24.7.2004   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 190/3


Euroopan yhteisöjen komission 23.3.2004 Tanskan kuningaskuntaa vastaan nostama kanne

(Asia C-150/04)

(2004/C 190/06)

Euroopan yhteisöjen komissio on nostanut 23.3.2004 Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa kanteen Tanskan kuningaskuntaa vastaan. Kantajan asiamiehinä ovat R. Lyal ja S. Tams, ja prosessiosoite on Luxemburgissa.

Kantaja vaatii, että yhteisöjen tuomioistuin

1.

toteaa, että Tanskan kuningaskunta ei ole noudattanut EY 39, EY 43, EY 49 ja EY 56 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se on säätänyt ja pitänyt voimassa henkivakuutusta ja eläkkeitä koskevan järjestelmän, jonka mukaan maksuja koskeva verovähennys- ja verovapautusoikeus (eläkkeiden verotuksesta annetun lain 18 § ja 19 §) myönnetään ainoastaan sellaisiin sopimuksiin liittyville maksuille, jotka on tehty eläkelaitosten kanssa, joiden kotipaikka on Tanskassa, mutta tällaista veronhuojennusta ei myönnetä maksuille, jotka liittyvät sellaisten eläkelaitosten kanssa tehtyihin sopimuksiin, joiden kotipaikka on muussa jäsenvaltiossa (53A § ja 53B §), ja

2.

velvoittaa Tanskan kuningaskunnan korvaamaan oikeudenkäyntikulut käsiteltävänä olevassa asiassa.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Henkivakuutuksia ja eläkkeitä koskevien maksujen johdosta myönnettäviä vähennyksiä koskeva Tanskan lainsäädäntö on ristiriidassa EY:n perustamissopimuksen niiden määräysten kanssa, jotka koskevat palvelujen tarjoamisen vapautta, työntekijöiden vapaata liikkuvuutta, vapaata sijoittautumisoikeutta sekä pääomien vapaata liikkuvuutta, eikä kyseistä lainsäädäntöä voida oikeuttaa yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistettujen yleisen edun mukaisten pakottavien syiden perusteella.

Palvelujen tarjoamisen vapaus (EY 49 artikla)

Seurauksena siitä, että ulkomaiseen eläkejärjestelmään tehtyjen maksujen perusteella ei ole verovähennys- tai verovapautusoikeutta, on se, että vakuutuksenottajat, joiden kotipaikka on Tanskassa, saadaan luopumaan eläkevakuutuksen ottamisesta eläkelaitoksesta, jonka kotipaikka on muussa jäsenvaltiossa kuin Tanskassa. Ulkomaisille eläkelaitoksille tehdään käytännössä mahdottomaksi tarjota palvelujaan Tanskan markkinoilla. Sijoittautumista koskeva edellytys rajoittaa näin ollen oikeutta toimittaa vapaasti palveluja muista jäsenvaltioista Tanskaan.

Työntekijöiden vapaa liikkuvuus ja vapaa sijoittautumisoikeus (EY 39 ja EY 43 artikla)

Tanskan säännökset, joiden mukaan ulkomaisiin eläkejärjestelmiin suoritetut maksut eivät ole vähennyskelpoisia, vaikuttavat erityisesti muista jäsenvaltioista tuleviin työntekijöihin ja yrittäjiin. Tanskaan muuttavien työntekijöiden ja yrittäjien, joilla on jo eläkevakuutus muussa jäsenvaltiossa, on otettava uusi eläkevakuutus Tanskaan sijoittautuneesta eläkelaitoksesta saavuttaakseen samat veroetuudet, jotka sellaisella työntekijällä on, joka on ottanut eläkevakuutuksensa Tanskassa.

Pääomien vapaa liikkuvuus (EY 56 artikla)

Vaatimuksella, jonka mukaan eläkelaitosten on oltava sijoittautuneita Tanskaan, jotta vakuutetut saisivat veronhuojennuksia, saadaan vakuutuksenottajat luopumaan eläkevakuutuksen ottamisesta muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneista eläkelaitoksista. Tanskan säännökset estävät siten vapaat pääomanliikkeet, kun kyseessä ovat eläkevakuutuksen maksut ja eläkejärjestelmistä maksettavat etuudet.

Yleisen edun mukaiset pakottavat syyt

Verovalvonnan tehokkuus

Tanskan hallituksen esittämällä viittauksella tehokkaan verovalvonnan takaamiseen ei voida perustella vähennysoikeutta koskevia Tanskan säännöksiä, jotka muodostavat esteen edellä mainituille vapauksille. Säännökset ovat ristiriidassa suhteellisuusperiaatteen kanssa, sillä verovalvonnan tehokkuus ja veronkierron estäminen voidaan taata toimenpiteillä, jotka ovat vähemmän rajoittavia kuin Tanskan säännökset, eli esimerkiksi vaatimalla verovelvolliselta tarvittavat tiedot verovähennysoikeuden saamisen edellytyksenä tai toimimalla yhteistyössä muiden jäsenvaltioiden veroviranomaisten kanssa jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten keskinäisestä avusta välittömien ja välillisten verojen alalla 19 päivänä joulukuuta 1977 annetun neuvoston direktiivin 77/799/ETY (1) mukaisesti.

Verojärjestelmän johdonmukaisuus

Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan verojärjestelmän yhdenmukaisuus edellyttää sitä, että jos jäsenvaltio aikoo myöntää vähennysoikeuden verovelvollisen toisessa jäsenvaltiossa eläkevakuutukseen suorittamille maksuille, se voi verottaa niitä summia, jotka maksetaan eläkejärjestelmistä.

Johdonmukaisuuden on kuitenkin koskettava yksittäistä verovelvollista, ja verovelvollisen suorittamien maksujen vähennysoikeuden ja eläkejärjestelmästä maksettavien etuuksien verottamisen välillä on oltava läheinen yhteys.

Kotimaisiin ja ulkomaisiin eläkejärjestelmiin suoritettavien maksujen ja kyseisistä järjestelmistä maksettavien etuuksien verotuksellinen kohtelu ei ole komission mukaan riittävän samansuuntaista, sillä kotimaisiin järjestelmiin suoritettuja maksuja koskee verovähennys- tai verovapautusoikeus ja järjestelmästä maksettavia etuuksia verotetaan, kun taas ulkomaisten järjestelmien osalta ei ole vähennysoikeutta, eikä järjestelmästä maksettavia etuuksia liioin veroteta.

Kotimaisista eläkelaitoksista otettuihin eläkevakuutuksiin liittyvä veroetuus muodostuu ennen kaikkea siitä, että eläkevakuutuksen maksujen verottamista lykätään. Tämä lykkääminen tarkoittaa sitä, että kotimaiset eläkejärjestelmät ovat erityisen houkuttelevia, vaikka niistä maksettavia etuuksia verotetaan myöhemmin. Ulkomaisten eläkejärjestelmien osalta se seikka, että verotus on samansuuntaista, ei millään tavalla korvaa tätä puuttuvaa veroetuutta.

Tanskan on tunnustettava, että muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneista eläkelaitoksista otettuja eläkevakuutuksia on koskettava samat veroetuudet, jotka koskevat kotimaisia eläkevakuutuksia. Ainoastaan niissä tapauksissa, joissa Tanskalla ei ole oikeutta verottaa eläke-etuuksia, voi olla perusteltua ottaa tarkasteltavaksi viittaus verojärjestelmän johdonmukaisuuteen. Tanska voi kuitenkin verottaa sellaisille vakuutuksenottajille, joiden kotipaikka on Tanskassa, maksettuja kaikkia eläke-etuuksia, riippumatta siitä, onko eläkevakuutus otettu Tanskassa vai ulkomailla. Tanska menettää tämän oikeuden vasta silloin, kun vakuutuksenottaja muuttaa asuinpaikkansa toiseen maahan.

Komissio katsoo myös, että vaadittua johdonmukaisuutta Tanskan verojärjestelmässä ei ole osoitettu sillä, että Tanska on solminut kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskevia sopimuksia monien muiden maiden kanssa, mikä tarkoittaa sitä, että verojärjestelmän johdonmukaisuutta ei ole yksittäisen verovelvollisen osalta toteutettu verovelvollisen suorittamien maksujen vähennysten ja toisaalta maksettavien etuuksien verotuksen välisellä vahvalla yhteydellä.

OECD:n mallisopimuksen mukaisilla kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskevilla sopimuksilla taataan se, että eläke-etuuksia ei veroteta sekä siinä maassa, jossa vakuutetulla on kotipaikka, että siinä maassa, johon eläkelaitos on sijoittautunut. Sopimuksista seuraa, että eläkejärjestelmistä maksettavia etuuksia voidaan verottaa vain siinä maassa, jossa eläkkeensaajalla on kotipaikka. Sopimukset tarkoittavat sitä, että Tanska on luopunut oikeudesta verottaa Tanskaan sijoittautuneiden eläkelaitosten maksamia etuuksia. Asia on näin riippumatta siitä, ovatko eläkevakuutuksen maksut olleet vähennyskelpoisia Tanskassa vai ei. Tanska voi toisaalta verottaa sellaiselle vakuutuksenottajalle, jonka kotipaikka on Tanskassa, maksettavia kaikkia eläke-etuuksia, vaikka eläkevakuutusmaksut olisi maksettu jossain sopimukseen liittyneessä maassa.

Muihin kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskeviin sopimuksiin sisältyy määräyksiä, joiden mukaan vakuutuksenottajalla on oikeus vähentää ulkomaisiin eläkejärjestelmiin tekemänsä maksut. Henkilöt, jotka muuttavat Tanskaan jostain tällaisesta maasta, voivat näin ollen pitää eläkevakuutuksensa voimassa kotimaassaan ja vähentää eläkevakuutuksen maksut veronalaisista tuloistaan Tanskassa. Vähennyksiä koskevat määräykset näissä sopimuksissa osoittavat, että Tanskan säännökset, joiden mukaan ulkomaisiin eläkejärjestelmiin suoritettuja maksuja ei voida vähentää, eivät ole johdonmukaisia.


(1)  EYVL L 336, s. 15.