KIRJALLINEN KYSYMYS P-2496/99

esittäjä(t): Raffaele Costa (PPE-DE) komissiolle

(16. joulukuuta 1999)

Aihe: Toimet yhteisönlaajuisen terveydenhuollon parantamiseksi

Yleisesti on tiedossa, että yksittäiset jäsenvaltiot ovat vastustaneet ehdotusta, jonka mukaan niiden kansalaisilla olisi lupa matkustaa ulkomaille saadakseen hoitoa, jonka potilaan kotimaa maksaisi, silloin kun hoitoa ei ole mahdollista saada kyseisessä maassa.

Kaikki tietävät myös, että potilailta kielletään tällaiset toivematkat byrokraattisista ja puhtaasti taloudellisista syistä, silloinkin kun ne ovat täysin perusteltuja.

Voisiko komissio kertoa, mitä Euroopassa voitaisiin tehdä, jotta yhteisön kansalaisten sallittaisiin tai heillä olisi ainakin mahdollisuus saada hoitoa ilman taloudellisia rasitteita tai vähintäänkin kohtuullisin ehdoin B ja ilman ylimääräisiä kustannuksia (toisin kuin tällä hetkellä) B kaikissa yhteisön sairaaloissa?

Olisiko mahdollista perustaa eurooppalainen rahasto tätä tarkoitusta varten?

Anna Diamantopouloun komission puolesta antama vastaus

(17. tammikuuta 2000)

Esitetty kysymys koskee unionin kansalaisten mahdollisuutta matkustaa asuinvaltiostaan toiseen jäsenvaltioon saamaan lääketieteellistä hoitoa. Tämä mahdollisuus perustuu kahteen oikeusperustaan.

EY:n perustamissopimuksen 42 artiklassa (ent. 51 artiklassa) tarkoitetulla sosiaaliturvan alalla säännöt kansallisten sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta sisältyvät sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14 päivänä kesäkuuta 1971 annettuun neuvoston asetukseen (ETY) N:o 1408/71(1) ja sen soveltamisesta annettuun asetukseen (ETY) N:o 574/72(2). Asetuksen (ETY) N:o 1408/71 22 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädetään tarkkaan tilanteesta, jossa toisessa jäsenvaltiossa vakuutettu henkilö menee tarkoituksellisesti toiseen jäsenvaltioon saadakseen siellä ennalta suunniteltua lääketieteellistä hoitoa ja tuotteita. Silloin edellytetään, että korvauksen saamiseksi kaikista aiheutuneista kustannuksista kyseisen henkilön on saatava ennalta lupa sairauskassaltaan. Lupa annetaan lomakkeella E 112. Tässä tapauksessa asetuksen (ETY) N:o 1408/71 22 artiklan 2 kohdassa säädetään, että vaadittua lupaa ei voida evätä, jos kysymyksessä oleva hoito kuuluu sen jäsenvaltion lainsäädännössä säädettyjen etuuksien joukkoon, jossa se, jonka etua asia koskee, asuu, ja jos hänelle ei ole voitu antaa tällaista hoitoa siinä ajassa kuin on tavallisesti välttämätöntä kyseisen hoidon saamiseksi jäsenvaltiossa, jossa hän asuu, ottaen huomioon hänen senhetkinen terveydentilansa ja todennäköinen taudinkulku. Tämän säännöksen nojalla jäsenvaltioilla on velvollisuus myöntää lupa tarkasti määritellyissä tapauksissa ja täysi vapaus myöntää tai evätä lupa muissa tapauksissa. On huomattava, että näiden yhteisön säännösten nojalla suunnitellut hoidot tarjoaa aina asuinpaikan laitos sen soveltaman lainsäädännön mukaisesti, ja ne ovat lopulta jäsenvaltion vastattavia.

Sisämarkkinoiden vapauksien osalta, erityisesti EY:n perustamissopimuksen 28 artiklassa (ent. 30 artiklassa) tarkoitetun tavaroiden vapaan liikkuvuuden ja 49 artiklassa (ent. 59 artiklassa) tarkoitetun palvelujen vapaan liikkuvuuden osalta yhteisöjen tuomioistuin on antanut tuomion kahdessa ennakkoratkaisuasiassa (Kohll C-158/96 ja Decker C 120/95) 28. huhtikuuta 1998. Näissä tuomioissa tuomioistuin toteaa, että sosiaaliturvan alaan kuuluva kansallinen sääntely ei voi estää sisämarkkinoiden vapauksien soveltamista. Lisäksi tuomioistuin katsoo, että ennakkolupaa koskeva ehto silmälasien ja hammashoidon korvaamiseksi ei ole yhteisön oikeuden mukainen (jolla taataan tavaroiden vapaa liikkuvuus ja palveluiden vapaa tarjoaminen), jos tätä lupaa ei vaadita maan sisäisissä tapauksissa. Oikeus yhtäläiseen kohteluun ei riipu siitä, onko kyse maan sisäisestä tai maan rajat ylittävästä tilanteesta. Toisin kuin asetuksen (ETY) N:o 1408/71 22 artiklassa esitetään, yhtäläisen kohtelun periaate antaa jäsenvaltiolle, jossa henkilö on vakuutettuna, oikeuden säilyttää kaikki rajoitukset sääntöihinsä, eikä sisällä näin ollen suoraa oikeutta korvaukseen kaikista lääketieteellisestä hoidosta aiheutuneista kustannuksista. Sen sijaan sosiaaliturvalaitosten toimenpidettä ei voida kieltää pelkästään siksi, että kyse on rajat ylittävästä tilanteesta. Tuomioistuin on tunnustanut mahdollisuuden kieltäytyä EY:n perustamissopimuksen 30 artiklassa (ent. 36 artikla) ja 46 artiklassa (ent. 56 artikla) mainittujen kansanterveyteen liittyvien syiden perusteella, jos hoitokapasiteetin tai lääketieteellisen asiantuntemuksen ylläpitäminen alueella on oleellista kansanterveyden, jopa kyseisen jäsenvaltion väestön hengissä pysymisen kannalta. Samoin tuomioistuin on hyväksynyt rajoituksia, kun vakuutusjäsenvaltio on todistanut, että on olemassa vaara vakavista vaikutuksista sosiaaliturvajärjestelmän rahoitustasapainoon.

Sisämarkkinoita ja sosiaaliturvaa koskevista yhteisön säännöistä seuraa, että yhteisön oikeus ei tällä hetkellä salli yhteisön toteuttaa toimenpiteitä, jotka vaikuttavat jäsenvaltioiden lääketieteellisten tai sairaalahoitojen rahoitukseen. Rahoitus kuuluu jäsenvaltioiden toimivaltaan. Samasta syystä ei ole myöskään mahdollista perustaa erityisrahastoja tätä varten.

(1) EYVL L 149, 5.7.1971.

(2) EYVL L 74, 27.3.1972.