1.

Tämä ennakkoratkaisupyyntö, jonka tribunal de première instance francophone de Bruxelles (Brysselin ranskankielinen alioikeus, Belgia) on esittänyt 12.12.2025, koskee oikeudesta perheenyhdistämiseen 22.9.2003 annetun neuvoston direktiivin 2003/86/EY ( 2 ) 13 artiklan 1 kohdan sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 2, 4, 7, 24 ja 51 artiklan tulkintaa.

2.

Pääasian taustalla on Gazan kaistan katastrofaalinen humanitaarinen tilanne, joka on seurausta Israelin sotilaallisesta operaatiosta ja kyseisen alueen saarrosta Hamasin 7.10.2023 tekemien terrori-iskujen jälkeen. Tässä yhteydessä Belgian valtio teki Israelin ja Jordanian kanssa sopimuksen kolmea henkilöryhmää eli Belgian kansalaisia, Belgiassa pakolaisaseman saaneita henkilöitä ja heidän ydinperheensä jäseniä koskevasta Gazan kaistalta toteutettavasta evakuointiprosessista. Huhtikuussa 2025 evakuointiluetteloon oli tämän sopimuksen perusteella merkitty noin 500 henkilöä. Luettelossa oli 3.12.2025 enää 62 henkilöä, pääasiassa Belgiassa pakolaisaseman saaneita henkilöitä ja/tai heidän ydinperheensä jäseniä. Belgian valtio ilmoitti, ettei se aio sisällyttää evakuointiluetteloon muita henkilöryhmiä ennen kuin kaikki siinä olevat henkilöt on evakuoitu.

3.

Ennakkoratkaisupyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat yhtäältä kaksi Palestiinan kansalaista, X ja Y, sekä heidän neljä alaikäistä lastaan ( 3 ) (jäljempänä yhdessä pääasian kantajat) ja toisaalta Belgian valtio. Y asuu laillisesti Belgiassa, ja hänellä on työlupa, kun taas X ja kyseiset lapset asuvat Gazan kaistalla. Belgian valtio antoi 6.10.2025 X:lle ja lapsille luvan tulla Belgiaan ja oleskella siellä perheenyhdistämisen perusteella. X ja lapset ovat kuitenkin tosiasiallisesti joutuneet jäämään Gazan kaistalle.

4.

Pääasian kantajat vaativat ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa ensisijaisesti, että Belgian valtio velvoitetaan merkitsemään X ja kyseiset neljä lasta Gazan kaistan evakuointiluetteloon ja toteuttamaan kaikki perheenyhdistämiseksi Y:n kanssa tarvittavat toimenpiteet. Toissijaisesti he vaativat, että Belgian valtio velvoitetaan ilmoittamaan niiden kolmansien maiden viranomaisille, jotka estävät X:ää ja näitä neljää lasta saapumasta unioniin, että he haluavat oleskella unionissa ja että heillä on tähän tarvittavat viisumit.

5.

Käsiteltävässä asiassa tulee esiin erityisesti tärkeä kysymys siitä, onko jäsenvaltion ryhdyttävä diplomaattisiin ja konsuliviranomaisten toimiin kolmansien maiden kanssa varmistaakseen perheenyhdistämisoikeuden tehokkaan vaikutuksen.

6.

Direktiivin 2003/86 tavoitteena on sen 1 artiklan mukaan ”vahvistaa edellytykset, joiden täyttyessä jäsenvaltioissa laillisesti oleskelevilla kolmansien maiden kansalaisilla on oikeus perheenyhdistämiseen”.

7.

Direktiivin 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

– –”

8.

Direktiivin 4 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Jollei IV luvussa sekä 16 artiklassa säädetyistä edellytyksistä muuta johdu, jäsenvaltioiden on sallittava tämän direktiivin nojalla seuraavien perheenjäsenten maahantulo ja maassaoleskelu:

9.

Direktiivin III lukuun, jonka otsikko on ”Hakemuksen tekeminen ja käsittely”, sisältyvässä 5 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltiot päättävät, tekeekö maahantuloa ja maassaoleskelua koskevan hakemuksen asianomaisen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille perheenkokoaja vai yksi tai useampi perheenjäsen perheenyhdistämisoikeuden käyttöä varten.

2.   Hakemukseen on liitettävä asiakirjat, joista käy ilmi sukulaisuussuhde sekä 4 ja 6 artiklassa ja tarvittaessa 7 ja 8 artiklassa säädettyjen edellytysten täyttyminen, sekä perheenjäsenen tai ‑jäsenten matkustusasiakirjojen oikeaksi todistetut jäljennökset.

Sukulaisuussuhteen olemassaolon toteamiseksi jäsenvaltiot voivat tarvittaessa haastatella perheenkokoajaa ja hänen perheenjäseniään sekä suorittaa tarpeellisiksi katsomiaan tutkimuksia.

Käsitellessään perheenkokoajan tekemää hakemusta, joka koskee hänen kanssaan avioliitonomaisissa olosuhteissa elävää henkilöä, jäsenvaltioiden on perhesuhteen toteamiseksi otettava huomioon sellaiset seikat kuin yhteinen lapsi, aiempi avoliitto, parisuhteen rekisteröinti ja muut luotettavat todisteet.

– –”

10.

Direktiivin 2003/86 13 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Asianomainen jäsenvaltio antaa luvan perheenjäsenen tai ‑jäsenten maahantuloon heti, kun perheenyhdistämistä koskeva hakemus on hyväksytty. Asianomainen jäsenvaltio edistää kaikin tavoin tällaisilta henkilöiltä vaadittujen viisumien myöntämistä.”

11.

Oikeudesta perheenyhdistämiseen annetun neuvoston direktiivin 2003/86/EY soveltamista koskevista ohjeista Euroopan parlamentille ja neuvostolle annetun komission tiedonannon (COM(2014) 210 final) (jäljempänä soveltamisohjeet) 5.1 kohdassa todetaan seuraavaa:

”Direktiivin [2003/86] 13 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että jäsenvaltio antaa luvan perheenjäsenten maahantuloon heti, kun perheenyhdistämistä koskeva hakemus on hyväksytty. Tämä tarkoittaa, että jäsenvaltion on varmistettava hakemuksen hyväksymisen jälkeen nopea viisumimenettely, vähennettävä hallinnolliset lisärasitteet minimiin ja vältettävä perheenyhdistämistä koskevien vaatimusten täyttämisen kaksinkertaista tarkastamista. – –

Jos matkustusasiakirjojen ja viisumien saaminen on erityisen vaikeaa tai vaarallista ja saattaa näin asettaa suhteettoman riskin tai käytännön esteen perheenyhdistämisoikeuden toteutumiselle, jäsenvaltioita kehotetaan ottamaan huomioon tilanteen erityispiirteet ja lähtömaan olosuhteet. Poikkeuksellisissa olosuhteissa, esimerkiksi jos valtio on toimintakyvytön tai sillä on suuria sisäisiä turvallisuusriskejä, jäsenvaltioita kehotetaan hyväksymään Punaisen Ristin kansainvälinen komitean antamat tilapäiset matkustusasiakirjat, antamaan kansallinen yhdensuuntainen kulkulupa tai tarjoamaan perheenjäsenille mahdollisuus saada viisumi jäsenvaltioon saapuessa.

– –”

12.

Direktiivin (EU) 2015/637 ( 4 ) 2 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden suurlähetystöjen tai konsulaattien on annettava konsuliviranomaisten suojelua edustusta vailla oleville kansalaisille samoin edellytyksin kuin omille kansalaisilleen.”

13.

Direktiivin 5 artiklassa säädetään, että ”konsuliviranomaisten suojelua annetaan perheenjäsenille, jotka eivät itse ole unionin kansalaisia mutta jotka liikkuvat edustusta vailla olevien kansalaisten seurassa kolmannessa maassa, samassa määrin ja samoin edellytyksin kuin sitä annettaisiin avustavan jäsenvaltion kansalaisten perheenjäsenille, jotka eivät itse ole unionin kansalaisia, kyseisen maan kansallisen lainsäädännön tai käytännön mukaisesti”.

14.

Direktiivin 9 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Edellä 2 artiklassa tarkoitettuun konsuliviranomaisten antamaan suojeluun voi sisältyä avustaminen muun muassa seuraavissa tilanteissa:

– –

e) avustaminen ja kotiuttaminen hätätilanteessa;

– –”

15.

X ja Y ovat naimisissa. Heillä on viisi lasta, jotka ovat syntyneet vuosina 2013–2021. ( 5 ) Y sai belgialaisen yliopiston tutkijatohtorin apurahan, viisumin oleskeluun Belgiassa ja luvan työskennellä siellä. Y lähti 3.5.2024 poikansa E:n kanssa matkustaakseen Gazan kaistalta Rafahin rajanylityspaikan kautta Egyptiin. Rafahin rajanylityspaikka suljettiin 5.5.2024, ja Egypti kieltäytyi avaamasta rajaansa Gazan kaistalta poistuville henkilöille, minkä vuoksi X ja neljä muuta lasta eivät voineet poistua alueelta.

16.

Maaliskuussa 2025 avattiin Kerem Shalomin rajanylityspaikka. Belgian valtio aloitti uudet diplomaattiset neuvottelut Israelin ja Jordanian kanssa voidakseen jatkaa marraskuussa 2023 aloitettuja ja maaliskuussa 2024 keskeytettyjä evakuointeja. Neuvottelujen päätteeksi Israel, Jordania ja Belgian valtio sopivat tämän ratkaisuehdotuksen 2 kohdassa mainittuja kolmea henkilöryhmää koskevasta evakuointiprosessista ja laativat noin 500 evakuoitavan henkilön luettelon.

17.

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että heti kun Belgian valtio voi käytännössä suorittaa evakuoinnin, se pyytää Israelin ja Jordanian toimivaltaisia viranomaisia ilmoittamaan sille niiden henkilöiden lukumäärän, jotka sillä on konkreettisesti lupa evakuoida. Israelin ja Jordanian viranomaiset kuitenkin noudattavat tätä pyyntöä vain sattumanvaraisesti. Tässä evakuointiprosessissa Belgian valtion on huolehdittava niiden henkilöiden, jotka sillä on lupa evakuoida, kuljettamisesta Gazan kaistalta Israelin ja Jordanian kautta Belgiaan. Prosessi aiheuttaa merkittäviä logistisia ja organisatorisia vaikeuksia, sillä Belgian hallinnolla on oltava riittävästi pätevää (ainakin osittain arabian kielen taitoista) henkilöstöä sekä linja-autoja, vähintään yksi lentokone ja lääketieteellisiä laitteita, ja sen on pystyttävä järjestämään hotelliyöpymisiä Jordaniassa, toteuttamaan turvatoimia jne. Näitä vaikeuksia lisäävät muun muassa paikan päällä olevan pätevän henkilöstön puute tai henkilöstön uupumus, Gazan kaistan surkeat elintarvike- ja terveysolot ( 6 ) sekä läpikulkualueilla evakuoinnin aikana vallitsevat jännitteet. ( 7 )

18.

X ja pariskunnan viisi lasta tekivät Office des étrangers’lle (Belgian ulkomaalaisvirasto, jäljempänä virasto) hakemuksen perheenyhdistämisestä Y:n kanssa. Hakemus tehtiin etäyhteyden välityksellä. Virasto myönsi 6.10.2025 viisumin X:lle ja pariskunnan viidelle lapselle. Viisumit ( 8 ) myönnettiin sillä lykkäävällä ehdolla, että asianomaisten henkilöllisyys ja heidän etäviisumihakemukseensa liitettyjen asiakirjojen aitous tarkastetaan myöhemmin heidän saapuessaan Belgian suurlähetystöön tai konsulaattiin.

19.

Pääasian kantajat pyysivät 13.10.2025, että Belgian ulkoministerin alaisuudessa toimiva Centre de crise (kriisikeskus, Belgia) ”hakee [X:n ja kyseisten neljän lapsen puolesta] Israelin viranomaisilta lupaa Gazasta poistumiseen ja Egyptin ja Jordanian viranomaisilta lupaa niiden alueen kautta tapahtuvaan kauttakulkuun, jotta he voivat noutaa viisumin Belgian konsulaatista ja matkustaa sen jälkeen Belgiaan, – – viraston perheenyhdistämisviisumien myöntämiselle antaman hyväksynnän tehokkaan vaikutuksen varmistamiseksi”.

20.

Kriisikeskus viittasi 21.10.2025 antamassaan vastauksessa Gazan kaistalta evakuoinnin järjestämiseen liittyviin lukuisiin haasteisiin, jotka liittyvät erityisesti turvallisuuteen ja logistiikkaan mutta myös hallintoon. Kriisikeskus totesi myös, että ”ennen kuin [kyseiset henkilöt] voidaan evakuoida, on tutkittava, ovatko he saaneet voimassa olevan viisumin virastolta ja täyttävätkö he Belgian hallituksen vahvistamat kriteerit, jotta he olisivat oikeutettuja evakuointiin. Tällä hetkellä kyseessä on noin 500 henkilön – – kiinteä luettelo, joka on laadittu aiemmin määriteltyjen kriteerien mukaisesti. Luettelo koostuu pääasiassa henkilöiden, jotka ovat saaneet Belgiassa pakolaisaseman, ydinperheen jäsenistä. Toistaiseksi keskitymme ainoastaan tämän noin 500 henkilön ryhmän evakuointiin.”

21.

Pääasian kantajat haastoivat Belgian valtion ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen väliaikaista oikeussuojaa koskevassa menettelyssä 21.10.2025 tiedoksi annetulla haasteella. Tässä tuomioistuimessa 8.12.2025 pidetyssä istunnossa Y vahvisti, että hänen aviopuolisollaan ja lapsillaan, jotka ovat jääneet Gazan kaistalle, on vain teltta suojanaan. He joutuvat valmistamaan vähäisen ruokansa muovijätteen seasta löytämistään aineksista ja altistuvat siis myrkyille ravintoa saadakseen. Y:n mukaan hänen lapsensa joutuvat jatkuvasti kohtaamaan sodan kauhut ilman muuta vaihtelua kuin tilapäiskoulussa annettava opetus. Hänen mukaansa yksi hänen pienimmistä lapsistaan on tällä hetkellä vakuuttunut siitä, että hän on tarkoituksella hylännyt heidät, ja kieltäytyy puhumasta hänelle, kun X ja Y onnistuvat ottamaan yhteyttä pikaviestisovelluksella.

22.

Pääasian kantajien asianajaja ilmoitti kyseisessä istunnossa, että Y on myös jättänyt hakemuksen pakolaisaseman saamiseksi. Hakemuksen käsittely Belgian toimivaltaisessa viranomaisessa on edelleen kesken.

23.

Pääasian kantajat vaativat, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin velvoittaa Belgian valtion ensisijaisesti merkitsemään X:n ja hänen neljä lastaan kyseisen valtion laatimaan evakuointiluetteloon ja järjestämään heidän evakuointinsa konkreettisesti heti, kun tarvittavat muodollisuudet on täytetty, ja toissijaisesti ilmoittamaan Israelin ja Jordanian viranomaisille, että he haluavat lähteä Gazan kaistalta Belgiaan. Belgian valtio vaati, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ensisijaisesti jättää pääasian kantajien vaatimukset tutkimatta tai ainakin hylkää ne perusteettomina.

24.

Ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin katsoo, että kun otetaan huomioon henkilöiden evakuointiin Gazan kaistalta tällä hetkellä liittyvät vaikeudet, Belgian valtion velvoittaminen X:n ja kyseisten neljän lapsen evakuointiin olisi todennäköisesti merkinnyt kohtuutonta taakkaa, ( 9 ) jos tätä varten ei olisi toteutettu mitään prosessia. Kyseinen tuomioistuin tuo esiin, että käsiteltävässä asiassa tällainen prosessi on olemassa, ja siitä on jo hyötynyt yli 400 henkilöä. Vertailun vuoksi se toteaa, että X ja hänen neljä lastaan ”ovat hyvin pieni osa tästä määrästä”. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo kuitenkin, että velvoittamalla Belgian valtio merkitsemään Gazan kaistalle jääneet X ja hänen lapsensa evakuointiluetteloon lisätään sen humanitaarista taakkaa, vaikka se on oma-aloitteisesti päättänyt myöntää apua ja vaikka muut valtiot ovat mahdollisesti kieltäytyneet siitä alusta alkaen. Kyseinen tuomioistuin pohtiikin, voiko tällainen määräys johtaa siihen, ettei Belgian valtio ole myöhemmin yhtä halukas avun tarjoamiseen muissa kriisi- tai sotatilanteissa.

25.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että Belgian valtiolla on kansallisen oikeuden nojalla harkintavaltaa määrittää niiden eri henkilöiden evakuointijärjestys, jotka voidaan evakuoida Israelin ja Jordanian kanssa neuvotellun sopimuksen nojalla. Tällaisessa tapauksessa Belgian valtion toiminta ei jää tuomioistuimen harjoittaman laillisuusvalvonnan ulkopuolelle, mutta tämä valvonta on marginaalista ja koskee vain ilmeisiä arviointivirheitä. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan Belgian valtio ei ole käsiteltävässä asiassa tehnyt ilmeistä arviointivirhettä, jollei unionin tuomioistuimen antaman tulkinnan perusteella tehtävästä päätelmästä muuta johdu.

26.

Tässä tilanteessa tribunal de première instance francophone de Bruxelles on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

27.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyysi tämän ennakkoratkaisupyynnön käsittelemistä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä.

28.

Unionin tuomioistuin (viides jaosto) päätti 12.1.2026, että käsiteltävänä oleva asia käsitellään kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä. Pääasian kantajat, Belgian hallitus ja Euroopan komissio esittivät kirjallisia huomautuksia. Nämä osapuolet sekä Tšekin, Saksan, Kreikan, Ranskan, Italian ja Alankomaiden hallitukset esittivät suulliset lausumansa 11.2.2026 pidetyssä istunnossa.

29.

Ensimmäisellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy lähinnä, ulottuuko perusoikeuskirjan 51 artiklassa tarkoitettu unionin oikeuden soveltaminen pidemmälle kuin siihen, että jäsenvaltio myöntää direktiivin 2003/86 13 artiklan 1 kohdan mukaisesti perheenyhdistämisen kohteena olevalle perheenjäsenelle viisumin hänen henkilöllisyytensä tarkastamista koskevalla lykkäävällä ehdolla, erityisesti viisumin luovuttamiseen. Siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin vastaa tähän kysymykseen myöntävästi, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy toisella kysymyksellään, onko kyseisen jäsenvaltion autettava viisuminsaajaa poistumaan kolmannesta maasta, jossa hän asuu, jotta viisumi voidaan luovuttaa hänelle, kun hän ei voi poistua yksin kyseisestä maasta ja hänen henkensä on siellä selvästi uhattuna. Jos tähän kysymykseen vastataan myöntävästi, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy kolmannella kysymyksellään, onko kyseisen jäsenvaltion sisällytettävä viisuminsaaja kolmannesta maasta toteutettavaan evakuointiprosessiin tai ilmoitettava kaikkien asianomaisten kolmansien maiden viranomaisille, että kyseinen viisuminsaaja haluaa tulla unioniin oleskellakseen siellä ja että hänellä on tähän tarvittavat viisumit.

30.

Tarkastelen näitä kysymyksiä yhdessä. Tässä tarkastelussa on ensin esitettävä asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat ja sen jälkeen tulkittava direktiivin 2003/86 säännöksiä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön valossa. Lopuksi arvioin jäsenvaltioiden diplomaatti- ja konsulitehtäviä unionin oikeuden kannalta tukeakseni tarkasteluani direktiivin 2003/86 13 artiklan 1 kohdassa asetettujen velvoitteiden sisällöstä ja ulottuvuudesta.

31.

Pääasian kantajat katsovat, että direktiivin 2003/86 13 artiklan 1 kohdan soveltaminen jäsenvaltiossa ulottuu viisumin myöntämistä pidemmälle ja joka tapauksessa sen konkreettiseen luovuttamiseen. He katsovat, että vaikka asianomaisille henkilöille on välttämätöntä antaa apua, jotta he voivat poistua Gazan kaistalta, jolloin viisumin konkreettisesta luovuttamisesta ja näin ollen perheenyhdistämisoikeuden käyttämisestä ei tehdä mahdotonta, tai jotta kyseisten henkilöiden henki pelastuisi, kyseisen jäsenvaltion on annettava tätä apua direktiivin 2003/86 13 artiklan 1 kohdan ja perusoikeuskirjan 2, 4, 7 ja 24 artiklan mukaisesti.

32.

Pääasian kantajat huomauttavat jäsenvaltion antaman tuen luonteesta ja intensiteetistä, että se muodostuu ensisijaisesti siitä, että viisuminsaaja sisällytetään jäsenvaltion toteuttamaan evakuointiprosessiin. He toteavat, että tämä velvollisuus, jota sovelletaan vain poikkeuksellisissa olosuhteissa ( 11 ) ja joka on osa olemassa olevaa evakuointiprosessia, ei ole kestämätön tai kohtuuton taakka. Toissijaisesti he katsovat, että jos evakuointi on tilapäisesti mahdotonta, annettavan avun ”on muodostuttava siitä, että kolmansille maille, jotka estävät [perheenyhdistämisen kohteena olevaa] perheenjäsentä saapumasta unioniin, annetaan tieto siitä, että hän haluaa saapua kyseisen jäsenvaltion alueelle ja että jäsenvaltio on antanut hänelle siihen luvan”.

33.

Belgian hallitus katsoo, että on syytä erottaa toisistaan direktiivissä 2003/86 säännelty viisumin myöntämistä koskeva hallinnollinen menettely ja tällaisille viisumisaajille annettava konsuliavun tyyppinen apu, jota ei säännellä unionin oikeudessa. Kyseisen hallituksen mukaan direktiivin 2003/86 4, 5 ja 10 artiklasta ja 13 artiklan 1 kohdasta yhdessä luettuina ilmenee, ettei direktiivin soveltaminen ulotu pidemmälle kuin 6.10.2025 tehtyjen päätösten kaltaisista päätöksistä, joilla yhdessä ja samassa päätöksessä hyväksytään perheenyhdistämistä koskeva hakemus ja jotka merkitsevät jäsenvaltion hyväksyntää viisumin myöntämiselle, ilmoittamiseen. Se katsoo, että koska se ei omasta aloitteestaan estä näitä henkilöitä konkreettisesti noutamasta viisumia, direktiivin 2003/86 soveltaminen ei ulotu viisumien myöntämistä koskevaa ilmoitusta pidemmälle.

34.

Se, että direktiivin 2003/86 13 artiklan 1 kohdan mukaisesti ”edistetään kaikin tavoin vaadittujen viisumien myöntämistä”, ei merkitse sitä, että jäsenvaltiot sitoutuisivat antamaan apua, jotta viisuminsaaja voisi poistua asuinmaastaan. Myöskään missään kansainvälisen, unionin tai kansallisen oikeuden normissa ei luoda oikeutta tämän tyyppiseen apuun. Belgian hallitus katsoo, että tällainen tulkinta voisi lisäksi johtaa syrjintään, sillä Belgian kansalainen tai unionin kansalainen ei voisi vaatia valtiota, jonka kansalainen hän on, sisällyttämään häntä kotiuttamisoperaatioon, jotta hän voisi poistua Gazan kaistalta, koska hänellä ei ole oikeutta konsuliapuun. Se pitää näin ollen syrjivänä sitä, että tällainen oikeus vahvistettaisiin ainoastaan perheenyhdistämisviisumin saajille, vaikka se rajoittuisi kolmannessa ennakkoratkaisukysymyksessä mainittuihin kahteen konsuliapua koskevaan toimenpiteeseen.

35.

Komission mukaan direktiivin 2003/86 yleinen systematiikka osoittaa, ettei lainsäätäjä ole tarkoittanut asettaa jäsenvaltioille direktiivissä nimenomaisesti säädettyjen velvoitteiden lisäksi kohtuuttomia taloudellisia tai henkilöresursseja koskevia velvoitteita. Se katsoo, että direktiivin 2003/86 13 artiklan 1 kohdan mukaisesti jäsenvaltion on edistettävä asianomaisten henkilöiden viisumin myöntämistä lähtökohtaisesti hallinnollisin toimin. Nyt käsiteltävässä asiassa se, ettei jäsenvaltio ole ryhtynyt toimiin, on kuitenkin johtanut siihen, että X:n ja hänen lastensa on mahdotonta noutaa viisumeja, ja poistaa siten perheenyhdistämisoikeuden tosiasiallisen vaikutuksen. Tässä yhteydessä, jossa X:n ja hänen lastensa henki on uhattuna, komissio katsoo, että direktiivin 2003/86 13 artiklan 1 kohtaa on tulkittava perusoikeuskirjan ja erityisesti sen 2, 4, 7 ja 24 artiklan valossa siten, että jäsenvaltiolla on velvollisuus käyttää kaikkia käytettävissään olevia keinoja viisumien myöntämisen mahdollistamiseksi aiheuttamatta kuitenkaan kyseiselle jäsenvaltiolle kohtuutonta tai jopa mahdotonta rasitetta.

36.

Komission mukaan vaatimusta, jonka mukaan jäsenvaltion on osoitettava joustavuutta, ( 12 ) jotta viisumi voidaan tosiasiallisesti luovuttaa, voidaan tuskin tulkita siten, että siihen sisältyisi velvollisuus merkitä asianomaiset henkilöt evakuointiluetteloon ja sitten evakuoida heidät Belgiaan. Kyseessä olisi kohtuuton taakka, jota direktiivissä 2003/86, tulkittuna perusoikeuksien valossa, ei voida asettaa jäsenvaltiolle käsiteltävänä olevan kaltaisessa tilanteessa. Komissio katsoo sitä vastoin, että pelkkä ilmoitus asianomaisten kolmansien maiden viranomaisille tai jopa toimivaltaisille kolmansille maille esitetty pyyntö päästää nämä henkilöt poistumaan Gazan kaistalta voisivat kuulua direktiivin 13 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, eivätkä ne ensi arviolta näytä aiheuttavan jäsenvaltiolle kohtuutonta taakkaa tai erityistä riskiä. Komission mukaan jäsenvaltion tehtävänä on arvioida, onko tällainen toiminta ajateltavissa vai voiko se päinvastoin vaikuttaa kielteisesti sen suhteisiin näiden kolmansien maiden kanssa.

37.

Istunnossa Tšekin, Saksan, Kreikan, Ranskan, Italian ja Alankomaiden hallitukset totesivat yksimielisesti, että kantajien vaatimat toimet ovat luonteeltaan diplomaattisia, kun taas direktiivin 2003/86 13 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut toimet ovat luonteeltaan puhtaasti hallinnollisia. Lisäksi tuotiin esiin, että vaikka tietojen toimittaminen kolmannen maan viranomaisille, jotta niille ilmoitettaisiin asianomaisten henkilöiden haluavan lähteä Gazan kaistalta, on ”vähemmän pakottava” toimenpide, se on joka tapauksessa diplomaattinen toimi, joka ei kuulu kyseisessä säännöksessä tarkoitettuihin hallinnollisiin velvoitteisiin. Lisäksi korostettiin sitä, että valtioiden väliset diplomaattiset yhteydet ovat erittäin muodollisia.

38.

Direktiivin 2003/86 tarkoituksena on sen 1 artiklan mukaan vahvistaa edellytykset, joiden täyttyessä jäsenvaltioissa laillisesti oleskelevilla kolmansien maiden kansalaisilla on oikeus perheenyhdistämiseen. Unionin tuomioistuin on toistuvasti todennut, että kyseisellä direktiivillä pyritään edistämään perheenyhdistämistä ja antamaan suojelua kolmansien maiden kansalaisille, erityisesti alaikäisille. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan direktiivin 2003/86 säännöksiä on tulkittava ja sovellettava perusoikeuskirjan 7 artiklan ja 24 artiklan 2 ja 3 kohdan valossa, ( 13 ) kuten todetaan myös mainitun direktiivin johdanto-osan toisessa perustelukappaleessa ( 14 ) ja 5 artiklan 5 kohdassa, joiden mukaan jäsenvaltioiden perheenyhdistämistä koskevia hakemuksia käsitellessään otettava huomioon asianomaisten lasten etu ja perhe-elämän edistämistä koskeva tavoite.

39.

On kuitenkin huomattava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa ennakkoratkaisupyynnössään perusoikeuskirjan 2 artiklaan (oikeus elämään) ja 4 artiklaan (kidutuksen sekä epäinhimillisen tai halventavan rangaistuksen ja kohtelun kielto). Tämän vuoksi katson, että kun jäsenvaltio soveltaa direktiiviä 2003/86, myös näillä perusoikeuskirjan määräyksillä voi olla merkitystä tapauksen erityispiirteiden mukaan.

40.

Perheenyhdistämisen edistämiseksi direktiivin 2003/86 4 artiklan 1 kohdassa asetetaan jäsenvaltioille täsmällisiä toimintavelvollisuuksia, joita vastaavat selvästi määritellyt subjektiiviset oikeudet. Tarkemmin sanottuna jäsenvaltioiden on tämän direktiivin 4 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdan mukaan sallittava direktiivin nojalla perheenkokoajan aviopuolison sekä perheenkokoajan ja hänen aviopuolisonsa alaikäisten lasten maahantulo ja oleskelu. Jäsenvaltioiden on siis sallittava näiden perheenkokoajan perheenjäsenten perheenyhdistäminen ilman, että ne voisivat käyttää harkintavaltaansa, kunhan direktiivin IV luvussa tarkoitetut edellytykset ovat täyttyneet. ( 15 ) Koska perheenyhdistämisen salliminen on pääsääntö, direktiivin 2003/86 IV luvussa tarkoitettuja edellytyksiä on tulkittava suppeasti, jotta direktiivin tavoitetta ja tehokasta vaikutusta ei vaarannettaisi. ( 16 )

41.

Direktiivin 2003/86 5 artiklassa säädetään perheenyhdistämistä koskevan hakemuksen jättämistä ja tutkimista koskevista menettelysäännöistä. Sen 1 kohdasta ilmenee, että on jäsenvaltioiden asiana määrittää yhtäältä henkilö, jolla on lupa tehdä maahantulo- ja maassaoleskeluhakemus perheenyhdistämisoikeuden käyttöä varten, ja toisaalta ne viranomaiset, jotka ovat toimivaltaisia kirjaamaan tällaisen hakemuksen. ( 17 ) Tämän 5 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan perheenyhdistämistä koskevaan hakemukseen on liitettävä ”asiakirjat, joista käy ilmi sukulaisuussuhde”. Lisäksi 2 kohdan toisessa alakohdassa täsmennetään, että ”sukulaisuussuhteen olemassaolon toteamiseksi jäsenvaltiot voivat tarvittaessa haastatella perheenkokoajaa ja hänen perheenjäseniään sekä suorittaa muita tarpeellisiksi katsomiaan tutkimuksia”. Silloin, kun perheenyhdistämistä koskeva hakemus hyväksytään, asianomainen jäsenvaltio sallii perheenkokoajan perheenjäsenen maahantulon ja myöntää hänelle ensimmäisen oleskeluluvan direktiivin 2003/86 13 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Näin ollen toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on ennen perheenyhdistämisen sallimista direktiivin 2003/86 nojalla todettava asianomaisen sukulaisuussuhteen olemassaolo perheenkokoajan ja kolmannen valtion sen kansalaisen välillä, jonka hyväksi perheenyhdistämistä koskeva hakemus on esitetty. ( 18 )

42.

Tässä yhteydessä on huomattava unionin tuomioistuimen todenneen tuomiossa Afrin, että direktiivin 2003/86 5 artiklan 1 kohta, luettuna yhdessä perusoikeuskirjan 7 artiklan ja 24 artiklan 2 ja 3 kohdan kanssa, on esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan perheenyhdistämiseen perustuvan maahantulo- ja maassaoleskeluhakemuksen tekeminen edellyttää, että perheenkokoajan perheenjäsenet menevät henkilökohtaisesti siihen diplomaatti- tai konsuliedustustoon, ( 19 ) joka on toimivaltainen heidän ulkomailla olevan asuin- tai oleskelupaikkansa osalta, ( 20 ) myös tilanteessa, jossa heille on mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa mennä kyseiseen edustustoon. Tuomion tuomiolauselmassa todetaan nimenomaisesti, että tämä unionin oikeuden tulkinta ei kuitenkaan rajoita jäsenvaltion mahdollisuutta vaatia kyseisten perheenkokoajan perheenjäsenten henkilökohtaista saapumista paikalle perheenyhdistämishakemusta koskevan menettelyn myöhemmässä vaiheessa. ( 21 ) Unionin tuomioistuin totesi kyseisen tuomion 59 kohdassa, että jäsenvaltion on helpotettava tällaista saapumista muun muassa antamalla konsuliasiakirjoja tai laissez-passer-matkustusasiakirja.

43.

Tuomion Afrin taustalla olevasta asiasta ilmenee kuitenkin, että kyseessä olevassa kansallisessa säännöksessä, jolla direktiivin 2003/86 5 artiklan 1 kohta on saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä, edellytetään perheenkokoajan perheenjäsenten henkilökohtaista paikalle saapumista perheenyhdistämiseen perustuvan maahantulo- ja maassaoleskeluhakemuksen tekohetkellä ja että kansallisessa oikeudessa ei säädetä poikkeuksista niiden tilanteiden osalta, joissa tällainen saapuminen on mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa. Perheenkokoajan perhe asui konfliktialueella eli Luoteis-Syyriassa sijaitsevassa Afrinin kaupungissa ja saattoi tällaisella alueella liikkuessaan altistua epäinhimilliselle tai halventavalle kohtelulle tai jopa vaarantaa henkensä. Kansallisen oikeuden mukaan asianomaiset henkilöt eivät siis voineet tehdä perheenyhdistämistä koskevaa hakemusta kyseisessä jäsenvaltiossa. Tässä tilanteessa unionin tuomioistuin totesi, että se, ettei jäsenvaltio osoittanut tarvittavaa joustavuutta, jotta asianomaiset voivat tosiasiallisesti tehdä perheenyhdistämishakemuksensa tarkoituksenmukaisella hetkellä, helpottamalla tämän hakemuksen tekemistä ja sallimalla erityisesti etäviestintäkeinojen käytön, teki perheenyhdistämisoikeuden käytöstä käytännössä mahdotonta ja esti direktiivin 2003/86 tehokkaan vaikutuksen.

44.

Nyt käsiteltävässä asiassa, toisin kuin tuomion Afrin taustalla olleessa asiassa, Belgian valtio antoi X:lle ja pariskunnan viidelle lapselle mahdollisuuden perheenyhdistämistä Y:n kanssa koskevan etähakemuksen tekemiseen. Hakemus hyväksyttiin 6.10.2025, ja virasto myönsi X:lle ja hänen viidelle lapselleen viisumin sillä lykkäävällä ehdolla, että asianomaisten henkilöllisyys ja heidän etäviisumihakemukseensa liitettyjen asiakirjojen aitous tarkastetaan myöhemmin heidän saapuessaan Belgian suurlähetystöön tai konsulaattiin.

45.

Edellä esitetyn perusteella näyttää siltä, että virasto on noudattanut tuomion Afrin oikeusohjeita ja osoittanut Gazan kaistalla vallitsevan surkean humanitaarisen tilanteen vuoksi tarvittavaa joustavuutta varmistaakseen muun muassa direktiivin 2003/86 5 artiklassa tarkoitetun perheenyhdistämishakemuksen jättämis- ja tutkimismenettelyn tehokkaan vaikutuksen pääasian tilanteessa. Vaikuttaa siltä, että viraston menettelysääntöihin tehdyillä muutoksilla mahdollistettiin käsiteltävässä asiassa perheenyhdistämisen salliminen ja samalla varmistettiin, että erityisesti asianomaisten henkilöiden henkilöllisyyden tarkastaminen suoritetaan myöhemmässä vaiheessa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti.

46.

Nyt käsiteltävässä asiassa keskeinen kysymys ei liity perheenyhdistämisen sallimisen vaiheeseen vaan menettelyn myöhempään vaiheeseen eli perheenkokoajan perheenjäsenten maahantulon ja maassaoleskelun (sallimista koskevaan) vaiheeseen. ( 22 ) Direktiivin 2003/86 13 artiklan 1 kohdan mukaan asianomaisen jäsenvaltion on annettava lupa perheenjäsenen tai ‑jäsenten maahantuloon heti, kun perheenyhdistämistä koskeva hakemus on hyväksytty, ja ”edistettävä kaikin tavoin” heiltä ”vaadittujen viisumien myöntämistä”.

47.

Kuten komissio toi perustellusti esiin, ilmaisua ”edistää kaikin tavoin – – vaadittujen viisumien myöntämistä” ei ole määritelty direktiivissä 2003/86. Tietääkseni unionin tuomioistuin ei ole myöskään tähän mennessä vielä tulkinnut tätä ilmaisua. ( 23 ) Direktiivin 13 artiklan 1 kohdan sanamuodosta ilmenee kuitenkin, että tällä säännöksellä pyritään helpottamaan viisumien myöntämistä siitä lähtien, kun perheenyhdistämiseen on annettu lupa. Se edellyttää, että viisumien myöntämisjärjestelmä toimii tehokkaasti ja nopeasti. ( 24 )

48.

Mielestäni kyseisessä säännöksessä säädetään selvästi paitsi jäsenvaltioiden velvollisuudesta poistaa kaikki perusteettomat hallinnolliset esteet myös velvollisuudesta ottaa käyttöön ja käyttää tehokkaita hallinnollisia menettelyjä viisumien myöntämiseksi perheenyhdistämisoikeuden tehokkaan vaikutuksen varmistamiseksi. Tätä tulkintaa tukee direktiivin 2003/86 johdanto-osan 13 perustelukappale, jossa todetaan, että perheenyhdistämistä koskevien hakemusten tutkimista sekä perheenjäsenten maahantuloa ja maassaoleskelua koskevia menettelysääntöjä on voitava soveltaa ”tehokkaasti jäsenvaltioiden hallintojen keskimääräiseen työtaakkaan nähden”, ja soveltamisohjeiden 5.1 kohta, jossa viitataan muun muassa siihen, että hallinnolliset lisärasitteet on vähennettävä minimiin. ( 25 )

49.

On tärkeää korostaa, että vaikka direktiivissä 2003/83, erityisesti sen 13 artiklan 1 kohdassa, edellytetään asianomaisen jäsenvaltion viranomaisilta rakentavaa ja jopa aktiivista yhteistyötä, tämä yhteistyö on kuitenkin luonteeltaan hallinnollista. Tuomio Afrin tukee tätä tulkintaa. Unionin tuomioistuin nimittäin totesi kyseisen tuomion 59 kohdassa, että ”jottei vaarannettaisi direktiivin 2003/86 tavoitetta edistää perheenyhdistämistä eikä loukattaisi perusoikeuksia, joita tällä direktiivillä pyritään suojaamaan, silloin, kun jäsenvaltio vaatii perheenkokoajan perheenjäsenten henkilökohtaista saapumista paikalle menettelyn myöhemmässä vaiheessa, ( 26 ) kyseisen jäsenvaltion on helpotettava tällaista saapumista muun muassa antamalla konsuliasiakirjoja tai laissez-passer-matkustusasiakirja”. On todettava, että ”konsuliasiakirjojen tai laissez-passer-matkustusasiakirjojen antamisessa” on kyse puhtaasti hallinnollisista toimista. ( 27 ) Ne ovat pelkästään kyseessä olevan jäsenvaltion vastuulla toteutettavia toimia.

50.

Tästä seuraa, että direktiivin 2003/86 13 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että asiasta vastaavat kansalliset viranomaiset tekevät täysimääräistä ja jatkuvaa yhteistyötä perheenyhdistämistä hakevien kanssa siihen saakka, kunnes viisumi on tosiasiallisesti luovutettu. Tämä velvollisuus ilmentää SEU 4 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettua vilpittömän yhteistyön periaatetta ja perusoikeuskirjan 41 artiklassa vahvistettua oikeutta hyvään hallintoon. ( 28 ) Se ei kuitenkaan edellytä, että kansalliset viranomaiset toteuttavat poikkeuksellisia toimenpiteitä tai toimenpiteitä, jotka eivät kuulu direktiivin soveltamisalaan.

51.

Velvollisuus evakuoida pääasian kantajat Gazan kaistalta tai antaa heille konsuliapua ilmoittamalla kolmansien maiden viranomaisille, että he haluavat poistua tältä alueelta, ( 29 ) edellyttäisi sellaisten poikkeuksellisten toimenpiteiden toteuttamista, jotka eivät liity mitenkään direktiivin 2003/86 13 artiklan 1 kohdassa asetettuihin luonteeltaan hallinnollisiin vaatimuksiin. ( 30 ) Tällaiset velvollisuudet edellyttävät jäsenvaltion ja yhden tai useamman kolmannen maan välillä toteutettavia diplomaattisia tai konsuliviranomaisten toimia, joista ei ole säädetty tässä direktiivissä ja jotka eivät myöskään kuulu sen soveltamisalaan. Huomautan, että vaikka pääasian kantajien vaatima toinen määräys saattaa ensi arviolta vaikuttaa ( 31 ) vähemmän rajoittavalta kuin ensimmäinen määräys, ( 32 ) tämä ei muuta sitä, että tällaiset toimet ovat luonteeltaan diplomaattisia tai konsuliviranomaisten toimia, jotka eivät kuulu direktiivin 2003/86 soveltamisalaan. Myöskään direktiivissä säädettyjen velvollisuuksien perusteeton laajentaminen ei ole ajateltavissa, vaikka ne olisivatkin ”helposti” jäsenvaltioiden toteutettavissa (mitä ne eivät ole). ( 33 )

52.

Tässä yhteydessä on todettava, että direktiivi 2003/86 on annettu EY:n perustamissopimuksen 63 artiklan ensimmäisen kohdan 3 alakohdan a alakohdan, josta on tullut SEUT 79 artikla, nojalla. Se kuuluu siten EUT-sopimuksen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevaan V osastoon eikä esimerkiksi EU-sopimuksen V osastoon, joka sisältää yleiset määräykset Euroopan unionin ulkoisesta toiminnasta ja erityismääräykset yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta (YUTP). ( 34 ) Vaikka joissain tapauksissa näiden politiikkojen tavoitteet ovat päällekkäisiä, direktiivin 2003/86 keskeisenä tavoitteena ja tarkoituksena on varmistaa jäsenvaltioiden alueella laillisesti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten oikeudenmukainen kohtelu. Helpottamalla perhe-elämää direktiivillä edistetään sellaisen sosiaalisen ja kulttuurisen vakauden muodostumista, joka helpottaa kolmansien maiden kansalaisten kotoutumista jäsenvaltioissa. ( 35 ) Kun SEUT 79 artiklan perusteella toteutetuilla toimenpiteillä voisi olla ”ulkoinen” näkökohta tai ulottuvuus, ( 36 ) direktiivillä 2003/86 pyritään vahvistamaan laillista maahanmuuttoa koskevaa unionin ”sisäistä” politiikkaa. ( 37 )

53.

Katson näin ollen, että sen lisäksi, että kyseessä olevat velvollisuudet ulottuisivat direktiivin 2003/86 sanamuotoa ja tavoitetta pidemmälle, niillä myös puututtaisiin jäsenvaltioiden diplomaatti- tai konsulitoimintaan ja muutettaisiin perustavanlaatuisesti jäsenvaltioiden ja unionin keskinäistä toimivallan tasapainoa. Mikään direktiivin 2003/86 sanamuodossa ei viittaa siihen, että tämä olisi ollut unionin lainsäätäjän tarkoitus.

54.

Lisäksi on todettava, ettei perusoikeuskirjan tulkinta voi muuttaa tätä johtopäätöstä. Jos jäsenvaltioiden toiminta ei kuulu unionin oikeuden soveltamisalaan, perussopimuksen määräyksiä ei sovelleta. ( 38 ) Tässä yhteydessä on muistutettava, että perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdan mukaan perusoikeuskirjan määräykset koskevat jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta. ( 39 ) Mainitun artiklan 2 kohdassa täsmennetään, ettei perusoikeuskirjan määräyksillä laajenneta perussopimuksissa määriteltyä Euroopan unionin toimivaltaa. Näissä määräyksissä vahvistetaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö, jonka mukaan unionin oikeusjärjestyksessä taatut perusoikeudet on tarkoitettu sovellettaviksi kaikkiin unionin oikeudessa säänneltyihin tilanteisiin mutta ei muihin tilanteisiin. ( 40 )

55.

Perusoikeuskirjan määräykset koskevat jäsenvaltioita silloin, kun ne soveltavat direktiivin 2003/86 säännöksiä, muun muassa sen 13 artiklan 1 kohtaa. Tästä seuraa, että jos jäsenvaltio myöntää perheenyhdistämisen yhteydessä viisumin ja edellyttää, että viisuminsaaja saapuu henkilökohtaisesti paikalle, kun viisumi luovutetaan hänelle henkilökohtaisesti, jotta hänen henkilöllisyytensä voidaan tarkastaa, perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu unionin oikeuden soveltaminen ulottuu viisumin myöntämistä pidemmälle, erityisesti sen tosiasialliseen luovuttamiseen. ( 41 ) Ilman tätä henkilökohtaisesti paikalle saapumista ja viisumin henkilökohtaisesti luovuttamista direktiivin 2003/86 13 artiklan 1 kohdan tavoitetta sallia perheenjäsenen ja ‑jäsenten maahantulo ei saavutettaisi. Olisi siis direktiivin 2003/86 tavoitteen vastaista rajata jäsenvaltioiden velvollisuus ”edistää kaikin tavoin vaadittujen viisumien myöntämistä” koskemaan ainoastaan näiden viisumien myöntämistä lykkäävin ehdoin ilman, että kuitenkaan helpotettaisiin näiden ehtojen täyttämiseksi tarvittavien hallinnollisten toimien toteuttamista.

56.

Katson näin ollen, että ensimmäiseen kysymykseen on vastattava myöntävästi.

57.

Koska pääasian kantajien evakuointi Gazan kaistalta tai konsuliavun antaminen heille ilmoittamalla kolmansien maiden viranomaisille, että he haluavat poistua tältä alueelta, eivät ole direktiivissä 2003/86 säänneltyjä toimia tai ”tehtäviä”, ( 42 ) ne eivät ole perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua unionin oikeuden ”soveltamista”. ( 43 ) Direktiivin 2003/86 säännöksiä tai perusoikeuskirjan määräyksiä ei voida tulkita tavalla, jolla muutettaisiin keinotekoisesti direktiivin 13 artiklan 1 kohdassa jäsenvaltioille asetettujen velvoitteiden ulottuvuutta tai perussopimuksissa määrättyjen unionin ja jäsenvaltioiden toimivallan ja tehtävien jakoa. ( 44 )

58.

Velvollisuus varmistaa direktiivissä 2003/86 tarkoitettujen oikeuksien konkreettinen ja tosiasiallinen soveltaminen ja tarkemmin velvollisuus edistää kaikin tavoin perheenyhdistämisluvan saaneilta vaadittujen viisumien myöntämistä ei velvoita viisumit myöntänyttä jäsenvaltiota sisällyttämään näitä viisuminsaajia sen toteuttamaan Gazan kaistan evakuointiprosessiin tai ilmoittamaan niiden kolmansien maiden viranomaisille, jotka estävät viisumisaajia saapumasta unioniin, että he haluavat oleskella unionissa ja että heillä on tähän tarvittavat viisumit. Direktiivin 2003/86 tai perusoikeuskirjan 51 artiklan sanamuoto tai systematiikka eivät tue tällaista tulkintaa.

59.

Direktiivin 2003/86 säännöksistä ja käsitteestä ”perusoikeuskirjan soveltaminen” ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämien kysymysten yhteydessä esittämästäni tarkastelusta huolimatta katson, että jotta ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle voidaan antaa hyödyllinen vastaus, on syytä selvittää, säännelläänkö unionin oikeudessa jäsenvaltioiden diplomaatti- ja konsulitehtäviä ja jos säännellään, missä määrin.

60.

Tiedän vain yhden tapauksen, jossa näitä tehtäviä säännellään unionin oikeudessa. Unionin kansalaisuus ( 45 ) antaa nimittäin jokaiselle jäsenvaltion kansalaiselle sellaisessa kolmannessa maassa, jossa kyseisellä jäsenvaltiolla ei ole edustusta, SEUT 20 artiklan 2 kohdan c alakohdassa ja perusoikeuskirjan 46 artiklassa vahvistetun ja SEUT 23 artiklassa konkretisoidun oikeuden saada suojelua muiden jäsenvaltioiden diplomaatti- ja konsuliviranomaisilta samoin edellytyksin kuin näiden valtioiden kansalaiset. ( 46 ) SEUT 23 artiklan perusteella annetussa direktiivissä 2015/637 ( 47 ) säädetään konsuliviranomaisten edustusta vailla oleville unionin kansalaisille antamaa suojelua helpottavista tarpeellisista yhteistyö- ja yhteensovittamistoimenpiteistä. Tällaisilla toimenpiteillä pyritään lisäämään oikeusvarmuutta ja konsuliviranomaisten välistä tehokasta yhteistyötä ja solidaarisuutta. ( 48 ) Direktiivin 9 artiklan e alakohdan mukaan konsuliviranomaisten antamaan suojeluun voi sisältyä avustaminen tilanteessa, jossa on kyseessä ”avustaminen ja kotiuttaminen hätätilanteessa”.

61.

On kuitenkin todettava, että kyseessä olevat säännökset koskevat ainoastaan unionin kansalaisia, jotka oleskelevat sellaisen kolmannen maan alueella, jossa sillä jäsenvaltiolla, jonka kansalaisia he ovat, ei ole edustusta, ja tietyissä olosuhteissa heidän perheenjäseniään, jotka eivät itse ole unionin kansalaisia mutta jotka liikkuvat heidän seurassaan. ( 49 ) Niitä ei sitä vastoin sovelleta kolmansien maiden kansalaisiin, jotka ovat perheenyhdistämisen kohteena direktiivin 2003/86 nojalla. Joka tapauksessa on todettava, että koska pääasian kantajien vaatimat määräykset eivät merkitse unionin politiikkojen ja toimien toteuttamista, syrjintäkieltoa koskevaa SEUT 10 artiklaa ei voida soveltaa. ( 50 )

62.

Tässä yhteydessä on huomattava, että vaikka SEUT 20 artiklan 2 kohdan c alakohdassa, SEUT 23 artiklassa, perusoikeuskirjan 46 artiklassa ja direktiivissä 2003/86 otetaan käyttöön tietyin edellytyksin jäsenvaltion kansalaisten ja jonkin toisen jäsenvaltion kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun järjestelmä sellaisessa kolmannessa maassa, jossa viimeksi mainittu jäsenvaltio ei ole edustettuna, nämä säännökset ja määräykset eivät sellaisinaan koske jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisiä konsulisuhteita. ( 51 ) Direktiivin 2015/637 johdanto-osan viidennen perustelukappaleen mukaan ”tämä direktiivi ei vaikuta jäsenvaltioiden toimivaltaan määrätä omille kansalaisilleen annettavan suojelun ulottuvuudesta”. ( 52 ) Näitä säännöksiä ja määräyksiä ei näin ollen voida tulkita siten, että niissä velvoitettaisiin jäsenvaltiot kotiuttamaan omat kansalaisensa hätätilanteessa. Sama johtopäätös pätee vielä suuremmalla syyllä, kun kyse on kolmannen maan kansalaisista. ( 53 )

63.

Vastaavasti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuri jaosto totesi tuomiossaan H. F. ym. v. Ranska, että ”valtioilla ei ole mitään kansainväliseen sopimukseen tai tapaoikeuteen perustuvaa velvollisuutta kotiuttaa omia kansalaisiaan”. Se totesi lisäksi, ettei kansainvälisessä oikeudessa ole vahvistettu valtion kansalaisten ”yksilöllistä oikeutta diplomaattiseen suojeluun”. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan tällainen oikeus ”olisi kansainvälisen oikeuden ja valtioiden harkintavallan vastainen”. ( 54 )

64.

Tässä tuomiossa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oli otettava kantaa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen muiden kuin yleissopimuksen ja sen ensimmäisen lisäpöytäkirjan jo sisältämien oikeuksien ja vapauksien turvaamista koskevan neljännen lisäpöytäkirjan ( 55 ) 3 artiklan 2 kappaleen, jonka mukaan keneltäkään ei saa ”evätä oikeutta tulla sen valtion alueelle, jonka kansalainen hän on”, ulottuvuuteen. ( 56 ) Tuomion taustalla oli tapaus, jossa Ranskan tasavalta kieltäytyi kotiuttamasta Ranskan kansalaisia, jotka olivat lastensa kanssa säilöönotettuina Syyriassa sijaitsevilla leireillä niin kutsutun Islamilaisen valtion kukistumisen jälkeen.

65.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin täsmensi kuitenkin, että vaikka neljännen lisäpöytäkirjan 3 artiklan 2 kappaleessa ei taata valtion kansalaisille, jotka ovat sen alueen ulkopuolella, yleistä oikeutta kotiuttamiseen, tämä määräys voi poikkeuksellisissa olosuhteissa ( 57 ) synnyttää toimintavelvollisuuden, jos se, että valtio kieltäytyy ryhtymästä toimiin, johtaisi siihen, että kyseinen kansalainen joutuisi asemaan, joka tosiasiallisesti rinnastuu pakolaisen asemaan. ( 58 ) Tällainen velvollisuus edellyttää poikkeuksellisissa olosuhteissa, että kotiuttamispyyntöä koskevaan päätöksentekomenettelyyn liitetään asianmukaiset takeet mielivaltaisten toimien estämiseksi. Tämä ilmenee sellaisen valvontamekanismin käyttöönottona, jolla voidaan varmistaa, että yleistä etua koskeviin pakottaviin syihin tai oikeudellisiin, diplomaattisiin ja aineellisiin vaikeuksiin liittyvät perusteet, joihin toimeenpanoviranomaiset voisivat legitiimisti vedota, eivät todellisuudessa ole mielivaltaisia. ( 59 )

66.

Sen lisäksi, että neljännen lisäpöytäkirjan 3 artiklan 2 kappaletta sovelletaan vain sopimusvaltioiden kansalaisiin, ylimääräisenä huomautuksena on todettava, ettei mikään viittaa siihen, että pääasian kantajien evakuointipyyntöä koskevaan päätöksentekomenettelyyn ei olisi liitetty asianmukaisia takeita mielivaltaisten toimien estämiseksi.

67.

On nimittäin huomattava, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan Belgian valtiolla kansallisen oikeuden nojalla oleva harkintavalta ei jää tuomioistuimen harjoittaman laillisuusvalvonnan ulkopuolelle, vaikka tämä valvonta on kansallisen oikeuden mukaan marginaalista. Kyseinen tuomioistuin totesi myös, että Cour constitutionnellen (perustuslakituomioistuin, Belgia) oikeuskäytännössä on katsottu, että vaikka kansallisessa oikeudessa ei ole subjektiivista oikeutta konsuliapuun, ”konsuliedustuston päätös konsuliavun myöntämisestä tai epäämisestä on yksittäistapausta koskeva hallintotoimi, joka on näin ollen perusteltava nimenomaisesti ja asianmukaisesti. Asianomainen voi riitauttaa nämä perustelut Conseil d’État’n (ylin hallintotuomioistuin) hallintolainkäyttöjaostossa kumoamiskanteen yhteydessä tai yleisessä tuomioistuimessa erityisesti vahingonkorvauskanteen yhteydessä [eli jommankumman tuomioistuimen suorittaman laillisuusvalvonnan yhteydessä]”. ( 60 )

68.

Edellä esitetyn perusteella katson, että tuomio H. F. ym. v. Ranska ei tue pääasian kantajien näkemystä ja ettei sillä voida laajentaa unionin oikeuden soveltamisalaa kattamaan heidän vaatimiaan diplomaattisia ja konsuliviranomaisten toimia. Belgian viranomaisten päätöksentekomenettelyn mahdollinen tuomioistuinvalvonta kuuluu kansallisen oikeuden mukaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen harkintaan.

69.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa tribunal de première instance francophone de Bruxellesin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

Oikeudesta perheenyhdistämiseen 22.9.2003 annetun neuvoston direktiivin 2003/86 4 ja 5 artiklaa ja 13 artiklan 1 kohtaa, luettuina Euroopan unionin perusoikeuskirjan 2, 4 ja 7 artiklan, 24 artiklan 2 ja 3 kohdan ja 51 artiklan valossa,

on tulkittava siten, että