13.3.2004   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 65/213


(2004/C 65 E/229)

KIRJALLINEN KYSYMYS E-2763/03

esittäjä(t): Erik Meijer (GUE/NGL) komissiolle

(16. syyskuuta 2003)

Aihe:   Opetusalalla suoritetut ulkomaiset tutkinnot pätemättömiä Ranskassa, jossa viran saanti edellyttää kilpailujen läpäisemistä entiseen tapaan

1.

Voisiko komissio vahvistaa tiedon, jonka mukaan Ranskan opetusministeriö katsoo, että huolimatta tutkintotodistusten vastaavuudesta EU:ssa Ranskan lainsäädännön mukaan ulkomaalaisten on mahdotonta saada virkoja Ranskassa, mikäli heillä ei ole Ranskassa suoritettua tutkintoa?

2.

Tietääkö komissio, että Ranskan käytäntö ei anna ulkomailla tutkintonsa suorittaneille mahdollisuutta hakeutua esteettömästi opetusalalle Ranskaan? Ulkomaalaiset opetusalan työnhakijat saavat tavallisesti seuraavanlaisen vastauksen: opettajat otetaan palvelukseen kilpailujen kautta kuten muutkin virkamiehet.

3.

Onko komissio tietoinen myös siitä, että Ranskassa asuvat EU:n kansalaiset, joilla on muualla kuin Ranskassa hankittu opetusalan pätevyys, voivat työskennellä vain väliaikaisina sijaisina katolisissa yksityiskouluissa? Vasta työskenneltyään kolme vuotta Ranskassa yksityiskouluissa ulkomailla tutkintonsa suorittaneet saavat osallistua sisäiseen kilpailuun, jossa raati julistaa heidät päteviksi. Kyseisiä työntekijöitä voidaan irtisanoa heti, kun on saatavilla Ranskassa pätevöitynyttä työvoimaa.

4.

Onko tilanne samanlainen Italiassa ja Espanjassa? Kyseiset valtiot kieltäytyvät edelleen tunnustamasta tutkintotodistusten vastaavuutta. Kuinka kauan poikkeuksellinen tilanne on jo jatkunut?

5.

Mitä tulevaisuudennäkymiä komissio voi näin ollen tarjota ulkomailla opetusalan pätevyyden saaneille henkilöille niissä jäsenvaltioissa, jotka kieltäytyvät tunnustamasta tutkintotodistusten vastaavuutta? Onko heillä laillinen oikeus tutkintotodistusten hyväksymiseen vai onko heidän käytännössä ryhdyttävä opiskelemaan ja suoritettava tutkinto uudelleen kuten ennenkin?

6.

Kuinka kauan asianomaisten on vielä odotettava ennen yhteisön tuomioistuimen velvoittavaa päätöstä? Onko komission mielestä mahdollista löytää asiaan muita ratkaisuja?

Frits Bolkesteinin komission puolesta antama vastaus

(28. lokakuuta 2003)

1.—3.

Ranskassa julkisella sektorilla ja valtion tukemalla yksityisellä sektorilla opettajat otetaan palvelukseen EU-kansalaisille avoimien kilpailujen kautta. Kilpailun jälkeen kilpailussa menestyneet ehdokkaat joutuvat suorittamaan opettajankoulutuslaitoksessa (”IUFM, Institut Universitaire de Formation des Maîtres”) harjoittelujakson ja kokeen. Kokeen läpäistyään kokelaat saavat opettajantodistuksen (”certificat d'aptitude à l'enseignement”). Ranskan nykyisen lainsäädännön mukaan muista jäsenvaltioista tulevien opettajien on osallistuttava rekrytointikilpailuun. Kotimaanaan olevassa jäsenvaltiossa saavutta- mansa pätevyyden ja harjoittelukokemuksen perusteella kokelaat kuitenkin vapautetaan kilpailua seuraavasta harjoittelusta ja loppukokeesta. Komissio on toistaiseksi hyväksynyt tilanteen sillä perusteella, ettei yhteisön lainsäädännössä ole mitään, mikä estäisi jäsenvaltioita käyttämästä kilpailua virkamiesten valitsemismenettelynä, ja sillä perusteella, että on tehtävä ero tutkintojen tunnustamismenettelyn ja rekrytointimenettelyn välille. Itse asiassa mm. opettajanpätevyyttä koskeva neuvoston direktiivi 89/48/ETY annettu 21. joulukuuta 1988, vähintään kolmivuotisesta ammatillisesta korkeammasta koulutuksesta annettujen tutkintotodistusten tunnustamista koskevasta yleisestä järjestelmästä (1), antaa maastamuuttajalle oikeuden ryhtyä ammatin harjoittamiseen tai harjoittaa sitä vastaanottavassa jäsenvaltiossa ”samoilla edellytyksillä, joita sovelletaan sen omiin kansalaisiin”. Tämän tilanteen etu opettajille on, että vaikka heidän on osallistuttava kilpailuun, direktiivin 89/48/ETY ansiosta heidän ei tarvitse suorittaa korvaavia toimenpiteitä.

Mitä tulee kysymykseen siitä, ovatko Ranskan yksityisen koulujärjestelmän piirissä jo työskentelevät siirtotyöntekijät oikeutettuja osallistumaan sisäiseen kilpailuun vasta kolme vuotta Ranskan yksityisessä koulujärjestelmässä työskenneltyään, komissio haluaa tiedottaa seuraavasti:

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön (2) mukaisesti komissio katsoo, että Ranskan yksityisten oppilaitosten on otettava huomioon siirtotyöläisten toisessa jäsenvaltiossa suorittamat vastaavan alan työskentelyjaksot samalla tavalla kuin Ranskassa saatu työkokemus otetaan huomioon ratkaistaessa hakijoiden oikeutta osallistua sisäiseen kilpailuun.

Äskettäin ranskalaiset viranomaiset ovat tiedottaneet komissiolle kelpoisuusehdoista, jotka koskevat opettajien sisäisiä rekrytointikilpailuja, joiden perusteella opettajia valitaan työsuhteeseen Ranskan julkisessa ja yksityisessä koulujärjestelmässä: samalla tavalla kuin Ranskan kansalaiset, ehdokkaat, jotka ovat muun valtion kuin Ranskan kansalaisia, joutuvat paitsi todistamaan tittelinsä ja tutkintonsa myös täyttämään virantoimituksen suhteen vaaditun ajan. Mitä tulee valtion koulussa vaadittavan virantoimituksen kestoon, muiden jäsenvaltioiden julkisessa koulujärjestelmässä hankittu työkokemus katsotaan samalla tavalla suoritetuksi kuin työkokemus Ranskassa.

4.

Tilanne on erilainen Italiassa ja Espanjassa. Espanjassa opettajat, koulutuksensa loppuun saatettuaan, rekrytoidaan julkisen koulujärjestelmän pariin kilpailuilla. Muista jäsenvaltioista tulevat opettajat, jotka ovat saaneet tunnustuksen direktiivin 89/48/ETY perusteella ja jotka tarvittaessa osallistuvat korvaaviin toimenpiteisiin, joutuvat osallistumaan kilpailuun, jotta heidät voitaisiin nimittää virkaan. Italiassa opettajille tehdään pätevyyttä mittaava koe (”abilitazione”). Muista jäsenvaltioista olevat opettajat, joiden tutkinnot on tunnustettu direktiivin 89/48/ETY mukaan, eivät joudu osallistumaan tähän kokeeseen. Kuitenkin tunnustamismenettelyn yhteydessä heihin sovelletaan yleensä direktiivin mukaista korvaavaa menettelyä (sopeutumisaikaa, joka voi kestää kolmekin vuotta, tai soveltuvuuskoetta), jonka tarkoituksena on korvata erot koulutuksessa ja harjoittelussa.

5.

ja 6. Äskettäin Euroopan yhteisöjen tuomioistuin antoi päätöksen tapauksessa, joka koski ennakkoratkaisukysymystä (Asia C-285/01, Burbaud), joka voi valaista Ranskan tilannetta. Tuomio koskee sairaalanjohtajan ammattia. Komissio tutkii parhaillaan tämän oikeuskäytännön seurauksia ja mahdollisuutta ulottaa se koskemaan opettajia. Tämä vaatii syvällistä analyysia kysymyksistä, ja komissio tiedottaa arvoisalle parlamentin jäsenelle johtopäätöksistään analyysin valmistuttua.

Komissio kuitenkin korostaa, että tuomioistuin katsoi, ettei hakijoiden velvoittaminen kilpailuun, jotta he voisivat aloittaa työn valtion palveluksessa, ole vastoin Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 39 artiklaa. Kuitenkin komissio katsoo, että tämä artikla estää jäsenvaltiota velvoittamasta jäsenvaltion kansalaista, jolla on pätevyys tietyn ammatin harjoittamiseen jäsenvaltiossa, osallistumaan kilpailuun saman alan koulutuspaikasta, sillä tämänkaltainen kilpailu on suunnattu kokelaille, joilla ei ole mitään alan koulutusta, ja pätevät osallistujat, jotka ovat muiden jäsenvaltioiden kansalaisia, eivät voi tällaisessa kilpailussa saada erityistä osaamistaan hyväksi luetuksi.


(1)  EYVL L 19, 24.1.1989.

(2)  Asia C-419/92, Scholz, tuomio 23.2.1994 (Kok. 1994, s. I-505); Asia C-15/96, Schöning, tuomio 15.1.1998 (Kok. 1998, s. I-47). Asia C-187/96, komissio v. Kreikka, tuomio 12.3.1998 (s. I-1095); Asia C-195/98, Österreichischer Gewerkschaftsbund, tuomio 30.11.2000 (Kok. 2000, s. I-10497); Asia C-224/01, Köbler, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa.