92001E2506

KIRJALLINEN KYSYMYS P-2506/01 esittäjä(t): Francesco Speroni (TDI) komissiolle. Henkilöllisyystodistukset.

Virallinen lehti nro 040 E , 14/02/2002 s. 0246 - 0246


KIRJALLINEN KYSYMYS P-2506/01

esittäjä(t): Francesco Speroni (TDI) komissiolle

(7. syyskuuta 2001)

Aihe: Henkilöllisyystodistukset

Schengenin sopimuksen mukaan sopimukseen kuuluvien maiden rajat on mahdollista ylittää ilman voimassa olevaa henkilöllisyystodistusta. Schengen-alueen maissa liikkuvia kansalaisia saatetaan kuitenkin toisinaan pyytää esittämään henkilöllisyystodistus. Kyseisissä maissa ei kuitenkaan ole voimassa henkilöllisyystodistuksia koskevaa yhdenmukaista lainsäädäntöä, ja joissakin maissa hyväksyttäviä asiakirjoja (kuten ajokortti, aseenkantolupa tai jonkin ammattiliiton jäsenkortti) ei taas hyväksytä toisissa maissa henkilöllisyystodistuksiksi. Tästä seuraa toisinaan väärinkäsitysten ja ongelmien lisäksi jopa rangaistuksia.

Joissakin tapauksissa on vaikeaa tai jopa mahdotonta saada yleisesti hyväksyttävää asiakirjaa, kuten henkilötodistusta, jota esimerkiksi Belgian viranomaiset eivät myönnä Belgiassa asuville ulkomaalaisille, vaikka nämä olisivat unionin kansalaisia.

Voisiko komissio ilmoittaa tarkalleen, mitkä asiakirjat hyväksytään henkilöllisyystodistuksiksi eri jäsenvaltioissa? Voisiko komissio edistää henkilöllisyystodistuksia koskevan yhdenmukaisen lainsäädännön luomista?

António Vitorinon komission puolesta antama vastaus

(26. syyskuuta 2001)

Vaikka henkilötarkastukset Euroopan unionin sisärajoilla loppuvatkin, se ei kuitenkaan estä jäsenvaltioita vaatimasta lainsäädäntönsä mukaista asiakirjojen hallussapitoa, mukana pitämistä ja esittämistä.

Yhteisön oikeuden mukaan Euroopan unionin kansalaisilla tulee olla voimassaoleva henkilökortti tai passi.(1)

(1) Neuvoston direktiivi 68/360/ETY, annettu 15 päivänä lokakuuta 1968, jäsenvaltioiden työntekijöiden ja heidän perheidensä liikkumista ja oleskelua yhteisön alueella koskevien rajoitusten poistamisesta - EYVL L 257, 19.10.1968.