–

A.B., edustajanaan A. Žemla, advokátka,

–

Tšekin hallitus, asiamiehinään A. Edelmannová, M. Smolek ja J. Vláčil,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään F. Blanc-Simonetti, M. Debieuvre ja M. Salyková,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU (EUVL 2011, L 337, s. 9) 3 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat kolmannen maan kansalainen A.B. ja Ministerstvo vnitra, Odbor azylové a migrační politiky (sisäministeriö, turvapaikka- ja siirtolaisasioista vastaava osasto, Tšekki; jäljempänä ministeriö) ja jossa on kyse viimeksi mainitun päätöksestä evätä A.B:ltä kansainvälinen suojelu.

3

Jäsenvaltioissa sovellettavista yhteisistä vaatimuksista ja menettelyistä laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamiseksi 16.12.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/115/EY (EUVL 2008, L 348, s. 98) 5 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on otettava tätä direktiiviä täytäntöön pannessaan asianmukaisesti huomioon

ja noudatettava palauttamiskiellon periaatetta.”

4

Direktiivin 2011/95 johdanto-osan 14 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Jäsenvaltioilla olisi oltava oikeus säätää tai pitää voimassa suotuisampia säännöksiä kuin tässä direktiivissä vahvistetut vaatimukset kolmansien maiden kansalaisille tai kansalaisuudettomille henkilöille, jotka pyytävät kansainvälistä suojelua jostakin jäsenvaltiosta, silloin kun pyynnön katsotaan perustuvan siihen, että kyseessä on joko – – pakolainen tai henkilö, joka voi saada toissijaista suojelua.”

5

Kyseisen direktiivin 2 artiklan d ja f alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

– –

6

Mainitun direktiivin 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiot voivat säätää tai pitää voimassa suotuisampia säännöksiä sen määrittämiseksi, kuka määritellään pakolaiseksi tai henkilöksi, jolle voidaan antaa toissijaista suojelua, sekä kansainvälisen suojelun sisällön määrittelemiseksi, kunhan nämä säännökset ovat yhteensopivat tämän direktiivin kanssa.”

7

Saman direktiivin 4 artiklan 3 kohdan a alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen arviointi on suoritettava tapauskohtaisesti, ja se käsittää:

8

Direktiivin 2011/95 6 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Vainoa harjoittavia tai vakavaa haittaa aiheuttavia toimijoita voivat olla:

9

Direktiivin 8 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Arvioidessaan kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta jäsenvaltiot voivat katsoa, että hakija ei ole kansainvälisen suojelun tarpeessa, jos hakijalla alkuperämaan jossakin osassa

ja hän voi turvallisesti ja laillisesti matkustaa ja päästä maan kyseiseen osaan ja hänen voidaan kohtuudella olettaa jäävän sinne.”

10

Mainitun direktiivin 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Arvioidessaan vainon syitä jäsenvaltioiden on otettava huomioon seuraavat seikat:

– –

11

Kyseisen direktiivin 15 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Vakavalla haitalla tarkoitetaan seuraavia:

12

11.11.1999 annetun turvapaikkalain nro 325/1999 (zákon č. 325/1999 Sb. o azylu), sellaisena kuin se oli voimassa 30.6.2023 saakka (jäljempänä turvapaikkalaki), 14a §:ssä säädettiin seuraavaa:

”1.   Toissijaista suojelua annetaan ulkomaalaiselle, joka ei täytä turvapaikan myöntämisen perusteita, jos kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevassa menettelyssä tulee ilmi, että kyseisen ulkomaalaisen tapauksessa on perusteltua olettaa, että jos hänet palautettaisiin valtioon, jonka kansalainen hän on, tai kansalaisuudettoman henkilön ollessa kyseessä entiseen pysyvään asuinmaahansa, hän joutuisi todelliseen vaaraan kärsiä 2 momentissa tarkoitettua vakavaa haittaa, ja on osoitettu, että hän on kykenemätön tai sellaisen vaaran johdosta haluton turvautumaan sen maan suojaan, jonka kansalainen hän on tai joka oli hänen viimeinen pysyvä asuinmaansa.

2.   Tässä laissa vakavalla haitalla tarkoitetaan seuraavia:

13

A.B. saapui Tšekkiin heinäkuussa 2006. Hänen oleskelunsa kyseisen jäsenvaltion alueella oli laillista suurimman osan siitä ajanjaksosta, joka alkoi hänen saapuessaan kyseiselle alueelle ja päättyi, kun Tšekin viranomaiset hylkäsivät hänen oleskelulupansa voimassaolon jatkamista koskevan hakemuksen, jonka hän jätti elokuussa 2018. Tämän jälkeen hän jätti huhtikuussa 2019 kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen samassa jäsenvaltiossa.

14

Hakemus hylättiin ensimmäisen kerran helmikuussa 2020 tehdyllä ministeriön päätöksellä. Krajský soud v Praze (Prahan alueellinen tuomioistuin, Tšekki) kumosi tämän ensimmäisen päätöksen 17.6.2021 antamallaan tuomiolla.

15

Ministeriö tutki uudelleen A.B:n jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ja hylkäsi sen toisen kerran 20.10.2022 tekemällään päätöksellä. Krajský soud v Brně (Brnon maakunnallinen tuomioistuin, Tšekki), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, kumosi tämän toisen päätöksen 17.5.2023 antamallaan tuomiolla.

16

Näiden kahden päätöksen kumoamisen perusteluina oli pääasiallisesti se, että ministeriön keräämät tiedot A.B:n yksityis- ja perhe-elämästä olivat puutteelliset, sekä se, että ministeriö ei ollut tutkinut riittävästi tiettyjä yksityis- ja perhe-elämään liittyviä tekijöitä, kuten kantajan Tšekissä oleskelun kestoa, hänen kotoutumistaan kyseiseen jäsenvaltioon, hänen terveydentilaansa, hänen vaimonsa kuolemaa kyseisessä jäsenvaltiossa ja hänen sosiaalisten ja perhesiteidensä puuttumista hänen alkuperämaassaan.

17

Ministeriö hylkäsi 9.11.2023 tekemällään päätöksellä kolmannen kerran A.B:n tekemän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen lähinnä sillä perusteella, että kaikkien merkityksellisten seikkojen tarkastelun perusteella oli ilmeistä, ettei A.B:llä ollut vahvoja sosiaalisia tai yksityisiä siteitä Tšekissä. A.B. nosti kyseisestä kolmannesta päätöksestä kanteen ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa.

18

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, että 17.6.2021 ja 17.5.2023 annetut tuomiot samoin kuin ministeriön arviointi perustuivat turvapaikkalain 14a §:n 2 momentin d kohdan tulkintaan, jota Tšekin tuomioistuimet ovat johdonmukaisesti noudattaneet. Tämän tulkinnan mukaan kyseistä säännöstä voidaan soveltaa kaikissa tilanteissa, joissa hakijan maasta poistaminen johtaisi Tšekin kansainvälisten velvoitteiden rikkomiseen. Mainitun tulkinnan mukaan kyseisessä säännöksessä edellytetään muun muassa toissijaisen suojelun myöntämistä sellaisille kolmansien maiden kansalaisille, joiden oikeutta yksityis- ja perhe-elämään loukattaisiin, jos heidät poistettaisiin Tšekistä.

19

Nejvyšší správní soud (ylin hallintotuomioistuin, Tšekki), joka käsitteli asiaa laajennetussa jaostossa, omaksui kuitenkin 15.2.2024 antamallaan ratkaisulla toisenlaisen tulkinnan turvapaikkalain 14a §:n 2 momentin d kohdasta. Kyseinen tuomioistuin katsoi näet, että kyseisen säännöksen perusteella kolmannen maan kansalaiselle voidaan antaa toissijaista suojelua vain, jos hänen maasta poistamisensa altistaisi hänet alkuperämaassaan Tšekin kansainvälisten velvoitteiden rikkomiselle. Tämän toisen tulkinnan mukaan hakijalle ei siis voitaisi enää myöntää toissijaista suojelua sillä perusteella, että hänen yksityis- tai perhe-elämäänsä Tšekissä loukattaisiin, jos hänet poistettaisiin maasta.

20

Ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on epäilyksiä siitä, onko tämä toinen tulkinta yhteensopiva direktiivin 2011/95 3 artiklan kanssa. Se näet katsoo, että kyseisessä tulkinnassa sallitaan kansainvälisen suojelun myöntäminen tapauksissa, jotka eivät kuulu kyseisessä direktiivissä määritellyn toissijaisen suojelun piiriin ja jotka menevät pidemmälle kuin ne tapaukset, jotka jäsenvaltiot voivat päättää saattaa toissijaisen suojelun piiriin kyseisen 3 artiklan nojalla, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat säätää suotuisampia säännöksiä tämän suojelun myöntämiseksi, kunhan nämä säännökset ovat yhteensopivat tämän direktiivin kanssa.

21

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo näin ollen, että turvapaikkalain 14a §:n 2 momentin d kohta on joka tapauksessa ristiriidassa direktiivin 2011/95 kanssa ja ettei kyseistä säännöstä voida tulkita tämän direktiivin mukaisesti. Kyseistä säännöstä ei kuitenkaan voida jättää soveltamatta pääasiassa, koska direktiivin säännöstä ei ole mahdollista soveltaa suoraan yksityisen vahingoksi. Siinä tapauksessa, että Nejvyšší správní soudin laajennetussa kokoonpanossa 15.2.2024 antamassa ratkaisussa vahvistama turvapaikkalain 14a §:n 2 momentin d kohdan tulkinta ei olisi yhteensopiva direktiivin 2011/95 kanssa, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että sen olisi tulkittava kyseistä säännöstä Tšekin tuomioistuinten ennen kyseistä ratkaisua omaksuman lähestymistavan mukaisesti.

22

Tässä tilanteessa Krajský soud v Brně on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko [direktiivin 2011/95] 3 artiklaa tulkittava siten, että suotuisampana säännöksenä sen määrittämiseksi, kuka määritellään henkilöksi, jolle voidaan antaa toissijaista suojelua, voidaan tämän säännöksen mukaan pitää sellaista jäsenvaltion lainsäädäntöä, joka sallii toissijaisen suojelun myöntämisen kansainvälistä suojelua hakevalle myös siinä tapauksessa, että hän on todellisessa vaarassa joutua kärsimään vakavaa haittaa, josta ei säädetä edellä mainitun direktiivin 15 artiklassa ja joka koskee sitä, että kansainvälistä suojelua hakevan poistaminen jäsenvaltiosta olisi vastoin kyseisen jäsenvaltion kansainvälisiä velvoitteita, edellyttäen, että tämä jäsenvaltion kansainvälisten velvoitteiden vastaisuus liittyy kansainvälisen suojelun hakijan alkuperämaan tilanteeseen?”

23

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välille SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyössä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. Unionin tuomioistuimen on tätä silmällä pitäen tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen. Unionin tuomioistuimen on poimittava kaikista kansallisen tuomioistuimen esittämistä seikoista ja erityisesti ennakkoratkaisupyynnön perusteluista ne unionin oikeutta koskevat seikat, joita on syytä tulkita, kun otetaan huomioon riidan kohde (ks. vastaavasti tuomio 13.12.1984, Haug-Adrion, 251/83, EU:C:1984:397, 9 kohta ja tuomio 30.4.2024, M. N. (EncroChat), C‑670/22, EU:C:2024:372, 78 kohta).

24

Nyt käsiteltävässä asiassa esitetyn kysymyksen sanamuodosta ilmenee, että se koskee toissijaista suojelua koskevaa perustetta, joka liittyy kansainvälisen suojelun hakijan alkuperämaan tilanteeseen.

25

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee kuitenkin, että pääasiassa esiin tuotu toissijaisen suojelun peruste ei liity tilanteeseen kansainvälisen suojelun hakijan alkuperämaassa vaan siihen, että hakija on vaarassa joutua yksityiselämää koskevan oikeutensa loukkauksen kohteeksi sen vuoksi, että kyseisen hakijan siteet hänen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa käsittelevään jäsenvaltioon katkeaisivat, jos hänet poistettaisiin sieltä alkuperämaahansa.

26

Esitetty kysymys on näin ollen ymmärrettävä siten, että siinä pyydetään unionin tuomioistuinta määrittämään, onko direktiivin 2011/95 3 artiklaa tulkittava siten, että se on esteenä sille, että suotuisampana säännöksenä, josta voidaan säätää kyseisen artiklan nojalla, pidetään kansallista säännöstöä, jossa säädetään toissijaisen suojelun myöntämisestä sellaiselle kolmannen maan kansalaiselle, joka joutuisi, jos hänet poistettaisiin kyseisestä maasta hänen alkuperämaahansa, todelliseen vaaraan kärsiä siitä, että hänen oikeuttaan yksityiselämään loukattaisiin sen vuoksi, että hänen siteensä kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelevään jäsenvaltioon katkeaisivat.

27

Direktiivin 2011/95 2 artiklan f alakohdan nojalla toissijaista suojelua on myönnettävä sellaiselle kolmannen maan kansalaiselle, jolle ei voida myöntää pakolaisasemaa mutta jonka suhteen on esitetty merkittäviä perusteita uskoa, että jos hänet palautetaan alkuperämaahansa, hän joutuisi todelliseen vaaraan kärsiä kyseisen direktiivin 15 artiklassa määriteltyä vakavaa haittaa, ja jota poissulkemista koskeva säännös ei koske ja joka on kykenemätön tai sellaisen vaaran johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan.

28

Kyseisen direktiivin 15 artiklan mukaan vakavalla haitalla tarkoitetaan kuolemanrangaistusta tai teloitusta, hakijan alkuperämaassa kokemaa kidutusta tai epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua tai rangaistusta taikka siviilihenkilön henkeä tai ruumiillista koskemattomuutta uhkaavaa vakavaa ja henkilökohtaista vaaraa, joka johtuu mielivaltaisesta väkivallasta kansainvälisen tai maan sisäisen aseellisen selkkauksen yhteydessä.

29

Tästä seuraa, että – kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa – yksityiselämää koskevan oikeuden loukkaaminen ei kuulu sellaiseen vakavaan haittaan, joka oikeuttaa toissijaisen suojelun myöntämisen direktiivin 2011/95 nojalla.

30

Kyseisen direktiivin 3 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat kuitenkin säätää tai pitää voimassa ”suotuisampia säännöksiä sen määrittämiseksi, kuka määritellään pakolaiseksi tai henkilöksi, jolle voidaan antaa toissijaista suojelua, sekä kansainvälisen suojelun sisällön määrittelemiseksi, kunhan nämä säännökset ovat yhteensopivat tämän direktiivin kanssa”.

31

Tästä sanamuodosta, luettuna yhdessä direktiivin 2011/95 johdanto-osan 14 perustelukappaleen kanssa, ilmenee, että kyseisen direktiivin 3 artiklassa tarkoitetut suotuisammat säännökset voivat muun muassa koostua niiden edellytysten lieventämisestä, joilla kolmannen maan kansalaiselle voidaan myöntää toissijainen suojeluasema (ks. vastaavasti tuomio 4.10.2018, Ahmedbekova, C‑652/16, EU:C:2018:801, 70 kohta ja tuomio 9.11.2021, Saksan liittotasavalta (Perheen yhtenäisyyden säilyttäminen), C‑91/20, EU:C:2021:898, 39 kohta).

32

Unionin tuomioistuin on todennut kyseisen 3 artiklan sisältämästä täsmennyksestä, jonka mukaan suotuisamman säännöksen on oltava yhteensopiva direktiivin 2011/95 kanssa, että tämä merkitsee sitä, ettei kyseinen säännös saa olla mainitun direktiivin systematiikan tai päämäärien vastainen. Kiellettyjä ovat erityisesti säännökset, joilla on tarkoitus myöntää pakolaisasema tai toissijainen suojeluasema sellaisille kolmansien maiden kansalaisille tai kansalaisuudettomille henkilöille, jotka ovat tilanteissa, joilla ei ole mitään yhteyttä kansainvälisen suojelun logiikkaan (ks. vastaavasti tuomio 18.12.2014, M’Bodj, C‑542/13, EU:C:2014:2452, 44 kohta; tuomio 4.10.2018, Ahmedbekova, C‑652/16, EU:C:2018:801, 71 kohta ja tuomio 9.11.2021, Saksan liittotasavalta (Perheen yhtenäisyyden säilyttäminen), C‑91/20, EU:C:2021:898, 40 kohta).

33

Useista direktiivin 2011/95 säännöksistä käy kuitenkin ilmi, että kansainvälinen suojelu liittyy hakijan tilanteeseen hänen alkuperämaassaan, jos hänen on palattava kyseiseen maahan, mutta ei tilanteeseen hänen kansainvälistä suojelua koskevaa hakemustaan käsittelevässä jäsenvaltiossa.

34

Ensinnäkin kyseisen direktiivin 2 artiklan d ja f alakohdassa olevista ”pakolaisen” ja ”henkilön, joka voi saada toissijaista suojelua” määritelmistä ilmenee, että kansainvälisen suojelun tarkoituksena on korvata alkuperämaan suojelu silloin, kun hakija on kykenemätön tai tiettyjen pelkojen tai tiettyjen vaarojen johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan.

35

Tältä osin unionin tuomioistuin on täsmentänyt, että arvioinnin, joka koskee alkuperämaan kyvykkyyttä varmistaa suojelu vainoksi katsottavia tekoja vastaan, mikä on ratkaiseva tekijä arvioitaessa pakolaisaseman myöntämistä, on – kuten arvioinnin siitä, onko olemassa perusteltu pelko joutua vainotuksi – perustuttava alkuperämaassa vallitsevien olosuhteiden tutkimiseen (ks. vastaavasti tuomio 7.11.2013, X ym., C‑199/12–C‑201/12, EU:C:2013:720, 43 kohta; tuomio 19.11.2020, Bundesamt für Migration und Flüchtlinge (Asepalvelus ja turvapaikka), C‑238/19, EU:C:2020:945, 21 kohta ja tuomio 20.1.2021, Secretary of State for the Home Department, C‑255/19, EU:C:2021:36, 36 ja 57 kohta).

36

Toiseksi direktiivin 2011/95 4 artiklan 3 kohdassa, jossa luetellaan seikat, jotka on otettava huomioon kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tapauskohtaisessa arvioinnissa, ei mainita sitä, että tutkitaan hakijan tilanne kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastaavassa jäsenvaltiossa, tai niiden seurausten tutkimista, joita hakijan siteiden katkeamisesta kyseiseen jäsenvaltioon aiheutuu. Sitä vastoin kyseisessä säännöksessä edellytetään, että kaikki alkuperämaahan silloin, kun jäsenvaltiot tekevät hakemusta koskevan päätöksen, liittyvät asiaan vaikuttavat tosiseikat on tutkittava.

37

Kolmanneksi seikat, jotka unionin lainsäätäjä on ottanut huomioon luonnehtiakseen tarkemmin pelkoja ja vaaroja, jotka voivat oikeuttaa kansainvälisen suojelun myöntämisen, osoittavat, että nämä pelot ja vaarat liittyvät alkuperämaan tilanteeseen ja että ne eivät missään tapauksessa liity tilanteeseen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastaavassa jäsenvaltiossa.

38

Ensinnäkin direktiivin 2011/95 6 artiklassa määritellään ”vainoa harjoittaviksi tai vakavaa haittaa aiheuttaviksi toimijoiksi” valtio, valtiota tai huomattavaa osaa sen alueesta valvonnassaan pitävät puolueet tai järjestöt taikka muut kuin valtiolliset toimijat, joita vastaan valtio tai kyseiset järjestöt ovat kykenemättömiä tai haluttomia tarjoamaan suojelua.

39

Koska kyseisessä 6 artiklassa tarkoitettu valtio ei loogisesti voi olla jäsenvaltio, jolta haetaan suojelua vainoa harjoittavilta tai vakavaa haittaa aiheuttavilta toimijoilta suojautumiseksi, hakijan siteiden katkeamisen kyseiseen jäsenvaltioon ei voida katsoa johtuvan jonkin näistä toimijoista harjoittamasta toiminnasta.

40

Toiseksi kyseisen direktiivin 8 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat olla myöntämättä kansainvälistä suojelua, jos on todennäköistä, että hakijaan ei tosiasiallisesti kohdistu vainoksi katsottavia tekoja tai vakavaa haittaa tai että hän voi saada suojelua näitä tekoja ja haittoja vastaan osassa alkuperämaataan.

41

Kolmanneksi vainon syistä on erityisesti todettava, että mainitun direktiivin 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan toisesta alakohdasta ilmenee, että se, onko kyseessä mainitun 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettu yhteiskunnallinen ryhmä, on määritettävä alkuperämaan olojen perusteella. Lisäksi unionin tuomioistuin on katsonut, että poliittisen mielipiteen olemassaolon sekä sen ja vainoksi katsottavien tekojen välisen syy-yhteyden määrittämiseksi on otettava huomioon kansainvälisen suojelun hakijan alkuperämaan yleinen tilanne (ks. vastaavasti tuomio 12.1.2023, Migracijos departamentas (Poliittisiin mielipiteisiin perustuvat vainon syyt), C‑280/21, EU:C:2023:13, 33 kohta).

42

Neljänneksi kyseisen direktiivin 15 artiklan b alakohdasta ilmenee, että kyseisessä säännöksessä tarkoitetusta vakavasta haitasta on kyse vain, jos kansainvälisen suojelun hakijaan kohdistuu alkuperämaassaan epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua (ks. analogisesti tuomio 18.12.2014, M’Bodj, C‑542/13, EU:C:2014:2452, 33 kohta).

43

Kaikista näistä seikoista seuraa, että oleskeluluvan myöntäminen syystä, joka ei liity hakijan alkuperämaan tilanteeseen, on täysin vailla yhteyttä kansainvälisen suojelun logiikkaan, joten jäsenvaltio ei voi myöntää direktiivissä 2011/95 tarkoitettua toissijaista suojelua tällaisen syyn perusteella rikkomatta kyseisen direktiivin 3 artiklaa.

44

Koska ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin aikoo tulkita pääasiassa kyseessä olevaa säännöstöä siten, että siinä sallitaan toissijaisen suojelun myöntäminen sellaisen syyn perusteella, joka ei liity hakijan alkuperämaan tilanteeseen, on muistutettava, että kansallisen tuomioistuimen on soveltaessaan kansallisen oikeutensa säännöksiä, jotka on annettu direktiivissä säädettyjen velvoitteiden saattamiseksi osaksi kansallista oikeusjärjestystä, varmistettava kyseessä olevan kansallisen oikeuden unionin oikeuden mukainen tulkinta varmistaakseen toimivaltansa rajoissa unionin oikeuden täyden tehokkuuden (ks. vastaavasti tuomio 5.10.2004, Pfeiffer ym., C‑397/01–C‑403/01, EU:C:2004:584, 114 kohta ja tuomio 8.11.2016, Ognyanov, C‑554/14, EU:C:2016:835, 58 kohta).

45

Periaatteella, jonka mukaan kansallista oikeutta on tulkittava unionin oikeuden mukaisesti, on tosin tietyt rajat. Kansallisen tuomioistuimen velvollisuutta tukeutua direktiivin sisältöön, kun se tulkitsee ja soveltaa asiaan liittyviä kansallisen oikeuden säännöksiä, rajoittavat siten yleiset oikeusperiaatteet, muun muassa oikeusvarmuutta ja taannehtivuuskieltoa koskevat periaatteet, eikä se voi olla perustana kyseisen kansallisen oikeuden contra legem ‑tulkinnalle (ks. vastaavasti tuomio 4.7.2006, Adeneler ym., C‑212/04, EU:C:2006:443, 110 kohta ja tuomio 21.12.2023, BMW Bank ym., C‑38/21, C‑47/21 ja C‑232/21, EU:C:2023:1014, 222 kohta).

46

Periaate, jonka mukaan kansallista oikeutta on tulkittava unionin oikeuden mukaisesti, edellyttää kuitenkin, että kansalliset tuomioistuimet tekevät toimivaltansa rajoissa kaiken mahdollisen ottamalla huomioon kansallisen oikeuden kokonaisuudessaan ja soveltamalla siinä hyväksyttyjä tulkintatapoja taatakseen kyseessä olevan direktiivin täyden tehokkuuden ja päätyäkseen ratkaisuun, joka on kyseisellä direktiivillä tavoitellun päämäärän mukainen (ks. vastaavasti tuomio 5.10.2004, Pfeiffer ym., C‑397/01–C‑403/01, EU:C:2004:584, 118 ja 119 kohta ja tuomio 15.10.2024, KUBERA, C‑144/23, EU:C:2024:881, 51 kohta).

47

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Nejvyšší správní soud tulkitsi laajennetussa kokoonpanossa 15.2.2024 antamassaan ratkaisussa kyseessä olevaa kansallista säännöstä siten, että se koskee yksinomaan hakijan alkuperämaan tilanteeseen liittyvää perusoikeuksien loukkaamisen vaaraa. Jollei ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle kuuluvista tarkistuksista muuta johdu, vaikuttaa siis siltä, että tätä kansallista säännöstä voidaan tulkita siten, että pääasiassa päädytään ratkaisuun, joka on direktiivin 2011/95 tavoitteen mukainen.

48

Direktiivin 2011/95 3 artiklassa ei myöskään kielletä jäsenvaltiota myöntämästä kansallista suojelua, jonka osana henkilöille, joilla ei ole pakolaisasemaa eikä toissijaista suojeluasemaa, annetaan oikeus oleskella sen alueella, koska tällaisen suojelun myöntäminen ei kuulu tämän direktiivin soveltamisalaan. Jäsenvaltio voi siten myöntää pelkästään kansallisen lainsäädäntönsä nojalla humanitaarisista syistä oleskeluoikeuden sellaisille kolmansien maiden kansalaisille, joiden palauttaminen alkuperämaahansa loukkaisi heidän oikeuttaan yksityiselämään sen vuoksi, että heidän siteensä kyseiseen jäsenvaltioon katkeaisi, kunhan tämä oleskeluoikeus ei ole sekoitettavissa direktiivissä tarkoitetun pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman kanssa (ks. vastaavasti tuomio 9.11.2010, B ja D, C‑57/09 ja C‑101/09, EU:C:2010:661, 117–120 kohta ja tuomio 12.9.2024, Changu, C‑352/23, EU:C:2024:748, 48 ja 49 kohta).

49

Lisäksi siltä osin kuin kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen hylkääminen voisi mahdollisesti johtaa siihen, että toimivaltaiset viranomaiset harkitsevat A.B:tä koskevan palauttamispäätöksen tekemistä, on muistutettava, että direktiivin 2008/115 5 artikla on yleissääntö, jota jäsenvaltioiden on heti, kun ne panevat kyseisen direktiivin täytäntöön, noudatettava palauttamismenettelyn kaikissa vaiheissa (ks. vastaavasti (tuomio 22.11.2022, Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (Maastapoistaminen – Lääkekannabis), C‑69/21, EU:C:2022:913, 55 kohta).

50

Vaikka direktiivin 2008/115 5 artiklassa ei mainita niiden seikkojen joukossa, jotka jäsenvaltioiden on otettava huomioon pannessaan kyseistä direktiiviä täytäntöön, laittomasti oleskelevan kolmannen maan kansalaisen yksityiselämää, on kuitenkin niin, että jäsenvaltioiden on kunnioitettava kolmannen maan kansalaiselle Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustettuja perusoikeuksia, eikä näin ollen voida tehdä palauttamispäätöstä tai toteuttaa maastapoistamista koskevaa toimenpidettä, jos niillä loukataan kyseisen kolmannen maan kansalaisen oikeutta yksityiselämän kunnioittamiseen (ks. vastaavasti tuomio 22.11.2022, Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (Maastapoistaminen – Lääkekannabis), C‑69/21, EU:C:2022:913, 92 kohta).

51

Esitettyyn kysymykseen on kaiken edellä esitetyn perusteella vastattava, että direktiivin 2011/95 3 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että suotuisampana säännöksenä, josta voidaan säätää kyseisen 3 artiklan nojalla, pidetään kansallista säännöstöä, jossa säädetään toissijaisen suojelun myöntämisestä sellaiselle kolmannen maan kansalaiselle, joka joutuisi, jos hänet poistettaisiin kyseisestä maasta hänen alkuperämaahansa, todelliseen vaaraan kärsiä siitä, että hänen oikeuttaan yksityiselämään loukattaisiin sen vuoksi, että hänen siteensä kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelevään jäsenvaltioon katkeaisivat.

52

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU 3 artiklaa

on tulkittava siten, että

se on esteenä sille, että suotuisampana säännöksenä, josta voidaan säätää kyseisen 3 artiklan nojalla, pidetään kansallista säännöstöä, jossa säädetään toissijaisen suojelun myöntämisestä sellaiselle kolmannen maan kansalaiselle, joka joutuisi, jos hänet poistettaisiin kyseisestä maasta hänen alkuperämaahansa, todelliseen vaaraan kärsiä siitä, että hänen oikeuttaan yksityiselämään loukattaisiin sen vuoksi, että hänen siteensä kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelevään jäsenvaltioon katkeaisivat.