|
24.7.2004 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
C 190/6 |
Corte Suprema di Cassazionen, siviiliasioita käsittelevä viides jaosto, 18.2.2004 tekemällään päätöksellä esittämä ennakkoratkaisupyyntö asiassa Ministero dell'Economia e delle Finanze ja Agenzia delle Entrate vastaan FCE Bank plc.
(Asia C-210/04)
(2004/C 190/09)
Corte Suprema di Cassazione, siviiliasioita käsittelevä viides jaosto, on pyytänyt 18.2.2004 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimeen 12.5.2004, Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta ennakkoratkaisua asiassa Ministero dell'Economia e delle Finanze ja Agenzia delle Entrate vastaan FCE Bank plc. seuraaviin kysymyksiin:
|
a) |
Onko kuudennen direktiivin 2 artiklan 1 kohtaa ja 9 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että yhtiön, jolla on kotipaikka toisessa (Euroopan unioniin kuuluvassa tai kuulumattomassa) maassa, tytäryhtiötä, joka on tuotannollinen yksikkö, voidaan pitää itsenäisenä oikeussubjektina ja kyseisten kahden yksikön välillä voidaan siten katsoa olevan oikeussuhde, jolloin emoyhtiön suorittamista palveluista kannetaan ALV:tä; voidaanko sen määrittelemiseksi soveltaa kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi laaditun OECD:n mallisopimuksen 7 artiklan 2 ja 3 kappaleessa ja Italian sekä Yhdistyneen kuningaskunnan ja Pohjois-Irlannin välillä 21.10.1988 tehdyssä sopimuksessa tarkoitettua arm's length –perustetta? Voidaanko katsoa kyseessä olevan oikeussuhde siinä tapauksessa, että on olemassa sivuliikkeelle suoritettavia palveluja koskeva kustannusten jakoa koskeva sopimus (cost-sharing agreement)? Mikäli tähän vastataan myöntävästi, mitkä ovat edellytykset, joiden täyttyessä voidaan katsoa tällaisen oikeussuhteen olevan olemassa? Onko oikeussuhteen käsitteen perustuttava kansalliseen oikeuteen vai yhteisön oikeuteen? |
|
b) |
Voidaanko tällaisista palveluista aiheutuvien kustannusten veloittamista tytäryhtiöltä pitää kuudennen direktiivin 2 artiklassa tarkoitettuna suoritettujen palvelujen vastikkeena riippumatta veloituksen määrästä ja yritykselle koituvasta voitosta, ja miltä osin sitä voidaan pitää vastikkeena? |
|
c) |
Mikäli katsotaan, että emoyhtiön ja tytäryhtiön väliset palvelut ovat lähtökohtaisesti arvonlisäverottomia sen vuoksi, että vastaanottajana oleva oikeussubjekti ei ole itsenäinen ja että näiden kahden yksikön välillä ei siten voida katsoa olevan oikeussuhdetta, onko tilanteessa, jossa emoyhtiön kotipaikka on Euroopan unionin toisessa jäsenvaltiossa, kansallista hallinnollista käytäntöä, jonka mukaan palvelut ovat tässä tapauksessa verollisia, pidettävä EY 43 artiklassa vahvistetun sijoittautumisvapauden vastaisena? |