27.3.2004   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 78/647


(2004/C 78 E/0688)

KIRJALLINEN KYSYMYS E-3814/03

esittäjä(t): Maurizio Turco (NI) komissiolle

(11. joulukuuta 2003)

Aihe:   Palermon syyttäjäviranomaisen tutkittavana oleva EU:n rahoitustuen saamiseksi tehty 6,5 miljoonan euron petos

”La Gazzetta del Mezzogiorno” -lehden internetsivuilla ilmestyi 7. marraskuuta 2003 artikkeli nimeltä ”Euroopan unionin tuen saamiseksi tehty 6,5 miljoonan euron petos Cosa Nostran rahoittamista varten”, jossa kerrottiin, että

Guardia di Finanza on pidättänyt Palermossa kolme henkilöä, joita syytetään Euroopan unionin rahoituksen saamiseksi tehdystä 6,5 miljoonan euron petoksesta

rahoja on käytetty joidenkin Cosa Nostran laittomien toimien tukemiseen

kyseiset kolme henkilöä ovat erinäisten yritysten välityksellä anoneet teollisuusministeriöltä noin kuuden miljoonan euron edestä Euroopan unionin rahoitusta uusien yritysten perustamiseksi; tukea on myönnetty ja vastaanotettu 2,5 miljoonaa euroa

asian tutkinta käynnistettiin vuonna 2001 ja tuolloin kävi ilmi, että edellä mainittujen summien saamiseksi kolme nyt pidätettynä olevaa henkilöä olivat tuottaneet väärennettyjä asiakirjoja, jotka ovat sittemmin paljastuneet täysin fiktiivisiksi

pidätetyt henkilöt, jotka olivat useiden rengasmyyntiä harjoittavien yritysten omistajia, olivat anoneet ja saaneet lähes 2,5 miljoonaa euroa käytettyjen renkaiden hävittämisestä vastaavan yrityksen perustamiseksi erääseen halliin; tästä hallista — johon on jo aikaisempina vuosina kohdistettu ulosmittaustoimia — ei kuitenkaan löytynyt ainoatakaan konetta eikä hallissa ollut harjoitettu minkäänlaista toimintaa.

Voiko komissio edelliseen vedoten kertoa,

onko se tietoinen kyseisistä tapahtumista ja jos on, mihin toimiin se on ryhtynyt tai aikoo ryhtyä

onko OLAFille kerrottu asiasta ja jos on, onko se käynnistänyt tai aikooko se käynnistää tutkimuksen?

Michaele Schreyerin komission puolesta antama vastaus

(27. tammikuuta 2004)

Komissio ilmoittaa arvoisalle parlamentin jäsenelle, että Euroopan petostentorjuntavirasto (OLAF) on tietoinen Italian viranomaisten toteuttamasta oikeustutkinnasta, joka liittyy unionin kustannuksella tehtyä petosta koskevan rikossyytteen pääkohtiin.

Koska asia on jo Italiassa Palermon virallisen syyttäjän käsiteltävänä, OLAF on kyseisen oikeusviranomaisen käytettävissä mahdollisia lisäselvityksiä varten.