KIRJALLINEN KYSYMYS P-0623/01 esittäjä(t): Stavros Xarchakos (PPE-DE) komissiolle. EU:n erillisvirastot ja työttömyyden torjunta.
Virallinen lehti nro 261 E , 18/09/2001 s. 0164 - 0166
KIRJALLINEN KYSYMYS P-0623/01 esittäjä(t): Stavros Xarchakos (PPE-DE) komissiolle (22. helmikuuta 2001) Aihe: EU:n erillisvirastot ja työttömyyden torjunta Työttömyys on Euroopassa tekijä, joka heikentää yhteiskunnallista hyvinvointia ja tuhoaa yhteiskunnallisia rakenteita. Joissakin maissa, kuten Kreikassa, työttömyysaste on erittäin korkea (tällä hetkellä yli 12 prosenttia), ja merkkejä tämän suuntauksen kääntymisestä ei ole juurikaan havaittavissa. Euroopan unionin perustama Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen (Cedefop) on toiminut vuoden 1995 lopusta lähtien Thessalonikissa, ja sitä rahoitetaan yhteisön talousarviosta. Samankaltaista toimintaa harjoittaa myös Euroopan koulutussäätiö (ETF), jonka toimipaikka on Torinossa. ETF:n toimialana on niinikään ammatillinen koulutus, sen kohdealueena ovat Itä-Euroopan maat ja myös sitä rahoitetaan avokätisesti yhteisön talousarviosta. Pyytäisin Euroopan komissiolta tietoja siitä, mikä on näiden hajasijoitettujen virastojen konkreettinen panos työttömyyteen liittyvien ilmiöiden torjunnassa jäsenvaltioissa ja ehdokasvaltioissa? Miten virastojen (vakituinen, määräaikainen ja paikallinen) henkilöstö jakautuu kansallisuuksittain, ja mikä on henkilöstön kokonaismäärä? Onko Cedefopin johto tuonut Thessalonikin kaupungille näkyvyyttä järjestämällä suuria kokouksia ja kansainvälisiä konferensseja vuodesta 1995 lähtien? Mikä on komission kanta kyseisten kahden viraston samankaltaisten toimintojen mahdolliseen sulauttamiseen siten, että toimipaikka olisi Thessalonikissa, jotta Kreikan toiseksi tärkein kaupunki saisi ansaitsemaansa näkyvyyttä ja säästettäisiin yhteisön talousarvion varoja, joita nyt myönnetään kalliiden hallintorakenteiden ylläpitämiseen kahdessa eri kaupungissa? Viviane Redingin vastaus komission puolesta (24. huhtikuuta 2001) Yhteisön erillisvirastojen sijaintipaikasta päättää Eurooppa-neuvosto. Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen (Cedefopin) siirtämisestä Berliinistä Thessalonikiin ja yhdeksän uuden erillisviraston sijaintipaikasta sovittiin juuri Eurooppa-neuvoston lokakuussa 1993 tekemän päätöksen pohjalta. Lisäksi komissio haluaa tähdentää, että vaikka ammatillinen koulutus kuuluu sekä Cedefopin että Euroopan koulutussäätiön toiminta-alaan, laitoksilla on eri tehtävät ja tavoitteet. Euroopan koulutussäätiö toimii yhteisön ulkopolitiikan ja ulkosuhteisiin liittyvien ohjelmien puitteissa ja antaa yhteisön ulkopuolisille maille toiminnan linjaamiseen liittyvää opastusta. Cedefop taas tarjoaa tutkimuksia, vertailuanalyyseja ja tiedonvaihtoa erilaisille ammatillisen koulutuksen parissa toimiville tahoille jäsenvaltioissa. Virastot tekevät tiivistä yhteistyötä varmistaakseen toimintansa keskinäisen täydentävyyden, synergian ja tietojen vaihdon. Yhteisön työllisyysstrategiassa korostetaan henkilöresurssien kehittämistä sekä täsmällisemmin ammatillista koulutusta aktiivisena keinona integroida ihmisiä työmarkkinoille. Niinpä kyseiset kaksi virastoa osallistuvat ammatillista koulutusta koskevilla toimillaan joko suoraan tai välillisesti työttömyyden torjuntaan toimintamaissaan. Virastojen maantieteelliset toiminta-alueet ja tehtävät poikkeavat toisistaan. Euroopan koulutussäätiö tukee toiminnan linjaamiseen liittyvän opastuksen ja projektinhallinnon kautta ammattikoulutuksen uudistamista yli 40:ssä kumppanimaassa: Välimeren alueen maissa, Länsi-Balkanin maissa, entisestä Neuvostoliitosta itsenäistyneissä maissa, Mongoliassa sekä ehdokasmaissa. Säätiö on laatimassa erityistutkimuksia tavoitteenaan tarjota syvällisiä selvityksiä ammattikoulutuksesta ja työllisyyspalveluista. Ne on tarkoitettu työllisyyspolitiikan tarkastelun ja Euroopan sosiaalirahaston toimien valmistelemisen tueksi ehdokasmaissa. Cedefop on yhteisön tieto- ja osaamiskeskus ammattikoulutuksen alalla. Keskus tukee ammattikoulutuksen kehitystä jäsenvaltioissa ja niissä ETA-maissa, joiden kanssa tästä on sovittu. Vuodesta 2000 Cedefop on laatinut lukuisia selvityksiä, joiden aiheena on työllisyyden ja kilpailukyvyn tukeminen, yksi kauden 20002003 neljästä temaattisesta painopisteestä. Euroopan koulutussäätiöllä ei ole pysyvää henkilöstöä. Kyseisten kahden organisaation tämänhetkinen henkilökunta (pysyvä, tilapäinen, paikallinen) jakautuu kansallisuuksittain seuraavasti: >TAULUKON PAIKKA> >TAULUKON PAIKKA> Vuosina 19952000 Cedefop järjesti 937 konferenssia ja kokousta, joissa oli 19 242 osallistujaa. Noin 55 prosenttia tapahtumista järjestettiin Thessalonikissa. Vuosina 19951999 keskuksen väliaikaisissa vuokratiloissa ei ollut kaikkia mittavien kokousten järjestämiseen tarvittavia varustuksia, joten huomattava osa kokouksista oli järjestettävä muualla. Vuoden 2000 alusta kokouksista ja konferensseista 75 prosenttia on järjestetty Thessalonikissa keskuksen tiloissa, joissa on ajanmukaiset varusteet ja laitteet.