92002E2807

KIRJALLINEN KYSYMYS E-2807/02 esittäjä(t): Gabriele Stauner (PPE-DE) komissiolle. Komission jäsenten perusteettomat palkanlisät.

Virallinen lehti nro 137 E , 12/06/2003 s. 0121 - 0122


KIRJALLINEN KYSYMYS E-2807/02

esittäjä(t): Gabriele Stauner (PPE-DE) komissiolle

(7. lokakuuta 2002)

Aihe: Komission jäsenten perusteettomat palkanlisät

Kirjalliseen kysymykseeni P-1805/02(1) antamassaan vastauksessa komission jäsen Kinnock kieltäytyy edelleen ilmoittamasta, missä määrin hän on hyötynyt niin kutsutusta korjauskertoimesta, jonka soveltaminen komission jäsenten palkkoihin lopetettiin vasta kirjallisen kysymykseni P-1233/02(2) johdosta.

Jos komission varapuheenjohtaja on antanut maksaa osan palkastaan Brysselin sijasta Lontooseen, hän on lehtitietojen mukaan saanut tämän vuoden kesäkuuhun mennessä noin 3 000 euroa ylimääräistä palkkaa kuukaudessa. Kaiken kaikkiaan komission jäsen Kinnock on varovaisen arvion mukaan voinut tähänastisen Brysselin toimikautensa aikana saada noin 150 000 euroa ylimääräistä palkkaa.

Miten Kinnock voi tästä huolimatta väittää, että tämänsuuruiset ylimääräiset maksut eivät olisi palkanlisiä?

Miksi Kinnock antaa vaikutelman, että Euroopan yhteisöjen tuomioistuin olisi hyväksynyt mainitut palkansiirrot? Eikö hän tiedä, että myös tuomioistuin on lakkauttanut tällaiset siirrot?

Jos nämä siirrot olivat täysin perusteltuja, kuten komissio väittää, miksi komissio sitten salaa sen, ketkä niistä ovat hyötyneet. Miten tällainen salailu sopii yhteen komission demokraattisen tilintekovelvollisuuden kanssa?

Voiko komissio vahvistaa, etteivät myös Yhdistyneestä kuningaskunnasta kotoisin olevat komission jäsenet antaneet siirtää osaa palkastaan Lontooseen, voidakseen siellä rahoittaa esimerkiksi kiinteistöjen hankintaa uskomattoman edullisin ehdoin (yli 60 prosentin lisä)?

(1) EYVL C 309 E, 12.12.2002, s. 164.

(2) EYVL C 277 E, 14.11.2002, s. 162.

Neil Kinnockin komission puolesta antama vastaus

(10. joulukuuta 2002)

Arvoisa parlamentin jäsen toistaa useita kysymyksiä, jotka koskevat korjauskertoimen sisältävän palkansiirtojärjestelmän laillisuutta ja jotka ovat suurin piirtein samanlaisia kuin hänen kirjallisissa kysymyksissään P-1805/02(1) ja P-1233/02 esittämänsä kysymykset. Arvoisaa parlamentin jäsentä pyydetään tutustumaan komission näihin kysymyksiin antamiin vastauksiin, joissa esitetään perusteellisesti oikeudelliset syyt, jotka osoittavat, että järjestelmä on laillinen eikä lisää lopullista palkkaa.

Kuten arvoisa parlamentin jäsen tietää, komissio katsoo, että korjauskertoimen sisältävä palkansiirtojärjestelmä on täysin jäsenten palkkausta koskevaan neuvoston asetukseen(2) sisältyvän rinnakkaisuusperiaatteen mukainen. Lisäksi väite, että korjauskertoimella korotetut palkkasiirrot lisäävät palkkaa, on virheellinen. Soveltamalla korjauskerrointa EY:n tuomioistuimen, tilintarkastustuomioistuimen ja komission vakituisten virkamiesten ja jäsenten palkkoihin on tarkoitus ottaa huomioon ero elinkustannuksissa asemapaikan ja sellaisen paikan välillä, jossa virkamiehen tai jäsenen on edelleen vastattava taloudellisista velvoitteista. Korjauskerroin on siten väline, jolla on tarkoitus varmistaa kohtuullisissa rajoissa ostovoiman vastaavuus.

Komissio ei ole tehnyt mitään päätöksiä arvoisan parlamentin jäsenen kysymyksen johdosta. Kuten arvoisa parlamentin jäsen tietää hänen kysymykseensä P-1233/02(3) annetun vastauksen perusteella, tilintarkastustuomioistuin ilmoitti komissiolle 17. toukokuuta 2002, että tilintarkastustuomioistuimen jäsenet päättivät 16. toukokuuta keskeyttää korjauskerrointa soveltaen tehtävät palkansiirtonsa ja jatkaa tätä keskeytystä, kunnes tällaisten korjauskerrointa soveltaen tehtävien siirtojen oikeusperusta on selvitetty. Komissio otti tämän tiedon huomioon ja päätti 5. kesäkuuta toimia samalla tavalla 1. heinäkuuta lähtien. Päätös pantiin asianmukaisesti täytäntöön ja on edelleen voimassa.

Viitatessaan EY:n tuomioistuimeen liittyviin vaikutelmiin arvoisa parlamentin jäsen näyttää sivuuttavan tuomioistuimen hänelle 15. heinäkuuta lähettämän kirjeen, jossa vahvistetaan kyseisen toimielimen näkemys, että henkilöstösäännöissä esitettyä korjauskertoimen sisältävää palkansiirtojärjestelmää sovelletaan laillisesti myös komission, tilintarkastustuomioistuimen ja tuomioistuimen jäseniin. Komissio ymmärtää, että EY:n tuomioistuimen jäsenet alkoivat 12. kesäkuuta toimia samalla tavalla kuin tilintarkastustuomioistuimen ja komission jäsenet ja keskeyttivät korjauskertoimen sisältävän palkansiirtojärjestelmän käytön.

EY:n tuomioistuin kuitenkin ilmoitti 9. lokakuuta 2002 varapuheenjohtaja Kinnockille osoitetussa kirjeessä, että harkinnan jälkeen se oli vahvistanut uudelleen näkemyksensä, että toimielinten jäseniin sovellettava korjauskertoimen sisältävä palkansiirtojärjestelmä on aina ollut ja on edelleenkin laillinen ja täysin sääntöjen mukainen. Näin ollen EY:n tuomioistuin on luopunut korjauskertoimen sisältävän palkansiirtojärjestelmän keskeyttämisestä ja siten päättänyt soveltaa korjauskerrointa käyttäen tehtyjä palkansiirtoja jäseniinsä samoin edellytyksin kuin virkamiesten tapauksessa. Jäljennös tästä kirjeestä lähetetään arvoisalle parlamentin jäsenelle ja parlamentin sihteeristölle.

Komissio vahvistaa, että kukaan komission jäsen, joka ei ole Yhdistyneen kuningaskunnan kansalainen, ei ole suorittanut palkansiirtoja kyseiseen maahan.

(1) EYVL C 309 E, 12.12.2002, s. 164.

(2) Neuvoston asetus N:o 422/67/ETY, N:o 5/67/EURATOM, annettu 25 päivänä heinäkuuta 1967, komission puheenjohtajan ja jäsenten sekä yhteisön tuomioistuimen presidentin, tuomarien, julkisasiamiesten ja kirjaajan palkkajärjestelyistä, OJ 187, 8.8.1967.

(3) EYVL C 277 E, 14.11.2002, s. 162.