–

Zwrotybankowe.pl sp. z o.o., edustajanaan A. Tomaszewska, radca prawny,

–

Powszechna Kasa Oszczędności Bank Polski S.A., edustajinaan A. Kuzawińska, M. Malciak ja W. J. Wandzel, adwokaci,

–

Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään P. Kienapfel ja U. Małecka,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta 23.4.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/48/EY (EUVL 2008, L 133, s. 66) 22 artiklan 2 kohdan sekä kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (EYVL 1993, L 95, s. 29) 6 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Puolan oikeuden mukaisesti perustettu rajavastuuyhtiö Zwrotybankowe.pl sp. z o.o. ja pankki nimeltä Powszechna Kasa Oszczędności Bank Polski S.A. (jäljempänä PKO Bank Polski) ja joka koskee sellaista kuluttajan saatavaa kyseiseltä pankilta, jonka luovutuksensaaja pääasian kantaja on.

3

Direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja että sopimus jää muilta osin osapuolia sitovaksi, jos sopimus voi olla olemassa ilman kohtuuttomia ehtoja.”

4

Direktiivin 7 artiklan 1 kohdan sanamuoto on seuraava:

”Jäsenvaltioiden on kuluttajien ja kilpailevien elinkeinonharjoittajien edun vuoksi varmistettava, että on olemassa riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa.”

5

Direktiivin 2008/48 22 artiklan, jonka otsikko on ”Yhdenmukaistaminen ja direktiivin säännösten pakottavuus”, 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että kuluttajat eivät voi sitovasti luopua heille tämän direktiivin täytäntöön panemiseksi annettavien tai tätä direktiiviä vastaavien kansallisten säännösten nojalla kuuluvista oikeuksista.”

6

Saman direktiivin 23 artiklassa, jonka otsikko on ”Seuraamukset”, säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on annettava säännökset tämän direktiivin nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että ne pannaan täytäntöön. Seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.”

7

Direktiivi 2008/48 saatettiin osaksi Puolan oikeusjärjestystä kulutusluotoista 12.5.2011 annetulla lailla (ustawa o kredycie konsumenckim; Dz. U. nro 126, järjestysnumero 715), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä kulutusluottolaki).

8

Kulutusluottolain 45 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Jos luotonantaja rikkoo [tämän lain] 29 §:n 1 momenttia, 30 §:n 1 momentin 1–8, 10, 11 ja 14–17 kohtaa tai 31–33, 33 a ja 36 a–36 c §:ää, kuluttajan on sen jälkeen, kun hän on tehnyt luotonantajalle kirjallisen ilmoituksen, maksettava luotto takaisin ilman korkoja ja muita luotonantajalle maksettavia luottokustannuksia sopimuksessa määrätyssä ajassa ja siinä sovitulla tavalla.”

9

Siviilikoodeksista 23.4.1964 annetun lain (ustawa Kodeks cywilny, Dz. U. 1964, nro 16, järjestysnumero 93), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa, 509 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Velkoja voi ilman velallisen suostumusta siirtää saatavan kolmannelle (saatavan siirto), elleivät laki, sopimusrajoitus tai velvoitteen ominaisuudet ole esteenä tälle.”

10

Zwrotybankowe.pl vaatii kanteellaan Sąd Rejonowy dla Warszawy – Śródmieścia w Warszawieta (Varsova-Śródmieścien piirioikeus, Puola), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, velvoittamaan PKO Bank Polskin maksamaan sille 4537,45 Puolan zlotya (PLN) (n. 1050 euroa) lisättynä laillisilla viivästyskoroilla ja oikeudenkäyntikuluilla.

11

Zwrotybankowe.pl nosti kanteen kuluttajan kanssa tehdyn luovutussopimuksen perusteella, jolla kuluttaja oli luovuttanut sille oikeuden vaatia maksettavaksi mitä tahansa rahamääräistä saatavaa, joka kuluttajalla saattoi olla PKO Bank Polskilta (jäljempänä luovutussopimus). Pääasiassa kyseessä oleva saatava perustuu kulutusluottolain 45 §:n 1 momentissa, jolla pannaan täytäntöön direktiivin 2008/48 23 artikla, säädetyn seuraamuksen soveltamiseen siitä syystä, ettei pankki ollut noudattanut sille kyseisen lain nojalla kuuluvia tiedonantovelvollisuuksia. Luovutussopimuksessa määrätään, että vastikkeena luovutuksesta kuluttaja saa 50 prosenttia mainitulta pankilta perityn pääsaatavan määrästä.

12

PKO Bank Polski vaatii kanteen hylkäämistä ja väittää, ettei Zwrotybankowe.pl:llä ole asiavaltuutta sitä kohtaan, koska maksettavaksi vaaditun saatavan luonne on esteenä sille, että se voitaisiin siirtää kolmannelle. Asiakysymyksen osalta se väittää, ettei se missään tapauksessa laiminlyönyt tiedonantovelvollisuuksiaan kuluttajan kanssa tehdyn luottosopimuksen yhteydessä.

13

Tässä yhteydessä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii ensinnäkin, miten on tulkittava direktiivin 2008/48 22 artiklan 2 kohdassa säädettyä kieltoa, jonka mukaan kuluttaja ei voi luopua hänelle vastaavien kansallisen oikeuden säännösten nojalla kuuluvista oikeuksista. Kyseinen tuomioistuin pohtii, sovelletaanko tällaista kieltoa myös siihen kansallisessa lainsäädännössä säädettyyn mahdollisuuteen, että kuluttaja luovuttaa oikeutensa kolmannelle, joka vetoaa niihin omissa nimissään ja joka tämän jälkeen saa korvauksen, jonka suuruus on 50 prosenttia saaduista määristä, ja palauttaa loput 50 prosenttia kuluttajalle.

14

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo tältä osin, että direktiivin 2008/48 22 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua luopumisen käsitettä olisi tulkittava laajasti siten, että se kattaa myös tällaisen tilanteen. Kyseisen direktiivin pääasiallisena tavoitteena on nimittäin suojata kuluttajaa luottosopimusten kohtuuttomilta ehdoilta eikä luoda perusteetonta etua kolmansille, jotka eivät ole tehdyn luottosopimuksen osapuolia.

15

Toiseksi siinä tapauksessa, että tällaista laajaa tulkintaa ei hyväksytä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on epävarma siitä, onko direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että kansallisen tuomioistuimen on osana velvollisuuttaan tutkia viran puolesta sopimusehdon kohtuuttomuus tutkittava viran puolesta myös luovuttajana olevan kuluttajan ja hänen luovutuksensaajansa välisen luovutussopimuksen ehdot, kun kyseinen sopimus on oikeusperusta kanteelle, jolla luovutuksensaaja vetoaa kuluttajan saataviin luotonantajalta.

16

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää tältä osin, että nyt käsiteltävässä asiassa luovutussopimuksen ehtojen kohtuuttomuuden toteaminen voisi johtaa sopimuksen pätemättömyyteen, jolloin Zwrotybankowe.pl:llä ei olisi asiavaltuutta, ja pääasian kanne olisi siten hylättävä.

17

Kyseinen tuomioistuin korostaa kielteisiä seurauksia asianomaiselle kuluttajalle, joka tällaisessa tilanteessa ei saisi edes luovutussopimuksen mukaista osuutta luotonantajalta vaadittavasta saatavasta. Lisäksi luovutussopimuksen ehdon kohtuuttomuutta valvottaisiin ilman kuluttajan mukanaoloa, eikä kuluttajalle voida kansallisiin menettelysääntöihin liittyvistä syistä taata mahdollisuutta osallistua menettelyyn ja ilmaista näkemyksensä.

18

Tässä tilanteessa Sąd Rejonowy dla Warszawy – Śródmieścia w Warszawie päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

19

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään, onko direktiivin 2008/48 22 artiklan 2 kohta esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan kuluttaja voi luovuttaa saatavan, joka perustuu hänelle kyseisen direktiivin täytäntöön panemiseksi annetussa kansallisessa lainsäädännössä annetun oikeuden loukkaamiseen, kolmannelle, joka ei ole kuluttaja.

20

Aluksi on muistutettava, että se, että pääasiassa on asianosaisina ainoastaan elinkeinonharjoittajia, ei ole esteenä direktiivin 2008/48 eikä direktiivin 93/13 soveltamiselle, koska näiden direktiivien soveltamisala ei riipu oikeusriidan asianosaisten henkilöllisyydestä vaan pääasiassa kyseessä olevan luottosopimuksen osapuolten asemasta (ks. vastaavasti tuomio 11.9.2019, Lexitor, C‑383/18, EU:C:2019:702, 20 kohta ja tuomio 18.11.2020, DelayFix, C‑519/19, EU:C:2020:933, 53 ja 54 kohta).

21

Nyt pääasiassa kyseessä oleva saatava perustuu kuluttajan ja PKO Bank Polskin väliseen luottosopimukseen, ja Zwrotybankowe.pl on hankkinut sen luovutussopimuksen nojalla, joten näitä kahta direktiiviä sovelletaan pääasiaan.

22

Lisäksi on muistutettava, että direktiiviä 2008/48 annettaessa pyrittiin kahteen tavoitteeseen eli takaamaan Euroopan unionin kaikille kuluttajille heidän etujensa korkeatasoinen ja yhtäläinen suoja sekä helpottamaan kulutusluottoja koskevien toimivien sisämarkkinoiden syntymistä (tuomio 5.9.2019, Pohotovosť, C‑331/18, EU:C:2019:665, 41 kohta ja tuomio 26.3.2020, Mikrokasa ja Revenue Niestandaryzowany Sekurytyzacyjny Fundusz Inwestycyjny Zamknięty, C‑779/18, EU:C:2020:236, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Erityisesti kyseisen direktiivin 22 artiklan 2 kohdassa taataan kuluttajansuojan korkea taso kieltämällä se, että kuluttajat luopuvat heille mainitulla direktiivillä annetuista oikeuksista.

23

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että kyseisessä säännöksessä olevaa luopumisen käsitettä on tulkittava laajasti siten, että se kattaa sellaisten oikeuksien luovutuksen, joita kuluttajalla on direktiivin 2008/48 perusteella, ja se voi siten olla esteenä tällaiselle luovutukselle, vaikka luovutus hyväksyttäisiin kansallisessa oikeudessa.

24

Aluksi on mainittava, että direktiivin 2008/48 22 artiklan 2 kohdan sanamuodossa ei täsmennetä, mitä kuluttajille kyseisen direktiivin täytäntöön panemiseksi annettavien kansallisten säännösten nojalla kuuluvista oikeuksista luopumisella on ymmärrettävä tarkoitettavan. Kyseistä säännöstä on siten tarkasteltava sen asiayhteyden ja sillä säännöstöllä tavoiteltujen päämäärien kannalta, jonka osa se on, sellaisina kuin ne palautettiin mieleen edellä 22 kohdassa (ks. vastaavasti tuomio 26.4.2022, Landespolizeidirektion Steiermark (Sisärajavalvonnan enimmäiskesto), C‑368/20 ja C‑369/20, EU:C:2022:298, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

25

Tältä osin unionin tuomioistuinta on jo pyydetty lausumaan sellaisen unionin oikeuden säännöksen tulkinnasta, jonka tavoitteena on varmistaa sopimuksen heikommalle osapuolelle korkeatasoinen suoja, tilanteessa, jossa kyseisen osapuolen oikeudet luovutetaan kaupalliselle yhtiölle. Asiassa, joka johti 29.2.2024 annettuun tuomioon Eventmedia Soluciones (C‑11/23, EU:C:2024:194), unionin tuomioistuin nimittäin tarkisti lähinnä, sallitaanko matkustajille heidän lennolle pääsynsä epäämisen sekä lentojen peruuttamisen tai pitkäaikaisen viivästymisen johdosta annettavaa korvausta ja apua koskevista yhteisistä säännöistä sekä asetuksen (ETY) N:o 295/91 kumoamisesta 11.2.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 261/2004 (EUVL 2004, L 46, s. 1) 15 artiklassa sellainen sopimusehto, jolla kiellettiin niiden oikeuksien luovuttaminen, jotka matkustajalla oli lennosta vastaavaan lentoliikenteen harjoittajaan nähden, erityisesti oikeus korvaukseen. Kyseisen 15 artiklan, jonka otsikko on ”Velvollisuuksista luopumista koskeva kielto”, 1 kohdassa säädetään, että kyseisen asetuksen mukaisia matkustajiin kohdistuvia lentoliikenteen harjoittajan velvollisuuksia ei voida rajoittaa eikä niistä voida luopua esimerkiksi kuljetussopimukseen sisältyvällä vapauttavalla tai rajoittavalla lausekkeella.

26

Unionin tuomioistuin totesi, että kun otetaan huomioon lentomatkustajien korkeatasoista suojelua koskeva tavoite ja jotta voidaan taata, että lentomatkustajilla on tehokas oikeus korvaukseen, on katsottava, että mainitussa 15 artiklassa tarkoitetulla tavalla kiellettyjä ovat paitsi poikkeukset tai rajoitukset, jotka koskevat suoraan tätä oikeutta sellaisenaan, myös poikkeukset ja rajoitukset, joilla rajoitetaan kyseisten matkustajien vahingoksi tämän oikeuden käyttämistä suhteessa sovellettaviin säännöksiin (ks. vastaavasti tuomio 29.2.2024, Eventmedia Soluciones, C‑11/23, EU:C:2024:194, 43 kohta).

27

Lentomatkustajien suojelun korkean tason varmistamiseksi ja sen mahdollistamiseksi, että lentomatkustajat voivat käyttää tehokkaasti oikeuksiaan, matkustajalle, jota lennon peruuttaminen koskee, on taattava vapaus valita tehokkain tapa puolustaa oikeuksiaan muun muassa siten, että matkustaja voi päättää kääntyä suoraan lennosta vastaavan lentoliikenteen harjoittajan puoleen, nostaa kanteen toimivaltaisissa tuomioistuimissa tai, jos asiaa koskevassa kansallisessa lainsäädännössä niin säädetään, luovuttaa saatavansa kolmannelle sellaisten vaikeuksien ja kustannusten välttämiseksi, jotka voivat estää häntä ryhtymästä itse toimenpiteisiin kyseistä lentoliikenteen harjoittajaa vastaan vähäisen taloudellisen hyödyn saamiseksi (tuomio 29.2.2024, Eventmedia Soluciones, C‑11/23, EU:C:2024:194, 44 kohta).

28

Unionin tuomioistuin totesi näin ollen, että lentomatkustajien korkeatasoista suojelua koskeva tavoite on esteenä sille, että kuljetussopimukseen sisällytetään ehto, jolla kielletään heidän asetukseen N:o 261/2004 perustuvien oikeuksiensa luovuttaminen (ks. vastaavasti tuomio 29.2.2024, Eventmedia Soluciones, C‑11/23, EU:C:2024:194, 46 kohta).

29

Tästä seuraa analogisesti, että kuluttajansuojan korkeaa tasoa koskeva tavoite on esteenä sellaiselle ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen harkitsemalle direktiivin 2008/48 22 artiklan 2 kohdassa olevan luopumisen käsitteen laajalle tulkinnalle, josta seuraisi myös kuluttajien kyseiseen direktiiviin perustuvien oikeuksien luovuttamisen kieltäminen. Tällainen luovutus on nimittäin yksi niistä lakisääteisistä mahdollisuuksista, joista kansallisessa oikeusjärjestyksessä voidaan säätää sen mahdollistamiseksi, että kuluttajat voivat puolustaa oikeuksiaan mutta säästyä sellaisilta vaikeuksilta ja kustannuksilta, jotka voisivat saada heidät luopumaan henkilökohtaisista toimenpiteistä asianomaista elinkeinonharjoittajaa vastaan.

30

Kaiken edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2008/48 22 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan kuluttaja voi luovuttaa saatavan, joka perustuu hänelle kyseisen direktiivin täytäntöön panemiseksi annetussa kansallisessa lainsäädännössä annetun oikeuden loukkaamiseen, kolmannelle, joka ei ole kuluttaja.

31

Toisella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että kansallisella tuomioistuimella on mahdollisuus – tai sen jopa täytyy – tutkia kuluttajan tekemässä saatavan luovutusta koskevassa sopimuksessa olevan ehdon kohtuuttomuus viran puolesta, kun sen käsiteltävänä oleva asia, jossa asianosaisina ovat luovutuksensaajana oleva yhtiö ja elinkeinonharjoittaja, ei koske kyseistä luovutussopimusta vaan kuluttajan saatavaa kyseiseltä elinkeinonharjoittajalta.

32

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että pääasia koskee PKO Bank Polskin ja kuluttajan, jonka luovutuksensaaja Zwrotybankowe.pl on, väliseen luottosopimukseen perustuvaa saatavaa. Näin ollen luovutussopimus ei ole kyseisen oikeusriidan kohteena eikä mainittu kuluttaja ole asianosaisena luovutuksensaajan vireille panemassa menettelyssä.

33

Saatuaan tiedon luovutussopimuksesta, johon Zwrotybankowe.pl perustaa asiavaltuutensa, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa toisen ennakkoratkaisukysymyksen perustelemiseksi unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan kansallisen tuomioistuimen on tutkittava sopimusehdon mahdollinen kohtuuttomuus viran puolesta, kun sillä on tiedossaan tämän edellyttämät oikeudelliset seikat ja tosiseikat.

34

Tältä osin on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisella tuomioistuimella on aina, kun sillä on käytössään tämän edellyttämät oikeudelliset seikat ja tosiseikat, velvollisuus viran puolesta tutkia direktiivin 93/13 soveltamisalaan kuuluvan sopimusehdon kohtuuttomuus ja näin korjata sitä epätasapainoa, joka vallitsee kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välillä (ks. vastaavasti tuomio 11.3.2020, Lintner, C‑511/17, EU:C:2020:188, 26 kohta).

35

Unionin tuomioistuin korosti kuitenkin myös aluksi, että pakollinen tutkinta, joka asiaa käsittelevän kansallisen tuomioistuimen on direktiivin 93/13 nojalla toimitettava viran puolesta, kohdistuu vain niihin sopimusehtoihin, joiden kohtuuttomuus on todettavissa siitä aineistosta ilmi käyvien oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen perusteella, joka sillä on käytössään (ks. vastaavasti tuomio 11.3.2020, Lintner, C‑511/17, EU:C:2020:188, 27 kohta).

36

Tämän jälkeen se täsmensi, että kansallisen tuomioistuimen on ryhdyttävä viran puolesta selvittämistoimiin, sikäli kuin aineistosta jo ilmi käyvien oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen perusteella voidaan ajatella olevan perusteltua syytä epäillä tiettyjä sellaisia ehtoja kohtuuttomiksi, jotka liittyvät riita-asian kohteeseen, vaikkei kuluttaja olekaan riitauttanut niitä, ja sikäli kuin tutkinnan, johon kansallisella tuomioistuimella on näin ollen viran puolesta velvollisuus, suorittaminen edellyttää tällaisiin selvittämistoimiin ryhtymistä (tuomio 11.3.2020, Lintner, C‑511/17, EU:C:2020:188, 38 kohta). Direktiivillä 93/13 annettujen oikeuksien kunnioittamista ei nimittäin voida taata, jollei kyseessä olevan sopimuksen ehtojen mahdollista kohtuuttomuutta voida tehokkaasti valvoa (tuomio 7.11.2019, Profi Credit Polska, C‑419/18 ja C‑483/18, EU:C:2019:930, 66 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

37

Unionin tuomioistuin kuitenkin totesi, että kansallisen tuomioistuimen on ainoastaan käsiteltäväkseen saatetun riita-asian kohteen rajoissa viran puolesta tutkittava sopimusehto kuluttajalle direktiivin 93/13 nojalla tarjottavan suojan vuoksi, jotta vältettäisiin se, etteivät kuluttajan vaatimukset tulisi hylätyksi mahdollisesti lainvoimaiseksi jo tulleella ratkaisulla, kun ne olisi voitu hyväksyä, jos kuluttaja ei tietämättömyytensä vuoksi olisi jättänyt vetoamatta ehdon kohtuuttomuuteen (ks. vastaavasti tuomio 11.3.2020, Lintner, C‑511/17, EU:C:2020:188, 32 kohta).

38

Edellä 34–37 kohdassa esitetystä seuraa, että kansallisen tuomioistuimen velvollisuus tutkia sopimusehto viran puolesta koskee ehtoja, jotka sisältyvät riidan kohteena olevaan sopimukseen, vaikka asianomainen kuluttaja ei ole riitauttanut niitä, ja että tämä valvonta on perusteltua sitä suojaa koskevan vaatimuksen vuoksi, joka kuluttajalle on direktiivin 93/13 nojalla annettava.

39

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Zwrotybankowe.pl vaatii, että PKO Bank Polski velvoitetaan maksamaan kuluttajan kyseisen pankin kanssa tekemään luottosopimukseen perustuva saatava, jonka perusteena on direktiivissä 2008/48 säädettyjen tiedonantovelvollisuuksien väitetty laiminlyönti kyseisen sopimuksen tekemisen yhteydessä. PKO Bank Polski väittää puolustuksekseen muun muassa, että direktiivin 2008/48 22 artiklan 2 kohdan nojalla tällainen saatava, johon pääasian kantaja perustaa asiavaltuutensa, ei voi olla luovutussopimuksen kohteena.

40

Tästä seuraa, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ennakkoratkaisukysymyksessään tarkoittama sopimusehto ei kuulu sen käsiteltäväksi saatetun oikeusriidan kohteeseen, joten kyseistä tuomioistuinta ei voida vaatia tutkimaan sitä viran puolesta sen suojan nojalla, joka kuluttajalle on annettava direktiivin 93/13 perusteella, edellä 37 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.

41

Lisäksi kanteesta, jonka kuluttajan saatavan luovutuksensaajana oleva yhtiö on nostanut kuluttajan sopimuskumppanina olevaa elinkeinonharjoittajaa vastaan, on todettava, että – kuten julkisasiamies esittää ratkaisuehdotuksensa 32 kohdassa – kanteelle, jossa asianosaisina on kaksi elinkeinonharjoittajaa, ei ole ominaista epätasapaino, joka vallitsee kuluttajan ja tämän sopimuskumppanina olevan elinkeinonharjoittajan välisen kanteen yhteydessä (ks. vastaavasti tuomio 11.4.2024, Air Europa Líneas Aéreas, C‑173/23, EU:C:2024:295, 38 kohta).

42

Kuten edellä 34 kohdassa mainittiin, unionin tuomioistuin on jo korostanut, että kansallisen tuomioistuimen on kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisen epätasa-arvoisen tilanteen vuoksi tutkittava viran puolesta direktiivin 93/13 soveltamisalaan kuuluvan sopimusehdon kohtuuttomuus ja näin korjattava tällaista epätasapainoa.

43

Tästä seuraa, että toisin kuin edellä 34 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetussa tilanteessa, direktiivissä 93/13 tavoitellun kuluttajansuojajärjestelmän tehokkuuden varmistamiseksi ei ole välttämätöntä, että kansallinen tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi on saatettu riita-asia, jossa asianosaisina on kaksi elinkeinonharjoittajaa, kuten esimerkiksi kuluttajan oikeuksien luovutuksensaajana oleva yhtiö ja kuluttajan sopimuskumppanina oleva elinkeinonharjoittaja, tutkii viran puolesta, onko kuluttajan tekemässä sopimuksessa oleva ehto mahdollisesti kohtuuton (tuomio 11.4.2024, Air Europa Líneas Aéreas, C‑173/23, EU:C:2024:295, 39 kohta).

44

Lisäksi on mainittava, että – kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää, nyt käsiteltävässä asiassa yhden tai useamman luovutussopimukseen sisältyvän ehdon kohtuuttomuuden toteamisen mahdollisena seurauksena olisi se, että asianomaiselta luovutuksensaajalta eli Zwrotybankowe.pl:ltä puuttuu asiavaltuus, jos sopimus ei voi olla olemassa ilman kyseisiä ehtoja, ja siten se, ettei luovuttajana oleva kuluttaja saa mitään korvausta kyseisessä tuomioistuimessa vireillä olevassa menettelyssä. Tällainen tilanne voisi haitata tehokasta kuluttajansuojaa, koska kuluttajalta jäisi ainakin välittömästi saamatta se osuus saatavasta, jonka hän toivoi saavansa luovutussopimuksen avulla, ilman että hänellä on edes mahdollisuutta tulla kuulluksi tältä osin, koska hän ei ole pääasian asianosainen.

45

Tästä seuraa, että direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdassa ja 7 artiklan 1 kohdassa ei edellytetä, että kansallinen tuomioistuin tutkii kuluttajan ja tämän oikeuksien luovutuksensaajan väliseen saatavan luovutusta koskevaan sopimukseen sisältyvän ehdon mahdollisen kohtuuttomuuden viran puolesta silloin, kun sen käsiteltäväksi saatettu oikeusriita ei koske kyseistä luovutussopimusta vaan saatavaa, joka kyseisellä kuluttajalla on pankilta, joka on tehnyt luottosopimuksen kuluttajan kanssa.

46

Niinpä yksinomaan kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida, sallitaanko – ja missä määrin – sen kansallisessa oikeudessa, että kyseinen tuomioistuin tarkistaa Zwrotybankowe.pl:n asiavaltuuden erityisesti tutkimalla sellaisen sopimuksen sisällön, joka mahdollisesti antaa Zwrotybankowe.pl:lle asiavaltuuden mutta joka ei ole kyseisen tuomioistuimen käsiteltäväksi saatetun oikeusriidan kohteena, vai asetetaanko sille siinä jopa velvollisuus tutkia tämä. Unionin oikeuden tehokkuusperiaatteen noudattamiseksi kansallisen menettelysäännöksen soveltaminen ei kuitenkaan saa tehdä muun muassa direktiivillä 93/13 annettujen oikeuksien käyttämistä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi (ks. vastaavasti tuomio 17.5.2022, SPV Project 1503 ym., C‑693/19 ja C‑831/19, EU:C:2022:395, 60 kohta). Kansallisen tuomioistuimen on siis huolehdittava siitä, ettei tällaisesta säännöksestä aiheudu asianomaiselle kuluttajalle haitallisia seurauksia, jos tällä ei ole ollut mahdollisuutta esittää argumenttejaan kontradiktorisessa menettelyssä (ks. vastaavasti tuomio 11.4.2024, Air Europa Líneas Aéreas, C‑173/23, EU:C:2024:295, 44 kohta).

47

Kaiken edellä esitetyn perusteella toiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kansallisella tuomioistuimella ei ole velvollisuutta tutkia kuluttajan tekemässä saatavan luovutusta koskevassa sopimuksessa olevan ehdon kohtuuttomuutta viran puolesta, kun sen käsiteltävänä oleva asia, jossa asianosaisina ovat luovutuksensaajana oleva yhtiö ja elinkeinonharjoittaja, ei koske kyseistä luovutussopimusta vaan kuluttajan saatavaa kyseiseltä elinkeinonharjoittajalta.

48

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: