–

FP ja LD, edustajanaan M. Alié, avocate,

–

Procureur fédéral, edustajanaan A. d’Oultremont, magistrat fédéral,

–

Tšekin hallitus, asiamiehinään A. Pagáčová, M. Smolek ja J. Vláčil,

–

Italian hallitus, asiamiehenään S. Fiorentino, avustajanaan L. Fiandaca, avvocato dello Stato,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään J. Hottiaux ja J. Vondung,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä neuvoston puitepäätöksen 2001/220/YOS korvaamisesta 25.10.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/29/EU (EUVL 2012, L 315, s. 57) 2 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty FP:n ja LD:n useita Saudi-Arabian johtajia vastaan Belgiassa vireille panemassa menettelyssä, joka koskee FP:n ja LD:n sisareen SX:ään, joka on Saudi-Arabian kansalainen ja naisten oikeuksia puolustava aktivisti, kohdistuneita rikoksia ihmisyyttä vastaan.

3

SEUT 82 artiklan 2 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Euroopan parlamentti ja neuvosto voivat tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen annetuilla direktiiveillä säätää vähimmäissäännöistä sikäli kuin se on tarpeen tuomioiden ja oikeusviranomaisten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen sekä poliisiyhteistyön ja oikeudellisen yhteistyön helpottamiseksi rajatylittävissä rikosasioissa. Näissä vähimmäissäännöissä otetaan huomioon jäsenvaltioiden oikeusperinteiden ja ‑järjestelmien erot.

Vähimmäissäännöt koskevat seuraavia asioita:

Tässä kohdassa tarkoitettujen vähimmäissääntöjen hyväksyminen ei estä jäsenvaltioita pitämästä yllä tai ottamasta käyttöön niitä korkeatasoisempaa yksilön suojelua.”

4

Direktiivin 2012/29 johdanto-osan 3, 4, 13 ja 50 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

5

Kyseisen direktiivin 1 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan direktiivin tarkoituksena on varmistaa, että rikoksen uhrit saavat asianmukaista tietoa, tukea ja suojelua ja että he voivat osallistua rikosoikeudellisiin menettelyihin.

6

Mainitun direktiivin 2 artiklan 1 kohdasta käyvät ilmi seuraavat määritelmät:

7

17.4.1878 annetun lain, joka sisältää rikosprosessilain johdanto-osan (loi du 17 avril 1878 contenant le titre préliminaire du code de procédure pénale pénale; Moniteur belge 25.4.1878, s. 1265), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä TPCPP), 10 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Edellä 6 §:ssä ja 7 §:n 1 momentissa tarkoitettuja tapauksia lukuun ottamatta Belgiassa voidaan asettaa syytteeseen ulkomaalainen, joka on tehnyt rikoksen Belgian kuningaskunnan ulkopuolella:

– –

Syytetoimet, myös esitutkinta, voidaan aloittaa ainoastaan mahdolliset rikosilmoitukset tutkivan liittovaltion syyttäjän pyynnöstä.

Liittovaltion syyttäjä, jolle on tehty rikosilmoitus edellisten momenttien nojalla, pyytää tutkintatuomaria tutkimaan rikosilmoituksen, paitsi jos

– –

Jos liittovaltion syyttäjä katsoo, että yksi tai useampi 3 momentin 1o, 2o tai 3o kohdassa mainituista edellytyksistä täyttyy, hän esittää Cour d’appel de Bruxelles’in syytejaostolle vaatimuksen, jossa vaaditaan tapauksen mukaan toteamaan, että syytettä ei ole syytä nostaa tai että syytettä ei voida ottaa tutkittavaksi. Vain liittovaltion syyttäjää kuullaan.

– –”

8

FP ja LD (jäljempänä rikosilmoituksen tekijät) tekivät 2.12.2021 liittovaltion syyttäjäviranomaiselle rikosilmoituksen useita Saudi-Arabian kuningaskunnan johtajia vastaan Belgian rikoslaissa säädetyistä ihmisyyttä vastaan tehdyistä rikoksista, jotka olivat kohdistuneet heidän sisareensa SX:ään, joka on Saudi-Arabian kansalainen ja naisten oikeuksia puolustava aktivisti. Rikosilmoituksen tekijät toivat ilmi näin ollen Saudi-Arabian hallinnon harjoittaman sorron paitsi heidän sisartaan myös lukuisia muita sellaisia henkilöitä kohtaan, jotka olivat joutuneet mielivaltaisten ja laittomien pidätysten ja vangitsemisten, kidutuksen, epäinhimillisen kohtelun, tahdonvastaisten katoamisten ja murhien uhreiksi.

9

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että rikosilmoituksen tekijät väittävät olevansa paitsi välillisiä uhreja myös välittömiä uhreja niiden vakavien kansainvälisen humanitaarisen oikeuden rikkomisten osalta, joiden väitetään kohdistuneen heidän sisareensa. Tällaisten rikkomisten kohteena olevan henkilön läheisille voi nimittäin aiheutua henkistä tai emotionaalista haittaa näiden rikkomisten aiheuttaman psykologisen vaikutuksen ja trauman vuoksi sekä taloudellista menetystä esimerkiksi tällaisesta traumasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi.

10

Rikosilmoituksen tekijät väittävät näin ollen olevansa direktiivin 2012/29 2 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdassa tarkoitettuja uhreja ja katsoivat, että tämä käsite sisältyy TPCPP:n 10 §:n 1 momentin 1 bis kohdassa tarkoitettuun henkilön, johon kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vakava rikkominen kohdistuu, käsitteeseen. Koska ilmiannetut teot ovat lisäksi tapahtuneet vuosina 2018–2021 eli sen jälkeen, kun rikosilmoituksen tekijät on rekisteröity Belgiassa asuviksi, he täyttävät myös viimeksi mainitussa säännöksessä säädetyt kriteerit, jotta muuta henkilöä kuin Belgian kansalaista voidaan syyttää Belgiassa teoista, jotka on tehty Belgian alueen ulkopuolella.

11

Liittovaltion syyttäjä, jonka käsiteltäväksi saatettiin tämän tuomion 8 kohdassa mainittu rikosilmoitus, ehdotti cour d’appel de Bruxelles’in (Brysselin ylioikeus, Belgia), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, syytteeseenpanoja käsittelevälle jaostolle, että tämä katsoisi, että belgialaisilla tuomioistuimilla ei ole toimivaltaa ja että syyte jätetään tutkimatta TPCPP:n 10 §:n 4 momentin nojalla. Hänen mukaansa kyseisen pykälän 1 momentin 1 bis kohdassa asetetut edellytykset eivät täyty, kun kyse on rikosilmoituksen tekijöiden sisarta vastaan Saudi-Arabiassa tehdyistä rikoksista. Liittovaltion syyttäjä kieltäytyi siten tunnustamasta heitä TPCPP:n 10 §:n 1 momentin 1 bis kohdan nojalla ”henkilöiksi, joihin kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vakava rikkominen kohdistuu”.

12

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin selittää, että TPCPP:n 10 §:n 1 momentin 1 bis kohdan mukaan passiiviseen persoonallisuusperiaatteeseen perustuva Belgian tuomioistuinten toimivalta sellaisten rikosten osalta, jotka on tehnyt muu henkilö kuin kyseisen valtion kansalainen, on mahdollinen, jos yhtäältä ilmiannetut teot rikkovat vakavasti kansainvälistä humanitaarista oikeutta ja jos toisaalta rikkominen kohdistuu henkilöön, joka on Belgian kansalainen, jolla on pakolaisasema Belgiassa tai joka on asunut tässä jäsenvaltiossa vähintään kolmen vuoden ajan.

13

Kyseinen tuomioistuin toteaa, että SX, joka on rikosilmoituksen tekijöiden sisar, on joutunut sellaisten rikosten uhriksi, jotka voivat ensi näkemältä merkitä kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vakavaa rikkomista, mutta että hänellä ei ollut tosiseikkojen tapahtuma-aikaan Belgian kansalaisuutta, hänellä ei ollut pakolaisasemaa Belgiassa eikä hän asunut Belgiassa. Näin ollen belgialaisten tuomioistuinten ekstraterritoriaalinen toimivalta olisi suljettava pois TPCPP:n 10 §:n 1 momentin 1 bis kohdan nojalla.

14

Kyseinen tuomioistuin korostaa, että belgialaisten tuomioistuinten ekstraterritoriaalisen toimivallan perusteena kyseisessä 10 §:n 1 momentin 1 bis kohdassa ei käytetä välittömän tai välillisen uhrin käsitettä vaan käsitettä ”henkilö, johon kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vakava rikkominen kohdistuu” ja joka on ”tosiseikkojen tapahtuma-aikaan Belgian kansalainen tai Belgiassa tunnustettu pakolainen ja jolla on siellä vakinainen asuinpaikka”. Se täsmentää, että viimeksi mainittu käsite edellyttää tiukkaa liittymää Belgiaan, jotta estetään se, että henkilöt, jotka sijoittautuvat Belgiaan, tekevät rikosilmoituksia ainoastaan saattaakseen Belgian tuomioistuinten käsiteltäväksi rikoksia, joiden uhriksi he väittävät joutuneensa kyseisen valtion alueen ulkopuolella.

15

Siltä osin kuin rikosilmoituksen tekijät ovat väittäneet yhtäältä, että heitä on pidettävä direktiivin 2012/29 2 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuina uhreina, ja toisaalta, että tämä käsite on ymmärrettävä siten, että se kattaa käsitteen ”henkilö, johon kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vakava rikkominen kohdistuu”, sellaisena kuin tämä käsite käy ilmi TPCPP:n 10 §:n 1 momentin 1 bis kohdasta, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että kyseisen 2 artiklan 1 kohdan a alakohdan tulkinta on tarpeen viimeksi mainitun käsitteen ulottuvuuden määrittämiseksi ja näin ollen sen ratkaisemiseksi, täyttyvätkö käsiteltävässä asiassa edellytykset syytteen nostamiselle Belgiassa.

16

Kyseinen tuomioistuin toteaa kuitenkin, että Cour de cassation (ylin tuomioistuin, Belgia) on katsonut 17.12.2003 antamassaan tuomiossa, ettei ole olemassa mitään kansainvälisen oikeuden sääntöä, joka velvoittaisi Belgian kuningaskuntaa käyttämään yleistoimivaltaa ihmisyyttä vastaan tehtyjen rikosten osalta, ja toteaa lisäksi, että sekä kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen 10.12.1984 tehdyn yleissopimuksen (Yhdistyneiden kansakuntien sopimuskokoelma, nide 1465, s. 85, nro 24841 (1987)) 5 artiklassa että kaikkien henkilöiden suojelemiseksi tahdonvastaiselta katoamiselta 20.12.2006 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen (Yhdistyneiden kansakuntien sopimuskokoelma, nide 2716, s. 3, nro 48088 (2010)) 9 artiklassa määrätään, että sopimusvaltiot voivat säätää passiiviseen persoonallisuusperiaatteeseen perustavasta toimivallastaan vain, jos ne pitävät tätä asianmukaisena.

17

Tässä tilanteessa cour d’appel de Bruxelles on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

18

Unionin tuomioistuin pyysi 29.5.2024 päivätyllä tietopyynnöllä ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta täsmentämään syyt, joiden vuoksi se katsoi, että pääasian oikeusriidan, joka koskee Belgian oikeudessa säädettyä ekstraterritoriaalista toimivaltaa ihmisyyttä vastaan tehtyjen rikosten osalta, ja direktiivin 2012/29 säännösten välillä on yhteys.

19

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ilmoitti unionin tuomioistuimen kirjaamoon 11.7.2024 saapuneella kirjeellä, että se oli päättänyt pitää istunnon 12.11.2024, jotta pääasian asianosaiset voisivat käydä unionin tuomioistuimen näin esittämästä kysymyksestä kontradiktorista näkemystenvaihtoa, ja täsmensi samalla, että se voisi vastata tähän tietopyyntöön vasta kyseisen istunnon jälkeen.

20

Unionin tuomioistuimen presidentti päätti 12.7.2024 julkisasiamiestä ja esittelevää tuomaria kuultuaan lykätä asian käsittelyä siihen saakka, kunnes ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vastaa mainittuun tietopyyntöön.

21

Vastauksena kyseiseen tietopyyntöön ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toimitti 29.1.2025 unionin tuomioistuimelle rikosilmoituksen tekijöiden ja liittovaltion syyttäjän sille esittämät kirjalliset huomautukset.

22

Unionin tuomioistuimen presidentti päätti 5.2.2025 julkisasiamiestä ja esittelevää tuomaria kuultuaan liittää asiakirja-aineistoon ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimittamat asiakirjat, antaa ne tiedoksi pääasian asianosaisille ja muille osapuolille tietopyynnön kanssa ja jatkaa asian käsittelyä.

23

Liittovaltion syyttäjä väittää, että ennakkoratkaisupyyntö on jätettävä tutkimatta. Myös komissio esittää epäilyksensä siitä, täyttääkö tämä pyyntö tutkittavaksi ottamisen edellytykset.

24

Liittovaltion syyttäjän mukaan millään direktiivin 2012/29 säännöksellä ei ole tarkoitus säännellä kansallisissa tuomioistuimissa nostettujen rikossyytteiden tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä, kun rikokset on tehty valtion alueen ulkopuolella, joten kyseisen direktiivin 2 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohtaa, joka on ennakkoratkaisukysymysten kohteena, ei voida soveltaa pääasian oikeusriitaan. Näin ollen kysymyksellä siitä, onko kyseistä säännöstä tulkittava siten, että myös kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vakavan rikkomisen uhrin läheistä perheenjäsentä voidaan pitää uhrina ja että hänellä näin ollen on kyseisessä direktiivissä määritellyt oikeudet, ei ole merkitystä tämän oikeusriidan ratkaisun kannalta.

25

Komissio toteaa, että direktiiviin 2012/29 ei sisälly mitään säännöstä jäsenvaltioiden tuomioistuinten toimivallan määrittämisestä rikosasioissa ja että sitä sovelletaan ainoastaan rikosoikeudellisiin menettelyihin, joissa tällainen toimivalta on jo vahvistettu. Yleisesti ottaen unionin oikeuteen ei sisälly mitään merkityksellistä sääntöä pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen kansallisen oikeuden säännöksen, jolla säännellään rikosasioissa sovellettavaa ekstraterritoriaalisen toimivallan käyttöä, tulkinnan kannalta.

26

Lisäksi komissio perustaa ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottamista koskevat epäilynsä siihen, että vastauksena tämän tuomion 18 kohdassa mainittuun tietopyyntöön ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei nimenomaisesti ole esittänyt syitä, joiden vuoksi se katsoo, että pääasian oikeusriidan ja kyseisen direktiivin säännösten välillä on yhteys, vaan se on ainoastaan toimittanut rikosilmoituksen tekijöiden ja liittovaltion syyttäjän tätä koskevat kirjalliset huomautukset.

27

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan olettamana on, että kansallisen tuomioistuimen niiden oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen perusteella, joiden määrittämisestä se vastaa ja joiden paikkansapitävyyden selvittäminen ei ole unionin tuomioistuimen tehtävä, esittämillä unionin oikeuden tulkintaan liittyvillä kysymyksillä on merkitystä asian ratkaisun kannalta. Unionin tuomioistuin voi jättää tutkimatta kansallisen tuomioistuimen esittämän ennakkoratkaisupyynnön ainoastaan, jos on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin (tuomio 1.8.2025, Alace ja Canpelli, C‑758/24 ja C‑759/24, EU:C:2025:591, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

28

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii sitä, onko TPCPP:n 10 §:n 1 momentin 1 bis kohdasta ilmenevän käsitteen ”henkilö, johon kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vakava rikkominen kohdistuu” katsottava käsittävän uhrin käsitteen, joka on määritelty direktiivin 2012/29 2 artiklan 1 kohdan a alakohdassa, jonka tulkintaa kyseinen tuomioistuin pyytää ratkaistakseen, täyttyvätkö edellytykset syytteen nostamiselle Belgiassa. Siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin katsoisi, että kyseistä direktiiviä voidaan soveltaa pääasiaan, tämän uhrin käsitteen tulkinta vaikuttaisi kyseisen asian ratkaisuun.

29

Koska ei ole ilmeistä, että direktiivin 2012/29 tulkinnalla ei olisi mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, väite, jonka mukaan kyseistä direktiiviä ei voida soveltaa, ei koske ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottamista vaan esitettyjen kysymysten aineellista arviointia (ks. vastaavasti tuomio 4.10.2024, Bezirkshauptmannschaft Landeck (Yritys saada pääsy matkapuhelimelle tallennettuihin henkilötietoihin), C‑548/21, EU:C:2024:830, 67 kohta ja tuomio 17.10.2024, FA.RO. di YK & C., C‑16/23, EU:C:2024:886, 48 kohta).

30

Kysymyksillään, joita on tarkasteltava yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, onko direktiivin 2012/29 2 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohtaa tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitettu uhrin käsite kattaa sellaisen henkilön perheenjäsenet, johon on kohdistunut kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vakava rikkominen, tai ainakin perheenjäsenet, joille on aiheutunut henkistä tai emotionaalista haittaa tai taloudellista menetystä, joka on aiheutunut välittömästi tästä rikkomisesta.

31

Kuten tämän tuomion 28 kohdassa on todettu, kyseisen tuomioistuimen on sen käsiteltäväksi saatetussa asiassa tulkittava kansallisen oikeuden säännöstä eli TPCPP:n 10 §:n 1 momentin 1 bis kohtaa, jossa vahvistetaan kansallisten tuomioistuinten toimivalta ratkaista kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vakavat rikkomiset, jotka on tehty valtion alueen ulkopuolella ja jotka ovat kohdistuneet henkilöön, joka on Belgian kansalainen, jolla on Belgiassa pakolaisasema tai joka on asunut tässä jäsenvaltiossa vähintään kolmen vuoden ajan. Kyseinen tuomioistuin pyrkii tässä tarkoituksessa selvittämään, onko kyseistä säännöstä tulkittava direktiivin 2012/29 2 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdan mukaisesti.

32

Tässä yhteydessä on aluksi tutkittava, voidaanko direktiiviä 2012/29 soveltaa oikeusriidassa, joka koskee jäsenvaltion rikostuomioistuinten toimivaltaa tutkia sen alueen ulkopuolella tehdyt teot, mikä voisi vaikuttaa sellaisten kansallisen oikeuden säännösten ulottuvuuteen, joissa säädetään tällaisesta toimivallasta.

33

Aluksi on muistutettava, että mainittu direktiivi on annettu SEUT 82 artiklan 2 kohdan nojalla. Kuten kyseisen direktiivin johdanto-osan kolmannesta perustelukappaleesta ilmenee, kyseisessä EUT-sopimuksen määräyksessä annetaan unionin lainsäätäjälle toimivalta säätää jäsenvaltioissa sovellettavat vähimmäissäännöt, joilla voidaan helpottaa tuomioiden ja oikeusviranomaisten päätösten vastavuoroista tunnustamista sekä poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rajatylittävissä rikosasioissa, erityisesti siltä osin kuin kyse on rikosten uhrien oikeuksista mutta myös yksilön oikeuksista rikosoikeudellisissa menettelyissä ja todisteiden vastavuoroisesta hyväksyttävyydestä jäsenvaltioiden välillä, kuten 82 artiklan 2 kohdan a–c alakohdassa määrätään.

34

Tältä osin on todettava, että direktiivissä 2012/29 vahvistetaan otsikkonsa mukaisesti rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevat vähimmäisvaatimukset. Tämän direktiivin johdanto-osan neljännessä perustelukappaleessa täsmennetään, että direktiivillä pyritään tarkistamaan ja täydentämään puitepäätöksessä 2001/220 säädettyjä periaatteita ja toteuttamaan merkittäviä toimia uhrien suojelun tason parantamiseksi kaikkialla unionissa erityisesti rikosoikeudellisissa menettelyissä.

35

Direktiivin 2012/19 1 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan direktiivin tarkoituksena on varmistaa, että rikoksen uhrit saavat asianmukaista tietoa, tukea ja suojelua ja että he voivat osallistua rikosoikeudellisiin menettelyihin.

36

Uhrilla tarkoitetaan direktiivin 2012/29 2 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdan määritelmän mukaan luonnollista henkilöä, jolle on aiheutunut rikoksesta välitön vahinko, kuten fyysinen, henkinen tai emotionaalinen haitta taikka taloudellinen menetys. Kyseisen direktiivin 2 artiklan 1 kohdan a alakohdan ii alakohdan mukaan tähän käsitteeseen kuuluvat myös sellaisen henkilön perheenjäsenet, jonka kuolema johtuu suoraan rikoksesta ja joille on aiheutunut vahinkoa kyseisen henkilön kuolemasta. Lisäksi kyseisen direktiivin 2 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan ”perheenjäsenillä” tarkoitetaan uhrin puolisoa, uhrin kanssa sitoutuneessa intiimissä suhteessa vakituisesti ja jatkuvasti yhteistaloudessa elävää henkilöä, sukulaisia suoraan etenevässä tai takenevassa polvessa, sisaruksia ja huollettavia.

37

Direktiivissä 2012/29 säädetään useista oikeuksista, joita kyseisillä uhreilla on oltava kansallisissa rikosoikeudellisissa menettelyissä. Ensinnäkin tiedottamisen ja tuen osalta kyseisessä direktiivissä säädetään muun muassa oikeudesta ymmärtää ja tulla ymmärretyksi, oikeudesta saada tietoja jo siinä vaiheessa, kun toimivaltaiseen viranomaiseen otetaan ensimmäisen kerran yhteyttä, ja oikeudesta saada tietoja asiansa käsittelystä. Toiseksi kyseisessä direktiivissä säädetään rikosoikeudelliseen menettelyyn osallistumisen osalta muun muassa oikeudesta tulla kuulluksi ja oikeudesta oikeusapuun. Kolmanneksi uhrien, mukaan lukien erityissuojelua tarvitsevien uhrien sekä lasten, suojelun suhteen kyseisessä direktiivissä taataan oikeus välttää uhrin ja rikoksentekijän välisiä yhteyksiä sekä oikeus yksityiselämän suojaan.

38

Ainoastaan direktiivin 2012/29 johdanto-osan 13 perustelukappaleessa viitataan ”unionin alueen ulkopuolella tehtyjen rikosten uhreihin” ja täsmennetään, että kyseinen direktiivi johtaa siihen, että siinä säädettyjä velvoitteita sovelletaan ainoastaan unionissa toteutettavissa rikosoikeudellisissa menettelyissä. Oikeuksien myöntäminen näille uhreille edellyttää siis, että jäsenvaltiot ovat käyttäneet toimivaltaansa aloittaa rikosoikeudellinen menettely. Kuten liittovaltion syyttäjä ja komissio ovat perustellusti todenneet kirjallisissa huomautuksissaan, kyseistä direktiiviä sovelletaan ainoastaan rikosoikeudellisiin menettelyihin, joissa tällainen toimivalta on jo etukäteen vahvistettu.

39

Tämä toteamus vahvistetaan saman direktiivin johdanto-osan 50 perustelukappaleessa, josta ilmenee, että direktiivi ei vaikuta jäsenvaltioiden toimivaltaan aloittaa rikosoikeudellinen menettely eikä rajoita puitepäätöksessä 2009/948 määriteltyjen toimivallan määräytymistä koskevien sääntöjen soveltamista rikosoikeudellisissa menettelyissä.

40

Kaiken edellä esitetyn perusteella direktiiviä 2012/29 on tulkittava siten, että sitä ei sovelleta oikeusriidassa, joka koskee jäsenvaltion rikostuomioistuinten toimivaltaa tutkia kyseisen jäsenvaltion alueen ulkopuolella tehdyt teot, eikä sillä ole vaikutusta sellaisten kansallisen oikeuden säännösten ulottuvuuteen, joissa säädetään tällaisesta toimivallasta.

41

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä neuvoston puitepäätöksen 2001/220/YOS korvaamisesta 25.10.2012 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2012/29/EU

on tulkittava siten, että

sitä ei sovelleta oikeusriidassa, joka koskee jäsenvaltion rikostuomioistuinten toimivaltaa tutkia kyseisen jäsenvaltion alueen ulkopuolella tehdyt teot, eikä sillä ole vaikutusta sellaisten kansallisen oikeuden säännösten ulottuvuuteen, joissa säädetään tällaisesta toimivallasta.