen lukkiutunut tilanne;

10.

panee tähän liittyen tyytyväisenä merkille Georgian pääministerin Zurab Zhvanian ja Etelä-Ossetian separatistijohtajan Eduard Kokoitin tulevasta tapaamisesta saavutetun yhteisymmärryksen; kehottaa neuvostoa seuraamaan kehitystä tiiviisti ja ponnistelemaan vuoropuhelun helpottamiseksi ja estämään jännittyneen tilanteen kiristyminen entisestään;

11.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, neuvoston puheenjohtajavaltiolle, YK:n pääsihteerille, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestölle, NATOn pääsihteerille, Georgian presidentille ja parlamentille sekä Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa tosiasiallista valtaa käyttäville viranomaisille.


(1)  EYVL L 205, 4.8.1999, s. 1.

(2)  P5_TA(2004)0122.

P6_TA(2004)0024

Yhteisön yleinen tullietuusjärjestelmä

Euroopan parlamentin päätöslauselma komission tiedonannosta neuvostolle, Euroopan parlamentille ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ”Kehitysmaat, kansainvälinen kauppa ja kestävä kehitys: Yhteisön yleisen tullietuusjärjestelmän (GSP) merkitys vuodet 2006—2015 kattavana kymmenvuotiskautena” (KOM(2004)0461)

Euroopan parlamentti, joka

ottaa huomioon komission tiedonannon (KOM(2004)0461),

ottaa huomioon 10. joulukuuta 2001 yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta 1 päivästä tammikuuta 2002 alkaen 31 päivään joulukuuta 2004 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2501/2001 (1),

ottaa huomioon 15. joulukuuta 2003 asetuksen (EY) N:o 2501/2001 muuttamisesta ja mainitun asetuksen soveltamisen jatkamisesta 31 päivään joulukuuta 2005 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2211/2003 (2),

ottaa huomioon 29. marraskuuta 2001 esittämänsä kannan (3) ehdotuksesta neuvoston asetukseksi yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta 1 päivästä tammikuuta 2002 alkaen 31 päivään joulukuuta 2004,

ottaa huomioon 4. joulukuuta 2003 esittämänsä kannan (4) ehdotuksesta neuvoston asetukseksi asetuksen (EY) N:o 2501/2001 soveltamisen jatkamisesta 31 päivään joulukuuta 2005 ja mainitun asetuksen muuttamisesta,

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Neuvottelu- ja keskustelukulttuurin edistäminen — Komission konsultointiprosessiin sovellettavat yleiset periaatteet ja vähimmäisvaatimukset” (KOM(2002)0704),

ottaa huomioon 14. marraskuuta 2003 pidetyssä neljännessä WTO:n ministerikokouksessa hyväksytyn Dohan julistuksen,

ottaa huomioon Johannesburgissa (Etelä-Afrikassa) 26. elokuuta — 4. syyskuuta 2002 pidetyn kestävän kehityksen huippukokouksen tulokset,

ottaa huomioon Monterreyssä (Meksikossa) 18.—22. maaliskuuta 2002 pidetyssä kansainvälisessä kehitysrahoituskonferenssissa saavutetun konsensuksen,

ottaa huomioon työjärjestyksen 108 artiklan 5 kohdan,

A.

ottaa huomioon, että yleinen tullietuusjärjestelmä (GSP) on perustamisestaan vuonna 1971 lähtien ollut EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan ja EY:n kauppapolitiikan keskeinen väline,

B.

ottaa huomioon, että komission tiedonannossa luodaan yleistä tullietuusjärjestelmää koskevat uudet kymmenvuotiskauden suuntaviivat, joiden perusteella laaditaan joukko asetuksia kolmivuotiskaudeksi,

C.

ottaa huomioon, että nykyiseen GSP-järjestelmään tehtävillä muutoksilla on välittömiä myönteisiä ja kielteisiä vaikutuksia laajaan sidosryhmien joukkoon,

D.

ottaa huomioon, että EU on sitoutunut tekemään ennakkoarvioinnin kaikkien merkittävien poliittisten aloitteiden vaikutuksista kestävään kehitykseen mutta se ei ole vielä tehnyt sitä GSP-järjestelmän uudistamista koskevasta ehdotuksesta,

E.

ottaa huomioon, että GSP:n käyttöaste, joka määritetään tullietuuksista käytännössä hyötyvän tuonnin määrän osuutena tullietuuksiin oikeutetun kokonaiskaupan määrästä, ei ole noussut viime vuosina yli 52,5 prosentin (vuonna 2002), joten sitä on lisättävä etenkin AKT-maiden osalta,

F.

ottaa huomioon, että WTO:n Intian valituselin totesi EY:n yleisestä tullietuusjärjestelmästä 7. huhtikuuta 2004 tekemässään päätöksessä, että teollistuneet maat voivat myöntää eri tulleja eri GSP-edunsaajamaista peräisin oleville tuotteille edellyttäen, että tällaisessa eriytetyssä tullietuuskohtelussa noudatetaan valtuutuslausekkeen muita ehtoja ja taataan siten, että maihin, joilla on yhtäläiset kehitys-, talousja kauppatarpeet ja joille edut on suunnattu, ei kohdistu syrjintää,

G.

korostaa, että GSP on laaja-alaisin teollisuusmaiden etuusjärjestelmistä ja että lisäksi sen johtava asema vakiintuu tulevina vuosina uuden kymmenen jäsenvaltion liityttyä unioniin;

1.

panee tyytyväisenä merkille tiedonannossa asetetut tavoitteet ja tukee komission päättäväisyyttä parantaa nykyistä yleistä tullietuusjärjestelmää yksinkertaistamalla, vakauttamalla ja selkiyttämällä järjestelyjä, keskittämällä etuudet niitä eniten tarvitseville kehitysmaille ja edistämällä kestävän kehityksen osa-aluetta;

2.

panee merkille, että ilmoittamansa tavoitteet saavuttaakseen komissio ehdottaa nykyisen GSP-järjestelmän kauaskantoisia uudistuksia, kuten järjestelyjen vähentämistä viidestä kolmeen, yksinomaan markkinaosuutta koskeviin ehtoihin perustuvaa uutta etuuksien asteittaisen vähentämisen järjestelmää ja alkuperäsäännösten yksinkertaistamista;

3.

pitää valitettavana, että tässä tärkeässä tiedonannossa, jossa luodaan uudet GSP:tä koskevat kymmenvuotiskauden suuntaviivat, ei viitata aiempiin perusteellisiin arviointeihin nykyisen GSP-järjestelmän toimivuudesta ja vaikutuksista, ja pyytää komissiota tarjoamaan päätöksentekijöille luotettavaa tietoa sekä uudistustarpeista että parannusmahdollisuuksista;

4.

pahoittelee, että komission tiedonantoa ei ole laadittu asianmukaisen sidosryhmien konsultaation pohjalta eikä sitä ole julkaistu riittävän ajoissa, jotta voitaisiin toteuttaa merkityksellisiä konsultaatioita ennen kuin esitetään ehdotus seuraavaksi asetukseksi;

5.

muistuttaa, että tullit ovat tasaisesti laskeneet kaikkien aikojen alhaisimmalle tasolle ja että lisävähennyksistä olisi sovittava WTO:n Dohan kehitysneuvottelujen tulosten perusteella; toteaa, että uudessa GSP-järjestelmässä olisi otettava huomioon vähennysten vaikutukset erityisesti vähiten kehittyneisiin maihin;

6.

korostaa, että GSP-järjestelmän vaikutusten kohdentamiseksi paremmin kehitysmaiden erityistarpeisiin seuraavassa GSP-asetuksessa olisi:

a)

myönnettävä etuuksia itse kehitysmaiden suhteellisten etujen ja vientietujen mukaisesti, ottaen erityisesti huomioon yhteiskunnan haavoittuvimmat sektorit

b)

laajennettava etuuskohtelua suureen joukkoon uusia tuotteita ja siirrettävä huomattava määrä tällä hetkellä ”aroiksi” luokiteltuja tuotteita ”muiden kuin arkojen” tuotteiden luokkaan

c)

pohdittava, mikä merkitys GSP-järjestelmän toteuttamisessa on elintarvikeriippumattomuudella ja kyseisten maiden oikeudella suojella maatalouttaan

d)

varmistettava, ettei sovellettavalla uudella etuuksien asteittaista vähentämistä koskevalla järjestelmällä ole merkittäviä kielteisiä vaikutuksia kyseisiin kehitysmaihin;

7.

kehottaa komissiota tutkimaan mahdollisuutta kasvattaa etuusmarginaalia arkojen tuotteiden osalta;

8.

panee tyytyväisenä merkille kokonaistavoitteen etuuksien asteittaista vähentämistä koskevan mekanismin yksinkertaistamiseksi mutta on huolestunut, että komission kaavailema uusi järjestelmä perustuu yksinomaan markkinaosuuteen jättäen täysin huomiotta kehitys- ja köyhyysindikaattorit, ja katsoo, että tällainen järjestelmä voi syrjiä suuria mutta köyhiä viejämaita;

9.

kannattaa kestävän kehityksen edistämistä GSP:n pääkomponenttina; korostaa yhtenäisen järjestelmän lisäetuuksien (GSP Plus) keskeistä merkitystä yksinkertaisena ja ennalta suunniteltavana järjestelynä, joka on WTO:n valtuutuslausekkeen mukainen ja tarjoaa siten objektiiviset perusteet edunsaajamaiden valintaa ja arviointia varten;

10.

pitää ratkaisevan tärkeänä, että päästäkseen GSP Plus -järjestelyn piiriin edunsaajamaiden on ratifioitava ja pantava täytäntöön asiaan liittyvät kansainväliset yleissopimukset ja että tulevassa asetuksessa on määriteltävä Euroopan parlamentin ja muiden sidosryhmien, kuten työmarkkinaosapuolten, osallistumista edellyttävät uskottavat menettelyt, joilla tätä voidaan arvioida ja joiden avulla voidaan käynnistää tutkimukset, jos on näyttöä riittämättömästä täytäntöönpanosta; korostaa, että ihmisoikeuksien täytäntöönpanon taso kyseisissä maissa on otettava päätöksenteon perustaksi;

11.

ehdottaa, että asetuksessa olisi säädettävä mahdollisuudesta poistaa GSP Plus -etuudet tietyiltä aloilta, jos kyseessä ovat kelpoisuusehtojen vakavat ja jatkuvat loukkaukset;

12.

katsoo, että EU:n olisi sitouduttava tarjoamaan kehitysapua valmiuksien kehittämiseen, jotta kehitysmaita voidaan auttaa pääsemään GSP Plus -järjestelyn piiriin, koska muussa tapauksessa asetetut normit saattavat toimia tullien ulkopuolisina kaupan esteinä ja suuri joukko maita saattaa jäädä ilman järjestelmän mahdollisia etuja;

13.

panee tyytyväisenä merkille, että tiedonannossa painotetaan yksinkertaistamista, mutta kiinnittää huomiota ehdotettujen mallien täytäntöönpanon monimutkaisuuteen (poikkeus vapaakauppasopimuksesta);

14.

huomauttaa, että alkuperäsäännökset ja niihin liittyvät hallinnolliset menettelyt ovat osoittautuneet yhdeksi tärkeimmistä syistä GSP-kauppaetuuksien vähäiseen käyttöön ennen kaikkea vähiten kehittyneissä maissa;

15.

panee tyytyväisenä merkille komission päättäväisyyden uudistaa alkuperäsäännösten järjestelmää muodollisesti, sisällöllisesti ja menettelyllisesti;

16.

kehottaa komissiota tutkimaan, mitä etuja erityisesti vähiten kehittyneet maat saisivat osittaisen alueellisen alkuperäkumulaation laajentamisesta alueiden välisellä kumulaatiolla ja täysimääräisellä tai maailmanlaajuisella kumulaatiolla;

17.

kehottaa komissiota tehostamaan nykyisissä kauppasopimuksissa (esim. GSP / ”Kaikki paitsi aseet” -sopimuksissa, vapaakauppasopimuksissa, talouskumppanuussopimuksissa) sovellettujen eri alkuperäsäännösjärjestelmien yhdenmukaistamista;

18.

pyytää, että — kuten WTO:n Dohan julistuksessa, Monterreyn konsensuksessa ja Johannesburgin kestävän kehityksen huippukokouksen päätelmissä todetaan — kehitysmaille annetaan erityisesti GSP Plus:n itseohjautuvuusjärjestelyihin asianmukaista teknistä tukea, joka tähtää institutionaalisen ja lainsäädäntökapasiteetin muodostamiseen, joita tarvitaan kansainvälisestä kaupasta ja etuuskohtelusta saatavien etujen hyödyntämiseksi;

19.

pitää monenväliset neuvottelut huomioon ottaen myönteisenä ehdotusta, että GSP:tä olisi arvioitava yksityiskohtaisesti kolmen vuoden välein, ja korostaa, että tällöin on arvioitava myös sidosryhmiin, etenkin vähiten kehittyneisiin maihin ja kehitysmaiden väestöihin, kohdistuvia vaikutuksia;

20.

toteaa, että vaikka komission asettamia tavoitteita on syytä tukea täysin, tarvitaan lisäselvityksiä eri järjestelyjen täsmällisistä yksityiskohdista ja täytäntöönpanomekanismeista, jotta Euroopan parlamentti voi toteuttaa tosiasioihin perustuvan ja lopullisen arvioinnin;

21.

kehottaa neuvostoa ja komissiota käynnistämään ensimmäistä uutta GSP-täytäntöönpanoasetusta koskevan konsultointiprosessin riittävän ajoissa, jotta Euroopan parlamentti, kumppanimaat ja muut asiasta kiinnostuneet voivat osallistua ja niitä voidaan kuulla täysimääräisesti;

22.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.


(1)  EYVL L 346, 31.12.2001, s. 1.

(2)  EUVL L 332, 19.12.2003, s. 1.

(3)  EYVL C 153 E, 27.6.2002, s. 234.

(4)  EUVL C 89 E, 14.4.2004, s. 101.