91999E0061



Virallinen lehti nro C 348 , 03/12/1999 s. 0016


KIRJALLINEN KYSYMYS E-0061/99

esittäjä(t): Ursula Stenzel (PPE) komissiolle

(27. tammikuuta 1999)

Aihe: Kaupunkialueet

Toukokuussa 1997 komissio julkaisi tiedonantonsa "Kohti kaupunkien toimintaohjelmaa Euroopan unionissa" (KOM(97) 0197 lopullinen). Tämä tiedonanto antaa hyvän yleiskuvan niistä tavoista, joilla paikallisviranomaiset käsittelevät kaupunkeihin liittyviä näkökohtia yhteisön politiikan eri alojen yhteydessä.

Euroopan parlamentin 2. heinäkuuta 1998 antamassa päätöslauselmassa A4-0172/98(1) kytketään kaupunkikysymykset tiiviisti yhteen taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ylläpitämisen ja vahvistamisen kanssa ja korostetaan rakennerahastoja koskevien asetusten uudistamisen merkitystä Euroopan kaupunkien toimintaohjelman ensimmäisenä vaiheena. Euroopan komission ehdotuksissa kaupunkikysymyksiä käsitellään tavoitteen 2 kelpoisuusedellytysten yhteydessä. Komissio on useaan otteeseen todennut, että kaupunkeihin liittyviä kysymyksiä voidaan lähestyä horisontaalisesti niiden toimintalinjojen ja ohjelmien yhteydessä, jotka liittyvät yhteisön tukikehyksiin ja tavoitteiden 1 ja 2 yhtenäiseen ohjelma-asiakirjaan. Miten komissio aikoo toteuttaa tätä lähestymistapaa?

Kaupunkeihin liittyvien näkökohtien horisontaalinen ulottuvuus tarkoittaa, että yhteisön eri toimintalinjat, erityisesti aluepoliittiset toimintalinjat, on koordinoitava tiiviisti keskenään ja samalla aikaansaatava synergiaa niiden välille, jotta niillä olisi vaikutusta kaupunkien kehitykseen. Onko komissio täsmentänyt, mitä täytäntöönpanotoimia ja rahoitusmekanismeja tarvitaan tällaisen koordinoinnin ja synergian varmistamiseksi?

Komission jäsenen Monika Wulf-Mathiesinkomission puolesta antama vastaus

(10. maaliskuuta 1999)

Komissio hyväksyi 3.2.1999 valmisteluasiakirjan, joka koskee rakennerahastoja ja niiden yhteensovittamista koheesiorahaston kanssa ja on samalla luonnos ohjelmien suuntaviivoiksi ohjelmakaudelle 2000-2006(2).

Asiakirjassa todettiin, että rakennerahastojen tavoite 1 ja tavoite 2 -alueita koskeviin useisiin suunnitteluasiakirjoihin olisi otettava mukaan kaupunkien kehittämistä koskevat yhtenäistetyt toimenpiteet. Tämän vuoksi tavoitteen 2 perusteella erityiseen tukeen oikeutettujen epäsuotuisten kaupunkialueiden elvytys yhtenäistetyllä alueellisella lähestymistavalla, joka muistuttaisi kaupunkialoitteen yhteydessä kehitettyä lähestymistapaa, olisi yksi tapa käsitellä kaupunkien ongelmia uudella ohjelmakaudella.

Kaikilla näillä toimenpiteillä tuetaan voimakkaasti aluekehitystä ja muutosta koskevaa yhtenäistettyä lähestymistapaa.

Komissio hyväksyi äskettäin kaupunkiasioiden horisontaaliseen ulottuvuuteen ja tiiviimpään koordinointiin liittyvän tiedonannon "Kaupunkien kestävä kehittäminen Euroopan unionissa: toimintakehys"(3). Asiakirjassa osoitettiin, että komission yksiköiden välinen ryhmä tarkastelee edelleen kaupunkiasioiden vaikutuksia yhteisön politiikkaan ja välineisiin kaupunkiasioiden tiedostamisen ja yhdentämisen lisäämiseksi. Ryhmä seuraa erityisesti toimintakehyksen toteuttamista.

(1) EYVL C 226, 20.7.1998, s. 36.

(2) SEK(1999)103.

(3) KOM(98) 605 lopullinen.