92003E0769

KIRJALLINEN KYSYMYS P-0769/03 esittäjä(t): María Sornosa Martínez (PSE) komissiolle. Altean sataman (Alicante, Espanja) laajentaminen.

Virallinen lehti nro 268 E , 07/11/2003 s. 0130 - 0131


KIRJALLINEN KYSYMYS P-0769/03

esittäjä(t): María Sornosa Martínez (PSE) komissiolle

(6. maaliskuuta 2003)

Aihe: Altean sataman (Alicante, Espanja) laajentaminen

Altean sataman laajennushanke on herättänyt kiivasta keskustelua tulevien veneurheilurakennusten mahdollisista vaikutuksista Alicanten rannikolle, joka kärsii jo monista aikaisemmista rakennustöistä.

Almerían ja Alicanten yliopistot tekivät viime vuonna perusteellisia tutkimuksia tämän rakennushankkeen ympäristövaikutuksista, joissa laajennushanketta vastustettiin seuraavin perustein:

- 1950-luvulta lähtien Altean sataman lähirannat ovat menettäneet yli 2,5 hehtaaria maapinta-alastaan muun muassa seuraavista syistä: eroosio, rankkasateet, Algar-joen patoamistöistä johtuva maa-aineksen kasaantuminen ja vuonna 1986 tehdyn ensimmäisen laajentamisen seuraukset. Näin ollen sataman laajennustyöt voisivat johtaa eroosion lisääntymiseen ja edelleen ranta-alueen menettämiseen.

- Ranta-alue, joka jää sataman ja Albirin kärjen väliin tulee kärsimään siitä, ettei aallokko enää ulottuisi sinne asti, minkä vuoksi hiekka ei liikkuisi eikä ilmaantuisi riittävästi, ja siitä aiheutuvan maa-aineksen kasaantuminen vaikuttaisi (orgaanisen aineksen lisääntyminen), joka myös haittaisi matkailukäyttöön tarkoitetun rannan olosuhteita.

- On selvää, että rannan laajentaminen merkitsee myös vesiliikenteen kasvua ja siten öljyn aiheuttamaa pilaantumista satama-alueen ja sen lähialueen vesillä.

- Sataman laajentamisella ja sen myötä lisääntyvällä vesien pilaantumisella on vakavia haittavaikutuksia jo ennestään pilaantumisesta kärsivään merikasvustoon ja sellaisiin merilajeihin kuin pullokuonodelfiini ja merikarettikilpikonna (ks. myös WWF:n komissiolle esittämä kantelu 2001/2210).

- Laajentamistyöt aiheuttavat sataman lähivesien sameutumista, mistä aiheutuva valon puute haittaa merikasvustoa.

Ottaen huomioon edellä mainitut seikat ja kyseisten kahden yliopiston selvitysten tulokset, pyydän komissiota vastaamaan seuraaviin kysymyksiin. Katsooko komissio, että Altean sataman laajennushanke on direktiivin 85/337/ETY(1) mukainen, ottaen huomioon, että kyseinen hanke kuuluu direktiivin liitteessä mainittuun luokkaan ja siten direktiivin 4 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan?

Miten komissio aikoo vaikuttaa Espanjan viranomaisiin, jotta tällä uudella Altean sataman laajentamishankkeella ei taas vahingoitettaisi ympäristöä, ottaen huomioon kyseisen rannikon ja erityisesti sen merikasvuston jo ennestään huonon tilan?

(1) EYVL L 175, 5.7.1985, s. 40.

Margot Wallströmin komission puolesta antamayhteinen vastauskirjallisiin kysymyksiin P-0769/03 ja E-0775/03

(3. huhtikuuta 2003)

Parlamentin jäsenen kirjallisessa kysymyksessä E-0769/03 esitetyistä seikoista on tehty kantelu, jota tutkiessaan komissio on pyytänyt Espanjan viranomaisia esittämään huomautuksia yhteisön lainsäädännön soveltamisesta kyseisessä tapauksessa. Komissio ei ole vielä saanut Espanjan viranomaisten vastausta.

Komissio toteuttaa vastauksen pohjalta tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen, että Espanjan viranomaiset noudattavat kyseissä tapauksessa yhteisön oikeutta ja erityisesti direktiiviä 85/337/ETY(1), sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 97/11/EY(2), ja direktiiviä 92/43/ETY(3).

Mitä tulee parlamentin jäsenen kirjallisessa kysymyksessä E-0775/03 mainitsemien kirjallisten kysymysten E-1486/02 ja E-1487/02 seurantaan, on mainittava, että komissio on analysoinut Espanjan viranomaisten antaman vastauksen ja todennut, että Espanjan viranomaiset olivat Välimeren rannikon hiekanotto- ja hiekkarantojen elvytyshankkeiden osalta soveltaneet direktiivejä virheellisesti, ja näin ollen on toteutettu tällaisia tapauksia varten määrätyt toimenpiteet. Toisaalta kaikkia meriluontotyyppejä varten vahvistettiin yleinen varauma tammikuussa 2003 Brysselissä järjestetyssä Välimeren aluetta koskevassa bio-maantieteellisessä seminaarissa. Äskettäin on perustettu kansallisista asiantuntijoista, komission edustajista ja muista yhteistyökumppaneista koostuva ad hoc -työryhmä pohtimaan perusteellisesti luontotyyppejä ja lintuja koskevien direktiivien soveltamiseen meriympäristössä liittyviä kysymyksiä. Näin ollen posidonia-kasvustojen (Posidonion oceanicae) elinympäristöjä eli luontotyyppiä 1120 koskevien jäsenvaltioiden ehdotusten riittävyys on ratkaistava ad hoc -työryhmän työskentelyn tulosten perusteella.

(1) Neuvoston direktiivi 85/337/ETY, annettu 27 päivänä kesäkuuta 1985, tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista (EYVL L 175, 5.7.1985).

(2) Neuvoston direktiivi 97/11/EY, annettu 3 päivänä maaliskuuta 1997, tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 85/337/ETY muuttamisesta (EYVL L 73, 14.3.1997).

(3) Neuvoston direktiivi 92/43/ETY, annettu 21 päivänä toukokuuta 1992, luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta (EYVL L 206, 22.7.1992).