–

Siegfried PharmaChemikalien Minden GmbH, edustajinaan C. Pötters, Rechtsanwältin, ja R. Vobbe, Steuerberater,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään B. Eggers ja F. Moro,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 täydentämisestä tiettyjä unionin tullikoodeksin säännöksiä koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen osalta 28.7.2015 annetun komission delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446 (EUVL 2015, L 343, s. 1) 172 artiklan 1 ja 2 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Siegfried PharmaChemikalien Minden GmbH (jäljempänä Siegfried Pharma) ja Hauptzollamt Bielefeld (Bielefeldin päätullitoimipaikka, Saksa) (jäljempänä päätullitoimipaikka) ja jossa on kyse hakemuksesta saada sisäistä jalostusta koskeva lupa, jolla on taannehtiva vaikutus.

3

Unionin tullikoodeksista 9.10.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 (EUVL 2013, L 269, s. 1; jäljempänä tullikoodeksi) johdanto-osan 39 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Jotta [Euroopan] unionin ja jäsenvaltioiden taloudellisia etuja suojattaisiin ja tullivelkaa ja vakuuksia koskevia sääntöjä täydennettäisiin, [Euroopan] komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä [SEUT] 290 artiklan mukaisesti säädösvallan siirron nojalla annettavia delegoituja säädöksiä, jotka koskevat tullivelan syntymispaikkaa, tuonti- ja vientitullin määrän laskemista, kyseiseen määrään liittyvää vakuutta sekä tullivelan kantamista, palauttamista, peruuttamista ja lakkaamista.”

4

Tullikoodeksin 5 artiklan 2 alakohdan a alakohdasta ilmenee, että ”tullilainsäädäntöön” sisältyy muun muassa ”[tullikoodeksi] ja sen täydentämiseksi tai täytäntöön panemiseksi unionin tasolla tai tarvittaessa kansallisella tasolla annetut säännökset”.

5

Tullikoodeksin I osaston 2 luvun 3 jaksoon, jonka otsikko on ”Tullilainsäädännön soveltamista koskevat päätökset”, sisältyy sen 22 artikla, jonka 2 ja 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”2.   Tulliviranomaisten on viipymättä ja viimeistään 30 päivän kuluessa päätöstä koskevan hakemuksen vastaanottamisesta tarkistettava, täyttyvätkö kyseisen hakemuksen [vastaanotetuksi] hyväksymisen edellytykset.

Jos tulliviranomaiset toteavat, että hakemus sisältää kaikki päätöksen tekemiseen tarvittavat tiedot, niiden on ilmoitettava hakijalle hakemuksen hyväksymisestä [vastaanotetuksi] ensimmäisessä alakohdassa säädetyn ajan kuluessa.

– –

4.   Jollei päätöksessä tai tullilainsäädännössä toisin säädetä, päätös tulee voimaan sinä päivänä, jona hakija vastaanottaa sen tai jona hänen katsotaan vastaanottaneen sen. – –”

6

Tullikoodeksin 24 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Siirretään komissiolle valta antaa 284 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, joissa määritetään

– –

– –”

7

Tullikoodeksin 211 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tulliviranomaisten lupa vaaditaan seuraavissa tapauksissa:

– –

2.   Tulliviranomaiset antavat luvan siten, että sillä on takautuva vaikutus, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

– –

– –

– –”

8

Tullikoodeksin 212 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Siirretään komissiolle valta antaa 284 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, joissa määritetään

– –”

9

Tullikoodeksin 284 artiklassa, jonka otsikko on ”Siirretyn säädösvallan käyttäminen”, siirretään komissiolle valta antaa muun muassa tämän koodeksin 24 ja 212 artiklassa tarkoitettuja delegoituja säädöksiä, ja siinä tarkennetaan tämän delegoinnin edellytykset.

10

Delegoidun asetuksen 2015/2446 johdanto-osan 1 ja 14 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

11

Kyseisen delegoidun asetuksen 172 artiklassa, jonka otsikko on ”Takautuva vaikutus”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jos tulliviranomaiset myöntävät luvan, jolla on takautuva vaikutus [tullikoodeksin] 211 artiklan 2 kohdan mukaisesti, lupa tulee voimaan aikaisintaan päivänä, jona hakemus hyväksyt[tiin vastaanotetuksi].

2.   Poikkeuksellisissa olosuhteissa tulliviranomaiset voivat sallia, että 1 kohdassa tarkoitettu lupa tulee voimaan aikaisintaan yhtä vuotta tai, kun kyseessä ovat liitteen 71–02 soveltamisalaan kuuluvat tavarat, kolme kuukautta ennen hakemuksen [vastaanotetuksi] hyväksymis[en] päivää.

– –”

12

Siegfried Pharma teki marraskuussa 2018 päätullitoimipaikalle tullikoodeksin 211 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisen sisäistä jalostusta koskevan lupahakemuksen Kiinasta tuoduille tavaroille. Hakemus ei sisältänyt kaikkia vaadittuja tietoja ja asiakirjoja, minkä päätullitoimipaikka ilmoitti Siegfried Pharmalle. Tämä ei täydentänyt hakemustaan välittömästi ja ilmoitti 18.7.2019 mennessä tavaroita vapaaseen liikkeeseen luovutettaviksi. Tällä perusteella se maksoi 1173497,14 euron suuruiset tullit.

13

Siegfried Pharma haki 12.4.2021 päätullivirastolta tullikoodeksin 211 artiklan 2 kohdan mukaista taannehtivaa lupaa sisäiseen jalostusmenettelyyn Kiinasta tuomilleen tavaroille viittaamalla aikaisempaan hakemukseensa. Sen tarkoituksena oli siten poistaa jälkikäteen näiden tullien maksamisesta aiheutuneet taloudelliset haitat. Päätullivirasto hylkäsi 11.7.2021 tekemällään päätöksellä Siegfried Pharman hakemuksen sillä perusteella, ettei Siegfried Pharma ollut vieläkään toimittanut kaikkia tarvittavia asiakirjoja. Kyseinen yhtiö ei ollut myöskään osoittanut kyseisen 211 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetun taloudellisen tarpeen olemassaoloa.

14

Siegfried Pharma teki tästä päätöksestä oikaisuvaatimuksen, jossa se väitti, että viimeksi mainitussa säännöksessä säädetty taloudellista tarvetta koskeva edellytys täyttyi ja että komissio oli ylittänyt toimivaltansa rajoittamalla delegoidun asetuksen 2015/2446 172 artiklassa tällaisen luvan taannehtivaa vaikutusta ajallisesti. Ei nimittäin ole olemassa säännöstä, jolla komissiolle annettaisiin toimivalta antaa kyseinen artikla, ja komissio on joka tapauksessa ylittänyt tullikoodeksin 211 artiklan 2 kohdassa määritellyn oikeudellisen kehyksen.

15

Päätullitoimipaikka hylkäsi oikaisuvaatimuksen 26.7.2023 tekemällään päätöksellä, ja Siegfried Pharma riitautti kyseisen päätöksen Finanzgericht Düsseldorfissa (Düsseldorfin verotuomioistuin, Saksa), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin. Kyseinen tuomioistuin toteaa, että delegoidun asetuksen 2015/2446 172 artiklan 1 ja 2 kohdan (jäljempänä riidanalainen säännös) mukaan luvan antaminen Siegfried Pharmalle taannehtivasti tullikoodeksin 211 artiklan 2 kohdan nojalla ei johtaisi kyseisen yhtiön tullivelan lakkaamiseen. Päätullitoimipaikka nimittäin hyväksyi tullikoodeksin 22 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun sisäistä jalostusta koskevan lupahakemuksen vastaanotetuksi vasta 14.7.2021, ja viimeinen tullien alainen tuonti tapahtui vuonna 2019 eli yli vuosi ennen kuin kyseinen hakemus hyväksyttiin vastaanotetuksi.

16

Kyseinen tuomioistuin epäilee riidanalaisen säännöksen pätevyyttä sillä perusteella, että komissiolla ei ollut toimivaltaa antaa säännöksiä, joilla rajoitetaan ajallisesti takautuvia lupia. Se toteaa, että komissio on nojautunut tullikoodeksin 24 artiklan d alakohtaan riidanalaisen säännöksen antamiseksi. Se toteaa lisäksi, että komissiolla on tullikoodeksin 212 artiklan a alakohdan nojalla valta antaa delegoituja säädöksiä, joissa määritetään edellytykset luvan myöntämiseksi mainitun koodeksin 211 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuille menettelyille eli muun muassa sisäiselle jalostusmenettelylle. Tullikoodeksin 212 artiklan a alakohta ei sitä vastoin koske nimenomaisesti kyseisen 211 artiklan 2 kohtaa, joka koskee nimenomaan lupaa, jolla on taannehtiva vaikutus.

17

Kyseinen tuomioistuin katsoo, että tullikoodeksin 24 artiklan d alakohdan ja 212 artiklan a alakohdan sanamuodon perusteella ei voida todeta, voiko komissio antaa säädöksiä, joilla ”täydennetään” tullikoodeksin muita kuin keskeisiä osia, tai säädöksiä, joilla niitä ”muutetaan”, SEUT 290 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetulla tavalla.

18

Kyseinen tuomioistuin toteaa lisäksi, että tullikoodeksin 211 artiklan 2 kohdassa ei säädetä lupien taannehtivaa vaikutusta koskevista ajallisista rajoituksista, mikä viittaa siihen, ettei riidanalaisella säännöksellä voitu asettaa tällaisia rajoituksia. Lisäksi ajallinen kehys voisi olla unionin tullilainsäädännön ”keskeinen osa”, jolloin se ei voisi olla SEUT 290 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaisen säädösvallan siirtämisen kohteena.

19

Lisäksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin epäilee, täyttääkö riidanalainen säännös SEUT 296 artiklan toisessa kohdassa määrätyn perusteluvelvollisuuden, koska delegoidun asetuksen 2015/2446 johdanto-osan 14 perustelukappaleessa esitetyt yleiset perustelut eivät ole riittäviä.

20

Tässä tilanteessa Finanzgericht Düsseldorf on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”[Onko riidanalainen säännös] pätevä?”

21

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään lähinnä, onko riidanalainen säännös pätemätön yhtäältä sillä perusteella, että komissio on ylittänyt tullikoodeksin 24 artiklan d alakohdassa ja 212 artiklan a alakohdassa säädetyn toimivallan siirron rajat, ja toisaalta sillä perusteella, että riidanalaisen säännöksen perustelut eivät täytä SEUT 296 artiklan toisessa kohdassa määrättyä vaatimusta.

22

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämä ensimmäinen pätemättömyysperuste koskee sitä, onko komissio ylittänyt tullikoodeksin 24 artiklan d alakohdassa ja 212 artiklan a alakohdassa säädetyn toimivallan siirron rajat säätäessään, että sisäistä jalostusta koskeva lupa, jolla on taannehtiva vaikutus, tulee voimaan aikaisintaan päivänä, jona hakemus hyväksyttiin vastaanotetuksi, tai poikkeuksellisesti aikaisintaan vuotta ennen kyseistä päivämäärää.

23

SEUT 290 artiklan 1 kohdan mukaan lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävässä säädöksessä voidaan siirtää komissiolle valta antaa muita kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä, soveltamisalaltaan yleisiä säädöksiä, joilla täydennetään tai muutetaan lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyn säädöksen tiettyjä, muita kuin sen keskeisiä osia.

24

Tämän mahdollisuuden tarkoituksena on se, että unionin lainsäätäjä voi keskittyä lainsäädännön keskeisiin osiin sekä sellaisiin muihin kuin keskeisiin osiin, joista se katsoo tarkoituksenmukaiseksi säätää, antaen komissiolle tehtävän ”täydentää” tiettyjä lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyn toimen muita kuin keskeisiä osia tai ”muuttaa” tällaisia osia sille myönnetyn toimivallan siirtämisen puitteissa. SEUT 290 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut kaksi siirretyn toimivallan ryhmää eroavat selvästi toisistaan (ks. vastaavasti tuomio 17.3.2016, parlamentti v. komissio,C‑286/14, EU:C:2016:183, 40 ja 54 kohta).

25

Tämän 290 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan ensimmäisen virkkeen mukaan lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyssä toimessa, jolla toimivalta siirretään, on nimenomaisesti määriteltävä toimivallan siirron tavoitteet, sisältö, soveltamisala ja kesto. Tämä vaatimus merkitsee sitä, että siirretyn toimivallan antaminen koskee sellaisten sääntöjen vahvistamista, jotka muodostavat osan lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyllä perustoimella määriteltyä säännöstöä (tuomio 17.3.2016, parlamentti v. komissio, C‑286/14, EU:C:2016:183, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Lisäksi 290 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan toisesta virkkeestä seuraa, että kyseistä alaa koskevat keskeiset osat on säädettävä perussäännöstössä eivätkä ne voi olla delegoinnin kohteena. Oikeuskäytännöstä ilmenee, että perussäännöstön keskeisiä osia ovat ne osat, joiden antaminen edellyttää unionin lainsäätäjän omiin tehtäviin kuuluvien poliittisten valintojen tekemistä (ks. tuomio 11.5.2017, Dyson v. komissio, C‑44/16 P, EU:C:2017:357, 59 ja 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

26

Nyt käsiteltävässä asiassa on aluksi korostettava, että tullikoodeksin 284 artiklassa yhtäältä ainoastaan yleisesti valtuutetaan komissio antamaan muun muassa tullikoodeksin 24 ja 212 artiklassa tarkoitettuja delegoituja säädöksiä ja toisaalta täsmennetään delegoinnin käytön edellytykset.

27

Tullikoodeksin 24 artiklan d alakohdan ja 212 artiklan a alakohdan sanamuodon perusteella ei myöskään voida ratkaista kysymystä siitä, onko komissiolla ollut valta täydentää tai muuttaa samaa koodeksia.

28

Näissä säännöksissä nimittäin valtuutetaan komissio antamaan tullikoodeksin 284 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, joissa ”määritetään” yhtäältä ne tullikoodeksin 22 artiklan 4 kohdassa tarkoitetut tapaukset, joissa päätös tulee voimaan muuna päivänä kuin sinä päivänä, jona hakija saa tiedoksi sen tai jona hänen katsotaan saaneen sen tiedoksi, ja toisaalta luvan myöntämisen edellytykset tullikoodeksin 211 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa.

29

SEUT 290 artiklan 1 kohdassa määrätään kuitenkin vain kahdesta delegoidun toimivallan ryhmästä eli toimivallasta, jonka perusteella lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttyä toimea voidaan ”täydentää”, ja toimivallasta, jonka perusteella tällaista toimea voidaan ”muuttaa”. Kyseisessä artiklassa ei sen sijaan määrätä mahdollisuudesta ”määrittää” tällaisen säädöksen tiettyjä, muita kuin keskeisiä osia (ks. vastaavasti tuomio 17.3.2016, parlamentti v. komissio, C‑286/14, EU:C:2016:183, 32 kohta).

30

Kuten unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, kun unionin lainsäätäjä siirtää komissiolle toimivallan ”täydentää” lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttyä toimea, se ei sääntele tyhjentävästi vaan ainoastaan vahvistaa keskeiset osat ja jättää komission tehtäväksi konkretisoida ne. Komission valtuutus koskee siis ainoastaan kyseessä olevan säännöstön sellaisten muiden kuin keskeisten osien, joita lainsäätäjä ei ole määrittänyt, yksityiskohtien täsmentämistä lainsäätäjän antaman lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyn toimen kokonaisuutta kunnioittaen. Sen sijaan lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyn toimen muuttamista koskevan toimivallan siirtämisellä komissiolle annetaan lupa muuttaa tai poistaa lainsäätäjän tähän toimeen kirjaamia muita kuin keskeisiä osia. Kun komissio käyttää tällaista toimivaltaa, sillä ei ole velvollisuutta noudattaa niitä osia, joita se voi sille myönnetyn valtuutuksen nojalla muuttaa (ks. vastaavasti tuomio 17.3.2016, parlamentti v. komissio, C‑284/14, EU:C:2016:183, 41 ja 42 kohta).

31

Tämän tuomion edellisessä kohdassa todetut erot SEUT 290 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kahden delegoidun toimivallan ryhmän välillä ovat esteenä sille, että komissiolla voitaisiin katsoa olevan valta määrittää itse sille myönnetyn delegoidun toimivallan luonne. Näissä olosuhteissa ja lainsäädäntöprosessin avoimuuden takaamiseksi tässä artiklassa asetetaan lainsäätäjälle velvollisuus määrittää sen delegoidun toimivallan luonne, jonka se aikoo myöntää komissiolle (tuomio 17.3.2016, parlamentti v. komissio, C‑286/14, EU:C:2016:183, 46 kohta).

32

Tältä osin on todettava ensinnäkin, että tullikoodeksin johdanto-osan 39 perustelukappaleessa todetaan, että unionin ja jäsenvaltioiden taloudellisten etujen suojaamiseksi sekä tullivelkaa ja vakuuksia koskevien sääntöjen ”täydentämiseksi” komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä toimia SEUT 290 artiklan mukaisesti muun muassa tullivelan lakkaamisen osalta. Sekä delegoidun asetuksen 2015/2446 johdanto-osan ensimmäisestä perustelukappaleesta että sen otsikosta ilmenee, että komissio on ymmärtänyt sille tullikoodeksin 284 artiklassa annetun valtuutuksen tällä tavoin.

33

Toiseksi riidanalaisella säännöksellä konkretisoidaan tullikoodeksin 211 artiklan 2 kohtaa rajoittamalla muun muassa sisäistä jalostusta koskevan luvan taannehtivaa vaikutusta.

34

On totta, että tullikoodeksin 212 artiklan a alakohdassa annetaan komissiolle ainoastaan valta määrittää edellytykset luvan myöntämiseksi mainitun koodeksin 211 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuissa menettelyissä, joten tämä valtuutus ei kata 211 artiklan 2 kohtaa.

35

Tullikoodeksin 211 artiklan 2 kohtaa ei kuitenkaan ollut tarpeen mainita kyseisen koodeksin 212 artiklan a alakohdassa, koska mainitun koodeksin 24 artiklan d alakohdan, luettuna yhdessä saman koodeksin 22 artiklan 4 kohdan kanssa, nojalla komissiolla on jo valta täydentää tullikoodeksissa säädettyjä sääntöjä tullilupien, erityisesti sisäistä jalostusta koskevien lupien, ajallisten vaikutusten osalta.

36

Tullikoodeksin 22 artiklan 4 kohdasta, jota komissiolla on toimivalta täydentää tullikoodeksin 24 artiklan d alakohdan nojalla, nimittäin ilmenee, että tullilainsäädännön soveltamista koskeva tulliviranomaisen päätös tulee voimaan sinä päivänä, jona hakija vastaanottaa sen tai jona hänen katsotaan vastaanottaneen sen, jollei kyseisessä päätöksessä tai tullilainsäädännössä toisin säädetä. Tullikoodeksin 5 artiklan 2 alakohdan a alakohdasta ilmenee, että ”tullilainsäädännöllä” tarkoitetaan muun muassa tullikoodeksista ja sen täydentämiseksi tai täytäntöön panemiseksi unionin tasolla tai kansallisella tasolla annetuista säännöksistä koostuvaa lainsäädäntöä. Tästä seuraa, että delegoitu asetus 2015/2446 on kiistatta osa mainitun koodeksin 5 artiklan 2 alakohdan a alakohdassa tarkoitettua tullilainsäädäntöä ja että sillä voitiin tällä perusteella muuttaa tullilainsäädännön soveltamista koskevan tulliviranomaisen päätöksen voimaantulopäivää.

37

Lisäksi se, että unionin lainsäätäjä ei ole säätänyt tullikoodeksin 211 artiklan 2 kohdassa sisäistä jalostusta koskevien lupien taannehtivan vaikutuksen ajallisesta ulottuvuudesta, ei merkitse sitä, että komissiota kiellettäisiin rajoittamasta ajallisesti mahdollisuutta myöntää tällainen lupa. Tämä on päinvastoin esimerkki siitä, että kun unionin lainsäätäjä antaa komissiolle toimivallan ”täydentää” lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttyä toimea, se pidättyy antamasta tyhjentävää lainsäädäntöä ja rajoittuu vahvistamaan keskeiset seikat ja jättää niiden konkretisoimisen komission tehtäväksi, kuten tämän tuomion 30 kohdassa on muistutettu.

38

Tullikoodeksin 211 artiklan 2 kohdassa ei sitä paitsi voida katsoa ratkaistun lupapäätösten taannehtivaa voimaantuloa koskevaa kysymystä, koska siinä säädetään pääasiallisesti tällaisen luvan myöntämisen aineellisista edellytyksistä (ks. vastaavasti tuomio 21.10.2021, Beeren-, Wild-, Feinfrucht, C‑825/19, EU:C:2021:869, 33 kohta). Erityisesti kyseisen 211 artiklan 2 kohdan e ja h alakohdassa mainittujen vaatimusten tarkoituksena ei ole vahvistaa voimaantulopäivää. Näiden vaatimusten mukaisesti tällaisia lupia ei nimittäin ole voitu myöntää hakijalle kolmen vuoden kuluessa hakemuksen hyväksymisestä vastaanotetuksi. Lisäksi luvan uusimista koskeva hakemus on tehtävä kolmen vuoden kuluessa alkuperäisen luvan voimassaolon päättymisestä.

39

Kolmanneksi on todettava, että kun riidanalaisella säännöksellä rajoitetaan muun muassa sisäistä jalostusta koskevan luvan taannehtivaa vaikutusta, sillä ei muuteta tullikoodeksin keskeistä sääntöä. Pelkkä tällaisen luvan taannehtivan vaikutuksen ajallinen rajoittaminen, josta säädetään tullikoodeksissa yleisesti, ei nimittäin mitenkään edellytä unionin lainsäätäjän omiin tehtäviin kuuluvien poliittisten valintojen tekemistä, koska tämän rajoituksen tarkoituksena ei ole ilmentää unionin politiikan perussuuntaviivoja (ks. vastaavasti tuomio 27.10.1992, Saksa v. komissio, C‑240/90, EU:C:1992:408, 37 kohta).

40

Neljänneksi vaikuttaa tarpeelliselta, että lupia koskevien päätösten taannehtiva vaikutus ei ole ajallisesti rajoittamaton vaan se rajataan ja täsmennetään tullilainsäädännössä. Tästä näkökulmasta riidanalaisella säännöksellä pyritään varmistamaan delegoidun asetuksen 2015/2446 johdanto-osan 14 perustelukappaleessa mainitut selkeyden ja oikeusvarmuuden tavoitteet sekä oikeussubjektien yhdenvertaisen kohtelun periaate. Tämä periaate edellyttää erityisesti, että toisiinsa rinnastettavia tilanteita ei kohdella eri tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella (ks. vastaavasti tuomio 22.4.2021, Austrian Airlines, C‑826/19,EU:C:2021:318, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Koska tätä voimaantulopäivää ei ole yhdenmukaistettu Euroopan unionin tasolla, jäsenvaltioiden tulliviranomaisten tätä alaa koskevat käytännöt voivat vaihdella huomattavasti toisiinsa rinnastettavien tilanteiden osalta ilman, että tämä olisi objektiivisesti perusteltua.

41

Viidenneksi ja viimeiseksi on todettava, että tullikoodeksin 211 artiklan 2 kohdan kaltaiset säännökset, joissa säädetään tullittomuuden soveltamisesta, ovat poikkeus periaatteesta, jonka mukaan unioniin tuoduista tuotteista kannetaan pääsääntöisesti tullit. Tästä syystä niitä on poikkeussäännöksinä tulkittava suppeasti (ks. vastaavasti tuomio 17.2.2011, Marishipping and Transport, C‑11/10, EU:C:2011:91, 16 kohta ja tuomio 12.12.2024, Malmö Motorrenovering, C‑781/23, EU:C:2024:1014, 21 kohta).

42

Kun riidanalaisessa säännöksessä rajoitettiin muun muassa kyseisen 211 artiklan 2 kohdan mukaisesti myönnetyn sisäistä jalostusta koskevan luvan taannehtivaa vaikutusta, siinä ainoastaan sovellettiin tästä periaatteesta tehtävien poikkeusten suppeaa tulkintaa koskevaa sääntöä ja siten myötävaikutettiin unionin taloudellisten etujen suojaamiseen, joka mainitaan muun muassa tullikoodeksin johdanto-osan 39 perustelukappaleessa.

43

Edellä esitetyn perusteella on todettava, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämä ensimmäinen pätemättömyysperuste ei voi johtaa riidanalaisen säännöksen pätemättömyyteen.

44

Toinen kyseisen tuomioistuimen esiin tuoma pätemättömyysperuste koskee sitä, täyttävätkö riidanalaisen säännöksen perustelut SEUT 296 artiklan toisessa kohdassa määrätyn perusteluvelvollisuuden.

45

Oikeuskäytännön mukaan SEUT 296 artiklassa edellytetyistä perusteluista on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä riidanalaisen toimen toteuttaneen unionin toimielimen päättely. Perustelujen on siten oltava sellaiset, että niille, joita toimi koskee, selviävät sen syyt ja että unionin tuomioistuin voi tutkia toimenpiteen laillisuuden. Perusteluissa ei kuitenkaan tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia. Kun kyseessä on yleisesti sovellettava toimi, riittää, kun perusteluissa osoitetaan yhtäältä kokonaistilanne, joka johti kyseisen toimen antamiseen, ja toisaalta ne yleiset tavoitteet, joihin toimella pyritään. Jos riitautetusta toimesta ilmenee, mihin tavoitteeseen toimielin pääasiallisesti pyrkii, on näin ollen tarpeetonta vaatia erityisiä perusteluja jokaisesta sen tekemästä teknisestä valinnasta (ks. vastaavasti tuomio 9.6.2016, Pesce ym., (C‑78/16 ja C‑79/16, EU:C:2016:428, 88–90 kohta).

46

Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että delegoidun asetuksen 2015/2446 johdanto-osan 14 perustelukappaleessa esitetään syyt, joiden vuoksi olisi määritettävä tullilainsäädännön soveltamista koskevien päätösten voimaantulopäivät. Tämän perustelukappaleen mukaan selkeyden ja oikeusvarmuuden vuoksi olisi tunnistettava yksiselitteisesti tapaukset, joissa tällainen päätös tulee voimaan muuna päivänä kuin päivänä, jona hakija ottaa sen vastaan tai jona hakijan katsotaan ottaneen sen vastaan. Näin on meneteltävä erityisesti silloin, kun hakija on pyytänyt eri voimaantulopäivää.

47

Tästä seuraa, että komission tavoitteleman päämäärän olennainen osa ilmenee delegoidusta asetuksesta 2015/2446 sillä tavoin, että komissio on täyttänyt perusteluvaatimuksen, ja että näin ollen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitseman toisen pätemättömyysperusteen, joka koskee sitä, että komissio ei mahdollisesti ole noudattanut tätä vaatimusta, tutkiminen ei voi johtaa riidanalaisen säännöksen pätemättömyyteen.

48

Delegoidun asetuksen 2015/2446 perustelujen ei tarvinnut olla niin yksityiskohtaisia, koska riidanalainen säännös annettiin asianomaisten talouden toimijoiden hyvin tuntemassa asiayhteydessä ja sillä lähinnä jatkettiin aikaisempaa oikeuden tilaa. Kuten komissio on kirjallisissa huomautuksissaan todennut, riidanalaisen säännöksen tavoin tietyistä yhteisön tullikoodeksista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92 soveltamista koskevista säännöksistä 2.7.1993 annetun komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 (EYVL 1993, L 253, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 4.5.2001 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 993/2001 (EYVL 2001, L 141, s. 1), 508 artiklan 3 kohdassa säädettiin sisäistä jalostusta koskevan luvan taannehtivasta vaikutuksesta, joka oli rajoitettu yhteen vuoteen.

49

Kaiken edellä esitetyn perusteella esitettyyn kysymykseen on vastattava, että sen tarkastelussa ei ole tullut esiin mitään sellaista seikkaa, joka vaikuttaisi riidanalaisen säännöksen pätevyyteen.

50

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (seitsemäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelussa ei ole tullut esiin mitään sellaista seikkaa, joka vaikuttaisi Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 täydentämisestä tiettyjä unionin tullikoodeksin säännöksiä koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen osalta 28.7.2015 annetun komission delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446 172 artiklan 1 ja 2 kohdan pätevyyteen.