Väliaikainen versio

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

ATHANASIOS RANTOS

26 päivänä kesäkuuta 2025(1)

Asia C-325/24 [Bissilli](i)

HG

Rikosoikeudenkäynti,

jossa asian käsittelyyn osallistuu

Procura della Repubblica presso il Tribunale di Firenze

(Ennakkoratkaisupyyntö – Tribunale Ordinario di Firenze (Firenzen alioikeus, Italia))

Ennakkoratkaisupyyntö – Oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa – Direktiivi 2014/41/EY – Rikosasioita koskeva eurooppalainen tutkintamääräys – Aineellinen soveltamisala – Tutkintatoimenpiteen käsite – 24 artikla – Syytetyn kuuleminen videokokouksen avulla – 10 artikla – Erityyppiseen tutkintatoimenpiteeseen turvautuminen – 11 artiklan 1 kohdan f alakohta – Perusteet tunnustamisesta tai täytäntöönpanosta kieltäytymiselle – Perusoikeudet – 24 artiklan 2 kohdan b alakohta – Täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännön perusperiaatteet – 22 artikla – Vapautensa menettäneen henkilön väliaikainen siirtäminen määräyksen antaneeseen jäsenvaltioon tutkintatoimenpiteen toteuttamista varten – Euroopan unionin perusoikeuskirja – 47 artikla – Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin

I       Johdanto

1.        Nyt käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö koskee rikosasioita koskevasta eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä annetun direktiivin 2014/41/EU (jäljempänä myös tutkintamääräysdirektiivi)(2) 3 ja 10 artiklan, 11 artiklan 1 kohdan f alakohdan, 22 artiklan 1 kohdan ja 24 artiklan sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklan tulkintaa.

2.        Kyseinen ennakkoratkaisupyyntö on esitetty asiassa, jossa on kyse Tribunale Ordinario di Firenzen (Firenzen alioikeus, Italia) esittämästä pyynnöstä panna täytäntöön sen Belgiassa vapautensa menettäneestä HG:stä Belgiassa antama eurooppalainen tutkintamääräys syytetoimenpiteitä varten (jäljempänä kyseessä oleva tutkintamääräys). Tarkemmin sanottuna kyseinen tuomioistuin pyysi kyseisellä eurooppalaisella tutkintamääräyksellä direktiivin 2014/41 24 artiklan mukaisesti, että Belgian oikeusviranomaiset järjestävät yhteistyössä kyseisen tuomioistuimen kanssa HG:n kuulemisen syytteessä olevana henkilönä videokokouksen avulla yhtäältä, jotta voidaan hankkia todisteita kuulemalla häntä, ja toisaalta, jotta kyseinen henkilö voi osallistua oikeudenkäyntiin, koska kyseinen eurooppalainen pidätysmääräys on toimiva vaihtoehto eurooppalaiselle pidätysmääräykselle ottaen huomioon, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisen edellytykset eivät enää täyty.(3) Lisäksi sama tuomioistuin pyysi vaihtoehtona videokokoukselle vapautensa menettäneen henkilön väliaikaista siirtämistä Italiaan kyseisen direktiivin 22 artiklan nojalla. Belgian oikeusviranomaiset kieltäytyivät panemasta eurooppalaista tutkintamääräystä täytäntöön sillä perusteella, että pyydettyä tutkintatoimenpidettä ei ole olemassa Belgian oikeudessa ja että syytetyn osallistuminen asiassa videokokouksen välityksellä olisi kansallisen oikeuden mukaan oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan perusoikeuden vastaista. Vaihtoehtoinen pyyntö väliaikaisesta siirrosta hylättiin myös sillä perusteella, että syytetyn kuuleminen oikeudenkäynnissä ei ole Belgian oikeuden mukainen tutkintatoimenpide. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoi, että Belgian oikeusviranomaisten kanta ei vastaa kyseisen direktiivin säännöksiä, joissa yksilöidään tyhjentävästi perusteet olla tunnustamatta eurooppalaista tutkintamääräystä tai olla panematta sitä täytäntöön, ja se on esittänyt useita ennakkoratkaisukysymyksiä kyseisten kieltäytymisten yhteensopivuudesta.

3.        Vaikka unionin tuomioistuimella on jo ollut tilaisuus täsmentää eurooppalaisen tutkintamääräyksen aineellista soveltamisalaa ja erityisesti sen tutkintatoimenpiteen käsitteen soveltamisalaa, jonka täytäntöönpanoa voidaan pyytää tällaisen eurooppalaisen tutkintamääräyksen yhteydessä,(4) käsiteltävässä asiassa se voi ensi kertaa tarkastella yhtäältä direktiivissä 2014/41 säädettyjen eri kieltäytymisperusteiden välistä suhdetta ja toisaalta kysymystä siitä, onko syytetyn osallistuminen asiassa videokokouksen välityksellä rikosasioissa yhteensopivaa perusoikeuksien kannalta, ja kyseistä kysymystä on lisäksi jo käsitelty useissa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen antamissa tuomioissa.(5)

II     Asiaa koskevat oikeussäännöt

A       Direktiivi 2014/41

4.        Direktiivin 2014/41 johdanto-osan 6–8 ja 10, 12, 19, 24–26 ja 34 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”(6)      Eurooppa-neuvosto katsoi 10–11 päivänä joulukuuta 2009 hyväksymässään Tukholman ohjelmassa, että olisi yhä jatkettava toimia, joilla pyritään luomaan vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen pohjautuva kattava järjestelmä todisteiden saamiseksi asioissa, joilla on rajatylittävä ulottuvuus. – –

(7) Tämä uusi lähestymistapa perustuu yhteen ainoaan välineeseen, eurooppalaiseen tutkintamääräykseen. Eurooppalainen tutkintamääräys on määrä antaa tarkoituksin saada yksi tai useampi erityinen tutkintatoimenpide suoritetuksi eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanevassa valtiossa – – todisteiden hankkimista varten. – –

(8)      Eurooppalainen tutkintamääräyksen soveltamisalan olisi oltava horisontaalinen ja sitä olisi sen vuoksi sovellettava kaikkiin tutkintatoimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on todisteiden hankkiminen. – –

– –

(10)      Eurooppalaisen tutkintamääräyksen kohteena olisi oltava suoritettava tutkintatoimenpide. Määräyksen antanut viranomainen voi parhaiten arvioida kyseessä olevan tutkinnan yksityiskohtien tuntemuksensa perusteella, mitä tutkintatoimenpidettä on käytettävä. Täytäntöönpanoviranomaisen olisi kuitenkin aina kun se on mahdollista käytettävä muun tyyppistä tutkintatoimenpidettä, jos määräyksessä mainittua toimenpidettä ei ole sen kansallisessa lainsäädännössä tai toimenpidettä ei voitaisi käyttää vastaavassa kansallisessa tapauksessa. – – Täytäntöönpanoviranomainen voi turvautua myös toisentyyppiseen tutkintatoimenpiteeseen, jos sillä päästäisiin samaan tulokseen kuin eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainitulla tutkintatoimenpiteellä sellaisin keinoin, joilla puututaan vähemmän asianomaisen henkilön perusoikeuksiin.

– –

(12)      Eurooppalaista tutkintamääräystä antaessaan määräyksen antavan viranomaisen olisi kiinnitettävä erityistä huomiota sen varmistamiseen, että [perusoikeuskirjan] 48 artiklassa tunnustettuja oikeuksia kunnioitetaan täysimääräisesti. Syyttömyysolettama sekä oikeus puolustukseen rikosoikeudellisissa menettelyissä ovat eräs perusoikeuskirjassa rikosoikeuden alalla tunnustettujen perusoikeuksien kulmakivi. Tällaisten oikeuksien rajoittamisessa tämän direktiivin mukaisesti määrätyllä tutkintatoimenpiteellä olisi noudatettava täysimääräisesti perusoikeuskirjan 52 artiklassa vahvistettuja vaatimuksia, jotka koskevat rajoituksen välttämättömyyttä, oikeasuhteisuutta sekä tavoitteita, joihin sillä olisi pyrittävä, erityisesti tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia.

– –

(19) Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen perustaminen unioniin perustuu keskinäiseen luottamukseen ja olettamaan siitä, että muut jäsenvaltiot noudattavat unionin oikeutta ja erityisesti perusoikeuksia. Tuo olettama on kuitenkin kumottavissa. Jos on olemassa painavia syitä olettaa, että eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainitun tutkintatoimenpiteen toteuttaminen johtaisi kyseessä olevan henkilön perusoikeuden loukkaamiseen ja siihen, että täytäntöönpanovaltio laiminlöisi perusoikeuskirjassa tunnustettujen perusoikeuksien suojelua koskevan velvoitteensa, tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta olisi siten kieltäydyttävä.

– –

(24) Eurooppalainen tutkintamääräys luo todisteiden hankkimiseen yhden ainoan järjestelmän. Tietyntyyppiset tutkintatoimenpiteet edellyttävät kuitenkin muitakin sääntöjä, ja ne olisi mainittava eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä, kuten vapautensa menettäneiden henkilöiden väliaikainen siirtäminen [tai] kuuleminen video- tai puhelinkokouksen avulla – –

– –

(25)       Tässä direktiivissä annetaan säännöt, jotka koskevat tutkintatoimenpiteen suorittamista kaikissa rikosoikeudellisen menettelyn vaiheissa, myös oikeudenkäyntivaiheessa, tarvittaessa siten, että asianomainen henkilö osallistuu siihen todisteiden hankkimiseksi. Eurooppalainen tutkintamääräys voidaan antaa esimerkiksi asianomaisen henkilön väliaikaiseksi siirtämiseksi määräyksen antaneeseen valtioon tai videokokouksen avulla tapahtuvan kuulemisen suorittamiseksi. Jos kyseinen henkilö on määrä siirtää toiseen jäsenvaltioon syytetoimia varten, mikä käsittää myös sen, että tämä henkilö on tuotava tuomioistuimeen oikeudenkäyntiä varten, olisi kuitenkin annettava eurooppalainen pidätysmääräys [puitepäätöksen 2002/584] mukaisesti.

(26)      Jotta eurooppalaisten pidätysmääräysten käyttö olisi oikeasuhteista, määräyksen antavan viranomaisen olisi harkittava, olisiko eurooppalainen tutkintamääräys tehokas ja oikeasuhteinen keino rikosoikeudellisen menettelyn toteuttamiseksi. Määräyksen antavan viranomaisen olisi erityisesti harkittava, voisiko eurooppalaisen tutkintamääräyksen antaminen epäillyn tai syytetyn henkilön kuulemiseksi videoneuvottelua käyttäen olla toimiva vaihtoehto.

– –

(34)      Tämä direktiivi koskee sen soveltamisalasta johtuen väliaikaisia toimenpiteitä vain todisteiden hankkimisen osalta. – –”

5.        Kyseisen direktiivin 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Eurooppalainen tutkintamääräys on jäsenvaltion, jäljempänä ’määräyksen antanut valtio’, oikeusviranomaisen antama tai vahvistama oikeudellinen päätös, jonka tarkoituksena on, että toisessa jäsenvaltiossa, jäljempänä ’täytäntöönpanovaltio’, suoritetaan yksi tai useampi yksittäinen tutkintatoimenpide tarkoituksin hankkia todisteita tämän direktiivin mukaisesti.

Eurooppalainen tutkintamääräys voidaan antaa myös sellaisten todisteiden hankkimiseksi, jotka jo ovat täytäntöönpanovaltion toimivaltaisten viranomaisten hallussa.”

6.        Kyseisen direktiivin 3 artiklassa todetaan seuraavaa:

”Eurooppalaista tutkintamääräystä sovelletaan kaikkiin tutkintatoimenpiteisiin, lukuun ottamatta yhteisen tutkintaryhmän perustamista ja todisteiden hankkimista tuollaisessa ryhmässä – –”

7.        Saman direktiivin 9 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Täytäntöönpanoviranomaisen on noudatettava määräyksen antaneen viranomaisen nimenomaan osoittamia muodollisuuksia ja menettelyjä, jollei tässä direktiivissä ole toisin säädetty ja edellyttäen, että sellaiset muodollisuudet ja menettelyt eivät ole täytäntöönpanovaltion lainsäädännön perusperiaatteiden vastaisia.”

8.        Direktiivin 2014/41 10 artiklan sanamuoto on seuraava:

”1.      Täytäntöönpanoviranomainen voi aina kun se on mahdollista turvautua muuhun kuin eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainittuun tutkintatoimenpiteeseen, jos

a)      eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainittua tutkintatoimenpidettä ei ole täytäntöönpanovaltion kansallisessa lainsäädännössä; tai

b)      eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainittua tutkintatoimenpidettä ei voitaisi käyttää vastaavassa kansallisessa tapauksessa.

2.      Jäljempänä 11 artiklan soveltamista rajoittamatta 1 kohtaa ei sovelleta seuraaviin tutkintatoimenpiteisiin, joita on aina voitava käyttää täytäntöönpanovaltion kansallisen lainsäädännön mukaan:

– –

c)      todistajan, asiantuntijan, uhrin, epäillyn tai syytteessä olevan henkilön taikka kolmannen osapuolen kuuleminen täytäntöönpanovaltion alueella;

– –

3.      Täytäntöönpanoviranomainen voi turvautua eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainitun sijasta muuhun tutkintatoimenpiteeseen myös silloin, kun täytäntöönpanoviranomaisen valitsemalla tutkintatoimenpiteellä päästäisiin samaan tulokseen vähemmän yksityisyyteen puuttuvilla keinoilla kuin sillä tutkintatoimenpiteellä, joka on mainittu eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä.

– –

5.      Jos eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainittua tutkintatoimenpidettä ei 1 kohdan mukaisesti ole täytäntöönpanovaltion lainsäädännössä tai sitä ei voitaisi käyttää vastaavassa kansallisessa tapauksessa ja jos ei ole mitään muuta tutkintatoimenpidettä, jolla päästäisiin samaan tulokseen kuin pyydetyllä tutkintatoimenpiteellä, täytäntöönpanoviranomaisen on ilmoitettava määräyksen antaneelle viranomaiselle, että pyydettyä apua ei ole ollut mahdollista antaa.”

9.        Kyseisen direktiivin 11 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Edellä olevan 1 artiklan 4 kohdan soveltamista rajoittamatta eurooppalaisen tutkintamääräyksen tunnustamisesta tai täytäntöönpanosta voidaan kieltäytyä täytäntöönpanovaltiossa, jos

– –

f)      on olemassa painavia syitä katsoa, että eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainitun tutkintatoimenpiteen toteuttaminen olisi ristiriidassa täytäntöönpanovaltiolle Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklan ja perusoikeuskirjan mukaan kuuluvien velvoitteiden kanssa;

– –”

10.      Kyseisen direktiivin 22 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.      Eurooppalainen tutkintamääräys voidaan antaa täytäntöönpanovaltiossa vapautensa menettäneen henkilön väliaikaiseksi siirtämiseksi sellaisen tutkintatoimenpiteen toteuttamiseksi, jonka tarkoituksena on todisteiden hankkiminen ja joka vaatii kyseisen henkilön läsnäoloa määräyksen antaneen valtion alueella, edellyttäen, että kyseinen henkilö lähetetään takaisin täytäntöönpanovaltion asettamassa määräajassa.

2.      Edellä 11 artiklassa tarkoitettujen tunnustamisesta tai täytäntöönpanosta kieltäytymisen perusteiden lisäksi eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta voidaan kieltäytyä myös, jos

a)      vapautensa menettänyt henkilö ei siihen suostu; tai

b)      siirtäminen voi johtaa vapautensa menettäneen henkilön vapaudenmenetysajan pidentymiseen.”

11.      Direktiivin 2014/41 24 artiklan 1–5 kohdan sanamuoto on seuraava:

”1.      Jos määräyksen antaneen valtion toimivaltaisten viranomaisten on kuultava täytäntöönpanovaltion alueella olevaa henkilöä todistajana tai asiantuntijana, määräyksen antava viranomainen voi antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen todistajan tai asiantuntijan kuulemiseksi 5–7 kohdan mukaisesti videokokouksen avulla tai muulla audiovisuaalisesti välitettävällä tavalla.

Määräyksen antava viranomainen voi antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen myös epäillyn tai syytetyn henkilön kuulemista varten videokokouksen avulla tai muulla audiovisuaalisesti välitettävällä tavalla.

2.      Edellä 11 artiklassa tarkoitettujen tunnustamisesta tai täytäntöönpanosta kieltäytymisen perusteiden lisäksi eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta voidaan kieltäytyä, jos joko

a)      epäilty tai syytteessä oleva henkilö ei siihen suostu; tai

b)      tällaisen tutkintatoimenpiteen täytäntöönpano asianomaisessa tapauksessa olisi vastoin täytäntöönpanovaltion lainsäädännön perusperiaatteita.

3.      Määräyksen antaneen viranomaisen ja täytäntöönpanoviranomaisen on sovittava käytännön järjestelyistä. – –

4.      Jos täytäntöönpanoviranomaisen käytettävissä ei tietyssä tapauksessa ole teknisiä välineitä videokokouksen avulla tapahtuvaa kuulemista varten, määräyksen antanut valtio voi keskinäisellä sopimuksella antaa ne sen käyttöön.

5.      Kun kuuleminen tapahtuu videokokouksen avulla tai muulla audiovisuaalisesti välitettävällä tavalla, sovelletaan seuraavia sääntöjä:

a)      täytäntöönpanovaltion toimivaltaisen viranomaisen on oltava läsnä kuulemisen aikana, tarvittaessa tulkin avustamana, ja sen on huolehdittava myös sekä kuultavan henkilöllisyyden varmistamisesta sekä siitä, että täytäntöönpanovaltion lainsäädännön perusperiaatteita noudatetaan.

Jos täytäntöönpanoviranomainen katsoo, että täytäntöönpanovaltion lainsäädännön perusperiaatteita rikotaan kuulemisen aikana, sen on välittömästi toteutettava tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kuulemista jatketaan näiden periaatteiden mukaisesti;

– –

c)      kuulemisen toimittaa suoraan määräyksen antaneen valtion toimivaltainen viranomainen oman lainsäädäntönsä mukaisesti, tai se toimitetaan kyseisen viranomaisen johdolla;

– –”

B       Direktiivi (EU) 2016/343

12.      Direktiivin 2016/343(6) 8 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.      Jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäillyllä tai syytetyllä on oikeus olla läsnä omassa oikeudenkäynnissään.

2.      Jäsenvaltiot voivat säätää, että oikeudenkäynti, joka voi johtaa epäillyn tai syytetyn syyllisyyttä tai syyttömyyttä koskevan päätöksen tekemiseen, voidaan järjestää tämän poissa ollessa edellyttäen, että

a)      epäillylle tai syytetylle on ilmoitettu hyvissä ajoin oikeudenkäynnistä ja poissaolon seuraamuksista; tai

b)      epäiltyä tai syytettyä, jolle on ilmoitettu oikeudenkäynnistä, edustaa joko hänen itsensä tai valtion nimeämä valtuutettu edustaja.”

III  Pääasia, ennakkoratkaisukysymyksetjamenettely unionin tuomioistuimessa

13.      HG on Italiassa rikosoikeudellisen menettelyn kohteena rikollisjärjestöön osallistumisen ja huumausainekaupan perusteella. Hänen epäillään erityisesti perustaneen Belgiasta käsin rikollisjärjestön ja johtaneen kyseistä rikollisjärjestöä, jolla oli toimintaa useissa jäsenvaltioissa, muun muassa Italiassa, ja osallistuneen tässä yhteydessä huumausainekauppaan.(7)

14.      HG:tä koskeva rikosasia on saatettu ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltäväksi.

15.      Koska HG ei ollut henkilökohtaisesti läsnä kyseisessä tuomioistuimessa rikosoikeudenkäynnin pääkäsittelyvaiheessa, hänet todettiin poissaolevaksi, koska hän oli tietoinen oikeudenkäynnistä ja koska häntä edusti hänen nimeämänsä asianajaja.

16.      Tämän jälkeen kyseinen asianajaja pyysi HG:n kuulemista mainitussa tuomioistuimessa, joka määräsi kyseisen kuulemisen.

17.      Kun jäljellä oli vain HG:n kuulustelu ja loppulausunnot, syyttäjäviranomainen ilmoitti 24.5.2022 kyseiselle tuomioistuimelle, että HG oli 15.2.2022 lähtien ollut tutkintavankeudessa Bruggen (Belgia) vankilassa kyseisessä jäsenvaltiossa vireillä olevan menettelyn yhteydessä.

18.      Tässä tilanteessa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin antoi HG:n suostumuksella eurooppalaisen tutkintamääräyksen, jossa Belgian viranomaisia pyydettiin järjestämään yhteistyössä kyseisen tuomioistuimen kanssa videokokouksen avulla HG:n kuuleminen syytettynä henkilönä. Tulkin avustuksella toteutettu kuuleminen mahdollisti etenkin HG:n kuulustelemisen.

19.      Bruggen (Belgia) syyttäjäviranomainen ilmoitti 17.2.2023 päivätyllä kirjeellä kyseiselle tuomioistuimelle ensinnäkin, että HG oli säilöönotettuna sekä tutkintavankeudessa että suorittamassa rangaistusta, ja toiseksi, että sen antamaa eurooppalaista tutkintamääräystä, jonka tarkoituksena oli kuulla HG:tä videokokouksen avulla, ei panna täytäntöön. Viittaamatta direktiivissä 2014/41 säädettyihin erityisiin kieltäytymisperusteisiin syyttäjäviranomainen totesi ensinnäkin, että Belgian oikeudessa ei säädetä mahdollisuudesta kuulla syytettyä videokokouksen avulla hänen oikeudenkäyntinsä yhteydessä, koska hänen on oltava henkilökohtaisesti läsnä asian ratkaisevassa tuomioistuimessa.(8) Seuraavaksi Bruggen syyttäjäviranomainen muistutti, että direktiivin 2014/41 täytäntöönpanemiseksi annetussa Belgian lainsäädännössä säädetään mahdollisuudesta kuulla syytettyä videokokouksen avulla kahdella edellytyksellä: yhtäältä, että kyseinen henkilö antaa siihen suostumuksensa, ja toisaalta, että tällaisen toimenpiteen toteuttaminen ei ole ristiriidassa Belgian oikeuden perusperiaatteiden kanssa. Lopuksi Bruggen syyttäjäviranomainen viittasi Cour constitutionnellen (perustuslakituomioistuin, Belgia) tuomioon(9) ja yleisten syyttäjien kollegion (Belgia) antamaan säännöstöön(10) ja totesi, että syytetyn läsnäolo oikeudenkäynnissä videokokouksen avulla olisi tällä hetkellä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden vastaista.

20.      Ottaen huomioon, että HG:tä koskevaa asiaa ei voitu ratkaista, koska hänen pitämisensä vangittuna ulkomailla esti häntä oikeutetusti olemasta läsnä tuomioistuimessa, hänen oikeudenkäyntiään lykättiin myöhempään ajankohtaan. Kyseisen arkaluonteisen tilanteen ratkaisemiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyysi Eurojustilta apua oikeudellisen yhteistyömenettelyn puitteissa, mikä ei kuitenkaan onnistunut, koska Belgian oikeusviranomaiset yhtäältä kieltäytyivät edelleen kuulemasta HG:tä videokokouksen avulla ja toisaalta marraskuussa 2022 sulkivat pois mahdollisuuden siirtää vapautensa menettänyt henkilö väliaikaisesti Italiaan Eurojustin esittämän, videokokouksen avulla tapahtuvalle kuulemiselle vaihtoehtoista tutkintatoimenpidettä koskevan pyynnön mukaisesti.

21.      Tällaisessa asiayhteydessä kyseinen tuomioistuin toteaa, että sen on selvitettävä, onko mainittu päätös kieltäytyä täytäntöönpanosta unionin oikeuden mukainen, jotta se voi ratkaista, onko aiheellista antaa uusi eurooppalainen tutkintamääräys HG:n oikeudenkäynnin jatkamiseksi.

22.      Ensinnäkin se huomauttaa, että Italian oikeuden mukaan syytetyllä ei ole velvollisuutta osallistua oikeudenkäyntiinsä, koska järjestelmää, jossa oikeudenkäynti voidaan käydä asianomaisen henkilön poissa ollessa, on sovellettu sen käyttöönotosta vuonna 2014 lähtien.(11) Näin ollen oikeudenkäynti voidaan käydä syytetyn poissa ollessa, jos on varmaa, että kyseinen henkilö on tietoinen oikeudenkäynnistä ja että hän jättää vapaaehtoisesti osallistumatta oikeudenkäyntiin. Jos syytetyllä on sitä vastoin oikeus osallistua oikeudenkäyntiin, mutta hän ei voi olla siellä läsnä oikeutetun esteen, kuten ulkomailla vangittuna olemisen, vuoksi, tuomioistuimen on lykättävä oikeudenkäyntiä siihen asti, kunnes hänen läsnäolonsa on jälleen mahdollista, jollei tuomioistuin saa kyseiseltä henkilöltä muodollista ja nimenomaista ilmoitusta luopumisesta oikeudesta osallistua oikeudenkäyntiin. Lisäksi ulkomailla vangittuna oleva syytetty voi osallistua oikeudenkäyntiin olemalla läsnä, jos hänet siirretään väliaikaisesti Italian alueelle,(12) tai videokokouksen avulla, jos kansainvälisissä sopimuksissa niin määrätään, ja niihin sisältyvien sääntöjen mukaisesti.

23.      Lisäksi Italian rikosprosessijärjestelmässä, joka perustuu akkusatoriseen rikosoikeudelliseen malliin, todisteet kerätään ja merkitään asiakirja-aineistoon vasta oikeudenkäyntivaiheessa kontradiktorista periaatetta noudattaen. Näin ollen sellaisen syytetyn henkilön kuulemisella, joka sitä pyytää tai joka suostuu siihen oikeudenkäynnin aikana, on myös todistelutarkoitus.

24.      Kyseisen tuomioistuimen mukaan vastavuoroisen tunnustamisen periaate jää toteutumatta, jos täytäntöönpanojäsenvaltio voi kyseenalaistaa kansallisen oikeutensa perusteella pyydetyn tutkintatoimenpiteen todistelutarkoituksen ja kieltäytyä eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta sillä perusteella, että sillä ei ole todistelutarkoitusta. Vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta sovellettaessa on nimittäin yksinomaan määräyksen antavan viranomaisen tehtävä arvioida, onko eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä pyydetyllä toimenpiteellä sen kansallisen oikeuden mukainen todisteiden hankintaa koskeva tavoite. Kyseinen tuomioistuin pohtii kuitenkin, onko edelleen mahdollista antaa eurooppalainen tutkintamääräys, jos, kuten nyt käsiteltävässä asiassa, videokokouksen avulla tapahtuvan syytetyn kuulemisen tarkoituksena on myös varmistaa hänen osallistumisensa oikeudenkäyntiin.

25.      Toiseksi kyseinen tuomioistuin katsoo, että Bruggen syyttäjäviranomaisen antamista selvityksistä ilmenee, että kyseisen eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytyminen perustuu yhtäältä siihen, että vastaavien kansallisten menettelyjen yhteydessä ilmoitettu tutkintatoimenpide ei ole käytettävissä, ja toisaalta siihen, että kyseinen toimenpide on ristiriidassa Belgian oikeuden perusperiaatteiden kanssa. Kyseinen tuomioistuin katsoo eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytymisen ensimmäisestä perusteesta, että syytetyn kuuleminen videokokouksen avulla kuuluu direktiivin 2014/41 IV luvussa tarkoitettuihin erityisiin tutkintatoimenpiteisiin. Toisin kuin kyseisessä direktiivissä säädetyssä järjestelmässä, joka koskee joitakin mainituista toimenpiteistä, kuten peitetutkintaa, kyseisen direktiivin 24 artiklassa, joka koskee videokokouksen avulla tapahtuvaa kuulemista, ei kuitenkaan säädetä kieltäytymisperusteesta, joka perustuu siihen, että tutkintatoimenpidettä ei voida toteuttaa vastaavan kansallisen menettelyn yhteydessä. Täytäntöönpanosta kieltäytymisen toisen perusteen osalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että Belgian oikeusviranomaiset eivät ole direktiivin 24 artiklan 2 kohdan b alakohdan osalta täsmentäneet, miksi ne katsovat, että tällainen toimenpide on Belgian oikeudesta johtuvien perusperiaatteiden vastainen, ottaen erityisesti huomioon Italian oikeudessa säädetyt erityiset menettelylliset takeet. Kyseinen tuomioistuin lisää, että sen antaman eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta ei olisi voitu kieltäytyä sillä perusteella, että tällainen päätös on direktiivin 2014/41 11 artiklan 1 kohdan f alakohdan nojalla ristiriidassa unionin perusoikeuksien kanssa, tarkistamatta etukäteen, ovatko Italian oikeuden asiaankuuluvat säännökset yhteensopivia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa.

26.      Kolmanneksi ja viimeiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että se harkitsee vaihtoehtoisena tutkintatoimenpiteenä eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamista HG:n siirtämiseksi väliaikaisesti Italiaan hänen kuulemisekseen.

27.      Näissä olosuhteissa Tribunale Ordinario di Firenze päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Sallitaanko direktiivin [2014/41] 24 artiklassa, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin 3 artiklan kanssa, eurooppalaisen tutkintamääräyksen antaminen täytäntöönpanovaltiossa vangittuna olevan syytetyn kuulemiseksi videokokouksen avulla suullisessa käsittelyssä, jotta tässä kuulemisessa voitaisiin hankkia todisteita ja myös taata hänen osallistumisensa oikeudenkäyntiin, kun otetaan huomioon 24 artikla ja johdanto-osan 25 ja 26 perustelukappale, erityisesti kun eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisen edellytykset eivät täyty ja kun määräyksen antaneen valtion kansallisessa lainsäädännössä vahvistetaan syytetyn oikeus osallistua oikeudenkäyntiin ja tulla kuulustelluksi myös videokokouksen avulla todistusvoimaisten lausuntojen antamiseksi?

2)      Mikäli ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, voidaanko direktiivin [2014/41] 10 artiklan säännöstä, jonka nojalla täytäntöönpanovaltio voi kieltäytyä eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta, jos tutkintatoimenpidettä ei sallita vastaavassa kansallisessa tapauksessa, tulkita siten, että täytäntöönpanovaltio voi sen nojalla kieltäytyä sellaisen eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta, joka koskee ulkomailla vangittuna olevan syytetyn kuulemista oikeudenkäynnissä videokokouksen avulla, videokokouksen avulla kuulemista koskevaan erityisjärjestelmään sovellettavan kyseisen direktiivin 24 artiklan nojalla, jossa ei kuitenkaan mainita kyseessä olevaa kieltäytymisperustetta?

3)      Onko direktiivin [2014/41] 11 artiklan 1 kohdan f alakohtaa tulkittava [perusoikeuskirjan] 47 artiklan valossa siten, että sellaisen eurooppalaisen tutkintamääräyksen, joka koskee ulkomailla vangittuna olevan syytetyn kuulemista videokokouksen avulla suullisessa käsittelyssä, täytäntöönpanosta ei voida kieltäytyä, jos tällaiseen videokokoukseen sovellettavat määräyksen antaneen valtion lainsäädännön mukaiset menettelylliset takeet ovat nimenomaisessa tapauksessa omiaan takaamaan, että syytetty voi konkreettisesti käyttää puolustautumisoikeuksiaan ja oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaa perusoikeutta perusoikeuskirjan 47 artiklassa tarkoitetulla tavalla?

4)      Voiko täytäntöönpanovaltion lainsäädännön perusperiaatteiden käsite, joka voi direktiivin [2014/41] 24 artiklan 2 kohdan b alakohdan nojalla olla erityinen kieltäytymisperuste, rajoittaa minkä tahansa syytetyn kuulemista videokokouksen avulla oikeudenkäynnissä koskevan pyynnön täytäntöönpanoa kaikkia täytäntöönpanoviranomaisia sitovan yleisen kansallisen säännöstön nojalla ilman, että nimenomaisen tapauksen ominaispiirteitä ja määräyksen antaneen valtion kansalliseen lainsäädäntöön sisältyviä, yksittäistapauksessa sovellettavia syytetyn puolustautumisoikeudet takaavia säännöksiä arvioitaisiin millään tavalla, vai onko päinvastoin niin, että täytäntöönpanosta kieltäytyminen on katsottava poikkeukseksi, jota on tulkittava suppeasti suhteessa määräyksen antaneen valtion kansallisessa lainsäädännössä säädettyihin nimenomaisiin menettelyllisiin näkökohtiin tai nimenomaisen tapauksen merkityksellisiin erityisiin seikkoihin?

5)      Sallitaanko direktiivin [2014/41] 22 artiklan 1 kohdassa, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin 3 artiklan kanssa, eurooppalaisen tutkintamääräyksen antaminen ulkomailla vangittuna olevan syytetyn väliaikaiseksi siirtämiseksi, jotta häntä voidaan kuulla suullisessa käsittelyssä, kun tällaisella kuulemisella on määräyksen antaneen valtion kansallisen lainsäädännön mukaan tutkinnallista merkitystä?”

28.      Italian, Belgian, Alankomaiden ja Itävallan hallitukset sekä Euroopan komissio ovat esittäneet unionin tuomioistuimelle kirjallisia huomautuksia. Kyseiset osapuolet Belgian hallitusta lukuun ottamatta esittivät suulliset lausumansa 2.4.2025 pidetyssä istunnossa.

IV     Arviointi

A       Ennakkoratkaisukysymysten tutkittavaksi ottaminen

29.      Belgian hallitus toteaa kirjallisissa huomautuksissaan, että toinen ja kolmas ennakkoratkaisukysymys ovat luonteeltaan hypoteettisia, koska ne koskevat muita kieltäytymisperusteita kuin sitä, johon kyseessä olevan eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytyminen perustui, esittämättä kuitenkaan muodollisesti, että ne eivät täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä. Kyseinen hallitus totesi tältä osin, että ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että kieltäytyminen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen antaman eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta perustui siihen, että pyydetty tutkintatoimenpide oli täytäntöönpanojäsenvaltion oikeuden perusperiaatteiden vastainen. Toinen ja kolmas kysymys liittyvät kuitenkin muihin kieltäytymisperusteisiin, joista säädetään kyseisen direktiivin 10 artiklassa ja 11 artiklan 1 kohdan f alakohdassa.

30.      Tältä osin muistutan, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeutta koskevan ennakkoratkaisukysymyksen oletetaan olevan merkityksellinen asian ratkaisemisen kannalta. Unionin tuomioistuin voi kieltäytyä ratkaisemasta tällaista kysymystä ainoastaan silloin, kun on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden tulkinnalla ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin.(13)

31.      Käsiteltävässä asiassa totean yhtäältä, että Bruggen syyttäjäviranomaisen esittämistä syistä,(14) joiden perusteella se kieltäytyi panemasta täytäntöön kyseessä olevaa eurooppalaista tutkintamääräystä, ilmenee, että kyseinen syyttäjäviranomainen perusti kieltäytymisen etenkin siihen, että tutkintatoimenpidettä ei ole Belgian oikeuden mukaan käytettävissä, mikä on yleinen kieltäytymisperuste, joka kuuluu selvästi direktiivin 2014/41 10 artiklan soveltamisalaan, ja toisaalta, että se, että pyydetty tutkintatoimenpide on ristiriidassa Belgian oikeuden perusperiaatteiden kanssa, liittyy erottamattomasti kieltäytymisperusteeseen, joka koskee sitä, että on olemassa painavia syitä uskoa, että tutkintatoimenpiteen toteuttaminen olisi ristiriidassa perusoikeuksien kanssa, ja joka kuuluu kyseisen direktiivin 11 artiklan 1 kohdan f alakohdan soveltamisalaan.

32.      Näin ollen katson, että kaikki ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämät ennakkoratkaisukysymykset täyttävät tutkittavaksi ottamisen edellytykset.

B       Asiakysymys

1.     Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys

33.      Ensimmäisessä kysymyksessään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, sallitaanko direktiivin 2014/41 24 artiklassa, luettuna yhdessä sen 3 artiklan kanssa ja kyseisen direktiivin johdanto-osan 25 ja 26 perustelukappaleen valossa, että jäsenvaltion oikeusviranomainen antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen, jonka tarkoituksena on järjestää toisen jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten välityksellä videokokouksen avulla syytetyn kuuleminen hänen oikeudenkäyntinsä aikana yhtäältä todisteiden hankkimiseksi kyseistä henkilöä kuulustelemalla ja toisaalta, jotta kyseinen henkilö voi osallistua mainittuun oikeudenkäyntiin.

34.      Aluksi muistutan, että direktiivin 2014/41 1 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan sanamuodon mukaan eurooppalainen tutkintamääräys on jäsenvaltion oikeusviranomaisen antama tai vahvistama oikeudellinen päätös, jonka tarkoituksena on, että toisessa jäsenvaltiossa suoritetaan yksi tai useampi yksittäinen tutkintatoimenpide tarkoituksin hankkia todisteita.(15) Lisäksi kyseistä eurooppalaista tutkintamääräystä sovelletaan kyseisen direktiivin 3 artiklan mukaisesti kaikkiin tutkintatoimenpiteisiin.(16) Eurooppalaisen tutkintamääräyksen soveltamisalan olisi kyseisen direktiivin johdanto-osan kahdeksannen perustelukappaleen sanamuodon mukaan ”oltava horisontaalinen ja sitä olisi sen vuoksi sovellettava kaikkiin tutkintatoimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on todisteiden hankkiminen”.(17) Lopuksi kyseisen direktiivin johdanto-osan 25 perustelukappaleesta ilmenee, että siinä säädetään tutkintatoimenpiteiden toteuttamisesta kaikissa rikosoikeudellisen menettelyn vaiheissa, myös oikeudenkäyntivaiheessa, tarvittaessa siten, että asianomainen henkilö osallistuu siihen, todisteiden hankkimiseksi. Samassa johdanto-osan perustelukappaleessa todetaan, että eurooppalainen tutkintamääräys voidaan antaa esimerkiksi asianomaisen henkilön väliaikaiseksi siirtämiseksi määräyksen antaneeseen valtioon tai videokokouksen avulla tapahtuvan kuulemisen suorittamiseksi.

35.      Kun näitä säännöksiä luetaan yhdessä, niistä ilmenee mielestäni, että direktiivin 2014/41 soveltamisala on erittäin laaja sekä sen osalta, minkä tyyppisiä toimenpiteitä voidaan hakea täytäntöönpantavaksi eurooppalaisella tutkintamääräyksellä, että sen osalta, missä vaiheessa rikosoikeudellista menettelyä tällainen toimenpide voidaan toteuttaa, mikä käsittää myös oikeudenkäyntivaiheen.(18) Sitä vastoin kyseistä direktiiviä sovelletaan ainoastaan toimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on todisteiden hankkiminen määräyksen antaneelle valtiolle.(19) Tästä seuraa, että sen toimenpiteen tarkoitus, jonka täytäntöönpanoa pyydetään, on ratkaisevan tärkeä määritettäessä, voiko määräyksen antava viranomainen antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen.

36.      Tältä osin on yhtäältä todettava, että unionin tuomioistuin on jo katsonut tuomiossa Delda, että jos eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä tarkoitetulla toimenpiteellä on ainoastaan muu tarkoitus kuin todisteiden hankkiminen, kuten menettelyllinen velvoite, jonka tarkoituksena on edistää syytetyn henkilön syytteeseenpanoa, kyseinen toimenpide ei kuulu direktiivin 2014/41 soveltamisalaan. Näin ollen unionin tuomioistuin on todennut, että päätös, jolla jäsenvaltion oikeusviranomainen pyytää toisen jäsenvaltion oikeusviranomaista antamaan henkilölle tiedoksi häneen kohdistuvan syytteen nostamista koskevan päätöksen, ei sellaisenaan ole kyseisessä direktiivissä tarkoitettu eurooppalainen tutkintamääräys.(20) Tutkintatoimenpide voi kuulua kyseisen direktiivin soveltamisalaan vain, jos sen tarkoituksena on kyseisessä direktiivissä tarkoitettu todisteiden hankkiminen. Näin ollen päätös, jolla jäsenvaltion oikeusviranomainen pyytää toisen jäsenvaltion oikeusviranomaista antamaan asianomaiselle henkilölle mahdollisuuden esittää huomautuksensa kyseisessä häneen kohdistuvassa syytteen nostamista koskevassa päätöksessä mainituista seikoista, on direktiivissä tarkoitettu eurooppalainen tutkintamääräys, jos kyseisen kuulemispyynnön tarkoituksena on todisteiden kerääminen.(21)

37.      Toisaalta samasta tuomiosta seuraa, että kun eurooppalaiseen tutkintamääräykseen sisältyy lukuisia täytäntöönpanotoimenpiteitä, mukaan lukien toimenpide, jonka tarkoituksena ei yksinään ole todisteiden hankkiminen mutta joka on määräyksen antaneen valtion rikosoikeudellisen menettelyn kannalta liitännäinen tai välttämätön sellaisen toisen samaan eurooppalaiseen tutkintamääräykseen sisältyvän toimenpiteen kannalta, jonka tarkoituksena puolestaan on todisteiden hankkiminen, kyseisiä toimenpiteitä on tällaisessa tapauksessa pidettävä erottamattomana kokonaisuutena, joka kuuluu direktiivin 2014/41 soveltamisalaan. Esimerkiksi edellisessä kohdassa tarkoitetussa esimerkkitapauksessa on niin, että jos todetaan, että kuulemispyynnön tarkoituksena on todisteiden kerääminen, ja jos määräyksen antaneet viranomaiset ovat maininneet eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä, että kuuleminen voi niiden kansallisen oikeuden mukaan tapahtua vasta syytteen nostamista koskevan päätöksen tiedoksiantamisen eli sellaisen toimenpiteen jälkeen, jonka tarkoituksena ei sinänsä ole todisteiden hankkiminen, on katsottava, että tällaista tiedoksiantoa voidaan tämän ratkaisuehdotuksen edellisessä kohdassa esitetystä poiketen pyytää eurooppalaisen tutkintamääräyksen avulla. Kyseisen direktiivin 9 artiklan 2 kohdasta nimittäin ilmenee, että täytäntöönpanoviranomaisen on lähtökohtaisesti noudatettava määräyksen antaneen viranomaisen nimenomaan osoittamia muodollisuuksia ja menettelyjä.(22)

38.      Kyseisten alustavien huomautusten valossa direktiivin 2014/41 24 artiklaa on tulkittava sen selvittämiseksi, voidaanko eurooppalainen tutkintamääräys antaa syytetyn kuulemiseksi videokokouksen avulla sekä todisteiden hankkimiseksi kuulustelemalla häntä oikeudenkäynnin aikana että sen varmistamiseksi, että hän osallistuu oikeudenkäyntiin.

39.      Tätä varten muistutan, että 24 artiklassa on ”erityissäännöksiä”, jotka koskevat kuulemista ”videokokouksen avulla tai muulla audiovisuaalisesti välitettävällä tavalla”. Kyseisen säännöksen 1 kohdan toisen alakohdan mukaan ”määräyksen antava viranomainen voi antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen myös epäillyn tai syytetyn henkilön kuulemista varten videokokouksen avulla tai muulla audiovisuaalisesti välitettävällä tavalla”, jos epäilty tai syytetty henkilö on täytäntöönpanovaltion alueella.

40.      Kyseisen säännöksen sanamuodosta ja erityisesti ilmaisusta ”epäillyn tai syytetyn henkilön kuulemista varten” seuraa, että tällainen tutkintatoimenpide voitaisiin määrätä yksinomaan sen varmistamiseksi, että kyseinen henkilö osallistuu oikeudenkäyntiin. Tällainen tulkinta ulottuisi kuitenkin selvästi 24 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle, kun otetaan huomioon sekä kyseisen säännöksen asiayhteys että sillä tavoiteltava päämäärä.

41.      Yhtäältä asiayhteydestä on todettava, kuten direktiivin 2014/41 johdanto-osan 24 perustelukappaleesta ilmenee, että vaikka kyseiseen tutkintatoimenpiteeseen, kuten muihinkin IV luvussa tarkoitettuihin toimenpidetyyppeihin, sovelletaan ”erityissäännöksiä” siltä osin kuin se edellyttää ”muitakin sääntöjä, ja ne olisi mainittava eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä”, se kuuluu kuitenkin todisteiden hankkimista koskevan yhden ainoan järjestelmän piiriin. Ilmaisua ”epäillyn tai syytetyn henkilön kuulemista varten” ei siis voida ymmärtää siten, että sillä pyritään yleisesti varmistamaan syytetyn oikeudet puolustautua takaamalla oikeus osallistua tuomioistuinmenettelyihin ja kuulemisiin, joissa syytettyä on tarkoitus kuulla. Kuten kaikki muutkin erityiset tutkintatoimenpiteet, joihin voidaan soveltaa eurooppalaista tutkintamääräystä, myös videokokouksen avulla tapahtuva kuuleminen on kyseisen direktiivin 1 artiklan 1 kohdan mukaan määrättävä ”todisteiden hankkimiseksi”, jotta se kuuluu direktiivin soveltamisalaan. Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 36 kohdasta ilmenee, unionin tuomioistuin on vahvistanut kyseisen tulkinnan.(23)

42.      Toisaalta muistutan direktiivin 2014/41 tavoitteesta, että kyseisellä direktiivillä korvattiin aikaisempi pirstoutunut ja monimutkainen järjestelmä todisteiden hankkimiseksi rajatylittävissä asioissa ottamalla käyttöön yksinkertainen ja tehokkaampi järjestelmä, joka perustuu yhteen ainoaan välineeseen eli eurooppalaiseen tutkintamääräykseen. Tällä järjestelmällä pyritään helpottamaan ja nopeuttamaan oikeudellista yhteistyötä, jotta voitaisiin myötävaikuttaa sellaisen unionille asetetun tavoitteen toteutumiseen, jonka mukaan siitä tulee vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue, sen vankan luottamuksen perusteella, jonka on vallittava jäsenvaltioiden välillä.(24) Näin ollen tulkinta, jonka mukaan kyseisen direktiivin 24 artiklaan voidaan vedota jo pelkästään sen varmistamiseksi, että syytetyn oikeudet turvataan hänen oikeudenkäynnissään, ei liity todisteiden hankintaan ja ulottuu selvästi direktiivin 2014/41 soveltamisalan ulkopuolelle. Tämä vahvistetaan implisiittisesti kyseisen direktiivin johdanto-osan 25 perustelukappaleessa, jossa todetaan, että ”jos kyseinen henkilö on määrä siirtää toiseen jäsenvaltioon syytetoimia varten, mikä käsittää myös sen, että tämä henkilö on tuotava tuomioistuimeen oikeudenkäyntiä varten, olisi kuitenkin annettava eurooppalainen pidätysmääräys [puitepäätöksen 2002/584] mukaisesti”. Jos kyseisen direktiivin soveltamisalaa lisäksi tulkitaan liian joustavasti, vaarana on, että eurooppalaista tutkintamääräystä käytetään muihin kuin todisteiden hankkimistarkoituksiin.

43.      Käytännössä tästä seuraa, että kyseisen direktiivin 24 artiklaa ei voida tulkita siten, että sillä pyritään varmistamaan, että syytetyllä on oikeus osallistua sellaisiin rikosoikeudellisen menettelyn eri vaiheisiin, myös oikeudenkäyntivaiheeseen, joiden aikana häntä ei pyydetä todistamaan, kuten hänen nimeämisensä syytetyksi tai menettelyä koskevien vaatimusten tutkiminen. Näin ollen eurooppalainen tutkintamääräys, joka on annettu ”yksinomaan tai pääasiassa”, jotta sillä mahdollistetaan syytetyn osallistuminen oikeudenkäyntiin, ei voi kuulua direktiivin 2014/41 soveltamisalaan, eikä täytäntöönpanovaltio näin ollen ole velvollinen panemaan sitä täytäntöön, vaikka kyseisessä direktiivissä ei ole nimenomaisesti säädetty kieltäytymisperusteista.

44.      Samalla tavalla tilanteessa, jossa eurooppalainen tutkintamääräys annetaan sekä todisteiden hankkimiseksi että sitä varten, että osallistutaan yhteen rikosoikeudellisen menettelyn eri vaiheista, kyseisen direktiivin soveltamisalaan kuuluu ainoastaan se osa pyynnöstä, jonka tarkoituksena on syytetyn kuuleminen tutkintaa tai todisteiden hankkimista varten. Näin on silloinkin, kun määräyksen antavan valtion viranomainen nimenomaisesti toteaa, että pyynnön lisätarkoituksena on mahdollistaa syytetyn osallistuminen johonkin rikosoikeudellisen menettelyn vaiheeseen.

45.      Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 37 kohdassa sitä vastoin todetaan, koska unionin tuomioistuin on jo katsonut, että eurooppalaiseen tutkintamääräykseen voi sisältyä toimenpiteitä, jotka eivät ole tutkintatoimenpiteitä mutta joiden toteuttaminen on välttämätöntä, jotta pyydetty tutkintatoimenpide voidaan toteuttaa hyödyllisellä tavalla, toimenpide, jonka tarkoituksena ei sinänsä ole todisteiden hankkiminen vaan, kuten käsiteltävässä asiassa, osallistuminen oikeudenkäyntiin, voi kuitenkin kuulua direktiivin 2014/41 soveltamisalaan, jos se on määräyksen antaneen valtion rikosprosessioikeuden kannalta vaihe, joka on yksinkertaisesti välttämätön sellaisen toisen tutkintatoimenpiteen toteuttamiseksi, jolla on todistelutarkoitus. Tällaisessa esimerkkitapauksessa kyseiset toimenpiteet on todellakin katsottava kyseisen direktiivin soveltamisalaan kuuluvaksi erottamattomaksi kokonaisuudeksi, ja täytäntöönpanojäsenvaltion on pantava eurooppalainen tutkintamääräys täytäntöön, jollei ole olemassa yhtä tai useampaa kyseisen direktiivin 24 ja 11 artiklassa säädettyä oikeutettua kieltäytymisperustetta.

46.      Saman logiikan mukaan silloin, kun yhdellä toimenpiteellä on määräyksen antavan valtion kansallisen oikeuden mukaisesti kaksi erillistä tavoitetta, riittää, että todisteiden hankkiminen kuuluu kyseisiin tavoitteisiin, jotta se voi olla eurooppalaisen tutkintamääräyksen kohteena. Tältä osin käsiteltävässä asiassa näyttää siltä, että tavoite varmistaa syytetyn osallistuminen menettelyyn pääasiallisesti todisteiden hankkimista varten ei näytä olevan pelkästään liitännäinen, vaan se on pikemminkin syy kyseessä olevan eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamiseen. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on joka tapauksessa perusteltava ja selvitettävä kyseisen eurooppalaisen tutkintamääräyksen pääasiallinen tarkoitus.(25)

47.      Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan, että direktiivin 2014/41 24 artiklaa, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin 3 artiklan kanssa ja kyseisen direktiivin johdanto-osan 25 ja 26 perustelukappaleen valossa, on tulkittava siten, että siinä sallitaan eurooppalaisen tutkintamääräyksen antaminen videokokouksen avulla tapahtuvaa kuulemista varten täytäntöönpanovaltiossa vangittuna olevan syytetyn asiassa pidettävässä suullisessa käsittelyssä edellyttäen, että kyseisen eurooppalaisen tutkintamääräyksen tarkoituksena on todisteiden hankkiminen, koska se, että määräyksen antaneen viranomaisen tarkoituksena on kyseisellä päätöksellä myös antaa syytetylle mahdollisuus osallistua videokokouksen avulla tapahtuvaan kuulemiseen, ei sinänsä estä kyseisen päätöksen tekemistä.

2.     Toinen ennakkoratkaisukysymys

48.      Toisella ennakkoratkaisukysymyksellään, joka esitetään siltä varalta, että ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiivin 2014/41 10 artiklaa, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin 24 artiklan kanssa, tulkittava siten, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi kieltäytyä panemasta täytäntöön eurooppalaista tutkintamääräystä, jonka tarkoituksena on järjestää henkilön kuuleminen syytettynä henkilönä videokokouksen avulla kyseisen henkilön oikeudenkäynnin aikana, sillä perusteella, että tällaista toimenpidettä ei sallita vastaavassa kansallisessa tapauksessa.

49.      Tältä osin haluan aluksi huomauttaa, että kuten direktiivin 2014/41 10 artiklan otsikosta ilmenee, siinä säädetään täytäntöönpanoviranomaisen turvautumisesta ”erityyppiseen tutkintatoimenpiteeseen” eikä täytäntöönpanosta kieltäytymisen perusteista, jotka on puolestaan lueteltu tyhjentävästi kyseisen direktiivin 11 artiklassa. Näin ollen kyseisen säännöksen tarkoituksena ei ole antaa täytäntöönpanovaltiolle oikeutta kieltäytyä eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta.

50.      Totean ensinnäkin, että kyseisen direktiivin 10 artiklan 1 kohdassa säädetään, että täytäntöönpanoviranomaisen on aina, kun se on mahdollista, turvauduttava muuhun kuin eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainittuun tutkintatoimenpiteeseen, jos eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainittua tutkintatoimenpidettä ei ole täytäntöönpanovaltion kansallisessa lainsäädännössä tai jos eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainittua tutkintatoimenpidettä ei voitaisi käyttää vastaavassa kansallisessa tapauksessa.(26) Direktiivin 10 artiklan 2 kohdassa säädetään kuitenkin, että mainittu mahdollisuus ei koske kyseisessä kohdassa lueteltuja tutkintatoimenpiteitä, joita on aina voitava käyttää täytäntöönpanovaltion kansallisen lainsäädännön mukaan. Kyseisiin toimenpiteisiin kuuluu direktiivin 2014/41 10 artiklan 2 kohdan c alakohdassa ”todistajan, asiantuntijan, uhrin, epäillyn tai syytteessä olevan henkilön taikka kolmannen osapuolen kuuleminen täytäntöönpanovaltion alueella”. Käsiteltävässä asiassa Belgian oikeusviranomaisilla ei siis lähtökohtaisesti ole oikeutta vedota kyseisen direktiivin 10 artiklan 1 kohtaan soveltaakseen muuta kuin eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä säädettyä toimenpidettä, vaikka syytetyn kuuleminen videokokouksen avulla ei olisikaan mahdollista vastaavassa kansallisessa tapauksessa, koska 10 artiklan 2 kohdan c alakohdassa suljetaan pois 1 kohdan soveltaminen muun muassa syytteessä olevan henkilön kuulemiseen.(27)

51.      Toiseksi totean, että kyseisen direktiivin 10 artiklan 5 kohdan mukaan on niin, että jos sen 1 kohdan soveltamisen edellytykset täyttyvät ja jos ei ole mitään muuta tutkintatoimenpidettä, jolla päästäisiin samaan tulokseen kuin pyydetyllä tutkintatoimenpiteellä, täytäntöönpanoviranomaisen on ilmoitettava määräyksen antaneelle viranomaiselle, että pyydettyä apua ei ole ollut mahdollista antaa. Kyseisestä säännöksestä seuraa mielestäni, että 10 artiklan 5 kohdassa annetaan täytäntöönpanoviranomaiselle mahdollisuus olla antamatta pyydettyä apua, jos ei ole mitään muuta tutkintatoimenpidettä, jolla päästäisiin samaan tulokseen kuin pyydetyllä tutkintatoimenpiteellä, minkä vaikutukset voidaan rinnastaa täytäntöönpanoviranomaisen täytäntöönpanosta kieltäytymiseen.

52.      En kuitenkaan ole vakuuttunut siitä, että täytäntöönpanoviranomainen olisi voinut vedota kyseiseen säännökseen käsiteltävässä asiassa. Yhtäältä on todettava, että videokokouksen avulla tapahtuvalle kuulemiselle voidaan helposti kuvitella vaihtoehtoinen toimenpide, kuten syytteessä olevan henkilön väliaikainen siirtäminen direktiivin 2014/41 22 artiklassa tarkoitetulla tavalla kuultavaksi tai kuulusteltavaksi istunnossa määräyksen antaneessa valtiossa. Kyseisellä toimenpiteellä olisi varmasti voitu päästä samaan tulokseen kuin eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainitulla tutkintatoimenpiteellä. Lisäksi haluan huomauttaa, että kyseisen direktiivin 24 artiklan 2 kohdassa täsmennetään, että direktiivin 11 artiklassa tarkoitettujen tunnustamatta jättämisen tai täytäntöönpanosta kieltäytymisen perusteiden lisäksi videokokouksen avulla tapahtuvaa kuulemista varten annetun eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta voidaan kieltäytyä, jos epäilty tai syytetty ei anna suostumustaan tai jos tällaisen tutkintatoimenpiteen täytäntöönpano olisi yksittäistapauksessa täytäntöönpanojäsenvaltion oikeuden perusperiaatteiden vastaista. Minusta kyseisen säännöksen tarkoituksena on sanamuotonsa mukaan määritellä kaikki perusteet kieltäytyä tunnustamasta tai panemasta täytäntöön eurooppalaista tutkintamääräystä, jonka tarkoituksena on henkilön kuulemisen järjestäminen videokokouksen avulla.

53.      Kolmanneksi ja viimeiseksi haluan täydellisyyden nimessä korostaa, että kyseisen direktiivin 10 artiklan 3 kohdan mukaan täytäntöönpanoviranomainen voi turvautua ”myös” muuhun kuin eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainittuun tutkintatoimenpiteeseen, jos sillä päästäisiin samaan tulokseen kuin eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainitulla tutkintatoimenpiteellä sellaisin keinoin, joilla puututaan vähemmän asianomaisen henkilön perusoikeuksiin.(28) Vaikka Belgian oikeusviranomaiset eivät näytä tässä tapauksessa harkinneen mahdollisuutta turvautua muihin tutkintatoimenpiteisiin, tällaista mahdollisuutta ei voida sulkea pois erityisesti siltä osin kuin direktiivin 2014/41 22 artiklassa tarkoitetulla siirrolla, kuten edellä on todettu, olisi voitu päästä samaan tulokseen, ja kansallisen oikeuden logiikan mukaan, joka ei kuitenkaan ole itsestään selvä, se olisi merkinnyt vähäisempää puuttumista syytetyn perusoikeuksiin.

54.      Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että toiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan, että direktiivin 2014/41 10 artiklaa, luettuna yhdessä sen 24 artiklan kanssa, on tulkittava siten, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen ei voi kieltäytyä sellaisen eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta, jonka tarkoituksena on syytetyn kuulemisen järjestäminen videokokouksen avulla hänen oikeudenkäyntinsä aikana, sillä perusteella, että tällaista toimenpidettä ei sallittaisi vastaavassa kansallisessa tapauksessa.

3.     Kolmas ennakkoratkaisukysymys

55.      Kolmannella ennakkoratkaisukysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy lähinnä, onko direktiivin 2014/41 11 artiklan 1 kohdan f alakohtaa, luettuna perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklan valossa, tulkittava siten, että se on esteenä sille, että täytäntöönpanoviranomainen kieltäytyy panemasta täytäntöön eurooppalaista tutkintamääräystä, jonka tarkoituksena on järjestää videokokouksen avulla syytetyn kuuleminen hänen oikeudenkäyntinsä aikana, jos kyseiseen videokokoukseen sovellettavilla menettelyllisillä takeilla, joista säädetään määräyksen antaneen jäsenvaltion oikeudessa, voidaan varmistaa perusoikeuskirjan 48 artiklassa tarkoitettujen puolustautumisoikeuksien ja perusoikeuskirjan 47 artiklassa tarkoitetun oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan perusoikeuden kunnioittaminen.

56.      Muistutettakoon, että direktiivin 2014/41 11 artiklassa, joka koskee eurooppalaisen tutkintamääräyksen tunnustamisesta tai täytäntöönpanosta kieltäytymisen perusteita, täsmennetään tapaukset, joissa eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta voidaan kieltäytyä. Lähtökohtaisesti kyseisen artiklan sanamuoto osoittaa, että mainitut perusteet ovat tyhjentäviä.(29) Tältä osin direktiivin 11 artiklan 1 kohdan f alakohdan nojalla täytäntöönpanovaltio voi kieltäytyä eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta, jos ”on olemassa painavia syitä katsoa, että eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainitun tutkintatoimenpiteen toteuttaminen olisi ristiriidassa täytäntöönpanovaltiolle Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklan ja perusoikeuskirjan mukaan kuuluvien velvoitteiden kanssa”.(30)

57.      Tästä seuraa, että vaikka määräyksen antavan viranomaisen on eurooppalaisen tutkintamääräyksen antaessaan kiinnitettävä erityistä huomiota perusoikeuskirjan 48 artiklassa vahvistettujen oikeuksien ja erityisesti syyttömyysolettaman ja puolustautumisoikeuksien täysimääräiseen kunnioittamiseen,(31) täytäntöönpanoviranomaisen on kuitenkin arvioitava aineellisten ja näin ollen objektiivisten ja konkreettisten seikkojen perusteella, rikotaanko kyseessä olevalla eurooppalaisella tutkintamääräyksellä SEU 6 artiklaa tai perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklaa.(32)

58.      Tältä osin on mielestäni syytä muistuttaa, että unionin tuomioistuin on toistuvasti katsonut, että eurooppalainen tutkintamääräys on SEUT 82 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu rikosoikeuden alalla tehtävän oikeudellisen yhteistyön väline, ja tämä yhteistyö perustuu tuomioistuinten tuomioiden ja oikeusviranomaisten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen. Kyseinen periaate, joka muodostaa rikosoikeuden alalla tehtävän oikeudellisen yhteistyön kulmakiven, perustuu itse puolestaan keskinäiseen luottamukseen ja kumottavissa olevaan olettamaan siitä, että muut jäsenvaltiot noudattavat unionin oikeutta ja erityisesti perusoikeuksia.(33) Direktiivin 2014/41 johdanto-osan 19 perustelukappaleen sanamuodon mukaan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen perustaminen unioniin perustuu keskinäiseen luottamukseen ja olettamaan siitä, että muut jäsenvaltiot noudattavat unionin oikeutta ja erityisesti perusoikeuksia. Tuo olettama on kuitenkin kumottavissa. Näin ollen on niin, että jos on painavia syitä olettaa, että eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainitun tutkintatoimenpiteen toteuttaminen johtaa kyseessä olevan henkilön perusoikeuden loukkaamiseen ja että täytäntöönpanovaltio laiminlyö perusoikeuskirjassa tunnustettujen perusoikeuksien suojelua koskevan velvoitteensa, eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta on siten kieltäydyttävä.

59.      Näin ollen kynnys sille, että perusoikeuksien väitetty loukkaaminen määräyksen antaneessa jäsenvaltiossa oikeuttaa täytäntöönpanosta kieltäytymisen täytäntöönpanojäsenvaltiossa, on hyvin korkea.(34) Tältä osin on mielestäni syytä viitata oikeuskäytäntöön, jota unionin tuomioistuin on kehittänyt tulkittaessa puitepäätöksen 2002/584 1 artiklan 3 kohtaa siltä osin kuin on kyse eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytymisestä perusoikeuksien loukkaamiseen liittyvistä syistä.(35) Vaikka unionin tuomioistuimen eurooppalaisen pidätysmääräyksen alalla laatima arviointikehys ei ole suoraan sovellettavissa, sitä voitaisiin analogisesti soveltaa myös kieltäytymiseen eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta perusoikeuksien loukkaamiseen liittyvällä perusteella, koska myös eurooppalainen tutkintamääräys perustuu keskinäisen luottamuksen periaatteeseen.(36)

60.      Unionin tuomioistuimen kehittämän niin sanotun kaksivaiheisen tutkinnan mukaisesti täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen olisi siis ensimmäisessä vaiheessa määritettävä, onko olemassa sellaisia objektiivisia, luotettavia, tarkkoja ja asianmukaisesti päivitettyjä tietoja, jotka tuntuvat osoittavan, että on olemassa todellinen vaara siitä, että perusoikeuskirjan 47 artiklan 2 kohdassa taattua perusoikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin loukataan ”kyseisessä jäsenvaltiossa esiintyvien rakenteellisten tai yleisten puutteiden taikka sellaisten puutteiden vuoksi, jotka kohdistuvat johonkin sellaiseen objektiivisesti yksilöitävissä olevaan henkilöryhmään, johon asianomainen henkilö väittämänsä mukaan kuuluu”. Toisessa vaiheessa täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on arvioitava konkreettisesti ja tarkasti, missä määrin ensimmäisessä vaiheessa havaituilla puutteilla voi olla vaikutusta menettelyihin, joihin eurooppalaisen tutkintamääräyksen kohteena oleva henkilö joutuu, ja onko, kun otetaan huomioon hänen henkilökohtainen tilanteensa, sen rikoksen luonne, josta häntä syytetään, ja eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisen taustalla oleva tosiseikasto, painavia syitä katsoa, että asianomainen henkilö altistuu todelliselle vaaralle siitä, että perusoikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin loukataan.(37)

61.      Käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ei ilmene, että Belgian oikeusviranomaisten kieltäytyminen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen antaman eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta liittyi ”painaviin syihin olettaa”, että oli olemassa perusoikeuskirjan 47 artiklan loukkaamisen vaara. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei havainnut mitään seikkaa, jolla osoitetaan tällaisen riskin olemassaolo, erityisesti siltä osin kuin on kyse määräyksen antaneen valtion oikeudessa annetuista takeista.(38) Lisäksi Bruggen syyttäjäviranomainen tyytyi toteamaan, että syytetyn läsnäolo oikeudenkäynnissä videokokouksen avulla olisi oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden vastaista mutta kansallisessa oikeudessa tarkoitetulla tavalla. Kun tutkitaan eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanon yhteensopivuutta unionin oikeuden kanssa, täytäntöönpanovaltio ei mielestäni voi vaatia kansallisen oikeutensa noudattamista ja kieltäytyä kyseisen eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta, koska se olisi vastoin keskinäisen luottamuksen periaatetta.(39)

62.      Minun on seuraavista syistä joka tapauksessa vaikea kuvitella, että perusoikeuskirjan 47 artiklaa rikotaan sen vuoksi, että syytetty osallistuu oikeudenkäyntiin videokokouksen avulla.

63.      Ensinnäkin on todettava, että direktiivin 2014/41 24 artiklan mukaan täytäntöönpanovaltiossa oleskelevien epäiltyjen tai syytettyjen henkilöiden kuulemista videokokouksen avulla voidaan pyytää vain tietyin edellytyksin, ja se edellyttää tiettyjen kuulemista koskevien sääntöjen noudattamista, koska tavoitteena on nimenomaan suojella kaikkien henkilöiden oikeutta tulla kuulluksi esimerkiksi silloin, kun kyseessä on epäilty tai syytetty henkilö. Kyseisessä 24 artiklassa asetetuilla edellytyksillä ja vaatimuksilla ja erityisesti sen 2 kohdan a alakohdassa säädetyllä velvollisuudella hankkia kuultavan henkilön suostumus pyritään takaamaan eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanon yhteensopivuus perusoikeuskirjassa vahvistettujen perusoikeuksien suojelun kanssa. Kun syytettyä edustaa oikeudenkäynnissä valtuutettu asianajaja, voidaan olettaa, että hän ei anna suostumustaan, jos hän pelkää, että hänen oikeuksiaan ei kunnioiteta.

64.      Toiseksi, vaikka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin toteaa, että syytetyn osallistuminen videokokouksen avulla tapahtuvaan kuulemiseen ei vastaa hänen fyysistä läsnäoloaan oikeudenkäynnissä, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin vakiintuneessa oikeuskäytännössään katsonut, että tällainen osallistumismuoto ei sinänsä ole ristiriidassa julkista oikeudenkäyntiä puolueettomassa tuomioistuimessa koskevan oikeuden(40) kanssa edellyttäen, että kyseinen henkilö voi seurata oikeudenkäyntiä, nähdä läsnäolijat ja kuulla, mitä sanotaan, mutta myös olla muiden osapuolten, tuomarin ja todistajien nähtävissä ja kuultavissa ilman teknisiä esteitä(41) sekä viestiä tehokkaasti ja luottamuksellisesti asianajajansa kanssa.(42)

65.      Lopuksi direktiivin 2016/343 8 artiklan 2 kohdassa sallitaan oikeudenkäynti epäillyn tai syytetyn poissa ollessa edellyttäen, että kyseiselle henkilölle on ilmoitettu oikeudenkäynnistä ja että häntä edustaa valtuutettu edustaja. Nyt käsiteltävässä asiassa kyseiset edellytykset näyttävät täyttyneen määräyksen antaneen valtion menettelyssä. Jos oikeudenkäynti syytetyn poissa ollessa on unionin oikeuden mukainen, vaikuttaa vaikealta todeta, että kyseisen henkilön kuuleminen videokokouksen avulla olisi vastoin hänen puolustautumisoikeuksiaan tai oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatetta.

66.      Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan siten, että direktiivin 2014/41 11 artiklan 1 kohdan f alakohtaa, luettuna perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklan valossa, on tulkittava siten, että täytäntöönpanoviranomainen ei voi kieltäytyä sellaisen eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta, joka on annettu täytäntöönpanovaltiossa vangittuna olevan syytetyn kuulemiseksi videokokouksen avulla, ellei ole painavia syitä olettaa konkreettisten ja erityisten tietojen perusteella, että kyseinen kuuleminen loukkaisi syytetyn perusoikeuksia, etenkin hänen perusoikeuskirjan 47 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettua oikeuttaan oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja hänen 48 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja puolustautumisoikeuksiaan.

4.     Neljäs ennakkoratkaisukysymys

67.      Neljännellä ennakkoratkaisukysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiivin 2014/41 24 artiklan 2 kohdan b alakohtaa tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä säädetyn kieltäytymisperusteen soveltaminen eli ristiriitaisuus täytäntöönpanovaltion oikeuden perusperiaatteiden kanssa voi perustua täytäntöönpanojäsenvaltiossa annettuun yleiseen säännöstöön, joka sitoo kaikkia täytäntöönpanoviranomaisia, vai edellyttääkö se konkreettista tarkastelua, jossa otetaan huomioon kaikki käsiteltävän asian merkitykselliset olosuhteet, mukaan lukien määräyksen antaneen valtion kansalliseen lainsäädäntöön sisältyvät säännökset, joilla taataan syytetyn puolustautumisoikeudet.

68.      Tältä osin muistutan, että direktiivin 2014/41 24 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetään, että kyseisen direktiivin 11 artiklassa tarkoitettujen tunnustamisesta tai täytäntöönpanosta kieltäytymisen perusteiden lisäksi sellaisen eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta, jonka tarkoituksena on kuulla henkilöä videokokouksen avulla, voidaan kieltäytyä, jos tällainen täytäntöönpano olisi asianomaisessa tapauksessa vastoin täytäntöönpanovaltion lainsäädännön perusperiaatteita.

69.      Kyseisen säännöksen sanamuodon ja erityisesti ilmaisun ”asianomaisessa tapauksessa” perusteella vaikuttaa olevan melko ilmeistä, että kyseisessä säännöksessä säädetyn kieltäytymisperusteen soveltaminen edellyttää, että täytäntöönpanoviranomainen suorittaa arvioinnin, jossa otetaan huomioon kaikki käsiteltävään asiaan liittyvät merkitykselliset olosuhteet. Näin ollen kyseisen kieltäytymisperusteen on perustuttava kyseisen tilanteen erityiseen arviointiin, jossa otetaan huomioon kaikki olosuhteet, mukaan lukien määräyksen antaneen valtion kansalliseen lainsäädäntöön sisältyvät säännökset, joilla taataan syytetyn henkilön puolustautumisoikeudet. Tällaista tulkintaa tukee mielestäni vaatimus kyseisessä direktiivissä säädettyjen täytäntöönpanosta kieltäytymisen perusteiden suppeasta tulkinnasta.(43)

70.      Käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että kieltäytyessään kyseessä olevan eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta Belgian oikeusviranomaiset tukeutuivat sekä Belgian perustuslakituomioistuimen oikeuskäytäntöön että Belgian yleisten syyttäjien kollegion yleiskirjeeseen.(44) Kyseiset yleiset näkökohdat eivät kuitenkaan vaikuta riittäviltä, jotta voidaan vedota direktiivin 2014/41 24 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädettyyn kieltäytymisperusteeseen, jossa edellytetään täytäntöönpanovaltion viranomaisilta erityistä arviointia sen selvittämiseksi, voidaanko videokokouksen avulla tapahtuvaan kuulemiseen osallistumisella käsiteltävässä asiassa loukata Belgian oikeuden yleisiä periaatteita, etenkin kun Belgian perustuslakituomioistuimen tuomiossa viitataan nimenomaisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan osallistuminen videokokouksen avulla tapahtuvaan kuulemiseen ei välttämättä merkitse puolustautumisoikeuksien loukkaamista, jos tietyt edellytykset täyttyvät ja jos tiettyjä takeita noudatetaan.(45)

71.      Vaatimus, jonka mukaan on suoritettava arviointi, jossa otetaan huomioon kaikki käsiteltävään asiaan vaikuttavat olosuhteet, ei mielestäni sinänsä kuitenkaan estä jäsenvaltioita antamasta yleistä säännöstöä, jonka tarkoituksena on helpottaa niiden kansallisen oikeuden perusperiaatteiden täytäntöönpanoa. Siinä tapauksessa, että jäsenvaltion oikeuden perusperiaatteet ovat esteenä syytetyn kuulemiselle videokokouksen avulla hänen oikeudenkäyntinsä yhteydessä, se, että kyseisessä jäsenvaltiossa on annettu yleinen säännöstö näiden perusperiaatteiden sisällön palauttamiseksi mieleen ja niistä kyseisen jäsenvaltion kansallisille viranomaisille aiheutuvien seurausten täsmentämiseksi eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanon yhteydessä, ei mielestäni ole direktiivin 2014/41 24 artiklan 2 kohdan b alakohdan vastaista, kunhan kyseiset viranomaiset soveltavat mainittua yleistä säännöstöä kaikkien käsiteltävän asian kannalta merkityksellisten olosuhteiden perusteella ilman, että mainittu yleinen säännöstö on oikeudellisesti sitova tai ehdoton. Tässä yhteydessä suoritettava tapauskohtainen arviointi voisi koostua sen tarkistamisesta, vastaako käsiteltävä asia yleisessä säännöstössä tarkoitettua olettamaa.

72.      Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että neljänteen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan siten, että direktiivin 2014/41 24 artiklan 2 kohdan b alakohtaa on tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä säädetyn kieltäytymisperusteen eli sen, että kyseessä on ristiriitaisuus täytäntöönpanovaltion oikeuden perusperiaatteiden kanssa, soveltaminen voi perustua täytäntöönpanojäsenvaltiossa annettuun yleiseen säännöstöön, joka ei ole sitova eikä ehdoton, edellyttäen, että täytäntöönpanoviranomainen suorittaa tutkinnan, jossa otetaan huomioon kaikki asian kannalta merkitykselliset seikat, mukaan lukien määräyksen antaneen valtion kansalliseen lainsäädäntöön sisältyvät säännökset, joilla taataan syytetyn puolustautumisoikeudet.

5.     Viides ennakkoratkaisukysymys

73.      Viidennellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiivin 2014/41 22 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin 3 artiklan kanssa, tulkittava siten, että jäsenvaltion oikeusviranomainen voi sen perusteella antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen, jonka tarkoituksena on täytäntöönpanojäsenvaltiossa vapautensa menettäneen henkilön väliaikainen siirtäminen määräyksen antaneeseen jäsenvaltioon kyseisen henkilön kuulemiseksi syytettynä oikeudenkäyntinsä suullisessa käsittelyssä yhtäältä todisteiden hankkimiseksi ja toisaalta, jotta kyseinen henkilö voi osallistua oikeudenkäyntiinsä.

74.      Tältä osin muistutan, että direktiivin 2014/41 22 artiklan 1 kohdan mukaisesti eurooppalainen tutkintamääräys voidaan antaa täytäntöönpanovaltiossa vapautensa menettäneen henkilön väliaikaiseksi siirtämiseksi sellaisen tutkintatoimenpiteen toteuttamiseksi, jonka tarkoituksena on todisteiden hankkiminen ja joka vaatii kyseisen henkilön läsnäoloa määräyksen antaneen valtion alueella, edellyttäen, että kyseinen henkilö lähetetään takaisin täytäntöönpanovaltion asettamassa määräajassa. Kyseisen säännöksen sanamuodosta ilmenee näin ollen, että tällainen eurooppalainen tutkintamääräys voidaan antaa, kun henkilöä on kuulusteltava tai kuultava todistelutarkoituksessa suullisessa käsittelyssä, kuten nyt käsiteltävässä asiassa, ja kun kyseisellä kuulemisella lisäksi varmistetaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteen ja kyseisen henkilön puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen.

75.      Koska kyseisessä viidennessä ennakkoratkaisukysymyksessä, kuten ensimmäisessäkin kysymyksessä, pyritään lähinnä määrittämään, estääkö se, että toimenpiteellä, jonka määräyksen antanut viranomainen haluaa täytäntöönpanojäsenvaltion panevan täytäntöön, on eri tavoitteet, mahdollisuuden antaa eurooppalainen tutkintamääräys kyseistä tarkoitusta varten, viittaan tämän ratkaisuehdotuksen 34–47 kohdassa esittämiini näkökohtiin.

76.      Koska väliaikaista siirtoa ei voida määrätä eurooppalaisen pidätysmääräyksen avulla, käsiteltävässä asiassa määräyksen antaneen viranomaisen on päätettävä tutkintatoimenpiteestä, jolla kyseessä olevan eurooppalaisen tutkintamääräyksen todistelutarkoitus voidaan parhaiten saavuttaa. Käytännössä määräyksen antanut viranomainen voisi siis yhtäältä toistaa ensimmäisen eurooppalaisen tutkintamääräyksen, jotta asianomaista henkilöä voidaan kuulla videokokouksen avulla direktiivin 2014/41 24 artiklan mukaisesti, tai toisaalta antaa uuden eurooppalaisen tutkintamääräyksen, jossa pyydetään Eurojustin oikeudellisessa lausunnossa tehdyn ehdotuksen mukaisesti HG:n väliaikaista siirtämistä kyseisen direktiivin 22 artiklan mukaisesti, edellyttäen, että myös sen soveltamiseen tarvittavat edellytykset täyttyvät. Tältä osin on kuitenkin todettava, että jos kaikki Italian oikeudessa säädetyt menettelylliset takeet otetaan käyttöön, videokokouksen avulla tapahtuva kuuleminen voi olla yhtä tehokas, oikeasuhteinen sekä edullisempi toimenpide kuin väliaikainen siirtäminen.(46)

77.      Täydellisyyden vuoksi katson, että on syytä muistuttaa, että direktiivin 2014/41 22 artiklan 2 kohdassa säädetään, että kyseisen direktiivin 11 artiklassa tarkoitettujen tunnustamisesta tai täytäntöönpanosta kieltäytymisen perusteiden lisäksi eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta voidaan kieltäytyä myös, jos i) vapautensa menettänyt henkilö ei siihen suostu tai jos ii) siirtäminen voi johtaa vapautensa menettäneen henkilön vapaudenmenetysajan pidentymiseen. On kuitenkin todettava, että kyseisessä 22 artiklassa ei säädetä kieltäytymisperusteesta, joka olisi verrattavissa kyseisen direktiivin 24 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettuun kieltäytymisperusteeseen, joka perustuu ”täytäntöönpanovaltion lainsäädännön perusperiaatteiden” noudattamiseen.

78.      Käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimittamista tiedoista ilmenee, että Belgian oikeusviranomaiset hylkäsivät Eurojustin oikeudellisessa lausunnossa esitetyn ehdotuksen väliaikaisesta siirrosta yksinomaan sillä perusteella, että syytetyn kuuleminen oikeudenkäynnissä ei ole tutkintatoimenpide.(47) Kuten edellisestä kohdasta käy ilmi, kyseinen syy ei voi olla perusteena täytäntöönpanosta kieltäytymiselle. Totean lisäksi, että kyseiset viranomaiset olisivat voineet kieltäytyä väliaikaisesta siirrosta perusoikeuksien kunnioittamiseen liittyvien näkökohtien perusteella vain, jos ne olisivat tapauksen kaikki tosiseikat ja olosuhteet tutkittuaan tukeutuneet kyseisen direktiivin 11 artiklan 1 kohdan f alakohtaan vedoten painaviin syihin, joiden perusteella on syytä olettaa, että sellaisen päätöksen täytäntöönpano, jolla vaaditaan vapautensa menettäneen henkilön väliaikaista siirtoa, on ristiriidassa SEU 6 artiklasta ja perusoikeuskirjasta johtuvien velvoitteiden noudattamisen kanssa. Tällainen yhteensopimattomuus ei kuitenkaan ole lainkaan itsestään selvää etenkään, kun siirrosta säädetään nimenomaisesti direktiivissä 2014/41.

79.      Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että viidenteen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, että direktiivin 2014/41 22 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä sen 3 artiklan kanssa, on tulkittava siten, että siinä sallitaan sellaisen eurooppalaisen tutkintamääräyksen antaminen, jonka tarkoituksena on täytäntöönpanojäsenvaltiossa vapautensa menettäneen henkilön väliaikainen siirtäminen määräyksen antaneeseen jäsenvaltioon kyseisen henkilön kuulemiseksi syytettynä oikeudenkäyntinsä suullisessa käsittelyssä yhtäältä todisteiden hankkimiseksi ja toisaalta, jotta kyseinen henkilö voi osallistua oikeudenkäyntiinsä.

V       Ratkaisuehdotus

80.      Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Tribunale Ordinario di Firenzen esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

1)      Rikosasioita koskevasta eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä 3.4.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/41 24 artiklaa, luettuna yhdessä sen 3 artiklan kanssa ja kyseisen direktiivin johdanto-osan 25 ja 26 perustelukappaleen valossa,

on tulkittava siten, että

siinä sallitaan eurooppalaisen tutkintamääräyksen antaminen videokokouksen avulla tapahtuvaa kuulemista varten täytäntöönpanovaltiossa vapautensa menettäneen syytetyn asiassa pidettävässä suullisessa käsittelyssä edellyttäen, että kyseisen päätöksen tarkoituksena on todisteiden hankkiminen, koska se, että määräyksen antaneen viranomaisen tarkoituksena on kyseisellä päätöksellä myös antaa syytetylle mahdollisuus osallistua videokokouksen avulla tapahtuvaan kuulemiseen, ei sinänsä estä kyseisen päätöksen tekemistä.

2)      Direktiivin 2014/41 10 artiklaa, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin 24 artiklan kanssa,

on tulkittava siten, että

täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen ei voi kieltäytyä sellaisen eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta, jonka tarkoituksena on syytetyn kuulemisen järjestäminen videokokouksen avulla hänen oikeudenkäyntinsä aikana, sillä perusteella, että tällaista toimenpidettä ei sallittaisi vastaavassa kansallisessa tapauksessa.

3)      Direktiivin 2014/41 11 artiklan 1 kohdan f alakohtaa, luettuna Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklan valossa,

on tulkittava siten, että

täytäntöönpanoviranomainen ei voi kieltäytyä panemasta täytäntöön eurooppalaista tutkintamääräystä, joka on annettu täytäntöönpanovaltiossa vapautensa menettäneen syytetyn kuulemiseksi videokokouksen avulla, ellei ole painavia syitä olettaa konkreettisten ja erityisten tietojen perusteella, että kyseinen kuuleminen loukkaisi syytetyn perusoikeuksia, etenkin hänen Euroopan perusoikeuskirjan 47 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettua oikeuttaan oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja hänen 48 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja puolustautumisoikeuksiaan.

4)      Direktiivin 2014/41 24 artiklan 2 kohdan b alakohtaa on tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä säädetyn kieltäytymisperusteen eli sen, että kyseessä on ristiriitaisuus täytäntöönpanovaltion oikeuden perusperiaatteiden kanssa, soveltaminen voi perustua täytäntöönpanojäsenvaltiossa annettuun yleiseen säännöstöön, joka ei ole sitova eikä ehdoton, edellyttäen, että täytäntöönpanoviranomainen suorittaa tutkinnan, jossa otetaan huomioon kaikki asian kannalta merkitykselliset seikat, mukaan lukien määräyksen antaneen valtion kansalliseen lainsäädäntöön sisältyvät säännökset, joilla taataan syytetyn puolustautumisoikeudet.

5)      Direktiivin 2014/41 22 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin 3 artiklan kanssa, on tulkittava siten, että siinä sallitaan sellaisen eurooppalaisen tutkintamääräyksen antaminen, jonka tarkoituksena on täytäntöönpanojäsenvaltiossa vapautensa menettäneen henkilön väliaikainen siirtäminen määräyksen antaneeseen jäsenvaltioon kyseisen henkilön kuulemiseksi syytettynä oikeudenkäyntinsä suullisessa käsittelyssä yhtäältä todisteiden hankkimiseksi ja toisaalta, jotta kyseinen henkilö voi osallistua oikeudenkäyntiinsä.

1      Alkuperäinen kieli: ranska.

i      Tämän asian nimi on kuvitteellinen nimi. Se ei vastaa asian minkään asianosaisen todellista nimeä.

2      Rikosasioita koskevasta eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä 3.4.2014 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EUVL 2014, L 130, s. 1).

3      Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS (EYVL 2002, L 190, s. 1) mukaisesti.

4      Ks. erityisesti tuomio 9.1.2025, Delda (C-583/23, EU:C:2025:6; jäljempänä tuomio Delda).

5      Ks. erityisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 5.10.2006, Marcello Viola v. Italia (CE:ECHR:2006:1005JUD004510604; jäljempänä tuomio Marcello Viola); Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 27.11.2007, Zagaria v. Italia (CE:ECHR:2007:1127JUD005829500); Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 27.11.2007, Asciutto v. Italia (CE:ECHR:2007:1127JUD003579502); Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 9.11.2006, Golubev v. Venäjä (CE:ECHR:2006:1109DEC002626002); Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 2.11.2010, Sakhnovski v. Venäjä (CE:ECHR:2010:1102JUD002127203); Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 16.2.2016, Yevdokimov ym. v. Venäjä (CE:ECHR:2016:0216JUD002723605); Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 2.10.2018, Bivolaru v. Romania (nro 2) (CE:ECHR:2018:1002JUD006658012) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 8.6.2021, Dijkhuizen v. Alankomaat (CE:ECHR:2021:0608JUD0061591160).

6      Eräiden syyttömyysolettamaan liittyvien näkökohtien ja läsnäoloa oikeudenkäynnissä koskevan oikeuden lujittamisesta rikosoikeudellisissa menettelyissä 9.3.2016 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EUVL 2016, L 65, s. 1).

7      HG asetettiin 26.2.2015 ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa syytteeseen lukuisista rikoksista, jotka liittyivät hänen osallistumiseensa huumausainekauppaa harjoittavaan järjestöön. Syytösten mukaan hän oli vuosina 2007–2009 yksi sen järjestön johtajista, joka koordinoi lainvastaista toimintaa asuinpaikastaan Antwerpenistä (Belgia) käsin. Rikostutkinnan aikana päättyi HG:n eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla asetettu tutkintavankeus sekä samaan aikaan Belgiassa määrätyn rangaistuksen täytäntöönpanemiseksi määrätty säilöönotto, joten kun ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskeva päätös tehtiin, hänet oli jo vapautettu tutkintavankeuden päättymisen vuoksi.

8      Toisaalta Belgian oikeudessa säädetään mahdollisuudesta kuulla tiettyjä todistajia (nimittäin sellaisia, joihin kohdistuu uhka tai jotka asuvat ulkomailla) ja asiantuntijoita (nimittäin sellaisia, jotka asuvat ulkomailla) videokokouksen avulla.

9      Tuomio 21.6.2018, nro 76/2018.

10      Yleiskirje 16.7.2021, 880/2021.

11      Ks. 28.4.2014 annettu laki nro 67, sellaisena kuin se on muutettuna 10.10.2022 annetulla asetuksella nro 150, jäljempänä Cartabia-uudistus.

12      Tällainen siirto voidaan toteuttaa antamalla eurooppalainen pidätysmääräys. Käsiteltävässä asiassa kaikki oikeudelliset edellytykset tällaisen määräyksen antamiselle eivät kuitenkaan täyty, koska tutkintavankeutta tai vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa koskevaa määräystä ei ollut annettu rikosoikeudellisen menettelyn yhteydessä.

13      Ks. tuomio 20.3.2025, Arce (C-365/23, EU:C:2025:192, 38 kohta).

14      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 19 kohta.

15      Ks. vastaavasti tuomio Delda (26 kohta) ja direktiivin 2014/41 johdanto-osan 34 perustelukappale.

16      Lukuun ottamatta yhteisen tutkintaryhmän perustamista ja todisteiden hankkimista tuollaisessa ryhmässä. Lisäksi kyseisen direktiivin johdanto-osan yhdeksännestä perustelukappaleesta ilmenee, että kyseistä direktiiviä ei olisi sovellettava rajojen kummallakin puolen tapahtuvaan tarkkailuun, jota Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyssä yleissopimuksessa tarkoitetaan.

17      Kursivointi tässä.

18      Unionin tuomioistuin on myös viitannut mahdollisuuteen antaa eurooppalainen tutkintamääräys syytetyn kuulemiseksi videokokouksen avulla ratkaisun jälkeisten menettelyvaiheiden yhteydessä (ks. tuomio 11.3.2020, SF (Eurooppalainen pidätysmääräys – Täytäntöönpanovaltioon palauttamista koskeva tae) (C-314/18, EU:C:2020:191, 61 kohta)).

19      Ks. tuomio Delda (27–35 kohta).

20      Ks. tuomio Delda (37 ja 49 kohta). Tarkemmin sanottuna unionin tuomioistuin katsoi, että Espanjan oikeusviranomaisten Ranskan oikeusviranomaisille antama eurooppalainen tutkintamääräys, jonka tarkoituksena oli muun muassa antaa Ranskassa pidätetylle AK:lle tiedoksi espanjalaisen tuomioistuimen antama syytteen nostamista koskeva päätös, jotta hän voisi asianajajansa läsnä ollessa ”ilmaista näkemyksensä kyseisistä tosiseikoista”, tarkoituksena ei ollut todisteiden hankkiminen, vaan se oli menettelyllinen velvoite, jonka tarkoituksena oli edistää AK:n syytteeseenpanoa, ja että näin ollen tällaisesta toimesta ilmoittamiseen ei periaatteessa sovellettu direktiiviä 2014/41 vaan neuvoston Euroopan unionista tehdyn sopimuksen [SEU] 34 artiklan mukaisesti keskinäisestä oikeusavusta rikosasioissa [unionin] jäsenvaltioiden välillä tekemän yleissopimuksen 5 artiklaa (EYVL 2000, C 197, s. 3).

21      Ks. tuomio Delda (42–44 ja 49 kohta). Unionin tuomioistuin katsoi erityisesti, että vaikka direktiivin 2014/41 10 artiklan 2 kohdan c alakohdassa ja 24 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa säädetään nimenomaisesti toimenpiteestä, joka voi olla eurooppalaisen tutkintamääräyksen kohteena, pyynnön, joka koskee sellaisen henkilön kuulemista, johon kohdistuu syytteen nostamista koskeva päätös, tarkoituksena on oltava ”todisteiden hankkiminen”, jotta se voi kuulua kyseisen direktiivin soveltamisalaan. Sitä vastoin kuulemista, jonka ainoana tarkoituksena on antaa syytetylle henkilölle mahdollisuus esittää huomautuksensa häneen kohdistuvasta syytteen nostamista koskevasta menettelystä, ei voida pitää mainitussa direktiivissä tarkoitettuna tutkintatoimenpiteenä.

22      Ks. tuomio Delda (44 kohta).

23      Toisin kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin päättelee, kyseistä tulkintaa ei voida myöskään horjuttaa direktiivin 2014/41 johdanto-osan 26 perustelukappaleella. Muistutettakoon, että kyseisessä johdanto-osan perustelukappaleessa todetaan, että ”jotta eurooppalaisten pidätysmääräysten käyttö olisi oikeasuhteista, määräyksen antavan viranomaisen olisi harkittava, olisiko eurooppalainen tutkintamääräys tehokas ja oikeasuhteinen keino rikosoikeudellisen menettelyn toteuttamiseksi. Määräyksen antavan viranomaisen olisi erityisesti harkittava, voisiko eurooppalaisen tutkintamääräyksen antaminen epäillyn tai syytetyn henkilön kuulemiseksi videoneuvottelua käyttäen olla toimiva vaihtoehto”. Tällaisen määräyksen antavalle viranomaiselle kuuluvan harkinnan tarkoituksena on ottaa huomioon vaihtoehtoinen mahdollisuus kuulla henkilöä etäyhteydellä mutta kuitenkin aina todistelutarkoituksessa.

24      Ks. erityisesti direktiivin 2014/41 johdanto-osan 5–8, 21 ja 38 perustelukappale sekä ratkaisuehdotuksessani WBS (C-635/23, EU:C:2025:95, 25 kohta) mainittu oikeuskäytäntö.

25      Kuten komissio toteaa, jos eurooppalaisen tutkintamääräyksen antanut valtio täyttää eurooppalaisen tutkintamääräyksen lomakkeen H2 kohdan rastittamalla kohdan ”kuuleminen epäiltynä tai syytteessä olevana henkilönä”, sillä voidaan vahvistaa, että eurooppalaisen tutkintamääräyksen päätavoitteena on henkilön kuuleminen eikä yksinomaan hänen läsnäolonsa oikeudenkäynnissä.

26      Direktiivin 2014/41 johdanto-osan kymmenennessä perustelukappaleessa täsmennetään, että käytön mahdollisuudella olisi tarkoitettava tilanteita, joissa määräyksessä mainittu tutkintatoimenpide on täytäntöönpanovaltion lainsäädännössä mutta sitä voidaan lain mukaan käyttää vain tietyissä tilanteissa, esimerkiksi jos tutkintatoimenpide voidaan toteuttaa ainoastaan tietyn vakavuusasteen rikosten osalta, sellaisten henkilöiden suhteen, joiden osalta on jo tietyntasoisia epäilyjä, tai asianomaisen henkilön suostumuksella.

27      Tältä osin haluan huomauttaa, että vaikka direktiivin 2014/41 10 artiklan 2 kohdan sanamuodossa viitataan vain ”kuulemiseen” ja vaikka siinä ei täsmennetä, että kyseessä on kuuleminen kyseisen direktiivin 24 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetun videokokouksen avulla tai muulla audiovisuaalisesti välitettävällä tavalla, koska epäillyn tai syytetyn kuuleminen videokokouksen avulla on tarkoitus toteuttaa täytäntöönpanojäsenvaltion alueella, voidaan katsoa, että se on vain yksi monista tavoista kuulla kyseistä henkilöä mainitulla alueella kyseisen direktiivin 10 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Unionin tuomioistuin näyttää myös rinnastaneen näissä kahdessa säännöksessä tarkoitetun tutkintatoimenpiteen tuomion Delda 41 kohdassa. Kyseisessä direktiivissä ei myöskään viitata muihin kuulemistoimenpiteisiin kuin videokokouksen avulla tai muulla audiovisuaalisesti välitettävällä tavalla toteutettuihin kuulemisiin (ks. vastaavasti kyseisen direktiivin johdanto-osan 24–26 perustelukappale sekä 24 ja 25 artikla).

28      Ks. direktiivin 2014/41 johdanto-osan kymmenes perustelukappale.

29      Ks. vastaavasti tuomio 16.12.2021, Spetsializirana prokuratura (Liikenne- ja paikkatiedot) (C-724/19, EU:C:2021:1020, 49 kohta).

30      Kursivointi tässä.

31      Ks. direktiivin 2014/41 johdanto-osan 12 perustelukappale.

32      Direktiivin 2014/41 11 artiklan 4 kohdassa nimittäin säädetään, että täytäntöönpanoviranomaisen on ennen kuin se päättää muun muassa 1 kohdan f alakohdan perusteella olla tunnustamatta tai panematta täytäntöön eurooppalaista tutkintamääräystä joko kokonaisuudessaan tai osittain kuultava määräyksen antanutta viranomaista jollakin tarkoitukseen soveltuvalla tavalla ja tarvittaessa pyydettävä määräyksen antanutta viranomaista toimittamaan tarvittavat tiedot viipymättä.

33      Ks. erityisesti direktiivin 2014/41 johdanto-osan 2, 6 ja 19 perustelukappale. Kyseisen direktiivin 1 artiklan 2 kohdan sanamuodon mukaan jäsenvaltioiden on pantava eurooppalainen tutkintamääräys täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen pohjalta ja kyseisen direktiivin säännösten mukaisesti. Lisäksi täytäntöönpanoviranomaisen on direktiivin 9 artiklan 1 kohdan mukaan tunnustettava eurooppalainen tutkintamääräys ilman muita muodollisuuksia ja varmistettava sen täytäntöönpano samalla tavalla ja samoja sääntöjä noudattaen kuin jos täytäntöönpanovaltion viranomainen olisi määrännyt kyseessä olevan tutkintatoimenpiteen.

34      Unionin tuomioistuin katsoi esimerkiksi, että jos ”ei ole olemassa mitään oikeussuojakeinoa”, jotta eurooppalainen tutkintamääräys voidaan riitauttaa määräyksen antaneessa jäsenvaltiossa, loukataan perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistettua oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin siten, että täytäntöönpanojäsenvaltio ei voi panna kyseistä määräystä täytäntöön (ks. tuomio 11.11.2021, Gavanozov II, C-852/19, EU:C:2021:902, 56–62 kohta).

35      Ks. erityisesti tuomio 31.1.2023, Puig Gordi ym. (C-158/21, EU:C:2023:57, 97, 102 ja 106 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; jäljempänä tuomio Puig Gordi) ja tuomio 29.7.2024, Breian (C-318/24 PPU, EU:C:2024:658, 38 ja 77–79 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Kyseisen oikeuskäytännön taustalla on tuomio 21.12.2011, N. S. ym. (C-411/10 ja C-493/10, EU:C:2011:865, 81–94 kohta), joka koskee perusoikeuskirjan 4 artiklassa tarkoitetun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun vaaraa yhteisessä eurooppalaisessa turvapaikkajärjestelmässä.

36      Muistutan, että unionin tuomioistuin katsoi tuomiossaan 9.11.2023, Staatsanwaltschaft Aachen (C-819/21, EU:C:2023:841, 28–30 kohta), että kyseistä oikeuskäytäntöä voidaan soveltaa vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta rikosasioissa annettuihin tuomioihin, joissa määrätään vapausrangaistus tai vapauden menetyksen käsittävä toimenpide, niiden täytäntöön panemiseksi Euroopan unionissa 27.11.2008 tehtyyn neuvoston puitepäätökseen 2008/909/YOS (EUVL 2008, L 327, s. 27) sellaisena kuin se on muutettuna 26.2.2009 tehdyllä neuvoston puitepäätöksellä 2009/299/YOS (EUVL 2009, L 81, s. 24), joka on rikosoikeudellisen yhteistyön väline, joka liittyy läheisesti puitepäätökseen 2002/584, ottaen huomioon, että molemmat puitepäätökset koskevat vapauden menetyksen käsittävien ratkaisujen täytäntöönpanokeinoja; unionin tuomioistuin antoi kyseisen tuomion asiassa, jossa vedottiin perusoikeuskirjan 47 artiklan nojalla määräyksen antaneen jäsenvaltion lainkäyttöjärjestelmän rakenteellisiin tai yleisiin puutteisiin erityisesti lainkäyttövallan riippumattomuuden osalta.

37      Ks. vastaavasti tuomio Puig Gordi (102 ja 106 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja tuomio 29.7.2024, Breian (C-318/24 PPU, EU:C:2024:658, 78 ja 79 kohta). Ks. myös julkisasiamies Richard de la Tourin ratkaisuehdotus asiassa D. (C-8/24, EU:C:2025:430, 50 kohta), jossa vahvistetaan ehdotettu lähestymistapa (tuomiota ei ollut vielä julistettu tämän ratkaisuehdotuksen laatimishetkellä).

38      Kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen sanamuoto ja kyseisen kysymyksen perusteluihin liittyvät selitykset viittaavat päinvastoin jopa siihen, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, ettei käsiteltävässä asiassa ole tällaista vaaraa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaakin lähinnä, että Italian lainsäädännössä vahvistetut oikeudelliset puitteet, jotka koskevat syytetyn osallistumista oikeudenkäyntiin videokokouksen avulla, ovat sekä direktiivin 2014/41 24 artiklan 5 kohdan että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön vaatimusten mukaisia.

39      Jos täytäntöönpanovaltion viranomainen epäilee, että perusoikeuksia ei kunnioiteta sen kansallisen oikeuden nojalla, se voi lisäksi aina vedota direktiivin 2014/41 24 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädettyyn lisäkieltäytymisperusteeseen; kyseinen säännös on neljännen ennakkoratkaisukysymyksen kohteena.

40      Ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 2.10.2018, Bivolaru v. Romania (nro 2) (CE:ECHR:2018:1002JUD006658012, 67, 138, 139, 144 ja 145 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), jossa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin selvästi piti videokokouksen avulla tapahtuvaa kuulustelua toimenpiteenä, jolla voidaan taata epäillyn tai syytetyn tosiasiallinen osallistuminen oikeudenkäyntiin. Kyseisen tuomion 139 kohdassa katsotaan erityisesti seuraavaa: ”– – Ihmisoikeustuomioistuin katsoo, että kyseinen kuulustelutapa voisi olla asianmukainen keino varmistaa, että ylioikeus voi kuulla asianomaista henkilöä suoraan ja nopeasti” (kursivointi tässä). Kyseisessä asiassa valittaja väitti, että häntä ei kuultu henkilökohtaisesti, mutta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei kuitenkaan katsonut, että ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn, Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 6 artiklan 1 kappaleen mukaista oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin loukattiin, koska toimivaltainen tuomioistuin toteutti kaikki toimenpiteet, joita siltä voitiin kohtuudella sovellettavien oikeussääntöjen puitteissa odottaa, varmistaakseen syytetyn läsnäolon oikeudenkäynnissä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi samoin tuomiossaan Marcello Viola (65–67 kohta), että syytetyn osallistuminen oikeudenkäyntiin videokokouksen avulla ei sinänsä ole Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaista edellyttäen, että siitä säädetään laissa ja että kussakin nimenomaisessa tapauksessa taataan, että videokokouksella pyritään oikeutettuun tavoitteeseen, ja että sen soveltaminen on sopusoinnussa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa vahvistetun oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden kunnioittamisen vaatimusten kanssa. Ks. myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 27.11.2007, Asciutto v. Italia (CE:ECHR:2007:1127JUD003579502, 64 ja 72 kohta).

41      Ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 16.2.2016, Yevdokimov ym. v. Venäjä (CE:ECHR:2010:1102JUD002127203, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

42      Ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 2.11.2010, Sakhnovski v. Venäjä (CE:ECHR:2010:1102JUD002127203, 98 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

43      Ks. tältä osin tuomio 8.12.2020, Staatsanwaltschaft Wien (Väärennetyt toimeksiannot) (C-584/19, EU:C:2020:1002, 64 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Ks. analogisesti myös tuomio Puig Gordi (68 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

44      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 19 kohta.

45      Belgian perustuslakituomioistuimen tuomiossa viitataan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioon 2.10.2018, Bivolaru v. Romania (nro 2) (CE:ECHR:2018:1002JUD006658012).

46      Vaikka sillä ei myöskään ole nimenomaisessa tapauksessa merkitystä, koska ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen antaminen ei ole enää mahdollista, haluan korostaa, että videokokouksen avulla tapahtuva kuuleminen voisi olla vaihtoehtoinen, vähemmän yksityisyyteen puuttuva toimenpide kuin eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla toteutettava väliaikainen siirto, johon liittyy henkilökohtaisen vapauden menetys.

47      On huomattava, että Belgian hallitus ei ole huomautuksissaan esittänyt mitään muuta asiaan liittyvää seikkaa, eikä se halua esittää kyseistä viidettä ennakkoratkaisukysymystä koskevia huomautuksia.